Koti taitaa tulla sanasta kota. Kotimaa on alkujaan tarkoittanut sitä ihan omaa reviiriä kodin ympärillä. On historiallinen tosiseikka että keskiaikaisessa Suomessa, jossa ihmisillä oli mahdollisuus uudisasutukseen, köyhyttä ei juuri esiintynyt. Ihmiset ovat luonnostaan omatoimisia, eivät laiskoja, ja täkäläiset olosuhteet ovat vaatineet selviytyjiltä hyvää fysiikkaa. Köyhyys ilmiönä syntyi kun maanomistusoloja järjestettiin. Silloin syntyi myös kodittomuus: paikasta toiseen vaeltelevien, satunnaisia töitä tekevien irtolaisten luokka.
Suomen valtiollista kehitystä varjosti jatkuva alamaisen asema: kotimaamme oli läntisen ja itäisen naapurimme taistelukenttä, meidät opetettiin sotimaan, annettiin verovapaus niille jotka varustivat kuninkaan joukkoihin ratsumiehen. Ruotuväkijärjestelmä iskostettiin selkäruotoomme - ja meistä myös tuli hyviä sotilaita, tottelevaisia mutta raivokkaita. Kansallinen ominaislaatumme, se että aina ja kaikessa yli kaiken korostamme ahkeruutta ja työntekoa, on seurausta siitä että olemme olleet historiallisesti alistettu kansa. Selvitäksemme, tullaksemme toimeen ja osoittaaksemme tarpeellisuutemme meitä hallinneille isännille, meidän oli oltava työ-, mies- ja sotakuntoisia. Myöhemmin tähän kansallisten ominaisuuksien repertuaariin liittyi oppisivistys: noustaksemme parempien ihmisten tasolle meidän on vain itseämme koulutettava ja koulutettava ja.... Ahkeruus ja koulutus, siinä suomalaisten kaksi yhä elävää ja hyvissä voimin esiintyvää mantraa.
Nykyinen uskontomme istutettiin meihin miekalla. Kustaa Vaasa teki meistä protestantteja, ja Kustaa II Aadolf hyökkäsi suomalaisten hakkapeliittojen avulla katolisia saksalaisia vaaliruhtinaita kukistamaan 1600-luvun alkupuolen 30-vuotisessa sodassa. Kolmas Kustaa, Kustaa Kolmas, kokeili josko hän olisi se joka kukistaisi venäläiset. Raja läntisen kristillisyyden ja itäisen ortodoksisuuden välillä on halkonut Suomea milloin mistäkin, monesta kohtaa. Karjalaiset ovat aina olleet ilosia ja sutkeja velikultia, jotka oveluudellaan ovat hyötyneet välittäjäasemastaan. Heidän mielenlaatunsa onkin jäänyt historiallisesti jäljelle uskontojen taistelussa, ja se on suomalaisten tosiasiassa tunnustuksellisin oppi tänäkin päivänä: kysymys siitä, mitä minulle mistäkin on etua, mitä minä voitan tässä kaupassa... Itsekkyys, nykyisin talousopeilla perusteltu julmuus toinen tosiamme kohtaan, on tämänhetkinen uskontomme. Olemme aina olleet toinen toisiamme kaltoin kohtelevaa ja poikkeuksellisen aggressiivista kansaa, olemme esimerkiksi käyneet veljessodan, mikä ei ole kovin tavallista kansojen historiassa.
Isänmaalla saatettaisiin tarkoittaa paitsi pinta-alaa, siis maaperää, myös isänmaallisuutta, jotain kehittyneempää kuin konkreettisen reviirin merkkaaminen, siis jotain sellaista kuin sosiaalisuutta, jatkuvuutta ja perinteitä. Mutta onko meillä sellaiseen kansana ollut mitään mahdollisuuksia, kun kaikki henkiset voimavaramme ovat historiallisista syistä kieroonkasvaneita? Ja onko meillä siihen mahdollisuuksia edes joskus utopistisessa tulevaisuudessa, koskapa historiallinen kehitys on vienyt siihen, ettei maaperä jolla asumme enää ole perinteisessa mielessä "kansallista". Jokainen neliömetri Suomea on jonkun omistuksessa ja jonkin hintainen - mistä siinä syntyy isänmaa? 70% pörssissä noteeratuista yrityksistämme on ulkomaalaisten omistuksessa, "kansallisesta" lippulaivastamme Nokiasta jopa yli 90%. Elinkeinoelämämme veri, sen rahavirrat, voidaan koska tahansa imaista täältä toiselle puolen globalisoitunutta maapalloamme. Sitä ei voi enää mikään estää. Lainsäädäntömme tehdään pitkälti EU:n ehdoilla.
Miksi minun muka pitäisi puolustaa "kotia, uskontoa ja isänmaata"? Ne käsitteet hajoavat lähemmässä tarkastelussa heti kättelyssä, niillä ei ole mitään reaalista katetta. Kansallinen yhteishenki, so. sosiaalisuus, tai se mikä siitä saattaisi historiamme jyrän alta olla ehjänä säilynyttä, on viimeisten vuosikymmenien taloudellisten temppujen avulla onnistuttu täysin tuhoamaan. Sitä vaalimaan tai uudestisynnyttämään on noussut, kuten muuallakin vastaavanlaisen talouskehityksen turmelemassa Euroopassa, vain täysin naurettavia kansallishenkisiä ääriliikkeitä, jotka keräävät siipiensä suojaan kaikenlaisia naivisteja ja eksentrikkoja, populisteja, anaalikkoja, militantteja ramboja, etc. Heidänkö johdollaan muka toteutuisi Suomen uusi tuleminen? (Anaalikko-rambot ovat näilläkin palstoilla ne armeijan hurjimmat puolustajat.)
Minä sanon: tässä maassa pannaan parasta aikaa pistettä pitkän historiallisen kehityksen iin päälle, ja sen kehityksen arvosanaksi annan iin (improbatur). Tässä maassa ei ole mitään puolustettavaa. Tai jos on, niin ei ainakaan minulla. Puolustakoot tätä maata ne, jotka sen omistavatkin, ja jotka kaikesta siinä tehdystä työstä kuorivat kermat päältä omaksi hyödykseen. Minä tyydyn siihen vaihtoehtoon, joka minulle ja kaltaisilleni on ainoana jätetty: selviämään päivästä toiseen miten parhaiten pystyy.
Suomen valtiollista kehitystä varjosti jatkuva alamaisen asema: kotimaamme oli läntisen ja itäisen naapurimme taistelukenttä, meidät opetettiin sotimaan, annettiin verovapaus niille jotka varustivat kuninkaan joukkoihin ratsumiehen. Ruotuväkijärjestelmä iskostettiin selkäruotoomme - ja meistä myös tuli hyviä sotilaita, tottelevaisia mutta raivokkaita. Kansallinen ominaislaatumme, se että aina ja kaikessa yli kaiken korostamme ahkeruutta ja työntekoa, on seurausta siitä että olemme olleet historiallisesti alistettu kansa. Selvitäksemme, tullaksemme toimeen ja osoittaaksemme tarpeellisuutemme meitä hallinneille isännille, meidän oli oltava työ-, mies- ja sotakuntoisia. Myöhemmin tähän kansallisten ominaisuuksien repertuaariin liittyi oppisivistys: noustaksemme parempien ihmisten tasolle meidän on vain itseämme koulutettava ja koulutettava ja.... Ahkeruus ja koulutus, siinä suomalaisten kaksi yhä elävää ja hyvissä voimin esiintyvää mantraa.
Nykyinen uskontomme istutettiin meihin miekalla. Kustaa Vaasa teki meistä protestantteja, ja Kustaa II Aadolf hyökkäsi suomalaisten hakkapeliittojen avulla katolisia saksalaisia vaaliruhtinaita kukistamaan 1600-luvun alkupuolen 30-vuotisessa sodassa. Kolmas Kustaa, Kustaa Kolmas, kokeili josko hän olisi se joka kukistaisi venäläiset. Raja läntisen kristillisyyden ja itäisen ortodoksisuuden välillä on halkonut Suomea milloin mistäkin, monesta kohtaa. Karjalaiset ovat aina olleet ilosia ja sutkeja velikultia, jotka oveluudellaan ovat hyötyneet välittäjäasemastaan. Heidän mielenlaatunsa onkin jäänyt historiallisesti jäljelle uskontojen taistelussa, ja se on suomalaisten tosiasiassa tunnustuksellisin oppi tänäkin päivänä: kysymys siitä, mitä minulle mistäkin on etua, mitä minä voitan tässä kaupassa... Itsekkyys, nykyisin talousopeilla perusteltu julmuus toinen tosiamme kohtaan, on tämänhetkinen uskontomme. Olemme aina olleet toinen toisiamme kaltoin kohtelevaa ja poikkeuksellisen aggressiivista kansaa, olemme esimerkiksi käyneet veljessodan, mikä ei ole kovin tavallista kansojen historiassa.
Isänmaalla saatettaisiin tarkoittaa paitsi pinta-alaa, siis maaperää, myös isänmaallisuutta, jotain kehittyneempää kuin konkreettisen reviirin merkkaaminen, siis jotain sellaista kuin sosiaalisuutta, jatkuvuutta ja perinteitä. Mutta onko meillä sellaiseen kansana ollut mitään mahdollisuuksia, kun kaikki henkiset voimavaramme ovat historiallisista syistä kieroonkasvaneita? Ja onko meillä siihen mahdollisuuksia edes joskus utopistisessa tulevaisuudessa, koskapa historiallinen kehitys on vienyt siihen, ettei maaperä jolla asumme enää ole perinteisessa mielessä "kansallista". Jokainen neliömetri Suomea on jonkun omistuksessa ja jonkin hintainen - mistä siinä syntyy isänmaa? 70% pörssissä noteeratuista yrityksistämme on ulkomaalaisten omistuksessa, "kansallisesta" lippulaivastamme Nokiasta jopa yli 90%. Elinkeinoelämämme veri, sen rahavirrat, voidaan koska tahansa imaista täältä toiselle puolen globalisoitunutta maapalloamme. Sitä ei voi enää mikään estää. Lainsäädäntömme tehdään pitkälti EU:n ehdoilla.
Miksi minun muka pitäisi puolustaa "kotia, uskontoa ja isänmaata"? Ne käsitteet hajoavat lähemmässä tarkastelussa heti kättelyssä, niillä ei ole mitään reaalista katetta. Kansallinen yhteishenki, so. sosiaalisuus, tai se mikä siitä saattaisi historiamme jyrän alta olla ehjänä säilynyttä, on viimeisten vuosikymmenien taloudellisten temppujen avulla onnistuttu täysin tuhoamaan. Sitä vaalimaan tai uudestisynnyttämään on noussut, kuten muuallakin vastaavanlaisen talouskehityksen turmelemassa Euroopassa, vain täysin naurettavia kansallishenkisiä ääriliikkeitä, jotka keräävät siipiensä suojaan kaikenlaisia naivisteja ja eksentrikkoja, populisteja, anaalikkoja, militantteja ramboja, etc. Heidänkö johdollaan muka toteutuisi Suomen uusi tuleminen? (Anaalikko-rambot ovat näilläkin palstoilla ne armeijan hurjimmat puolustajat.)
