ja hoitojonojen pidentäminen parantaisivat eläkevarojen riittävyyttä.
Jos elintasoa alennetaan voimakkaasti ja samalla vaikeutetaan hoitoon pääsyä, yhä harvemmat pysyvät hengissä eläkeikään asti, sanoo väestöpyramidi- ja eriarvoisuusasiantuntija U.Ahonen.
”Tällä tavoin eläkevarat riittäisivät nykyistä paljon paremmin.”
Hallitus on jo ryhtynyt voimatoimiin julkisen puolen lääkärikäyntien vähentämiseksi. Hoitotakuuaikaa voitaisiin Ahosen mukaan kuitenkin pidentää enemmänkin.
”Jos se olisi vaikkapa kolme vuotta, niin kaikki turhat lääkärikäynnit jäisivät pois. Ja siinä samalla moni vakavista sairauksista johtuva tarpeellinenkin käynti, joten myös työikäisen väestön kuolleisuus saataisiin kasvuun, ainakin jos lakisääteisen minimin ylittävästä työterveyshuollosta luovuttaisiin”, hän arvioi.
”Ja jos samalla väestön tulotasoa alennettaisiin, eivät yksityislääkärikäynnitkään houkuttelisi kuin kaikkein varakkaimpia.”
Tärkeää olisi myös pohtia alkoholin käytön lisäämistä. Ahonen ennustaa, että lähitulevaisuudessa alkoholin saatavuuskysymykset saavat yhä innovatiivisempia ratkaisuja.
”Mikäli vesijohtoverkon rinnalle rakennettaisiin viinaverkko, kaikki saisivat alkoholia kotonaan suoraan hanasta. Tälläkin tavoin jäljellä oleva elinaikaa voitaisiin lyhentää.”
Myös nikotiinin saatavuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Koska perinteisten nikotiinituotteiden käyttö on viime vuosina uhkaavasti supistunut, Ahonen arvelee asian korjaamiseen tarvittavan äitiyspakkausten tarkempaa tuotevalintaa.
”Äitiyspakkausten kokoaminen voitaisiin siirtää Pietarsaareen, jolloin niiden sisältöön voitaisiin helposti lisätä vähintään tuhannen kappaleen nikotiinipussierä.”
”Joka tapauksessa viimeistään ala-asteella voitaisiin alkaa opastaa nikotiinipussien käyttöä.”
”Jos näillä toimilla ei säästy eläkevaroja, niin johan on ihme.”
U.Ahosen mukaan kaikki hallituspuolueet ovat jo ottaneet häneen yhteyttä hänen oivallustensa syvällisempää käsittelyä varten, mutta voi toki olla niinkin, että Ahonen näin sanoessaan vain vedättelee tämän jutun toimittajaa, mitä emme kuitenkaan usko.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä on PETTERIPURRA n hallituksen visio.
Kohti 1930-lukua mennään Petterin kanssa samassa veneessä ,Riikka toteaa.
Silloin ei eläkkeitä makseltu.
Tekoälyohjelma ohjaa tekemisiämme .
Eläkevarojen riittvyys taataan viemällä kaikki 65 täyttäneet saunan taakse.
😂😂😂
Uutis-Sirkus :)
https://cheatingu.com/uutissirkus/?p=4168