OWUOR-KULTIN SOKEAT SEURAAJAT

PROFEETTA OWUORIN ympärille on eittämättä rakentunut melkoinen henkilökultti. Hänen uskolliset seuraajansa kutsuvat häntä monikossa ”Jumalan suurimmiksi profeetoiksi.” Hän on sekä Mooses että Elia ja tästä on todisteena valokuvia, joissa hänellä näkyy kaksi päätä!
Owuorin kannattajat uskottelevat yhä uudelleen, että he uskovat pelastuvansa uskon kautta Jeesukseen. Heidän kirjoituksistaan, puheistaan ja nettisivuiltaan käy varsin pian ilmi, että julistuksen ja palvonnan keskiössä on aina ”jumalan kaikkien aikojen mahtavin ja voimallisin profeetta”. Kaikesta voi selvästi ymmärtää, että profeetan uskominen ja profeetan kunnioittaminen on pelastumisen ja iankaikkisen elämän ehto. Samalla tehdään selväksi, että profeetan epäileminen ja hänen väittämiensä kyseenalaistaminen tuottaa tuhon ja tuomion.

HENKILÖKULTIN lisäksi ”parannuksen tekijät” ovat Afrikassa- ja muuallakin - muodostaneet ”alttareita”, kuten he kulttinsa seurakuntia kutsuvat. Niistä eronneet pastorit ja rivijäsenet ovat paljastaneet alttareissa vallitsevan tiukan hierarkian ja sen, kuinka muka ”itsenäiset alttarit” loppujen lopuksi palvelevatkin profeetan omia tarkoitusperiä ja päämääriä. Pettyneiden ja petettyjen uhrien tarinoitaan saamme lukea internetistä harva se päivä. Uhkausten ja kirousten saattelemana lahkosta eronneet ihmettelevät, missä ovatkaan olleet mukana.

TÄLLAISTEN LAHKOJEN ja kultteja määrittää yksi yhteinen piirre, ja se tulee ilmi siinä, kuinka ne rajoittavat ihmisen itsemääräämisoikeutta. Kultille ominaiseen tapaan profeetta Owuor hallitsee alamaistensa ajattelua suvereenilla auktoriteetilla. Kukapa ei tottelisi miestä, joka on mahtikäskyllään laskenut liikkeelle milloin tsunamit, maanjäristykset ja vaikkapa koronapandemian! Pienimmällekään epäilylle ei ole sijaa. Julistus ei ole Raamatun opetusta, jolla vedottaisiin ihmisen ymmärrykseen ja harkintaan, vaan se on autoritaarista käskyttämistä ”suoraan valtaistuimelta.”
Kuten yleensäkin kulteille on tyypillistä, on Owuorillekin naisten pukeutumisen määritteleminen tärkeää. Niinpä piispat Suomessa pynttävät itsensä 'siveästi' samanlaiseen kolttuun, kuin Nairobilainen kohtalotoverinsakin. Pukeutumiskoodiksi määritelty vaatimattomuus ei tietenkään koske kultinjohtajaa itseään, vaan hän saa kukkoilla kretongeissaan kenenkään kieltämättä.

MONIEN MUIDEN kultin johtajien Owuor peilaa oman mielipahansa lahkonsa kannettavaksi. Kun profeetta kohtaa kritiikkiä, hänen alamaisensa piiskataan pukeutumaan säkkipukuun harjoittamaan katumusta, ettei profeetan viha leimahtaisi. Kieroutuneella tavalla kultin johtaja saa kulttinsa jäsenet tuntemaan syyllisyyttä siitä, että koko maailma ei palvo heidän johtajaansa. Samaan aikaan, kun alistetut uskovaiset ryömivät tomussa ja tuhkassa anomassa anteeksiantoa, heidän johtajansa kiertää valikoimassa pukimikseen kalleinta ja uusinta luksusta miljoonakaupungin merkkiliikkeissä.

KUN KULTIN jäsenet kadottavat yhteyden omiin tarpeisiinsa, heidän korkeimmaksi ihanteekseen, heidän elämänsä tarkoitukseksi, jää palvella kultin johtajan tarpeita. Näin heistä tulee oivallisia työkaluja, käsikassaroita kultin johtajan mielivallan palvelukseen; robotteja, jotka papukaijan lailla toistavat sitä, mitä heidän on ohjelmoitu toistamaan.

TUTKIMUS OSOITTAA, että erilaisissa kulteissa mukana olevat väittävät olevansa onnellisia ja tyytyväisiä tilaansa. Ongelma on, että he ovat onnellisia, koska heidän odotetaankin olevan onnellisia. Tässäkin he täyttävät kultin johtajan odotuksia. Todellisuudesta kulteista lähteneet ovat vasta eronsa jälkeen löytäneet kontaktin omiin, todellisiin tunteisiinsa, ja uskaltavat käsitellä niitä. Sen myötä esiin nousee vaimennettu ahdistus, pelot ja suunnaton epävarmuus.

OWUOR-kultti on Suomessa – kuten muuallakin maailmassa – rakentanut omintakeista hierarkiaa. Kouluttamattomia, mutta johtajalleen sokean uskollisia alamaisia nimitetään piispoiksi tai jopa arkkipiispoiksi. Kultin sisällä tällainen toimii tietenkin kannustimena yhä sokeampaan kuuliaisuuteen.
On kuitenkin lohdutonta nähdä, kuinka sairas kultti vieraannuttaa terveestä harkintakyvystä ja aidoista ihmissuhteista. On lopulta raskasta elää elämää, jossa oikeus omiin tunteisiin ja tarpeisiin on uhrattu afrikkalaisen narsisti- kulttijohtajan pohjattoman vallanhalun alttarille.
11436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Huomasin muuten, että kultin suomalaiset sivut väittävät, että Owuor "esiteltiin Israelin Knessetille". Todellisuudessa kulttijohtaja vieraili eri kristillisten vaikuttajien järjestämässä rukoustapahtumassa, joka oli Knessetin liepeillä.
Tuossa rukoustapahtumassa "kaikkein suurin ja mahtavin profeetta" joutui tyytymään siihen, että hänet esiteltiin pelkkänä "pastorina". Kun Owuorin piti pitää rukous, hän eksyi puhumaan asiattomia fantasioitaan, joten tilaisuuden juontaja keskeytti hänet melko suorasukaisesti ja kehotti häntä uhkausten esittämisen sijaan vain rukoilemaan.
Sen verran sentään itsekritiikki pelasi, ettei hän esitellyt itseään israelilaisille "sekä Eliana että Mooseksena".

Äänestä
  • Profeetta Dr. Owuor osallistui sekä Jerusalem rukousaamiaiseen ja sen lisäksi hän oli myös kutsuttu puhumaan Israelin parlamentiin Knessetiin.

    Olet nähnyt ainoastaan rukousaamiaisen, joka oli myös hieno ja kunniallinen tapahtuma ja Profeetta puhui erittäin hyvän ja koskettavan puheen siellä ja sai kunnon aplodit. Antoi kaiken kunnian Israelin Jumalalle!

    Knessetin tilaisuudesta löytyy kuva- ja videomateriaalia todisteeksi: www.jeesusontulossa.fi ja YouTube: Jeesus on tulossa

    Äänestä

Rauhaa!

Katsoin yhden videon. Sen mukaan Jeesus Kristus ei voi saada valtaa kaikkea ennen kuin seurakunnat ymmärtävät olevansa Karitsan morsian eikä toinen toisensa himokkaita puolisoja. Ihan raamatun sanan mukainen näky. Ehkä hivenen yläpuolella Kristuksen ikään kuin Kristuksen nuhtelija ja sanoman Jumalalta antaja hänelle.

Ehkä sen tähden hänestä ei pidetä kun hän nuhtelee arvovallalla raamatun sanan eikä ole luopunut siitä.

Äänestä
  • TUTTUA settiä Owuorilta. Kaikki muut seurakunnat ovat hylänneet Jumalan sanan ja luopuneet, paitsi hän itse. Todellisuudessa Jeesus on ajat sitten jäänyt tämän miehen esiintymisessä varjoon, ja tilalla patsastelee mahtavista mahtavin, hän itse.

    Ehkäpä suomalaiset piispattaret ovat huomanneet, että äärimmäinen megahypetys saa ihmiset voimaan lopulta pahoin. Näinpä kulttijohtajaa on alettu puhutella yksinertaisesti Dr Owuorina. Aiemmasta tapa alkoikin muistuttaa hampurilaisketjun mainontaa: Globaali Jättimegasuperhyper ...

    Äänestä

I Kor 7:29-40

.... olkoot tästä lähtien ne joilla on vaimo ikään kuin heillä ei olisi .....

Kuka kestää kuulla tällaista raamatun opetusta tänä päivänä enää. Apostoli Tuomaan evankeliumin mukaan Ehkä kaksi kymmenestätuhannesta.

Väkevä raamatun mukainen oppi ei enää toimi. Kristus ei voi saada ikinä täyttä valtaa...

Tulee muiden valtaa. Daniel 7 kertoo kolmelta pedolta otetaan valta pois ja neljäs menee tulikivijärveen. Kristus on ikään kuin mitätöity tällä ehdolla. Ei valtaa ellei ole puhdasta seurakuntaa karitsalla.

Äänestä
  • "Ei valtaa, ellei ole puhdasta seurakuntaa ..."
    Owuoristit unohtavat, että Jeesus sanoi jo 2000 vuotta sitten: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Nyt ilmoitetaankin, että Kristuksen valtuudet ovatkin jonkun esoteerisen piirin omistaman salasanan takana(?).
    - Tuollainen on suora loukkaus Kristuksen arvovaltaa kohtaan
    - Tuollainen ruokkii jonkin piirin omavanhurskasta narsismia ikään kuin he olisivat ratkaisemassa teoillaan, mitä Kristus voi ja saa tehdä
    - Tuollainen avaa tien kieroutuneeseen vallankäyttöön, koska "profeetta" määrittelee, mitä tekemällä kultin jäsenet voivat "lisätä" Kristuksen valtaa

    Kaikki tämä on nähtävillä owuorilaisessa kultissa.

    Äänestä

Aloitteentekijä on niin nolo mustamaalaaja, joka ei uskalla mustamaalata ja parjata omalla nimellään. Täyttä valhetta aloitus ja ihmettelen, että tällaista roskaa voi tänne kirjoittaa. Kyseessä on rikos nimeltään kunnianloukkaus. Kukaan uudestisyntynyt kristitty ei kirjoittaisi tuollaista valheellista parjausta. Täytyy itsellä olla tosi paha olla, että pitää käyttää energiaa muiden haukkumiseen.

Mustamaalaaja on henkilö, joka levittää väärää ja valheellista tietoa toisesta ihmisestä, liikkeestä tarkoituksenaan tahrata tämän hyvän maineen.

Valitettavasti tämä mustamaalaus on erityisen yleistä Suomessa.
Se voi syntyä esimerkiksi ylpeydestä, tietämättömyydestä, ennakkoluuloista, epävarmuudesta, kateudesta, jos itsellään on kuivaa, niin muillakin pitää silloin olla kuivaa.

Myös Herramme Jeesus Kristus kärsi fariseusten pilkasta, herjauksesta, panettelusta, kun he kutsuivat Kristusta jopa pahaksi hengeksi, ja että hän paholaisen voimalla tekee ihmetekoja. Hän oli näiden ulkokultaisten uskonnollisten fariseusten vihapuheen ja vihan kohteena koko palvelustyönsä ajan, kunnes nämä mustamaalaajat lopulta teurastivat ja murhasivat Hänet ristille.

Jos haluamme seurata pyhyydessä Herran jalanjälkiä, silloin tulemme joutumaan käymään läpi nämä samat vainot, mutta Raamattu kehottaa iloitsemaan, kun he valehdellen puhuvat kaikkea pahaa. Se kuuluu asiaan ja on erittäin hyvä merkki, koska paholainen ei ole iloinen, kun Jumalan voima toimii ja ihmisiä pelastuu.

Kiitos siis Herralle! Profeetta Dr. Owuor korottaa Jeesusta kaikessa, jos vaan viitsisit ottaa selvää asioista ja perehtyä asioihin kunnolla ja kuunnella hänen opetuksiaan ja kokouksiaan, eikä muutaman juorun ja kuvan perusteella tehdä johtopäätöksiä. Hän sanoo olevansa Jumalan palvelija ja Jumalan orja. Ja henkilökohtaisesti voin sanoa, että nöyrin ihminen, jonka olen koskaan tavannut.

Lisätietoa: www.jeesusontulossa.fi

Äänestä

Viestissä esitetyt väitteet profeetta Owuorista ja hänen palvelutyöstään perustuvat voimakkaasti väritettyihin oletuksiin, yleistyksiin ja yksipuolisiin lähteisiin, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. On tärkeää tuoda esiin tosiasiat ja oikaista väärinkäsitykset.

Ensinnäkin väite henkilökultista on harhaanjohtava. Ne, jotka seuraavat Herran palvelijan profeetta Owuorin palvelustyötä, eivät palvo ihmistä, vaan kunnioittavat Jumalan kutsua ja auktoriteettia hänen elämänsä ylitse – kuten Raamatussa on aina tehty Jumalan lähettämille profeetoille. Esimerkiksi Elisaa kutsuttiin seuraamaan Eliaa, ja kansa pelkäsi profeettoja, koska tiesi Jumalan puhuvan heidän kauttaan. Kunnioitus ei ole palvontaa, vaan ymmärrystä siitä, että Jumala itse toimii.

Toiseksi, Owuorin julistuksen keskiössä on aina ollut Jeesuksen ristin evankeliumi, parannuksenteko, pyhyys ja Messiaan paluu, ei hänen oma persoonansa. Jokainen, joka on kuunnellut opetuksia laajemmin ja kontekstissa, voi todistaa, ettei pelastus perustu ihmisen seuraamiseen, vaan sydämen parannukseen ja uskoon Jeesukseen Kristukseen. Profeetta itse toistaa yhä uudelleen: "Vain Jeesus pelastaa."

Kolmanneksi, väitteet autoritäärisyydestä ja alistamisesta ovat yleisiä retorisia keinoja, joita käytetään, kun halutaan mustamaalata hengellisiä liikkeitä, joita ei ymmärretä tai jotka haastavat nykykulttuurin moraalittomuutta. Totuus on, että Raamattu itsessään asettaa selkeät ohjeet seurakunnalle, mukaan lukien pukeutuminen, järjestys ja opetus. Naisilta toivotaan siveyttä, ei siksi, että joku haluaa hallita, vaan koska Jumala on kutsunut pyhään elämään. Sama standardi pätee kaikkialla maailmassa, riippumatta kulttuurista.

Lisäksi väite, että kirkon johtajat eläisivät ylellisesti samalla kun jäsenet kärsivät, ei pidä paikkaansa. Palvelutyön tulot käytetään massiivisten kokousten, orpokotien, avustustyön ja sairaalavierailujen järjestämiseen, ja Owuorin elämän näkyvin piirre on ollut uhraava palveluasenne, ei ahneus. Esimerkiksi kun profeetta on ollut Suomessa, ei ole perinyt lahjoituksia eikä kerännyt kolehteja.

Tarinat "uhreista", jotka ovat lähteneet liikkeestä, ovat tavallisia missä tahansa uskonnollisessa yhteisössä, myös perinteisissä kirkkokunnissa. Niiden pohjalta ei voi vetää johtopäätöksiä koko liikkeen luonteesta. Totuudenmukaisuutta arvioidaan Raamatun pohjalta, ei katkeroituneiden yksilöiden kertomusten perusteella.

On myös tärkeää huomata, että tuhansia ihmisiä on parantunut vakavista sairauksista, sokeat ovat saaneet näkönsä, rammat ovat nousseet kävelemään, eikä tätä voida yksinkertaisesti ohittaa olankohautuksella. Jeesus sanoi: ”He uskovat, koska näkevät ne teot, joita minä teen.” Ihmiset tulevat, koska he kohtaavat Jumalan voiman ja Pyhyyden.

Lopuksi: todellinen vapaus löytyy siitä, kun ihminen katuu syntejään ja antautuu Jumalan tahtoon. Profeetta Owuor ei vie pois ihmisten omaa tahtoa, vaan kutsuu sen antautumaan Jumalan tahdolle ja siinä on valtava ero. Jokaisella on vapaus valita.

Pyydän, että keskustelussa tällaisista asioista pysyttäisiin totuudessa, käytettäisiin tasapainoisia lähteitä ja ennen kaikkea kunnioitettaisiin Jumalaa, jonka nimeen nämä asiat liittyvät.

Äänestä

Isä Jumala itse on lähettänyt Hänen palvelijansa Profeetta Dr. Owuorin valmistamaan Kristuksen seurakunnan maailmanlaajuisesti Jeesuksen loisteliaaseen tulemukseen pyhyydessä ja vanhurskaudessa.

Milloin vihollinen olisi lähettänyt jonkun langenneeseen seurakuntaan kehottamaan heitä kääntymään pois synnistä ja tekemään parannuksen ja vastaanottamaan JEESUKSEN elämänsä Herraksi?

Hän korottaa JEESUSTA KRISTUSTA HERRANA halki kaikkien saarnojen. Hän saarnaa Jeesuksen veren ja ristin Sanomaa ja johdattanut miljoonat ihmiset uskoon vastaanottamaan JEESUKSEN elämänsä Herraksi.  

Hän auttaa ja arvosta erityisellä tavalla köyhiä, leskiä ja orpoja, ja antaa heille kunniapaikat seurakunnista ja pitää heistä huolta. Paastoaa ja rukoilee paljon lukuisien rukouspyyntöjen puolesta, joita virtaa tuhansia viikossa.

Hänen lukuisat profetiat ovat täyttyneet sanatarkasti yksityiskohtia myöten: koronavirus, monet maanjäristykset, Ukrainan sota, Lähi-Idän tapahtumat jne.

Hedelmä on hyvää: Tuhannet rammat ovat kävelleet, täysin sokeat silmät avautuneet, täysin kuurot korvat poksahtaneet auki, mykät kielet avautuneet puhumaan, syöpäkasvaimet sulaneet pois lukemattomissa määrin, Aids hävinnyt verestä ja maan tunnetut huippulääkäritiimit ovat todistaneet parantumiset tarkimpia DNA -pcr -testejä myöten. Lääkärintodistukset löytyvät 54 Aids/Hiv parantuneelta ja suomeksikin on tehty dokumentteja.

Saarnat ovat raitista puhdistavaa kompromissitonta Jumalan Sanaa alusta loppuun saakka. Kokouksissa ei kerätä kolehtia, eikä ole minkäänlaisia pääsymaksuja. Hän on nöyrä JUMALAN Palvelija.

Tämä on se raitis raamatullinen Herätys, jota olemme Suomessa rukoilleet ja odottaneet, joka valmistaa tietä Jeesukselle.

Halki Raamatun ja historian todellisia aitoja Jumalan miehiä ja profeettoja on vainottu ja mustamaalattu. Herramme Jeesus oli myös kateellisten fariseusten mustamaalauksen kohteena. Se on erittäin hyvä merkki.

Lisätietoa: www.jeesusontulossa.fi

Äänestä

Onko farisealaista arvostella erilaisia toinen toistaan erikoisia kristillisiä liikkeitä, jotka kaikki väittävät olevansa ainoan oikean totuuden äänitorvia? Minusta on tervettä arvostella ja arvioida sitä, mikä ajassa liikkuu. Niin kuin raamattu sanoo: arvioikaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvä on. Ja kyllähän raamattu sanoo kaikenlaista, jolla ihmisiä voidaan lyödä. Uskontoja kautta historian on käytetty ja käytetään myös sodan käynnin välineenä. Luovutaan fanaattisesta oikeassa olemisesta ja koetetaan mieluummin rakentaa yhteyttä eri uskontokuntien välille. Se olisi rauhanteko ja toivon lähde koko ihmiskunnan perheelle.

Äänestä

Kommentoin vain yleisesti että näin uuden liiton aikana ainakin sellainen on väärä profeetta joka kieltää arvioimasta ja arvostelemasta omaa julistustaan.

"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;" (1. Kor. 14:29)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

PROFEETTA OWUORIN ympärille on eittämättä rakentunut melkoinen henkilökultti. Hänen uskolliset seuraajansa kutsuvat häntä monikossa ”Jumalan suurimmiksi profeetoiksi.” Hän on sekä Mooses että Elia ja tästä on todisteena valokuvia, joissa hänellä näkyy kaksi päätä!
Owuorin kannattajat uskottelevat yhä uudelleen, että he uskovat pelastuvansa uskon kautta Jeesukseen. Heidän kirjoituksistaan, puheistaan ja nettisivuiltaan käy varsin pian ilmi, että julistuksen ja palvonnan keskiössä on aina ”jumalan kaikkien aikojen mahtavin ja voimallisin profeetta”. Kaikesta voi selvästi ymmärtää, että profeetan uskominen ja profeetan kunnioittaminen on pelastumisen ja iankaikkisen elämän ehto. Samalla tehdään selväksi, että profeetan epäileminen ja hänen väittämiensä kyseenalaistaminen tuottaa tuhon ja tuomion.

HENKILÖKULTIN lisäksi ”parannuksen tekijät” ovat Afrikassa- ja muuallakin - muodostaneet ”alttareita”, kuten he kulttinsa seurakuntia kutsuvat. Niistä eronneet pastorit ja rivijäsenet ovat paljastaneet alttareissa vallitsevan tiukan hierarkian ja sen, kuinka muka ”itsenäiset alttarit” loppujen lopuksi palvelevatkin profeetan omia tarkoitusperiä ja päämääriä. Pettyneiden ja petettyjen uhrien tarinoitaan saamme lukea internetistä harva se päivä. Uhkausten ja kirousten saattelemana lahkosta eronneet ihmettelevät, missä ovatkaan olleet mukana.

TÄLLAISTEN LAHKOJEN ja kultteja määrittää yksi yhteinen piirre, ja se tulee ilmi siinä, kuinka ne rajoittavat ihmisen itsemääräämisoikeutta. Kultille ominaiseen tapaan profeetta Owuor hallitsee alamaistensa ajattelua suvereenilla auktoriteetilla. Kukapa ei tottelisi miestä, joka on mahtikäskyllään laskenut liikkeelle milloin tsunamit, maanjäristykset ja vaikkapa koronapandemian! Pienimmällekään epäilylle ei ole sijaa. Julistus ei ole Raamatun opetusta, jolla vedottaisiin ihmisen ymmärrykseen ja harkintaan, vaan se on autoritaarista käskyttämistä ”suoraan valtaistuimelta.”
Kuten yleensäkin kulteille on tyypillistä, on Owuorillekin naisten pukeutumisen määritteleminen tärkeää. Niinpä piispat Suomessa pynttävät itsensä 'siveästi' samanlaiseen kolttuun, kuin Nairobilainen kohtalotoverinsakin. Pukeutumiskoodiksi määritelty vaatimattomuus ei tietenkään koske kultinjohtajaa itseään, vaan hän saa kukkoilla kretongeissaan kenenkään kieltämättä.

MONIEN MUIDEN kultin johtajien Owuor peilaa oman mielipahansa lahkonsa kannettavaksi. Kun profeetta kohtaa kritiikkiä, hänen alamaisensa piiskataan pukeutumaan säkkipukuun harjoittamaan katumusta, ettei profeetan viha leimahtaisi. Kieroutuneella tavalla kultin johtaja saa kulttinsa jäsenet tuntemaan syyllisyyttä siitä, että koko maailma ei palvo heidän johtajaansa. Samaan aikaan, kun alistetut uskovaiset ryömivät tomussa ja tuhkassa anomassa anteeksiantoa, heidän johtajansa kiertää valikoimassa pukimikseen kalleinta ja uusinta luksusta miljoonakaupungin merkkiliikkeissä.

KUN KULTIN jäsenet kadottavat yhteyden omiin tarpeisiinsa, heidän korkeimmaksi ihanteekseen, heidän elämänsä tarkoitukseksi, jää palvella kultin johtajan tarpeita. Näin heistä tulee oivallisia työkaluja, käsikassaroita kultin johtajan mielivallan palvelukseen; robotteja, jotka papukaijan lailla toistavat sitä, mitä heidän on ohjelmoitu toistamaan.

TUTKIMUS OSOITTAA, että erilaisissa kulteissa mukana olevat väittävät olevansa onnellisia ja tyytyväisiä tilaansa. Ongelma on, että he ovat onnellisia, koska heidän odotetaankin olevan onnellisia. Tässäkin he täyttävät kultin johtajan odotuksia. Todellisuudesta kulteista lähteneet ovat vasta eronsa jälkeen löytäneet kontaktin omiin, todellisiin tunteisiinsa, ja uskaltavat käsitellä niitä. Sen myötä esiin nousee vaimennettu ahdistus, pelot ja suunnaton epävarmuus.

OWUOR-kultti on Suomessa – kuten muuallakin maailmassa – rakentanut omintakeista hierarkiaa. Kouluttamattomia, mutta johtajalleen sokean uskollisia alamaisia nimitetään piispoiksi tai jopa arkkipiispoiksi. Kultin sisällä tällainen toimii tietenkin kannustimena yhä sokeampaan kuuliaisuuteen.
On kuitenkin lohdutonta nähdä, kuinka sairas kultti vieraannuttaa terveestä harkintakyvystä ja aidoista ihmissuhteista. On lopulta raskasta elää elämää, jossa oikeus omiin tunteisiin ja tarpeisiin on uhrattu afrikkalaisen narsisti- kulttijohtajan pohjattoman vallanhalun alttarille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu