Se antoi esimerkin.
Karpon kronikat: Kunnan kiusallinen asiakas
Karpo oli kunnan arkkityyppinen valittaja. Hän oli mies, joka näki punaiset vaatteet siellä missä toiset näkivät vain vaaleanpunaisia. Kunnan jokaisesta päätöksestä löytyi Karpon mielestä jokin vääryys, jokin lain vastainen kohta, jokin syy valittaa hallinto-oikeuteen.
Karpo oli asiantuntija kaikissa asioissa. Hän tunsi kunnan rakennusmääräykset paremmin kuin rakennusvalvonta, tiesi tarkkaan, miten puistojen nurmikkoa pitäisi leikata, ja oli vakuuttunut siitä, että juuri hän oli se ainoa, joka tiesi, miten kunnan rahat tulisi käyttää.
Kunnanvaltuuston kokoukset olivat Karpon kalenterissa merkittyinä punaisella. Hän seurasi tarkkaan kaikkia keskusteluja ja äänestyksiä, ja jos jokin päätös ei miellyttänyt häntä, hän oli valmis tarttumaan puhelimeensa ja tekemään ilmoituksen hallinto-oikeuteen.
Karpon valitukset olivat usein pitkiä, yksityiskohtaisia ja täynnä lainpykäliä. Hän viittasi aina johonkin asetukseen tai lakiin, jonka mielestään oli rikottu. Hallinto-oikeudessa Karpon tapaukset olivat jo tuttu näky. Tuomarit tiesivät, että kun Karpon nimi ilmestyi asiakirjaan, edessä oli pitkä ja perusteellinen käsittely.
Vaikka Karpon valitukset olivatkin usein perusteettomia, hän ei koskaan antanut periksi. Hän oli vakuuttunut siitä, että hän taisteli oikeuden puolesta ja että hänen toimintansa oli tärkeää koko kunnan kannalta.
Kunnan virkamiehet olivat Karpon suhteen jo menettäneet toivonsa. He tiesivät, että Karpon kanssa ei ollut mitään tehtävissä. Hän oli kuin kuntaan iskenyt kirous, joka ei koskaan hellittänyt.
Eräänä päivänä kunnanvaltuusto päätti perustaa kunnassa uuden koirapuiston. Karpo oli tietenkin heti paikalla kuulemassa päätöstä. Kun puiston sijainti oli päätetty, Karpo nousi yleisöstä ja ilmoitti, että hän aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.
– Miksi? kysyi yksi valtuutetuista.
– Koska puisto tulee liian lähelle omakotitaloaluetta, ja se häiritsee asukkaita, Karpo vastasi tyynesti.
Valtuutetut katsoivat toisiaan hämmentyneinä. He eivät voineet uskoa korviaan.
– Mutta eikö se ole juuri se, mitä ihmiset ovat toivoneet? kysyi yksi valtuutetuista.
– Ei, Karpo vastasi. – Minä en halua koirapuistoa lähelle kotiani.
Valtuutetut nyökyttelivät hiljaa. He tiesivät, että Karpo oli oikeassa. Hän ei halunnut koirapuistoa lähelle kotiansa. Ja koska hän ei halunnut, niin sitä ei voitu rakentaa.
Niin Karpo voitti jälleen kerran. Ja kunta jatkoi elämäänsä, odottaen seuraavaa valitusta.
Loppu
Karpon kronikat: Kunnan kiusallinen asiakas
Karpo oli kunnan arkkityyppinen valittaja. Hän oli mies, joka näki punaiset vaatteet siellä missä toiset näkivät vain vaaleanpunaisia. Kunnan jokaisesta päätöksestä löytyi Karpon mielestä jokin vääryys, jokin lain vastainen kohta, jokin syy valittaa hallinto-oikeuteen.
Karpo oli asiantuntija kaikissa asioissa. Hän tunsi kunnan rakennusmääräykset paremmin kuin rakennusvalvonta, tiesi tarkkaan, miten puistojen nurmikkoa pitäisi leikata, ja oli vakuuttunut siitä, että juuri hän oli se ainoa, joka tiesi, miten kunnan rahat tulisi käyttää.
Kunnanvaltuuston kokoukset olivat Karpon kalenterissa merkittyinä punaisella. Hän seurasi tarkkaan kaikkia keskusteluja ja äänestyksiä, ja jos jokin päätös ei miellyttänyt häntä, hän oli valmis tarttumaan puhelimeensa ja tekemään ilmoituksen hallinto-oikeuteen.
Karpon valitukset olivat usein pitkiä, yksityiskohtaisia ja täynnä lainpykäliä. Hän viittasi aina johonkin asetukseen tai lakiin, jonka mielestään oli rikottu. Hallinto-oikeudessa Karpon tapaukset olivat jo tuttu näky. Tuomarit tiesivät, että kun Karpon nimi ilmestyi asiakirjaan, edessä oli pitkä ja perusteellinen käsittely.
Vaikka Karpon valitukset olivatkin usein perusteettomia, hän ei koskaan antanut periksi. Hän oli vakuuttunut siitä, että hän taisteli oikeuden puolesta ja että hänen toimintansa oli tärkeää koko kunnan kannalta.
Kunnan virkamiehet olivat Karpon suhteen jo menettäneet toivonsa. He tiesivät, että Karpon kanssa ei ollut mitään tehtävissä. Hän oli kuin kuntaan iskenyt kirous, joka ei koskaan hellittänyt.
Eräänä päivänä kunnanvaltuusto päätti perustaa kunnassa uuden koirapuiston. Karpo oli tietenkin heti paikalla kuulemassa päätöstä. Kun puiston sijainti oli päätetty, Karpo nousi yleisöstä ja ilmoitti, että hän aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.
– Miksi? kysyi yksi valtuutetuista.
– Koska puisto tulee liian lähelle omakotitaloaluetta, ja se häiritsee asukkaita, Karpo vastasi tyynesti.
Valtuutetut katsoivat toisiaan hämmentyneinä. He eivät voineet uskoa korviaan.
– Mutta eikö se ole juuri se, mitä ihmiset ovat toivoneet? kysyi yksi valtuutetuista.
– Ei, Karpo vastasi. – Minä en halua koirapuistoa lähelle kotiani.
Valtuutetut nyökyttelivät hiljaa. He tiesivät, että Karpo oli oikeassa. Hän ei halunnut koirapuistoa lähelle kotiansa. Ja koska hän ei halunnut, niin sitä ei voitu rakentaa.
Niin Karpo voitti jälleen kerran. Ja kunta jatkoi elämäänsä, odottaen seuraavaa valitusta.
Loppu
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota ihmeessä lääkkees.
Ähtärin hilkka vajakki
> Niin Karpo voitti jälleen kerran.