Hämeenlinnassa Jeesus-musiikin kuuntelusta on maksettu kuuntelijalle 1500 €. Käsitääkseni kuuntelu ei kestänyt tuntikaan, mutta otetaan tuo nyt tuntihintapohjaksi.
Paljonko sinulle pitäsi maksaa tunnilta Jeesus-musiikin kuuntelusta, kuten virsikirjan virsistä?
Paljonko sinulle pitäsi maksaa tunnilta Jeesus-musiikin kuuntelusta, kuten virsikirjan virsistä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos pakotettais, olis aika karua.
Tässähän kysyttiin korvausta, joka poistaisi sen pakottamisen. Täytyy aloittajana sanoa, että tavallisessa jumalanpalveluksessa on ehkä vartti Jeesus-musiikkia, mutta enemminhän minä siitä maksan kuin että minulle maksettaisiin. Siis jokunen ropo tulee laitettua kolehtiin, vaikkei se yleensä musiikkiin menekään ja lisäksi maksan kirkollisveroa, jolla sitä musiikkiakin kustannetaan.
Onko kuuntelija saanut terapiaa moiseen henkiseen väkivaltaan? Tietysti valtion kustannuksella.
Minä voisin ihan kannatuksen vuoksi mielummin vaikka antaa 10 euroa kauniista hengellisestä Jeesus kappaleesta.
Sopiva korvaus kärsimyksestä.
120 000 000€ voisi olla sopiva summa. Sillä pärjäisi jonkin aikaa.
Muslimien ulinasta pitäisi maksaa 1500 euroa tunti.
Alkaakohan tietty porukka käyttämään tätä rahastusmielessä.
Sanoisin että lähtöhinta on tuollaiset 100 000 euroa tunnilta.
Aika paljon pitäisi kyllä maksaa ja paljon enemmän kuin 1500 jos pakotettaisiin kuuntelemaan sellaista sontaa.
Hämeenlinnassa kaikki on vinksin vonksin.
Sotaharjoitusten kuuntelemisesta pitäisi maksaa 1500 sekunti.
Jotkut maksattaa bensa-asemien kassatyöntekijöillä tonneja kun eivät saa ilmaista bensaa, mahtaako olla samaa sakkia?
50€ tunti
minä kävin kerra hyvää hyvyyttäni yhden naapurin luona kylässä kun se vaati, no sehän alkoi soitta kitaralla jotain uskovais jeesus laulujaan.. minä vaan , ok.. juu..
Paljonko pitäisi ihmisille jotka eivät ole vassuja, maksaa vasemmistolaisen maailmankuvan tuputtamisesta jota YLE tekee? Vasemmistolaisuus on uskonto vailla järkeä.
Se aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä.
Jeesuksen opetuksen mukaan eläminen ei murhaa yhtään ihmistä.
Kaikesta joka ei itseä miellytä, eikun korvauksia vaatimaan. Hulluksi on mennyt ihminen.
Lukikohan aloittaja koko otsikon tuosta uutisesta?
Voi kun joku olisi lukenut hänelle sen uutisenkin eli koko jutun.