Trumpin kerroin vain pienenee 1,47

Harrisin peli totaalisen pelattu.Menettää kaikki
Vaan kielen osavaltiotkin.Eilen taas jossain
uutislähetyksessä hehkutettiin kasvavaa
työllisyyttä ja talouskasvua.Kuinkahan mahtaa
käydä kun Trump pistää ison pyörän pyöriin.
Usa great again.
9166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

bannonkin vapautui vankilasta joten trumpin tiimi oikealla ajoituksella myös vain vahvistuu nyt, harrisin peli pelattu

Äänestä

Veikkaan että käy niin kun trump päsee valtaan niin laitomia maahan tuloita tulee joka päviä amerikaaan kuten tuli 4v putkeen joka päivä kun trump oli viimeksi vallassa hirveä lalltomien matujen määrää siis kasvaa kun trump päsee valtaan.

Äänestä

Hyvä, Ukrainan sota saadaan loppumaan. Ja ehkä 3.ms peruttua.
Kaikki voitti lopulta kun maailmaa ei tuhota kerta rysäyksellä.
Vähän ehkä työttömyys lisääntyy ja muutama yritys kaatuu kun talous ei enää nouse sotakoneiden tarpeen vähenemisen johdosta mutta kaikki voittaa kun saa elää kuitenkin,ettei kiehahda savuna ilmaan.

Äänestä

Minua ei suvakkina liikuta suuntaan eikä toiseen kuka siellä on pressana. Haluan vaan että suomalaiset maahanmuuttajat ovat onnellisia ja paperittomille paperit. Ilman papereita ei tässä maassa pärjää.

Äänestä
  • Paljonkohan noita paperittomia on?- on tosiaan aika ikävää, että ihminen on virallisesti yhteiskunnassa ihan "olematon".
    Sitä voisi yrittää kuvitella omalla kohdalla...

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Paljonkohan noita paperittomia on?- on tosiaan aika ikävää, että ihminen on virallisesti yhteiskunnassa ihan "olematon".
    Sitä voisi yrittää kuvitella omalla kohdalla...

    Ei ne mitään paperittomia ole, vaan maassa laittomasti oleskelevia. Maasta karkotettavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ne mitään paperittomia ole, vaan maassa laittomasti oleskelevia. Maasta karkotettavia.

    Jotka on laitettava paluumatkalle

    Äänestä

Toivon Trumpista presidenttiä vasemmiston iloksi.

Äänestä

> bannonkin vapautui vankilasta joten trumpin tiimi oikealla ajoituksella

Noilta kahdelta meni sukset ristiin jo kauan ennen kuin Bannonille mätkäistiin linnatuomio.

Trumppi ei halua olla missään tekemisissä sen paremmin Bannonin kuin Rudy Giulianinkaan kanssa. Kumpikin olivat aikanaan läheisimpiä avustajia, mutta nyt Trump ei katso päinkään kumpaakaan. Kaikki entiset kaverit on menetetty.

Miljardööri Elon Musk on koko elämänsä ajan haukkunut Trumpia. Nyt on 2 kk ollut mielin kielin, ja nuoleskellut. Kyllä tämäkin kaveruus loppuu, kun Trump jää hopeasijalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Harrisin peli totaalisen pelattu.Menettää kaikki
Vaan kielen osavaltiotkin.Eilen taas jossain
uutislähetyksessä hehkutettiin kasvavaa
työllisyyttä ja talouskasvua.Kuinkahan mahtaa
käydä kun Trump pistää ison pyörän pyöriin.
Usa great again.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu