Siis, ei mitään uutta suomen niemellä. Muistan 50-60 luvulle saakka, kuinka lähes sama oli lukumäärä, neljäsosa, oli perheitä jossa mies hakkasi muijansa, usein lapsetkin ainakin silloin kun oli saanut "viikonloppupullon". Sama näyttää jatkuvan, tilannetta ei ole parantanut esim. se että kaikille opetetaan englantia, eikä muukaan. Totta puhuen, pahin syy on se että nuoret miehet kokevat nuorten naisten olevan etuoikeutettuja heihin verrattuna. On olemassa vieläkin se "peräkamari" poikien joukko, vaikka niitä peräkamareita ei enää kovin olekaan. Tytöt ja naiset ovat esillä paljon enemmän, opiskelevat pidemmälle, hankkiutuvat useammin myös työelämään. Pojat elävät yksinhuoltaja äidin kanssa keskittyen peleihin, kaljaan sekä huumeisiinkin. Siis vain se "neljäsosa +/-", suurin osa on nykyisin pojistakin ulospäin suuntautuneita ja aktiivisia nuoria, tuhat kertaa fiksumpia kuin 60 luvun pojat.
Vastaukset 11
- Anonyymi
Kyseessähän ei ole mikään "tutkimus", vaan jonkinnäköinen kysely. Kyselyn kysymykset oli laadittu siten, että jo ennen vastauksiakin oli selvää, että toimeksiantaja saa haluamansa tulokset. Tämä on vuosien mittaan jo usein aiemminkin nähty feministitoimijoiden toimintatapa. Tehdään kysely, jonka kysymykset on laadittu niin, että niistä saadaan kohu aikaiseksi ja sitten nostetaan se kohu.
- Anonyymi
Ja Hesari tietenkin feministilehtenä lyö löylyä lisää ilman, että toimittajat ymmärtäisivät kyseenalaistaa kyselyn menettelyjä.
- Anonyymi
Vähän objektiivisempaa tietoa, tosin jo useamman vuoden takaa, saa Lääkärilehdessä olleesta tiedeartikkelista. Tuolloin tilanne oli se, että aluksi varusmiehet pitivät miesten väkivaltaisuutta vähemmän hyväksyttävänä kuin naisten väkivaltaisuutta, mutta lyhyen koulutusrupeaman jälkeen ymmärsivät, että naisten väkivaltaisuuteen tulee suhtautua yhtä vakavasti kuin miesten.
"Parisuhteessa olleista varusmiehistä kysymyksestä riippuen 14-17 % ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi. Vastaavasti runsas prosentti kertoi itse lyöneensä kumppaniaan. Ensimmäisessä kyselyssä 83 % varusmiehistä ei hyväksynyt naisten väkivaltaista käyttäytymistä kumppaniaan kohtaan missään tilanteessa ja 93 % ei vastaavasti hyväksynyt miesten väkivaltaista käyttäytymistä. Toisessa koulutuksen jälkeisessä kyselyssä naisten väkivaltaista käyttäytymistä ei hyväksynyt 92 % vastanneista ja 95 % ei hyväksynyt miesten väkivaltakäyttäytymistä."
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/myos-nuoret-miehet-joutuvat-parisuhdevakivallan-uhreiksi-lyhyella-koulutuksella-voitiin-vaikuttaa-varusmiesten-asenteisiin/ - Anonyymi
Olisiko kyselyn lopputulos ollut erilainen jos kysely olisi toteutettu ennen vuotta 2015. Tai olisiko kyselystä pitänyt tehdä jonkinlainen yhteenveto kuinka monta prosenttia kyselyssä naisten pahoinpitelyn hyväksyjistä oli maahanmuuttajia ensimmäisessä tai toisessa sukupolvessa?
- Anonyymi
Oli miten oli niin miehiä ne maahanmuuttajatkin on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli miten oli niin miehiä ne maahanmuuttajatkin on?
Jokainen kuuluu johonkin vähemmistöön.
Minun mielestäni kaikkia, joiden kengän koko on 39-40 pitää kohdella yhtenä ryhmänä ja syyttää toistensa tekemisistä.
- Anonyymi
Tasa-arvo palstaa vuosikymmenet seuranneena ei voi kuin todeta että tuo kysely on varmasti totuudenmukainen ja moni mies ei edes vastaa rehellisesti tuollaiseen kyselyyn.
- Anonyymi
Minun mielestäni on tilanteita, joissa väkivalta on sallittua.
Itsepuolustus tulee ensimmäisenä mieleen.
Poliisi saa käyttää väkivaltaa kiinniottotilanteessa.
Mielestäni saa myös huutaa takaisin ja se on henkistä väkivaltaa.
Näin minä olisin ajatellut enkä usko olevani ainoa, joka ymmärtää kysymyksen sillä tavalla. Veikkaan että ainakin neljäsosa ajattelee samoin. - Anonyymi
Mikään tekosyy ei oikeuta miestä hakkaamaan naista. Mies on aina paennut vastuutaan ja syyllistänyt naista - pelkuri mies. Miehen tehtävä on suojella ja puolustaa naisia ja lapsia. Näin luontokin sanoo. Islam on kääntänyt asian päinvastoin, naista saa pahoinpidellä ja riistää lähes loputtomiin. Vahvemman laki ja mielivaltainen väkivalta määrää. Miten käy naisen tällaisten miesten käsittelyssä? Ei ihme, että harvemmat naiset haluavat enää synnyttää.
- Anonyymi
Kysymys ei käsittääkseni mennyt niin, että onko olemassa tekosyytä naisen hakkaamiseen.
- Anonyymi
Kysymys oli asetettu niin, että ne, jotka eivät keksineet yhtään tilannetta, joissa väkivalta oli oikeutettua, sanoivat ei ja ne, jotka pystyivät kuvittelemaan tilanteen, joissa se on oikeutettua sanoivat kyllä.
Siinä mitattiin älykkyyttä eikä väkivaltaisuutta.
Olen varma, että nekin, jotka vastasivat ei, hyväksyvät esimerkiksi itsepuolustuksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400