Noitaopisto ja kouluvierailut

"Noitaopiston opettaja - ja opintosihteeri -- kävivät tänään Vantaalla Vaskivuoren lukiolla kertomassa opiston toiminnasta ja opetuksesta. Teemme kouluvierailuja mielellämme, mutta resurssien puitteissa." Fb-sivun perusteella tuollaisia vierailuja on ollut muutama.

Tuosta saamani kuvan perusteella en osaa pitää tätä ongelmana. Uskonnon oppimäärään kuuluu tutustuminen muihinkin uskontoihin. Kerran lukion aikana kuultava oletettavasti tietopainotteinen selitys ei minusta ole sitouttavaa. Samalla tavalla voisi paikalla joskus vierailla mormonit, adventistit jne. Opettajan johdollahan voidaan seuraavalla oppitunnilla purkaa vierailun sisältöä.

Oma kysymyksensä on toki se, miten vieraat tulisi valita. Ihan kaikkia pieniä ryhmiä ei ehkä kannata kutsua, mutta toisaalta kai on hyvä tarjota laaja valikoima.

30

1277

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mitään katsomusryhmiä kouluun missään muodossa eikä mitään materiaalia heiltä. Ei minkäänlaisia kompromisseja eikä myöskään mitään vastaavia tilaisuuksia siten, että ne olisivat vapaaehtoisia mutta niihin käytettäisiin yhteiskunnan taloudellisia resursseja. Toki jos joku opettaja vapaa-ajallaan haluaa tuollaisen vapaaehtoisen tutustumiskäynnin järjestää niin mikäs siinä sitten.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vapaa-ajattelu ei ole - trendikästä.


    • Anonyymi

      Valiitolla on tapana viitata filosofiapönttöihin kuten Niiniluodon oppilaisiin

      Sellainen eli Esa eläkeläinen Saarinen oli vastaväittelijä ja hyväksyi akuankkaan liittyvän
      törhösväitöksen. Sekundayliopisto Lappikin pelästyi tällaista hyväksymispelleilyä ja hylkäsi vaikka oli mennyt antamaan PAINATUSLUVAN

      On kyllä ennenkuulumatonta että vastaväittelijä hyväksyy ja yliopisto hylkää, toisin päin voi käydä, kun sekundakoulu hyväksyy mitä vain saadakseen nyhdettyä rahaa valtiolta mukaväitöksistä ja vastaväittelijä toteaa tämän

      Väitöksessä oli jotain akuankan kuvaviitteitä jne. Painatusluvan antaneita ei jostain syystä rangaistu
      eikä edes heidän nimiään kerrottu pilkattaviksi kun sekundaporukkaa suojataan

      Eli nostavat korvauksia ja palkkaa tekemättömästä työstä ja valtio maksaa väitöskirjasta
      tukea sekundayliopistolle, heillä on siis yhteinen tarve pimittää kaikki

      Väittelyä kokeillut aikoo jatkaa oikeudessa akuankan tieteellisyyden selvittelyä tai vastaavaa tietoa

      Törhönen haastaa Lapin oikeuteen
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce4f8c76-3e35-441c-befc-1fd5a2caacca

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Satanisti noitaopisto nuhtelen sinua Jeesuksen nimessä. Tuhoudu ja heittäydy helvetin tuleen. Kaikki jotka menevät tähän opistoon tai antavat oppeja minä rukoilen niille täydellistsä tuhoa ja sekasortoa Jeesuksen väkevässä nimessä ja lähetän sinne Jumalan enkeleitä tuhoamaan jokaisen saatanan lähettämän kirouksen ja hyökkäyksen jotka ovat kohdistuneet uskovia Kristittyjä vastaan. Tehkää parannus synneistä ja lopettakaa saatanan palveleminen, kääntykää Jeesuksen puoleen. Amen. Kiitos Jeesus.

      • Anonyymi00025

        Et tiedä muiden elämistä. Minusta Jumala tykkää kaikenlaisista ihmisistä. Ei hän käske olemaan lakiin vetoava synkkämieli. Armo on ainut joka pelastaa ei se mitä pettymyksiä Hänelle teemme.


    • Anonyymi

      On naurettavaa mennä johonkin filosofian opintoihin ja alkaa melskata ateismilla
      osoittaakseen ettei usko jsukseen tms

      Julistelu. Ylipäänsä aatehistoria on sekavien ukkojen sekavia oppeja jotka vaativat julistusta kun empiria puuttuu

      Ateistiksi tullaan muuta tietä eli
      sen sijaan voi mennä opiskelemaan sileiden tensorikenttien teoriaa luonnontieteissä jolloin julistelematta

      tulee
      ateistiksi kunhan ymmärtää toisin sanoen esim. tietää että
      Einsteinin teoriassa kaarevuus lasketaan Riccin tensorilla, kun taas Nordströmin
      skalaarikaarevuudella

      https://www.manhattanrarebooks.com/pages/books/1587/albert-einstein-adriaan-daniel-fokker/die-nordstromsche-gravitationstheorie-vom-standpunkt-des-absoluten-differentialkalkuls?soldItem=true

    • Anonyymi

      Voisiko nykynoidan kutsua Tampereen klubille keskustelemaan millaisia yhteneviä ja eroavia teemoja löytyy vapaa-ajattelun kanssa? Ja tietysti voi pohtia myös kristinuskon kannalta.

      • Hmm, täytyy vähän makustella ideaa. En noin äkkiseltään innostu.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Hmm, täytyy vähän makustella ideaa. En noin äkkiseltään innostu.

        Mikä ettei? Kouluissakin käyvät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ettei? Kouluissakin käyvät.

        No ehkä tuolta kulmalta saisi jotain. Mietitään.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        No ehkä tuolta kulmalta saisi jotain. Mietitään.

        Saisi samalla nuuskittua mikä on trendikästä ja unohtaa joogamatot.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Hmm, täytyy vähän makustella ideaa. En noin äkkiseltään innostu.

        Vapaa-ajattelijat ovat osoittaneet solidaarisuutta vanhan ajan noidille. Nyt tilaisuus olisi tehdä samoin nykyajassa. Oikeutta noidille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat ovat osoittaneet solidaarisuutta vanhan ajan noidille. Nyt tilaisuus olisi tehdä samoin nykyajassa. Oikeutta noidille.

        Hmm... ehkä huono sanavalinta tuo oikeus. Myötätuntoa ja kumppanuutta.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        No ehkä tuolta kulmalta saisi jotain. Mietitään.

        Entäs pakanaverkko? Heidän kanssaan oli kai joskus jotain yhteistä kannanottoa. Tunti pakanuudelle. Löytyykö uskonnottomuudella ja pakanuudella yhteistä rajapintaa?
        https://www.pakanaverkko.fi/yhteystiedot


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        No ehkä tuolta kulmalta saisi jotain. Mietitään.

        Avoimin mielin. Voi oppia joitain uutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs pakanaverkko? Heidän kanssaan oli kai joskus jotain yhteistä kannanottoa. Tunti pakanuudelle. Löytyykö uskonnottomuudella ja pakanuudella yhteistä rajapintaa?
        https://www.pakanaverkko.fi/yhteystiedot

        Kirkko ainakin, entä muuta?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Entäs pakanaverkko? Heidän kanssaan oli kai joskus jotain yhteistä kannanottoa. Tunti pakanuudelle. Löytyykö uskonnottomuudella ja pakanuudella yhteistä rajapintaa?
        https://www.pakanaverkko.fi/yhteystiedot

        Muistelen joo että oli kauan sitten jotain kannanottoa kirkon verotusoikeutta vastaan, suunnitelmissa ainakin.


    • Anonyymi

      Pakanuus sitoo valiittopellet ja k-mikkoskeptikot ihmissyöjiin Kongossa

    • Anonyymi

      Pienuskontoja on aika monta, joten parempi olisi joku paneeli kuin se että kaikki saisivat oman ajan.

      • No tuohonkin tavallaan aloituksessa viittasin: "Oma kysymyksensä on toki se, miten vieraat tulisi valita. Ihan kaikkia pieniä ryhmiä ei ehkä kannata kutsua, mutta toisaalta kai on hyvä tarjota laaja valikoima."


    • Anonyymi

      Toisaalt taas enstenks ihmisen on oltava mieltä. Tämä vaan, ei muuta.

    • Anonyymi

      Valiitollahan oli joku sellainen ukkeli esitelmöimässä joka oli väitellyt stananpalvonnasta, joka on todella tärkeä aihe Suomessa jossa stanaa palvellaan
      yrityksissä ja opiskelussa runsaasti

    • Anonyymi00026

      Vaparit ovat pääosin tällaisia, eroavat kirkosta räsäsohjelmien tms. lä pipi nnallisuuden ideoimina

      Uskovat noitia, fakiireja ja stananpalvonnasta väitelleitä tms

      Msalo, miksi noitaoppineet kiinnostaa, mikset seuraa Valiitosta lähtenyttä entistä puheenjohtajaa JussiKNiemelää tai setapridelle pitkät antavaa homoseksuaalia Vigeliusta, josta voi tulla Purran seuraaja?

      • Yritätkö koskaan ymmärtää mitään? Esimerkiksi tämän ketjun aloitusviestin ajatuksen voisit yrittää ymmärtää.


      • Anonyymi00028
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Yritätkö koskaan ymmärtää mitään? Esimerkiksi tämän ketjun aloitusviestin ajatuksen voisit yrittää ymmärtää.

        Vapaa-ajattelijat kaipaa suomalaista alkuperäistä perinnettä ja muinaisuskoa kristinuskon tilalle.
        Milloin noitaopisto tulee kertomaan Tampereen klubi-iltaan omaa näkemystään siitä, mitä oli ennenkuin kristinusko tuli ja pilasi kaiken?


    • Anonyymi00027

      Noitaopisto on Valiittoon verrattava marginaaliryhmä eli siinä mielessä ne voivat riidellä tai olla samaa mieltä, siihen ei juurikaan kannata kenenkään sikaansa kuluttaa arvailemalla kumpaa tekevät

      Tekoäly poistaa nimenomaan tällaiset pöpinätilaisuudet ensimmäisenä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe