PS sakkaa. Onko puolue yhä pelastettavissa?
Ensi kevään vaalitappio voi (ainakin teoriassa) johtaa persuissa puolueen puheenjohtajan vaihdokseen elokuussa 2025. Entä jos Laura Huhtasaari asettuu ehdolle puheenjohtajaksi ja vielä voittaa? Mitä tapahtuu sen jälkeen? Jos PS olisi uudella johdolla aidosti kansallismielinen suomalaisten parasta ajatteleva puolue, niin uusi johto kaataisi Orpon hallituksen heti. Voisiko periaatteita vielä olla jostain löydettävissä? Vai onko niiden aika jo ohi? Kaikki on kaupan? Jos politiikka otetaan ammattina, niin silloinhan kyse on vain kaupankäynnistä ja oman hillotolpan varmistelusta.
Tässä on sellainenkin mahdollisuus, että mikäli uusi persujohto kaataa hallituksen vuoden päästä, niin me Vapauden liitossa tarjoamme silloin heille vaaliliittoa vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Mehän olemme enemmän persujen puolueohjelman kannalla kuin persut itse, joten vaaliliitto ei olisi kaukaa haettu. Ensi kevään kunta- ja aluevaaleihin sellaista ei tietenkään synny, varsinkin kun eri puolilta Suomea saamieni tietojen mukaan PS johto on kieltänyt sellaisten muodostamisen kanssamme.
Matkassa on toki paljon epävarmuuksia. Entä jos PS kaataa hallituksen lähellä kevään 2027 eduskuntavaaleja? Silloin on todennäköistä, että kyse on vain taktikoinnista ja kansan tyytymättömyyden kanavoinnista jälleen kerran valeoppositiolle, jota PS tällä hetkellä edustaa. Entä jos vaaliliittoon kanssamme ei suostuta kevään 2027 eduskuntavaaleissa? Kyseessä on silloin sama taktiikka kanavoida tyytymättömyys puolueelle, jonka historia osoittaa sen pettävän äänestäjät kerta toisensä jälkeen.
Vapauden liitto voi toimia tässä eräänlaisena työkaluna kansallismieliselle äänestäjälle. Äänestämällä puoluettamme saattaa myös persujen johto ja linja muuttua, heidän oman puolueohjelmansa kannalle.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomen suurin putinin tukipuolue vapaudenliito haluaa persujen kanssa vaaliliitoon hahaha taitaa putin ossin unelmat jaa unelman tasolle nämähän onnitteli kilvan putinia kun sillä oli synttärit ainoa puolue koko suomessa joka tälläistä teki ja ovat olevinaan suomen isänmaallisin puolue hahaha buahaha.
Vieläkös se anon vkk on pystyssä? siinähän ois osille hyvä vaalilitto sillä mikään eduskunnassa oleva puolue ei kyllä ota vapauden liiton väkeä kelkaansa.
Persut nousee Suomen sisulla .
Persut on RKPn salahanke, jolla mm luodaan rasismia ja fasismia.
Itävallassa natsit pärjäsi kun olivat rehellisiä .
Tämä vapauden liiton porukka taas on puutinisteja mutta eroaako se sitten paljokaan natsismista tuo putinismi?
Itävallassa oli 1900-luvun alussa 1.500.000 ashke-natsi juutalaista, ei ihme, että sieltä oli myös kotoisin suurin osa natseista.
Natsi sana on lyhenne sanasta ashke-natsi (saksan-juutalainen), jotka ovat käännynnäisiä, joilla ei ole mitään historiallisia sukujuuria Palestiinaan.
Ashke-natsien kieli on jiddish, joka tarkoittaa turkin-saksaa.
Ashke-natsit ovat alkuperin lähtöisin Georgian tienoilta, ja ovat sukua hunneille ja khasareille.
Äänestän Persuja, koska vasemmistopuolueet mädättää maatamme😜
No mutta et sentään näitä vapaudenliiton väkeä ja olihan se persu teukkain eu vaaleissa ehdolla vapaudenliiton puolueessa ja nyt teukka haluaa taksin persuihin hahaha buahah onko teukka uusi paavo väyrynen kohta perustaa oman puolueen? Onkohan se totuuden tietäjä teukkalaiset vai minkähän nimeksi keksii saa nähädä.
Et oo sitten natsiallerginen !
miks persut ei elä tätä pivää vaan menneisyydessä 1918 aikoja...