Nuorillekin tarvitaan lepokoteja

Moni parikymppinen on jo lopen uupunut eikä pysty vetäytymään työeläkkeelle huilaamaan kuten onnellisten tähtien alla syntyneet. Kompensoimiseksi tarvittaisiin lepokoteja, jossa nuoret voisivat rauhoittua ja kerätä voimia.
15150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Syntyvyyttä ei saada nousuun, jos nuorten elinolosuhteita ei paranneta.

Äänestä
  • Lepokodissa nuoret voisivat harjoitella lapsien tekemistä aikuisten valvonnan alaisuudessa.

    Äänestä

Noita kutsutaan lastenkodeiksi.

Äänestä

Aloittaja taisi rykäistä vitsin. Olisitte nähneet, kun me sodan jälkeen syntyneet lähdimme tiettömän taipaleen takaa, pientilalta 60 luvun puolivälissä maailmaa valloittamaan. Maailma oli silloin kaunis ja vapaa. Joka puolella sykki elämä. Kaupungit oli vielä pieniä ihmeitä täynnä. Eipä nuokuttu kaljabaareissa, kun niitä ei ollut.

Äänestä

Vetelät parikymppiset joutavat multiin lepäämään.

Äänestä

Olen jo vanha gubbe, mutta muistan hyvin kun aina vaadittiin, että kyllähän nuoren täytyy jaksaa. Vaikka olisi ollut kuinka väsähtänyt ja kyrpiintynyt, niin kyllähän sitä nuorena jaksaa jankutusta tuli joka taholta.

Äänestä
  • Ja jaksoi kanssa.

    Äänestä

Nykynuorilta on vaadittu liikaa. He ansaitsevat huilitauon.

Vanhempi sukupolvi sai opiskella 20 vuotta maksutta. Kukaan ei patistellut.

Äänestä
  • Tauon mistä?

    Äänestä

  • Paljonkos sinä olet maksanut?

    Äänestä

Moni sairaseläkkeellä loisiva on pelkkä laiska nahjus...jos pystyy kittaamaan kaljaa niin pystyy kyllä töihinkin.

Äänestä

Työeläkeläisten veroja nostettava, jotta nuoretkin pääsevät huilaamaan.

Äänestä

nuorena voi sattua kaikenlaista
ja eteenpäin mentävä, ajat muuttuu, tilanteen mukaan

eihän kaikki saa reikääkään nuorena , jää yksin lisää häpeämään

menestyjillä jo parikymppisestä puoliso nuori pari.. riippuu mitä yhdes
tekevät, onko se menestystä siis..

Äänestä

Ei läskipossut mitään lepokoteja tarvitse.

Äänestä

On yksi ryhmä, jonka nuoret saavat levätä heti täytettyään 18 vuotta. Mustalaiset jäävät 18 vuotiaina eläkkeelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moni parikymppinen on jo lopen uupunut eikä pysty vetäytymään työeläkkeelle huilaamaan kuten onnellisten tähtien alla syntyneet. Kompensoimiseksi tarvittaisiin lepokoteja, jossa nuoret voisivat rauhoittua ja kerätä voimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu