Miksi voi tai ei voi? Tämä kysymys on noussut esiin monissa uutisissakin. Sitä on siis hyvä tarkastella sisällissodan lähtökohdista käsin.
Ennen kuin sisällissota voi syttyå täytyy tapahtua seuraavia asioita:
Pitää syntyä järjestäytyneitä ja hyvin organisoituja joukkoja ja hyvin johdettuja joukkoja, joilla on kyvykäs johto-organisaatio.
Tällaisia näkymiä ei ole yhdysvalloissa vielä lainkaan näkyvissä. On vain hyvin hajanaisia mielipideryhmittymiä, ei lainkaan organisoituja joukkoja.
Ei myöskään ole mitään merkkejäkään, että olisi johtajia olemassa tai tulemassa, jotka alkaisivat viedä Yhdysvaltoja tällaisten hyvin organisoitujen joukkojen syntymiseen.
Ennen sisällissotaa näitä joukkoja pitäisi vielä kouluttaa, niille pitäisi jakaa aseita ja perustaa taisteluyksiköitä. Tällaisista näkymistä ei ole siis mitään tietoakaan.
Joten ajatukset siitä, että Yhdysvallat voisi joutua lähivuosina tai lähivuosikymmeninä sisällissotaan, ovat vain ajatuksia, niillä ei ole mitään totuuspohjaa ei perusteita lainkaan.
Mielipiteet ovat kovastikin jakautuneet monenlailla Yhdysvalloissa ja hyvin monissa asioissa; eivätkä nämä mielipidejakautumat suinkaan noudata mitään demokraattisen ja republikaanisen puolueen jakolinjoja, vaan ne monevät monissa kohden hyvinkin ristikkäisesti. Näistä jakautumista ei sisällissotaa synny ikinä.
Sisällissodan syntyminen vaatii hyvin selkeitä jakolinjoja ja sitä, että kumpikin puoli ajattelee, ettei asioita voi muuttaa ilman sotaa. Tällaisia näkymiä ei siis ole Yhdysvalloissa olemassa vielä lainkaan!
Voiko Yhdysvalloissa syntyä sisällissota?
39
293
Vastaukset
- Anonyymi
mistä ne tunnistaa ketä vastaan olla pitää , siitä oli joku civil war elokuvankin, kelailin sitä , ei oikeen jaksa pskaa
- Anonyymi
voiha ne osavaltiot alkaa keskenään sotia
suomessakin kuntia jotka voi alkaa sotia keskenäänJos sellainen sisällissota syttyisi, olisi tietysti 100 % varmaa, että sen aloittaisivat trumpetistit. Kukaan tuskin tosissaan muuta kuvittelee.
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Jos sellainen sisällissota syttyisi, olisi tietysti 100 % varmaa, että sen aloittaisivat trumpetistit. Kukaan tuskin tosissaan muuta kuvittelee.
"Kukaan tuskin tosissaan muuta kuvittelee."
Annoit hyvän perustelun.
- Anonyymi
Suomen punikit voivat mennä sinne kouluttamaan. Kapinan odottelu täällä on turhauttavaa.
- Anonyymi
Heil Halla-aho voi mennä johtamaan USAn natseja .
- Anonyymi
Äärioikestolla on siellä paljon koulutettu väkeä ja aseet ja räjähteet ei lopu kesken .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikestolla on siellä paljon koulutettu väkeä ja aseet ja räjähteet ei lopu kesken .
Trum ihailee natseja, niinkuin Persutkin.
- Anonyymi
Sanna ja Li olisivat hyviä plutuunanpäälliköitä.
- Anonyymi
Voi nopeastikin . Mut 10 vuoden sisällä USA n liittovaltio on hajonnut eri valtioihin .
- Anonyymi
Kyllä voi. Vastakkainasettelu, ja vihanlietsonta on niin suurta.
Miksi meille annetaan ymmärtää, että ehdokkaita pressaksi on vain 2? - Anonyymi
Sanoisin että kyllä voi syttyä. Trump on juuri sellainen johtaja joka valtaan noustuaan voisi hyvinkin kärjistää tilanteen sisällisodan partaalle. Hän on jo uhonnut että jos hän pääsee valtaan, niin kaikki poliittiset vastustajat heitetään vankilaan.
No toki ymmärrän ettei USA:ssa edes presidentillä ole oikeutta toistaiseksi heittää ketään vankilaan. Mutta Trump voi vähitellen rapauttaa demokratiaa sisältäpäin ja se voi ehkä olla hyvinkin mahdollista jos oikeusjärjestelmän riippumattomuutta rapautetaan.
Silti sanoisin että USA:ssa on kyllä 250 vuoden perinne demokratiasta ja lisäksi USA on liittovaltio jossa osavaltioilla on paljon valtaa, joten ihan helposti USAa ei muuteta diktatuuriksi. - Anonyymi
Oletko joku ennustaja ? Mikään asiantuntija et ainakaan ole !
- Anonyymi
Kerro toki oma mielipiteesi! Kiitos.
- Anonyymi
Sinäkö asiantuntijan tunnistaisit? 😂 Kommentoija on oikeassa. USA:n 250 vuotinen demokratian perinne nojaa perustuslakiin. Valta on tasapainotettu (checks an balances) presidentin, kongressin, senaatin, liittovaltion ja osavaltioiden kesken. Asevoimat ovat vannoneet uskollisuutta perustuslaille, eivät presidentille. Osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti itsenäisiä, jne.. Mikäli Trump yrittäisi lietsoa sisällissotaa, niin vastassa olisi USA:n vahva sisäisen turvallisuuden organisaatio. Trumpin luontainen taipumus fasismiin ja diktaattorien ihailuun on miltei vaarallisempaa maailmalle kuin USA:lle. Hän voi narsismillaan ja diplomaattisella kyvyttömyydellään rohkaista voimia, jotka johtavat maailmansotaan. Hallinnossa on tuskin tällä kertaa presidenttiä vahtivia "vastuullisia aikuisia".
- Anonyymi
Paljon hullumpiakin asioita on nähty historian aikana kuin se että USAssa syntyisi sisällissota. Voi aivan hyvin syntyä. Siellä on todella paljon tosi sekoa sakkia.
Jo ihan pelkästään siksi, että siellä on niin hirveän isot huumeongelmat….hhirveästi kipulääkkeiden esim vahvojen opioidien käyttöä, piristeiden,muuntohuumeiden ja kokan käyttöä. Tietäisitte, jos liikkuisitte USAn eri osavaltioissa ja kaupungeissa. Monissa on tosi ISOJA ongelmia. - Anonyymi
USAssa monissa kaupungeissa miljoonilla ihmisillä menee todella huonosti. Ja Trump on oikeasti mieleltään sairas ihminen. Joten joo. Sisällissota voi kyllä syttyä. Ja syy on Trumpin.
- Anonyymi
Yhdysvaltain sisällissodasta ei ole ensimmäistäkään merkkiä.
Ensimmäistäkään aseellista pataljoonaa ei ole vielä perustettu mihinkään ryhmittymään, koska selkeitä jakolinjoja ei ole.
On paljon erilaisia ristikkäisiä ryhmittymiä.
Abortin vapaus vai ei.
Julkinen sairaanhoito vai ei kaikille.
Rikkaat ja köyhät.
Laittomasti maassa oleskelevat ja ne jotka ovat saaneet kansalaisuuden.
Valkoiset perusjätkät ja mustat.
Latinot ja tummaihoiset.
Eliitti ja keskiluokka.
Tullit vai ei.
Ulkopolitiikan erilaiset linjaukset.
Suuryritykset ja tavallinen kansa.
Epätasa-arvoinen koulutus.
jne.
Näissä ihmisten mielipiteet menevät yli puoluerajojen; yhteisäisiä jakolinjoja ei siis ole olemassa tämän päivän Yhdysvalloissa.
Kun republikaanit pääsevät vielä eroon vanhasta ukosta, niin asiat menevät taas omalla painollaan eteenpäin.
Trump ei sisällissotia synnytä - sellainen ei häntä kiinnosta.
Kaksipuoluejärjestelmän heikkous on tietysti tullut ilmi, joten vaalijärjestelmä pitäisi uudistaa, mutta sitä ei kumpikaan puolue halua tietenkään tehdä.- Anonyymi
Suurin osa amerikkalaisista on kiinnostunut vain itsestään. He äänestävät ehdokasta, jonka KUVITTELEVAT edistävän asioitaan. Se voi olla - yleissivistyksessä riippuen - Harris tai Trump. Sisällissotaan he eivät kummankaan puolesta lähde.😂
Vain pieni osa amerikkalaisista on pesunkestäviä trumpisteja. Vieläkin pienempi osa on valmis vuodattamaan verta idolinsa puolesta. On naiivia kuvitella että suurin osa republikaaneista hylkäisi demokratian. Trump ei myöskään pysty miehittämään USA:n hallintoa, armeijaa tai sisäisen turvallisuuden organisaatioita.
- Anonyymi
Ennenmin Suomi ajautuu sisällissotaan kuin Yhdysvallat ja Suomenkaan sisällissodasta ei ole ainoatakaan merkkiä.
EU tulee ajautumaan pahoihin ristiriitoihin, kun vaaleilla valittuja edustajia aletaan syrjiä ja ottaa heiltä pois kokonaan sananvapaus ja puheoikeus ja äänestysoikeus. Sitä tuntuvat ajavan omasta mielestään demokratian puolustajat - juuri ne jotka omalla toiminnallaan haluavat estää demokratian toteutumista.
Demokratia on sitä, että kansan vaaleilla valituilla edustajilla on kaikilla tasavertaiset oikeudet käyttää puheoikeutta, sananvapautta ja äänestysoikeutta ja oikeutta olla valitsemassa hallitusta tai muita johtoelimiä.- Anonyymi
Voisitko hankkia paremman yleissivistyksen? 🥱 EU:ssa jäsenvaltiot päättävät asioista KAIKILLA TASOILLA. Suomen edustajat istuvat työryhmissä, komiteoissa, ministerineuvostossa ja EU-parlamentissa. Puhe- ja äänestysohjeet tulevat aina Helsingistä. Tärkeimmät asiat - lait ja sopimukset - hyväksytään vielä Suomen eduskunnassa. EU on yhtenäisempi kuin koskaan.
- Anonyymi
Demarit, vasemmisto ja vihreät ovat Suomessakin pahimmat demokratian vastustajat.
- Anonyymi
Koulupudokkaan pitäisi ensin opetella mitä demokratia tarkoittaa.
- Anonyymi
Yhdysvalloissa sen sijaan on vain kaksi hyvin oikeistolaista puoluetta. Demokraatteja voisi verrata kokoomukseen ja republikaaneja ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.
- Anonyymi
Hölynpölyä. Republikaaneja ei voi verrata oikein mihinkään suomalaiseen oikeaan puolueeseen. Lähimpänä olisivat kyllä persut.
- Anonyymi
Amerikassa on periaatteessa ollut sisällissota orjuuden aikana. Silloin pohjoisvaltiot taisteli etelävaltioita vastaan ja tuolloin pohjoinen voitti ja orjuus lopetettiin.
- Anonyymi
Lyhyesti: Voi.
Jos Trump valitaan, hän todennäköisesti lietsoo kannattajiensa ydinryhmän, keskilännen raamattuvyöhykkeen trailer park trash-kristofasistimilitantit, pyhään raivoon suunnilleen kaikkea kohtaan.
