Ei vaalien tulosta voida hyväksyä mitenkään, niin valtava määrä häirintää on Moldovan vaaleissa tapahtunut.
Oppositio on ajettu maan alle ja äänestäjiä on estetty pääsemästä äänestyspaikoille.
Nykyinen Moldovan johto on laittanut valeääniä laatikoihin EU johdon rahoittamana.
Oppositio on ajettu maan alle ja äänestäjiä on estetty pääsemästä äänestyspaikoille.
Nykyinen Moldovan johto on laittanut valeääniä laatikoihin EU johdon rahoittamana.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pekka Haavisto vaikenee EU rahalla ostetuista äänistä.
Äänten laskenta on ollut vääristetty, koska nykyhallinto on kaatanut valeääniä ääniuurniin.
Nykyisin julistautuu häviäjät voittajoksi EU tuella.
Miten käy USAn vasleissa?
Pekka on rahalla ostettu turhake Moldovassa.
luet liikaa iltapäivälehtiä ja etenkin uskot niihin.
puolueetonta näkemystä niistä ei löydy.
tämä ei tarkoita että itse uskoisin venäjän olevan rehellinen maa.
Ei ole Venäjä huonompi Amerikkaa, molemmat haluaa vaikuttaa, tai ainakin ajaa omaa etuaan, toisin toimii Suomi ja Stubb.
Suomi on ajanut itsensä täysin suohon kokkareiden johdolla, tyhmyydestä saa kärsiä.
Media, oppositio ym syyttää että vaalit olisi manipuloitu venäjän mieleisen ehdokkaan hyväksi. No miltäs näyttää se että Venäjän mielinen ehdokas oli vielä johdossa kun äänistä oli laskettu 91%, sen jälkeen lopputulos olikin että EU mielinen ehdokas voitti 3% erolla.... ????
Tulos on selvillä vasta sitten kun kaikki äänet on laskettu. Tasaisessa kisassa johtoasema oi vaihtua useaan kertaan. Eli ihan normaalia.
Moldovan läntinen diaspora ratkaisi vaalit, ei siis Moldovassa asuvat ihmiset. Kun taas Venäjällä asuvat n. 400.000 moldovalaista estettiin käytännössä äänestäminen, koska se olisi onnistunut vain Moskovassa, siis feikkivaalit.
Kovin on hiljaa Hesarikin Moldovan vaalirikkomuksista, Venäjää haukkuu kyllä.
Georgian vaalitulosta haukkui Hesari ja YLE, väittivät vaaleja varastetuiksi kun tulos ei miellyttänyt.
Moldova on Euroopan köyhimpiä valtioita.
Oli Moldovan vaalit varastettu tahi ei, niin pää-asia on ettei puttepossun suosittelema ehdokas päässyt läpi.
myös us. ja eu. vaalien lopputulos on on aivan sama kuin moldovan tai georgian..
Ihmiset äänestää eu ja us. vaaleissa, mutta valta ei vaihdu, vaikka äänestys käyttäytyminren vaihtuu....
Vain cia ja mi6 johdolla vaihdetaan valtaa, kuten ukrainassa tehtiin.
"Moldova mahdollisti kaikille moldovalaisille länsimaissa äänestyksen, joka nosti Sandun äänimäärän voittoon. Samalla Moldova kuitenkin esti moldovalaisia äänestämästä Venäjällä ja luovutti vain 10 000 äänestyslippua miljoonalle siirtolaiselle, jotka loppuivat nopeasti kesken."