Tällainen hömppä joutaakin sulkea. "Museovirastossa toimivan Suomen kansallismuseon museokohteista suljetaan toistaiseksi Helsingin Seurasaari, Kirkkonummen Hvitträsk, Askaisten Louhisaari sekä Kotkan Langinkoski.
”Museoiden sulkemisella on merkittävä vaikutus alueidensa matkailuun ja elinvoimaan”, viraston tiedotteessa todetaan.
Neuvotteluissa oli lähtökohtana enintään 30 henkilön irtisanominen, mutta irtisanomiset korvataan muun muassa lomautuksilla. Museovirastossa työskentelee vakituisesti noin 220 henkilöä.
Myös kulttuuriympäristöön, kokoelmiin ja museoalaan liittyvät asiantuntija- ja viranomaispalvelut supistuvat ja hidastuvat, ja kehittämishankkeita keskeytetään."
”Museoiden sulkemisella on merkittävä vaikutus alueidensa matkailuun ja elinvoimaan”, viraston tiedotteessa todetaan.
Neuvotteluissa oli lähtökohtana enintään 30 henkilön irtisanominen, mutta irtisanomiset korvataan muun muassa lomautuksilla. Museovirastossa työskentelee vakituisesti noin 220 henkilöä.
Myös kulttuuriympäristöön, kokoelmiin ja museoalaan liittyvät asiantuntija- ja viranomaispalvelut supistuvat ja hidastuvat, ja kehittämishankkeita keskeytetään."
Vastaukset 54
Vanhimmat
Oikeassa paikassa säästävät. Kerran olen käynyt Seurasaaressa ja Hvitträsk ja Louhisaari ovat täysin tuntemattomia paikkoja. Noiden lisäksi Turun ja Suomen linnat olisi voinut myös sulkea.
Älä hätäile. Kohta Purra pakottaa pitämään avoinna kaikki Venäjän valtaa symbolisoivat historialliset paikat.
Sivistymättömät pikkupersut eivät voi tietää, että Louhisaaren kartano Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti.
Näillä päätöksillä on hyvä mennä kohti kunnallisvaaleja.
Hyviä säästökohteita näiden lisäksi joka kunnassa turhia Museoita!
Valtiolta (Museovirastolta) turhaa rahan lappamista lukuisiin Museoihin, jopa Yksityisten "sukujen" perustamiin veronkierto museoihin??
Eräskin yksityisen perustama (nyt Museoviraston) paikallinen museo sai 500.000€ lahjoituksena paikalliselta vanhukselta, silti Valtio lappaa rahaa ylläpitoon joka vuosi, ei mitään järkeä!
Nyt kaikki Museot erityistarkastukseen tilin pidosta ja kustannuksista Valtiolle, karsittavaa riittää hyvävelijärjestelmässä! Monessa Museossa hyväpalkkaisia kokopäivätyöntekijöitä, vaikka kävijöitä ei lainkaan tai erittäin vähän?
Tämän palstan perussuomalaisten syyttäjät voisivat kertoa kuinka paljon itse kuluttavat asiakkaana tätä kulttuuria ja kuinka paljon he käyvät valittamistaan Suomen museoissa vuosittain.
Niinpä niin. Tästä saatiin taas hyvä keppihevonen vaikka nämä valittajat eivät itsekään käytä kyseisiä kulttuurihuvituksia!
Toisin sanoen Ylen musta Mannerheim -leffa piti Marskin perinnöstä parempaa huolta kuin Orpon hallitus.
Kike Elomaa oli jossain lehtihaastattelussa tuosta kovin pahoillaan, kun "koiranikin nimi on Marski"
Marski niminen puudeli🤣🤣🤣
Mannerheim? Joku hurri?
Tosijuttu, https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000009933683.html
Onko Marski hengissä?
Perussuomalaiset, Suomen historian tuhoamisen tiellä! Venäjän asialla!
"Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä."
-Mauri Peltokangas-
https://x.com/PasiPennanen/status/1789932756635381929
Ei Suomeen kaivatakaan bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä. Ja jos Suomi saadaan nousuun ja talous kuntoon Unkarin tyylillä niin sitten se on hyvä asia. Se teidän vasemmiston venäjätyylinen autoritaarinen johtamistyyli ei kuulu Suomeen ja sen tulokset on jo nähty.
Pelastit päiväni. Luulin lukeneeni jo parhaat vitsit mutta sitten luin tämän.
Oppositiossa täysin voimattomina parkuvien vihervasulien kannattajien elämässä onkin vähän huvituksia joten ulostulosi olen täysin ymmärrettävää :)
Purra ja Perussuomalaiset vie ja vihervasemmisto vikisee.
Hei vasuli, ota coolimmin. Relaa älä oo debby downeri
Kiitos persut tästäkin!!!
Aika nopeasti persut ovat tuhoamassa Suomea. Ensin tuhotaan työpaikat ja maan talous, sitten suomalainen kulttuuri. Miksi persut vihaavat näin paljon rakasta isänmaatamme?
peRUSsuomalaiset. Nomen est omen.
Nyt kokkariedustaja ehdottaa museoiden ylläpitoa ilmaistyönä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010786127.html
Nyt olisi kokkarille näytönpaikka. Esimerkillinen johtaja saisi siirtyä eturiviin.
teatterit, elokuvat ja oopperat voisivat toimi ilmaistyönä. niitä ei valtion rahalla tarvitsisi tukea. museot ja arkistot säilyttävät kansallisomaisuutta joten niistä ei saa leikata
Mitä ei ymmärretä, sitä ei omisteta.
Kaikkien aikojen typerin hallituksemme pilaa kaiken.
Työllisyyden,
Koulutuksen ,
Kulttuurin,
sosiaaliturvan,
vammaisten oikeudet,
vanhusten hoidon,
kaiken mihin se koskee, muuttuu tuhkaksi.
Saahan sitä sitten ihmetellä, kun Suomen sijoitus tippuu joka listalla enemmän tai vähemmän. Tai nousee kyseenalaisissa asioissa, kuten velkaantumisessa.
Aina persuhallituksen aikana roudataan tuhansittain mamuja maahan ja suomalaiselta kulttuurilta leikataan. Miten se näin menee?
Turistit ja kotimaan matkailijaj voivat ihailla latoja tienposkissa
persuhallituksen mielestä.
Seuraavaksi kai suljetaan Ateneum ja Kansallismuseo ja tapetaan
muutenkin kaikki kulttuurihistoria ja kulttuuri.
Vain 2 % PS:n kannattajista pitää lukemista sivistykseen kuuluvana.
Se kertoo aika paljon heidän henkisestä tasostaan.
Useat museot ovat suurimman osan ajastaan ilman asiakkaita. Niissä työntekijät nostavat palkkaa tekemättä käytännössä mitään. Kuinka monessa museossa itse vierailet vuosittain jotta mielestäsi niitä tulee pitää pystyssä?
Lukevat ... tai siis tavaavat, enimmäkseen Aku Ankkaa. Ja myös toimivat samoin. Päättömyyksiä päättömyyksien perään.
Persuna et todellakaan tiedä mitä museon henkilökunta tekee.
Sinähän se tässä et tiedä koska et niitä palveluja edes käytä itsekään. Kerroppas, vasuli, että miten museobisnes pyörii ilman asiakkaita? Paljonko sellainen tuottaa verovaroja valtiomme kassaan? Niin, osaat vain haukkua muita valehtelijoiksi vaikket itsekään osaan kertoa mitä museotyöntekijä tekee. Nyt on kyse vasulipieni siitä että karsitaan sellaiset turhat museot pois mitkä kuluttavat ja jotka eivät tuota. Tietäisit tämän jos kävisit töissä. Joten se siitä passiivis-agressiivisesta vasulin piipityksestäs.
Missäs sinä piipittäjä itse käyt töissä? Tuollaisilla älynlahjoilla et missään. Ja itsellesi kulttuuri tarkoittaa samaa kuin Uuno Turhapuro ja karaoken kailottaminen kaljabaarissa. Joten museoista sinä tolvana et tajua hevon v*ttua. Mene hakemaan karvakäsiltä kebab, kun itse et osaa laittaa ruokaa ja mutsis on kännissä.
Taas tuli sellainen satsi vasemmistolaista elitismiä että huh huh.
Mikäs tuossa on vasemmistolaista? Totta joka sana. Sitä paitsi ei tarvitse olla edes vasemmistolainen ymmärtääkseen , että persun tyhmyyttä ei voi koskaan liioitella.
Tuollaisia ne perussuomalaiset ovat. Kaikki näyttää heidän maailmassaan erilaiselta eli yksioikoiselta.
Persujen silmissä kaikki on omanlaistaan - eli yksinkertaista.
Orpo, Purra ja Orban, sama ajatusmaailma.
Useat pienemmät museot ovat käytännössä ilman kävijöitä. Sellaiset on täysin turhia rahareikiä, lähinnä työntekijöidensä suojatyöpaikkoja. On oikein että rahojen lappaminen näihin vihervasemmiston suojatyöpaikkoihin lopetetaan.
Louhisaaressa kolmasti käyneenä olen aivan äimän käkenä, että tämä Mannerheimin lapsuuskoti lopetetaan ! Ei sen puoleen, on ollut puhetta lopettaa jossain vaiheessa myös Kekkosen Tamminiemi.
Kysymys kuuluu : mihin vien ulkolaiset turistiystäväni Suomen historiaa katsomaan ???
Museoviraston johtaja-akka ihan huoletonna kertoi lopetuslistastaan uutisissa, ettei edes häpeä, johtajan paikkakaan ei ole aina sentään niin varma !
Jotkut ovat alkaneet kerätä nimiä adressiin:
https://www.adressit.com/sakset_seis
Höpö höpö. Hoitakaa vaaleissa asiat niin, ettei tällaista rosvojoukkoa valita
Ja se adressi lentää sinne minne se kuuluu eli roskiin. Siihen palaa sekin vihervasemmiston vallanANASTUS yritys
Ministeri Multala ihmettelee mitä tapahtuu. Auttakaa persut.
Onko sdp Venäjämielinen? Onhan puolue perustettu Venäjällä.
Tyypillistä persu "tietoutta", eli yhtä tyhjän kanssa. Otapas nyt se google esille ja pistä hauksi esim. sdp:n perustaminen. Vaikka ethän sinä normi persuna kykene edes siihen.
Antipersu taas kerran antipersuilee. Mutta huomionarvoista ettei hän itsekään kerro milloin ja missä SDP on perustettu. Miksi näin? No koska se on osittain tosiaan perustettu venäjällä!
Persut torpatkaa välittömästi Multalan lisärahoitus! Valtion pitää säästää nyt. Purra.
Historia on persulle todellista hömppää. Siksi hän toistaa vanhoja virheitä.
Paljonko itse tuet kyseisiä museoita ja yleensäkään valtion taloutta muuten kuin KELAN rahoilla ostamillasi oluella ?
Tämä säästöpäätöksen tehnyt nainen on nimitetty virkaansa vuonna 2020 Rinteen-Marinin hallituksen aikana. Toisin sanoen vihervasemmistolainen virkamies joka vallanhimossaan haluaa vain provosoida hallitusta eikä välitä pätkääkään suomalaisesta kulttuurista tai sen parissa työskentelevistä maakuntien ihmisistä?
Miksei säästetty ja leikattu museoviraston wokeista monimuotoisuus ja sateenkaari koulutuksista vaan juuri maakuntien ja pienempien paikkakuntien kohteista?
No mutta, eihän kiinteät kulut mihinkä häviä, koska nää museo pysyy edelleen Museoviraston hallinnassa eli toimintamenoissa vaan säästetään. Jos 300 000 pitää paikkansa, mutta samalla jää pois pääsylipputulot, myyntitulot ym, valtion varoista maksetaan työttömyyskorvauksia ja ehkä muita tukia niin on hölmöläisten hommaa!
Kunnon kasvuohjelmaa Suomi tarttee ja yrittäjiksi Supercell-tyyppejä ja vastaavia sekä täysremontti soten hoitokäytäntöihin ja mamut myös pakotettava jollain tavalla pienestä pitäen opetteleen kiletä tai maan tavoille! Tai ulos maasta koko perhe, ei oikeesti apua tartteva tule tänne hyväksikäyttään sosiaaliturvaa ja rikosteleen 😡
lajijasuris
Tuon päätöksen tehneen museoviraston tädin puoluekanta ja mahdollisinen puoluesidonnaisuus pitäisi kyllä saada selville ja julkistaa. Saattaa nimittäin selittää tämän provokatiivisen päätöksen.
Yksi asia on varma: YLE ei tätä käy tutkimaan tai kansalle kertomaan.
No kyllähän sen tädin on peruutettava noissa säästöissään!
https://www.adressit.com/sakset_seis
Kyllä, eiköhän löydy muutama turhakepomon virka, jotka vois lopettaa pysyvästi, mutta sehän se ei tiettykään käy. Oikein hämmästytti, ei nyt kuulu tähän juttuun, mut luin että Varha lopettaisi johtajanvirkoja - ettei vaan olis joku silmänkääntötemppu
lajijasuris
Miksi ? Ei ole konkreettisia toimia vaihtoehtojakaan esitetty.