Jos Trump häviää, hän todennäköisesti lietsoo kannattajiensa ydinryhmän, keskilännen raamattuvyöhykkeen trailer park trash-kristofasistimilitantit, pyhään raivoon suunnilleen kaikkea kohtaan. - Anonyymi
Paikallisia kahakoita joissa varmasti tulee ruumiita syntyy riippumatta kumpi ehdokas voittaa. Meidän täytyy olla siitäkin vähästä tyytyväisiä.
- Anonyymi
No tuohan on Yhdysvalloissa normipäivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuohan on Yhdysvalloissa normipäivä.
Jenkeissä ollut rotumellakoitakin aika ajoin jo 1960-luvulta lähtien. Nyt mellakoidaan muistakin syistä. Trumpin valinta tuo lisää levottomuuksia varsinkin niille asuinalueille, joissa on eniten maahanmuuttajia. Jos Trump voittaa ja toteuttaa uhkauksensa käyttää voimakeinoja omina vihollisinaan pitämiä henkilöitä kohtaan, sekin lisää levottomuuksia ja ehkä aseellisia yhteenottoja, joissa on mukana Trumpia kannattajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jenkeissä ollut rotumellakoitakin aika ajoin jo 1960-luvulta lähtien. Nyt mellakoidaan muistakin syistä. Trumpin valinta tuo lisää levottomuuksia varsinkin niille asuinalueille, joissa on eniten maahanmuuttajia. Jos Trump voittaa ja toteuttaa uhkauksensa käyttää voimakeinoja omina vihollisinaan pitämiä henkilöitä kohtaan, sekin lisää levottomuuksia ja ehkä aseellisia yhteenottoja, joissa on mukana Trumpia kannattajia.
Iraqveteran8888 lähtee takuulla vanhana punaniskana riehumaan rynkkynsä kanssa.
- Anonyymi
USA on syvästi jakautunut kaatopaikka. Siellä voi tapahtua mitä tahansa.
- Anonyymi
sisällis sota elokuvassa ciwil war
näytästi että armeija siinä kaiken kansan hävittää ja pressan lopuksi luoti päähän
mutta ei tuota jaksa kattoa, kelaillut, joutavaa täytettä - Anonyymi
USA on ainut valtio mihin toivon sisällis sotaa , on se sen verran saanut sotkettua toisten valtioitten asioita.
- Anonyymi
Trumppi on jatkossa kuin tuuliviiri, koska on Kaksonen, muuttuva ilmamerkki, johtoajatuksena muutos.
Kun Pluto on Vesimiehessä seuraavat 20 vuotta, niin mitä tahansa voi toki tapahtua, mutta Vesimies, myös ilmamerkki, edustaa demokratiaa, vapautta, yhdenvertaisuutta...
En usko, että Trump voi muuttaa USA:n suuntaa, jonnekin menneeseen aikaan. Toki entistä sekavampi Trumppi voi olla, koska luonteeseen kuuluu häilyväisyys. - Anonyymi
Hyvinvointia koskevat odotuskuilut, 8dentiteettipolitiikka, heimot ja postkansallisuus, Epäsymmetrinen monikulttuurisuus, kaupunkien heterogeenisyys verrattuna maaseutuun, Vasemmiston ajatus kaupungeista jo raunioina, niin epävakaista että pieni sysäys...onhan tuossa siementä muutokselle. https://www.militarystrategymagazine.com/article/civil-war-comes-to-the-west/
- Anonyymi
Sisällissotaan Yhdysvallat ei ole todellakaan menossa; sellaiset spekulaatiot voi huoletta unohtaa.
Ennenmin Suomessa alkaa sisällissota, kuin Yhdysvalloissa.
Eikä Suomessakaan olla lähelläkään sisällissotaa, vaikka osa porukasta haluaisi tappaa joitakin. - Anonyymi
Kyllähän sisällissota voi alkaa, jos Trump häviää vaalit.
Mutta taitaa voittaa nyt, eikä levottomuuksia synny.
Semmosta on Amerikassa elo. - Anonyymi
On syntynyt ennenkin. Ei syyt edelleenkään niin paljon poikkeavia ole.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849