tiedotusvälineet vaikenevat rasisminvastaisen taistelun tuoksinassa

Anonyymi-ap

Paikkakunnat
Uusimaa
Vantaa

Yli puolet ei tienannut työelämässä penniäkään, ainakaan verokirjalla.maahanmuuttoasiaa
Anonyymi-ap
2024-05-05 05:59:19

Parahin lukija, totuus on tylsä. Mitään ihmettä ei tapahtunut työllistymiskehityksessä vuonna 2023. Pikemmin päinvastoin. Maahanmuuttajien työllisyys laahaa noin 15 prosenttiyksikköä kantaväestön perässä. Ja suunta on alaspäin. Romahdus näkyy nyttemmin myös haastattelututkimuksessa.

Työllisten määrän lisäksi väliä on laadulla. Paljonko kukin antaa ja saa. Verotulojen ja sosiaalimenojen suhde on ikään kuin yhteiskunnallinen käyttökate.

Ani harva kansainvälinen osaaja tekee huipputiliä suomalaisfirmojen leivissä.

Huomattavasti useammat ovat matalapalkka-aloilla, osittain tulonsiirtojen varassa. Hyvin monet saavat niistä koko elantonsa.

Yleiskuvaan sekä paikallisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin on olemassa käteenkäypiä mittareita. Kuka tahansa saa niitä silmäillä sivustossa kuntaluvut.fi.

Etenkin isojen pakolaismaiden (Irak, Afganistan, Somalia, Syyria) vaikutus julkiseen talouteen on pommin kaltainen. Pistän tähän yhden tilaston, josta tiedotusvälineet vaikenevat rasisminvastaisen taistelun tuoksinassa.

Suomen kantaväestön 25–60-vuotiailla palkka- ja yrittäjätulon mediaani on 33 020 euroa (tilastovuosi 2020). Edellä mainituissa pakolaismaissa syntyneillä ja heidän jälkeläisillään toisen polven maahanmuuttajilla mediaani on: nolla. Häh? Luit ihan oikein. Yli puolet ei tienannut työelämässä penniäkään, ainakaan verokirjalla.

Teemu Keskisarja-suomen uutiset ote

6

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työllisten määrän lisäksi väliä on laadulla. Paljonko kukin antaa ja saa. Verotulojen ja sosiaalimenojen suhde on ikään kuin yhteiskunnallinen käyttökate.

      Ani harva kansainvälinen osaaja tekee huipputiliä suomalaisfirmojen leivissä.

      Huomattavasti useammat ovat matalapalkka-aloilla, osittain tulonsiirtojen varassa. Hyvin monet saavat niistä koko elantonsa.

    • Anonyymi

      Nuoruudessa 1980 luvulla meitä töissä julkisella puolella pikkupalkalla 5 henkilöa,, meilläkaikissa perheissä 4 henkeä
      ei siihen aikaan ollut asumistukia tai elätystukia kuin nykyään
      osa asui vuokralla ja maksoi montaa osamaksua saman aikaan ja ei viittä markkaa taskussa kahta viikkoa ennen palkan maksua
      jopa etelänmatkoja velalla ja vielä kahden vuodenjälkeen maksoivat matkaa mistä ei paljon edes muistoja enää maksettuaan viimeisen erän
      osa maksoi omistusasunnon velkaa 18,5% korolla ja ostimme tavaraa kun takataskussa oli rahat, ei tehty velkaa lisää
      eli 15 vuoden jälkeen olimme maksaneet velkamme kaikkeen ja siitä asti on ollut varaa käydä matkoilla ja asumme edullisesti omassa asunossa
      vuokralla asuja samassa jamassa edelleen, palkanmaksun jälkeen rahat on käytetty osamaksujen maksuun ja sen jälkeen PA ELI MITÄÄN PUSKURIA ei ole ylimääräisiin menoihin ja jatkuva kurimus joka kiristää välejä.

      nyt kela ja sossumenot kasvaneet järkyttäviksi ja vie meidät suomessa konkurssiin
      kun rahaa on jaettu älyttömästi nuorille jotka muuttavat pois kotoaan niin saavat vuokratuke vaikka ei ole työtä eikä opiskeluapaikkaa
      huume ja päihdeongelmaiset sekä mielenterveysongelmaiset jotka kasvava joukko, eivät kuuna päivänä tee töitä
      maahanmuuttajat ja matuopiskelijat elevät tuilla vailla velvollisuutta tehdä töitä edes saamansa opiskelujen jälkeen vuosi toisensa jälkeen
      suomessa ne vähäy jotka tekevättöitä joutuvat maksamaan siitä meillä aina vaan enemmän osaamattomia,ongelmaisia, itsekuria vailla olevia heittiöitäjamatuja jotka tarvitsevat valtavat tukiverkostot eli ottavia ja vaativia käsipareja aina vaan enemmän joka on kestämätön tilanne.
      Työtä on tarjolla ja niihin ei tartuta kun on saatu niin kauan niin paljon..
      MAAHANMUUTTAJT EIVÄT MISSÄÄN ELÄ NIIN LEVEÄSTI KUIN SUOMESSA.

    • Anonyymi

      xzcv

    • Anonyymi

      nuorten miesten siirtämiseen korkeamman elintason Eurooppaan

      Suomi näyttää esimerkkiä muille

      Tällä hetkellä Suomi on Euroopan kärjessä näyttämässä esimerkkiä muille siitä, kuinka täyskäännös muuttoliikkeen hallitsemiseksi on mahdollista tehdä jo yhdessä hallituskaudessa. Laittomasti maassa oleskelevien palautukset on sidottu kohdemaan kehitysapuun, ja Suomessa tehtiin Euroopan tiukin rajalaki estämään maahan kohdistuvaa hybridihyökkäystä siirtolaisaseella. Nyt komissio on viimein näyttänyt vihreää valoa tämänkaltaiselle menettelylle kaikissa jäsenmaissa.

      – Poistamme useita vetovoimatekijöitä elintasoperäiseltä siirtolaisuudelta. Puolitamme pakolaiskiintiön. Supistamme vastaanottorahaa ja kotouttamisteollisuutta sekä siirrämme vastuuta tulijoille. Asetamme tiukemmat kielivaatimukset kansalaisuuden saamiselle sekä nostamme siihen vaadittavan asumisajan kahdeksaan vuoteen.

      – Kannatamme järkevää ja laillista muuttoliikettä. Suomea hyödyttävä osaaminen on tervetullutta, ja teemme myös maaohjelmia tarvittavan työvoiman rekryämiseksi. Mutta halpatyövoiman kriteereitä tiukennamme, jotta välttäisimme sosiaaliturvan varaan tipahtavan tulijavirran.

      – Perussuomalaisten meppinä levitän kaikkialla ja koko ajan tietoa Suomen esimerkeistä. Niistä kannattaa ottaa mallia. Aion myös tiedottaa aktiivisesti kotimaan suuntaan siitä, mitä Euroopan politiikassa tapahtuu, jotta voisin osaltani saada ihmiset kiinnostumaan yhteisistä asioista. On kunnia saada hoitaa mepin tehtävää seuraavat viisi vuotta, ja siksi teen kaiken voitavani. Go big or go home, Tynkkynen päättää.

      HS-ilmoituksen julkaisija on Tynkkysen ECR-ryhmä (Euroopan konservatiivit ja reformistit). Ilmoitus kokonaisuudessaan:

    • Anonyymi

      lisää teemua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe