-
Se oli vuonna 1975, kun UKK runnasi hätätilahallituksen. Silloin ei perustuslakia
noudatettu. Presidentti kutsui hallitusneuvotteluihin vain omat puolueensa (kepu, kommarit ja demarit
ruotsalaiset ja LKP:n). Näinhän ei olisi saanut perustuslain hengen mukaan muodostaa hallitusta, vaan olisi tullut käydä nk. presidentin kierros kaikkia eduskuntapuolueita kuullen.
No se siitä. Nyt ei kaivata hätätilahallitusta, vaan maan hallitukselta johtamista. Kansantalouden asiantuntijoiden mukaan Suomen talouskasvu pysähtyy elokuussa. Alun perinhän talouskasvuksi ennakoitiin vajaat 3 %.
Talouskasvun pysähtyminen tietää työttömyyden nousua, julkistalouden rahoituksen synkkeneviä näkymiä ja kuntatalouskriisiä.
Suomen ajautuu talouslamaan, joka ravistelee -eri syistä - yhteiskunnan rakenteita - ehkä kovemmin kuin 1990-luvulla.
Nykyinen punamulta- nahjus -hallitus kantaa vastuun, ei yksistään työmarkkinajärjestöt.
Rajavalvonnan lakko on oiva osoitus nahjusmaisesta otteesta. Neuvottelut on hoidettu taitamattomasti ja lakiesitys eduskunnalle
olisi edellisen hallituksen aikana koettu
provokaatioksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
... oloissa presidentillä oli oikeus muodostaa hallitus vaikka omin päin. Toisaalta hallituksen tuli nauttia eduskunnan luottamusta. Mutta sen luottamuksen katsottiin olevan, ellei eduskunta erikseen päättänyt epäluottamuksesta. Nykyäänhän heti uuden hallituksen synnyttyä on saatava eduskunnalta sille luottmuslause.
Mutta aikaisemminkin presidentit normaalioloissa antoivat puolueiden muodostaa kaikessa rauhassa hallitus. Näin oli tietysti parempi, että hallitus nojasi luonnolliseen enemmistöön eduskunnassa. Mutta mitään virallista pakkoa presidentillää ei ollut kuulla kaikkia eduskuntaryhmiä.
Nykyistä hallitusta on vain koklipiläisissä piireissä, tosin lähinnä vain tämmöisillä keskustelusaiteilla, on ollut muodikasta syyttää nahjustelusta. Sehän ei pidä paikkaansa, seon ripeästi toteuttanut hallituohjelmans heti kokonaan vaikka on vasta pulivälissä. Maan talous on kukoistanut unionimaista parhaiten, työttömyyskin on lähtenyt laskuun. Hallitus on myös ryhdikkäästi esiintynyt ulkopolitiikassa antautumatta amerikkalaisten tai unionin suurten jäsenten vietäväksi niin kuin Lipposen teki.