Suurimmat maat ei ole hengessä mukana lainkaan

Samoin rikkaat öljyvaltiot. Siinä mielessä itse asiaan ihan turhaa, nutta toisaalta se vähäinenkin tieto leviää ajatuksen tasolle. Kiina jo sivussa, samoin Venäjä, USA saanut punavihreistä tarpeekseen. Intia ei ole mukana ym..

YK:n vuotuinen ilmastokonferenssi on alkanut, ja maailman johtajia noin 200 maasta saapuu seuraavien kahden viikon aikana.
COP29 pidetään Bakussa, Azerbaidžanin öljyntuottajavaltion pääkaupungissa.

Azerbaidžania on hallinnut sama johtaja, presidentti Ilham Alijev, vuodesta 2003. Hän varmisti viimeisimmän toimikautensa vuonna 2018 vaaleissa, jotka länsimaisten tarkkailijoiden mukaan eivät olleet demokraattisten normien mukaisia.
-kuin meillä ammattilliitojen vaalit, vain vasemmistolaiset kelpaa edustajiksi lakkoileviin liittoihin. Että, mitäpä me muita arvostelemaan kun itseltäkin vastaavaa löytyy. Yleensä 1 ja 2 puheenjohtaja SDP:stä, 3 puheenjohtaja vasureista. mm Teollisuusliittoon kelpaa vain; 1 puheenjohtaja oltava demari 2 puheenjohtaja vasuri. mm rakennusliitossa 1 puheenjohtaja vasuri..
Vasemssmitolal 54 kansanedustajaa, ja heidän "demokratia" ihan erilaista, kuin diktatuuri maissa.
9138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vasemmisto lakkoili hallitusta vastaan. Aikä härski teko demokratia maassa.
Kuin Putin olisi lähettänyt ruskean kuoren.

Äänestä
  • Vasemmisto lakkoili hallitusta vastaan.

    Äänestä

14.11.1917 alkoi yleislakko. SDP;llä oli puoluekokous päiviä ennen jossa oli mukana Stalin myös. Lakolla yrittvät maata heikentää tulevaan aseelliseen kapinaansa joka alkoi 27.1.1918. Stalin lupasi Bolseviikki-venäjän tuen aseineen aseelliseen kapinaan. Aseita tulikin junanvaunu lasteittain Venäjältä.. "jos punaiset olisi voittaneet, ei olisi ollut paluuta" sanoi Koivistikin 80 v haastattelussaan.

Ettei häävit ole taustat nyt hallitusta vastaan lakkoileissa demareissa.

Hävettää vasemmistomme, joka olisi maan myynyt heti alkuunsa Venäläisille.

Äänestä

Rahoitusta ilmastotoimille mietitään - kun entiset varat on vohkittu.

Öljyn ja kaasun tuottajamaiden on kustannettava tarvittavat toimenpiteet. Ne luonnollisesti voivat siirtää hinnoittelulla kulut käyttäjien maksettavaksi.

Äänestä

Mitä järkeä on edes järjestää näitä kokouksia joissain semidiktatuurisissa öljyvaltioissa? Ainoa hyvä puoli etteivät äärivasemmistolaiset pölhömielenosoittajat, tyyliin elokapina pääse paikalle, Gretakaan ei pääsyt rajan yli joten hänen täytyy tyytä huutamaan megafoniin naapurimaa Georgian pääkaupungissa. Mutta eihän tuollaisilla Azerbaijanin kaltaisilla valtioilla ole mitään innostusta oikeasti estää ilmastonmuutosta.

Äänestä

Punavihreät meiltä häätää lakkoileen Venäjällä. Kiitos lainasta.

Äänestä

Ei kuulu tämän palstan aiheeseen

Äänestä

Kaikki törkeydet sallitaan, asialliset kommentit poistetaan.

Äänestä

Ihmisen tuottamaa hiilidioksidia on maapallon ilmakehässä 0,0016%. Ei se vaikuta ilmastoon pätkän vertaa.

Ossi, oikea SOTILAS

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Samoin rikkaat öljyvaltiot. Siinä mielessä itse asiaan ihan turhaa, nutta toisaalta se vähäinenkin tieto leviää ajatuksen tasolle. Kiina jo sivussa, samoin Venäjä, USA saanut punavihreistä tarpeekseen. Intia ei ole mukana ym..

YK:n vuotuinen ilmastokonferenssi on alkanut, ja maailman johtajia noin 200 maasta saapuu seuraavien kahden viikon aikana.
COP29 pidetään Bakussa, Azerbaidžanin öljyntuottajavaltion pääkaupungissa.

Azerbaidžania on hallinnut sama johtaja, presidentti Ilham Alijev, vuodesta 2003. Hän varmisti viimeisimmän toimikautensa vuonna 2018 vaaleissa, jotka länsimaisten tarkkailijoiden mukaan eivät olleet demokraattisten normien mukaisia.
-kuin meillä ammattilliitojen vaalit, vain vasemmistolaiset kelpaa edustajiksi lakkoileviin liittoihin. Että, mitäpä me muita arvostelemaan kun itseltäkin vastaavaa löytyy. Yleensä 1 ja 2 puheenjohtaja SDP:stä, 3 puheenjohtaja vasureista. mm Teollisuusliittoon kelpaa vain; 1 puheenjohtaja oltava demari 2 puheenjohtaja vasuri. mm rakennusliitossa 1 puheenjohtaja vasuri..
Vasemssmitolal 54 kansanedustajaa, ja heidän "demokratia" ihan erilaista, kuin diktatuuri maissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu