Täällä hihhulit elämöivät USA vaaleilla ja Trumpin valtaannousulla. Väitetään että kaikki muuttuu kun Trump sai värisuoran. Eli senaatti, edustajainhuone ja pressa ovat kaikki rebuja. Vaan kun se ei ole näin.
USA:ssa lakien läpivienti tarvitsee kongresissa 60 prosentin kannatuksen. Näin ollen demokraattien määrä riittää helposti estämään esimerkiksi kristillisen valtion synnyttämisen. Kas näin:
"Vaikka muodollisesti senaatti päättääkin asioista yksinkertaisten enemmistöjen turvin, käytännössä jo 40 prosentin vähemmistöllä on mahdollista estää itselleen epämieluisten lakiesitysten läpimeno."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_kongressi
Eli taas kerran tuli vastaan se vanha totuus että hihhulit ovat olleet poissa koulun historian ja yhteiskuntaopin tunneilta, jossa tätä asiaa on käsitelty.
Sinänsä ongelmia Suomen suuntaan tulee jos ja kun Trump ryhtyy asettamaan tuontitulleja. Niiden kautta Suomen vienti USA:han sakkaa ja se tietää ongelmia Suomen taloudelle.
USA kun on Suomen suurin kauppakumppani. Etenkin härmästä viedään laitteita ja koneita. Ei mitään kaivannaisia vaan jalostettuja tuotteita, jonka vuoksi en myös työllistävät paljon suomalaisia.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/d5fd77ef-4d6c-400d-8b12-d2403a4d6437
USA:ssa lakien läpivienti tarvitsee kongresissa 60 prosentin kannatuksen. Näin ollen demokraattien määrä riittää helposti estämään esimerkiksi kristillisen valtion synnyttämisen. Kas näin:
"Vaikka muodollisesti senaatti päättääkin asioista yksinkertaisten enemmistöjen turvin, käytännössä jo 40 prosentin vähemmistöllä on mahdollista estää itselleen epämieluisten lakiesitysten läpimeno."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_kongressi
Eli taas kerran tuli vastaan se vanha totuus että hihhulit ovat olleet poissa koulun historian ja yhteiskuntaopin tunneilta, jossa tätä asiaa on käsitelty.
Sinänsä ongelmia Suomen suuntaan tulee jos ja kun Trump ryhtyy asettamaan tuontitulleja. Niiden kautta Suomen vienti USA:han sakkaa ja se tietää ongelmia Suomen taloudelle.
USA kun on Suomen suurin kauppakumppani. Etenkin härmästä viedään laitteita ja koneita. Ei mitään kaivannaisia vaan jalostettuja tuotteita, jonka vuoksi en myös työllistävät paljon suomalaisia.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/d5fd77ef-4d6c-400d-8b12-d2403a4d6437
Vastaukset 71
Vanhimmat
ArtoTTT
Annahan niiden hihhulienkin yksi päivä iloita, huomenna alkaa taas arki ja voit taas demonisoida hihhuleita koko päivän sydämesi kyllyydestä.
Oho :d
Merkittävin välitön vaara on juuri tuo Yhdysvaltojen viennin sakkaaminen, mikäli Trump toteuttaa aikeensa myös Euroopan suhteen.
Tosin kauppasota Kiinan kanssa sekin heikentää maailmantaloutta yleisesti, mutta tullimuuri Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä iskisi meihin aivan suoraan, eikä meillä ole keinoja kuivin jaloin siitä selvitä, kova iskuhan Yhdysvaltojen viennin supistuminen suomalaisille yrityksille olisi.
Kauppasota riittäisi kyllä sammuttamaan sen himmeän toivonkipinän talouden elpymisestä, jota yritetään hengissä pitää ainakin nyt puheissa, jos ei muutoin.
-a-teisti-
ArtoTTT
Markkinoilla näyttäisi kuitenkin olevan luottamusta Trumpin talousosaamiseen.
"Pörssit kiipesivät nousuun Trumpin voittonäkymän vahvistuessa"
https://yle.fi/a/74-20122658
Pitkällä tähtäyksellä suunta on alaspäin. Se on ihan sama mitä mittari aluksi näyttää kun metsästetään lyhytaikaisia voittoja. Aina kun jenkkien pressan vaalit ovat ohitse, pörssi päivittyy plussalla. Tämä on historiallinen fakta. Mutta sitten alkaa kohta arki...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9a9ebf8-66e4-4bc9-b9f1-30f56251006a
ArtoTTT
Nähtäväksi jää onko kovat puheet osa neuvottelutaktiikkaa jolla haetaan myönnytyksiä vai laitetaanko niitä oikeasti toimeen.
Asiathan eivät ole oillenkaan noin mustavalkoisia. On voittajia ja häviäjiä. Yhdysvalloissakin. En tiedä mitä mietitään amerikkalaisissa yrityksissä tällä hetkellä, joilla on tuotantoa Kiinassa. Ja sitä on paljon. Ja Kiinan vastaustahan emme tiedä, jos kauppasota puhkeaa, mutta Kiinan merkitys maailmantaloudelle on kuitenkin aivan valtava. Mutta ensinnä tulee tietenkin mieleen vastatullit ja vientirajoitukset.
Ei homma niin mene, että Yhdysvallat asettaa tariffeja tarpeelliseksi katsomilleen tuotteille ja se on siinä. Ei sinne päinkään, Kiina asetaa vastatulleja ja luultavasti vientirajoituksia Yhdysvalloille elintärkeille tuotteille.
Pieniä viitteitä saimme korona-aikaan, kun Kiina suojasi omaa talouttaan vähän kaikesta oli pulaa, tavaraa ei ollut vain saatavilla. Esimerkiksi autoteollisuudessa pysäytettiin kokonaisia tehtaita, kun Kiina ei toimittanut autoteollisuuden tarvitsemia komponentteja. No, itse ovat länsimaat ja Yhdysvallat sopan keittäneet, koska halpaa.
Kauppasota markkinataloudessa on häiriötekijä. Mutta Trumpin talouspoliikka ei ole ehkä niin kehuttavaa, edellisellä kaudella Yhdysvallat velkaantui aivan ennennäkemättömästi, hulpeat veroalennukset ja julkiset investoinnit kuitattiin tylysti velalla. Ja Trumpin tämän kauden suunnitelmien hintalapuksi on arvioitu seuraavan 10 vuoden aikana lähes 8000 miljardia dollaria. Tämä kuitataan velalla. Milläs muulla, kun uudistukset romuttavat verotuspohjan, menojen ja tulojen välinen kuilu vain kasvaa.
Vaikka Yhdysvaltojen talous on aina ollut hyvin velkavetoista ollaan nyt siirrytty jo holtittomuuksiin velkaantumisen tahdin suhteen. Linjaa yritysverotuksen suhteen aiotaan jatkaa, pudottaa se nyt 21 prosentista 15 prosenttiin, kun edellinen roima alennus ei kuitenkaan saanut investointeja oikein vauhtiin. Ei saanut, voitot kotiutettiin, ei investoitu ja näin voi käydä myös nyt. Ja siitä rahasta merkittävä osa virtaa ulkomaisille sijoittajille ja Kiina on yksi merkittävimpiä sijoittajia Yhdysvalloissa. Kiina kiittää.
Mutta tämä löysä rahaa jakava talouspolitiikka puree äänestäjiin, talous ratkaisi paljon, toinen lupaa lisää rahaa, toinen kiristyksiä talouspolitiikkaan.
Kauppasodan riskejä ovat maailmantalouden supistumisen lisäksi mm. tuontituotteiden hintojen nousu, pula näistä tuotteista, inflaatio ja yritysten tuotannon siirtymää "vapaille markkinoille." Ei se mikään taikatemppu ole, jolla kotimainen teollisuus saadaan uuteen kukoistukseen.
Ja meille rangaistustullit olisivat hyvin haitallisia, väistämättä supistaisi takkuavaa vientiä entisestään ja Yhdysvallat on niin tärkeä kauppakumppani. Mutta teille ensin on Yhdysvaltojen aborttia ja seksuaalivähemmistöjä koskevat kysymykset ilmeisesti niitä ykkösasioita, ei se mitä vaikutuksia tuolla meille tai jopa omalle lompakolle on.
-a-teisti-
ArtoTTT
Yhdysvalloissa näyttää kuitenkin olevan luottamusta siihen että Trumpin hallinto talousasiat pystyisi hoitamaan. Kiina toki on merkittävä, mutta Kiinallakin on omat ongelmansa auktoritäärisenä valtiona, hyökkäys Taiwanille olisi katastrofi ihan kaikelle, toivottavasti siihen hulluuteen ei lähdetä. Vaalipuheet on kuitenkin vaalipuheita, joten ehkäpä kuitenkin todellisuudessa taloudessa edetään kuitenkin eri tavalla kompromissien ja neuvottelujen kautta, tuskin Tump haluaaa pyörien pysähtyvän.
Autotaarisen valtion suuntaan liukuu Yhdtsvallatkin, mikäli äärilaidan republikaanien visioima Project25 toteutetaan. Se on melkoinen hyökkäys demokratiaa vastaan, suunnitelma on näet hyvinkin demokratiaa kaventava.
Tullumuureusta sen verran, että asia on ollut Trumpille sydämmen asia ja toteutunee kyllä.
-a-teisti-
Epäilemättä, onhan esimerkiksi yritysverotuksen roima alennus heille mieleen, eikä yrityksiä kiinnosta pätkääkään kuinka se rahoitetaan.
Laitetaan ne . Trump suosi yksinkertaisia ratkaisuja, ei hän kykene käsittämään monimutkaisuutta, on tyhmä kuten jokainen on varmasti voinut huomata.
Amerikkalainen ITC-ala kuvaa mahdollisia tuontitulleja heille katastrofiksi. Ei yllätä, ala on maailmanlaajuisestikin hyvin riippuvainen Kiinan tuotannosta. Ehkä enemmän, kuin mikään muu ala.
Kauppalehti taas ennustaa Suomelle huonoa, ja vielä huonompaa mikäli tuontitulleja asetetaan myös EU:lle.
No, tuontitariffien määrästä voimme esittää vain arvailuja, Kiinan suhteen voidaan sanoa, että tulee varmasti (lisää), asia on ollut Trumpin lempiteema, Euroopan suhteen jää nähtäväksi.
-a-teisti-
ArtoTTT
Suomen taloudella ei hyvin mene.
https://www.verkkouutiset.fi/a/suomen-suurimmalta-vientialalta-lohduttomia-uutisia/#e21c18d9
Eihän tuo nyt mikään uutinen enää ole, moneskohan kerta tämä on kun orastava nousu perutaan? Ja viennin vaikeudethan alkoivat näkyä jo ennen viime eduskuntavaaleja.
Tuttu uutinen tuokin ja moni muukin ei hyvä uutinen, meillä on työnantajan maksama Kauppalehden tilaus, eikä siinäkään ole juuri positiivisia uutisia ollut aikoihin, samaa synkkyyttä vain.
Ja mahdollinen kauppasota on yksi uusi synkkä pilvi taloutemme yllä.
-a-teisti-
”Markkinoilla näyttäisi kuitenkin olevan luottamusta Trumpin talousosaamiseen.”
Ei nyt niinkään osaamiseen... Markkinat uskovat, että Trump jakaa halpaa rahaa etenkin yrityksille tulevien veronmaksajien kustannuksella.
(Amerikkalaisilla on noin viisinkertainen velkataakka asukasta kohden Suomeen verrattuna.)
No, Turun telakka sai uuden tilauksen Icon-sarjaan ja lisäksi option kahteen. Positiivista. Edes jotakin.
Riskinsä tuossakin silti aina on, valtion (Finnveran) takaus pitää tietenkin olla, laivanrakennus kun kuuluu niihin aloihin, joilla mahdolliset tappiot sosialisoidaan jo etukäteen. Ja Meyer on vaikeuksissa jo nyt ja rahoituskuvioissa on hiukan kitkaa kuulemani mukaan.
Orpokin innostui kovin tilauksesta, kerrankin kun positiivista, mutta asia ei ole kyllä lukkoon lyöty ja viimekädessä laivan tai laivojen rakentaminen on hallituksen käsissä. Ei takausta, ja ei rakenneta, takaus ja rakennetaan. Ja vastuut olisivat sitten kai jotakin 3-4 miljardia. Tällaistä kapitalismia tämä ala nyt vain on.
-a-teisti-
ArtoTTT
#Eihän tuo nyt mikään uutinen enää ole, moneskohan kerta tämä on kun orastava nousu perutaan?#
Eikä ole vielä edes Trump presidenttinä. Mutta aika kauas saa mennä kun Suomen taloudella meni lujaa.
Riippuu mittareista joilla mitataan. Valtion velka kuitenkin kääntyi pysyvästi nousuun jo Vanhanen II -hallituksesta lähtien.
Mölisijät kuitenkin laittavat kaiken Marinin hallituksen piikkiin, tätähän heille vauhtoehtomedia hokee. Marinin hallitus kyllä otti rajusti velkaa, mutta meillä oli myös poikkeukselliset olosuhteet sitten sotien, korona ja Ukrainan sota. Näiden lisäbudjettien yms. hintalappu on miljardeja. Ukrainan sota on tietenkin myös tämän hallituksen riesa.
Mutta ongelmat alkoivat todellisuudessa ja kauan sitten, jo 90-luvulla ja mm. verotuspohjan kaventaminen ja heikko kasvu on johtanut krooniseen velkaantumisen.
Eikö Trump ole tietenkään tuohon osallinen, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että mikäli tullimuurit toteutuvat, niin kuulumme kärsijöihin.
-a-teisti-
Suomen talous kääntyi plussalle Lipposen ja Niinistön aikana. Sitä avitti Viinasen leikkaukset, Nokian nousu ja EU-liitos. Nyt tästä kuviosta ei ole jäljellä mitään, sillä EU tuoma "hyvä" on ollut mukana jo pidemmän aikaan.
Itse olen sitä mieltä, että Suomen pelastus on sinipunahallitus seuraavien vaalien jälkeen. Lindman on oikeistodemari ja Orpo ottaa askeleen vasemmalle. Näiden kahden vetämänä plus RKP ynnä vihreät saadaan pyörät pyörimään.
Joka tosin kyllä riippuu ennen kaikkea maailmantalouden käänteistä. Siksi se mitä Trump tekee nyt USA:ssa on hyvin ratkaisevaa. Jos hän aloittaa kauppasodan niin sillä ei ole mitään muuta kuin huonoja vaikutuksia kaikille osapuolille.
ArtoTTT
Voihan se vaihdella alakohtaisesti ja alueittain, mutta jotenkin tuntuu siltä ettei 2008 finanssikriisin jälkeen enää Suomen taloudella ole kunnon draivia ollut, mutta fiilispohjalta tuo, sen sijaan Ruotsi on jotakin onnistunut tekemään paremmin kuin me.
Ei ole ollut, lähes nollakorkojen ajat olivat kuitenkin sikäli tasoittava tekijä, että rahaa nyt oli, kun se oli melko ilmaista.
Nollakoroilla tämä meidänkin kämppä ostettiin, tosin parina viimeisenä vuotena oikein urakoitiin velkojen maksun suhteen, oli etiäinen, että se lysti loppuu ja loppuihan se.
Mutta hitaasti kasvavassa taloudessa mitättömät korot tasapainouttivat tilannetta, sitten kun tilanne muuttui oli se monelle melkoinen shokki.
Nollakorkoihin paluuta tuskin enää on, kasvaneet kustannukset velkojen ja jokapäiväisen elämän suhteen ovat vetäneet monen talouden tiukalle ja kertovat kuinka pienellä liikkumavaralla suomalaiset taloudet itseasiassa pelaavat. Toki halpa raha houkutteli monet velkaantumisen liikaa.
Mutta ilman velkaakin monelle tekee tiukkaa, kustannukset ovat karanneet. Tilannehan on globaali ja sama mikä itseasiassa siivityi Trumpin valtaan.
Pieni liikkumavara kotitalouksilla sekin on kasvua hidasta tekijä ja on nyt sitten konkretisoitunut ja näkyy mm. palvelualojen ahdinkona. Mutta vuoden vaihteessa tapahtuu käänne,kuten piti tapahtua viime vuonnakin. Näin meille taas kerrotaan. Enpä usko. Eikä moni muukaan.
-a-teisti-
Mitä ihmettä te houritte. Jos Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella on jo julkaistu suunnitelma Euroopan tuhoamiseksi nimeltä Plan A, niin mikä saa teidät luulemaan ja kuvittelemaan, ettei se nyt laiteta käytäntöön!?
https://www.verkkouutiset.fi/a/ydinsodan-synkka-simulaatio-nain-kavisi-suomelle/#38023413
Jos Harris olisi voittanut vaalit, niin tilannetta voisi joutua jopa miettimään, mutta nyt ei tarvitse.
Huomioikaa nyt edes, että vuonna 2019 kaikki olivat vielä hyvää kaveria Putinin kanssa, eikä ollut mitään pandemioita tai Ukrainan sotaa, ja silti oli jo valmis suunnitelma - nythän se on hyvä laittaa jopa käytäntöön, kun on ikään kuin alibikin.
Olet väärässä. Tämä on moraalinen voitto. Tämä on totuuden voitto liberaalien valheista. Olen koko illan laulanut : "Vuaai-em-sii-ei!" Hyvä biisi, jonka merkitys on nyt muuttunut kokonaan.
Ai sinä juhlit homoporukan kappaleella...mielenkiintoista kun huomio mille palstalle kirjoitat...
Juhlit laulamalla maailman kenties tunnetuimman homobändin kuuluisinta homobiisiä! 😁
Olipa typerä kommentti sinulta hihhulilta. Mitä ajattelit tämän lauseen tarkoittavan: ” Hyvä biisi, jonka merkitys on nyt muuttunut kokonaan”?
Mistä ihmeestä muka päättelet, ettei tietäisi kys. kappaleesta mitään? Olisit ajatelut jälleen ennen kirjoittamista,
Mikä siinä on ongelmana? Mikä kohta kertosäkeen sanoituksessa on ongelmana?
Vedit jopa noin turhanpäiten homouden mukaan tähänkin.
Minkä ihmeen ongelman näet kyseisen kertosäkeen laulamisessa?
Minulla on soittolistalla myös homojen laulamia kappaleita, enkä kaikkien laulajien seksuaalisuutta tietystikään edes tiedä, enkä välitä ottaa selvää, mutta sinulle on tärkeää?
Old man Donald bailasi waiemsiitä Roy Cohnin kanssa New York diskoissa 1978.
https://www.biography.com/legal-figures/a60776177/roy-cohn-donald-trump-friendship
Eihän tämä vähälahjainen tuollaista ymmärrä.
Äitis oli hihhuli
”USA:ssa lakien läpivienti tarvitsee kongresissa 60 prosentin kannatuksen. Näin ollen demokraattien määrä riittää helposti estämään esimerkiksi kristillisen valtion synnyttämisen.”
Saa nähdä, miten toteutuu Trumpin politiikka. Sen taustalla on ”käsikirja”, joka on hänelle valmiiksi laadittu.
Kun Trumpin ajatus perustuu siihen, että hänen mukaansa Yhdysvaltain perustuslain artikla kaksi antaa hänelle "oikeuden tehdä mitä tahansa presidenttinä".
Eli aluksi olisi tarkoitus laajentaa presidentin valtaoikeuksia, eli saattamaan liittohallituksen koko toimeenpanovallan suoraan presidentin hallintaan.
Sen jälkeen alkaisi puhdistukset (sitä ”wokea”) liittovaltiotasolla. Kymmeniä tuhansia työntekijäitä irti sanottaisiin ja heidän korvattaisiin Trump ”uskollisilla”.
Näin oikeusministeriö, oikeuslaitos FBI, opetusministeriö jne. joko lakkautettaisiin tai ne toimisivat vain trumppilaisten kautta.
Köyhien terveydenhuoltoa ja koulutusmahdollisuuksia heikennetään. Kaavailtu on jopa se, että kongressia ei enää tarvittaisi aseidenvienti lupaan.
Trump on luvannut rauhan Ukrainaan jo ennen virkaanastujaisia, jotka ovat tammikuun 20. päivä.
Verohelpotuksia on myös luvattu, jotka vääjäämättä vähentävät valtion tuloja.
Laittomien maahanmuuttajien joukkokarkottamiset sekä pidätykset ovat myös tiedossa. Näin ns. halpatyövoima katoasi Yhdysvalloista.
Saa nähdä, miten nämä tulevat toteutumaan.
Tästä lähtee nousu. Tosin ei EU:ssa, kun ne ei vaan osaa.
"Täällä hihhulit elämöivät USA vaaleilla ja Trumpin valtaannousulla. Väitetään että kaikki muuttuu kun Trump sai värisuoran. Eli senaatti, edustajainhuone ja pressa ovat kaikki rebuja. Vaan kun se ei ole näin. "
Ja myös Valkoinen talo ja Korkein oikeus ovat nyt republikaanien, mikä tarkoittaa että totta tosiaan Trump muuttaa kaiken USAssa ja sodissa.
Juuri näin ,pitkälti.
Ilmestys 13:5-7 kertoo kuinka peto pilkan avulla vie pyhät turmioon ja ottaa vallan koko maailmassa. Sitä on jatkunut vuodesta 2011 alkaen.
Trump yrittää voittaa pilkkaajat ehkä. Tai sitten hän tyytyy olemaan yksi kolmesta totuuden pylväästä. Ja toimia yrittää taustalla ja pilkkaajien keskellä. Oman agendansa suuntaan.
Kuitenkin jos hän on kuudes trumpetti niin epäonni seuraa häntä. Kolmasosa ihmiskuntaa kuolee ja idän pilkkaaville KUNINKAILLE avautuu tie. Hän tulee epäonnistumaan.
Pilkan kuriin laittaminen ei ehkä ikinä onnistu.
Islam kertoo Mahdi tekee päätöksen pilkan sallimisesta tai kieltämisestä. Ja kun päätös on tehty muslimit tyytyy siihen.
Täällä taas sama vajakki mölyää omaa vakiomölinäänsä siitä, että joku trolli hehkuttaa Trumpin voittoa.
Tää heikkolahjainen vätys ei muuta osaakkaan, kuin pistää kaikki uskovien piikkiin.
Täällä hän on vuositolkulla haukkunut uskovia hihhuleiksi ja tästä syystä häntä itseään saa nimitellä ihan miksi haluaa.
Tämä selviää hänen profiilistaan, joka on säälittävää luettavaa siksikin, että tällä reppanalla ei tunnu olevan elämässä mitään muuta tekemistä, kuin roikkua täällä ihmisiä haukkumassa.
”Täällä taas sama vajakki mölyää omaa vakiomölinäänsä siitä, että joku trolli hehkuttaa Trumpin voittoa.”
Tuota, sinä sitten päätit mollata aloittajaa ja samalla mitätöit näitä Trumpin kannattajia.
”Täällä hän on vuositolkulla haukkunut uskovia hihhuleiksi ja tästä syystä häntä itseään saa nimitellä ihan miksi haluaa.”
Onhan tuo ”hihhuli” varsin provosoiva ilmaisu, mutta ymmärrän sen siten, ettei sillä tarkoiteta kaikkia uskovia.
Taitaa tämä mollaaminen olla tyylinä liian monella. Kun yksi aloittaa, vastaa toinen siihen ja kolmas jatkaa.
Mutta onko se lupa tehdä sitä samaa kuin mitä toinen tekee?
Tyko Sallinen on siis vajakki. Samoin varmaan koko kansallismuseon henkilökunta...
https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/394081
On varmasti, sinäkö päätät, kuka mitäkin saa sanoa ?
Puolustat tapasi mukaan ateistikaveriasi, niinkö tämä pitää tulkita ?
Kyllähän aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, tämäkin uuno voisi jättää nuo nimittelyt pois, niin voitaisiin keskittyä keskusteluihin.
”Puolustat tapasi mukaan ateistikaveriasi, niinkö tämä pitää tulkita ?”
:D En vaan tätä:
Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
Luuk. 6:31 Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.
”Kyllähän aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, tämäkin uuno voisi jättää nuo nimittelyt pois, niin voitaisiin keskittyä keskusteluihin.”
Aikuisen ja etenkin kristityn pitää myös tietää se, ettei jatka nimittelyä eikä panettelua.
"Aikuisen ja etenkin kristityn pitää myös tietää se, ettei jatka nimittelyä eikä panettelua."
Hahaa, juuri niinkuin arvasin, atte voi/ saa mielestäsi jatkaa herjaamistaan, mutta uskovan tulee vaan nöyrästi ottaa se vastaan ?
- sillälailla...
Toki sinä saat jatkaa pahoja tapojasi sekä huonoa käyttäytymistäsi ja perustella sen sillä, että kun muutkin tekee :D
Se onkin tämän ajan arvoja.
Etkö itse huomaa, miten asetat uskovalle vastuun sanomisistaan, mutta hyväksyt aten mölinän ja herjaamisen ?
Minulle tämä kertoo ainoastaan siitä, että atte siis mielestäsi saa/ voi jatkaa mölinäänsä.
On koomista, että vetoat Raamattuun ja väität(?) minun jatkavan huonoa käytöstä, mutta et nää sitä tässä vajakissa, joka on jatkanut herjaamistaan vuosia ja tässä valossa vetoamisesi valuu hukkaan.
Mielestäni ylläpidon pitäisi puuttua tuohon herjaamiseen, mutta siellä ei reagoida yhteenkään ilmoitukseen asiattomista viesteistä.
Mummomuori taitaa olla justiinsa sama vajakki kuin tämä aloittaja.
Trump on juuri ilmoittanut, että jotta "MAGA" (Amerikan suureksi tekeminen uudelleen) toteutuisi, se vaatii myös sen, että kristinusko ja Raamattu tuodaan takaisin sille kuuluvaan arvoon yhteiskunnassa. "Judeo-kristillinen" elämänkatsomus on hyökkäyksen alla ehkä enemmän kuin koskaan, sanoo Trump ao. videolla, joten Amerikka on saatava myös "MakeAmericaPrayAgain-liikkeeseen", eli rukoilemaan.
Julistus löytyy Tubesta otsikolla:
We Are Bringing The Bible BACK To America‼️🥳🇺🇸 // President Elect Donald J. Trump
Trump mainostaa tässä CMFI-USA Miracle Center-kanavan videolla "God Bless The Usa"-nimistä Raamatunpainosta, joten mitä se sitten sisältääkään, jää nähtäväksi.
En usko väitteisiin siitä, että Trump olisi antikristus. Uskon, että hän kuitenkin on henkilö, joka edesauttaa antikristuksen nousua valtaan. Jos joku on pelottava hahmo, niin Vance, eikä Trump. Ja myös Trumpin vävy.
Myös Netanyahu liittyy antikristuksen tuloon. Bibi on saanut jo aikoja sitten rabbeilta sanan, jonka mukaan nimenomaan hän olisi se henkilö, joka esittelee "messiaan" Israelille.
"Bibi on saanut jo aikoja sitten rabbeilta sanan, jonka mukaan nimenomaan hän olisi se henkilö, joka esittelee "messiaan" Israelille."
Ohoh. Missäs näin väitetään?
Aiheesta löytyy netistä ja Tubesta. Muun muassa:
"Benjamin Netanyahu was told by a powerful Jewish religious figure that he would be Israel's last leader and hand the sceptre to the Messiah." (TRT World)
Suomeksi: "B. N.:lle kerrottiin merkittävän juutalaisen henkilön taholta, että hän olisi Israelin viimeinen hallitsija ja se, joka ojentaisi valtikan messiaalle."
Trump vaatii ikiaikaisia perhe- ja kristillisiä arvot takaisin ja woketuksen tuhoavan vaikutuksen lopettamistaa. Woketus tappaa käytännössä!
Vance painotti, että häntä ei kiinnosta EU-maiden kaltaisten ”takapajuloiden” arvomaailmat.
Vance on pelottavan radikaali hahmo. Vaikka hänkin on (olevinaan) Raamattua voimakkaasti puoltava kristitty, niin puheet ym. eivät kuitenkaan aina siltä vaikuta, että olisi Raamattu ja Jeesuksen esikuva ymmärretty oikein.
Kumma että nuo muut ennustajat ja selvänäkijät ihmisiä aina niin kiinnostavat, mutta ei Raamatun profetiat, jotka on Jumalan antamia.
Nytkin oli Nostaradamuksesta ja Baba Vangasta lehtijuttu, että nämä ovat ennustaneet pahoja asioita vuonna -25 Eurooppaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010824030.html
Nostradamus ennusti: Tulossa katastrofien vuosi 2025
Jeesuksen sanat evankeliumeitten kautta kuuluvat:
"Kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua. Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.
Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille, kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."
Jeesuksen julistamaksi käskemää taivasten valtakunnan evankeliumia ei ole julistettu vielä päivääkään, joten tuohon on vielä pitkä matka.
Hän, uhkauksensa jälkeen opettaa seuraajilleen ihmeidentekokyky, päätyi vain rahanvaihtajien toimesta kirotuksi ja teurstetuksi uhrilampaaksi. Täytyy ensin odottaa hänen paluutaan.
Miehellä on enemmän nahkaa kun naisella https://www.hs.fi/feature/art-2000010705866.html
No, minä en vallasta tiedä muuta kuin Sauli Niinistön sanat A-studiossa vuodelta 2018, kun Trump ja Putin tapasivat toisensa Suomessa, ja Putin sai Trumpilta pelipaidan ja Trump Putinilta jalkapallon, ja Niinistö oli yhtä huonossa kunnossa kuin 20 vuotta pelkästään sellissä ollut elinkautisvanki todetessaan, että se tulee olemaan musta päivä Euroopan historiassa - siinä neuvoteltiin Euroopan yli.
Ja seuraavana vuonna julkaistiin Plan A video Yhdysvaltain toimesta - jonka juuri linkitin - että Yhdysvallat ja Venäjä yhdessä tuhoavat Euroopan ytimen. Huomautan - tuolloin ei vielä ollut ilmassa minkäänlaista närää Euroopan ja Venäjän välillä, siihen oli aikaa tuolloin vielä kolme vuotta.
Nyt voivat presidentit jälleen vetää pelipaidat päälleen, ja heitellä palloaan Euroopan yli.
Sanonpa vaan, ei tule hyvä heilumaan, mutta Eurooppa saa mitä on tilannut - on Liittoutuneet ennenkin meidät kansallissosialismilta ja natsi-Saksalta pelastaneet - tosin eivät ilman sotaa.
Kansallissosialismi natsien ekonomisti Ludwig Erhardin nimiin on pakollinen talouspolitiikka EU:n jäsenvaltioille Lissabonin sopimuksen mukaan. Todellisuudessa toinen maailmansota ei koskaan päättynytkään, vain pelin muoto muuttui valtiosopimuksin Euroopan unionina, joka on perustettu yksityishenkilöin maattomalla puoleella, jonka koko maailman ainoa kunniapresidentti on itse presidentti Sauli Niinistö.
Suomesta on kyseisellä puolueella myös toinen henkilöjäsen - hän on presidentti Alexander Stubb.
Rakennuskaava vallan saamiseksi on suoraan kopioitu Rooman vallanajalta, jolloin tällaisia henkilöitä, jotka solutettiin valtioiden sisälle, kutsuttiin amicus-nimellä.
Tästä syystä EU kutsui pikapikaa Sauli Niinistön neuvonantajakseen tähän vallitsevaan tilanteeseen - hänellä, jos kellään on parhaimmat tiedot Trumpin ja Putinin Suomen tapaamisestakin.
Turhaan tuijotatte mitään tulleja, tässä on jätti isommista asioista kyse niin, että on syytä todella nyt pitää hatusta kiinni, ja nostaa sitä käteistä, jonka Suomen Pankki juuri suositteli.
Sen verran tietoa vielä - EU:n ensimmäinen historiallinen toimenpide oli jo 40-luvulla Naton perustaminen, kyseessä ei ole Yhdysvaltain armeija. Mutta niin Britania kuin Yhdysvallatkin 'ovat nyt valmiina asemissaan' Euroopassa päämajoillaan Italiassa, Saksassa ja Puolassa.
”Sen verran tietoa vielä - EU:n ensimmäinen historiallinen toimenpide oli jo 40-luvulla Naton perustaminen…”
Tosin Nato eli Pohjois-Atlantin liitto perustettiin Yhdysvalloissa 1949. Perustajajäseniä olivat Yhdysvaltojen lisäksi Alankomaat, Belgia, Islanti, Italia, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta.
Se perustettiin Neuvostoliiton uhan vuoksi. Nyt Venäjä seuraa Neuvostoliiton toimia ja uhkaa Eurooppaa.
Euroopan unioni perustettiin Maastrichtin sopimuksella 1992.
No tuo nyt on tuttua tumtumpaa hihhuleiden "historian tuntemusta". Heillä ei ole mitään tekemistä historian tosiseikkojen kanssa. Suurelta osalta heidän tiedämys on pelkkää mielikuvapeliä, johon sekoittuu valmiit perityt katsomukset "hyvistä" ja "pahoista".
Ehkä kyse on siitä, etteivät he viitsi ottaa selvää, miten jutut on aikoinaan mennyt. Luetaan kaikenmaailman sivustoja, joissa levitetään niitä ihme salaliittoteorioita.
Mistä näitä oikeen tulee nimimerkki. Oraakkeli vastaa: " Jospa niitä tuleekin sieltä arsholesta, lue assholesta."
Jumalamme ei ole sieltä. Herramme ei ole sieltä. Vaan yllätys, yllätys. Ihan muualta.
__________________________________________
Siinä sulle nyt sitten ihan mietinnän aihetta. Olitpa sitten poliittisesti värittynyt, ehkäpä turhankin liiaksi. Tai et.
Ja värisuora on ihan hyvä käsi. Oli pöydällä sitten enempi tai vähempi "taaloja", tai taalojen kaltaisia rahoja.
Tuota ei kyllä ihan heti uskoisi koska homma pyörii tiukasti holen ympärillä.