Äänestäjiä kiinnostivat aivan toiset asiat.
Kuten ennen vaaleja tehdyistä kyselyistä oli ollut kaikkien havaittavissa jo ainakin vuoden ajan, heitä kiinnostivat ennen muuta talous, varsinkin inflaatio, ja Yhdysvaltain valtavaksi paisunut raja- ja maahanmuuttokriisi. Fox Newsin kyselyssä inflaatiota piti joko näiden vaalien tärkeimpänä kysymyksenä tai yhtenä tärkeimmistä peräti 87 prosenttia äänestämässä käyneistä, raja- ja maahanmuuttokriisiä taasen 75 prosenttia.
Näiden kolmen keskeisimmän vaalikysymyksen osalta Trumpiin luotettiin enemmän, paljon enemmän. Äänestäjien enemmistö koki asioiden olleen näiden suhteen nykyistä paremmin Trumpin aikana ennen pandemiaa, ja kontrasti tuon ajan ja viimeiset neljä vuotta vallinneen, useimmille amerikkalaisille kerrassaan sietämättömän, tilanteen välillä oli heistä kaikille räikeän selvä. Trumpin tuloksia tuottanut talous- ja maahanmuuttopolitiikka yksinkertaisesti haluttiin takaisin.
PS. onko Ruotsila liian PS myönteinen kun suomi24 poistaa jutut ja aloitukset?
eikö tässä ole suorastaan myös helsingin asia?
Juuri niinkuin Kamala sen sanoi?
7
74
Vastaukset
- Anonyymi
uskokaa jo -maahanmuutto ratkaisee maiden kohtaloita moneen suuntaan
PS. Pummipuheet Kaikkonen suomen keskusta- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.suomenuutiset.fi/purra-islamin-ja-monien-takapajuisten-kulttuurien-naiskasitys-on-suomalaisten-arvojen-ja-sukupuolten-valisen-tasa-arvon-kanssa-yhteensovittamaton/
juu ja irakinuutiset.....Tilastot ovat armottomia
“Tilastot ovat armottomia: kun verorahoitteisiin palveluin ja etuuksiin kohdistuu suurempi kysyntä, kokonaisuus ei vahvistu, vaan heikkenee.”
Purra myöntää, että väestöllinen huoltosuhde kyllä vahvistuu maahanmuuton myötä ja positiivisia vaikutuksia on myös eläkejärjestelmään.
“Jos maahanmuutto tuo jotakin eläkejärjestelmään, se vie samalla kaksin käsin muualta”, hän kuitenkin huomauttaa.
“Kun julkisen talouden verorahoitteisiin palveluihin ja etuuksiin, maahanmuuttoon itseensä liittyvien menojen lisäksi kohdistuu koko ajan suurempi kysyntä, kokonaisuus ei vahvistu vaan heikkenee”, Purra jatkoi.
LUE MYÖS
Rasismi iskee jopa ulkosuomalaisen kasvoille Helsingissä – Nyt äkkiä alas puusta, takapajuinen Suomi
Taloustieteilijät selvittivät: Työperäiselle maahanmuutolle on mahdoton löytää vaihtoehtoa
Keskuspankkiirilta karu varoitus kansallismielisyydestä: “Merkittäviä riskejä taloudelle”
Valtiovarainministerin mukaan ongelma helpottuisi, jos sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä olisi kansalaisuus.
Purra nosti puheessaan esiin Yhdysvallat ja kuvaili laittomien siirtolaisten muodostavan siellä työntekijöiden reservin.
Suomeen tätä ei hänen mukaansa kuitenkaan voi verrata, koska sosiaaliturvajärjestelmä on erilainen. Myöskään menestyvät maahanmuuttajat eivät Purran mukaan muuta isoa kuvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastot ovat armottomia
“Tilastot ovat armottomia: kun verorahoitteisiin palveluin ja etuuksiin kohdistuu suurempi kysyntä, kokonaisuus ei vahvistu, vaan heikkenee.”
Purra myöntää, että väestöllinen huoltosuhde kyllä vahvistuu maahanmuuton myötä ja positiivisia vaikutuksia on myös eläkejärjestelmään.
“Jos maahanmuutto tuo jotakin eläkejärjestelmään, se vie samalla kaksin käsin muualta”, hän kuitenkin huomauttaa.
“Kun julkisen talouden verorahoitteisiin palveluihin ja etuuksiin, maahanmuuttoon itseensä liittyvien menojen lisäksi kohdistuu koko ajan suurempi kysyntä, kokonaisuus ei vahvistu vaan heikkenee”, Purra jatkoi.
LUE MYÖS
Rasismi iskee jopa ulkosuomalaisen kasvoille Helsingissä – Nyt äkkiä alas puusta, takapajuinen Suomi
Taloustieteilijät selvittivät: Työperäiselle maahanmuutolle on mahdoton löytää vaihtoehtoa
Keskuspankkiirilta karu varoitus kansallismielisyydestä: “Merkittäviä riskejä taloudelle”
Valtiovarainministerin mukaan ongelma helpottuisi, jos sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä olisi kansalaisuus.
Purra nosti puheessaan esiin Yhdysvallat ja kuvaili laittomien siirtolaisten muodostavan siellä työntekijöiden reservin.
Suomeen tätä ei hänen mukaansa kuitenkaan voi verrata, koska sosiaaliturvajärjestelmä on erilainen. Myöskään menestyvät maahanmuuttajat eivät Purran mukaan muuta isoa kuvaa.Hysss
- Anonyymi
Kamalan lisäksi YLE.HS ja Suomen korruptio media hävisi!
YLE,,Suomen luotetuin media ,omalla vastuulla! - Anonyymi
Kurkku veitsellä auki maat
- Anonyymi
Hih
- Anonyymi
Hih
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882