Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Ilm. 20:12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
Tuomio tulee tekojen perusteella
129
557
Vastaukset
- Anonyymi
no niin tuota nyt hoet ympäri foorumia, koita kertoa millaisia tekoja sinä olet tarkoittamassa, kerro nyt muuten aloituksesi on tyhjää puhinaa.
Keskustelun otsikko
ja itse avaus ovat
tietenkin ihan ok.
Mutta todellakin.
Nuo kaksi Raamattulainausta
puhuvat kahdesta
aivan eri kohderyhmästä
ja siten myös
aivan eri tuomioista.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Keskustelun otsikko
ja itse avaus ovat
tietenkin ihan ok.
Mutta todellakin.
Nuo kaksi Raamattulainausta
puhuvat kahdesta
aivan eri kohderyhmästä
ja siten myös
aivan eri tuomioista.Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Melkoinen luotettavuusero miehillä
Paavali ei kuullut Jeesuksen opetuksia ollenkaan, vaan oli jälkikäteen Korinton seurakuntaan soluttautunutTarsolainen murhamies, jossa asusteli Saatanan enkeli.
Paavali opetti omia keksimiään uusia oppeja. Joilla sai kannattajia Kreikan Delfoin maakunnasta Korintosta.
Ei juurikaan muualta
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nim]. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Melkoinen luotettavuusero miehillä
Paavali ei kuullut Jeesuksen opetuksia ollenkaan, vaan oli jälkikäteen Korinton seurakuntaan soluttautunutTarsolainen murhamies, jossa asusteli Saatanan enkeli.
Paavali opetti omia keksimiään uusia oppeja. Joilla sai kannattajia Kreikan Delfoin maakunnasta Korintosta.
Ei juurikaan muualta
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nim].Jaakob ei puhu pelastavasta uskosta vaan pyhittävästä uskosta. Jos ihminen väittää, että on pyhittynyt, mutta ei näytä sitä teoillaan, niin mistä voi tietää, onko hänellä pyhittävä usko? Pelastava usko syntien anteeksiantamukseen hänellä voi kyllä olla, mutta usko, joka saa elämään vanhurskasta elämää on toisenlaista. Tämä usko liittyy taivaassa saatavaan kirkkauteen ja palkkioon, ei taivaaseen pääsemiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob ei puhu pelastavasta uskosta vaan pyhittävästä uskosta. Jos ihminen väittää, että on pyhittynyt, mutta ei näytä sitä teoillaan, niin mistä voi tietää, onko hänellä pyhittävä usko? Pelastava usko syntien anteeksiantamukseen hänellä voi kyllä olla, mutta usko, joka saa elämään vanhurskasta elämää on toisenlaista. Tämä usko liittyy taivaassa saatavaan kirkkauteen ja palkkioon, ei taivaaseen pääsemiseen.
Paavalikin myötää, että tuomio tulee kaikille tekojen mukaan, ei sitä voi kumota pelkällä uskoon vetoamalla, vaikka hän murhamiehenä yrittää sitäkin tulkintalinjaa avata.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob ei puhu pelastavasta uskosta vaan pyhittävästä uskosta. Jos ihminen väittää, että on pyhittynyt, mutta ei näytä sitä teoillaan, niin mistä voi tietää, onko hänellä pyhittävä usko? Pelastava usko syntien anteeksiantamukseen hänellä voi kyllä olla, mutta usko, joka saa elämään vanhurskasta elämää on toisenlaista. Tämä usko liittyy taivaassa saatavaan kirkkauteen ja palkkioon, ei taivaaseen pääsemiseen.
Parhamilla ja Olsenilla oli erityinen "pyhittävä" usko, josta he tulivat kuuluisaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhamilla ja Olsenilla oli erityinen "pyhittävä" usko, josta he tulivat kuuluisaksi.
Valitan, luterilaisena en tunne kyseisiä henkilöitä, enkä edes halua tuntea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Melkoinen luotettavuusero miehillä
Paavali ei kuullut Jeesuksen opetuksia ollenkaan, vaan oli jälkikäteen Korinton seurakuntaan soluttautunutTarsolainen murhamies, jossa asusteli Saatanan enkeli.
Paavali opetti omia keksimiään uusia oppeja. Joilla sai kannattajia Kreikan Delfoin maakunnasta Korintosta.
Ei juurikaan muualta
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nim].Jaakob kutsuu lukijaansa "tyhjänpäiväiseksi ihmiseksi" Jaakob ansaitsee siis tuomion, koska Jeesus sanoi: "... joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion..."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalikin myötää, että tuomio tulee kaikille tekojen mukaan, ei sitä voi kumota pelkällä uskoon vetoamalla, vaikka hän murhamiehenä yrittää sitäkin tulkintalinjaa avata.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.Olet hiukan vähemmälle jäänyt juutalaisfani.Teille ei asiat aukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhamilla ja Olsenilla oli erityinen "pyhittävä" usko, josta he tulivat kuuluisaksi.
Osmo Haavisto kertoi, että Parhami kokouksissaan rukoili niin
kauan sairaiden puolesta, että hän oli niin väsynyt, että
avustajat saivat viedä hänet pois koska hän ei itse enää jaksanut
mitään.
Miksi hän rukoili niin kauan, että oli lopen uupunut?
Ei niitä sairaita olisi tullut rukoiltavaksi ellei mitään olisi
tapahtunut. Parhamin rukouksen kautta parani lukuisia¨
ihmisiä. Siitä hän oli kuuluisa. Mutta tätä ei pekeleen
palvelijat tietenkään kerro. Pekele on keskittynyt toisiin
asioihin ja erikoisesti syntiin.
Tässä Osmo kertoo mielenkiintoisia asioita Parhamista
mutta myös muista asioista.
https://www.youtube.com/watch?v=txMUYD4jHuo&t=1365s
Mvh J - K - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Melkoinen luotettavuusero miehillä
Paavali ei kuullut Jeesuksen opetuksia ollenkaan, vaan oli jälkikäteen Korinton seurakuntaan soluttautunutTarsolainen murhamies, jossa asusteli Saatanan enkeli.
Paavali opetti omia keksimiään uusia oppeja. Joilla sai kannattajia Kreikan Delfoin maakunnasta Korintosta.
Ei juurikaan muualta
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". [Keefas on Pietarin arameankielinen nim].Paavali oli entinen fariseus, joka oli kääntynyt Jeesuksen ilmestyessä hänelle. . Hän uudestisyntyi.
Paavalista tuli Jeesuksen opetuslapsi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalikin myötää, että tuomio tulee kaikille tekojen mukaan, ei sitä voi kumota pelkällä uskoon vetoamalla, vaikka hän murhamiehenä yrittää sitäkin tulkintalinjaa avata.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.Jeesus on Jumalan Poika joka kärsi meille kuuluvan rangaistuksen. Meidän on käänyttävä pois huonosta elämästäme ja turvauduttava Jeesuksen Armoon ja elettävä Hänen yhteydessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhamilla ja Olsenilla oli erityinen "pyhittävä" usko, josta he tulivat kuuluisaksi.
Saatanaa palveleva trolli (Anonyymi 2024-11-15 12:38:45) vihaa Jeesuksen opetuslapsia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalikin myötää, että tuomio tulee kaikille tekojen mukaan, ei sitä voi kumota pelkällä uskoon vetoamalla, vaikka hän murhamiehenä yrittää sitäkin tulkintalinjaa avata.
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.Mistä sinä tiedät mitä joku Paavali on sanonut , eihän silloin ollut kielikään edes kehittynyt samoin kun meidän ajalla on. Joku sitten muka käännellyt tekstejä oman mielensä mukaisesti . Ei voi olla totta että joku aikuinen ihminen näitä lukee ja vielä laittaa uskonsa niinhin, ja kaikki looginen ajattelutapa . Mistä tavallista rehellistä ihmistä muka rangaistaan , mitä on ne synnit mitä hän muka on tehnyt koska on elänyt vaan ihan harmonista elämää .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakob kutsuu lukijaansa "tyhjänpäiväiseksi ihmiseksi" Jaakob ansaitsee siis tuomion, koska Jeesus sanoi: "... joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion..."
Ihan niin ihmisten synneistä kovasti muka hoilataan ja itse sitten alentaa ihmisen puheillaan . On se ihme että aina vaan vuonna2024 on pieni ryhmä ihmisiä a
Joka uskoo näihin höpinöihin . Ja tälläiset omaavat äänioikeuden että saavat äänestää , ja samalla elävät maailmoissa joita joku on kyhännyt pränttiin juuri sen sortin ihmisten luettavaksi kun tietää että he uskovat kaiken muun mutta ei tiedettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmo Haavisto kertoi, että Parhami kokouksissaan rukoili niin
kauan sairaiden puolesta, että hän oli niin väsynyt, että
avustajat saivat viedä hänet pois koska hän ei itse enää jaksanut
mitään.
Miksi hän rukoili niin kauan, että oli lopen uupunut?
Ei niitä sairaita olisi tullut rukoiltavaksi ellei mitään olisi
tapahtunut. Parhamin rukouksen kautta parani lukuisia¨
ihmisiä. Siitä hän oli kuuluisa. Mutta tätä ei pekeleen
palvelijat tietenkään kerro. Pekele on keskittynyt toisiin
asioihin ja erikoisesti syntiin.
Tässä Osmo kertoo mielenkiintoisia asioita Parhamista
mutta myös muista asioista.
https://www.youtube.com/watch?v=txMUYD4jHuo&t=1365s
Mvh J - KEi , rukousten kautta ei ole parantuneet kukaan , se on käytännössä mahdottomuus jos esim ihmisellä on vaikea virus niin se ei lähde rukouksilla , samoin jos on sairastunut bakteeritautiin niin sen parantaa antibiotika ainoastaan ja jos ei antibiotikkaa olisi niin moni kuolisi sairauteensa. Joten kukaan ei parane millään rukouksilla vaan jotkut tarvitsevat lääkärin hoitoa tullakseen terveeksi. Ihmeitä ei ole koskaan tapahtunut, kaikkeen on looginen selitys .
Niin että aikuisen ihmisen se tulisi ymmärtää.
Ei halvaantuneet mitenkään nouse ja kävele jollain loitsuilla liioin , eikä esim neurologiset sairaudet parane loitsuilla vaan lääketieteellisellä tekniikalla , jos katsotaan että se on mahdollista.
Sitten voin minäkin ristiä käteni ja hiljentyä kun omainen on sairas siis toivon vaan että kaikki menisi hyvin j hoito helpottaisi toisen oloa . En pyydä mitään koska jo lapsena lopetin pyytämisen kun huomasin ettei se auttanut koskaan , viimeinen vuosi päiväkodissa oli uskonnon tuputtamista lapsille , en tiedä mitä lahkoa edustivat , mutta nykyisellä ajattelu tavalla ei esikouluissa saa tuputtaa omaa henkilökohtaista uskoaan kenellekään koska kaikki lapset eivät tule uskonnollisista. perheistä,.
Siis yhteenveto, ihmeitä ei ole olemassakaan. Eikä liioin mitään majesteettirikos joku istuu valtaistuimella on vaan tavallista elämää jossa eletään maan lakien mukaisesti . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei , rukousten kautta ei ole parantuneet kukaan , se on käytännössä mahdottomuus jos esim ihmisellä on vaikea virus niin se ei lähde rukouksilla , samoin jos on sairastunut bakteeritautiin niin sen parantaa antibiotika ainoastaan ja jos ei antibiotikkaa olisi niin moni kuolisi sairauteensa. Joten kukaan ei parane millään rukouksilla vaan jotkut tarvitsevat lääkärin hoitoa tullakseen terveeksi. Ihmeitä ei ole koskaan tapahtunut, kaikkeen on looginen selitys .
Niin että aikuisen ihmisen se tulisi ymmärtää.
Ei halvaantuneet mitenkään nouse ja kävele jollain loitsuilla liioin , eikä esim neurologiset sairaudet parane loitsuilla vaan lääketieteellisellä tekniikalla , jos katsotaan että se on mahdollista.
Sitten voin minäkin ristiä käteni ja hiljentyä kun omainen on sairas siis toivon vaan että kaikki menisi hyvin j hoito helpottaisi toisen oloa . En pyydä mitään koska jo lapsena lopetin pyytämisen kun huomasin ettei se auttanut koskaan , viimeinen vuosi päiväkodissa oli uskonnon tuputtamista lapsille , en tiedä mitä lahkoa edustivat , mutta nykyisellä ajattelu tavalla ei esikouluissa saa tuputtaa omaa henkilökohtaista uskoaan kenellekään koska kaikki lapset eivät tule uskonnollisista. perheistä,.
Siis yhteenveto, ihmeitä ei ole olemassakaan. Eikä liioin mitään majesteettirikos joku istuu valtaistuimella on vaan tavallista elämää jossa eletään maan lakien mukaisesti .Sinäkö olet sitä mieltä, että Parhamin kätten alle jonotti sadat sairaat ihmiset
ja kukaan ei parantunut? Eikö huhu humpuukimiehestä olisi levinnyt kulovalkean lailla ja rukousjonot hävinneet?
Minulla on vaikea usko sinun selityksiäsi muutamasta pääsyystä.
1. Sinun olettamuksista, ettei rukouksen kautta voi parantua, näkyy, että olet jättänyt Luojan pois kuvioista. Jos Luoja ei ole mukana, ei varmaan kukaan parannu. Mutta jos maailmankaikkeuden Luoja on mukana toiminnassa, monet paranevat.
2. Olen itse käynyt Jumalan palvelijan kätten alla rukoiltavana Jumalan kehotuksesta vaikean vaivan tähden. Seuraavana päivänä olin täysin terve ja vapaa vaivastani.
Kerran uskova mies laski kätensä pääni päälle ja tunsin lämpimän miellyttävän voiman tulevan hänen käsiensä kautta päähäni ja päänsärky hävisi olemattomiin noin 60 sekunnissa.
Kerran seistessäni helluntailaisten kokouksessa ruumiini sisällä meni Jumalan Pyhän Hengen parantava voima ja minä parannuin siinä samassa hetkessä kaikesta huonovointisuudesta ja jopa säryistä, mitä kehossani oli. Jo näiden asioiden tähden minulla on mahdottomuus uskoa sinua. Kerron näitä sivustollani.
Kerran Jumala antoi luovan Sanan minun rakentaessani tulevaa saunaamme.
Sementti näytti loppuvan kesken, 1 -2 säkkiä puuttui, mutta sitten Herra Jeesus ilmestyi ja teki ihmeen Sanallaan ja lattian valaminen valmistui ja sementtiä jäi 1,5 säkkiä yli. Se oli niin suuri ihme, että olen kauan ihmetellyt itsekin sitä, ja ihmettelen vieläkin. Mutta kenenkään ei tarvitse uskoa jos ei tahdo uskoa. Mutta tämä on tosi.
Sitten olen itse omin silmin nähnyt Jeesuksen tekemiä parantumisihmeitä.
Olen itsekin kokenut kuinka minun käsieni kautta on mennyt Jumalan Voima
sairaan kehoon ja sairas parantui silmieni edessä.
Raamattu todistaa, että Jeesus Kristus on uskovissa Pyhässä Hengessä. ja
että Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Uskovissa on sama Voima,
joka herätti Jeesuksen kuolleista. Se on Jeesuksen Kristuksen
ylösnousemusvoima. Se Voima on maailmankaikkeuden suurin Voima,
se on Jumalan luomisvoima. Hänelle on kaikki mahdollista koska Hän
on Kaikkivaltias ja kaikkiriittävä Jumala. Jeesus elää!!!
3. Raamattu kertoo Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän elää tänäkin päivänä.
Raamattu kertoo, että Jeesus paransi joka päivä julkisen toimintansa aikana
sairaita. Hän ei ole muuttunut koska Hän on sama Jumala tänäkin päivänä ja
Hän on siellä, missä Häneen uskotaan, Hänet on otettu vastaan Herraksi, Häntä kunnioitetaan ja Häntä palvellaan uskon kuuliaisuudessa. Raamattu todistaa,
hör och häpnä, että uskova tekee Jeesuksen tekoja! Teetkö sinä Jeesuksen tekoja?
Se on mahdollista jokaiselle Häneen uskovalle ihmiselle!
Olen siis itse nähnyt ihmeitä ja kokenut niitä. Kerran Jeesus korjasi rikki menneen auton moottoritiellä. Mutta silloin minä en rukoillut auton korjaantumista vaan vaimoni ja hänen naisystävänsä. Minulla ei siinä tilanteessa ollut ollenkaan uskoa yliluonnolliseen auton korjaantumiseen koska tiesin vakavan teknisen vian tulleen autoon. Auto pitäisi saada korjaamolle. Mutta tarvittava usko ihmeeseen oli vaimollani ja hän rukoili. Kerron sivustollani näitä tapauksia. https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/439645701
Ja näitä tapauksia on lukuisia eikä kaikkea voi kertoa. Mutta jos yhteys Jumalaan puuttuu ihmisellä, ymmärrän, ettei hänellä ole uskoa Jumalan apuun hädän(kään) hetkellä.
Mutta kannattaa kääntyä Elävän Jumalan puoleen hädnän hetkellä ja muulloinkin Jeesuksen nimessä. Kerran Jeesus pelasti minut hirvihyökkäykseltä. Hirvi oli minusta
vain ehkä viiden metrin etäisyydellä kun Jumala puuttui tilanteeseen ja hirvi kesketti hyökkäyksensä, käänsä päänsä sivuun, nousi takajaloilleen ja lähti juoksemaan takaisin samaan suuntaan mistä se oli tullutkin.
Psalmit:50:15 "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Mvh J - K
- Anonyymi
"Tutkimustietoakin on siitä, että keskustelupalstoilla mellastavat tavallista selvästi useammin psykopaattis-sadistiset persoonat, joille yritys nolata tai vähätellä muita anonymiteetin takaa on houkuttelevaa. Toki myös järkevämmän tekemisen täytyy jostakin syystä puuttua, jotta toimeen tulisi tartutuksi."
- Anonyymi
Kaikki joutuu kerran tuomittavaksi tekojensa perusteella riippumatta siitä mitä heidän uskonsa on ollut.
Laintaulut tulee Uuteen Jerusalemiin kun uusi Temppeli laskeutuu taivaasta.
Laintaulut murskaa monen hihhulin autuuden odotukset pelkän uskon perusteella, kun viimeiselä tuomiolla ei kysytä ihmisen uskosta yhtään mitään, mutta teot selvitetän perusteitaan myöten.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.
Jaak. 2:25
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31]
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. [Fil. 2:12]
Ilm. 2:23
Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan. [1. Sam. 16:7; Ps. 7:10; Jer. 11:20; Room. 2:6]
Ilm. 20:12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. [Dan. 7:10; Luuk. 10:20+ | Matt. 16:27+]
Ilm. 20:13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. [Ilm. 3:11 | Jes. 40:10, 62:11 | Matt. 16:27+] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki joutuu kerran tuomittavaksi tekojensa perusteella riippumatta siitä mitä heidän uskonsa on ollut.
Laintaulut tulee Uuteen Jerusalemiin kun uusi Temppeli laskeutuu taivaasta.
Laintaulut murskaa monen hihhulin autuuden odotukset pelkän uskon perusteella, kun viimeiselä tuomiolla ei kysytä ihmisen uskosta yhtään mitään, mutta teot selvitetän perusteitaan myöten.
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.
Jaak. 2:25
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31]
1. Piet. 1:17
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. [Fil. 2:12]
Ilm. 2:23
Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan. [1. Sam. 16:7; Ps. 7:10; Jer. 11:20; Room. 2:6]
Ilm. 20:12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. [Dan. 7:10; Luuk. 10:20 | Matt. 16:27 ]
Ilm. 20:13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Ilm. 22:12
"Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. [Ilm. 3:11 | Jes. 40:10, 62:11 | Matt. 16:27 ]Rahab osoittautui vanhurskaaksi. Toisin sanoen kävi ilmi, että hän oli jo valmiiksi vanhurskas ennen tekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahab osoittautui vanhurskaaksi. Toisin sanoen kävi ilmi, että hän oli jo valmiiksi vanhurskas ennen tekoja.
Luehan tarkemmin Rahabista
Jaak. 2:25
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luehan tarkemmin Rahabista
Jaak. 2:25
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31]Tekojensa ansiosta osoittautui. O-soit-tau-tui. Toisin sanoen teot toivat näkyville sen asian, että hän oli jo vanhurskas. Mitäpä luulet, jos minä sanon sinulle, että puheidesi ansiosta sinä osoittaudut harhaoppiseksi, niin tarkoittaako se, että vasta siitä minuutista alkaen sinä olet harhaoppinen mutta et ollut ennen sitä? Ei osoittautuminen tarkoittaa piilossa olleen asian tulemista havaittavaksi.
- Anonyymi
Kyllä, usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Usko vaikuttaa tekoihin. Ilman muutosta ei ole elämää. Usko muuttuu ja kasvaa koko ajan.
- Anonyymi
Siksipä vahdi omaa uskosasi, älä toisten.
- Anonyymi
Teoissa ratkaisevin on se, kenen tekemät ne teot meissä ovat.
a) Oman Lihamme synnit.
b) Oman Lihamme omavanhurskauden teot.
c) Kristuksen teot meissä.
Jumalalle kelpaavat ainoastaan Kristuksen teot.- Anonyymi
Paavali keksi tuon lihateorian, koska oli Tarsolainen murhamies.
Paavali yritti vierittää syyn omista synneistään lihoille ja vanhoille Aaatameille.
Ei ne lihat mitään ajattele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali keksi tuon lihateorian, koska oli Tarsolainen murhamies.
Paavali yritti vierittää syyn omista synneistään lihoille ja vanhoille Aaatameille.
Ei ne lihat mitään ajattele.Tässä se, mitä Paavali todella kirjoittaa synnin tekemisestä:
Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? [...] Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
- Anonyymi
Jeesus itse yhdistää nämä asiat, eli teot ja uskon, vastauksessaan juutalaisille.
Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
Ei kumoa ns. rakkauden kaksoiskäskyä, mutta on kuitenkin Jeesuksen antama yksi tiivistelmä olennaisesta Jumalan teosta. Farisealainen tekojen tuijottaminen ja oma vanhurskautuminen tekojen kautta sitävastoin ei ole se, mitä Jeesus etsii.- Anonyymi
Koko ihmisen elämä laitetaan samaan pakettiin, kun ihmistä tuomitaan viimeisellä tuomiolla, josta kukaan ei pääse pakoon millään selityksellä.
Kaikki teot tuodaan esille ja ne tuomitaan lakien perusteella.
Siksi Saatana koittaa kumotaJumalan lait ja käskyt, ettei tulisi tuomituksi lain perusteella.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Jeesusta meidän on uskominen, eikä mitään Tarsolaisia murhamiehiä, joilla oli oma lehmä ojassa. - Anonyymi
Ihmisen luominenkin on Jumalan teko, mutta se eri asia, kuin ihmisen omat teot, joiden mukaan viimeinen tuomio tulee tekojen perusteella, mitä on eläissään tehnyt, joko hyvää tai pahaa, sanoo sana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen luominenkin on Jumalan teko, mutta se eri asia, kuin ihmisen omat teot, joiden mukaan viimeinen tuomio tulee tekojen perusteella, mitä on eläissään tehnyt, joko hyvää tai pahaa, sanoo sana.
Jumalalla on aina jäännös, ennalta valittujen pelastuvien joukko, joiden nimi on kirjoitettu Elämänkirjaan jo maailman luomisessa.
Ilm. 13:8
Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko ihmisen elämä laitetaan samaan pakettiin, kun ihmistä tuomitaan viimeisellä tuomiolla, josta kukaan ei pääse pakoon millään selityksellä.
Kaikki teot tuodaan esille ja ne tuomitaan lakien perusteella.
Siksi Saatana koittaa kumotaJumalan lait ja käskyt, ettei tulisi tuomituksi lain perusteella.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Jeesusta meidän on uskominen, eikä mitään Tarsolaisia murhamiehiä, joilla oli oma lehmä ojassa.Tarsolaiset murhamiehet ja ristin ryövärit: kaikille Jeesus tarjoaa armoaan. Jumalan armo Jeesuksessa on tarjolla meillekin molemmille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen luominenkin on Jumalan teko, mutta se eri asia, kuin ihmisen omat teot, joiden mukaan viimeinen tuomio tulee tekojen perusteella, mitä on eläissään tehnyt, joko hyvää tai pahaa, sanoo sana.
Minun luomisen on tulos vanhempieni yhdynnästä,, ei muualta , sillä kukaan ei noin vaan luo mitäön elämää se hoituu ihan eri
prosessilla.
- Anonyymi
Ei tarvitse uskoa evankeliumia voidakseen pelastua. Riittää, että on tehnyt hyvää ja karttanut pahaa. Näin Jeesus opetti ja Paavalikin sen vahvisti puhuessaan pakanoista, jotka eivät lakia tunne. (Room 2:11-16) Näille evankeliumi koituu kadotukseksi, kun eivät voi pitää totena sen sisältämiä kertomuksia. Ovat ne niin uskomattomia.
- Anonyymi
Jaa, mitä kirjoititkaan ? "johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet." JumalanSana pelastaa uskossa kuulevat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, mitä kirjoititkaan ? "johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet." JumalanSana pelastaa uskossa kuulevat.Jos minun oven taakse tullaan julistelemaan omiaan niin läpsäytän lättyyn
- Anonyymi
Jos ette noudata Jumalan lakia uskossa jeesukseen niin helvetin tuli on varma. Koko uusi ja vanha testamentti
- Anonyymi
Mistäs sen läksykirjan saa, että oppi käskyn, käskynpäälle toimintamallain elämään?
Eli tekojen usko. Opettaako se Elleni ja aloitetaan sapatista, että bussikuski kuskaa käskymi€het kirkkoonsa.
- Anonyymi
Warning
Helluntailaisuuden kaltaiset pelkät henkiuskonnot kieltävät Jumalan lakien ja käskyjen merkityksen ja auktoriteerin ja Jumalan Kolmiyhteisyyden. Eivät tee ristinmerkkiä, eivät tunnusta perisyntiä ja antavat monelle Raamatun totuudelle väärän merkityksen.- Anonyymi
Huomaatko, palkka maksetaan kunkin omien tekojen mukaan. Näin ollen kirkkosi kaste on tyhjää ja ilman minkäänlaista arvoa Jumalan silmien edessä! Et saa palkkaa kummien uskosta etkä vanhempien suostumuksesta.
"minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko, palkka maksetaan kunkin omien tekojen mukaan. Näin ollen kirkkosi kaste on tyhjää ja ilman minkäänlaista arvoa Jumalan silmien edessä! Et saa palkkaa kummien uskosta etkä vanhempien suostumuksesta.
"minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan".Parhamin ja Olsenin "armolahjat" on kaikkien tiedossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhamin ja Olsenin "armolahjat" on kaikkien tiedossa.
Sinulla siis on Parhamin ja Olsenin "armolahjat" ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla siis on Parhamin ja Olsenin "armolahjat" ...
Cahrles Fox Parham was The father of Modern Pentecostalis.
Gerhard Olsen-Smidt wast The father of Modern Pentecostalism in Finland. - Anonyymi
Ihminen vanhurskautuu yksin uskosta Jeesuksen K. ansioon puolestamme. Usko Häneen näkyy Hänen käskyjensä pitämisenä, jotka eivät ole raskaat. Synnit saa anteeksi, jos niitä ei ehdoin tahdoin tee. Jopa narsisti fariseus voi vanhurskautua, jos uskoo ja on kääntynyt Jeesuksen ansion puoleen jne.
Yksin Jeesuksen vanhurskaus voi meidät pelastaa, ei laki mitään voi, mutta pysyäkseen uskossa kristitty tekee parhaansa hyvissä teoissa jne. Älkää eksykö, huono seura hyvät tavat turmelee.
PKTNH - Anonyymi

PKTNHLuehan tarkemmin, mikä ihmisen pelastaa ikuiseen elämään.
1. Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. - Anonyymi
Warning
Helluntailaisuuden kaltaiset pelkät henkiuskonnot kieltävät Jumalan lakien ja käskyjen merkityksen ja auktoriteerin ja Jumalan Kolmiyhteisyyden. Eivät tee ristinmerkkiä, eivät tunnusta perisyntiä ja antavat monelle Raamatun totuudelle väärän merkityksen.
Jaahas, sivullisena jotain tiedän sukulaissuhteessa helluntalaisuudesta, että puhut sontaa, ja yhrität minullekin valhedella, sekö on uskosi päämäärä? Epärehellisyys, niinkö?
No sinä olet haudannut Ellenin mukana armolahjat, eli kun kaivat veljesi silmästä tikkua, näen malkan peittävän sinun näkökykysi.
Sinulla ei ole armolahjoja ja moitit helluntalaisia sapatinrikkojaksi ja Galattavat liikaa mielestäsi- Galattalaiskirjeestä..
No, silloinhan kummankin tuomiopäivänä on puntit tasan. Syyllisiä molemmat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Cahrles Fox Parham was The father of Modern Pentecostalis.
Gerhard Olsen-Smidt wast The father of Modern Pentecostalism in Finland.Mikä se sinun vähemmän moderni helluntalaisuutesi on.````
kun niin pidät aina suusi korviamyöten yököttävästi auki.
Näin sivullisen nenään haisee sinun halitoosi aika pahasti.
Pese suusi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luehan tarkemmin, mikä ihmisen pelastaa ikuiseen elämään.
1. Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.Se Nooan aikainen kaste- on synnin peseminen, siten, että Jumala hukutti Kainilaisen porukan, eli kaste pelasti ihmiskunnan, eikä syntiä enää ollut.
So. esikuva helvetintulesta.
Jo Edensissä oli Jumalan uhraama Karista, joka opetuksen esikuvassa verinen nahka peitti Aadamin ja Eevan synnin, eikä se alastomuus näkynyt.
Aabel- uhrasi soveliaan uhrin. Kainin porukka on oma lukunsa, jotka karkaavat veljensä päälle ja tappavat. Siksi juuri Kainilaisuudesta on tämä väkivalta ja sen pesee Helvetin tuli josta vesi oli tappava esikuva- ja josta kasteen HAUDASTA noustaan, kun uskon kautta uskova oman suun tunnustuksen kautta uskoo sijaiseen ja SEURAA Häntä.
Siis vesipesu ilman uskoa hukuttaa ja tappaa-
Vain sydämen uskossa voi Kristukseen pelastua, ja veriruskeat synnit puhdistetaan Golgatan sovintoveren kautta..
Älkää mussuttako vesivesua, ilman veren sovitusta, että jätät sen suusi tunnustuksesta pois.
Suvussani on riittävästi vauvakastettujen kohdalla vihaa usko- Jeesusta kohtaan, eikä mitään vesipesu heitä ole pelastanut. Silmät kuolinvuottella tätinikin kohdalla vihaSI KIRKON vesipesupappia- katsoi valheelliseksi sanomanne
- Anonyymi
Ei-helluntailainen kommentti:
Aiheesta esitti analyysiä/ yhteenvetoa Spiros Zodhiates raamatunkäännöksessään, jossa oli alkukielten sanastoa, sekä hänen selityksiään asioille. Hebrew Greek Key Study Bible. Jos oikein muistan, väitteenä oli, ettei uskova joudu kadotukseen, mutta saa teoista palkkioita ylösnousemuksessa, kuten talenttivertauksessa esitetään (Matt 25). Toisaalta asia näyttää hieman ristiriitaiselta, koska Jeesuksen vertauksista toinen esitti, että päivän helteestä lähtien kauemmin työskennelleet saisivat saman palkan, kuin illemmalla vasta töihin saapuneet. Olen ratkaissut, tulkinnut tämän asian siten, että jo maan päällä kasvavat talentit, sitä mukaa kun niitä käytetään (Gal 6).
Matteuksen evankeliumi:
20:12 ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'. - Anonyymi
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin johtaja ja osasi varmasti opettaa oikein.
Ei se pelkkä uskominen ole se koko totuus.
Riivaajatkin uskoo ja vapisee ja kaatuilee ja tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Jumalan Korkeimman pojaksi.- Anonyymi
Niitä Jeesuksen tuntijoita ja seuraajia piisaa. Samoin Paavalin puheiden muistuttajia.
