Tuksu fb:ssä kirjoitelee ja pohdiskelee kuka todelisuudessa mahtaa olla lapsensa isä.
Pohtii useampaakin vaihtoehtoa, jopa nimiä mainiten
Siveää elämää vietänyt uskovainen.
JTuk
"HALLOWEEN NOITA 2024 Kilpailussa ovat mukana:
1. M*** Tuk*** (oma äiti)
2. Anna Å***** (social)
3. Sara Ä*****(social)
4. Ana P*** V*** (veljeni puoliso)
5. Linda A***** (lapsikauppias, sossujen johtaja)
6. M**** B**** (suom.asuu Tuusulassa, erikoistunut noituuteen ja vääriin ilmiantoihin)
7. Sofia H*****(mies joka leikkii olevansa nainen nykyisin)
8. Monica (Seiskan toimittaja)
9. S**** L*** (erikoistunut vihaan ja noituuteen) Veijon äiti
10. ???? Keksikää itse?
Mikä on teidän mielestänne vuoden noita?"
Huhuilenpa taas ns. uskiksia avaamaan näkökulmia. Eli mitäköhän sekin Polvijärven uskonveli siellä tekolampensa kupeessa ja muut hengenheimolaiset ovat mieltä tuollaisesta tarkasti nimettyjen ihmisten listaamisesta noidiksi ja esim. syytöksistä "vihaan erikoistumisesta"?
Noidan tittelin saamiseen riittää näköjääni takuulla aiheellinen huoli-ilmoitus, lähisukulaisuus, työskentely sosiaalipuolella tai numerolehdessä tai entisen rakastetun ryhtyminen omaa identiteettiään vastaten naiseksi, mutta kuinka kristillistä tuollaisten listojen laatiminen lienee?
Pointtina vielä, että kyseessä ei ole mikään pilke silmässä laadittu leikkimielinen Halloween-vitsi, vaan ihan selvät syytökset oikein erikoistumisaloineen (kuten siis muka viha ja väärät ilmiannot).
Siis tosiaankin, HALOO, uskonnollisten piirien edustajat! Ilman mitään erityisempää piruiluja teitä kohtaan kiinnostaisi kovasti tietää, MIKSI annatte esimerkiksi rahaa ja ruokalahjoituksia jatkuvasti kyseiselle henkilölle, jonka käytös on täysin ala-arvoista ihan uskonkäsitysten lajista riippumatta. Siis kun samainen henkilö heti rahaa saatuaan säntää ostamaan jotain tarpeetonta krääsää tai uusia tukkahiuksia ja mekkoja. Plus aina uuden koiran silloin tällöin.
Uskovainen helluntailaisillekin todistanut Johanna Tukiainen pohdiskelee kuka noita tai lapsensa is
196
2322
Vastaukset
- Anonyymi
" MIKSI annatte esimerkiksi rahaa ja ruokalahjoituksia jatkuvasti kyseiselle henkilölle,"
Kenelle?- Anonyymi
Varmaan Johannaa tarkoitti. Eikös hän ole julistaja ja julistajillehan kai annetaan rahaakin että voi elättää itsensä ja lapsensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan Johannaa tarkoitti. Eikös hän ole julistaja ja julistajillehan kai annetaan rahaakin että voi elättää itsensä ja lapsensa.
Onko Tukiainen uskispiireissä ruinannut rahaa lapsenhoidon kulunkeihin vetoamalla? Jos on, niin se on ehtaa huijausta, sillä lapsihan on huostaanoton kautta pelastettu turvaan jo yli kaksi vuotta sitten. Syyt on saatu lukea ihan julkisista oikeudenkäyntipöytäkirjoista: Tukiainen on katsottu täysin soveltumattomaksi huolehtimaan lapsesta ja hänen tarpeistaan. Jokapäiväisessä elämässä on vahvasti läsnä sekä alkoholin että pillereiden väärinkäyttö, väkivalta jne. Ei ole juoruilua, vaan asiakirjoista löytyvää faktaa.
- Anonyymi
Aloittaja, älä viitsi jatkuvasti lainailla ja kopioida muiden tekstiä! Omani toki tunnistan, samoin eiliseltä jonkun muun pohdiskelut aiheesta,
Kirjoitin jo aiemmin, että kyllä Tuksusta kaikille riittää - juuri sitähän hän eilen itsekin todisti. Joten noin aktiivisena ketjujen aloittajana osaat varmaan näppäränä näätänä kirjoittaa ihan ITSE omat viestisi.
Jos sanavalmiiden näätäkamujen kielenkäyttö noin paljon miellyttää, ilmoita edes, että kyse on lainauksista! - Anonyymi
Lainattu muiden tekstiä luvatta.
- Anonyymi
Olet yhdistellen kopioinut meidän muiden juttuja näköjään uskisten sivulle, siihen kai tuo helluntailaisuus viittaa. Mahtavat siinä näätäslangiin perehtymättömät kummastella, mitä ihmettä ovat tukkahiukset ja Polvijärven tekolammet...
- Anonyymi
Seitsemän kuolemansyntiä ovat ylpeys (turhamaisuus), kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Jokainen niistä tuntuu sopivan Johannaan kuin mittatilaustyönä. Suorastaan pelottavan hyvin.
Harvoin törmää yhtä ylpeään ja turhamaiseen ihmiseen kuin Johanna. Hänen kohdallaan ylpeys manifestoituu halveksuntana toisia kohtaan. Omasta itsestään hän on varauksettoman ylpeä. Se onkin helppoa, onhan Johanna niin paljon muiden yläpuolella. Joka suhteessa.
En väitä että me muut olisimme seitsemälle kuolemansynnille immuuneja. Harvoin kuitenkaan näkee yhtä räikeitä tapauksia kuin Johanna. Kaikessa hänen tekemässään löyhkää vahvana useampi kuolemansynti. Irvokkaaksi asian tekee se että maailmalle Johanna julistaa olevansa liki täydellinen ja kaiken lisäksi kristityn perikuva. Hänessä ei mitään vikaa ole – muiden syytä kaikki.
Hän on kertakaikkisen sokea omille kuolemansynneilleen ja täydellisen kyvytön estämään syntien ilmenemisen kaikessa mitä tekee.- Anonyymi
Kateus lienee Johannan primääri käyttövoima. Miksi muilla on mutta ei hänellä? Miksi toisia julkkiksia arvostetaan mutta ei häntä? Miksi toisilla on rahaa mutta ei hänellä? Miksi toisilla on onnellinen avioliitto, ihana perhe, hieno talo? Miksei hänellä ole? Miksei? Johannasta on todella epäreilua että muilla on jokin asia paremmin kuin hänellä – koska hän on kuitenkin muita parempi ja siksi hän ansaitsee saada muita enemmän.
Viha. Harvoin kukaan noin avoimesti syytää sappea toisten niskaan. Vihasta saavat osansa lähinnä äiti, sosiaaliviranomaiset ja entiset miesystävät. Jos sometekstit voisivat tappaa kukaan heistä ei enää olisi hengissä. Johannan vihaa saa tuta koko hänen lähipiirinsä ja ennemmin tai myöhemmin kaikki jotka hänen kanssaan ovat tekemisissä. Naapuri sai betonirappua kalloonsa, avomies sai maistaa hedelmäveistä, aviomies sai pullosta ja viinilaseista. Myös eri ammattiryhmät saavat osansa Johannan vihasta: poliisit, veroviranomaiset, tuomarit, asianajajat, taksikuskit, portsarit, toimittajat, ne sosiaaliviranomaiset – no kaikki ammattiryhmät joiden kanssa Johanna on tekemisissä. Ja onpa Johanna blogissaan ja Facebook-seinällään antanut vihansa käydä Jumalankin ylle – Jumala kun on pettänyt Johannan odotukset suorastaan karvaalla tavalla.
Laiskuus heijastuu kaikkeen Johannan ammatilliseen tekemiseen. Vedetään ”ammattimaisesti" keikkoja mutta ei jakseta harjoitella. Lauletaan keikalla muttei viitsitä ottaa laulutunteja eikä edes opetella laulun sanoja. Kirjoitetaan oma elämä kertaa muttei jakseta edes oikolukea tekstiä. Kotona ei jakseta siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, huoltaa vaatteita. Laiskuus heijastuu Johannan koko siivottomaan olemukseen. Elämän pitäisi olla vaan sitä että maataan divaanilla ja juodaan shampanjaa ja syödään bonboneja. Tosi epistä että pitäs itte niinku tehä hei jotain! Miksei taivaasta sada rahaa? Miksei mua palvella!
Himo sokaisee Johannan. Hän himoitsee rahaa. Hän himoitsee ihailua. Hän himoitsee mainetta. Hän himoitsee julkisuutta. Hän himoitsee rikasta aviomiestä. Hän himoitsee menestystä maailmalla. Hän himoitsee kalliita koruja, kalliita vaatteita, kalliita aterioita. Hän himoitsee kaikkea maallista hyvää sillä maallisella hyvällä Jumala siunaa valittunsa. Hän himoitsee menestystä sillä menestyksellä Herra merkkaa omansa.
- Anonyymi
Mitä uskonnolliset piirit arvioivat sopivaksi käytökseksi sen suhteen, kuinka paljon saa yrittää nyhtää rahaa hyväuskoisilta lähimmäisiltä, jotka eivät halua uskoa äiti-ihmisestä pahaa? Eivät tahdo uskoa todeksi, että huostaanotetun lapsen biologinen äiti on vakavasti päihderiippuvainen ja väkivaltainen valehtelija, joka väittää, että kaikki muut valehtelevat hänen toimistaan ja rikkeistään, esimerkiksi muka kateuden takia. Se jää aina arvoitukseksi, mistä kukaan olisi päihteiden suossa tarpovalle, järkyttävän ylipainoiselle Tukiaiselle kateellinen. Siitäkö, että joskus parikymmentä vuotta sitten kelpasi nykyistä paremmin miehille, joita vieläkin tuon tuosta öisin suoltamissaan postauksissa muistelee? Niissä useimmin haikailtuna naimisissa oleva setämies. Eivätkö mitkään ateisteillekin itsestäänselvät moraalin vaatimukset esim. parisuhteen osalta koske otsikossa mainittua henkilöä?
- Anonyymi
Kun kerran otsikossa esiintyvän entisen "kohukaunottaren" nimihaku tuo tällaiselle uskonnolliselle sivulle, niin nytpä on kerrankin tilaisuus saada alan asiantuntijoilta selvitys asiaan, joka on vaivannut mieltäni siitä asti, kun Johanna Tukiainen tuli julkisuuteen. Eli kertokaapa, mitä se on se "kristillis-erotiikka". Kyseiseen tanssijaan ja vähäpukeisia, jopa tyystin housuttomia kuvia kaupittelevaan viihdyttäjään olennaisesti liittyvä termi.
Mitä siis on se kuuluisa kristillis-erotiikka?- Anonyymi
Kuvailettahan sitten graafisten yksityiskohtien sijaan sen kristillis-erotiikan hyvällä maulla, totta kai!
- Anonyymi
Sinähän kuolaat erotiikka sivuilla ja porno on sinun leipäsi, ei Vapahtaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän kuolaat erotiikka sivuilla ja porno on sinun leipäsi, ei Vapahtaja
Kuinka niin mukamas? Nimenomaan esitin toiveen, että EI SITTEN GRAAFISIA (eli liiian tarkkoja ja tässä tapauksessa irvokkaita) YKSITYISKOHTIA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka niin mukamas? Nimenomaan esitin toiveen, että EI SITTEN GRAAFISIA (eli liiian tarkkoja ja tässä tapauksessa irvokkaita) YKSITYISKOHTIA!
Huonoa elämää viettävää, mutta itseään "Jumalan prinsessaksi" kehuskelevaa Tukiaista puolustava henkilö ei ilmeisesti ymmärtänyt graafinen-sanan yhtä keskeistä merkitystä. Erikoista, että hän syytää solvauksia meitä Tukiaisen toimia kritisoivia analyyttisiä ihmisiä kohtaan. Me kuitenkin olemme enimmäkseen korkeasti koulutettuja, fiksuja, elämäntavoiltamme nuhteettomia ja rationaaliseen ajatteluun kykeneviä ns. kunnon kansalaisia. Toisin kuin...
- Anonyymi
Uskovaiset, myös helluntailaiset herkästi arvostelevat muita. Millainen musiikki on sopivaa, miten pitäisi elää, olla ja pukeutua.
Tukiaisen kohdalla sitten osa katsoo läpi sormien. Miksi?
Hänhän asuu yhdessä on-off miesystävän kanssa (Lalli on välillä perheystävä, mutta elättää silti koko ajan Johannan, ostaa tälle eläimiä, ovat avoliitossa). Asui ilman vihkimistä lapsensa isänkin kanssa. Suvaitaanko tätä muille uskovaisille?
Tukiainen esiintyy ravintoloissa, jossa humalainen yleisö.
Pukeutuu mieluusti pornahtavasti.
Juo punaviiniä ja nappailee kolmiolääkkeitä. Eli alkoholin jatkuvakäyttö sallittu kaikille uskovaisille?
On saanut tuomioita väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
Ei hoida maksujaan, ulosotossa kymmeniätuhansia..
Tukiaisen kristinusko on pelkkää helvetillä ja demoneilla uhkailua. Hän on moneen otteeseen ilmoittanut että me elämme "lopun aikoja," ja kohtapuoliin tulevat "seitsemän kärsimysten vuotta," joiden jälkeen (tai niiden puolivälissä, riippuen millä taajuudella Tukiainen milloinkin on) tulee "ylöstempaus" ja oikeat kristityt lentävät taivaaseen ja muut menevät helvettiin tai tulevat muuten vaan liiskatuiksi.
Miksi Tukiaiselle sallitaan, mitä muilta kielletään uskovaisuuteen vedoten?- Anonyymi
Karsea esimerkki tuosta Tukiaisen omahyväisyydestä on sekin, että Raamatun mukaan me kaikki muut kuolemamme jälkeen odotamme viimeistä tuomiota, jossa vasta mahdolliset taivaspaikat ja mansionit jaetaan, eli vasta sitten pääsee taivaaseen, mikäli pääsee. Profeetta Elia on ainoa ihminen, joka jo nyt on taivaassa, sillä Raamatun kertomuksen mukaan hänet temmattiin sinne kultaisissa tulivaunuissa (tai jotain tuon suunaista).
Tukiainen kuitenkin kertoilee piipahtelevansa taivaassa tuon tuosta ja väittää nähneensä siellä edesmenneen siskonsa Julian, vieläpä pitelemässä Jeesusta kädestä. On myös määritellyt, että "Julia on varmaan taivaan kuningatar". Eli taivaassa ovat ihmisistä vain profeetta Elia ja Tukiaisen sisarukset? Niinkö todella? E i ole leuhkuudella ja suhteellisuudentajun puutteella mitään rajaa. - Anonyymi
Tukiaisen sisarukset tekivät striptease-esityksiä ja näyttelivät pornoelokuvissa.
Johanna työskenteli vuosia erotiikkaravintola Gentlemen’s Clubissa tanssijana ja miesten maksullisena viihdyttäjänä. Club myi oman ilmoituksensa mukaan ”pöytäseurustelua salissa ja lähiseurustelua champange-huoneessa” – eikä siinä ole mitään laitonta.
Hän on kertonut nauttineensa työstään, sillä hän kokee olevansa ”exhibitionistinen luonne” ja rohkeilla esiintymisillään hän saavutti yhden tavoitteistaan: hän on ollut Suomen kuuluisimpia ihmisiä.
Ei ole tiikeri päässyt raidoistaan. Vaattet pysyvät nykyisin paremmin päällä. Vaikka hän uhosi menevänsä alasti kadulle vaatimaan lastaan takaisin.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen sisarukset tekivät striptease-esityksiä ja näyttelivät pornoelokuvissa.
Johanna työskenteli vuosia erotiikkaravintola Gentlemen’s Clubissa tanssijana ja miesten maksullisena viihdyttäjänä. Club myi oman ilmoituksensa mukaan ”pöytäseurustelua salissa ja lähiseurustelua champange-huoneessa” – eikä siinä ole mitään laitonta.
Hän on kertonut nauttineensa työstään, sillä hän kokee olevansa ”exhibitionistinen luonne” ja rohkeilla esiintymisillään hän saavutti yhden tavoitteistaan: hän on ollut Suomen kuuluisimpia ihmisiä.
Ei ole tiikeri päässyt raidoistaan. Vaattet pysyvät nykyisin paremmin päällä. Vaikka hän uhosi menevänsä alasti kadulle vaatimaan lastaan takaisin....Niin, ne vaatteet kyllä nuoruusaikoihin verrattuna pysyvät nykyisin jonkin verran paremmin päällä. Nykyään ongelma on kääntynyt niin päin, että esimerkiksi ne ns. kiinanmekot eli pienikokoiset ja naftit ei-eurooppalaisen mittapuun mukaan tehdyt halpisrytkyt eivät meinaa ensin edes mennä päälle. Onhan niitä kuvaussessioita, että esitellään mekkoa, joka on takaa kokonaan auki, ja homma paljastuu peilin kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen sisarukset tekivät striptease-esityksiä ja näyttelivät pornoelokuvissa.
Johanna työskenteli vuosia erotiikkaravintola Gentlemen’s Clubissa tanssijana ja miesten maksullisena viihdyttäjänä. Club myi oman ilmoituksensa mukaan ”pöytäseurustelua salissa ja lähiseurustelua champange-huoneessa” – eikä siinä ole mitään laitonta.
Hän on kertonut nauttineensa työstään, sillä hän kokee olevansa ”exhibitionistinen luonne” ja rohkeilla esiintymisillään hän saavutti yhden tavoitteistaan: hän on ollut Suomen kuuluisimpia ihmisiä.
Ei ole tiikeri päässyt raidoistaan. Vaattet pysyvät nykyisin paremmin päällä. Vaikka hän uhosi menevänsä alasti kadulle vaatimaan lastaan takaisin....On teillä aikaa vahdata joutavia- Raamattukin puhuu, että on ollut ns. temppeliporttoja- no en viittaa tällä nyt tähän kirjoitutsenne kohteeseen.
Eräskin pesi kyynelillään Jeesuksen jalat, ja pyyki hiuksillaan, kun paikallinen pappi, palstan kirjoittajien tapaan ilmeisesti oli myös porno-addiksi, koska tunsi ihmisen, sama kaiku on hänen sanansa ja palstan kuolaajien fariseuspornovahtaajien tapa esiintyä palstalla.
Siitähän on puhe, heiilä, mistä puhe. eli alastomuus on himokkaitten palstan kuolaaja panetteijoiden kirjoitukset. ei voi muuta todeta.
Haureelliset ovatkin nämä palstan ulkokullattu- fariseukset, Heidän suun tunnustus ja henki kertoo heidän tavan pitää kiviä taskussa ja kivittää, ketä kivittävät.
HÄVETKÄÄ omaa henkeänne. Jos joku rassaa jossain ihmisessä, niin menkää rukouskammioon ja olkaa Ylimmäisen Papin edessä ja rukoilkaa ko. henkilön puolesta.
Siitä teidät tunee uskovaksi. Ei noitten puherähjäyksissä ole uskoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On teillä aikaa vahdata joutavia- Raamattukin puhuu, että on ollut ns. temppeliporttoja- no en viittaa tällä nyt tähän kirjoitutsenne kohteeseen.
Eräskin pesi kyynelillään Jeesuksen jalat, ja pyyki hiuksillaan, kun paikallinen pappi, palstan kirjoittajien tapaan ilmeisesti oli myös porno-addiksi, koska tunsi ihmisen, sama kaiku on hänen sanansa ja palstan kuolaajien fariseuspornovahtaajien tapa esiintyä palstalla.
Siitähän on puhe, heiilä, mistä puhe. eli alastomuus on himokkaitten palstan kuolaaja panetteijoiden kirjoitukset. ei voi muuta todeta.
Haureelliset ovatkin nämä palstan ulkokullattu- fariseukset, Heidän suun tunnustus ja henki kertoo heidän tavan pitää kiviä taskussa ja kivittää, ketä kivittävät.
HÄVETKÄÄ omaa henkeänne. Jos joku rassaa jossain ihmisessä, niin menkää rukouskammioon ja olkaa Ylimmäisen Papin edessä ja rukoilkaa ko. henkilön puolesta.
Siitä teidät tunee uskovaksi. Ei noitten puherähjäyksissä ole uskoaErehdyt. EI kuule porno kiinnosta tippaakaan, sillä rakkautta on elämässä tarpeeksi ilman, että pitäisi siitä rahalla maksaa.
Sen sijaan kiinnostavat esimerkiksi eläinten asiallinen kohtelu ja väkivallan vastustaminen. Jos seuraisit Tukiaisen toimintaa, tietäisit, millainen rähinä on viime päivinäkin ollut käynnissä. Mutta et taida väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen, lapsensa luvatta ryöstäneen moninkertaisen pahoinpitelijän ja oikeudessa tuomitun rikollisen toimia seurata, vaan syyttelet asiattomasti muita "haureellisiksi" ja "ulkokullatuiksi". Nuo sanat sopivat tismalleen tämän ketjun puheenaiheena olevaan henkilöön. Kenenköhän olisi syytä hävetä?
- Anonyymi
Miten se salliminen ja tai kieltäminen tapahtuu ?
Vaikeaa on aikuista kieltää, kyllä hän pääsee maaliinsa ihan omien valintojensa lopputuloksena.- Anonyymi
Lapsen isyyttä ei liene vaikeaa testata tänä aikana !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsen isyyttä ei liene vaikeaa testata tänä aikana !
Joo, tosiaan tuokin tuore älynväläys: ruveta julkisesti pohtimaan, kukahan se tyttären isä nyt sitten mahtaakaan olla. Myöntää siis täysin luontevana asiaintilana, ettei yksi miesystävä riitä pyöritettäväksi. Mieltymystä itsensäpaljasteluun julkisilla paikoilla, kuten laivayhtiölle yllätyksenä ja pyytämättä tullut strippaus-show ruotsinlaivalla esimerkkinä siitä kehuskelmastaan "luonnonlapsimaisuudesta" (eli itsekontrollin ja harkintakyvyn puutteesta). Vai onko kaikilla luonnonlapsilla tapana esitellä jatkuvasti ryntäitään, onpa niiden laatukin millaista roikkomeininkiä tahansa?
- Anonyymi
Salliminen eli törttöilyn hyväksyminen näkyy käytännössä siten, että uskisporukat ovat antaneet Tukiaiselle rahaa ja muuta tukea. Jos päihdehuuruinen ja väkivaltainen elämä, jossa ei edes omasta lapsestansa asianmukaisesti huolehdi, katsottaisiin kristitylle sopimattomaksi, ei rahaa ja ruokalahjoituksia hövelisti jaettaisi. Ei yksinkertaisesti nieltäisi kaikkea, mitä viattomaksi heittäytyvä "siipirikko" täysin häikäilemättömästi valehtelee esim. lapsensa "kaappauksen" osalta. Itsehän hän on se kaappaaja!
- Anonyymi
Tämän omatekoisen evankelistan tempauksiinhan lukeutuu sellainenkin tapaus (ties vaikka useitakin), että heitti muitta mutkitta roskikseen tuttavaperheen lapsen lelun, jonka väitti olevan saa tanallinen. Kyseessä taisi olla jokin Disneyn yksisarvishahmo tai vastaava. Moneen kertaan on selostanut, kuinka Disney ja vaikkapa Hello Kitty ovat paho laisesta.
Kuitenkin. kun hänen itsensä tekee mieli katsoa Disney-elokuva tai haalia jotain Hello Kitty -krääsää, se onkin oitis sallittua. Siis sallittua Tukiaisille, mutta ei muille, vai miten se nyt menee?
Totta tuo, että kaikkia muita todella herkästi ollaan tuomitsemassa, mutta jos Johanna Tukiaista itseään kritisoidaan, saakin syytöksiä liiasta lakihenkisyydestä.- Anonyymi
Tuksu aina varoittaa ihmisiä "lakihenkisyydestä." Lakihenkisyyttä on käytännössä se että on eri mieltä Tuksun kanssa. Esimerkiksi tämä palsta on taatusti lakihenkinen ja varmaan myös pahojen henkien vallassa kirjoitettu. Jos joku sanoo että Tuksulla on liian lyhyt hame niin kyseinen henkilö on lakihenkinen. Jos Tuksu vuorostaan sanoo että jollain on typerä yksisarvisen kuva paidassa niin se on vain fakta eikä mikään lakihenkinen tuomio.
Tuksu tietää aina kaiken paremmin kuin muut, ei vähintään laudaturiensa ansiosta vaan myös siksi että Jumala on valinnut juuri hänet evankelioimaan ja heittämään asiantuntijalausuntoja asiasta kuin asiasta. Ja niitä myötäilijöitä vaan löytyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuksu aina varoittaa ihmisiä "lakihenkisyydestä." Lakihenkisyyttä on käytännössä se että on eri mieltä Tuksun kanssa. Esimerkiksi tämä palsta on taatusti lakihenkinen ja varmaan myös pahojen henkien vallassa kirjoitettu. Jos joku sanoo että Tuksulla on liian lyhyt hame niin kyseinen henkilö on lakihenkinen. Jos Tuksu vuorostaan sanoo että jollain on typerä yksisarvisen kuva paidassa niin se on vain fakta eikä mikään lakihenkinen tuomio.
Tuksu tietää aina kaiken paremmin kuin muut, ei vähintään laudaturiensa ansiosta vaan myös siksi että Jumala on valinnut juuri hänet evankelioimaan ja heittämään asiantuntijalausuntoja asiasta kuin asiasta. Ja niitä myötäilijöitä vaan löytyy.Siis just tuo! Kun kerrankin uskispuolen ketjuun on päädytty visiitille, niin VASTATKAA NYT HERRAN TÄHDEN uskonnollisten piirien edustajat, miksi myötäilette tuota poikkeuksellisen kylmäsydämistä hyväksikäyttäjää. Miksi, ettekö usko esimerkiksi oikeudenkäyntien lukuisia pöytäkirjoja?
Jonkun tuomana hieno kuvaus kuolemansyntien ja Johanna Tukiaisen erottamattomasta sidoksesta tuossa ylempänä, kannattaa perehtyä! Sellainen venkula se pieni viaton siipirikko on.
- Anonyymi
Monien erityistaitojensa lisäksi Tuksu on tunnetusti myös poliittinen analyytikko, kuten on nähty vuosien mittaan vaalit vaalien perään. Nythän hän juuri valitsi kaikelle kansalle esiteltäväksi lievästi sanoen omituisen, jopa irvokkaan, kuvan, jossa Trump syleilee Jeesusta.
Tuosta intiimin lemmekkäältä näyttävästä kuvasta tulee hakematta mieleen, että Tuksu ei pelkästään syleile Jeesusta, vaan juuri noine eri tahojen hyväksikäyttöineen suorastaan ratsastaa Jeesuksella. Giddy-up! - Anonyymi
Missä seurakunnassa tai lahkossa naiset käyttäytyvät kuten glamour-Tukiainen?
Vastaus = Ei yhdessäkään!
"Uskonto" ja "Olette vain kateellisia" kortti otetaan esille aina siinä vaiheessa, kun ei keksitä muuta sanottavaa ja yritetään puolustella tekoja.
Tukiainen vaatii erityiskohtelua ja etuoikeuksia, myös kirkolta. Hän kokee, ettei hänen tarvitse sopeutua yhteiskunnan sääntöihin.
Hänen AINA pitää valehdella ihan kaikesta. Mitä se kertoo ihmisestä? - Anonyymi
Tuksu ja lapsuuden perheensä olisi kuulunut jo kauan sitten 'hoitoon'. Eivät ole uskossa eläviä vaan irstaita ja sairaita kaikki.
On vaikea ymmärtää suosiota uskovien piireissä. Syntiin ovat langenneet ne, jotka paijanneet noita tekoja. Lain tiukka julistaminen olisi ollut paikallaan ja nöyrtymisen jälkeen vasta armon julistus tuollaisille.
Toivottavasti kääntyy ennen kuolemaansa. Jumala on yksin tuomari ja sydänten tuntija.- Anonyymi
Loistava kiteytys! Juuri se nöyrtyminen puuttuu aivan täysin. Armoon kyllä vedotaan jatkuvasti, ja törkeä & törkyinen elämäntyyli saa estoitta jatkua. Sitten vain yksinkertaisesti taas selitellään, kuinka "olen sopinut asian Jumalan kanssa, eikä se kuulu muille".
Hyvänä esimerkkinä abortti. Tukiainen on lukemattomat kerrat somessaan selostanut, kuinka raskaudenkeskeytys on vakavimpia syntejä - siis kaikille muille. Hänelle itselleen armo tupsahti oitis.
- Anonyymi
Onko helluntailaisten piireissä tietoa, millä konstilla Johanna Tukiainen on yrittänyt hankkia mieleisiään eli mauttomaan tyyliinsä sopivia kimaltavia korkokenkiä? Julkisuuteenkin laajasti levinneen kuvamateriaalin mukaan kenkärahat pyrittiin saamaan poseeraamalla maksullisessa kuvassa tavalla, jossa mopsinkuvalla varustettu tyyny peitti pahimmat mahamakkarat, mutta muuta ei sitten jalkoväliä groteskisti esittelevässä kuvassa peiteltykään. Kun edes joku tohti kritisoida alastonkuvan kaupustelua, vastasi evankelista toimiinsa ja itseensä tyytyväisenä: "Alapääni on kuin ruusu."
- Anonyymi
Yhtä hehkeä ruusu kuin ne näätien muistissa ainiaan säilyvät chileläisen lentokapteenin kampaamoon muka lähettämät rupsahtaneet lurpakkeet...
- Anonyymi
Johanna on myynyt elääksen näitä alastonkuvia? Näin ainakin selitti, että hänelle oli tarjottu merkkikengät kuvia vastaan. Humalassa laittoi snappikuvat isommalle joukolle. Yllätetyksi joutui mm. helluntailaissaarnaajia ym uskovaisia sekä alaikäisiä. Eräs nuoren äiti kertoi kuvasekaannuksesta julkisuuteen ja jotkut näistä nuorista laittoi ne aijjaahan. Johanna kuittasi asian että tulipahan todistettua että hän on aito nainen, ei mikään trans ja että hänen pil**** on kaunis kuin ruusu.
Hän on niin huumorintajuinen! - Anonyymi

Hän on niin huumorintajuinen!Mites se muuten noin Taivahan Taaton silmissä, kun ilmeisesti uskovaisetkin ukot ovat tällaisia eroottisia kuvia ja ties mitä muita palveluja innolla ostaneet? Jopa kansanedustaja TK jäi kiinni rintaliiviposeeraustaiteen hankkimisesta. Hänhän sitten selitti, että halusi tukea Johannaa.
Viime vuoden lopulla Tuksu ainakin kahteen kertaan kävi loisimassa Polvijärvellä ikämiehen passattavana. Taiteilijaa syötettiin ja juotetttiin, kauneushoidoissa ja pihveillä käytettiin. MIksi ihmeessä?
- Anonyymi
Asiantuntijoita kun on tällä uskispalstalla ehkä lukemassa, niin mikä on kantanne ilmiöön, jota kutsutaan kielillä puhumiseksi
Voiko kielillä puhumisen Johanna Tukiaisen tapaan napsauttaa päälle kuin kahvinkeittimen ja myös lopettaa kuin seinään, kuten esimerkiksi muutaman viikon takaisen Kokkolan-keikan videotallenteesta käy ilmi? Hänhän videolla esittää hengellisen kappaleen, jonka suvantokohdissa juuri sopivalla hetkellä sekä alkaa että tovia myöhemmin päättyy sellainen vaikeasti kielennettävä pölpötys, joka esittää ns. kielillä puhumista ja näin ollen artistin syvää uskonnollisuutta.
Maallikkona voisi kuvitella, että kielillä puhuminen on jonkinlainen armolahja, joka tulee, jos on tullakseen ja saadaan, mikäli saadaan, aivan itsestä riippumattomana, jonkin korkeamman voiman antamana ilmiönä. Eikä sellaisena "naps päälle, naps pois" -metodilla toimivana sirkustemppuna.- Anonyymi
Raamatun edessä kestävällä kielilläpuhumisilla ja tuksun höpötyksillä ei ole mitään yhteistä.
Raitis lahja Jumalalta on raamatussa selitetty ihan tarpeeksi ymmärrykseen haluavalle lukijalle josta tuksu ei tajua mitään.
Ja tuskin kukaan hänen piiristään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun edessä kestävällä kielilläpuhumisilla ja tuksun höpötyksillä ei ole mitään yhteistä.
Raitis lahja Jumalalta on raamatussa selitetty ihan tarpeeksi ymmärrykseen haluavalle lukijalle josta tuksu ei tajua mitään.
Ja tuskin kukaan hänen piiristään.Mikä se "hänen piirinsä" nykyään on? Vieläkö pyrkii eri lahkoihin ja vapaiden suuntien seurakuntiin? Muutama vuosi sitten oli ainakin kova tyrkkyys ja tuppautuminen "todistamaan" eli tosiasiassa halusi päästä esiintymään yleisön eteen, katseiden kohteeksi. On ihmisellä kyllä valtava tarve olla esillä, vaikkei ole mitään talenttia mihinkään.
- Anonyymi
Maksetaanko niille lahkojen kokouksissa puhuville eli "todistaville" palkkio, siis niin kuin minkä tahansa yleisötilaisuuden esiintyjälle? Siinäkö sen patologisen esiintymishalun lisäksi motiivia Johanna Tukiaisen hingulle päästä uskonnollisiin tilaisuuksiin puhumaan? Vai haluaako lempeä siipirikko vain pyyteettömästi valistaa muita ja pelastaa meitä syntisiä?
- Anonyymi
Joo, ei halvalla armolla voi taivaaseen pyrkiä. Jumalan edessä ollaan tosissaan katuvia ja tehdään tosi parannus myös synnistä. Lankeaminen on eri asia. Eikä kukaan jaksa langeta loputtomasti, vaikka anteeksianto Jeesuksessa K. onkin. se 70 x 7.
- Anonyymi
Kiitos asiallisesta ja ystävällisestä vastauksesta! Sellaisia ei koskaaan, siis KOSKAAN saa Tuksulta, vaan jokainen, joka rohkenee hänen jossain somekanavassaan tiedustella jotain ihan maltilliseen tyyliin, saa yleensä lähdöt, estot ja solvausten kera. Usein esimerkiksi periaatteella "rumat ja kateelliset akat kiusaavat"
Turha sanoakaan, että takuulla harva meistä Tukiaisen näädiksi haukkumista valheidensa alasampujista on yhtikäs mistään kateellinen aivonsa juoneelle moniongelmaiselle pullerolle., joka luulee olevansa kaunotar ja jankuttaa omatekoista titteliään "Jumalan prinsessa".
Voisi kuvitella, eikä se esimerkiksi omalta osaltani pelkkää kuvittelua olekaan, että Tukiainen on mahdollisimman huonoa mainosta uskonnollisille piireille ja vie halut edes lähemmin tutustua sellaisiin. Tuksu on siis eräänlainen anti-mainos, ja juuri siksi ihmetyttää, miksi häntä on höösätty ja tosiaan annettu jopa rahalahjoituksia ihmiselle, joka aina saamansa hynät panee kaikkeen muuhun kuin vaikkapa omien laskujensa maksamiseen.
- Anonyymi
Minä en ole vuosikausiin kuullut mitään Johannasta. Muistissani on kun joku kristittymies haastatteli Johannaa ja sen videonkatsoin, ristintie tai joku semmoinen nimimerki youtubessa.
Sitten jonkin ajan päästä näin joitain lehtilööppejä, joista päättelin että sillä viisii.
Onko hän uskossa nykyään?
Ei oikein kovin kristilliseltä elämä vaikuttanut päälle päin, mutta alussa riippuvuudet voi kulkea mukana pitkällekin kunnes niistä pääsee eroon.- Anonyymi
Johannan uskosta en tiedä mutta Johannan koira ei osaa käyttäytyä ihmismäisesti vaan koiralle lajiominaisesti. Asuukohan Johanna Loviisassa?
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/seiska-paljastaa-johanna-tukiainen-aiheutti-valikohtauksen-loviisassa/1501652 - Anonyymi
Tukiaisen ongelmahan on se, että hän ei edes yritä päästä alkoholista ja lääkkeiden väärinkäytöstä eroon, vaikka molemmat on todettu virallisissa oikeudenkäyntien pöytäkirjoissa ja uutisoitu laajasti julkisuudessa, joten mistään pahantahtoisesta juoruilusta ei ole kyse.
Päihdehuuruinen ja väkivaltainen elämä on myös, muiden syiden lisäksi, katsottu esteeksi sille, että lapsi voisi turvallisesti asua biologisen äitinsä kanssa. Tukiaisella ei myöskään ole mitään ymmärrystä lapsen tarpeista, vaan hänen toimintansa on kaikessa täysin itsekeskeistä, hänen omista mielihaluistaan lähtevää. Käytännössä tämä näkyy mm. siten, ettei hän pue lasta asianmukaisesti esimerkiksi lämpötilan ja sään huomioon ottaen, vaan hän pitää lasta kuin nukkena, joka vaatetetaan tekokuituisiin (eli kylmällä kylmiin ja kuumalla hiostaviin), röyhelöisiin, eoäkäytännöllisiin ja vaikeasti pestäviin ns. prinsessamekkoihin. Pyykkiähän Tukiainen ei tosin pese muutenkaan, minkä hän on aivan itse todennut.
Johanna Tukiainen on itse lukuisat kerrat todennut, että "alkoholi ei ole laitonta", joten hän pitää sopivana käyttää päihteitä jatkuvasti. Muistuttaa usein myös siitä, tuttua virttä siteeraten, että "Joka aamu on armo uus". Eli hän nimenomaan käyttää armon käsitettä väärin, oman holtittoman elämäntapansa puolusteluna. Kehtaa kuitenkin päivittäin haukkua erittäin vahvoin ja törkein sanankääntein niitä, jotka ovat hänen lapsensa turvaan pelastaneet ja toteuttaneet pikkuisen viattoman tyttären huostaanoton tasapainoisiin oloihin.
Aikoihin Tukiainen ei ole saanut edes valvotuissa oloissa edes tavata lastaan, koska hänen käyttäytymisensä on ollut niin aggressiivista ja uhkaavaa.
Koska Johanna Tukiaisen nimihaulla on viime päivinä yhdeksi vaihtoehtoiseksi keskusteluketjuksi tullut tämä helluntailaisten sivu, toivoisin kovasti, että te ns. uskonnollisten piirien edustajat vastaisitte tässä ketjussa esitettyihin kysymyksiin. Kuten näette, me Tukiaisen näädiksi haukkumat keskustelijat eli hänen somekanaviaan seuraavat valheidensa alasampujat pystymme keskustelemaan asiallisesti ja maltillisesti, toisin kuin Johanna Tukiainen itse.
Olkaa siis niin kivoja ja vastaantulevia, että luette näitä tämän ketjun kysymyksiä ja vastaatte niihin. Aiheina siis esimerkiksi tekopyhyys, valehtelu, muiden ihmisten jatkuva tuomitseminen ja oman kilven kiillottaminen, hyväuskoisten ja ns. sinisilmäisten uskovaisten hyväksikäyttö, vaihtuvien miesten luona majailu, päihteiden väärinkäyttö ja rahalahjoitusten kerjääminen ihmisiltä, jotka eivät ehkä tiedä, mihin varat käytetään.
Me näädät pystymme rakentavaan keskusteluun, joten toivomme vastauksia siihen, kuinka Johanna Tukiaisen edustama aggressiivinen uskovaisuus sopii todelliseen kristillisyyteen ja sen edustamiin arvoihin.
- Anonyymi
Johanna Tukiaiseen olennaisesti liittyvät ihmisten lisäksi myös eläinten kaltoinkohtelu ja ainainen valehtelu. Kristitylle sopivaa käytöstä?
- Anonyymi
Että se jaksaa vanhaa äitiään parjata. Hyi hitto. Kaikki ne vuodet mitä Marja tota käenpoikaa auttoi, tuki ja kustansi tälle vaikka mitä on pois pyyhitty. Uskomattoman lapsellinen ja katkera ihminen.
Tuksun mielestä Marja on nyt pilannut oman elämänsä. Voisiko kuitenkin olla että vähän paremmin menee mammalla kun ainakaan hän ei enää loisi nurkissa. Lapsenlastaankin ilmeisesti kuitenkin näkee.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, Tuksu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että se jaksaa vanhaa äitiään parjata. Hyi hitto. Kaikki ne vuodet mitä Marja tota käenpoikaa auttoi, tuki ja kustansi tälle vaikka mitä on pois pyyhitty. Uskomattoman lapsellinen ja katkera ihminen.
Tuksun mielestä Marja on nyt pilannut oman elämänsä. Voisiko kuitenkin olla että vähän paremmin menee mammalla kun ainakaan hän ei enää loisi nurkissa. Lapsenlastaankin ilmeisesti kuitenkin näkee.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, Tuksu!Todellakin tuo! Taitaapi olla neljäs käsky. Tosin Tuksuahan ei koske mikään käsky, kielto tai rajoitus, sillä hän on kaikkien meidän muiden yläpuolella ja piipahtelee taivaassakin tuon tuosta.
- Anonyymi
Uskonnolla ja Jeesuksella ratsastaminen ovat Tuksulle, oman ilmoituksensa mukaan "Jumalan prinsessalle", käsikassara oman itsensä korottamiseksi ja muiden tuomitsemiseksi.
Aidon uskon ja lähimmäisenrakkauden kanssa sillä vouhkaamisella on tekemistä yhtä paljon kuin ylipainoisella juopolla Angelique-elokuvien tähden kanssa. Aivan hiljattain Johanna Tukiainen väitti "lievästi muokattuna" olevansa kyseistä Michelle Mercieriä kauniimpi. Tämä on fakta. Sen sijaan Tukiaisen väite ei ole.- Anonyymi
Tukiainen vaikuttaa olevan vakavasti päihderiippuvainen ja sairas, henkisesti ja ruumiillisesti. Ei voi parantua, jos ei ymmärrä tilaansa ja pääse hoitoon.
Emme hänen sydämeensä näe, mutta epäilen, että ei ole oikeaa armon elämääkään hänessä päässyt syntymään.
Jos joku varakas tuntee empatiaa Johannaa kohtaan ja Jeesuksen nimessä haluaa hänelle hyvää, rukoilkoon ja toimittakoon pakkohoitoon. Syytä lakata antamasta juopolle ja tuhlarille rahaa puhumattakaan, että käyttää häntä hyväkseen, syyntakeetonta raasua.
Jos hän saa uskovana esiintyä seurakunnissa, tekevät vanhimmistot syntiä ja vääryyttä. kaikkia kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukiainen vaikuttaa olevan vakavasti päihderiippuvainen ja sairas, henkisesti ja ruumiillisesti. Ei voi parantua, jos ei ymmärrä tilaansa ja pääse hoitoon.
Emme hänen sydämeensä näe, mutta epäilen, että ei ole oikeaa armon elämääkään hänessä päässyt syntymään.
Jos joku varakas tuntee empatiaa Johannaa kohtaan ja Jeesuksen nimessä haluaa hänelle hyvää, rukoilkoon ja toimittakoon pakkohoitoon. Syytä lakata antamasta juopolle ja tuhlarille rahaa puhumattakaan, että käyttää häntä hyväkseen, syyntakeetonta raasua.
Jos hän saa uskovana esiintyä seurakunnissa, tekevät vanhimmistot syntiä ja vääryyttä. kaikkia kohtaan.Syyntakeeton raasu... ? Juuri tällaisen suhtautumisen takia tuo viattomaksi "väärinymmärretyksi siipirikoksi" heittäytyvä häikäilemätön hyväksikäyttäjä aina vain porskuttaa muiden ihmisten siivellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syyntakeeton raasu... ? Juuri tällaisen suhtautumisen takia tuo viattomaksi "väärinymmärretyksi siipirikoksi" heittäytyvä häikäilemätön hyväksikäyttäjä aina vain porskuttaa muiden ihmisten siivellä.
On ihmisiä, jotka eivät usko varoituksia ja puheita vaan haluavat kokea asiat itse.
Lähes kaikki ovat todenneet ilkeät puheet todeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihmisiä, jotka eivät usko varoituksia ja puheita vaan haluavat kokea asiat itse.
Lähes kaikki ovat todenneet ilkeät puheet todeksi.Siis ainoastaan LÄHES kaikkiko? Onkohan KETÄÄN, joka olisi todennut Johanna Tukiaisesta, että hänen omat väitteensä asioista ja hänen itsensä erinomaisuudesta pitävät paikkansa. Ketään, siis YHTÄKÄÄN, jonka mielestä Tukiainen ajattelisi muita ihmisiä ennen itseään, ottaisi toiset huomioon muinakin kuin hyväiksikäytettävinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis ainoastaan LÄHES kaikkiko? Onkohan KETÄÄN, joka olisi todennut Johanna Tukiaisesta, että hänen omat väitteensä asioista ja hänen itsensä erinomaisuudesta pitävät paikkansa. Ketään, siis YHTÄKÄÄN, jonka mielestä Tukiainen ajattelisi muita ihmisiä ennen itseään, ottaisi toiset huomioon muinakin kuin hyväiksikäytettävinä?
Lisään vielä, että faktat eivät ole "ilkeitä puheita". Tukiainenhan itse toistelee, että hänestä levitetään muka perättömiä juoruja, kun ihmiset muka ovat niin kateellisia hänelle ja siksi ilkeitä. Esimeriksi nuo lapsenhoitoon (lue: hoitamattomuuteen) liittyvät karmeat faktat löytyvät eri oikeudenkäyntien pöytäkirjoista, siis virallisista papereista eivätkä tyhjää länkyttävien juoruämmien suusta. Törkeä käytös on tosiasia, ei panettelua.

Kiitos sinulle kuitenkin siitä, että tulit keskustelemaan! Tuksulta itseltäänhän ei koskaan saa muuta kuin solvauksia, jos kukaan koskaan erehtyy mitään asiallista asiaa maltillisestikaan tiedustelemaan. Kuten esimerkiksi siitä, miksi hän jatkaa päihteidenkäyttöä äitinäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis ainoastaan LÄHES kaikkiko? Onkohan KETÄÄN, joka olisi todennut Johanna Tukiaisesta, että hänen omat väitteensä asioista ja hänen itsensä erinomaisuudesta pitävät paikkansa. Ketään, siis YHTÄKÄÄN, jonka mielestä Tukiainen ajattelisi muita ihmisiä ennen itseään, ottaisi toiset huomioon muinakin kuin hyväiksikäytettävinä?
Onhan hällä ystäviä, kuten Tiina L, Jere-E, , Stina M, Sutiska, Kokkolan baarin Mari, Perätuvan Tuula, esimerkiksi, joihin uppoaa kaikki mitä Tuksu sönkkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan hällä ystäviä, kuten Tiina L, Jere-E, , Stina M, Sutiska, Kokkolan baarin Mari, Perätuvan Tuula, esimerkiksi, joihin uppoaa kaikki mitä Tuksu sönkkää.
Joo, noita "ystäviä" tosiaan on kourallinen (viikon sometuuttaustensa teeman mukaan voisi olla "noitaystäviä", hih), mutta kyllähän me näätyläiset tiedetään, minkä sortin sakki on kyseessä. Kullakin omat motiivinsa mielistellä Tuksua.
Esimerkiksi Pohjoisen vahvistus HS aina silloin tällöin suutahtaessaan avautuu - riemukkaimpana tietty se legendaarinen stoori, jossa kertoi Eetu-kissan epätoivoisesta yrityksestä kaapia haisulivieraan hajua piiloon. On kertonut, kuinka Tuksu pommittaa häntä viestein, että pitää laittaa tykkäyksiä kuviin. Jonkinlaisesta säälistä siis kai kyse.
Säälin sekaiselta lässytykseltähän kuulosti myös se kuukauden takainen Kokkolan-keikan tervetulotoivotus, kun paikan emäntä tuli vastaanottamaan artistia, joka tuskin oli autosta saanut lyllerrettyä pihamaalle, kun jo alkoi selostaa olevansa pukeutunut "kuin vanhan ajan prinsessa". Ravintoloitsija komppasi parhaansa mukaan, mutta tavalla, jolla myötäillään jotain tohkeissaan olevaa nelivuotiasta. Aidosta prinsessa-lookin ihailusta ei takuulla ollut kyse. Tuon esiintyjän tapauksessa vaan saavat kuppiloidenpitäjät olla aina pelko pershuksissa, että saapuuko taiteilija edes paikalle ja jos, niin miten paljon myöhässä ja millaisessa kunnossa. Viisainta siis maireana kehua, että ai kun on hieno mekko ja kylläpä olet kaunis, yleisö jo odottaakin...
Niistä "minultakin on lapset kaapattu" - peesaajista ei tarvitse edes puhua. Tiedetäänhän me, mistä on kyse. Samoin kun aikanaan Albertilla pyörineet ties millaisten virvokkeiden tuntijat, joista jopa Havaijisen gigolo raportoi.
Komppaajien seurapiirin mystisin jäsen taitaa olla tuo Jere-E., josta ei pi rukaan ota selvää, onko tyyppi umpikiero näätä vai aidosti höppänä. Vähän liian sanatarkkoja lainauksia Tuksulta itseltään se J-E:n vastaukset , eli vaikuttavat pilailulta. Tai sitten saattaa olla oikeasti jotenkin ns. yksinkertainen. Siksi ei viitsi tässä edes rumemmin kuvailla.
Mielestäni paljon reilumpaa näätäilyä on olla mielistelemättä Tuksua tippaakaan ja olla suoraselkäisesti sitä mieltä, ettei moista käytöstä esim. eläimiä kohtaan pidä kenenkään hyväksyä. Ja tähän se taiteilijan sairastama unohtumaton piste!!11!1!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, noita "ystäviä" tosiaan on kourallinen (viikon sometuuttaustensa teeman mukaan voisi olla "noitaystäviä", hih), mutta kyllähän me näätyläiset tiedetään, minkä sortin sakki on kyseessä. Kullakin omat motiivinsa mielistellä Tuksua.
Esimerkiksi Pohjoisen vahvistus HS aina silloin tällöin suutahtaessaan avautuu - riemukkaimpana tietty se legendaarinen stoori, jossa kertoi Eetu-kissan epätoivoisesta yrityksestä kaapia haisulivieraan hajua piiloon. On kertonut, kuinka Tuksu pommittaa häntä viestein, että pitää laittaa tykkäyksiä kuviin. Jonkinlaisesta säälistä siis kai kyse.
Säälin sekaiselta lässytykseltähän kuulosti myös se kuukauden takainen Kokkolan-keikan tervetulotoivotus, kun paikan emäntä tuli vastaanottamaan artistia, joka tuskin oli autosta saanut lyllerrettyä pihamaalle, kun jo alkoi selostaa olevansa pukeutunut "kuin vanhan ajan prinsessa". Ravintoloitsija komppasi parhaansa mukaan, mutta tavalla, jolla myötäillään jotain tohkeissaan olevaa nelivuotiasta. Aidosta prinsessa-lookin ihailusta ei takuulla ollut kyse. Tuon esiintyjän tapauksessa vaan saavat kuppiloidenpitäjät olla aina pelko pershuksissa, että saapuuko taiteilija edes paikalle ja jos, niin miten paljon myöhässä ja millaisessa kunnossa. Viisainta siis maireana kehua, että ai kun on hieno mekko ja kylläpä olet kaunis, yleisö jo odottaakin...
Niistä "minultakin on lapset kaapattu" - peesaajista ei tarvitse edes puhua. Tiedetäänhän me, mistä on kyse. Samoin kun aikanaan Albertilla pyörineet ties millaisten virvokkeiden tuntijat, joista jopa Havaijisen gigolo raportoi.
Komppaajien seurapiirin mystisin jäsen taitaa olla tuo Jere-E., josta ei pi rukaan ota selvää, onko tyyppi umpikiero näätä vai aidosti höppänä. Vähän liian sanatarkkoja lainauksia Tuksulta itseltään se J-E:n vastaukset , eli vaikuttavat pilailulta. Tai sitten saattaa olla oikeasti jotenkin ns. yksinkertainen. Siksi ei viitsi tässä edes rumemmin kuvailla.
Mielestäni paljon reilumpaa näätäilyä on olla mielistelemättä Tuksua tippaakaan ja olla suoraselkäisesti sitä mieltä, ettei moista käytöstä esim. eläimiä kohtaan pidä kenenkään hyväksyä. Ja tähän se taiteilijan sairastama unohtumaton piste!!11!1!!Lisään vielä, että ilmeisesti missään asiassa aitoutta, rehellisyyttä ja vilpittömyyttä tuntemattoman artistin ihmissuhteiden erikoista meininkiä kuvaa hersyvän osuvasti se tahaton lipsahduksensa, kuinka hän "tekee treffejä"...
- Anonyymi
"Vesi tulvii jokapaikassa!!!"
Nyt kurkun kostuttelun lisäksi Tukiainen valelee myös siroja nilkkojaan nesteellä, sillä somettelee öisestä vessantulvimiskatastrofista. Pöntön vesisäiliö halki ja vettä lainehtii ympäriinsä.
Tukiainen siellä odottelee että kaikki kilvan ylistäisi kuinka tämä vedenpaisumus on jumalallinen merkki lopun aikojen lähestymisen loppusuorasta.. Tuskin mikään muu selitys kelpaa.
Öisellä juopottelulla ja hallitsemattomalla kaatuilulla ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä tulvivan vessan kanssa.
"Oletko asiantuntija?", Tukiainen vattuilee, kun eräs huomauttaa haljenneesta säiliöstä ja että kaatuminen voi rikkoa sen.- Anonyymi
Sairas mikä sairas, ei auta muu kuin pakkohoito tai ei sekään. Järkyttävää järkyttävässä maailmassa.
Luonnehäiriöinen ottaa huomionsa keinoista välittämättä. Kunpa kukaan ei antaisi huomiota.
Negatiivinen huomio voi olla enemmän mielihyvää tuottavaa kuin apu ja sääli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairas mikä sairas, ei auta muu kuin pakkohoito tai ei sekään. Järkyttävää järkyttävässä maailmassa.
Luonnehäiriöinen ottaa huomionsa keinoista välittämättä. Kunpa kukaan ei antaisi huomiota.
Negatiivinen huomio voi olla enemmän mielihyvää tuottavaa kuin apu ja sääli.No tuo on kyllä totta, että vähänkin sääliin vivahtavat myötätunnon osoitukset saavat Tuksun raivon valtaan. Eihän häntä ole syytä sääliä, koska hän on "prinsessa" ja "beautiful woman" ja omissa kuvitelmissaan kansainvälinen kaunotar... Muiden pitäisi KADEHTIA, ei missään nimessä sääliä.
Itse en sääli enkä takuulla kadehdi. Kuten ei kukaan täysijärkinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuo on kyllä totta, että vähänkin sääliin vivahtavat myötätunnon osoitukset saavat Tuksun raivon valtaan. Eihän häntä ole syytä sääliä, koska hän on "prinsessa" ja "beautiful woman" ja omissa kuvitelmissaan kansainvälinen kaunotar... Muiden pitäisi KADEHTIA, ei missään nimessä sääliä.
Itse en sääli enkä takuulla kadehdi. Kuten ei kukaan täysijärkinen.Uskovista kun löytyy niitä, joiden mielestä meidän ei tule tuomita, vain auttaa. Ei pidä uskoa pahoja puheita ja juoruja. Vain Jumala voi tuomita, ei ihmiset.
Esimerkiksi:
"Johanna on hyvin herkkä ihminen ja ei ansaitse tällaista herjaa! Mikä oikeus teillä on pilkata ja kiusata toista?! Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Ette tiedä, miten syvissä vesissä Johanna ui herjan ja kiusan takia, mitä jopa hänen oma äitinsä häntä kohtaan suoltaa. Ylöstempaus on tulossa! Elämme viimeistä seitsemää vuotta! Nyt teidänkin sairaiden ihmisten kannattaisi keskittyä omaan suhteeseen Jeesuksen kanssa! Se on ainoa, mikä voi teidät pelastaa."
https://www.youtube.com/watch?v=9oliuFs0N6o
https://www.youtube.com/watch?v=WaGbLkEyqj4 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovista kun löytyy niitä, joiden mielestä meidän ei tule tuomita, vain auttaa. Ei pidä uskoa pahoja puheita ja juoruja. Vain Jumala voi tuomita, ei ihmiset.
Esimerkiksi:
"Johanna on hyvin herkkä ihminen ja ei ansaitse tällaista herjaa! Mikä oikeus teillä on pilkata ja kiusata toista?! Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Ette tiedä, miten syvissä vesissä Johanna ui herjan ja kiusan takia, mitä jopa hänen oma äitinsä häntä kohtaan suoltaa. Ylöstempaus on tulossa! Elämme viimeistä seitsemää vuotta! Nyt teidänkin sairaiden ihmisten kannattaisi keskittyä omaan suhteeseen Jeesuksen kanssa! Se on ainoa, mikä voi teidät pelastaa."
https://www.youtube.com/watch?v=9oliuFs0N6o
https://www.youtube.com/watch?v=WaGbLkEyqj4Juurihan tuossa edellä todettiin, että kyse on faktoista, jotka ovat peräisin oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Ei "pahoista puheista ja juoruista".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovista kun löytyy niitä, joiden mielestä meidän ei tule tuomita, vain auttaa. Ei pidä uskoa pahoja puheita ja juoruja. Vain Jumala voi tuomita, ei ihmiset.
Esimerkiksi:
"Johanna on hyvin herkkä ihminen ja ei ansaitse tällaista herjaa! Mikä oikeus teillä on pilkata ja kiusata toista?! Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Ette tiedä, miten syvissä vesissä Johanna ui herjan ja kiusan takia, mitä jopa hänen oma äitinsä häntä kohtaan suoltaa. Ylöstempaus on tulossa! Elämme viimeistä seitsemää vuotta! Nyt teidänkin sairaiden ihmisten kannattaisi keskittyä omaan suhteeseen Jeesuksen kanssa! Se on ainoa, mikä voi teidät pelastaa."
https://www.youtube.com/watch?v=9oliuFs0N6o
https://www.youtube.com/watch?v=WaGbLkEyqj4Eli Tukiainen saa jatkaa esimerkiksi eläinten kaltoinkohtelua entiseen malliin, koska meidän ei tule tuomita häntä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovista kun löytyy niitä, joiden mielestä meidän ei tule tuomita, vain auttaa. Ei pidä uskoa pahoja puheita ja juoruja. Vain Jumala voi tuomita, ei ihmiset.
Esimerkiksi:
"Johanna on hyvin herkkä ihminen ja ei ansaitse tällaista herjaa! Mikä oikeus teillä on pilkata ja kiusata toista?! Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Ette tiedä, miten syvissä vesissä Johanna ui herjan ja kiusan takia, mitä jopa hänen oma äitinsä häntä kohtaan suoltaa. Ylöstempaus on tulossa! Elämme viimeistä seitsemää vuotta! Nyt teidänkin sairaiden ihmisten kannattaisi keskittyä omaan suhteeseen Jeesuksen kanssa! Se on ainoa, mikä voi teidät pelastaa."
https://www.youtube.com/watch?v=9oliuFs0N6o
https://www.youtube.com/watch?v=WaGbLkEyqj4Tekstissähän on lainausmerkit ””.
Eli on lainaus Tuksun puolustajan tekstistä.
- Anonyymi
Tuo on muuten varmaan ihan silkkaa trollausta kaikessa yliampuvuudessaan tuo pari pykälää ylempänä oleva puolustuspuhe. Ylöstempaukset sun muut. Tirsk...
(Tai jos EI ole trollausta, vaan jotkut ovat nielaisseet tukiaaniset valheet ("valeet") koukkuineen ja kohoineen, niin hih vaan, mahtavaa olla rationaaliseen ajatteluun kasvatettu.) - Anonyymi
Uskovatko tuollaiseen ylöstempaukseen muut kuin Tukiaisten edustamat äärihihhulit? Ehkä jossain Amerikassa höpsöimmät hörhöpäät? Kuvittelisin, että Suomessa ei noin kreisejä mielikuvia ja tulevaisuusnäkymiä kirkon piirissä viljellä, ainakaan ns. keskivertoseurakunnassa evankelis-luterilaisissa yhteyksissä? Mutta puhutaanko ylöstempauksesta vakavissaan joissain ns. vapaissa suunnissa, jollainen kai helluntailaisuuskin on? Miten se sitten sopisi yhteen viimeisen tuomion odotuksen kanssa, jos jotkut Tukiais-tyyppiset lahkot ja Johanna Tukiaisen väittämän mukaan myös pienet lapset jo valmiiksi olisivat taivaassa? Siis ilman tuomiopäivää oikotietä perille päässeinä?
Kertokaa te, jotka olette aihepiiristä jyvällä, olisi oikeasti kivaa ja omaa tietämystäni avartavaa lukea näkemyksiänne! - Anonyymi
Johanna Tukiaisella yhdistyy päihteiden kanssa lotraamiseen myös tolkuton suuruudenhulluus, kuvitelmat omasta viattomuudesta ja prinsessamaisuudesta sekä rappion kääntäminen glamouriksi. Bonuksena vielä se, että hän on nainen ja naisen örveltäminen on tunnetusti sekä tuplasti paheksuttavampaa että tuplasti kiinnostavampaa kuin miehen. On se kumma, että yhden ihmisen lähipiiriin ei muita mahdukaan kuin narsisteja ja selkäänpuukottajia. Onneksi hän on Jeesuksen morsian (ainakin omasta mielestään), ja täysin synnitön.
Nyt vain hän on ajautunut siihen pisteeseen, että ne viimeisetkin viihdyttävyyden rippeet ovat karisseet. Oman äidin hyväksikäyttäminen ja pahoinpitely sekä täysi kyvyttömyys taata lapselleen turvalliset kasvuolosuhteet ovat asioita, jotka eivät yleensä naurata mustemmankaan huumorin ystävää.
Odottaa maailmanloppua päivänä minä hyvänsä ja kertoo vierailleensa taivaassa useita kertoja, tavanneensa siellä kuolleen siskonsa leikkimässä kauan sitten abortoidun sikiönsä kanssa, josta siis on kasvanut jo iso, ja nähneensä siellä mm. laulavia kukkia. Taivaassa sitten saa komeat häät upeine mekkoineen, kenties lentokapteeni- tai juristimiehen ja upean mansionin. Kaikki ovat taivaassa kauneimmillaan, eli noin kolmikymppisiä max. Hän itse on se kaikista kaunein ja Jeesuksen morsian. Julia saa sitten väistyä Jeesuksen rinnalta.- Anonyymi
Tuossapa tulikin teille Johanna Tukiaisen harhojen komppaajille loistava kiteytys hänen omatekoisen uskontonsa keskeisistä pointeista . Ei taida puuttua kuin ne "timanttisuihkulähteet". Tukiaisen sössötyksiä tuntemattomille tiedoksi, että hän vähänväliä kuvaa taivaan olemusta kuin jotain paratiisimaista turistikohdetta kuvaillen naurettavan tarkasti katujen yksityiskohtia (kultaisia katuja reunustavat laulavat kukat, rakennuskantaa hienoine jenkkityylisine "mansioneineen") ja jopa eläimistöä (puutarhassa sijaitsevaa uima-allasta vartioivat hitaat leijonat...).
Äkkinäisen korviin ja luettuna silmiin tuollainen kuulostaa lähes jumalanpilkalta. Pidänkin huomattavasti realistisempana tutun papin luonnehdintaa tivatessani häneltä taivaasta ja helvetistä: "Kukaan ei voi tietää niistä etukäteen yhtään mitään."
Paitsi Johanna Tukiainen siis tietää! - Anonyymi

Paitsi Johanna Tukiainen siis tietää!Nyt pitää kiireesti korjata itseäni. Siis eihän siellä taivaassa tietenkään timanttisia ja jalokivisiä SUIHKULÄHTEITÄ Tuksun mukaan ole, vaan VESIPUTOUKSIA. Tarkka juttu, kuten hänen taivaskuvauksensa mansioneineen ja hitaine leijonineen aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossapa tulikin teille Johanna Tukiaisen harhojen komppaajille loistava kiteytys hänen omatekoisen uskontonsa keskeisistä pointeista . Ei taida puuttua kuin ne "timanttisuihkulähteet". Tukiaisen sössötyksiä tuntemattomille tiedoksi, että hän vähänväliä kuvaa taivaan olemusta kuin jotain paratiisimaista turistikohdetta kuvaillen naurettavan tarkasti katujen yksityiskohtia (kultaisia katuja reunustavat laulavat kukat, rakennuskantaa hienoine jenkkityylisine "mansioneineen") ja jopa eläimistöä (puutarhassa sijaitsevaa uima-allasta vartioivat hitaat leijonat...).
Äkkinäisen korviin ja luettuna silmiin tuollainen kuulostaa lähes jumalanpilkalta. Pidänkin huomattavasti realistisempana tutun papin luonnehdintaa tivatessani häneltä taivaasta ja helvetistä: "Kukaan ei voi tietää niistä etukäteen yhtään mitään."
Paitsi Johanna Tukiainen siis tietää!Joo, Johanna Tukiainen tietää!
Kertoo käyneensä Taivaassa useamman kerran, nähneensä abortoitujen sikiöiden kasvatusaltaat, kukat, leijonat ja Julian hengaavan käsikädessä Jeesuksen kanssa. Joskus Jesse & Julle olleet kaksin, joskus esim. Patrick Swayze on bilettänyt siellä Julian kanssa. Ihan kiva.
Raamatun mukaan näin ei pitäisi olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, Johanna Tukiainen tietää!
Kertoo käyneensä Taivaassa useamman kerran, nähneensä abortoitujen sikiöiden kasvatusaltaat, kukat, leijonat ja Julian hengaavan käsikädessä Jeesuksen kanssa. Joskus Jesse & Julle olleet kaksin, joskus esim. Patrick Swayze on bilettänyt siellä Julian kanssa. Ihan kiva.
Raamatun mukaan näin ei pitäisi olla.Se on muuten makaaberilla tavalla karmivan hauskaa se vähän väliä toistelemansa väite, että ihmiset ovat taivaassa "kauneimmillaan eli noin 27-vuotiaita". Muutama päivä sitten tosin tässä virallisessa ilmoituksessa taisi olla muutaman vuoden aikahaarukka, olisiko alaikäraja ollut ehkä 24 vuotta, en ole varma. Kuitenkin pointtina tuo, että tärkeintä jopa taivaassa on kauneus ja ulkonäkö. Pitäähän niiden taivaaseen päässeiden filmitähtiäijien kiinnostua, jos Jeesus ei ehdi koko ajan ("kokoajan") pitää kädestä!
Entä he, jotka sairauden tai onnettomuuden tai minkä tahansa syyn takia kuolivat jo paljon nuorempina? Miten vaikka ihan pienenä kuollut lapsi? Hänkö jotenkin silti saa sen muodon, mikä olisi ollut tulossa, jos olisi saanut elää Johanna Tukiaisen mielestä "kauneimmillaan olemisen" ikään?
Huomenna meistä useimmilla on haikeita hetkiä, kun viemme kynttilän rakkaiden edesmenneiden haudoille tai hiljennymme muistamaan heitä ajatuksissamme muuten. Itsekin tässä juuri aion poiketa ostamaan muutaman kynttilän satsin. Esimerkiksi itselleni äärimmäisen rakasta mummia haluan muistella kyllä lämpimän sylin ja hersyvien juttujen viisaana mummina - enkä missään nimessä toivo, että jos vastoin omia uskomuksiani vielä joskus aikanaan kohtaisimme, hän olisi minua vastassa jonain 27-vuotiaana megabeibenä, joka hän epäilemättä olisi ulkonäkönsä puolesta hyvinkin pystynyt olemaan, jos olisi sellaista asennetta arvostanut. Kaikki vain eivät ole tukiaanisia ääliöitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on muuten makaaberilla tavalla karmivan hauskaa se vähän väliä toistelemansa väite, että ihmiset ovat taivaassa "kauneimmillaan eli noin 27-vuotiaita". Muutama päivä sitten tosin tässä virallisessa ilmoituksessa taisi olla muutaman vuoden aikahaarukka, olisiko alaikäraja ollut ehkä 24 vuotta, en ole varma. Kuitenkin pointtina tuo, että tärkeintä jopa taivaassa on kauneus ja ulkonäkö. Pitäähän niiden taivaaseen päässeiden filmitähtiäijien kiinnostua, jos Jeesus ei ehdi koko ajan ("kokoajan") pitää kädestä!
Entä he, jotka sairauden tai onnettomuuden tai minkä tahansa syyn takia kuolivat jo paljon nuorempina? Miten vaikka ihan pienenä kuollut lapsi? Hänkö jotenkin silti saa sen muodon, mikä olisi ollut tulossa, jos olisi saanut elää Johanna Tukiaisen mielestä "kauneimmillaan olemisen" ikään?
Huomenna meistä useimmilla on haikeita hetkiä, kun viemme kynttilän rakkaiden edesmenneiden haudoille tai hiljennymme muistamaan heitä ajatuksissamme muuten. Itsekin tässä juuri aion poiketa ostamaan muutaman kynttilän satsin. Esimerkiksi itselleni äärimmäisen rakasta mummia haluan muistella kyllä lämpimän sylin ja hersyvien juttujen viisaana mummina - enkä missään nimessä toivo, että jos vastoin omia uskomuksiani vielä joskus aikanaan kohtaisimme, hän olisi minua vastassa jonain 27-vuotiaana megabeibenä, joka hän epäilemättä olisi ulkonäkönsä puolesta hyvinkin pystynyt olemaan, jos olisi sellaista asennetta arvostanut. Kaikki vain eivät ole tukiaanisia ääliöitä.Tunkin taivasfantasia on yhtä irvokas kuin Tunkki itse. Häpeäisi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, Johanna Tukiainen tietää!
Kertoo käyneensä Taivaassa useamman kerran, nähneensä abortoitujen sikiöiden kasvatusaltaat, kukat, leijonat ja Julian hengaavan käsikädessä Jeesuksen kanssa. Joskus Jesse & Julle olleet kaksin, joskus esim. Patrick Swayze on bilettänyt siellä Julian kanssa. Ihan kiva.
Raamatun mukaan näin ei pitäisi olla.Julia on Johannan mukaan Jeesuksen lellikki. Kulkevat laulavien kukkien keskellä alastomina, käsi kädessä, isot leijonat vahtivat vieressä, Jeesus joutessaan on muuttanut riittävästi vettä viiniksi, jota sitten nauttivat jossain öljypuun alla aktien välillä.
- Anonyymi
Taitaa olla niin, että mikään ei pure eikä auta Tukiaista. Seksinkö takia aina löytyy joku, joka maksaa ja elättää? Sen muka synnittömyyden tähden tod. näk. helvetti odottaa. On kaiken muun pahan ja turmeluksen lisäksi uskoltaankin sairas ja väärässä yms.
Nais alkoholistit eivät ole koskaan pitkäikäisiä.
Joko syvä synnintunto voisi herättää tai sairaus kivut ja helvetin pelko. Kuinka rietas ja jumalaton voikaan nainen olla. Syntiä ei tule puolustella, vaikka helvettiin emme voikaan tuomita. Synti kuuluu aina sanoa selvästi synniksi. - Anonyymi
Paljon on väitteitä ja kiviä lentää, mutta kuinkahan moni väitteiden tekijä tietää oikeasti Johannasta jotain nykyään? Eikö olisi mielummin paikallaan iloita siitä, että on löytänyt Jeesuksen ja rukoilla sen puolesta, että Johanna voisi kasvaa uskossa ja pyhityselämässä?
- Anonyymi
No kyllä me Tukiaisen uunituoreetkin kuulumiset tiedämme, kun hänen kiivaalla syötöllä somen useisiin kanaviin suoltamiaan väitteitä, valheita ja höpsöttelyjä päivittäin seuraamme. Itse asiassa useita kertoja päivässä, joten oikein hyvin ja tarkasti olemme hänen törttöilyistään ja päihteiden väärinkäytöstä sekä ihmisten ja puolustuskyvyttömien eläinten kaltoinkohtelusta perillä.
Lisäksi luemme oikeudenkäyntien julkisia pöytäkirjoja - eli tiedämme, että oikeusjuttuja on useita. Ei faktojen toteaminen ole mitään "kivien lennättämistä". Elämmehän me muutkin siihen malliin, että kestämme toimiemme arvioinnin. Miksi Tukiaisen ei tarvitsisi elää ihmisiksi? Mikä oikeus hänellä on esimerkiksi eläinrääkkäykseen? Määritelmä kestää tarkastelun, sillä häneltä on huostaanotettu lapsen lisäksi myös koira! - Anonyymi
"Kuinkahan moni väitteiden tekijä tietää Johannasta jotain nykyään?" Tässä esimerkiksi yksi uusi esimerkki viime torstailta, kun Tukiaiselta hajosi epämääräisissä oloissa vessanpönttö ja häntä ystävällisesti kehotettiin hankkimaan ammattilainen korjauspuuhiin. Neuvosta kiittelyn sijaan vastaus kuului sanatarkasti näin. Muutan vain yhden kirjaimen, jotta Tukiaisen harrastama kiroilu ei jää tämän palstan sensuuriin: "Huoltomies saa upota omaan pazkaansa."
Tuollainenko on uskovaisen kielenkäyttöä ja passeli vastaus hyvässä hengessä annettuun ystävälliseen vinkkiin? Jos vähänkin Tukiaista seuraa, tajuaa hyvin nopeasti, että se uskonnollisuuden markkinointi on hänelle välinearvo. Toivoi esimerkiksi pääsevänsä seurakuntiin puhumaan ja todistamaan, toisin sanoen vimmaisen esiintymishaluisena nimenomaan esiintymään. Ja tyrkyttäytymään ns. uskonveljille, mistä asiasta joku on omissa somekanavissaan avautunutkin. - Anonyymi
Kukaan ei kasva mihinkään ellei ole halua siihen.
Toistaiseksi sellaista ihmettä tuskin on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei kasva mihinkään ellei ole halua siihen.
Toistaiseksi sellaista ihmettä tuskin on tapahtunut.Uskossaan kasvu on ennenkaikkea ulkoisen elämän kuntoonlaittamista ja roskasta luopuminen, siitä se pitäisi alkaa.
- Anonyymi
Minkälaisessa ansiotyössä tuksu mahtaa olla.
Tuliko hankittua ammattia ja pätevyyttä aikanaan !- Anonyymi
Työn hankkiminen on uskossaan kasvamisen alkuaskeleita.
Omalla työllään itsensä elättäminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn hankkiminen on uskossaan kasvamisen alkuaskeleita.
Omalla työllään itsensä elättäminen.Asenne on ilmeisesti se, että mitään - kuten esimeriksi raitistumista - ei edes kannata yrittää, koska "uskovaisten ylöstempaus" tapahtuu kuulemma aivan millä hetkellä hyvänsä. Eikä tämä muuten ole mitään pilkantekoa, vaan juuri tuota väitettä Tukiainen toistelee useita kertoja viikossa.
Erikoista kyllä väittää, että me, jotka nimenomaan hänen jatkuvia valheitaan ammumme alas, emme muka tietäisi nykyhetken menosta. Todennäköisesti tiedämme tarkemmin kuin esimerkiksi hänen useimmat sukulaisensa, sillä Tukiainen on mestari polttamaan sillat joka suuntaan ja jopa lähiperhepiiriiinsä. On saatu hakea lähestymiskieltoja jne.
- Anonyymi
Tuohon muutamaa pykälää ylempänä olevaan ns. näätien eli Johanna Tukiaisen valheiden alasampujien tietomäärän vähättelyyn vastakysymys: Kuinka moni Tukiaisen puolustaja tai hänen ns. uskossa olemisensa vakavasti ottava on oikeasti perillä Tukiaisen käyttäytymisestä?
Kannattaa seurata hänen someaan. Heti aamulla kahvin särpimeksi kun lukaisee, niin löytyy lähes päivittäin uskomattoman mielenkiintoisia näkemyksiä ja nauramisen aiheita, kun erinäisiä virkistäviä virvokkeita nauttinut taiteilija yleensä valvoo yöt ja tykittää tavaraa someen. Tietää sitten, mistä puhuu eikä vähättele meidän näätien asiantuntemusta!- Anonyymi
Mainitkaahan Tuksun puolustajat yksikin väite, joka täällä ei pitäisi paikkaansa.
Mutta joo, jos oikein kovasti tekee mieli häntä puolustaa ja tukea, niin kutsukaapa hänet kylään vaikka joksikin viikonlopuksi. Hän kun tykkää kyläillä. Kannattaa varata jääkaappi täyteen ruokaa ja juomaa ja pitää huolta siitä, että paikalta löytyy karismaattisia herrasmiehiä. - Anonyymi
Sitä tässä ketjussa lienee haettu.
Tuksu elää vuodesta toiseen kuten kuka tahansa pubiruusu tai alkoholistinainen. Tappelee, laiminlyö, kiroilee ja solvaa muita, esiintyy päissään ja sössöttäen etc.
Mutta kun Tuksu on USKOSSA niin tästä kommentointi on vähintään kiusaamista, ainakin ’kivien heittämistä’.
Kun on USKOSSA, ei tarvii ts. tehdä parannusta, verensuoja on turvattu anyway.
Niinkö? - Anonyymi

Niinkö?Ei tietenkään voi olla niin Tuksu elää synnissä ja on keksinyt oman uskontonsa elättääkseen itsensä karmealla tavalla.
Niin kauan kuin on hengissä on mahdollisuus kääntyä katuvana syntisenä Jeesuksen puoleen armoa anoen.
Monet ovat kuitenkin niin paatuneita synteihinsä, että heitä ei enää kutsuta. Hirveä tilanne. Särkyminen syntiensä takia tarvitaan, automaatti pelastus ei ole.
Halpaa armo ei ole, vaan maksoi Jumalan Pojan Hengen. Meidän on vaikea ymmärtää, mutta näin on.
PKTNH
- Anonyymi
Tosi fiksua epäillä muita väärän tiedon levittäjiksi, toisin sanoen käytännössä syyttää valehtelusta, kun ei selvästikään itse ole lainkaan perillä Tuksun puuhista ja nykytilasta.
- Anonyymi
Tietääköhän Tuksu, kuka hänen lapsensa äiti on?
- Anonyymi
Ainakaan lapsensa nimeä ei tiedä. Me näätyläisethän sen olemme virallisista papereista nähneet moneen kertaan, mutta ilmeisesti bio-äiti ei ole jaksanut paneutua asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakaan lapsensa nimeä ei tiedä. Me näätyläisethän sen olemme virallisista papereista nähneet moneen kertaan, mutta ilmeisesti bio-äiti ei ole jaksanut paneutua asiaan.
Oman lapsensa etunimestä käyttää milloin mitäkin muotoa, kun ei oikein tahdo muistua mieleen ne viimeiset kirjaimet. Mistään lempinimikäytöstähän ei ole kyse, vaan siitä, ettei tiedä nimeä eikä osaa taivuttaa sitä. Sen siitä perituksumaisesta hienostelusta saa!
Lapsen sukunimestä taas vaikutti tulleen yllätyksenä, että se onkin annettu isän mukaan. Hyvä kyllä tytön kannalta, niin eivät ehkä tuleva t koulukaverit pääse ihan yhtä helposti nettikiusaamisen makuun, kun eivät äidin tiedot ja karmea kuvamatsku lävähdä ruudulle tukiaanisen sukunimen kautta.
Toivottavasti tyttö pian adoptoidaan pysyvästi sinne turvalliseen sijoitusperheeseen ja saa heidän sukunimensä. Isänä rakastavaksi osoittautuneeseen Perpaan yhteyden silti soisi jossain muodossa säilyvän.
- Anonyymi
Johanna pyytää rukouksia, että hän saisi oman kodin Helsingistä. Keskustasta ja edullisesti.
Voisiko joku uskonveli kustantaa hänelle uuden kodin?
Minimissään joku 30 neliöinen yksiö parvekkeella ja merinäköaloilla. Mieluiten kattohuoneisto vähintään 150 neliömetriä kokoa ja isolla kattoterassilla, jossa voi ulkoiluttaa koiria.
Tietenkään Johanna ei itse maksa siitä vuokraa tai muita kuluja ja sähkö ja vesi olisi syytä kuulua siihen asuntoon. Pientä pintojen kulumista ja muuta pientä kosteus- ja ulostevauriota voi aiheuta, mutta sehän on vain pintaa. Mukana tulee koiria 3-4 kappaletta ja joko kolmas kuukausi uusi lisäkoira.- Anonyymi
"Please PRAY for me that I get my own home from Helsinki!!! from a good area with good price!"
Alkakaahan rukoilla vallan vimmatusti. Puoli-ilmainen kämppä ja sassiin uskonsisarelle! - Anonyymi
Vuokran "maksusta" voitaneen sopia.
Johanna kehuu osaavansa kaikki asennot ja huohotukset.
- Anonyymi
Tohdin arvella, että tämän nimenomaisen henkilön tapauksessa myös selvä raha tulee vallan mainiosti kysymykseen, mikäli uskonveljet ovat liian kiireisiä rukoilemaan. Tilinumeron saanee pyydettäessä.
- Anonyymi
Luulen, että se ehta raha olisi nimenomaan mieluisampikin vaihtoehto. Jokainen tämän ketjun päähenkilön lausuntoja seurannut muistanee esimerkiksi seuraavan, itse itsensä "Jumalan prinsessaksi" nimittäneen evankelistan uskon aitoutta kuvastavan sanatarkan kommentin, jota tässä vain parin kirjaimen verran stilisoin. Niinhän joutuu rumaa kieltä käyttävän Tukiaisen kohdalla yleensä aina muutenkin tekemään:
"Jos rukoukset toimisivat, Ve--o ei olisi tuollainen ku-ipää."
Joten ei sitä asuntoa ehkä pelkillä rukouksilla edes uskota tulevan. Rahaa on otettu estoitta vastaan ihan perinteisin menoin, joten kun on alkuun päästy, niin antaa tulla vaan.
- Anonyymi
Kannattaa muuten skrollata tätä ketjua ylemmäskin. Sinne on tullut joltakulta Tukiaisen puolustajalta todella meheviä arvioita meidän näätyläisten "haureellisuudesta ja ulkokultaisuudesta". Keneenköhän nuo adjektiivit sopivat?
- Anonyymi
Mielenkiintoinen havainto, että Tukiaisen toiminnan kritisoijat pystyvät asialliseen ja maltilliseen keskusteluun. Sen sijaan hänen puolustajansa menevät asiattomiin solvauksiin. Syytellään esimerkiksi kuolaajiksi ja fariseuspornovahtaajiksi.
Makuja ja mieltymyksiä on luonnollisesti monenlaisia, mutta voin vakuuttaa, etten usko kovinkaan monen Johanna Tukiaisen kuvia viime aikoina nähneen "kuolaavan" hänen ulkonäkönsä tai sisäisenkään viehätysvoimansa perään.
Hauska termi toki: "fariseuspornovahtaaja", Veikkaanpa, että tuolle tulee vielä käyttöä!- Anonyymi
Lisään vielä, että tulihan tänne ainakin parilta ns. uskispiirien edustajalta myös fiksuja, kivoja ja ajatuksia herättäviä, mukavia kommentteja. Kiitos teille ja rakentavaa yhteistyön henkeä jatkossakin!
- Anonyymi
Kertokaa tietävämmät, että mikä se mahtaa olla tuo tuollainen "fariseuspornovahtaaja".
Miten tuo käsite pitäisi hahmottaa: mikä on yhdyssanan perusosaa ja mikä määriteosaa? Eli onko ajatuksena fariseus-pornovahtaaja vai fariseusporno-vahtaaja?
Ensimmäinen vaihtoehto painottuu siis samoin kuin vaikka automekaanikko: perusosana mekaanikko ja määriteosana auto, erotuksena esim. lentokonemekaanikosta. Joten tässä uskonnollisen asiantuntijan esittämässä tapauksessa kyseessä ei olisi joku pornoa silmä ja sepalus kovana vahtaava teinipoika, vaan nimenomaan fariseus.
Erikoisen yhdyssanan toinen tulkintavaihtoehto on vielä oudompi, eli eksklusiivisten mieltymysten markkinoille olisi sen mukaan ilmeisesti tarjolla jotain fariseuspornoa vahdattavaksi? Itse en ole moisesta koskaan kuullut, mutta ihmekös tuo, kun en pornoa harrastakaan.
Fariseusporno kuulostaa kyllä villiltä menolta. Lieneekö yhtä rivoa kuin isojen poikien salaa kuiskima "sisarusporno", jossa jotkut alkoholisoituneet siskokset hieroivat maitorauhasiaan irstaasti vastakkain ja ottivat kuvia varsin intiimeissä asennoissa. Moiset turmeltuneen menon tytöt taisivat olla joitain Pukiaisen siskoksia?
- Anonyymi
Mistä asti ja kenen mielestä eläinten suojelu ja huomion kiinnittäminen jatkuvaan ja koko ajan pahenevaan eläinrääkkäykseen on "joutavaa"?
- Anonyymi
Jos täällä on uskovaisia koolla, niin kysyisin vaan että kuinka hyvin te olette selvillä tuksun käytöksestä ja toimintatavoista?
Ymmärrän hyvin esim. ruoka-avun. Ihmisille tulee kaikenlaisia tilanteita eteen, jolloin uskovaisten ruoka-apu on korvaamatonta ja suuri siunaus. Matt 25:35 -40. "Minun oli nälkä ja te annoitte minun syödä..." Uskossa eläjä ei kysy tai tuomitse, miksi olet nälkäinen ja mihin olet rahasi hassannut. Oli ne sitten asioita mitä kaihdamme omassa elämässämme kuten huumeet ja päihteet tai patologinen rahan tuhlaaminen turhuuksiin ja näin yli varojensa eläminen. Kun ihmisellä on nälkä niin hänelle kuuluu antaa syötävää.
Toisaalta Tuksu käyttää selvästi uskovaisten ruoka-apua hyväkseen. Ensiksi hänen somesivuillaan tulee kuvia ja kiitoksia uskovaisten ruoka-apupaketista ja seuraavaksi tulee kuvia ravintola-annoksista, kauneushoitolakäynneistä, uusista koreista mekoista ja koruista. Hän käyttää uskovaisten ruoka-apua hyväkseen voidakseen tuhlata rahaa ravintolaruokaan ja turhamaisuuksiin.
Toinen on Veijo. Hän on kustantanut Tuksun elämistä jo 10 vuotta. Hän on pistänyt jo omakotitalon verran rahaa Tuksun mielitekoihin ja turhamaisuuksiin. Palkaksi hän saa vain halveksuntaa ja sadistista raivoa. Tuksu on pahoinpidellyt häntä sekä henkisesti että fyysisesti. Tuksu on solvannut häntä julkisesti mitä kuvottavimmin sanankääntein. Jotkut uskovaiset jopa kehtaavat kompata tuksua kun tuksu haukkuu veijoa. Mitä näiden idioottien päässä liikkuu??? Veijolla ei ole enää voimia irtaantua narsistin kynsistä. Ateisti-veijo antaa vaikka viimeisen ihokkaansa päältään jos tuksu pyytää. Ateisti-veijo kääntää nöyrästi toisen poskensa ja silti uskovaiset kehtaavat kompata tuksua ja haukkua veijoa.- Anonyymi
Mahtavan kattava kuvaus ketjun aiheena olevan häikäilemättömän hyväksikäyttäjän toimintatavoista!
Nyhdettävinä ja manipuloitavina uskontokuntaan katsomatta ovat sekä uskovaisten piirit että elättäjämies. Jälkimmäinen saa maksaa kaiken peruselämisen lisäksi jatkuvaa ekstratuhlailua, kuten matkoja, kalliita tekohiusjatkeita, oman kertomansa mukaan päivittäin litratolkulla viiniä, ravintolaillallisia ja mikä hirveintä, vähän väliä uusia viattomia koiria eläinrääkkääjän käsiin
Tukiainenhan kohtelee eläimiä niin kaltoin, että Ruotsi pelasti hänen koiransa pysyvästi huostaan. Tämä tiedoksi sinisilmäisille puolustajille. Edelleen varrotaan vastausta jo monesti kysyttyyn: miksi nielaisette valehtelijan väitteet ja annatte hänelle rahaa, joka menee "hemmotteluun" ja hauskanpitoon? Sitten kun silmiänne yritetään avata ja samalla kukkaronnyörejä sulkea, saa valaisuyrityksestä kiitokseksi uskomattomia solvauksia (ks, aiemmin tässä ketjussa - onpahan kerrassaan hurskasta kieltä...).
Kuvaava vertaus tuossa edellä, että itsensä ateistiksi kokeva elättäjämies antaa vaikka sen "viimeisen ihokkaansa", eli on esim. jo myynyt taloistaan toisen, koska "hemmoteltavan" kulungit ovat niin valtavia. Miksi te uskonveljet ja -sisaret ette ota tuota uskonnolla ja Jeesuksella ratsastavaa valehtelijaa puhutteluun ja kehota ojentautumaan oikeaa, nöyrempää uskoa kohti? Nyt uskontokin on osa itserakasta, omahyväistä, "minäminäminä"-henkistä itsekeskeisyyttä. - Anonyymi
Tämä.
Jotkut muka uskovat kehtaavat kompata Tuksua ja myötäillä, haukkua Lallia torakaksi jne.
Mies kuitenkin myynyt toisen talonsa, että saa kustannettua Tuksun mielihalut, koirat, ravintola-ateriat, mekot ja matkat. Lalli on ainoa, joka maksaa vuokrat ja korjaukset, ja muuttaa tavarat, tyhjentää asunnot.
Onko kristillistä, ettei olla tästä kiitollisia vaan haukutaan p alli hieksi??
- Anonyymi
Jos tuota herranterttusta yrittää vähän ojentaa ja aiheesta kritisoida, tulee vastaus kuin nyrkki silmään ja puremista naamaan: "En pidä lakihenkisyydestä!"
- Anonyymi
Taitaa laki olla niin kuin se luetaan... Yksi esimerkki: Tukiainen paasaa jatkuvasti, kuinka hirveä synti abortti on. Kaikki muut, jotka ovat joutuneet turvautumaan raskaudenkeskeytykseen, joutuvat helvettiin, mutta hän itse "on sopinut asian Jumalan kanssa, eikä se kuulu muille". Siis ilmeisesti armo koskee erityisesti Johanna Tukiaista. Muille hän usein ihan ihmisten nimiä mainiten julistaa ikuista tuskaa paikassa, jossa mato ei kuole. Tämäkö on lähimmäisenrakkautta?
- Anonyymi
Todennäköisesti yhdelläkään muulla maailman teologilla, mukaan lukien paavi ja kaikkien kuviteltavissa olevien kirkkokuntien pääjehut, ei ole yhtä varmaa tietoa hel vetin tai taivaan tarkasta luonteesta kuin Johanna Tukiaisella. Hän jakaa todella usein täsmällisiä nimilistoja siitä, kuka joutuu tai on muka jo joutunut minnekin. Me muut odotamme viimeistä tuomiota, mutta esimerkiksi Julia Tukiainen kuulemma on jo nyt taivahan taaton ja poikansa seurana.
- Anonyymi
Tuskin tänne uskovaisia tulee kommentoimaan koska Tuksu on heille koetinkivi. Mitä Jeesus opastaisi tällaisista ihmisistä? Jeesus kertoi tarinan tuhlaajapojasta, mikä tuon ajan ja paikan ihmisille oli käsittämätöntä ja pisti heidän aivonsa solmuun. Jos miettii niin Isä joka armahti poikaansa joka oli häpäissyt hänet ja sukunsa, oli häpeänpilkku. Kunniamurhat kuuluivat tuolloin tuon alueen ihmisten kulttuuriin ja kuuluvat monien eriuskoisten kulttuuriin siellä edelleenkin. Jeesus opetti armeliaisuutta. Jos katuva pyytää anteeksi on häntä armahdettava. Entä syntisen naisen kivitys? kuka on kelvollinen heittämään ensimmäisen kiven?
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä! sinä sokea
fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!
»Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä
Jeesuksen voimallinen kuvaus fariseuksista ja kirjanoppineista käy hyvin yhteen narsistien käytöksen kanssa. Narsisti ei kykene nöyrtymään tai tuntemaan katumusta tekojensa äärellä koska hänellä ei ole omatuntoa. Tällaisille ihmisille pitää antaa selkeät säännöt. Jeesus ei hyssytellyt näitä tekopyhiä öykkäreitä vaan antoi sanansäilän heilua. Jos tällaisia hyssytellään ja katsotaan läpisormien seurakunnassa niin emme ole sen kummempia kuin nekään jotka mielisteli fariseuksia ja katsoi läpisormien heidän tekojaan Jeesuksen aikana. - Anonyymi
Tuksu puhuu kielillä. Löytyy tuorein video aijaa.comista. Kuulostaa pelottavalta! maaniselta, riivatulta. kuin joku noita loitsisi.
Olen lukenut monia uskoontulleiden elämänkertoja miten maailma ja maallinen on särkenyt ihmisen taimen jo ensiparkaisusta. Miten painajaismaisen huonoista ja rikkinäisistä kodeista ei ole opittu kuin konnuuksia ja julmia arvoja. Kuinka sitten Jeesuksen rakkaus on katkaissut vankila- ja päihdekirerteen. Kuinka nöyrrytty on ristinjuurella ja valittu Jeesus yli pahanteon ja haitallisten addiktioiden, huomattu että elämä ja usko kantaa. Tuksu on valinnut aina synninteot ohi Jeesuksen.
Enkä nyt tarkoita turhamaisuuksilla ylpeilyä tai edes viinankittaamista. Enkä edes paljaan häpynsä ja muiden paikkojen esittelyä viettelymielessä Vaan erityisesti sitä miten hän on kohdellut ja kohtelee edelleen sulhastaan Veijoa. Tai miten hän solvaa äitiään. Miten hän kohteli lapsensa isää? Miten hän jopa rakkaimpien lähimpiensä kohdalla valitsee aina väkivallan, joko henkisen tai ruumiillisen. Miten hän feikkasi tekopyhästi uskovien yhteisölle valinneensa uskontien, mutta esiintyi
humalassa ja esitteli paljasta häpyään, pahoinpiteli ihmisiä ja jätti lapsensa hoitamatta.
Kaikki uskovaiset jotka ovat yrittäneet auttaa häntä ovat huomanneet tulleensa huijatuiksi. Hän ei kaipaa apua uskontiellä, hän vain kaipaa rahaa, valtaa, ylistystä ja imartelua. Hän on jo ylentänyt itsensä evankelistaksi.- Anonyymi
Siispä jälleen kysymys, jota tässä on jo pari viikkoa yritetty kohteliaasti toistella. Kun kaikki ylläoleva on jo vuosikaudet ollut varmaan jokaisen tiedossa, niin MIKSI uskonnolliset piirit yhä edelleen jatkuvasti auttavat Tukiaista?
Haluaisin yrittää uskoa, että ns. uskispiirit eivät ole sen tyhmempiä kuin ne, jotka tuntevat enemmän omakseen rationaalisen maailmankuvan ilman yliluonnollista elementtiä. Rationaalisuushan ei tietenkään estä haltioitumista ja mykistymistä esimerkiksi luonnon pienten ja suurten ihmeiden edessä. Ihmeille ei kuitenkaan etsitä mitään jumalallista taustaa. Onpa maailmankuva millainen tahansa, paljon on joka tapauksessa vielä selittämätöntä ja tieteelle tuntematonta. Tuskinpa esim. kvanttiteoriaa voi kovinkaan moni aidosti kokea syvällisesti ymmärtävänsä.
Helpompaa olisi kuitenkin pitää uskonnollisia porukoita fiksuina, jos alkoholisoitunutta hyväksikäyttäjää ei hyysättäisi. Ruokalahjoituksista hän kiittelee edelleen jatkuvasti, eli se ei ole mitään menneiden vuosien sinisilmäisten setämiesten hupsuttelua. Kiitollisuus ilmenee sitten tavoilla, joita on perusteellisesti kuvattu jo aiemmin tässä ketjussa. Suosittelen lukemista erityisesti heille, jotka eivät vielä tiedä Johanna Tukiaisen toimintatavoista tarpeeksi.
Siis vielä kerran: MIKSI häntä avustetaan, tuetaan, rahaa ja ruokaa lahjoitellaan? - Anonyymi

Siis vielä kerran: MIKSI häntä avustetaan, tuetaan, rahaa ja ruokaa lahjoitellaan?Heräisiköhän hän, jos joutuisi köyhänä kadulle? Hyysäyksessä ei pelastuta, pitäisi laittaa rajat, mutta kyseessä ilmeisen sairas hlö. Tarvitsee sairaalan ja terapian. Voi olla, että mikään ei auta, jos Jumala hylännyt jo. Kyllä Pyhä Henki jättääkin paatuneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heräisiköhän hän, jos joutuisi köyhänä kadulle? Hyysäyksessä ei pelastuta, pitäisi laittaa rajat, mutta kyseessä ilmeisen sairas hlö. Tarvitsee sairaalan ja terapian. Voi olla, että mikään ei auta, jos Jumala hylännyt jo. Kyllä Pyhä Henki jättääkin paatuneen.
Juuri tänäänkin, on somessaan jättänyt selvin sanoin rahapyynnön, kun kuulemma tarvitsee "avustusta tärkeisiin asioihin". Kehtasi laittaa vieläpä tilinumeron valmiiksi oheen, ettei tarvitse maksuhaluisten sitä erikseen kysellä, vaan pääsee saman tien tekemään tilisiirron.
Kyseisen henkilön röyhkeys on kyllä ennätyksellistä luokkaa.
Jos itseään Jumalan prinsessaksi kutsuvan tuhlarin kerjuukirjeen haluatte omin silmin nähdä (koska eihän moista häikäilemättömyyttä muuten ehkä todeksi uskoisi), niin siitä vain kurkistamaan kaikille avoimelle Yli laudan sivulle. Osiosta Aihe vapaa löytyy tilinumerokin. Että sinne vaan varoja siirtämään, jos sillä tuntee itsensä viattoman evankelistan tärkeäksi tukijaksi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tänäänkin, on somessaan jättänyt selvin sanoin rahapyynnön, kun kuulemma tarvitsee "avustusta tärkeisiin asioihin". Kehtasi laittaa vieläpä tilinumeron valmiiksi oheen, ettei tarvitse maksuhaluisten sitä erikseen kysellä, vaan pääsee saman tien tekemään tilisiirron.
Kyseisen henkilön röyhkeys on kyllä ennätyksellistä luokkaa.
Jos itseään Jumalan prinsessaksi kutsuvan tuhlarin kerjuukirjeen haluatte omin silmin nähdä (koska eihän moista häikäilemättömyyttä muuten ehkä todeksi uskoisi), niin siitä vain kurkistamaan kaikille avoimelle Yli laudan sivulle. Osiosta Aihe vapaa löytyy tilinumerokin. Että sinne vaan varoja siirtämään, jos sillä tuntee itsensä viattoman evankelistan tärkeäksi tukijaksi...Rahat menevät varmasti hyötykäyttöön. Tirsk.
- Anonyymi
Älkää nyt sinisilmäisimmätkään uskikset oikeasti kyseiselle hyväksikäyttäjälle rahaa erehtykö antamaan! Jos lompsa pullistelee liikaa painetta, niin mielekkäämpiä avustuskohteita on maailma väärällään. Näin joulun alla esimerkiksi kotimaan tai Ukrainan lapset, Ukraina muutenkin, vähävaraiset vanhukset ym. ym. ym.
- Anonyymi
Joku Tuksun puolustajahan aiemmin tässä ketjussa väitti, ettemme muka tietäisi tyypin nykyhetken kuulumisia, vaan kaikki törttöilynsä olisivat vuosien takaa, Toisin sanoen syytti turhasta pahanpuhumisesta, kun uskisten silmiä on yritetty avata. Siitä vaan tosiaan lukemaan se helposti löytyvä rahankerjuupostaus, joka siis ei ole vuosien takaa, vaan tältä päivältä, keskiviikolta 13.11.2024.
- Anonyymi
Paitsi sitä rahaa ASAP niin tuksu haluaa löytää myös manaajan, koska hänen äidissään on demoni nimeltään "Jezebel". Very serious and very dangerous!
Jezebellistä löytyi pikaisella googlauksella seuraavaa: Hänestä on mainintoja V.T:ssä. Israelin naapurikansojen alueella palvottiin Baal tai Beel tai Ba'al tai Moolok Baal, jumaluutta. Hän oli kilpailijauskonto Jahven kanssa. Baal tai Beel merkitsi sananmukaisesti prinssiä tai ruhtinasta. Hänen symbolinsa oli jumaluus jolla oli lehmän sarvet. Hän oli laajasti palvottu vanha jumaluus ja hänelle uhrattiin pikkuvauvoja ja lapsia toisinaan. Tästä tuli kristinuskoon myös paholainen, sillä Jahven kannattajat kutsuivat häntä beelzebub eli "kärpästen herra".
Jezebel oli Baalia palvovan kansan prinsessa jonka Jahvea palvovan Israelilaisen kansan kuningas Ahab nai lähinnä poliittisista syistä. Jezebel tarkoitti sanan mukaisesti "missä on prinssini", joka tulee Baalin tai Beelin palvontamenoissa käytettävistä rituaalisista parkaisuista. Jezebelin iskä oli kuningas Itho Baal.
Jezebel oli kaunis, julma ja kunnianhimoinen. Hän taivutti miehensä Samarian kuninkaan Baalin palvojaksi. Hän myös julisti itsensä ainoaksi oikeaksi profeetaksi ja aloitti vainon Jahven "kilpailevia" profeettoja vastaan aiheuttaen sen että heistä surmattiin monta. Mahtava profeetta Eliah "callouttasi" hänet vääränä profeettana ja pahan palvojana joka naamioituu jumalan palvelijaksi. Jezebel oli psykopaatti joka lakaisi tieltään ihmisiä syyttämällä näitä epäjumalan palvonnasta tai tahraamalla näiden maineen. Hän järjesti irstaita juhlia ja nautti
koruista ja koristautumisista.
Nyt Jezebell on kokenut "uudestisyntymän" demonina lähinnä amerikkalaisten uus-karismaattisten lahkojen piirissä jotka käyvät "hengellistä sodankäyntiä". Nämä kristilliset äärilahko ovat nimenneet Jezebeliksi mm. Kamala Harrisin ja Madonnan.
Jezebel on englanninkielinen väännös Hepreankielisestä sanasta "Izebel" tai "Izaba'al". latinalaisissa kielissä Isebell tai Isabelle ym. - Anonyymi
Tuksu käytti strippari- tai eskorttinimenää Isabellia ja nimesi lapsensakin Isabelliksi ja nyt on muka Marja-muorissakin Jetsebelli/Izabelli demoni???
- Anonyymi
Lisäksi rakkain koiransa eli mopsi Bella sai usein hellittelymielessä ainakin sometuksissa nimekseen juurikin Isabellan. Aavistuksen eri versioin yksi ja sama nimi passannut siis klubin voimisteluesityksistä ja takahuoneiden rupatteluhetkistä alkaen myös piskille ja jälkeläiselle. Todellinen monikäyttönimi siis! Sopoa.
- Anonyymi
Mitäpä mieltä uskonveljet muuten ovat siitä, että joku käyttää väärin turvakotien palveluita? Kuten siitä. että teeskentelee olevansa hengenhädässä, käyttää turvakotiin "pakenemista" omana performanssinaan ja paikalla ollessaan tuottaa järjestyshäiriöitä?
Turvakotitoiminta on sananmukaisesti elämän ja kuoleman kysymys monelle vakavan väkivallan uhan alla elävälle ja lähisuhdeväkivaltaa henkensä kaupalla pakenevalle. Sitten on kuitenkin myös sellaisia täysin häikäilemättömiä kaiken mahdollisen hyväksikäyttäjiä, jotka kekkaavat, että turvakotia voisi käyttää omien intressien ajamiseen. Kun paikka ei osoittaudukaan mieleiseksi, sitä somessa solvataan saksalaistyyppiseksi vankileiriksi. Käytössä oli muitakin ilmaisuja, joita ei sensuurin vuoksi kannata tähän kirjoittaa. Jokainen varmaan tietää, minkä takia kuusi miljoonaa ihmistä menetti henkensä - juuri sen sortin vankileiriin on eräällä kiittämättömällä kutaleella ollut otsaa muutama päivä sitten julkisesti verrata Porvoon turvakodin palveluja, jotka tuottivat pettymyksen.
Ikävältä tuntui äsken lukea perjantaiaamun alkajaisiksi uutisotsikko: "Yli tuhat käännytetty turvakodeista". Uutisesta selviää, että turvakodit kärsivät kipeästi tilanpuutteesta. Ei sinne toiminnan väärinkäyttäjiä kaivata! - Anonyymi
Eilen perjantaina Timo Valtosen ja kumppaneiden videossa Korson ruokajonosta nähtiin, kuinka Johanna Tukiainen yritti kiilata keulille ohi niin vanhukista kuin pyörätuolien tai rollaattorien avulla liikkuvista. Nämä muut jonottivat jopa tunteja, mutta Tukiainen uskomattomalla röyhkeydellään marssi aivan pokkana etuilemaan. Kun asiaan puututtiin, hän huusi solvauksia järjestäjille, kiroili, haistatteli erittäin rumasti ja syyti törkeyksiä, joita ei tässä viitsi toistaa. Jos ette usko,. katsokaa Timo Valtosen / Korson ruokajakelun järjestäjien video Facebookissa.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi tuota nytkin harva se päivä tilinumeroaan rahalahjoitusten toivossa julkisuuteen jakavaa alkoholistia hyysätään ja hänelle rahaa lähetetään. Eiköhän siinä videon ruokajonossakin aika moni muu (kaikki) ansaitsisi ne lahjoitusrahat paremmin! - Anonyymi
Timo Valtonen myös kertoo, että Tuksu räki ruoka-apujonossa järjestysmiestä naamaan ja potki tätä. Uskomatonta käytöstä.
- Anonyymi
Tässä ketjussa aiemmin syksyllä joku väitti, että Tukiaisen kritisoijilla ei mukamas olisi tietoa hänen nykytilanteestaan. No sieltä Timo Valtosen Facebookista voi jokainen nähdä ja varsinkin solvauspitoisesti kuulla alle vuorokauden vanhaa dokumenttia siitä, millainen se "Jumalan omaksi prinsessaksi" itse julistautunut evankelista on.
Tallenne siis perjantailta 20.12. Korson ruoka-apujakelusta, jossa Tukiainen henki kiitollisuutta ja joulumieltä haistattelemalla, kiroilemalla, haukkumalla ja sekä sylkemällä että potkimalla järjestysmiestä. Suuttui silmittömästi, kun hänen ei annettu etuilla ja keulia vanhusten ja vammaisten ohi.
Siitä kaivatusta "nykytilanteesta" kertoo myös se, että Tukiainen on viime viikkoina monen monituista kertaa jakanut somessa julkisuuteen tilinumeroaan, johon häikäilemättä ruinaa rahalahjoituksia. Kun jotkut ilmeisesti ovat pohtineet moisen kerjuutoiminnan laillisuutta, Tukiainen pokkana kirjoitti someensa, että "keräyslupa on Jeesukselta".- Anonyymi
Seven:
Korson monitoimikeskus Lumon edessä Vantaalla jaettiin kansalaisille ilmaisia joulukasseja Kaiken kansan ja työttömien joulujuhlaksi nimetyssä tapahtumassa.
Seiskan lukija havaitsi, että kello kahden tienoilla paikalle pelmahtivat myös Johanna sekä hänen on-off-rakkaansa Veijo Lalli.
Johanna ei tyytynyt odottamaan. Kohublondi kiilasi törkeästi muita jonottajia, ja yritti laittaa ruokia omaan pahvilaatikkoonsa.
– Todella huonoa käytöstä, ja varsinkin kun on kyse hyväntekeväisyystapahtumasta. Johanna meni törkeästi suoraan jonon eteen, ja yritti ottaa joulukasseja omatoimisesti, Seiskalle kerrotaan.
Silminnäkijä kertoo, että paikalla ollut henkilökunta joutui puuttumaan Johannan toimintaan. Muut ohikulkijat ja tapahtumaan osallistuneet seurasivat kohublondin käytöstä järkyttyneinä.
– Johannaa käskettiin menemään takaisin jonoon, mutta hän ei totellut. Johanna pyrki toistuvasti hakemaan niitä ruokakasseja. Yhdessä vaiheessa Johanna rupesi huutamaan, ja haistattelemaan henkilökunnalle.
– Hän tajusi onneksi lopulta lähteä pois. Harmi vaan, että Johanna pilasi joulufiiliksen, kun välikohtaus oli sen verran järkyttävä, Seiskalle raportoidaan.
Seiska tavoitti Johannan, joka myönsi olleensa paikalla hyväntekeväisyystapahtumassa. Hän kuitenkin kiisti yrittäneensä ohittaa muita jonottajia.
– No siis en ole yrittänyt ohittaa ketään. Minä olin hakemassa ilmaista ruokaa, koska olen rahaton ja varaton. Olin oikeasta syystä siellä paikalla, Johanna sanoi.
Seiskan lukijan kuvaamalta videolta selkeästi näkyy, että menit jonon kärkeen ja yritit itse hakea joulukasseja.
– En mä kommentoi tätä mitenkään, Johanna totesi ja ryhtyi haukkumaan toimittajaa painokelvottomin sanankääntein. - Anonyymi

– En mä kommentoi tätä mitenkään, Johanna totesi ja ryhtyi haukkumaan toimittajaa painokelvottomin sanankääntein.Herttaisen Jumalan prinsessan ja pikku lintusen sanankäänteet ovat yleensä sellaisia, että rupeaa haukkumaan esim ulkonäköä rumaksi, vaatteita rumiksi, ja seuraavana vaihe että ikinä haukuttu ei pääse nauttimaan glamourista, ei pääse käymään Maijamissa eikä Hawaijisessa.
Sitten haistatellaan Veet ja Pas,,t. Ja sen jälkeen sylkee ja käy kiinni.
Jep jep, lähettäkää vaan rahaa hälle, palkitkaa oikein runsaskätisesti . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herttaisen Jumalan prinsessan ja pikku lintusen sanankäänteet ovat yleensä sellaisia, että rupeaa haukkumaan esim ulkonäköä rumaksi, vaatteita rumiksi, ja seuraavana vaihe että ikinä haukuttu ei pääse nauttimaan glamourista, ei pääse käymään Maijamissa eikä Hawaijisessa.
Sitten haistatellaan Veet ja Pas,,t. Ja sen jälkeen sylkee ja käy kiinni.
Jep jep, lähettäkää vaan rahaa hälle, palkitkaa oikein runsaskätisesti .Täyttä totta muuten tuokin, että Tukiainen on käsittämättömän törkeä haukkuessaan muiden ihmisten ulkonäköä. Esimerkiksi ylipainoa. Vaikka ei kovin paljon olisi varaa kommentoida kenenkään habitusta.
- Anonyymi
Joko Tuksulle on lähetetty sähköpostilla jouluterveiset lapseltaan?
Eli on mahdollisesti nähnyt jouluisia kuvia lapsensa idyllisestä perhejoulusta ja jouluvalmisteluista. Joista mitään hän ei olisi missään olosuhteissa kyennyt lapselleen tarjoamaan.
Saa nähdä missä vaiheessa alkaa perinteinen uskovan mamman ja veljen morkkaaminen kun nämähän luultavasti viettävät Ruotsissa perhejoulua yhdessä. Perheystävä Ruth Närhi kommentoi Valtosen facessa joten selkkaus lienee tiedossa Ruotsin sukulaisilla. - Anonyymi
”Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Matt 7:2-3
Eli älkää häntä tuomitko, ettei teitä itseä tuomittaisi. Koska silloin arvostelette suaraan Jumalaa! Tätä evankelista Tuksu toistuvasti korostaa.- Anonyymi
Hän korostaa sitä, myÄs, että Tuksun pilkkaaminen on sama kuin Pyhän Hengen pilkka eli siis Raamatun mukaan ainoa synti, jota ei voi saada anteeksi.
Ei ole suuruudenhulluudella ja itserakkaudella mitään rajaa. Yllämainittu Tuksun väite nimenomaan kuulostaa jumalanpilkalta, vaikken teologi olekaan. - Anonyymi
Valtonen videolla että ”tytöllä” on paha olla, siksi huutaa ja kiroilee ja haistattaa. Pitää vaan lujasti rukoilla hänelle pelastusta ja hänen puolestaan.
Se kallis timanttiristikö tekee hänestä uskisten silmissä paremman kristityn? Jolle annetaan anteeksi kaikki pas*a mitä tekee?
- Anonyymi
Olisi kyllä mielenkiintoista, jos ns. uskisporukoilta löytyisi kanttia kommentoida selvin sanoin esitettyjä kysymyksiä. Miksi Johanna Tukiaista tuetaan ja hyysätään? Hyväksytäänkö tuollainen tilinumeron tuputtamisen yhteydessä härskisti esitetty väite, että "rahankeräyslupa on saatu Jeesukselta"?
- Anonyymi
Ehkä pääsee helpommalla. Eivät jaksa sitä riehumista ja haukkumista. Sentähden paapovat. Mutta samalla tukevat loismaista elämän tyyliä. Se on karhun palvelus. Tuksu ei koskaan ymmärrä omaa käytöstään. Elää jossain kuplassaan jossa luulee olevansa kaunis, ihana ja oikeutettu glamour elämään. Totuus olisi kova paikka. Turha sanoa mitään kun mikään ei mene perille.
- Anonyymi
Ymmärrän tuon pointin, että Tuksu ei omaa tilaansa ymmärrä eikä tule ymmärtämään, vaan luulee ehkä jopa tosissaan olevansa "sisäisesti ja ulkoisesti kaunis", kuten oma määritelmänsä kuuluu - tuo huvittava luonnehdinta tiedoksi muille kuin valveutuneille näätyläisille, jos joku aiheeseen perehtymätön sattuu olemaan viattoman tietämätön Tukiaisen itserakkauden äärettömistä mittasuhteista.
Eli joo, kyllä Tuksu varmaan realistisesti voidaan jo lukea menetetyksi tapaukseksi. Voi siis tavallaan tajuta, ettei hänelle enää jaksa kaikkea perustella ja oikoa kreisejä käsityksiään vaikkapa siitä, että taivaassa muka piipahdellaan tuon tuosta. Siis taivaassa, jossa Julia jo pitelee Jeesuksen kädestä kiinni...
MUTTA, ja tässä se iso mutta: miksi ihmeessä uskikset eivät tyydy yksinkertaisesti sivuuttamaan kyseistä häirikköä , vaan AKTIIVISESTI TUKEVAT häntä. Jaksavat puolustaa ("pulustaa") , laittaa ilmeisesti tilille rahaakin (koska niistä avustuksista on somessa kiitelty), lahjoittaa ruokaa (ennen Korsoakin on moneen kertaan mainittu ruoka-avusta) ja ylipäätään vakuuttaa, että kyllä se Johanna nyt on oikealla tiellä. No ei kyllä ole, ja sen pitäisi mennä yksinkertaisimmankin hyväntahtoisen hyysääjään jakeluun. Todisteitahan on videotallenteista ja wanna be -taiteilijan omista someoksennuksista lähtien.
- Anonyymi
Pitää vielä lisätä omatekoisen evankelistan uskonveljille tiedoksi, että tuo Johanna Tukiaisen keskeisimpiin luonteenpiirteisiin kuuluva itserakkaus ja omakehu naamioidaan hyvin usein kaiken lisäksi ehtaan valehteluun.
Kas näin se menee. Tukiainen kertoo somessaan itse keksaisemansa tarinan siitä, kuinka muka joku - yleensä kaunis ja uskovainen nainen - on tullut vastaan ja liikuttunut itkuun pillahtamiseen asti, koska on niin vaikuttunut Tuksun sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta. Monesti tämä mielikuvituksen luoma kaunis ja uskovainen, ihailusta itkevä vastaantulija on myös ensin luullut Tuksua enkeliksi.
Kuten jokainen Tukiaisen örvellyksiä seurannut tietää, tämä hänen sisäistä ja ulkoista kauneuttaan muka kehuvien vastaantulijoiden vuo on jatkunut loputtomana marssina läpi vuosien. Kyse ei todellakaan ole parista kerrasta.
Että mitäpä uskonveljet ja -sisaret tuumaavat tuon siipirikkoystävänsä ainaisesta valehtelusta? Eikös se valhettelu ole syntiä sekin? - Anonyymi
Tullut kommentoi, että uskovat olivat olleet ahneita, ilkeitä ja epäasiallisia. Hän itse oli keskustellut ystävällisesti.
”Mistä minä tiedän miten siellä pitää toimia”.- Anonyymi
Siis Tuksu kommentoi.
- Anonyymi
”Kansaa palellutettiin yli tunti, missä toiminta meni jo vikaan; sillä monilla oli jo kiire saada ruokaNSA. Puhuja ja muu ohjelma kesti liian kauan ja vanhoista ihmisistäkin alkoi jo tulla aggressiivisia, sanoisin suorastaan anarkistisia.”
Eli ei Tuksun vika, muiden ja Valtosen syy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kansaa palellutettiin yli tunti, missä toiminta meni jo vikaan; sillä monilla oli jo kiire saada ruokaNSA. Puhuja ja muu ohjelma kesti liian kauan ja vanhoista ihmisistäkin alkoi jo tulla aggressiivisia, sanoisin suorastaan anarkistisia.”
Eli ei Tuksun vika, muiden ja Valtosen syy.”Tuli mieleen joku Venäjä jossa ihmiset ei yhtään kunnioita toisiaan.”
Eli muut jonottajat ei ottaneet hänen erityistarpeita huomioon. Joku mummokin räyhäsi hänelle keppinsä kanssa. Kyllä siinä hermo kiristyy.
- Anonyymi
Kaikki me tiedämme, kuka on se ahnein, ilkein ja epäasiallisin kristitty. Ja röyhkein.
- Anonyymi
Ai että "ystävällisesti keskusteli" eli siis haistatteli, kiroili, huusi v-ttua, räki järjestysmiestä päin naamaa, potki ja kommentoi toisen ulkonäköä törkeästi.
Jos "ystävällisyys" on tuollaista, toivottavasti Jumala armahtaa maailman siltä päivältä, kun Tuksu heittäytyy epäystävälliseksi.- Anonyymi
Kuule, kyllä siellä on jo pari säälimässä ja kauhistelemassa ”kristittyjen” huonoa käytöstä.
- Anonyymi
Timon vastine komppaajille:
”Jenny Kallio Moi Johanna riehui jonossa ja sylkäisi sekä potkaisi järjestyksen valvojaa nyt nilkkaan sekä huuti raivona ja nimitteli läskiksi sekä paha näköiseksi Jukkista.
Mulla oli Joulujuhlan livekuvaus meneillään ja ne huudotkin sattumalta tallentui sinne. En nähnyt Johannalla rollaattoria mutta yritti väkisin mennä niiden eteen. Vanhin niistä oli Vieno 96v.
Eikä yhtään hävettänyt ja nyt asia käännetty väärin päin. Kuinka Voit puolustaa tälläistä käytöstä. Minä en usko noita valeita kun näin osan itse, en halua olla Johannan hyödyllinen idiootti joka ei viitsi edes tarkistaa todellisuutta.
Soita mulle niin kerron mistä saat oikeaa tietoa, Timo p. 0400-635860
Tottakai olen yrittänyt auttaa Johannaa ja rukoillut hänen puolesta, mutta tälläisellä valehtelulla ja Röhkeydellä on rajansa. Odotamme anteeksi pyyntöä häneltä ja parannusta röyhkeään käytökseen. Miksi hänellä nyt monien ystävien läheisten kanssa nyt sukset ristissä? Olisiko jo aika katsoa peiliin ja tehdä parannus omista tyhmistä teoista!
Turha syyttää muita kun itse aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa. Johanna ei voi käyttää uskoa ja Jumalaa keppihevosena ja uskolla oikeuttaa tälläisiä tekoja!” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timon vastine komppaajille:
”Jenny Kallio Moi Johanna riehui jonossa ja sylkäisi sekä potkaisi järjestyksen valvojaa nyt nilkkaan sekä huuti raivona ja nimitteli läskiksi sekä paha näköiseksi Jukkista.
Mulla oli Joulujuhlan livekuvaus meneillään ja ne huudotkin sattumalta tallentui sinne. En nähnyt Johannalla rollaattoria mutta yritti väkisin mennä niiden eteen. Vanhin niistä oli Vieno 96v.
Eikä yhtään hävettänyt ja nyt asia käännetty väärin päin. Kuinka Voit puolustaa tälläistä käytöstä. Minä en usko noita valeita kun näin osan itse, en halua olla Johannan hyödyllinen idiootti joka ei viitsi edes tarkistaa todellisuutta.
Soita mulle niin kerron mistä saat oikeaa tietoa, Timo p. 0400-635860
Tottakai olen yrittänyt auttaa Johannaa ja rukoillut hänen puolesta, mutta tälläisellä valehtelulla ja Röhkeydellä on rajansa. Odotamme anteeksi pyyntöä häneltä ja parannusta röyhkeään käytökseen. Miksi hänellä nyt monien ystävien läheisten kanssa nyt sukset ristissä? Olisiko jo aika katsoa peiliin ja tehdä parannus omista tyhmistä teoista!
Turha syyttää muita kun itse aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa. Johanna ei voi käyttää uskoa ja Jumalaa keppihevosena ja uskolla oikeuttaa tälläisiä tekoja!”Muuten hyvä, mutta ihan tuo viimeinen virke menee sikäli vihkoon, että Tuksu nimenomaan VOI "käyttää uskoa ja Jumalaa keppihevosena ja uskolla oikeuttaa tällaisia tekoja!
Tasan noinhan se juuri tekee! Eli oikein mainiosti voi. Ja ihmeen moneen on näkynyt uppoavan. TilinumeroNI Nordeassa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timon vastine komppaajille:
”Jenny Kallio Moi Johanna riehui jonossa ja sylkäisi sekä potkaisi järjestyksen valvojaa nyt nilkkaan sekä huuti raivona ja nimitteli läskiksi sekä paha näköiseksi Jukkista.
Mulla oli Joulujuhlan livekuvaus meneillään ja ne huudotkin sattumalta tallentui sinne. En nähnyt Johannalla rollaattoria mutta yritti väkisin mennä niiden eteen. Vanhin niistä oli Vieno 96v.
Eikä yhtään hävettänyt ja nyt asia käännetty väärin päin. Kuinka Voit puolustaa tälläistä käytöstä. Minä en usko noita valeita kun näin osan itse, en halua olla Johannan hyödyllinen idiootti joka ei viitsi edes tarkistaa todellisuutta.
Soita mulle niin kerron mistä saat oikeaa tietoa, Timo p. 0400-635860
Tottakai olen yrittänyt auttaa Johannaa ja rukoillut hänen puolesta, mutta tälläisellä valehtelulla ja Röhkeydellä on rajansa. Odotamme anteeksi pyyntöä häneltä ja parannusta röyhkeään käytökseen. Miksi hänellä nyt monien ystävien läheisten kanssa nyt sukset ristissä? Olisiko jo aika katsoa peiliin ja tehdä parannus omista tyhmistä teoista!
Turha syyttää muita kun itse aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa. Johanna ei voi käyttää uskoa ja Jumalaa keppihevosena ja uskolla oikeuttaa tälläisiä tekoja!”JTuk: ”Lisäys vielä tähän: minä en käytä ”uskoa minään keppihevosena.” Tuollainen teksti on todella loukkaavaa ja törkeää! Taitaa olla ne hyväksikäyttäjät jossain ihan muualla! Tällaista tulee paha mieli, varsinkin kun media pitää sotkea asiaan, ei tällainen toiminta sovi kristityille!
Ei sovi kenellekään mutta uskovalle vielä vähemmän. Asian olisi voinut selvittää privaatisti eikä näin että melkein Tapaninpäivänä roskalehti kirjoittaa taas roskaa. Mautonta!
Eiköhän niitä paljon vakavampiakin asioita ole tällä hetkellä meneillään???!!!!
Tämä on myös tosi lapsellista!
En hae mitään ihmisten hyväksyntää ja uskokaa mitä haluatte. Minulla on käytöstavat enkä todellakaan alkaisi ohittelemaan vanhuksia, en ainakaan tarkoituksella. Niin sanottu ”jono” oli epämääräinen eikä siitä ottanut selvää edes mihin suuntaan.
Tässä on kyseessä jotain henkilökohtaista. Naurettavaa, no saatiin sentään kuusi. Ainiin: olen kuullut että joulupukki ei ole mikään kristillinen hahmo vai miten?” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JTuk: ”Lisäys vielä tähän: minä en käytä ”uskoa minään keppihevosena.” Tuollainen teksti on todella loukkaavaa ja törkeää! Taitaa olla ne hyväksikäyttäjät jossain ihan muualla! Tällaista tulee paha mieli, varsinkin kun media pitää sotkea asiaan, ei tällainen toiminta sovi kristityille!
Ei sovi kenellekään mutta uskovalle vielä vähemmän. Asian olisi voinut selvittää privaatisti eikä näin että melkein Tapaninpäivänä roskalehti kirjoittaa taas roskaa. Mautonta!
Eiköhän niitä paljon vakavampiakin asioita ole tällä hetkellä meneillään???!!!!
Tämä on myös tosi lapsellista!
En hae mitään ihmisten hyväksyntää ja uskokaa mitä haluatte. Minulla on käytöstavat enkä todellakaan alkaisi ohittelemaan vanhuksia, en ainakaan tarkoituksella. Niin sanottu ”jono” oli epämääräinen eikä siitä ottanut selvää edes mihin suuntaan.
Tässä on kyseessä jotain henkilökohtaista. Naurettavaa, no saatiin sentään kuusi. Ainiin: olen kuullut että joulupukki ei ole mikään kristillinen hahmo vai miten?”JTuk: ”Tässä on vastaukseni Timon väitteisiin: Kyseessä oli tilaisuus johon minut oli kutsuttu. En ole ollut koskaan aiemmin ruokajonoissa enkä tiedä tarkalleen heidän käytäntöä, esim.sitä ettei ruokaa kuten maksalaatikkoa saa itse ottaa jostain laatikosta, siellä oli joku pelottava vanhempi nainen joka ärjyi ja karjui kun joku leijona kun otin maksalaatikon ruokakuormasta. En edelleenkään ymmärrä mikä siinä oli niin vakavaa mutta palautin sen takaisin. En edes pidä maksasta mutta ajattelin että koirilleni se on kiva.
Kirjoitin jo kaksi kertaa tekstini joka hävisi täältä, joten kirjoitetaan vielä uudelleen.
Odotin ihan jäässä ruokajakelua noin puolitoista tuntia, toisaalta ajattelin että hyvä olla ajoissa. Jono oli hyvin sekava, siellä tappeli useampi ihminen keskenään. Minun vieressäni oli kaikenlaisia ihmisiä: Yksinäisiä, pariskuntia, perheitä, vanhuksia, lapsia, kaikkia. Hain hernekeiton ja Veijo haki joulukuusen jonka kuulemma sai vapaasti hakea.
Hän vei kuusen autoon ja jäin keiton kanssa katsomaan ohjelmaa. Minusta virhe tapahtui siinä että ohjelma kesti liian kauan kun kyseessä oli kylmät ulkotilat ja ihmiset olivat selkeästi hyvin hermostuneita. Joku vanhempi nainen solvasi jotain lapsen äitiä, ja oli eripuraa ja ihan anarkismia myös, ihmisillä nähtävästi niin kiire saada ruuat.
Ei se iästä ollut kiinni: siellä oli useampi vanhempi nainen jotka huutelivat mauttomuuksia ja tönivät toisiaan. Olisin antanut koko tämän asian olla mutta kun Timo päättää julkisesti solvata minua niin kirjoitan mitä tapahtui.
Kun olin odottanut noin puolitoista tuntia jäässä, niin ruokajakelu alkoi (eihän sen aloittaminen myöhään ollut kenenkään ”vika” mutta minusta huono ajoitus kun kansa oli niin hermostunut) ja seisoin samassa paikassa missä olin ollut pahvilaatikon kanssa.
Sitä ennen olin käynyt tervehtimässä joulupukkia ja tapasin pari herttaista uskovaa ystävääni.
Kun ruokajakelu aloitettiin: siitä ei saanut selvää miten jono menee, mihin suuntaan, missä järjestyksessä jne. Olin suunnilleen kokoajan ollut samassa paikassa.
Käsitin että ruokia saa ottaa joten otin maksalaatikon josta nainen alkoi kirkumaan niin paljon että säikähdin ja laitoin sen takaisin.
Joku järjestyksenvalvoja uhkasi minua ja nimitteli niin sanoin häntä ”läski” nimellä, pahoitteluni siitä.
En todellakaan voinut kuitenkaan jonottaa enää toista kertaa. Yritin vielä saada joulukalenterin mutta siitä tuli joku huuto, niin poistuin paikalta sitten kokonaan. Mikä tässä on nyt maailmaa järisyttävä aihe?
Tarvitseeko Timo lisää mainosta vai mikä on?
Sieltä myytiin juttu minusta Seiskaan mikä on erittäin mautonta ja loukkaavaa!
Monica täti voisi kirjoittaa paljon tärkeämmistä aiheista eikä kokoajan haukkua ja mollata minua!
Asiakkaita ei myöskään saisi kuvata eikä videoida ilman heidän suostumustaan. Siellä ei tapahtunut sen kummempaa, onko ihmisille tullut tylsä elämä?” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JTuk: ”Tässä on vastaukseni Timon väitteisiin: Kyseessä oli tilaisuus johon minut oli kutsuttu. En ole ollut koskaan aiemmin ruokajonoissa enkä tiedä tarkalleen heidän käytäntöä, esim.sitä ettei ruokaa kuten maksalaatikkoa saa itse ottaa jostain laatikosta, siellä oli joku pelottava vanhempi nainen joka ärjyi ja karjui kun joku leijona kun otin maksalaatikon ruokakuormasta. En edelleenkään ymmärrä mikä siinä oli niin vakavaa mutta palautin sen takaisin. En edes pidä maksasta mutta ajattelin että koirilleni se on kiva.
Kirjoitin jo kaksi kertaa tekstini joka hävisi täältä, joten kirjoitetaan vielä uudelleen.
Odotin ihan jäässä ruokajakelua noin puolitoista tuntia, toisaalta ajattelin että hyvä olla ajoissa. Jono oli hyvin sekava, siellä tappeli useampi ihminen keskenään. Minun vieressäni oli kaikenlaisia ihmisiä: Yksinäisiä, pariskuntia, perheitä, vanhuksia, lapsia, kaikkia. Hain hernekeiton ja Veijo haki joulukuusen jonka kuulemma sai vapaasti hakea.
Hän vei kuusen autoon ja jäin keiton kanssa katsomaan ohjelmaa. Minusta virhe tapahtui siinä että ohjelma kesti liian kauan kun kyseessä oli kylmät ulkotilat ja ihmiset olivat selkeästi hyvin hermostuneita. Joku vanhempi nainen solvasi jotain lapsen äitiä, ja oli eripuraa ja ihan anarkismia myös, ihmisillä nähtävästi niin kiire saada ruuat.
Ei se iästä ollut kiinni: siellä oli useampi vanhempi nainen jotka huutelivat mauttomuuksia ja tönivät toisiaan. Olisin antanut koko tämän asian olla mutta kun Timo päättää julkisesti solvata minua niin kirjoitan mitä tapahtui.
Kun olin odottanut noin puolitoista tuntia jäässä, niin ruokajakelu alkoi (eihän sen aloittaminen myöhään ollut kenenkään ”vika” mutta minusta huono ajoitus kun kansa oli niin hermostunut) ja seisoin samassa paikassa missä olin ollut pahvilaatikon kanssa.
Sitä ennen olin käynyt tervehtimässä joulupukkia ja tapasin pari herttaista uskovaa ystävääni.
Kun ruokajakelu aloitettiin: siitä ei saanut selvää miten jono menee, mihin suuntaan, missä järjestyksessä jne. Olin suunnilleen kokoajan ollut samassa paikassa.
Käsitin että ruokia saa ottaa joten otin maksalaatikon josta nainen alkoi kirkumaan niin paljon että säikähdin ja laitoin sen takaisin.
Joku järjestyksenvalvoja uhkasi minua ja nimitteli niin sanoin häntä ”läski” nimellä, pahoitteluni siitä.
En todellakaan voinut kuitenkaan jonottaa enää toista kertaa. Yritin vielä saada joulukalenterin mutta siitä tuli joku huuto, niin poistuin paikalta sitten kokonaan. Mikä tässä on nyt maailmaa järisyttävä aihe?
Tarvitseeko Timo lisää mainosta vai mikä on?
Sieltä myytiin juttu minusta Seiskaan mikä on erittäin mautonta ja loukkaavaa!
Monica täti voisi kirjoittaa paljon tärkeämmistä aiheista eikä kokoajan haukkua ja mollata minua!
Asiakkaita ei myöskään saisi kuvata eikä videoida ilman heidän suostumustaan. Siellä ei tapahtunut sen kummempaa, onko ihmisille tullut tylsä elämä?”JTuk: "Minulla on käytöstavat..."
Kyllä, niitä käytöstapojahan tässä on viime perjantaista asti kauhisteltu. Kerrassaan kammottavat käytöstavat onkin!
- Anonyymi
Tuo joulupukin ei-kristillisyyden paheksuminen jälkeen päin on yksi hilpeimpiä yksityiskohtia koko jouluisessa sekametelisopassa. Ensin siis oli kertomansa mukaan pukin kanssa oikein hyvä pataa.
Tuksu syyttää jälleen kerran muita siitä, että hänestä etsitään vikoja ja kirjoitetaan negatiivisia lehtijuttuja (sepä merkillistä!), mutta taaskaan glamour-manaatti ei näe sitä kuuluisaa malkaa omassa silmässään. Hän jos kuka nimenomaan väen vängällä etsii muista haukkumisen aihetta.
Näin ollen vikaa on siis jopa siinä, että joulunalustilaisuudessa vierailee joulupukki. Samoin kuin siinä, että tyttären toivottavasti pysyväksi perheeksi muuttuva sijaisperhe on hankkinut mopsin eli muka "vehkeilee", koska lapsin ykkössuosikki olisikin chihu (väitetyn vehkeilyn logiikka jää hämäräksi - lieneekö ajatus se, että perhe pyrkisi ostamaan lapsen suosion, kun kuvittelee mopsia lemppariksi?). Aivan hirveää moraalista mätää oli myös siinä, että Jasminae asui avoliitossa, vaikka ison isosiskon omat miessuhteet ja asumisjärjestelyt ovat mitä ovat - ja ura entisenä stripparina ja privaattikoppien horosontaalitaiteilijana pysyy kaikkien muistissa.
Noita kaksinaismoralismin esimerkkejä jokainen näätyläinen tietää loputtomat määrät, mutta laardipalleroinen ei itse taida nähdä haukkumisissaan mitään hölmöä.
Uunituore esimerkki on tuo Valtosen solvaaminen siitä, että tämä muka hakee julkisuutta ja kuulemma elvistelee hyväntekeväisyydellään. Kukahan se on omasta hyvyydestään liikuttuen moneen kertaan muistellut, miten he Julian kanssa antoivat Amerikkasessa ruokaa joillekin sillanalushepuille ja kuinka epäilyttävästi Petri P:ltä näyttävä hahmo lymyili makuupussissa saamassa almuja Saint Johannalta...- Anonyymi
Tuksu antaa palaa:
”Timo Valtonen Nyt kirjoitat ihan TÖRKEÄÄ TEKSTIÄ!!!!! Yrität mustamaalata minua jo toistamiseen!!!!
Kehut omaa itseäsi ja toimintaasi jatkuvasti vaikka Raamatussa sanotaan että jos ja kun autat ihmisiä älä pidä siitä meteliä ja kuuluttele toreilla ja teillä koska silloin et saa palkkaa siitä Jumalalta!
Sinun työsi perustuu paljon omaan korostamiseesi, etelän matkoihisi jne.jne. Suomessa on useita ihmisiä jotka tekee hiljaa hyväntekeväisyys työtä tekemättä siitä numeroa. Raamatussa sanotaan ettei pidä huudella ja ottaa itselleen kunniaa kun auttaa jotain kun silloin ei saa palkkaa Jumalalta.
Minä EN käytä ”keppihevosena” mitään!!!!! Tuohan on TÖRKEÄÄ tekstiä! Minä olen oikeasti kyllä uudestisyntynyt kristitty ja usko Jeesukseen on pelastanut mut ja kannattanut eteenpäin!
Siis te kuvaatte asiakasta ja myytte jutun Seiskaan! Ja MINUN pitäisi pyytää sitä anteeksi???!!!
Ainoa mistä pyysin jo anteeksi on se, että kutsuin valvojaa ”läskiksi” sen jälkeen kun hän oli haukkunut mua, uhannut poliiseilla ja vaikka mitä! Tilannehan oli ihan keksitty ja turha!!!!
Jono oli täysin epäselvä: olin JO jonottanut puolitoista tuntia ja ihmiset olivat useassa paikassa hermostuneita ja vihamielisiä. Tässä yritetään tehdä taas minusta syntipukkia ihan typeriin asioihin!!!! Ehkä haluat lisää huomiota vai mikä on?” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuksu antaa palaa:
”Timo Valtonen Nyt kirjoitat ihan TÖRKEÄÄ TEKSTIÄ!!!!! Yrität mustamaalata minua jo toistamiseen!!!!
Kehut omaa itseäsi ja toimintaasi jatkuvasti vaikka Raamatussa sanotaan että jos ja kun autat ihmisiä älä pidä siitä meteliä ja kuuluttele toreilla ja teillä koska silloin et saa palkkaa siitä Jumalalta!
Sinun työsi perustuu paljon omaan korostamiseesi, etelän matkoihisi jne.jne. Suomessa on useita ihmisiä jotka tekee hiljaa hyväntekeväisyys työtä tekemättä siitä numeroa. Raamatussa sanotaan ettei pidä huudella ja ottaa itselleen kunniaa kun auttaa jotain kun silloin ei saa palkkaa Jumalalta.
Minä EN käytä ”keppihevosena” mitään!!!!! Tuohan on TÖRKEÄÄ tekstiä! Minä olen oikeasti kyllä uudestisyntynyt kristitty ja usko Jeesukseen on pelastanut mut ja kannattanut eteenpäin!
Siis te kuvaatte asiakasta ja myytte jutun Seiskaan! Ja MINUN pitäisi pyytää sitä anteeksi???!!!
Ainoa mistä pyysin jo anteeksi on se, että kutsuin valvojaa ”läskiksi” sen jälkeen kun hän oli haukkunut mua, uhannut poliiseilla ja vaikka mitä! Tilannehan oli ihan keksitty ja turha!!!!
Jono oli täysin epäselvä: olin JO jonottanut puolitoista tuntia ja ihmiset olivat useassa paikassa hermostuneita ja vihamielisiä. Tässä yritetään tehdä taas minusta syntipukkia ihan typeriin asioihin!!!! Ehkä haluat lisää huomiota vai mikä on?”Sinä olet kyllä niin läpimätä ja sisältä musta olento kuin edes kuvitella saattaa! Sinun on turha haikailla mitään taivaaseen pääsyä, sinä Saatanan morsio! Jos nyt mitään Saatanaa on edes olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuksu antaa palaa:
”Timo Valtonen Nyt kirjoitat ihan TÖRKEÄÄ TEKSTIÄ!!!!! Yrität mustamaalata minua jo toistamiseen!!!!
Kehut omaa itseäsi ja toimintaasi jatkuvasti vaikka Raamatussa sanotaan että jos ja kun autat ihmisiä älä pidä siitä meteliä ja kuuluttele toreilla ja teillä koska silloin et saa palkkaa siitä Jumalalta!
Sinun työsi perustuu paljon omaan korostamiseesi, etelän matkoihisi jne.jne. Suomessa on useita ihmisiä jotka tekee hiljaa hyväntekeväisyys työtä tekemättä siitä numeroa. Raamatussa sanotaan ettei pidä huudella ja ottaa itselleen kunniaa kun auttaa jotain kun silloin ei saa palkkaa Jumalalta.
Minä EN käytä ”keppihevosena” mitään!!!!! Tuohan on TÖRKEÄÄ tekstiä! Minä olen oikeasti kyllä uudestisyntynyt kristitty ja usko Jeesukseen on pelastanut mut ja kannattanut eteenpäin!
Siis te kuvaatte asiakasta ja myytte jutun Seiskaan! Ja MINUN pitäisi pyytää sitä anteeksi???!!!
Ainoa mistä pyysin jo anteeksi on se, että kutsuin valvojaa ”läskiksi” sen jälkeen kun hän oli haukkunut mua, uhannut poliiseilla ja vaikka mitä! Tilannehan oli ihan keksitty ja turha!!!!
Jono oli täysin epäselvä: olin JO jonottanut puolitoista tuntia ja ihmiset olivat useassa paikassa hermostuneita ja vihamielisiä. Tässä yritetään tehdä taas minusta syntipukkia ihan typeriin asioihin!!!! Ehkä haluat lisää huomiota vai mikä on?”"Jäin keiton kanssa katsomaan ohjelmaa..." Sehän on tiedetty, että Tuksulle keitto maistuu.
- Anonyymi
"Sinun työsi perustuu paljon omaan korostamiseesi..."
Toteaa laulu- ja tanssitaidoton shöy-artisti, joka markkinoi keikkoja kulloisillakin koltuillaan ja kertoo vuodesta toiseen laativansa parhaillaan oma elämä kerta kirjaa, jonka itsekeskeisyyden asteen voimme arvata. - Anonyymi
"Kehut omaa itseäsi ja toimintaasi jatkuvasti - - " Hmmm...
- Anonyymi
En tunne Valtosta kuin nimenä enkä hänen mahdollisesta julkisuushakuisuudestaan tiedä, mutta ainakin tästä keissistä täydet pisteet! On jaksanut oikoa valheita.
- Anonyymi
Eihän Tunkeroisessa ole mitään vikaa! Totesi Valtoselle, että hänkö muka pyytäisi anteeksi; seiskaan tehtiin perätön juttu hänestä eikä mitään ruokaa hänelle annettu.....
- Anonyymi
Kylläpä te uskikset käyttäydytte huonosti muita kohtaan!!! Hyi olkoon!!
Heristätte keppiä ja karjutte kuin leijonat tai pitää kirkua kuin demonit kun toinen ihan nöyrästi ja ystävällisesti yrittää ottaa nälkäänsä ruokaa. Kun hänet oli oikein erikseen sinne kutsuttu!
Ei ole teillä mitään käytöstapoja….- Anonyymi
Eikä ihana herranterttunen päässyt "evankelioimaan ihmisille ja kertomaan Ruotsin lapsikaappausten tilanteesta". On paatunutta menoa, hui ja hyi.
- Anonyymi
Valtosen facessa joku elämänkoululainen Jenspa uhoaa tulevansa kotiin ”keskustelemaan” parin Tuksun arvostelijan kanssa. Haukkuu näitä koulukiusaajiksi ja vihaavansa tällaisia eniten maailmassa.
Kyllä Tuksulla kavereita on, jotka tulee ja lyö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtosen facessa joku elämänkoululainen Jenspa uhoaa tulevansa kotiin ”keskustelemaan” parin Tuksun arvostelijan kanssa. Haukkuu näitä koulukiusaajiksi ja vihaavansa tällaisia eniten maailmassa.
Kyllä Tuksulla kavereita on, jotka tulee ja lyö.Jenspa: ”älkää viitsikö tuomita toista 😔 Kaikella voi olla syynsä ☺️💖 Tämä ei liity tapaukseen mutta Esim. Itse en ole pystynyt jonottamaan kun adhd ja lääkitys ei kunnossa niin menee hermot tms. Nykyään lääkitys suht kunnossa tai käytän itsepalvelu kassaa. Ja paniikki häiriö tms 😅 Mutta hyvää joulua ja hienoa että ilmaiseksi annoit, itselläni ei ollut oikeaa kuusta kun ei ollut varaa ostaa ☺️🎄”
”…onko silloin pakko sanoa mitään? Vihaan sitä kun porukalla kuin koulukiusaajat yritetään täällä kiusata toista.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jenspa: ”älkää viitsikö tuomita toista 😔 Kaikella voi olla syynsä ☺️💖 Tämä ei liity tapaukseen mutta Esim. Itse en ole pystynyt jonottamaan kun adhd ja lääkitys ei kunnossa niin menee hermot tms. Nykyään lääkitys suht kunnossa tai käytän itsepalvelu kassaa. Ja paniikki häiriö tms 😅 Mutta hyvää joulua ja hienoa että ilmaiseksi annoit, itselläni ei ollut oikeaa kuusta kun ei ollut varaa ostaa ☺️🎄”
”…onko silloin pakko sanoa mitään? Vihaan sitä kun porukalla kuin koulukiusaajat yritetään täällä kiusata toista.”JTuk:
”Hyi kun ilkeää kommentointia! Minä en ohitellut mitään ja ei kannata kommentoida kun ei asioista mitään edes tiedä!!!! Kauhea anarkia siellä oli, vanhat ihmiset ei osanneet yhtään käyttäytyä!!!! Seiskaan jutun myynyt toivottavasti sait hikiset 70e! Minähän lähdin paikalta kokonaan pois.”
Minna: ”Johanna Mia Tukiainen miten voit kirjoittaa että et ohitellut mitään kun satoja ihmisiä oli sen näkemässä ja täällä sivustolla kun näin väität ei sinuun usko enää hekään jotka olivat asiaa todistamassa, jonossa oli yli kaksituhatta ihmistä joista ensimmäiset satakunta näki tapauksen tietää asian. En puutu asiaan tämän enempi mutta muista tämä kun kirjoitat, asialla on satoja todistajia jotka tietävät miten meni. Hyvää joulun jatkoa sekä tulevaa vuotta 2025 ja toivotaan että ensi vuosi tuo jotain hyvää tullessaan ja jotain sellaista että ei tarvitsisi leipäjonoihin osallistua. Lämmöllä minä”
Valtonen :
”En ole myynyt sinusta mitään juttua seiskaan!!!!
Miksi valehtelet???
Seiskan toimittaja itse soitti minulle ja kertoi että sinusta tullut heille yhteyden ottoja. Jos olisit malttanut mielesi etkä riehunut meidän Järkkärille niin olisin selvittänyt tilanteen heti liven jälkeen ja olisitte varmasti saaneet ruokaa ja olisin myös auttanut teitä niin että tältä turhalta tilanteella olisi vältytty.
Lopetetaan nyt tämä kirjoittelu ja kaikki syyttely.
Me tiedämme mitä tapahtui ja jos muutat tapojasi niin kyllä anteeksi toikin tempaus sulle annetaan!
Hyvää loppu Joulua, eläkää Veijon kanssa rauhassa!”
JTuk::
”Timo Valtonen Ensin julkisesti pyrit nolaamaan ja aliarvioimaan ihmisen ja sitten esität taas ”anteeksiantavaa.” Ei kukaan normaali aikuinen mies kirjoita noin julkisesti, alista toista jne!!!! Syö sinä maksalaatikkoa ihan rauhassa! Minun kommenttinihan täältä poistetaan eikä sun! Eikö tuo oikeasti ole noloa???!!!”
Valtonen:
”Johanna Mia Tukiainen en halua nolata sinua, mutta emme ruuanjakajina hyväksy sinun haistattelevaa käytöstä ja iholle käymistä. Annoit nyt itsestäsi huonon kuvan monelle meistä jotka yritettiin olla sulle ystäviä. Ja teit virheen kun aloit muuttamaan tekojasi. Jos olis viisas olisit yrittänyt sopia meidän kanssa, mutta nyt jatkat "paskamyrskyäsi" ja menetät luottamuksen jonka olisit tarvinnut ja tuen myös koska valheellisesti väännät totuuden. Olit ollut paljon viisaampi kun olisit sanonut pyydän anteeksi käytöstäni ja olisit sen saanut myös. Olisin voinut sitten erikseen antaa sinulle vielä jouluruokia.”
Nalle:
”Laita luuta heilumaan, ja poistat vaan koko keskustelun. Ei tästä valmista tule, Johanna ei koskaan myönnä tehneensä mitään väärin, syy on aina muissa.
Kiitos Sinulle, kun jaksat tuottaa iloa ihmisille. Toisille ei vaan riitä mikään, eikä sellaisten kanssa toimiminen tuota muuta, kuin väsymystä. Kaikkia ei voi pelastaa.Rauhaisaa Joulun jatkoa!” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jenspa: ”älkää viitsikö tuomita toista 😔 Kaikella voi olla syynsä ☺️💖 Tämä ei liity tapaukseen mutta Esim. Itse en ole pystynyt jonottamaan kun adhd ja lääkitys ei kunnossa niin menee hermot tms. Nykyään lääkitys suht kunnossa tai käytän itsepalvelu kassaa. Ja paniikki häiriö tms 😅 Mutta hyvää joulua ja hienoa että ilmaiseksi annoit, itselläni ei ollut oikeaa kuusta kun ei ollut varaa ostaa ☺️🎄”
”…onko silloin pakko sanoa mitään? Vihaan sitä kun porukalla kuin koulukiusaajat yritetään täällä kiusata toista.”"Kaikella voi olla syynsä." Niinpä niin. Kuten tolkuton päihteidenkäyttö, luonnehäiriöisyys, totaalinen käytöstapojen puute ja ylivertainen röyhkeys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtosen facessa joku elämänkoululainen Jenspa uhoaa tulevansa kotiin ”keskustelemaan” parin Tuksun arvostelijan kanssa. Haukkuu näitä koulukiusaajiksi ja vihaavansa tällaisia eniten maailmassa.
Kyllä Tuksulla kavereita on, jotka tulee ja lyö.Miten kehtaa hakea ilmaista ruokaa ja vielä noin röyhkeästi, kun ensi viikolla muuttaa Bulevardille? Ja käytti 9000€ hedelmöityshoitoihin + matkat + monen viikon hotellihuoneet Marbellassa (+ monet mekot joista yhdellä taas keulittu tässä parina viime päivänä).
Hän ei ole varaton. Ahne kylläkin.
Ja tämä harras ihminen usuttaa ystäviään uhkailemaan väkivallalla ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa, että Johannan käytös ei ole hyväksyttävää.
- Anonyymi
Valtosen facessa Pavosen Hesja:
”Vähän ihmetyttää mitä ko. julkimo edes teki vähävaraisten ruokajonossa. Loviisasta ajetaan Korsoon omalla autolla ja Tuksun oman facen perusteella pysähdyttiin matkalla ravintolaan syömään. Bensa- ja ravintolarahoilla oisi jo kahden hengen jouluruuat loviisalaisesta lähimarketista ostanut. Niin on hävytön ämmä, vie ruuat oikeasti varattomien suusta.”- Anonyymi
Tuksu kehuu järjestävänsä Loviisassa kaikille avoimet uudenvuodenjuhlat + ilotulitus.
Sen jälkeen muuttaa stadiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuksu kehuu järjestävänsä Loviisassa kaikille avoimet uudenvuodenjuhlat ilotulitus.
Sen jälkeen muuttaa stadiin.Eli lupausten mukaan jo ensi keskiviikkona meillä on täysraitis barbie ja sitten pikapuoliin myös city woman, joka on päässyt takaisin Helsingforsiin, where I was born.
Sateenkaarellahan passaa nyt opetella uutta laulubiisiä Lasse Mårtensonin kunniaksi: "Mä lähden stadiin, vaihdan maisemaa..." Siihen vielä riemuisaa huispausta ryyditykseksi, niin vot!!11!1!!
- Anonyymi
Siinähän niihin mainostettuihin uudenvuodenjuhliin on jo shöy valmiina. Sorjan tanssitaiteilijan kilotulitus.
- Anonyymi
Mistä niillä ruokajonottajilla nyt ykskaks olisi rahaa paria papattia kummoisempaan ilotulitukseen? Joko tuo kutsu on taas perituksumaista puppua tai sitten tarkoittaa Loviisan kaupungin järjestämää tapahtumaa, jota ihailemaan Tunkero vieraansa johdattaa.
- Anonyymi
Me Kummelimme aikanaan katsoneet muistamme, että "Artisti maksaa". Ai niin, eihän se tämän artistin tapauksessa taida ikinä toteutua, yhtään missään asiassa...
- Anonyymi
"Noita" on henkilö joka harjoittaa noituutta, eli erilaista okkultismia.
Noituus yleensä perustuu alkujaan nk. ihmistekoisiin "taika"-yritelmiin vaikuttaa eri asioihin ja tapahtumiin. Mutta noituuteen voi liittyä ja usein liittyykin myös nk. henkivallat.
Kaikenlainen taikauskon harjoittaminen on noituutta. On noituutta tarkoituksella esim. "kiertää tikapuut, ei mennä alta", "mustan kissan nähdessään sylkäistä olkapäänsä yli". Tämä on vielä kevyttä noituutta, mutta noituutta kuitenkin.
Tällaisia henkilöitä J.T. siis kertoo tuntevansa ja että heitä on tuttavapiirissään oikein aloituksen esittämän pitkän listan verran? Miksi "uskovainen" tuntee noitia? Ja joku heistä olisi peräti hänen lapsensa isä?
Hän ei siis tiedä kuka lapsen isä on? Olisikohan oikeudenmukaista lasta kohtaan (isyystesteillä) selvittää tuo asia, nyt? Lapsi itse varmasti, tulevaisuudessa, haluaisi tuon tietää. Välittääkö J.T. lapsestaan tuonkaan vertaa, vai pelleileekö vain? Ei tuo pelkällä "tuumiskelulla" selviä.- Anonyymi
Mitä tuohon isyyspohdintaan tulee, niin eikös tämä siveä evankelista ihan muutama päivä sitten julistanut, että tyttären isä on Jeesus... Eli siis sama hahmo, jolta kuulemma on saatu rahankeräyslupa niihin vähän väliä toistuviin tilinumeron tuputuksiin.
Hyödyllisiä henkilökohtaisia tuttavuuksia Tuksusella! Ihmekös tuo, kun on Jumalan prinsessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuohon isyyspohdintaan tulee, niin eikös tämä siveä evankelista ihan muutama päivä sitten julistanut, että tyttären isä on Jeesus... Eli siis sama hahmo, jolta kuulemma on saatu rahankeräyslupa niihin vähän väliä toistuviin tilinumeron tuputuksiin.
Hyödyllisiä henkilökohtaisia tuttavuuksia Tuksusella! Ihmekös tuo, kun on Jumalan prinsessa.Ja noituutta kommentoin sen verran, että jos nimimerkki "Herne" lueskelet näitä, niin harkitse ainakin ihan vakavasti, että tekisit rikosilmoituksen niistä monta kertaa vuodessa toistuvista julkisista herjauksista, joissa Tuksu sinut etu- ja sukunimeltä mainiten julistaa noidaksi.
Taisit joskus Myhyssä kertoa, että olet kyllä jopa käynyt poliisilaitoksella JTukin tiimoilta, mutta sitten ajatellut, että turhaa kuitenkin. Nyt olisi yhtenä lisäporkkanana toimiin kuitenkin myös se, että jokainen poliisikeissi lisää turvaisi Tuksun lapsen pysymistä turvallisessa sijaisperheessä. Ovathan tuollaiset noidaksi väittämiset oivallinen osoitus syyttelijän mielenterveyden tasosta.
Siihen kyllä voit luottaa, että KUKAAN muu ei varmasti sinua noidaksi luule tai noitiin edes usko. Mutta herjaus ja solvaus ovat rikoksia.
- Anonyymi
Pastori pukeutui kodittomaksi mieheksi ja lähti seurakuntaan, johon hänet nimitettäisiin paimeneksi tuona aamuna. Hän käveleskeli hänen uuden seurakuntansa ympäristössä puolen tunnin ajan, samalla kun paikka täyttyi ihmisistä. Ainoastaan kolme ihmistä tervehti häntä, useimmat katsoivat toiseen suuntaan. Hän pyysi ihmisiltä kolikoita ostaakseen ruokaa, koska hän oli nälkäinen. Yksikään ei antanut mitään.
Hän meni sisälle seurakuntaan istumaan seurakunnan etuosaan ja vahtimestarit käskivät hänen nousta ja mennä istumaan seurakunnan takaosaan. Hän tervehti ihmisiä, kun he kävelivät ohitse, mutta he tervehtivät takaisin vain kylmillä ja yrmeillä katseilla tuomiten.
Hän istuutui seurakunnan takaosaan ja kuunteli seurakunnan ilmoitusasiat seuraavalle viikolle. Hän kuunteli, kuinka uudet vierailijat toivotettiin tervetulleeksi, mutta kukaan ei huomioinut häntä uutena vierailijana. Hän katseli ihmisiä ympärillään, kun he yhä katsoivat häntä katsein, että sinä et ole tervetullut tänne.
Sitten seurakunnan vanhimmat menivät korokkeelle kertomaan kuulutuksen. He sanoivat, että he olivat innoissaan esitellessään seurakunnalle uuden paimenen. "Me haluaisimme esitellä teille uuden paimenemme." Seurakunta nousi seisomaan ja iloisesti taputti odottavaisena. Koditon mies seurakunnan takaosasta nousi seisomaan ja lähti kävelemään käytävää pitkin eteen.
Silloin kaikki taputus lakkasi ja seurakunta hiljeni. Kaikkien katseet häneen kiinnittyneenä... Hän nousi alttarille ja kurottautui mikrofoniin. Hän seisoi siellä lyhyen hetken ja sitten niin arvokkaasti luki ääneen Raamatun kohdan...
"Kuningas on sanova niille, jotka ovat Hänen oikealla puolellaan, 'Tulkaa, te Isäni siunaamat; ottakaa perintönne, valtakunta, jota on valmistettu teitä varten maailman perustamisesta saakka. Sillä Minä olin nälkäinen ja te annoitte minulle syötävää, Minä olin janoinen ja te annoitte minulle juotavaa, Minä olin muukalainen ja te kutsuitte minut luoksenne, Minä tarvitsin vaatteita ja te puitte minut, Minä olin sairas ja te huolehditte minusta, Minä olin vankilassa ja te vierailitte luonani.' Sitten vanhurskaat kysyvät Häneltä, 'Milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinut, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut muukalaisena ja kutsuimme sinut sisälle, tai me näimme sinut vaatteita vailla ja puimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja tulimme vierailemaan luonasi?'
Kuningas on vastaava, 'Totisesti Minä sanon teille, mitä tahansa te teitte yhdelle pienimmistä veljistäni tai sisaristani, sen te teitte minulle."
Luettuaan tämän, hän esitteli itsensä uutena paimenena ja kertoi seurakunnalle, mitä oli kokenut tuona aamuna. Monet alkoivat itkemään ja laskivat päänsä häpeissään. "Näen tänä päivänä ihmisten kokoontumisen, mutta en näe Jeesuksen seurakuntaa. Maailmassa on tarpeeksi ihmisiä, jotka näyttävät joltain muulta. Mitä maailma tarvitsee, on Jeesuksen opetuslapsia, jotka seuraavat Hänen opetuksiaan ja elävät, kuten Hän eli. Koska TE päätätte ryhtyä opetuslapsiksi?
Sitten hän päätti kokouksen tuolta sunnuntailta, koska saarna oli saarnattu.- Anonyymi
Siis onko ylläolevan sanoma se, että omatekoinen evankelista Johanna Tukiainen, niin ikään itse itsensä Jumalan prinsessaksi nimeämä, on se pieni ja heikko siipirikko, jota kaikkien pitää loputtomiin tukea, ruokkia, juottaa ja avustaa...?
"Tilinumeroni Nordeassa...." - Anonyymi
Erikoinen valinta Jumalalta jos strippari ja horisontaalitanssija on uusi paineen ja opetuslapsi. Tuksu on täynnä mustaa vihaa, kateutta ja katkeruutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoinen valinta Jumalalta jos strippari ja horisontaalitanssija on uusi paineen ja opetuslapsi. Tuksu on täynnä mustaa vihaa, kateutta ja katkeruutta.
Hui, olethan näätäkamu varovainen - meitähän on vuosikaudet valistettu, että Tuksun pilkka on Pyhän Hengen pilkkaa eli ainoa synti, jota ei anneta anteeksi!1!!11!1!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hui, olethan näätäkamu varovainen - meitähän on vuosikaudet valistettu, että Tuksun pilkka on Pyhän Hengen pilkkaa eli ainoa synti, jota ei anneta anteeksi!1!!11!1!
Jepjep.
”❤️❤️❤️ This is what my daughter heard on the phone ”Jesus Is Coming Soon!” No I’m not sick, I’m telling u the Truth! Stop kidnapping children!!! Be Still And Know That I Am God, God's Glory, Jesus Daily 🙏 Amen!”
Tossa Johanna itse sanoikin että ”I am God.”
- Anonyymi
Tiedän, että täällä ei tapaus Tuksua haluta kommentoida. Koetaan kaiketi helluntailaisten sisäiseksi asiaksi. Halutaanko kenties kunnoittaa Tuksun vanhempia?
Tuksu on vaikka kuinka monta kertaa häpäissyt jumalan, vertaamalla itseään suoraan Jeesukseen. On usein esimerkiksi sanonut, että ihmisten pitää varoa hänen (Tuksun) arvostelemista, koska siitä joutuu tuomiolle Jumalan edessä.
Espanjassa Vellin rahoilla loisiessaan ja rannalla makoillessaan laittoi itsestään surullisen kuvan, jossa toisti Jeesuksen ristillä lausumat sanat siitä, kuinka Jumala antakoon anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät (Tuksulle).
Tuksun syntihistoriassa on ympyrä sulkeutunut. Hän on kaiken muun hirviömäisyyden lisäksi vielä jumalanpilkkaajakin.
Ja kuten Tuksu usein muistuttaa: Jumalanpilkka on ainoa synti, jota ei anneta anteeksi. Tuksu ei edes pyydä anteeksi, yhtään mitään koskaan ja keneltäkään, sen näette nyt jokainen. Ei hän ole nöyrä, katuva kristitty, vaan käskee MUITA nöyrtymään, itsensä edessä!
Itsemurha? Sitähän se haluaa, mutta ihmetyttää kyllä miksi se edes
Mitä jos lopultakin vain nöyrtyisi ja myöntäisi virheensä ja tekisi sen parannuksen, mitä käskee muille? Silloin saisi tavata lastaan, Mikä hemmetin evankelista tämä juoppo lokki on?
Ei Tuksua uskon takia syrjitä, kuten väittää ja vertaa siinäKIN itseään Jeesukseen. Jeesusta syrjittiin uskon takia, koska hän eli synnittömän elämän ja teki ihmeitä. Ei Jeesus ollut mikään stripparihuora ja ihmisiä loputtomiin hyväksikäyttävä, valehtelija ja väkivaltainen lokki ja sen takia tullut tapetuksi. Hänet tapettiin täysin viattomana, puhtaana, kuin pieni lapsi.
Valtonen sentään toivoi anteeksipyyntöä, muut antaa Tuksun jatkaa.- Anonyymi
Onpa hieno kirjoitus! Ottaisin hatun päästä, jos sellainen näin yöpuulle kavutessa vielä eturaivoilla keikkuisi.
- Anonyymi
Jos jatketaan spekulointia.
Tunkki osaa haukkua erittäin värikkäästi ja suoraan. Ehkä hän tietää saarnaajista jotain ”salattua”, mitä hänen ei haluta tuovan julki. Siksi hanelle annetaan rahaa ja muuta. - Anonyymi
Ehkä Jeesuskin huusi ”Sä oot ruma läski”, ”Etkö sä tiedä kuka mä oon” ja ”Haista vit&&!” Sittenhän Johanna on kuin Jeesus…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä Jeesuskin huusi ”Sä oot ruma läski”, ”Etkö sä tiedä kuka mä oon” ja ”Haista vit&&!” Sittenhän Johanna on kuin Jeesus…
No sehän just ärsyttääkin äärettömästi, että Tuksu aina heittäytyy marttyyriksi ja ulisee, että hänen elämänsä umpisolmut ja toimintansa kritisointi ovat "kristittyjen vainoa". Ja kuinka mukamas "nyt lopunaikoina pahasta tehdään hyvä ja hyvästä paha" - eli hän on mukamas oikeasti hyvis, jota me pahat syntiset sorsimme.
Ei siellä Korsossakaan ja selkkauksen jälkipuinnissa Tuksua moitittu "uskonsa tähden", vaan TÖRKEÄN KÄYTÖKSENSÄ TÄHDEN. Jos yhä vielä joku epäilee, sopii katsoa tallenne tapahtumista.
- Anonyymi
Joskus kun ollut puhetta, että olisi kiva teettää valveutuneille näätyläisille hengenheimolaisuuttaj ilmentävä oma t-paita, niin yksi loistava kuvitusidea olisi se, että teräväkatseinen näätä tarkkailisi Tuksua, joka mahtipontiseen tyyliinsä messuaa tuota ylläolevaa "Nöyrtykää minun edessäni!"
Väitetyn juRRRistiarmeijan vuoksi Tuksu tietty voisi olla esim. piirroshahmo. Karikatyyrin ainekset hän tarjoaa helposti itse.
Jo numerolehden aikaan joukossamme oli mahtava taiteilija, jonka piirroksia kaipaillaan yhä vieläkin. Lisäksi nyt olisi asiansa osaavilla apuna varmaan mittaamattomien mahdollisuuksien tekoäly. Ai että olisi muikeaa tuksumaisen polleana painella menemään oma näätäpaita päällä!- Anonyymi
Tarkennan, että "numerolehden ajalla" tarkoitan tietty sitä blogin kultakautta, jolloin kirjoittelivat sekä The Artist itse että yleisö. Jälkimmäiseen kuului siis ihan oikeankin taiteen tuottajia. Oi niitä aikoja!
- Anonyymi
Näätäteeppariin voisi vielä saada sponsorointia useilta eri rahalaitoksilta. Nääs kun paidan selkäpuolelle painattaisi aina ajankohtaisen Tuksu-tekstin "Tiliini Nordeassa", niin parhaassa tapauksessa pukkaisi rahallista tukea sekä mainosta saavalta Nordealta että huijarista irtisanoutuvilta muilta pankeilta. Pelkkää pisnistä, melkein kuin olisi lukenut Juustokirjan!
- Anonyymi
Miksi kristityt suosivat ja antavat Tukiaisen käyttäytyä noin ja korottaa itsensä ties miksi? Eikö kellään ole voimaa pistää asioille loppua? Synti on turmellut Tukiaisen ja vaikea on palata oikealle tielle.
Tosin jos uskovaiset lopettavat ymmärtämisen ja elättämisen, kuinkahan käy raasun?
Kyllä synnissä eläminen kadottaa, vaikka armo kuuluu kaikille. Pyhän Hengen synnyttämä mielenmuutos kuitenkin tarvitaan ennen kuin pystyy totuudessa katumaan syntejään ja syntisyyttään.
Niin kauan kuin elämme maailmassamme, on meillä jatkuva taistelu lihaamme, maailmaa ja Perkelettä vastaan, vaikka olisimme uudestisyntyneitä. Kerta "parannus" ei yksinkertaisesti täällä riitä, vaan joka aamu on uuden ihmisen noustava lihaamme vastaan. Teoilla ei kuitenkaan mitään voi lisätä Jeesuksen Tekoon eikä myöskään voi mitään ottaa pois. Uskova sitoutuu 'kilvoittelemaan' hyvän uskon kilvoittelun ja juoksun päättyessä vasta saamaan kruununsa...- Anonyymi
Tuon mainitsemasi jokapäiväisen uuden kilvoittelun Tuksu kuittaa sillä, että "Joka aamu on armo uus". Tiedän, että tuo on uskoville ihan aidosti tärkeä lause, mutta on väärin käyttää sitä oikeutuksena törkeilevään elämäntapaansa
Käytännössä Tuksun asenne johtaa siihen, mikä näkyi vaikkapa nyt siinä uutisoidussa ruokajonoselkkauksessa Korsossa juuri ennen joulua. Tuksuhan haistatteli, huusi rivouksia, sylki ja potki järjestysmiestä ja kommentoi toisen ylipainoa, kun hänen etuiluyritykseensä puututtiin eikä hänen annettua omin lupineen käydä valikoimassa mieleisiään ruokia.
Tuksu siis sikaili monin tavoin, mutta eipä se häntä tunnu haittaavan eikä suostu järjestäjätahon Timo Valtosen vaatimaan anteeksipyyntöön. Miksi suostuisi, kun kokee olevansa jo pelastettu ja "Joka aamu on armo uus". Eli kaiken saa aina anteeksi ja uuteen päivään voi rynnistää uusin törkeilyin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon mainitsemasi jokapäiväisen uuden kilvoittelun Tuksu kuittaa sillä, että "Joka aamu on armo uus". Tiedän, että tuo on uskoville ihan aidosti tärkeä lause, mutta on väärin käyttää sitä oikeutuksena törkeilevään elämäntapaansa
Käytännössä Tuksun asenne johtaa siihen, mikä näkyi vaikkapa nyt siinä uutisoidussa ruokajonoselkkauksessa Korsossa juuri ennen joulua. Tuksuhan haistatteli, huusi rivouksia, sylki ja potki järjestysmiestä ja kommentoi toisen ylipainoa, kun hänen etuiluyritykseensä puututtiin eikä hänen annettua omin lupineen käydä valikoimassa mieleisiään ruokia.
Tuksu siis sikaili monin tavoin, mutta eipä se häntä tunnu haittaavan eikä suostu järjestäjätahon Timo Valtosen vaatimaan anteeksipyyntöön. Miksi suostuisi, kun kokee olevansa jo pelastettu ja "Joka aamu on armo uus". Eli kaiken saa aina anteeksi ja uuteen päivään voi rynnistää uusin törkeilyin.Juuri näin.
Miksei kaikki uskovat tee niin? Lupa siis on!
- Anonyymi
Mitä harras uskovainen sanoo järjestäjätaholle ruokajonossa?
Ehkä "Kiitos"? Tai ehkä "Siunausta teille, kun saamme ilmaiset jouluruuat". Tai vaikkapa "Teette todella tärkeää työtä vähävaraisten auttamiseksi".
Johanna Tukiainen sanoi: "Etkö tiedä, kuka minä olen?"- Anonyymi
Ja pirskottaa viiniä yhden työntekijän päälle sekä sylkäisee toisen naamalle.
- Anonyymi
Niin, joka aamu on armo uus, mutta, mutta...
Jumala ei ole petettävissä, armo ei ole halpaa, sydämen kuuluu olla oikein Jumalan edessä...
Emme näe Tukiaisen sydämeen, emmekä tiedä hänen iankaikkista osaansa. Lupaa synnin tekemiseen ei kuitenkaan ole. Tukiainen ei ole mitään eikä kukaan muukaan omassa varassaan. Selvästi Tukiainen näyttää elävän synnissä ja suosivan syntiä. Tuskin sellainen pelastuu. Eli liukkaalla elää Tukiainen ja vanhemmiston tulisi ankarasti nuhdella ja laittaa rajat pelkäämättä.
Tosin saattaisi olla vaarallista noin 'sairaalle' ja pimentyneelle syntiselle.- Anonyymi
Hyökkäys ja asian kieltäminen on Tukiaisen mielestä paras puolustus. Ei se kristillisyys ja uskovaisuus näy tosielämässä ja käytöksessä vaan raadollisesti käytetään kyynärpäitä. Siitä vain luritellaan facebookissa ja leikitään uhria ja pyhimystä. Jos hänen sydämensä olisi Jeesuksessa, uskoisin sen näkyvän rauhana ja armollisuutena muille.
- Anonyymi
Kiva, että edes jollakulta uskovalta löytyi kanttia tulla keskustelemaan Tukiaisen käytöksestä. Mielenkiintoista lukea näkemyksiä sen itselle tutun "oman boksin ulkopuolelta". Kiitos sinulle!
- Anonyymi
Siinä Timo Valtonen osui naulankantaan, että Tukiainen käyttää uskonnollisuuttaan nimenomaan keppihevosena itsensä korostamiseen ja omien pyrintöjensä ajamiseen. Samoin kuin välineenä siihen, että katsoo voivansa asettua kaikkien yläpuolelle jakamaan Jumalan apulaisena (vai tasavertaisena työparina?) tuomioita muille ihmisille
Ties millä valtuuksilla hän on lukemattomat kerrat hän on nimeltä mainiten luetellut, ketkä joutuvat kuolemansa jälkeen paikkaan, jota tässä ei voi palstan sensuurin vuoksi mainita. Kyseinen sana jos on tekstissä, pätkä katoaa minuuteissa, mutta Tukiainen on ikään kuin parhaanakin asiantuntijana kertonut, että esimerkiksi me hänen toimintansa kritisoijat joudumme "kuutioon" kärsimään ikuista kidutusta, jossa tuli ei sammu eikä mato kuole. Joo, nuo pari viimeistä kielikuvaa ovat suoraan Raamatusta, sillä me ateistitkin monesti tunnemme kyseisen teoksen ihan yleissivistyksen nimissä paremmin kuin moni hurskastelija ja varsinkin paremmin kuin Tukiainen, joka poimii jakeen sieltä ja toisen täältä aina sen mukaan, mikä hänen omaa agendaansa kulloinkin edistää. Esimerkiksi tuon kuution keksii ihan omasta takkuisesta päästään.
Raamatun lievästi sanoen luova tulkinta ja häikäilemätön väärinkäyttö muiden ihmisten morkkaamiseksi on yksi Johanna Tukiaisen leipälajeja. - Anonyymi
Johannaa elämää on mahdollistaneet mm. te huolestuneet kristityt, jotka syydätte sille rahaa ja empatiaa. Pitäisi ymmärtää, pitää auttaa. Johanna ottaa kaiken vastaan kaksin käsin ja kerjää loput. ”Perhetuttavalla” maksattaa kaiken ja haukkuu karmivin sanoin päälle. Toissa kesänä puukottikin tätä miestä, joka peitteli asiaa, ettei Johanna vaan joudu vastuuseen. Tätä "syyntakeettomuutta" on ajettu Johannaan niin kauan, että se oikeasti luulee saavansa tehdä mitä tahansa. Ainoa tie tuosta ulos olisi, että todellakin joutuisi vastuuseen. Olisi taho, joka sanoisi, että tämä ei ole ok. Mutta ymmärtäkää vaan ja kääntäkää huomio Johannan tekemisistä niihin, jotka siitä puhuvat ja kuvitelkaa, että se on eduksi hänelle. Puolustakaa poloista, mahdollistakaa sydämenne kyllyydestä. Maailmassa on vielä paljon ihmisiä ja eläimiä joiden elämästä Johanna ei ole tehnyt helvettiä. Syyntakeettomalla Johannalla on vasta 10 tuomiota pahoinpitelyistä ja varmasti toinen mokoma, joista on vaiettu. Vielä ehtii mahdollistaa seuraavat uhrit, kun oikein mahdollistatte.
Aina Johanna on ollut tuollainen, väkivaltainen, itsekäs ja rivo. Syyntakeeton tarkoittaa sitä, ettei ymmärrä oikean ja väärän eroa. Koska Johanna on sekakäyttäjä, onko siksi siis ihan ok, että hän pahoinpitelee muita ja samaan aikaan toisaalla esittää harrasta kristittyä, jolle pitäisi antaa rahaa? Samaan aikaan sitten kulissessa vainoaa ja uhkailee ihmisiä, oman perheensä jäseniä, lapsensa sijoitusvanhempia ja henkilöitä, jotka turvaavat lasta? Hoitoa Tuksu tarvitsisi, mutta kun ei ota sitä vastaan, koska ei silloin saisi tehdä oman itsekään mielensä mukaan.- Anonyymi
^ AAAMMMEEEN!1!!1!!
- Anonyymi
Mitäpä muuten uskonveljet ja -sisaret siitä tuumaavat, että Johanna Tukiainen on loppuvuodesta kovasti hehkuttanut, että nyt 2025 alkaa TÄYSRAITTIUS? Tämä kuulemma parantaisi mahdollisuuksia saada huostaanotettu lapsensa takaisin. Kyseisen äidin tapauksessa totaalinen ymmärtämättömyys lapsen tarpeista ja kyvyttömyys huolehtia elollisista olennoista ei tosin johdu pelkästään päihteiden väärinkäytöstä, vaikka se toki hyvin vakava asia onkin.
Niin, siitä raittiudesta. Mikäli osoittautuu, että Tukiainen on jälleen kerran tapansa mukaan valehdellut eikä alakaan raittiiksi, jatkatteko hänen ymmärtämistään ja tukemistaan niin sanoin kuin teoin? Selitelläänkö, että Johannallahan on niin vaikeaa, ettei häneltä voi itsekuria ja aikuisen asiallista käytöstä vaatia? - Anonyymi
Oikeaa välittämistä olisi jos Tukiainen saataisiin vastuuseen. Taivaan portilla ei selvitä valehtelemalla ja vaatimalla eikä edes säälistä.
Tuskin pystyy raitistumaan ja miten elättäisi lapsensa? Sairas mikä sairas!- Anonyymi
Paljossa olen samaa mieltä, mutta tuota Tuksun oletettua sairautta hieman nikottelen. Minusta hän on ensisijaisesti aivan kammottava luonne, todella itsekäs ja häikäilemättömän röyhkeä. Vahvojen huhujen mukaan hankki jostain ns. sairaudesta paperin, jotta välttyy vankilatuomiolta kiven sisässä ja selviää vähemmällä. Eli pidän täysin mahdollisena, että silloin ollaan "sairaita", kun sitä tarvitaan. Eikä sairaus sitä paitsi oikeuta törkeää käytöstä.
- Anonyymi
Siihen nähden, että Tuksu on aikanaan niistä valehdelluista laudatureista huolimatta onnistunut saamaan ihan hyvän ylioppilastodistuksen, vaikuttaisi nyt olevan tulilla jo jonkinlainen alkoholidementia. Sekä englannin että ihan oman äidinkielensä taito on taantunut järkysti, minkä huomaa somesuolloksista jatkuvasti.
Tokihan ne "enterpenuerit" ja vastaavat hupaisat kämmit usein selittyvät silkalla sooseissa olemisella, mutta yksittäisiä kirjoitusvirheitä vakavampaa lienee sekavista lauserakenteista ja koko ajatuksenkulun hyppelemisestä huokuva tolkuton epäloogisuus . Puuttuu se ns. punainen lanka, kun kesken jeesustelun ryhdytään kehumaan jotain mekon merkkiä tai kaivataan Miamiin.
Ei taida muistikaan olla entisellään, kun ei osaa päättää, onko se Amerikan ihmemaa sosiaalisine hymyilijöineen parasta maan päällä vain ihan shaatanasta "syntymän jälkeen ( ! ) abortoituine vauvoineen" .
Sen verran ronskiotteista päihteidenkäyttö on ollut kai jo parisenkymmentä vuotta, että pakkohan sellaisen meiningin on ollut jälkensä jättää karskiinkin kapistukseen?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103055
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172761Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671459Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211374- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681051Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621035- 131942