En meinaa mennä ikinä töihin!

Olen osa-työkyvyttömyyseläkkeellä eli puoliksi työtön, koska en kyennyt jatkamaan entisessä työssäni.

Kerran kävin haastattelussa ja haastattelija olikin innoissaan. Oli jo palkkaamassa, kunnes kerroin osa-työkyvyttömyyseläkkeestäni.

Reppana masentui ja kertoi tarvitsevansa kokoaikaisen työntekijän. Silloin päätin, että antaa olla.

Jätin suosiolla terveille ja nuoremmille sen oravanpyörän. Entinen palkkani oli sen verran iso, että tällä puolikkaalla eläkkeelläkin pärjää ihan hyvin.

Kerran työkkäristä soitti ja kysyi olenlo saanut töitä? En tiennt edes olevani työnhakija. Pyysin äkkiä ottamaan listoilta pois. Enhän ole muutenkaan oikeutettu edes soviteltuun työttömyysrahaan.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen osa-työkyvyttömyyseläkkeellä eli puoliksi työtön, koska en kyennyt jatkamaan entisessä työssäni.

Kerran kävin haastattelussa ja haastattelija olikin innoissaan. Oli jo palkkaamassa, kunnes kerroin osa-työkyvyttömyyseläkkeestäni.

Reppana masentui ja kertoi tarvitsevansa kokoaikaisen työntekijän. Silloin päätin, että antaa olla.

Jätin suosiolla terveille ja nuoremmille sen oravanpyörän. Entinen palkkani oli sen verran iso, että tällä puolikkaalla eläkkeelläkin pärjää ihan hyvin.

Kerran työkkäristä soitti ja kysyi olenlo saanut töitä? En tiennt edes olevani työnhakija. Pyysin äkkiä ottamaan listoilta pois. Enhän ole muutenkaan oikeutettu edes soviteltuun työttömyysrahaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu