Ja näiden laulukuorot ja epäasiantuntijat,
E. J. Penttilät jne..
Täysin pimahtanutta porukkaa ja
valheellista.
Kansaa myös Suomessa usutettiin Trumpin
vastaiseksi.
USA:n kansa ymmärsi, että sosialistidemokraatit
USA:ssa toimivat koko ajan Trumpin tuhoamiseksi
kaikin keinoin.
Suomen kansa ei niin lujaa kuin luulee olevansa.
Lähinnä tyhmää, kun riittävän kauan hoetaan,
että joku tyyppi on mätä, siihen ansaan
langetaan. Niin kävi tyhmälle osalle myös Suomen
kansaa, eli vasemmistolaisuuteen ja epärehellisyyteen
taipuville. Niin kävi myös Saksan kansalle, joka antautui
natsien propagandan edessä.
Samaa yritti Trumppia vastaan sekä Suomen että
USA:n valtamedia, eli valheellinen uutisointi.
Kannattaa vaihtaa typerät asiantuntijat myös Suomen
televisioon. Viisaat ihmiset ja rehelliset nostettava
esiin. Ylen ja MTV:n USA:n toimittajille heti potkut.
Eivät ole osanneet olla kriittisiä tai viisaita.
Jälkioyykki pestävä.
Toivotamme Donald Trumpille onnea vanhassauudessa
pestissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eiköhän tämäkin täältä pikapuoliin poisteta kun ei ole samassa linjassa valtamedioiden kanssa??