Ketkä ensimmäiseksi rientävät Ukrainan avuksi nyt kun pää on aukaistu ?
Venäjä laajentaa sotaansa kansainväliseksi sodaksi.
Anonyymi-ap
45301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Puola.
Puola ei kelvannut joukkoon kun USA, Saksa, Ranska ja Italiia neuvotteli.
Etelä-Korea haluaa osallistua talkoisiin hyvän puolesta.
Minä eläkeläistätinä kannan korteni kekoon antamalla rahaa Ukrainaa avustaville järjestöille.
"MYÖS OULUN MAANALAINEN POTKUKELKKAPATALJOONA"!!!!!!!!!
Ukraina laajensi sotaa jo ajat sitten ulkomaiden palkkasotilailla ja ulkomaiden aseilla. Venäjä alkaa vasta nyt seurata Ukraninan esimerkkiä.
Venäjä on koko ajan tiltun valheista huolimatta haalinut palkkasotilaita köyhistä maista, kuten Nepalista, Kuubasta, Lähi-idästä, Afrikasta jne.
Onpa Trollilla mielikuvitusta.
Haha. Ilmeisesti Venäjällä ei kerrota noista ulkomalaisista sotilaista Venäjän armiejassa. Täällä Suomessa media on heistä monesti kertonut todisteiden kera.
Eläkeläisen iltaunia.
Eikö tiltu pääse Venäjältä käsiksi suomalaiseen mediaan? Voin laittaa linkkejä ja lainauksia Venäjän armeijan köyhistä maista haalimista sotilaista, jos haluat.
Laita ihmeessä vaikka tiltu en ole.
Laita myös tieto 6000 Ukrainassa kuolleen länsimaalaisen kansalaisuuksista samaan pakettiin.
"Laita ihmeessä vaikka tiltu en ole."
Tietenkin olet. Älä ole hölmökin. No esim. tuossa:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008679982.html
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/49d57424-46ab-444d-8bde-11641c997115
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/enrique-akkirikastui-sotimalla-nain-putin-varvaa-whatsappissa-kuubalaismiehia-joukkoihinsa-kaikki-tietavat-hyvin-mihin-ovat-menossa/8789438
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010039313.html
"Laita myös tieto 6000 Ukrainassa kuolleen länsimaalaisen kansalaisuuksista samaan pakettiin."
Sellaisen väitteen löydät vain Venäjän propagandasta.
Laitat siis iltalehtien ja muiden ei vakavasti otettavien lähteiden linkit?
Katso ensin lista mihin nuo asetuvat luotettavuudessaan, Yhdysvalloista löytää parempia.
Yritä nyt edes olla järkevä.
Iltalehtien uutistoimisto hahhahhaahhaaaaa...
Jo on joillain elämä mennyt mainostamiseksi.
Haha. Suomalainen media on luotettavaa, toisin kuin ihannediktatuurisi media, tiltunen. Taas kävi niin, että kun tiltulle isketään todisteet Venäjän surkeudesta, hän yrittää valehdella todisteet epäluotettaviksi. Se on onnettoman tiltun tehtävä.
Kerropas, mikä media sinusta on luotettava, niin tarkistetaan kertooko se Venäjän armeijan köyhistä maista peräisin olevista ulkomaalaisista taistelijoista.
HeHe! Venäjän Tiltu vaatii ”luotettavia lähteitä” eli sellaisia, joista hän itse on maailmankuulu!😂😅🤣🇷🇺👏
Luotettavien medioiden ongelmana on se että ne ovat maailmanlaajuisia.
Mediatalojen ongelmana voi olla esimerkiksi se, etteivät olisi juuri koskaan Suomesta edes kuulleet. Tämä on tietysti normaalia, jos puhuttaisiin normaalista yhdysvaltalain kansalaisesta.
Muistan erään tapahtuman jossa tein työtä ulkomailla. Asuin hotellissa lähellä "easter sector" teollisuusaluetta. Smassa hotellissa asui yhdysvaltalainen naismanageri joka astui samaan shuttle buss autoon jonka hotelli omassa ystävällisyydessään oli asukkailleen mahdollistanut. Bussin lähtiessä liikkeelle tämä Yhdysvalloista kotoisin oleva nainen haluaisi tietää jotain minusta, ja siitä miksi olisi kyseiseen maahan tullut työskentelemään.
Hän kysyi kotimaatani, kerroin sen olevan Suomi. Hän ei ollut kuullut maasta nimeltä Suomi joten ohjasin hänet Euroopan pohjois-osiin. Minua witutti, ettei nainen tiennyt Suomea. Kysyin sarkastisesti mistä maasta hän oli kotoisin, hän kertoi silmät sädehtien olevansa Yhdysvalloista.
Kysyin platoonisesti, missä sellainen maa kuin Yhdysvallat sijaitsee maailman kartalla.
Loppumatkasta emme enää keskustelleet.
"Luotettavien medioiden ongelmana on se että ne ovat maailmanlaajuisia.
Mediatalojen ongelmana voi olla esimerkiksi se, etteivät olisi juuri koskaan Suomesta edes kuulleet."
Jokainen mediatalo tietenkin käyttää ulkomaantoimituksissaan ihmisiä, jotka tietävät Suomen.
"Kysyin platoonisesti, missä sellainen maa kuin Yhdysvallat sijaitsee maailman kartalla.
Loppumatkasta emme enää keskustelleet."
LOL. Hyvin vastattu
Tietävät Suomen?
No, ainakin yksi CIA: n mies tutustui minuun ulkomailla.
Siltä pohjalta ainakin yksi yhdysvaltalainen tiedostaa Suomen.
Yhdysvaltain prioriteetissa ei ole Suomi, Suomi ei voi antaa paljon suurvallan pääomille.
Jos voisi antaa, mitä se olisi?
Ei ole mitään 6000 länsimaista kuollutta.
"Tietävät Suomen?
No, ainakin yksi CIA: n mies tutustui minuun ulkomailla.
Siltä pohjalta ainakin yksi yhdysvaltalainen tiedostaa Suomen."
Tietenkin törmäsit CIA_mieheen, kukapa ei .
"Yhdysvaltain prioriteetissa ei ole Suomi, Suomi ei voi antaa paljon suurvallan pääomille.
Jos voisi antaa, mitä se olisi?"
Ei meillä tietenkään ratkaisevaa osaa ole, mutta olemme kokoamme suurempi kauppakumppani USA:lle sekä viennissä että tuonnissa.
Ei tietenkään ole, ei edes kahtakymmentä:)
Tieto, jota meille "syötetään" on toisen käden tietoa, sen on jo joku "pureskellut". Sen vuoksi en ilman varausta usko mitään.
Kuin Moskova TV:n jatkuva valehtelu! se vain jatkuu joka-puolella jotkut vielä jopa uskovat-päättömiin tarinoihin!
MUTTA SE JOKA TIETÄÄ KERTOO SEN KAIKILLE!!
www.youtube.com/watch?v=v_DukVZagVM
Ne sotakiihkoiset länsisotilaat ovat pääosin lähteneet pois rintamilta ennenkuin ovat koulutusjakson jälkeen edes päässeet eturintamaan. Näissä on ollut käytännössä kaikki jotka ovat saaneet sotilaskoulutuksen länsimaissa. Lopulta järki voitti, miksi kuolla tämän sodan vuoksi. Ukraina ei tiettävästi päästä ketään rintamalle, joilla ei ole jo sotilaskoulutusta. Alokkaita Ukraina ei kouluta.
Harvoja länsisotilaita on palvellut yli 6kk.
Ukrainan imakon vuoksi länsisotilaita ei sijoiteta mielellään hyökkäyksiin
"Lopulta järki voitti, miksi kuolla tämän sodan vuoksi."
Sitä venäläisetkin sotilaat ihmettelevät.
No nyt on sinun vuorosi laittaa jokin todiste noista 6000 länsimaalaisesta vapaaehtoisista, jotka väität kaatuneen Ukrainassa.
Venäjä kosti Kiovan joukkojen hyökkäykset energiasektoriaan vastaan tuhoamalla laajasti maan energiaverkon keväällä 2024, kun lämpöasteet alkoivat alueella. Nyt tuolloin aikaikkunan konfliktille antanyt "kenraali Talvi" lähestyy ja Ukrainan johtaja Zelenski sanoi, mikä voisi olla ensimmäinen konkreettinen askel kohti tulitaukoa Venäjän ja Ukrainan välillä.
Vladimir Zelensky sanoi toimittajille Kiovassa tällä viikolla, että molempien osapuolten tulisi sopia keskenään kaikkien ilmahyökkäysten pysäyttämisestä maan energiakohteisiin ja rahtialuksiin, ja että tämä voisi tasoittaa tietä vihollisuuksien lopettamiseen tähtääville neuvotteluille. Financial Times raportoi:
Kyllä se oli terroristi- ja rikollisvaltio Venäjä itse, joka ensin iski Ukrainan energiasektoriin.
Venäjä ei laajenna sotaa minnekään.
Putin on selkeästi ilmoittanut rajat ja syyt ja ne koskevat Ukrainaa.
Länsi on jatkuvasti provosoinut laajentaakseen sotatoimia.
Venäjä laajentaa sotaa entisestään-Pudding selkeästi ilmoittanut UUSI MAAILMAN JÄRJESTYS TULOSSA! (ja ne venäjän rajat pääty mihinkään)
Itse venäjä haluaa vain laajentaa sotapolitiikkaansa-päätavoite Imperialistinen ja fasistinen yhteiskunta on parempi kuin Demokratia! joka takaa vakauden ja rauhan maailmaan!
KUN VAIN SAADAAN ENSIN TAPETTUA NUO "vääräuskoiset" maailman-kartalta!
jotka eivät halua kunnioittaa ja liittyä Venäjään! otetaan sitten aseilla ja vaikka väkisin!
NYT HYÖKÄTÄÄN!
Jaa että rysäpöksyt ei laajenna eihän ne sodikkaan eikä ole hyökänneetkään eihän rysäpöksy ole muuta kuin koko maailman onni ja autuus.
Rysäpöksy itse ajaa aina ja kaikkialla rauhan asiaa!
”Suomen itsemääräämisoikeuteen ei usko Suomessa kuin poliitikot. Ja sekin voi olla bluffia, jotta kansalaiset pysyisivät rauhallisina, eivätkä tyhjentäisi otto-maatteja ja kansoittaisi lupatoimistoja ja lentokenttiä.”
”Natossa on kaikkein parasta se kun Suomi liittyy siihen Venäjä aloittaa verisen sodan ja pommittaa Helsingin raunioiksi, Siksipä viivyttelemättä natoon.”
”Se on asiallinen teko Venäjältä jos hyökkää Suomeen ja aloittaa Sodan Suomea vastaan ja pommittaa kaikilla mahdollisilla aseilla niin eiköhän se pään aukominen lopu, ainakin niiltä jotka lentävät pommituksessa taivaantuulin.”
”Kivaa aurinkoista päivää, taas ollaan lähempänä sitä päivää kun Putin asevoimineen liittää Suomen mahtavaan Venäjään, sinnehän se todellisuudessa kuuluu. Kiitos Putin otat omasi.”
”Ei tänne kukaan ole hyökkäämässä. iloinen ja onnellinen kun olemme heti osana mahtavaa ja suurta Venäjää. Itsenäisessä Suomessa ei ole enää kuin köyhyyttä ja kurjuutta, Albaniakin olisi ökyrikas Suomeen verrattuna.”
”Suomen olisi erottava EU:sta ja luovuttava Nato-optiosta ja alettava kaikessa ajamaan vain Venäjän etuja, kuten Valko-Venäjä tekee.”
”Ei natosuomessakaan tulla mitään säästää..”
”Tärkeintä kuitenkin on että Suomi hävitetään, ei väliä millä pommeilla se tapahtuu. Ydinaseilla tosin jäisi siistimmät vainajat.”
venäjä on jytkittävä paloihin kaikki liikuminen on täysin jumitettava
"IKL LAPUALTA"!!!
6000 ulkomaalaista on kuollut Ukrainan joukoissa, tuskin tuo lukumäärä olisi pelkästään vapaaehtoisista tuleva luku.
Taisteluihin tulisi lähettää eläkeläiset, samalla eläkepommi poistuisi häiritsemästä Suomen talouskasvua?
https://yle.fi/a/74-20066205
Miksi laitat vuoden vanhoja juttuja?
Tässä välissä Venäjän maaperälle on hyökätty ja kohta venäläisillä on ammuspulakin.....
Ei ole mitään 6000 ulkomaalaista kuollut Ukrainassa.
Rollaattori taistelijat rynkyn kanssa, voi olla maastoutumisessa ongelmia, ratkaisu rollaattoriin panssarilevy, joka suojaa kivääritulelta
Suomen puolustusvoimat rintamalle.
Ei ole sotaa eikä rintamaa Suomessa!
"Ketkä ensimmäiseksi rientävät Ukrainan avuksi "
Tyypillinen Nato tiltu 😂 "Kuka menee, en minä ainakaan" 😁
Aina näkyy kaikki olevan jonkun muun hommia.
Nato voisi asettaa Ukrainaan lentokieltoalueen, Ilmaherruuden vallitessa rysäpöksyt ja liittolaiset olisi äkkiä tapettu.