Miksi Hesarissa pappi eilen, pappi tänään?

Anonyymi-ap

Eikös se ole jo liikaa? Ei mitään ajankohtaissyytä. Onko se joku kirkkolehti? Mitä huomenna? Alkaa miettimään voiko enää tilata tommosta.

20

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitää paikkansa, että lehti on viime aikoina ja jo joitakin vuosia muuttunut selvästi kirkollisenpaan suuntaan. Kirkon väestökatoa koitetaan jarrutella mielikuvamarkkinoinnilla.

      • Anonyymi

        Ei oo HS ennallaan.

      • Anonyymi

        Jotkut isot pojat ovat arvioineet, että kirkkoa tarvitaan maanpuolustuksellisista syistä. Siksi sitä nyt pönkitetään valtamediassa. Yle tekee samaa työtä. Ja maakuntalehdet. Arvio on väärä. Hengellisyys ei enää rohkaise kuin pientä osaa sotilaita.

        Joillakin tahoilla ajatellaan myös, että kirkko olisi joku vastavoima islamille, mikä ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Joillakin tahoilla ajatellaan myös, että kirkko olisi joku vastavoima islamille, mikä ei pidä paikkaansa.”

        Miksi ei pidä?

        Miks ei pidä paikkaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Joillakin tahoilla ajatellaan myös, että kirkko olisi joku vastavoima islamille, mikä ei pidä paikkaansa.”

        Miksi ei pidä?

        Normaali maallistumiskehitys, rationaalisuus ja tiedepohjaisuus on toimiva vastavoima islamille. Kouluisissa islamin sijaan on mahdollista valita elämänkatsomustieto, mutta ev.-lut. oma uskonto ei niinkään.

        Kirkko myös omien etuoikeuksiensa säilyttämiseksi tukee islamin ja muiden pienuskontojen tukemista ja uskonnottomien syrjintää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks ei pidä paikkaansa?

        Kaksi eri versiota samasta asiasta eivät voi olla toistensa vastavoimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi eri versiota samasta asiasta eivät voi olla toistensa vastavoimia.

        Eikö se nimenomaan ole päinvastoin. Kilpailevat markkinaosuuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se nimenomaan ole päinvastoin. Kilpailevat markkinaosuuksista.

        Nimenomaan kilpailevat. Eivät ole vastavoimia. Vertaus: kaksi tupakkatehdasta kilpailee keskenään, mutta vastavoima on valistus tupakoinnin haitallisuudesta. Tupakkatehtailla on yhtenen intressi minimoida valistus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan kilpailevat. Eivät ole vastavoimia. Vertaus: kaksi tupakkatehdasta kilpailee keskenään, mutta vastavoima on valistus tupakoinnin haitallisuudesta. Tupakkatehtailla on yhtenen intressi minimoida valistus.

        Noh, ei ole ihan samanlaisista vaihtoehdoista kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, ei ole ihan samanlaisista vaihtoehdoista kyse.

        Niin, on kai niissä eri tupakoissakin jotain makueroja. Pohjimmiltaan kuitenkin samasta asiasta kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan kilpailevat. Eivät ole vastavoimia. Vertaus: kaksi tupakkatehdasta kilpailee keskenään, mutta vastavoima on valistus tupakoinnin haitallisuudesta. Tupakkatehtailla on yhtenen intressi minimoida valistus.

        Mitä tiukempi uskonnollinen suuntaus, sitä varmemmin sekä tupakointi että alkoholi on kielletty (huumeita ei tartte edes mainita). Tietenkin siksi että ne voivat aiheuttaa riippuvuutta ja ovat haitallisia elimistölle.

    • Anonyymi

      Mistä siellä hesarissa sitten pappia haastateltiin?

      • Anonyymi

        Jospa eivät kummempaa haastateltavaa saaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa eivät kummempaa haastateltavaa saaneet.

        Tai sitten valetta koko aloitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten valetta koko aloitus.

        Kyllä eilen oli haastattelu Pohjanmaalla jostain papista. Tänään oli lentokenttäpappi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä eilen oli haastattelu Pohjanmaalla jostain papista. Tänään oli lentokenttäpappi.

        Tää tais olla Pohjanmaalainen osuus. Eikös tää ole ihan perusteltu jos haetaan vertailua Amerikan raamattuvyöhykkeeseen?
        https://www.hs.fi/feature/art-2000010733592.html

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain kirkon ja papin pelko on niin voimakasta ettei se mitenkään ole enää rationaalista.

    • Anonyymi

      Pappi huomennakin, eli tänään torstaina.

    • Anonyymi

      ”Mitä huomenna?”

      Ei ollut turha kysymys. Tuli taas pappi! Kolmas peräkkäin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3175
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1244
    3. 66
      1173
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      978
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      876
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      829
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      732
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      721
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe