Taas siirtyi alueen kustannuksiin 50000 lisää kiinni kurottavaa kokouksesta missä piti etsiä järkeviä säästöjä talouden pelastamiseksi.
Mutta ei niin käteen jäi vain tuo kulusumma pelkkiä valtuutettujen kokouspalkkioita kulukorvaukset matkakulut sekä ruokailu päälle.
Lisäksi tehty virkamiestyö aluehallituksen kokoukset jossa esitys laadittiin pitää lisätä kokouksen kustannuksiin eikä mitään saatu aikaiseksi.
Enemmän kuin outoa oli esitystä laatineitakin äänesti esitystään vastaan.
Valtuustossa istuu henkilöitä jotka ovat jaostoissa mitkä ovat talouden vartioina investointien sekä käyttötalouden suhteen .
Ovatko hekin käsittäneet toimeksiantonsa väärin jos torppaavat lähestyvät kululeikkaukset joita pienimuotoisesti nyt esitettiin hoidon varmistamiseksi.
Kai se on edessä selvityshenkilöt ottaa homman haltuun jos nämä ei siihen kykene.
Kai into pysyä aluevaltuustossa on mellevät palkkiot Etelä -Pohjanmaalla ollaan maan kärkikastia yli 12000 vuosikuluilla per lärvi.
Mutta ei niin käteen jäi vain tuo kulusumma pelkkiä valtuutettujen kokouspalkkioita kulukorvaukset matkakulut sekä ruokailu päälle.
Lisäksi tehty virkamiestyö aluehallituksen kokoukset jossa esitys laadittiin pitää lisätä kokouksen kustannuksiin eikä mitään saatu aikaiseksi.
Enemmän kuin outoa oli esitystä laatineitakin äänesti esitystään vastaan.
Valtuustossa istuu henkilöitä jotka ovat jaostoissa mitkä ovat talouden vartioina investointien sekä käyttötalouden suhteen .
Ovatko hekin käsittäneet toimeksiantonsa väärin jos torppaavat lähestyvät kululeikkaukset joita pienimuotoisesti nyt esitettiin hoidon varmistamiseksi.
Kai se on edessä selvityshenkilöt ottaa homman haltuun jos nämä ei siihen kykene.
Kai into pysyä aluevaltuustossa on mellevät palkkiot Etelä -Pohjanmaalla ollaan maan kärkikastia yli 12000 vuosikuluilla per lärvi.
Vastaukset 62
Vanhimmat
800 euron kokouspalkkio, tsiisus kraist. Ei ihme että on tungosta kokoussaliin istuksimaan ja kuulemaan laskevista tulokäyristä.
Paljonko noita saajia on jos se pyörii tuossa 12000.
Mikä on kokonaiskulu.
59:lle maksettiin lisäksi kilometrirahat, ansionmenetykset, ruokailut, kahvittelut.......
Mäenpään kilometrirahat...
Oliko Mattila yksi heistä?
Investointi ja talous jaoston puheenjohtaja keräsi Kortesjärvellä nimilistaa palvelujen säilymisen puolesta ja kävi vieläpä itse luovuttamassa listan itselleen aluehallinnon ylimmänjohdon läsnäollessa.
Kyseisen jaoston ja varsinkin puheenjohtajan tulisi miettiä aivan muuta kuin sitä että omalla kotinurkalla ei mikään saa muuttua.
Toinen samanlainen siltarumpu poliitikko on aluevaltuuston vara pj.Alahärmästä, harmitteli päivän lehdessä että melkein onnistuttiin säilyttämään Alahärmän palvelut ennallaan.
Mistähän ja kuinka ne kymmenien miljoonien säästötavoitteet saavutetaan näillä keinoilla mitä nämä meidän erusmiähet ajavat??
Näköjään aina kun loppuu oma ymmärrys niin ehdotetaan asiaa uuteen valmisteluun ja sitten joku yhtä pihalla oleva kannattaa esitystä ja niin saatiin taas asia siirrettyä kuukaudella eteenpäin.
Mitä hienoa on siinä että palvelut keskittyvät? Kuka maksaa lisääntyvät matkakulut? Osaaavatko vanhukset käyttää nettiä? Kaikilla ei sitä edes ole.
Miksi reuna alueiden pitää antaa periksi? Mattila pitää Kauhavan puolia.
Ei siinä mitään hienoa ookkaan, mutta miten säästötavoitteeseen päästään jos jatketaan ennallaan?
Hän pitää ainostaan ja vain Voltin puolta tosin huonolla menestyksellä.
Useimmat ei pidä minkään puolta
Siltarumpali!
Ole vaiti, tuo turhake ole saanut mitään hyvää aikaan minään vuonna.
Omaa
Farssi koko kokous. Mattila parhaasta päästä Kauhavan puolella vaikka joku täällä muuta väittää. Lie joku kepuloinen joka tämän onnettoman häkkyrän hulluuksissaan halusi. Mitäänhän siitä ei tule. Ajan kysymys koska kaatuu mahdottomuuteensa. Ja kuinka moni jää hoitamatta tai kuolee sitä ennen. Nyt jo ambulanssi ei aina ota kyytiin. Jotain ohjeita taustalla.
Valtiohan se toisesta päästä maksaa esimerkiksi kelan kyyttit. Siinä ne säästöt. Taskusta toiseen.
Tuohon vielä puolueille menevät bonukset päälle...
Tässä se nähdään miten ja mikä oli vihersosialisti hallituksen kunnian otto suuresta SOTE-päätöksestä....sanoilla ME TEIMME SE MIHIN MUUT EIVÄT PYSTYNEET JA RAHAA ON !
Tämä just on sitä sosialistista peukalointia ja kaksinaamaisuutta yhteiskunnan ytimessä.
Milloinkaan demari, vihreät ja kommunistit eivät ole ajatelleet mitä jokin teko tulee oikeasti maksamaan yhteiskunnalle. Heille valtion- / verovarat ovat sitä helppoa ja yksinkertaisesti hukattavaa "tavaraa" jota on pakko päästä jakamaan sinne , tänne.
Niin kuin ex-pääministeri RINNE sanoi RAHAA ON ja demari edustajat jatkoivat, otetaan velkaa kun sitä ei tarvi maksaa takaisin.
Tällaisia suomalaiset ovat äänestäneet meidän edustajiksi ja hoitamaan valtion varoja.
Hyi saatana !
Kepu tämän uudistuksen halusi jotta pääsivät edelliseen hallitukseen. Keskusta voisi nyt vastata toimiiko tämä malli? Ei toimi se on karmein koskaan tehty "uudistus". Kurvinen ja kumppanit, nyt on vastuun kannon aika.
REMARI Kiuru kunnian otti SOTE SOTKUSTA !
Petosjytkyttäjä puhuu sontaa. saksikäsijuudas tuhoaa suomen.
Notti hiljaa.persut pelastaa maan talouden.
Oletko tietoinen, että nykyinen hallitus ottaa huomattavasti enemmän velkaa kuin edellinen?
Ja tutkitusti sellaista, mitä ei selitä edellisen hallituksen velanotot. Puhut mielikuvasta, suosittelen tukeutumaan tutkittuun tietoon.
Ja kenenkä tekemien virhelaskelmien vuoksi jos muistaisi pätkii niin Marinin hallituksen tekemistä soten kustannuksista puuttui tai eivät halunneet ottaa niitä huomioon toista miljardia. Vain sillä jotta näyttäisi paremmalta. Sosialistit kusevat aina linssiin.
Kattoon netistä tuata näytelmää hyvinvointialueen valtuustosta ainut hyvä puheenvuaro tuli kyröölääseltä valtuutetulta j,oka ihmetteli olemme me aluevaltuutettuja, jos jokaanen edustaja puolustaa omaa aluettaan tai jopa kyläänsä.
Sitä sopii kysyä.
Näytti olevan vaalitunnelmaa liikkeellä ei väliä kuinka firmalla menee pitkäs juaksus jos minä vaan pääsen valtuustoon tai peräti takaisin eduskuntaan.
Tua Mattila mainittihin kauhavan pualustajana sai mukaansa tukemahan toisen kauhavalaasen jokka molemmat pyrkii todennäköösesti jatkokudelle .
Silloi vaikka ollaan mekittävis asemis talouden kuntoonsaattamises asia taitaa unohtua jos pitää valvoa pääsyä takaasin hillotopalle.
Edäskin entinen kansanedustaja teki aloitteita palauttaa takaisin säästölistasta ympäri maakuntaa toimintoja auttahan se pyrkimykses paluusta jokaanen ääni ,kannattaa poimia marjakin mettästä.
Äänestäjän kannattaas muistaa taouden hoito koko maasta eduskunnan käsis sitämukaa valita ehdokkaansa .
Myös aluevaltuustoon.
Olisikohan säästöt väärässä päästä,
Tuolla logiikalla voi lopettaa myös kunnan palvelut ja antaa virkamiehet Seinäjoelle.
Eikös niin mennyt että sosialisti Krista Kiuru antoi tai jätti synnytyskivun seuraajalleen hänen kovasti ylistämästä Sote-sotkusta.
Koska aluevaltuusto alkaa ajattelemaan koko alueen etua?
Aluevaltuutettu ei ole kunnanvaltuutetun asemassa. Aluevaltuutetulta odotetaan laajempaa ymmärrystä kuin kutataso. Volttiin ei tule lääkäriä eikä neuvolaa.
Eikä Kortesjärvelle täydenpalvelun pistettä mitä hra Niemetön halajaa.
Ei oikein näytä siltä jos lukee komiatta lehteä siinä melkein pelastettiin palveluverkko taloudesta viis .
Kumpikaan ei tuolla toiminnalla onnistu.
Jos ei olisi saatu hyvinvointiasemaa pystyyn Kauhavalle olisimme Lapuan tai Seinäjoen asemilla silloin olisi Voltista sekä Kortejärveltä matkaa.
Aluevaltuutetuilla ei pidä liikoja odottaa.
Ihanasti joku täällä kumartaa virkamiehiä
Ne sentään jotain ymmärtää toisin kuin hillotolpalle pyrkijät.
Luuletko jotta säästöt tähän jäävät? Mutta mistä seinäjokelaiset säästää?
Eipä ole häävisiä edushenkilöitä maakunnassa.
Tarve on kymmenien miljoonien säästön löytymiseen E-P HVA:n alueelta, 11 tuntia istutaan ja kinataan siitä ettei omalta alueelta vain karsittaisi mitään!
Eikö se olisi HVA:n etu että määrättyyn säästö tavoitteeseen päästäisiin, tässä vaiheessa me voimme vielä itse päättää asioista, mutta jos tavoitetta saavuteta niin sitten päätös tehdään kauempana senkummemmin meiltä kyselemättä ja selkeänä uhkana/vaarana on että täällä olevia toimintoja siirretään esim. Tampereelle kustannusten pienentämiseksi.
Viranhaltijoita en syyttäisi , he tekevät juuri sitä mitä heidän kuuluukin tehdä, minä osoitan syyttävän sormen meidän luottamushenkilöiden suuntaan, he tietävät kyllä mitä pitäisi tehdä mutta rohkeus ei riitä, vajaan puolen vuoden päästä on vaalit ja oman hillotolpan menetyksen pelko laittaa toimimaan tällä tavoin.
Kuntavaaleissa ja aluevaaleissa pitää olla eri ehdokkaat, kunnanvaltuutettu ei uskalla tehdä tarvittavia päätöksiä aluevaltuutettuna.
Aluevaltuutetun pitää nähdä ja ymmärtää kokonaisuus ja sen että hän toimii Etelä- Pohjanmaan hyvinvointialueen kokonaisedun parhaaksi, millä turvataan nykyisten palvelujen säilyminen ja kehittyminen tällä alueella.
Palvelut etääntyy, me emme voi sille mitään, se on kylmä tosiasia, eikä kukaan siitä varmaan tykkääkään.
Kauhavallakin meidän tulisi toimia niin että ne palvelut mitä täällä on tällä hetkellä säilyisivät alueella.
Kyllä se on kuule väärä säästö vaikkapa vanhusten asumispaikoista. Vissiin et tunne yhtäkään ikäihmistä itse kun kumartelet näitä ekselissä tehtyjä säästöjä..
Tuollainen säästö paskaakaan auta sen tietää lapsikin.
Aluehallinto ja sen valtuusto ovat tuhria kalliita elimiä, jotka tullaan mahdottomina lakkauttamaan.
Älä vaan ryhdy kevään aluevaaliehdokkaaksi. UunoTurhapuroja ei tarvita.
Käsittämätön munaus on tuo Kauhavan hyvinvointikeskus, miten ihmeessä tuommonen rakennettiin vaikka tulevaisuus tiedettiin.
Siinä just se juju onkin kun Marinin hallitus alkoi puhumaan ja antoi vihreää valoa SUDELLE niin silloinen EPSHP:n johto kiiruhti hankintoja sekä suunnitelmia mm.rakennushankkeista. Samalla demari johto antoi ymmärtää että rahaa on ja velkaa otetaan niin sitä ei tarvi maksaa takaisin.
Ahneet ymmärsi heti että PIIKKI TULEE OLEMAAN AUKI . Näin ei toimi muu kuin vihersosialistit
Eikös se ollut tämän humpuuki Markun ja 2 neuvoisen akkojen touhua alkaa päältä. Joka joutui sitten eroamaan kun ei muistanut siviilisäätyään ja sen mukaista toimintaa. Siinä velkatalo nyt veronmaksajille. Muka sijoittaja piti tulla.
Kyllä se on ollut kepu joka täällä on pienet kunnan ahdinkoon ja isompien syliin ajanut. Nyt sitten loppuu väki kun kaikki muuttaa Seinäjoelle.
Valittajat Alahärmästä kuvitteli jos sen saisi torpattua saatsisiin rakennettua kunnan perukoille heille uusi ja kaikki säilyisi siellä ennallaan.
Noissa valtuutetuissa on se vika etteivä näe muuta kuin oman napansa.
Älä ota enää.
Seinäjoelle ei nyt ainakaan kannata muuttaa. Se tippui jo ajat sitten kasvavista kaupungeista, Vaasa meni heittämällä ohi.
Seinäjoelle muuttaa väkeä ja firmoja, verotulot turvattu. Muut kuolee hiljalleen. Joku Ilmajoki ja Lapua jotka oikeita palveluita voi vielä selvitä koska hyvä sijainti ja niissä in harrastustpaikkoja ja kulttuuria ha paikat pidetään kunnossa toisin kuin Kauhavalla. Kauhavan alamäki alkoi n 5-6 vuotta sitten. Edellisen kunnanjohtajan annettiin huseerata ja paisuttaa palkkoja, piti sillä johtoryhmän tyytyväisenä. Luottamushenkilöt pelasivat omia pelejään kuka mitäkin, esimerkkinä järjettömät kouluinvestoinnit. Ketään ei kiinnostanut tavallisen kuntalaisen arki. Keskustaajaman rappio tänä päivänä järkyttävä.
Töyhtis, varsinainen hillotolppaukkeli.
Nuo melkein saatiin palvelut säilytettyä entisellään edustajat elävä jossain eri todellisuudessa mitä nykyelämä on.
Se koivu ja tähti kertomus on mennyttä aikaa kannattaisi olla Paasikiven linjoilla ja tunnustaa tosiasiat sekä realiteetit.
Voihan tuollainen toiminta toimia äänten kalastelun apuna mutta ei kuntalaisten pitemmän ajan turvana.
Koivu ja tähti sulla siellä mihin aurinko ei paista. Kauhavan nyky valtuusto heikoin ikinä. Hallitus samoin. Touhu alkoi mennä vikaan jo vuosia sitten. Uusi kunnanjohtaja kuin Liisa ihmemaassa. Kukaan ei auta.
Kyllä se niin on, että sellainen olematon nippelöinti jonkun voltin terveysaseman kans pitää lopettaa. Sama homma on, että kuvitellaan kauhavan hyvinvointikeskuksen olevan joku sairaala.
Pää asia olisi laadukas hoito. Nyt aluevaltuusto haluaa vaalien ja kokouspalkkioiden takia vastustaa sitä mikä olisi järkevää.
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kokouksen-hinta-lähes-50-000-euroa-näin-aluevaltuutetut-reagoivat
Kyllä tuolla hinnalla luulisi saavan parempia tuloksia.
Kaikella on hintansa ja politiikan teko sitä kalleinta kun menemään ideologia edellä. Musta tuntuu ja näin ryhmässä päätettiin maksoi mitä maksoi.
Toista se olisi jos asialla olisi asiantuntijat oikeilla tiedoilla ja päätelmillä varustettuja.
Niin....tämä sote-päätös tehtiin vihersosialisti hallituksen eli tyttöporukan aivopieruna.
Nyt viimeistään on aika vaihtaa tämä Pahoinvointialueen valtuutetut toisiin .
Ei tuolta porukalta tule muuta kuin sutta ja sekundaa.
Siellä on varmasti moni joka luopuu. Ehdolle vaan.
Älä luule jos lukee naamakirjaa sekä Komiat lehteä nykyisillä on kova pyrky uudestaan valtuustoon.
Osallistutaan joka kissanristiäisiin missä saa naamansa näkyviin jotkut jopa joka kahvikerhoon pitäjässä.
Jopa tituleeraavat itseään poliitikoiksi ,se on vähä kuten ennen joku laittoi titteliksi liikemies.
Uus kunnanjohtaja kiertäää kissinristiäisiä
Kokkarit hallituksessa vuodesta 1987
Asti ja lähes jokaisessa niistä.
Tehneet 150 miljardia velkaa.
Se on Suomenenmätys ja Smp persut avittaa köyhän ja tavallisen kansan
kyykyttämistä
Mutta kalja ja pensa halpeni, perustarvikkeet sunkin elämäs.
Eli suomi elänyt yli varojen
Aluevaltuuston päätöksistä viisi valitusta – Hallinto-oikeudella on linja siihen, mikä vaikutus on kiirehtimispyynnöllä
https://www.ilkkapohjalainen.fi/aluevaltuuston-paatoksista-viisi-valitusta-hallint/13423028
ISO KIITOS NÄILLE. PÄÄTTÄJIEN YMMÄRRYS EI RIITÄ TAJUAMAAN,
ON AIVAN ÄLYTÖNTÄ, HULUUTTA JA TYHMÄÄ LOPETTAA VALMIINA OLEVIA RAKENTEITA JA RAKENNUKSIA JA SIIRTÄÄ SEKÄ RAKENTAA UUTTA VASTAAVAA.
MISSÄ ON OIKEASTI JÄRKI???
Suurin osa politikoista on narsisteja se näkyy myös hyvinvointialueen valtuustosta.
Äänestäjät ovat vain vaalikarjaa.
Pahoinvointialueen valtuusto.