Suomessa asuva maahanmuuttaja piti paperittomia maahanmuuttajia orjatöissä ilman palkkaa,
Lääkäriin ei päästetty, ruokansa sentään pääsivät kaivamaan kauppojen roskiksista.
Eivät osanneet hakea apua kun riistäjä uhkaili poliisilla ja karkoituksella .
Persuilla hyvä vaatimus että mamujen on opittava kieli.
Minkähän takia persut vastustaa muunmaalaisten uutisia omalla kielellä ?
Vaikka persut vastustaa muunmaalaisten uutisia, niille on tilaus.
Joka ikinen päivä introna uutisiin tietoisku Suomen POLIISIN toiminnasta ja luotettavuudesta, puhelin- ja nettiyhteyksien tiedot, omalla kielellään postilaatikkoon voisi pudottaa ilmiantoja rikoksista.
Tietoa myös Suomen TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ .
JOKA PÄIVÄ tämä tietoisku ennen kaikkia uutisia televisioon valtion kustantamana. Kun sitä pävästä toiseen rummutetaan, se ennemmin tai myöhemmin läpäisee tietomuurin. Se maksaa itsensä takaisin.
Tunnen Venäläisen laillisesti Suomessa asuvan ja työskentelevän henkilön, joka puhuu auttavasti Suomea, mutta ei seuraa Suomen televisiota eikä uutislähetyksiä, vaan ainoastaan omia määrättyjä tietolähteitään.
Kun saadaan non -stop ruumiilliseen työhön pakotettua näin heppoisin perustein, kuinka paljon näitä pakotetaan huumeiden myyjiksi ? Rekrytoimaan uusia myyjiä ?Prostituoiduiksi ? Palkattomaan työhön ? Tuhopolttajiksi ? Rikosten tekijöiksi ?
Tätä tekevät mamut, mutta myös Suomalaiset ihonväristä tai uskonnosta riippumatta.
Mamu pitää toisia mamuja ihmskaupan uhreina
3
285
Vastaukset
- Anonyymi
Jospa ne oli sen vaimoja. Ei suomessa voida yrittäjää rangaista jos sen sukulaiset tutut ja ystävät auttaa talkoina ilman palkkaa.
- Anonyymi
Ei eroa paljonkaan tuo mamu yrittäjä suomalaisista yrittäjistä. Töitä teetetään ORJA palkalla ja jos vähänkin huilaa uhkaillaan seuraamuksilla.
Pitäisi kaikki yrittäjät tuomita kunnollisiin rangaistuksiin.- Anonyymi
Jos matu osaa kieltä niin häntä on vaikeampi riistää? Kaikki ulkomaalaisiin kohdistuneet ihmiskauppaan syyllistyneet ovat olleet saman maan kansalaisia kuin uhrit, ainakin ovat olleet mukana rikoksessa. Kielitaidotonta on helpompi riistää koska ei ymmärrä lakeja ja tapoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on797655- 747444
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1666059Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist554956En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204159Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53880- 383562
- 313517
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris982913Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2092552