Opiskelkoot muualla ilmaiseksi kuin suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Afrikkalaiset opiskelijat pois suomesta.
Anonyymi-ap
17268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sama koskee itäeurooppalaisia, eteenkin ryssiä.
Pimeä työ kunniaan niin loppuu lorvailijoiden turismi.
Juurikin näin
Opiskelevatko nämä afrikkalaiset yleensä mitään.Pääsivät vain tällä tavalla Suomeen ja jäävät tänne Kelan elätettäviksi.
Tummaihoisimpien ihmisten alkuperä on Afrikassa, mutta niin on kaikkien ihmisten, - sinunkin. Läheskään kaikki tummaihoiset opiskelijat eivät kuitenkaan ole Afrikasta. Suuri osa heistä maksaa opiskelustaan.
Suomi tarvitsee muualta tulevia opiskelijoita, koska sinunlaisistasi paskoista ei ole peruskoulua ja Kelan elättiä kummemmaksi.
Kansainvälinen opiskelija-aines luo verkostoja ympäri maailmaa myös suomalaisille.
Afrikkalaisia opiskelijoita lisää suomeen ja kaikille b oleskelulupa että voi tehdä duuniakin opiskelujen lomassa. Kantaeurooppalaiset opiskelijat ulos suomesta ja muutkin eurooppalaisten näköiset!
No mutku ne on nii ihqui ja hyvii paneen.
T:Tarja 14 v demarilapsi
Kaikki muualta tulleet masamaan omat kustannukset.
Tässäkin asiassa muut ensin. Se on vasuripolitiikkaa.
Suomi on velkainen hölmölä.
Hahah. Nyt lisää aivopierun voimaa. Velkaa on vain Venäjällä, jonka typeryyksistä kärsii koko maailma.
Ulosottoon vain kaikki kunnes sotakorvaukset on maksettu Ukrainaan.. ja Georgiaan.. ja Afganistaniin.. ja Moldovaan.. jne jne. Venäjä Z on vararikossa. Ovat luusereita ketkä kouttavat roikkua vallassa aloittamalla aina uusia sotia. Säälittävä pellelauma ketkä eivät osaa rakentaa edes toimivaa valtiota, saati ylläpitää oikeusjärjestelmää.
Kaikki ylimääräiset pois suomesta, suomi suomalaisille.
Me halutaan Esson baarit takaisin, EU hienostelu ja vaatteilla koreilu saa nyt loppua!
Nuo ähkivät Suomalaisten naisten päällä. Ei ole kiva joutua n..kerinnyt jälkiliukkaille.
Voi teitä pikkuisia persuja pelkoinenne!
Kaikki persut Suomesta Venäjälle ja Suomen passi pois. Persut rakastavat putleria niin pääsevät nautimaan kunnon venäläisestä diktatuurista jota yritävät ajaa myös Suomeen.
Katselkaas tätä menoa Etelä-Afrikasta entisen asukkaan kertomana
https://www.youtube.com/watch?v=LqTUkcpFmFw
Ei veronmaksajien kuulu maksaa vaihdossa olevien loisiopiskelijoiden kustannuksia.