Minä sanon: tässä maassa pannaan parasta aikaa pistettä pitkän historiallisen kehityksen iin päälle, ja sen kehityksen arvosanaksi annan iin (improbatur). Tässä maassa ei ole mitään puolustettavaa. Tai jos on, niin ei ainakaan minulla. Puolustakoot tätä maata ne, jotka sen omistavatkin, ja jotka kaikesta siinä tehdystä työstä kuorivat kermat päältä omaksi hyödykseen. Minä tyydyn siihen vaihtoehtoon, joka minulle ja kaltaisilleni on ainoana jätetty: selviämään päivästä toiseen miten parhaiten pystyy.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Pankin omistama koti, kirkkoon kuulumattomuus ja EU. Mitähän mä puolustaisin?
Koska sota on tulossa (ainakin tämän palstan mukaan) aivan pian, pitää ruveta miettimään ketä puolustaa...
Ratkaisu: vaimo etupenkille, lapset taakse ja täyttä karkua Tornion kautta Ruotsiin pakolaiseksi. Puolustakaa te muut vaikka oikeuttanne katsoa formuloita ja Kauniita ja rohkeita. Puolustakaa Euroa, puolustakaa ketä lystäätte. Minä en ole omasta halustani syntynyt Suomeen, enkä koe velvollisuudekseni kuollakaan sen puolesta.
Veromarkoillani on varmaan ostettu muutama kertasinko ja pari lippaallista patruunoita rynnäkkökivääreihin, siinä on minun panokseni...
Kuolkaa rauhassa kun sota syttyy.
niin menee vielä liukkaammin Ruotsissa
Joka hiukankin osaa ajatella niin näkee näiden sanojen totuuden kyllä välittömästi!
Hyvä kirjoitus!
Mutta kyllä Suomessa puolustettavaa on. Ei tosin asein puolustettavaa. Esimerkiksi suomen kieli on puolustamisen arvoista, suomalainen luonto, jollain tapaa jopa suomalainen kulttuuri, joka juroudessaankin on ainutlaatuista ja tärkeää. Ja ihmishenget.
Mitään näistä ei kuitenkaan voi puolustaa asein, sillä asein ei voi puolustaa kuin omaa pelkuruuttaan.
Asiallinen teksti. Koti on vuokralla, uskonnosta en välitä ja isäukko ei omista maata palaakaan.
Kuitenkin olen syntynyt tälle alueelle ja ajattelen tämän alueen ihmisten tavoin ja minulla on suurempi oikeus olla täällä kuin ihravuorella, joka tulee ja sanoo, että maa, jonne olen syntynyt kuuluu nyt hänelle jostain poliitikkojen päättämästä syystä.
Eihän sitä ole enää edes olemassa valtioita ja syitä jatkaa tätä valtiollista toimintaa, joten ainoaksi tavaksi jää odottaminen. Ja minä en puolusta tätä maata kenenkään käskystä ja kenenkään käskyjen mukaan. Sodin, jos sodin ja omalla tavallani.
toivoo
Tämän ketjun viesteistä päätellen sivarit ovat syrjäytyneitä ja työttömiä. En ihmettele, ettei teillä ole mitään puolustettavaa.
tämän päivän työttömillä ja syrjäytyneillä olisi? Pitäisikö heidän puolustaa keskiluokan elämänarvoja, tai osinkotuloja nauttivaa omistajaluokkaa? Huomenna reaalista työtä tekevä keskiluokkakin on niin ripustettu velkakoukkuihin ja tappotahtiseen työ- ja verorumbaan, että sekin tekee kapinan ja lakkaa puolustamasta rahataloudellisten toimijoiden hyödynlypsymyllyjä. Sitä ennen kaikki, mikä kaupaksi käy, myydään - muutetaan rahaksi, jota pyöritellään pitkin maapalloa niin että se kasvaa kuin lumipallo. Se se onkin, mutta ei sula kun niin moni sitä taputtelee. Se edustaa kovia arvoja ja on kovaa valuttaa. Argentiinassa ne möi pyydystämättömät kalatkin merestä ennen kuin homma rysähti kasaan.
Ymmärrän, että sinua ottaa päähän olla työtön ja syrjäytynyt sivari. Mutta älä pura katkeruuttasi täällä.
Hanki elämä.
ei enää auta, valitettavasti. Oli aika, jolloin ihmiset saattoivat itse vaikuttaa ratkaisevalla tavalla omaan menestymiseensä, jolloin ahkeruus ja koulutus, historialliset välttämättömyydet, joista suomalaiset ovat tehneet hyveen, saattoivat yksityiselle ihmiselle tarjota tien elämänhallintaan ja onneenkin. Nyt se aika on ohi, perinkymmenen viime vuoden kuluessa talouden mekanismit ovat muuttuneet sillä lailla että talous on lakannut olemasta iso rataskoneisto, joka toimiessaan tuottaa hyvinvointia kaikille.
Alkeisiin paneutumiseksi suosittelen lukemisiksi (aikajärjestyksessä) vaikka Galbraithia, Heilbroneria, Batraa, Bourdieuta ja Martin - Schumannia.
En muuten ole työtön enkä syrjäytynyt sivari, mutta sillä ei ole merkitystä koska nyt puhutaan asioista muulla kuin henkilökohtaisella tasolla. Kuusisataatuhatta suomalaista ei syö psyykenlääkkeitä siksi että he olisivat katkeria tai että heissä yleensäkään olisi henkilökohtaisesti jotain vialla, vaan siksi, että järjestelmä on sairas. Sen tekevät omalta osaltaan sairaaksi etologisen toimintadraivin riivaamat yrittäjähenkiset ihmiset, jotka suomalaisella sisulla ja "ahkeruudella" ja ennen muuta itsekunkin henkilökohtaista panosta korostamalla haluavat ratkaista kysymykset, joita he ajattelemalla eivät pysty ratkaisemaan.
Ne ovat niitä tyypillisimpiä väistöliikkeitämme, juuri nuo heitot katkeruudesta, leimaamiset luuseriksi, kehotukset hankkia itselle elämä...
Ymmärrän, että työttömänä olo tympäisee. Lopettaisit valittamisen ja tekisit asialle jotakin. Voit vaikuttaa omaan elämääsi, usko pois.
vaihtoehto: rupea opiskelemaan ettäs pärjäät. Eikö ne olleet ne kansalliset mantrat: joko ahkera työ tai sitten koulutus?
Pitäisikö kaikki saada eteen kannettuna, oi laiska sivari?
teki välttämättömyydestä hyveen. Rehkiminen on kunnioitettavaa, vaikka olis itsetarkoituksellista. Mehän arvostetaan työtä sitä enemmän mitä rankempaa se on. Älä käytä vipua veli, kanna sylissä, yötäpäivää, kunnian kukko laulaa. Tää on kusiaispesässä istumisen ennätyskansa. Ja aina ollaan vertaamassa, mittaamassa tekemisiä. Urheilukansaa. Tason mittaamista se on koulukin. Osaatkos: Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda... Kymppi tuli! Käy koulut kunnolla ja loppuun, pääset hyviin töihin, vaikka opettajaksi. Oravanpyörät pyörii. Kujanjuoksu on mahtavaa, toiset mätkii selkään ja toiset ottaa sekuntikellolla aikaa. Mitä, eikö huvita. Olet siis luuseri. Tollasilleko pitäisi sosiaaliapua maksaa? Menis töihin perkele, on tässä muidenkin painettava, ei oo kellään helppoa jumalauta. Mikäs vapaamatkustaja sää luulet olevasi...
...työtön ja ruikuttava sivari.
parhaiten selittävä syy näihin kansallisiin vammoihin, kyllä niitä riittää. Siis syitä ja vammoja.
Suomalaisessa tunnekymässä ja herkkyyksiä karsastavassa kulttuurissa äidinrakkauden vaje näyttäytyy lapsissa siinä että jäädään liian riippuvaisiksi, tunnetaan mustasukkaisuutta kilpailijoita, so. niitä kohtaan jotka varastavat äidiltä sitä huomiota, hoivaa ja hellyyttä jonka kohteena itse haluaisi olla. Lapsen riippuvuus ja mustasukkainen raivo voi olla hyvin peittelemätöntä ja aggressiivista. Vasta myöhemmällä aikuisiällä siitä tulee peiteltyä ja "opillista": elämä rakentuu vertailutaipumuksen ja kilpailuasenteiden varaan, omaa menestystä ja onnea tavoitellaan korostetusti suhteessa muihin, jokaista kohtaan joka saa "ansaitsematonta" tukea (esim. yhteiskunnan sosiaalitukia) tunnetaan katkerutta ja aggressiivista tuhoamistarvetta. Se on jäännöstä lapsena koetusta mustasukkaisesta raivosta.
Pahimmat sosiaalitukien vastustajat väittävät myös että "tuet tekevät saajansa riippuvaiseksi". Tässä opillisessa uskomuksessa kiteytyvät kauniisti liian varhain äidistä vieroitetun ja heikoille jääneen lapsen kehittämät kompensoivat reaktiot.
ja ime tissiä senkin viisastelija
Kyllä sen huomaa että tämän "näin on" -nimimerkin ja "suomalaisen" päätä ei paljon järki pakota. Ei yksinkertaisesti keksitä mitään oikeata vasta-argumenttia niin kumotaan sitten toisen väitteet "vedä vittu päähäs" -kommenteilla.
Vähän tasoa keskusteluun myös näiden "isänmaallisten" puolelta, kiitos, ettei sivarit ja totaalit ala vaikuttamaan huolestuttavan järkeviltä näihin "oikeisiin suomalaisiin" nähden.
ja vapise
höpöhöpöhöpöhöpö... Ai mitä teen? Ravaan oravanpyörässä. Ehkä juuri mun pitäis hankkia itselleni se elämä.
Voi Juudaksen munat! Tonko idiootin puolustamiseksi mäkin intin kävin? Toivottavasti sentään enemmistö suomalaisista ei edusta tuota älykkyystasoa tai eihän täällä silloin enää ole mitään mitä olisi järkeä puolustaa. Kannattaisikohan antaa asekuntoisuutensa vaikka Mongolialle. Sieläkin on todennäköisesti argumentointikykyisempää porukkaa kuin täällä.
Koti uskonto ja isänmaa, koti uskonto ja isänmaa,
siinä kolme asiaa, siinä kolme asiaa,
jonka nimissä ihmistä tappaa saa, jonka nimissä ihmistä tappaa saa,
tätä paskaa ne sinulle jauhaa, tätä paskaa ne sinulle jauhaa.
Onpa yksisilmäistä katkeraa tilitystä. Ehkä sinulta on jäänyt jotain huomaamatta. Elintasosi on todennäköisesti päätähuimaava suurimpaan osaan maailman väestöstä verrattuna (vaikkapa itäiseen naapuriimme verrattuna - mistäköhän syystä haluavat tänne?). Unohdit lisäksi mainita että suomalaisten elämä on turvattu työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden osalta tavalla joka on historiallisesti ennenkuulumatonta (se suomalaisten sosiaalisuuden puutteesta). Tämä kehitys voidaan suoraan yhdistää Suomen olemassaoloon kansallisvaltiona. Jos Suomi olisi joutunut sotien yhteydessä miehitetyksi ja liitetyksi Stalinin neuvostoliittoon niin nykyisestä elintasosta ei olisi tietoakaan. Näyttö löytyy Baltian maista sekä Itä-Euroopasta. Kysypä muuten eestiläiseltä minkälaista oli elää kommunistisessa Neuvostoliitossa. Kuvitelmat karisevat kummasti. Ainakin eestiläinen siskonmieheni antaa Neuvostoeestille kirkkaan i:n. Sanoilla voi taiteille miten vaan mutta tosiasiaksi jää se että itsenäinen Suomi on ollut valtava menestystarina. Saavutukset talouden ja sosiaaliturvan alalla ovat maailman mittakaavassa huimaavat. Eikä pienellä maalla ole varaa haastaa riitaa kenenkään kanssa joten hölympöly militaristeista jää yksilötasolle (yksisilmäisiä fanaatikkoja löytyy aina, näemmä sivareistakin). Valtiona Suomi on toiminut kansainvälisesti nimenomaan lääkärinä, ei tuomarina. Eivät muuten sodatkäyneet miehet mitään korulauseita puolustaneet, pikemminkin perhettään ja elämäntapaansa puutteineenkin, toisinsanoen oikeuttaan elää suomalaisena. En omista tuumaakaan maata enkä mitään muutakaan. Tämä kaunis maa on silti minun ja minä tämän maan.
"...tosiasiaksi jää se että itsenäinen Suomi on ollut valtava menestystarina. Saavutukset talouden ja sosiaaliturvan alalla ovat maailman mittakaavassa huimaavat..."
Taitekohta sijoittuu jonnekin 1980-luvun puolenvälin jälkeen. Siihen asti reaalinen hyvinvointi suhteessa sen jakautumaan lisääntyi. Sitten seurasi repeämä reaalitalouden ja rahatalouden välille, yritysjohtajiksi astuivat toimialasidonnaisten asiantuntijoiden tilalle raha-ajatteluun erikoistuneet ekonomistit. Se oli lopun alkua. Osin tietotekniikan läpimurron ansiosta numeeriset ajattelutavat vahvistuivat ja valtasivat koko maailman. Globaalitaloudella on ihan eri lait kuin ne joilla kansallinen hyvinvointi aikaansaatiin.
Suomessakin reaalisesta työstä maksettava palkkasumma ei enää koko 1990-luvulla juuri noussut, vaikka samaan aikaan bruttokansantuote on kasvanut yli 50%. Yritysten omistajilleen maksamat osingot ovat lamavuosien tasolta kasvaneet liki viisitoistakertaisiksi - niistä vain viitisentoista prosenttia tulee tavallisille ihmisille, valtaosa, summa joka vastaa kolmasosaa reaalisesta työstä koko valtakunnassa maksettavista palkoista, menee ammattilaisten taskuun. Valtio ei osingoista kostu, ja valtion rooli yleensäkin on se, että sen tulot ja menot on jäädytetty. Valtion budjetista lohkaistaan kerma päältä valtionvelan, eli siis 1980-luvun lopun kasinotalouden haaksirikon, hoiteluun. Se on valtion ykkösprioriteetti, sen sijaan kaikki valtion perinteiset, yhteisiä hankkeita palvelevat ja sosiaalista turvaa ja tasoitusta tarjoavat tehtävät on alasajettu.
Tosiasiat tosiasioina. Romantisoi sinä vaan jos se helpottaa.
Niinpä, jos joku muukin Suomessa ajattelee noin niin kerro. Ja kerropa samalla myös jokin "toteuttamiskelpoinen" vaihtoehto demokratialle ja markkinataloudelle (empiirisesti voidaan jo näyttää että nämä kulkevat käsikädessä hyvinvoinnin kanssa). En väitä että kaikki asiat ovat hyvin mutta väitän että ylivoimainen enemmistö suomalaisista elää yltäkylläisyydessä.
Maailmalla on kokeiltu kaikenkarvaisia vaihtoehtoja, yleensä surkein tuloksin (esim.kommunismi/Neuvostoliitto jne.). Esitäpä oma ihannevaltiosi. Pohjois-Koreassa ei ole kapitalisteja mutta kylläkin raudanluja diktatuuri ja nälänhätä. Kuubassakaan ei ole suuremmin kapitalisteja eikä myöskään vapaita vaaleja. Elintasokuilun ja demokratiavajeen vuoksi naapurimaihin melotaan vaikka millaisilla balsalautoilla. Ehkä kuubalaiset eivät osaa äänestää oikein...
Tottakai Suomi on menettänyt osan päätösvaltaansa osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön. Toisaalta se luonut tilanteen joka on rauhoittanut ainakin EU-alueen. Historiallisesti on uskomatonta etteivät Saksa, Ranska tai Englanti enää taistele keskenään asein. Eroaminenkin unionista on mahdollista mikäli enemmistö suomalaisista on sen takana (ei näköpiirissä). Vaaleilla valittujen päättäjien tehtävä on pitää yritysmaailma kurissa. Tähän mennessä enemmistöllä ei näytä olevan siihen suurempaa tahtoa. Tilanne voi kuitenkin muuttua. Älä muuten vaan ihmeessa vastaa väittämällä että Suomi ei ole demokratia. Se vie jo rippeetkin uskottavuudestasi.
historian kauhujen esiinkaivamisesta. Hitaasti menee sana perille. Siis sinulle ja kaltaisille konformisteille: että nyt mennään ja lujaa ihan uusien lakien mukaan. Historia ei tunne globaalitaloutta.
Ei minun tarvitse kertoa "toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa demokratialle ja markkinataloudelle". Ne ovat globaalitalouden kaudella muuttuneet toistensa vaihtoehdoiksi. Minulle riittäisi se demokratia, mutta rahalle se ei riitä. Mutta edes siitä että demokratia on mennyt ja raha tullut, en ole katkera. Katkeruus on väärä sana, minä en totta puhuen tajua mistä kaltaisesi pään pensaaseen pistäjät aina kaivavat sen esiin ja kuvittelevat sillä voivansa mitätöidä tosiasiat. Se katkeruus ehkä heijastaa niitä sinun ikiomia tunteitasi ja tulkintojasi.
"Vaaleilla valittujen päättäjien tehtävä on pitää yritysmaailma kurissa." -- Tähän voisi vain sanoa: niinpä. Mutta mitä virkaa on vaaleilla valituilla edustajilla, joille kerrotaan ilmoitusasiana että valtiovarainministeriö on maksanut nyt valtionvelkaa niin-ja-niin-paljon, koska velkojamme ovat katsoneet tilanteen otolliseksi kiristää hirttoköyttä kaulassamme? Mitä virkaa on vaaleilla valituilla edustajilla, jos valtiovarainministerimme täytyy joka tapauksessa nauttia luottamusta ensisijassa globaalitalouden keinottelijoilta, eläkesäätiöjohtajilta ja näiden mukahyväätarkoittavalta etujärjestöltä IMF:lta, ja vasta toissijaisesti eduskunnaltamme? Kerro.
"Ylivoimainen enemmistö suomalaisista elää yltäkylläisyydessä." --- Ja hyvinvoivina ja terveinä, I suppose? Lakkaa hyvä mies, tai nainen, latomasta tuollaisia fraaseja, ja katso ympärillesi: mitä maailmassa ja varsinkin tässä valtakunnassa tapahtuu. Oksia sahataan alta niin että justeerit vonkuvat, ihmisten pitäisi olla työstä väsyneinä onnellisia mutta pillereitä menee miljoonakaupalla. On olennaista pitää vauhtia yllä ettei kukaan käännä katsettaan pitemmälle tulevaisuuteen. Sinä ja kaltaisesi, joille riittaa menneen vuosisadan perspektiivit, olette globaalitalouden toimijoille taivaan lahjoja.
pari sanaa sanoakin, niin tyypillinen ja toisaalta opettavainen juttu tuo sanankäyttö on.
Miksi on olemassa näitä tyyppejä, jotka (varmaan ihan vilpittömästi) uskovat, että kaikki toisinajattelevat ja uusia asioita esittävät ihmiset olisivat vain jotenkin kateellisia tai katkeria tavallisia oranvanpyöränkuluttajia kohtaan? Miksi tällainen ajatusjäsennys?
Eiköhän se johdu suoraan siitä, että kuluttajayksilö on olennaisesti ulkoaohjautuva ihminen, että hänen elämässään päämäärät ja arvot asetetaan "maailman" taholta paikalleen - että heille elämän sisältö yksinkertaisesti on "annettujen" päämäärien tavoittelemista. Kun tällainen perusjäsennys on tarpeeksi vahva, he eivät edes osaa eläytyä sellaisten yksilöiden maailmaan, jossa totuudet ja arvot asetetaan ja punnitaan alusta alkaen ihan itse. Niinpä konformistit tulkitsevat poikkeavan ajattelun aina arvonkieltämiseksi, "ylipäänsä kaiken vastustamiseksi vastustamisen vuoksi", negatiivisuudeksi - kateudeksi ja katkeruudeksi. He ovat luovan ajattelun suhteen samassa tilanteessa kuin värisokea värikäsitteiden suhteen: vaikka kuinka heille asiaa selittäisit, et saa heitä "oikeasti" tajuamaan, että normaalit ihmiset todellakin kokevat vihreän ja punaisen eri väreinä.
Suomalaiset ovat hyvin ulkoaohjautuvaa, kovan yhdenmukaisuuden paineen alla elävää kansaa. Meillä ei juuri suvaita poikkeavuutta, ei sen enempää ihonvärin kuin ajattelunkaan suhteen. Perinne on synkkä, ryhmäkuntalaisuus on suurin suvaitsevuuden aste jonka olemme onnistuneet saavuttamaan. Mutta ei kannata heittää toivoa, ehkä näiden nykyisten sivarisukupolvien jälkeläiset jo osaavat ajatella vähän vapaammin ja tuomitsematta kanssaihmisiä omien (sokeiden) kriteereiden mukaan.
Kommenttisi oli hyvä mutta älä ihmeessä liioittele tuota konformistijuttuasi. Kyllä Suomessa saa erimieltä olla. Kommunistitkin toitottivat voimallisesti reaalisosialismin ihanuutta vuosikymmeniä kunnes raadollinen todellisuus paljastui. Kommunismia ei tänä päivänä enää hitaanpikaan tarjoa nykymenon vaihtoehdoksi.
Linkolasta puolestaan on tullut melkoinen tv-julkkis jota käydään haastattelemassa kiusaksi saakka (hänen oma kommenttinsa). Kiinnostus vaihtoehtoon eli ekodiktatuuriin siirtymiseen on ollut tähän mennessä laimeata jopa vihreiden piirissä. Toivoin jutussani että joku esittäisi uskottavan vaihtoehdon nykysuomelle tai jopa esimerkin siitä, vaan eipä ole vielä kuulunut...
Pienissä yhdenasian porukoissa fanaattisuus ja yksisilmäisyys (...suoranainen tyhmyys) näyttävät tiivistyvän. Kyseessä on ryhmädynamiikkaan liittyvä ilmiö jonka varmasti tunnet. Miksi kuvittelet että sivarit ryhmänä jotenkin poikkeaisivat tässä suhteessa? Teidän lehtenne ovat täynnä asenteellisuutta ja valmiiksi pureskeltuja ajatusmalleja siinä missä valtaväestönkin ja on turha väittää ideoitanne uusiksi. Samoja satuja on jauhettu jo ainakin viimeiset 40-vuotta aina yhtä huonolla menestyksellä.
Yleensä helpoin ajatuskulku siitä miksi asiat eivät muutu jonkun haluamaan suuntaan kulkee tosiaan siten että tavalliset ihmiset ovat niin kaavoihinsa kangistuneita ja tyhmiä että haluavat aina kaiken säilyvän ennallaan. Ehkä se on totta mutta sisältää samalla aika kyynisen ja kansaa halveksivan asenteen. Pitäisikö sitten pienen "valaistuneitten" eliitin päättää yhteisistä asioista? Kuka tätä etujoukkoa valvoo? Diktatuuria on kokeiltu monin variaatioin. Menestys on jäänyt vaatimattomaksi, suorastaan olemattomaksi.
Kaipa meille jokaiselle tekisi hyvää joskus pysähtyä ja miettiä omia arvojaan ja asenteitaan. Demokratia nyt vaan on rahvaan valtaa, vikoineenkin.
"Kyllä Suomessa saa erimieltä olla."
Kokemukseni toimittajantöistä kyllä kertoo että vuosi vuodelta vähemmän. Viimeiset viisitoista vuotta ovat olleet sananvapauden kannalta synkkenevää säätä. Jos kaikille hallituksen jäsenille ei tiedoteta tosiasioita maan tekemistä taloudellisista sitoumuksista, ja jos kansanedustajat vaistomaisesti varovat niihin kajoamasta, miten luulet että lehdistö voisi niistä sivuillaan kirjoittaa? Lehdistö on myös keskittynyttä, viimeksi veikkaustoimintaa on yksityistetty ja erkkolaisille annettu lehti ja neloskanavan Keno. Tiedän turhautuneita toimittajia, jotka esim. kirjoittelevat tällaisille nettipalstoille koska oma lehti harrastaa sukankutomisohjeiden julkaisemista mummoille. (Ja ajattelepa vaikka tätä viimeisintä konsensushengessä tehtyä mielipidemanipulaatiota viidennen ydinreaktorin rakennuslupahakemuksen tueksi - missä oli lehdistön kriittinen asenne?)
"Linkolasta puolestaan on tullut melkoinen tv-julkkis..."
Linkola on sairas mies, joka sopii mainiosti nykyisen henkilökuviin, imagoihin, keskittyvän median polttopisteeseen. Saadaan mukakäsiteltyä mukatärkeitä asioita kun tosiasiassa annetaan naisvaltaiselle lukijakunnalle ihasteltavaksi ja vihasteltavaksi "mielenkiintoisia ihmisiä". Mutta mitä enemmän tällä tyylillä asioita käsitellään, sitä hampaattomammiksi ja vaarattomammiksi varsinaiset asiat käyvät. "Teemojen tyhjentäminen" (tai poliittisemmissa yhteyksissä "integroiminen") on nykyisin suosittu journalistinen metodi. Annetaan äijien pauhata, todellisuudessa mikään ei muutu. Ja näetkös: hyvin toimii homma, kohta kukaan ei edes äänestä koska todellisuudessa kuitenkaan mikään ei muutu.
"Pienissä yhdenasian porukoissa fanaattisuus ja yksisilmäisyys (...suoranainen tyhmyys) näyttävät tiivistyvän..."
Jos tässä puhutaan sivareista, mikäs pieni yhdenasian porukka se enää on? Suomessa on varovaisenkin laskennan mukaan sivareita useampia sukupolvia ja yhteensä yhden keskikokoisen kaupungin verran, ehkä n. 40000. Luultavasti siihen joukkoon mahtuu aika monenlaista miestä ja mieltä. Taitaa olla asenteesi taas sitä tyypillistä ryhmäkuntaista leimaamista, minä en ainakaan ymmärrä tuollaisia puheita tyyliin: "Teidän lehtenne ovat täynnä asenteellisuutta..." (Siis kenen?) Vastakkainen esimerkki: jos tämä maa joskus joutuu sotilaalliseen (tai ulkopoliittiseen) kriisiin, ensimmäinen asiantuntija, jota presidentti, pääministeri, puolustusministeri ja puolustusvoimain johto, jne, kuuntelevat, saattuu olemaan sivari.
Historiallisesti ottaen nykyinen pasifismin muoto sai alkunsa ydinaseitten vastaisesta liikkeestä, jota perustamassa 50-luvun puolivälissä olivat mm. Bertrand Russell, Albert Einstein ja Linus Pauling. (Kolme miestä, viisi nobelia.) Kaikki nuo herrat suosittelivat nuorisolle aseistakieltäytymisen mahdollisuutta. Liikkeen suuria saavutuksia olivat mm. mielenosoitusmarssit, jotka osaltaan vaikuttivat maanpäällisten ydinkokeiden kieltämiseen v. 1963, ja Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset - joista ei tarvinnut kulua kuin 20 vuotta kun jo McNamara ja muut asianomaiset päättäjät itsekin myönsivät erehdyksensä sodan suhteen.
"...ajatuskulku siitä miksi asiat eivät muutu jonkun haluamaan suuntaan kulkee tosiaan siten että tavalliset ihmiset ovat niin kaavoihinsa kangistuneita ja tyhmiä että haluavat aina kaiken säilyvän ennallaan. Ehkä se on totta mutta sisältää samalla aika kyynisen ja kansaa halveksivan asenteen..."
Eikä sisällä. Se on vain se suoraan ihmislajin sosiaalisesta ominaislaadusta seuraava asioiden etenemisjärjestys. Suurimman osan tajuntamme ajatusaineksesta on aina toistettava vakiintunutta maailmaa - se on edellytys kulttuuriperinnön olemassaololle. Niiden yksilöiden rooli, jotka näkevät vääryyksiä ja havaitsevat puutteita olevassa todellisuudessa, ei ole kadehdittava. Jos joku sääliä ja myötätuntoa tarvitsisi niin juuri nuo uusien asioiden esittäjät, edelläkävijät, joita historiankin todistuksen mukaan on säännönmukaisesti torjuttu, tyrmätty ja joskus määrätietoisesti tuhottukin. Suomalaisilla olisi tässä suhteessa paljon peiliin katsomista, koska kansanluonteeseemme kuuluu tämä sietämätön yhdenmukaisuuden paine, keskinäinen vertailutaipumus, kilpailu ja kateus. Meillä kaikkea poikkeavaa - ja mikäpä olisi poikkeavampaa kuin se että joku ei hyväksy valtaväestön arvoja? - vainotaan suorastaan aggressiivisesti. Olen työssäni esim. haastatellut aseistakieltäytyjäpioneereja, ja he kaikki kertoivat miten joutuivat viranomaistenkin taholta amupumisuhkailujen ja perhehäirinnän yms. kohteeksi 1970-luvulla.
"Pitäisikö sitten pienen "valaistuneitten" eliitin päättää yhteisistä asioista?"
Ja koskahan oikeasti "valaistuneet", siis todelliset edelläkävijät, olisivat olleet mitään päättämässä? Taitavat mennä vallan ja edistyksen edut useimmiten törmäyskurssille. Diktatuurit eivät koskaan ole syntyneet suuren enemmistön ajattelutapojen vastaisesti - jos et tätä näe, et tiedä tarpeeksi historiasta. Valta on aina kaksisuuntaista: sitä otetaan, mutta sitä myös annetaan. Ilman tukijoukkoja diktatuurit sortuvat hyvin pian sisältäkäsin. Laajojenkin tukijoukkojen kanssa ne kaatuvat sisältäpäin, vaikka tietysti hitaammin - lue esim. Speerin muistelmat, niin näet että näin tosiasiassa tapahtui myös Hitlerin Saksassa.
Ja mitä sitten yleensä tulee tuohon "etujoukkojen" asemaan, vain aika voi näyttää, mitkä uusista aatteista ja ideoista ottavat itääkseen ja jäävät pysyviksi - ja jos valtakunnat romahtavat, mitä nousee raunioista. Tämän tajuaminen olisi mielestäni aivan olennaisen tärkeää: että historiallinen, pysyvä muutos tapahtuu aina samaa kaavaa noudattaen: ensin edelläkävijät näyttävät epäkohtia ja tekevät vallitsevista ajattelutavoista naurettavia, ja vasta sitten, kun harhaiset opit ja uskomukset ovat tarpeeksi laajassa mitassa menettäneet kannatustaan, syntyy tilanne, jossa on mahdollista uudelta pohjalta rakentaa uutta ajattelua. Usein toisteltu hokema: no mitä sitten tilalle, jos nykymeno ei kelpaa, diktatuuriahan on jo koeteltu, jne, jne, on siis vain konformismia vailla historian reaalitajua.
Demokratia ei muuten ole sitä eikä tätä, vaan nykymuodossaan eräs uuden ajan historian mukanaan tuoma ajattelutapa, jolla on omat sekä historialliset että ajatteluun itseensä liittyvät ehtonsa ja ominaisuutensa. Siitä voisi pitää pitkän esitelmän - sanonpa tässä nyt vain sen, että siinä muodossa kuin me sen nyt käsitämme hallintojärjestelmänä, se edellyttää mm. eräitä luku- ja kirjoitustaidon ja tarpeellisen yleissivistyksen kaltaisia ehtoja, ja toisaalta esim. tiettyä yhteiskunnallista "läpinäkyvyyttä", jotta jokaisella olisi mahdollisuus tietää mistä missäkin asiassa loppujen lopuksi on kyse. Näiden ehtojen toteutuminen tämän päivän Suomessa on mielestäni hyvin kyseenalaista.