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
- Anonyymi
Uskonnottomana luottaisin siihen Jumalan viimeiseen tuomioon, olkoonkin se sitten kohdallani kuinka julma tahansa.
Miksi uskovaiset eivät luota ja malta vaan tuomitsevat itsensä paratiisiin jo eläessään? - Anonyymi
No ei kannata ottaa pois noita koko kirjastaan ilmeisesti.
- Anonyymi
Pelastus on lahja: Kristinuskon mukaan pelastus ei ole saavutettavissa omilla ansioilla tai hyvillä teoilla, vaan se on Jumalan lahja, joka saadaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tämä periaate käy ilmi myös esimerkiksi Efesolaiskirjeen 2:8-9 kohdassa: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskata."
Hyvät teot seuraavat uskoa: Vaikka hyvät teot eivät ansaitse pelastusta, ne ovat todiste aidosta uskosta. Kristityn elämän tulisi heijastaa Jeesuksen opetuksia ja osoittaa uskoa käytännön teoilla, mutta nämä teot eivät ole pelastuksen perusta, vaan seuraus siitä.
Kristinusko on armon uskoa ja pelastus tulee vain Jeesuksen ansioilla.
Jeesuksen ansioilla mennään taivaaseen, hyvät teot seuraa uskosta Jeesus vaikuttaa nissä Henkensä kautta.- Anonyymi
Paavali oli Tarsolainen murhamies, oikealta nimeltään Saulus. Joka tekeytyi apostoliksi ja soluttautui kristittyjen sekaan toteuttamaan saamaansa erikoistehtävää, lopun ajan väkevän eksytyksen siementen kylvämistä kirjoituksiin.
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. - Anonyymi
Ohitat viimeisen tuomion kokonaan.
Kaikki ihmiset joutuvat viimeiselle tuomiolle, ei taivaaseen ole mitään vihreätä linjaa.
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 20:13
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohitat viimeisen tuomion kokonaan.
Kaikki ihmiset joutuvat viimeiselle tuomiolle, ei taivaaseen ole mitään vihreätä linjaa.
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 20:13
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.Alkuseurakunta oli luopioseurakunta, antikristuksien valtaama, joka hajosi omaan mahdottomuuteensa noin v. 70 jKr. Siellä yksi pariskuntakin tapettiin rahojen saamiseksi heiltä.
Ei ihme ollenkaan, että Johannes karkotettiin sieltä pois Patmos-nimiselle saarelle, kun hän kertoi totuuden alkuseurakunnan luonteesta.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Lue kokonaan Matt. Luku 7.
- Anonyymi
Evankeliumi ei ole tekojen uskoa
Ei tekojen uskoa: Kristillinen oppi painottaa, että vaikka hyvät teot ovat luonnollinen seuraus aidosta uskosta ja Jumalan armosta, ne eivät ole pelastuksen edellytys. Pelastus perustuu yksinomaan Jumalan armoon ja siihen, että ihminen uskoo Jeesuksen sovitustyöhön ristillä. Paavali korostaa tätä myös Roomalaiskirjeessä 3:28: "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." - Anonyymi
Gal: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
Paavali sai kääntymyksen ja evankeliumin Jeesukselta.
Tulivuorella ei ole muuta kuin heittää kapuloita rattaisiin, armo on käsittämätön ilmiö.- Anonyymi
Paavali sai kääntymyksen , muuta Paavali myös YLPISTYI , > eksyi evankeliumin sanomasta ,
"on minulle lihaani annettu pistin , SAATANAN ENKELI rusikoimaan minua,
ETTEN YLPEILISI ." 2 Kor: 12: 7
siitäkö kuuluisa sanonta : > ylpeys käy lankeemuksen edellä < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali sai kääntymyksen , muuta Paavali myös YLPISTYI , > eksyi evankeliumin sanomasta ,
"on minulle lihaani annettu pistin , SAATANAN ENKELI rusikoimaan minua,
ETTEN YLPEILISI ." 2 Kor: 12: 7
siitäkö kuuluisa sanonta : > ylpeys käy lankeemuksen edellä <Tulivuorella ei ole muuta kuin heittää kapuloita rattaisiin, armo on käsittämätön ilmiö.
Ei pidä vihata evankeliumia se on armon lähde. ja Paavali julistaa sitä, sen vastustaminen on Jumala tahdon vihaamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulivuorella ei ole muuta kuin heittää kapuloita rattaisiin, armo on käsittämätön ilmiö.
Ei pidä vihata evankeliumia se on armon lähde. ja Paavali julistaa sitä, sen vastustaminen on Jumala tahdon vihaamista.pitää osata erottaa se , mikä on ennen Paavalin ylpistymistä opetuksessa , ja mikä sitten kun Paavali eksyi > ylpistyi .
Paavali oli yhtä vajavainen kuin kaikki muutkin ihmiset , ei Alkuseurakunnassakaan kukaan mikään yli -ihminen ollut .
- Anonyymi
Vaikka alkuseurakunta toimi Jumalan tahdon mukaan ja sen jäsenet elivät armosta, se kohtasi silti monia haasteita, jotka johtivat hajaantumiseen.
Niistä tehtiin leijonan ruokaa estradilla.
Yksi suurimmista syistä alkuseurakunnan hajaantumiselle oli ulkoinen vaino. Rooman valtakunnassa kristityt joutuivat ajoittain vainojen kohteeksi, ja myös juutalaiset viranomaiset vastustivat alkuseurakuntaa sen alkuvaiheissa. Tämä johti siihen, että monet kristityt joutuivat pakenemaan kotipaikkakunniltaan, mikä levitti seurakuntaa laajemmalle maantieteelliselle alueelle.
Siksi Jeesus tulee takaisin ja perustaa valtakuntansa maan päälle.
Hallelujah! Aamen! - Anonyymi
Niin usko ilman tekoja on todellakin kuollutta uskoa. On täysin varmaa että Jeesuksen tulo maailman tuomarina yllättää aikakautemme uskovat, jotka ovat unitilassa. Heillä ei valitettavasti ole esittää mitään uskonsa osoittamisessa aidoksi Herransa edessä kun hän pian saapuu. Kävelen lähes päivittäin kotikaupunkini keskustassa. Huomioni kiinnittyy positiivisessa merkityksessä joka ikinen päivä samassa kadunkulmassa päivystäviin Jehovan todistajiin, jotka hymy kasvoilla seisovat lehtikärryjensä molemmin puolin. He julistavat omien sanojensa mukaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista paremmasta tulevasta aikakaudesta ihmiskunnalle.
Mutta missä ovat muiden uskontojen jäsenet? Enpä juurikaan ole törmännyt muiden uskontojen edustajiin katukuvassa. Ai niin, unohdin mormonit. Heitä näen myös katukuvassa. Mutta siinä se tarjonta sitten onkin suurinpiirtein. Apostolien tekijen kirja Raamatussa kokonaisuudessaan, on rohkaiseva osoitus katuevankelioimisen merkityksestä ja yleensäkin evankelioimis työn voimasta. Tässä työssä kristittyjä evankeliumin palvelijoita tukevat itse Jeesus Kristus, mahtavat enkelit ja Jumalan pyhä henki. Mieti kuinka mahtavat taustajoukot meillä on ihmisten välinpitämättömyydestä huolimatta. Mutta Jeesus vaatii että hänen valtuuttama työ on tehtävä.
Mikä aikamme uskovissa kristityissä on vikana? Mikseivät he lainkaan käsitä, että heidän uskonsa voi pahimmassa skenariossa olla täysin hedelmätöntä Kristuksen edessä, koska heillä ei ole uskonsa aidoksi osoittavia tekoja, kuten tämän osion ensimmäisessä tekstissä lainatussa Raamatun jakessa sanottiinkin osuvasti.
Kysymyksessä on sinun elämäsi. Ymmärrätkö tämän vakavan asian? Tulet saamaan tuomion tekojesi perusteella eli miten olet elämäsi elänyt täällä maallisella kamaralla.
Tämän ajan uskovat, uskallan väittää, valtaenemmistö heistä elää unessa, jonkinasteisessa unitilassa. He eivät täytä Raamatussa osoitettuja henkilökohtaisia velvollisuuksiaan, jotka selvästi koskevat jokaista Jumalalle vihkiytynyttä ja kastettua kristittyä.
Monet heistä eivät lue lainkaan Raamattua tai muutakaan hengellistä, eivät käy hengellisissä kokouksissa/ kirkon tilaisuuksissa, rukoilevat harvakseltaan ja mikä on kaikkein vakavinta hengellistä laiminlyöntiä heidän kohdallaan, nämä eivät osallistu laisinkaan pelastuksen ilosanoman jakamisesta uskosta osattomille lähimmäisilleen. Toisinsanien he laiminlyövät täysin evankeliumin levittämisen. Miten kukaan lähimmäisistämme voi saada pelastuksen, jos he laiminlyövät evankelelioimis työn keskittyen pääsääntöisesti omiin harrastuksiinsa ja tämän elämän usein niin turhiin ilmiöihin? Jeesus nimenomaan sanoi, että sanoma hänestä ja lunastustyöstä on kerrottava maailman eri kansoille. Jeesus kehotti ” menkää’ joka on verbi eli käsky muodossa oleva teonsana. Se koskettaa jokaista joka väittää seuraavansa Kristusta.
Totean ettei kukaan voi saada pelastusta tekojemme perusteella. Se ei ole mahdollista syntiselle ihniselle. Teoillamme voimme osoittaa Jumalalke ha Jeesukselke, että uskomne on elävää ja aitoa ja osoitamme myös tittelevaisuutta Herramme tahdolle.
Löhestyessämme päivä päivältä Jeesuksen tuloa ja tuomion päivää, tehkäämme kaikkemme osoittautukksemme tottelevaisiksi opetuslapsiksi, joilla on runsaasti tehtävää Herran päivänä. Kaikkein tärkeintä työtä jolla on ikuista merkitystä niin sijulle uskovana ja niille, jotka sanomaasi kuuntelevat on evankelioimistyö. Sanoma joka sijulla on pelastaa elämää. - Anonyymi
Paavali opetti myös näin:
Room. 2:13
Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.- Anonyymi
Paavalilla oli vaihtoehtoisia selityksiä aina sen mukaan keitä kuulijat olivat.
Paavali yritti syyttää omista henkilökohtaisista synneistään Aadamia ja Eevaa ja lihoja, vaikka ei ne ihmiset lihat mitään ajattele.
Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Room. 7:17
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Viittasiko Paavali tuossa hänessä asuneeseen Satanan enkeliin,mikä ei lähtenyt pois rukouksista huolimatta?
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalilla oli vaihtoehtoisia selityksiä aina sen mukaan keitä kuulijat olivat.
Paavali yritti syyttää omista henkilökohtaisista synneistään Aadamia ja Eevaa ja lihoja, vaikka ei ne ihmiset lihat mitään ajattele.
Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Room. 7:17
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Viittasiko Paavali tuossa hänessä asuneeseen Satanan enkeliin,mikä ei lähtenyt pois rukouksista huolimatta?
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Johannes opetti täysin eri tavalla. Jos ihmisellä on Pyhä Henki, niin ei hänessä mikään synti asu tai saatanan enkelit asu ihmistä kiusaamassa ja eksyttämässä.
1. Joh. 3:9
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johannes opetti täysin eri tavalla. Jos ihmisellä on Pyhä Henki, niin ei hänessä mikään synti asu tai saatanan enkelit asu ihmistä kiusaamassa ja eksyttämässä.
1. Joh. 3:9
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.Biblia
Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Molemmilla Sauleilla oli sama kohtalo.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi
Paavali todisti kahdenlaisesta vanhurskaudesta.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta ( Fil 3)
Eli omavanhurskaus, mikä perustuu lakiin, "joka tulee laista".
Ja uskon vanhurskauteen, " joka tulee Jumalasta uskon perusteella".
Esimerkkinä omavanhurskauden tavoittelijoista Paavali ottaa juutalaiset, joilla ei ole uskoa Jeesukseen.
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. ( Room 10)
Paavali toteaakin, että pitää roskana omaa vanhurskauden tavoittelemistaan lain kautta, sen jälkeen, kun oli tullut tuntemaan Jeesuksen Kristuksen.
" minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella"
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi

Usko ToivonenUsko Toivonen, luterilaisena sinun sydämen usko tulee ihmiseen kolmen vesitilkan päälakeen valuttelussa. Luterilaisuutesi mukaan taivasten valtakuntaa käy tie kirkkosi sakramentin kautta, eikä muuta tietä ole!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko Toivonen, luterilaisena sinun sydämen usko tulee ihmiseen kolmen vesitilkan päälakeen valuttelussa. Luterilaisuutesi mukaan taivasten valtakuntaa käy tie kirkkosi sakramentin kautta, eikä muuta tietä ole!
Jos ajattelet että palvelet Jumalaa väärää todistusta antamalla, niin kuinka ajattelet vanhurskaudesta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johannes opetti täysin eri tavalla. Jos ihmisellä on Pyhä Henki, niin ei hänessä mikään synti asu tai saatanan enkelit asu ihmistä kiusaamassa ja eksyttämässä.
1. Joh. 3:9
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.Sanassa pelastuminen tarkoittaa muutakin kuin vain ja ainoastaan pelastumista Taivaaseen. Paavali kirjoitti: että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
Nooasta on todistettu: Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; Nooa uskoi Jumalan ilmoituksen vedenpaisumuksessa. Muut eivät uskoneet ja Sana todistaa: Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
Nooa saarnasi kääntymystä Jumalan puoleen ja vedenpaisumusta. Hän joutui mitä ilmeisemmin pilkattavaksi. Kuukaan ei ollut edes nähnyt sadetta.
Vesi pelasti Nooan jumalattomilta ihmisiltä: aivan kuten Paavalikin kirjoitti ja pyysi rukousta: että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka
miehen.
Samoin Loot pelastui Sodomasta: pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. Loot pelastui Sodoman pahoilta ihmistä ja heidän tekojensa näkemisestä.
Esikuva uskoon tulosta on israelilaisen lähtö Egyptistä Karitsa veren suojissa ja pelastuminen tuhoojalta. Israelilaisten piti kulkea poikki Punaisen Meren kohti luvattua maata. Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
Kaste upottamalla vedessä on uskon ja valitsemisen vahvistus. Erottautumista tästä maailmansa. Pietari kehotti: Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
Kaste vahvistaa uskoon tulon, vanhan elämän taakse jättämisen ja lujittaa Kristukseen.
Yksi kaste, josta Sana puhuu, on kaste Jeesuksen kuolemaan eli uudesti syntyminen uskoon tulo: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
Kaste vedessä on tämän kasteen kuva ja vahvistus.
Jeesus kysyi: "Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelet että palvelet Jumalaa väärää todistusta antamalla, niin kuinka ajattelet vanhurskaudesta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenNiin, onko täm' oikeudenkäynti vai mitä höriset väärän todiktuksen antatamisesta? Aiotko vititää minut? Olet luteterinen ja kirkkosi i opin mukaan pelastus ja usko saadaan kolmen otsaaan valellun vesitilkan kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, onko täm' oikeudenkäynti vai mitä höriset väärän todiktuksen antatamisesta? Aiotko vititää minut? Olet luteterinen ja kirkkosi i opin mukaan pelastus ja usko saadaan kolmen otsaaan valellun vesitilkan kautta.
Nikki, usko toivonen näin kirkko opettaa ja näin luterilaisuudessa astutaan Jumalan valtakuntaan:
Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös sopia vanhempien kanssa, että kysymyksen sijaan pappi toteaa asian. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään myös, haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki läsnä olevat rukoilevat yhdessä lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen seuraa raamatunlukua ja papin puhe. Puheessa voivat olla mukana ne asiat, joista vanhemmat ja pappi ovat ennen ristiäisiä keskustelleet.
Varsinainen kastetoimitus tapahtuu kastemaljan äärellä. Vesi kaadetaan kastemaljaan ennen toimituksen alkua tai juuri ennen kastamista. Kastaminen alkaa Raamatun lukemisella ja uskontunnustuksella.
Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä, sanoo lapsen nimen sekä sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tämän jälkeen lapsi siunataan niin, että pappi sekä vanhemmat ja kummit asettavat kätensä lapsen pään päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan vielä yhdessä ja lauletaan yleensä virsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nikki, usko toivonen näin kirkko opettaa ja näin luterilaisuudessa astutaan Jumalan valtakuntaan:
Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös sopia vanhempien kanssa, että kysymyksen sijaan pappi toteaa asian. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään myös, haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki läsnä olevat rukoilevat yhdessä lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen seuraa raamatunlukua ja papin puhe. Puheessa voivat olla mukana ne asiat, joista vanhemmat ja pappi ovat ennen ristiäisiä keskustelleet.
Varsinainen kastetoimitus tapahtuu kastemaljan äärellä. Vesi kaadetaan kastemaljaan ennen toimituksen alkua tai juuri ennen kastamista. Kastaminen alkaa Raamatun lukemisella ja uskontunnustuksella.
Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä, sanoo lapsen nimen sekä sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tämän jälkeen lapsi siunataan niin, että pappi sekä vanhemmat ja kummit asettavat kätensä lapsen pään päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan vielä yhdessä ja lauletaan yleensä virsi.Tiedän toki mistä kirjoitat.
Mutta miten se minuun liittyy?
Siitä tässä on kysymys.
Enkä minä sinua ole "vitittämässä", ei minun tarvitse tuomita ketään.
Itsekukin me olemme vastuussa vanhurskaalle Tuomarille sanoistamme ja teoistamme.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. ( Room 3)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelet että palvelet Jumalaa väärää todistusta antamalla, niin kuinka ajattelet vanhurskaudesta?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenSuomessa on voimassa Suomen lait, etkä sen vertaa tiedä. Et voi vetää minua oikeuteen muinaisen Israelin lain käskyjn käskyjen perusteella!
Aloit taas syyttää: mutta ei kieltänyt kirkkosi oppeja: Nikki usko toivonen, luterilaisena sinun sydämen usko tulee ihmiseen kolmen vesitilkan päälakeen valuttelussa. Luterilaisuutesi mukaan taivasten valtakuntaan käy tie kirkkosi sakramentin kautta, eikä muuta tietä ole! Sakramenttien kautta luterilainen kirkkosi antaa jäsenilleen varman taivaspaikan, omia tekoja ei tarvita, eikä edes sallita.
Jaakob kirjoittaa uskoville.
Jokaisella uskovalla
on Jeesuksen usko.
Siitä me elämme.
Uskosta,
jonka Jeesus vaikuttaa.
Mutta me emme vaikuta
maailmassa niinkuin pitäisi,
jos uskomme ei saa aikaiseksi tekoja
vaan pysyy
toimettomana eli kuolleena.
"Mitä hyötyä,
veljeni, siitä on,
jos joku sanoo itsellään olevan uskon,
mutta hänellä ei ole tekoja?
Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?"
(Jaak 2:14)
Jeesus pelastaa.
"Varma on se sana
ja kaikin puolin
vastaanottamisen arvoinen,
että Kristus Jeesus
on tullut maailmaan
syntisiä pelastamaan,
joista minä olen suurin."
(1 Tim 1:15)
Uskolla tartumme kiinni Jeesukseen.
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus,
tartu kiinni iankaikkiseen elämään,
johon olet kutsuttu
ja johon hyvällä tunnustuksella
olet tunnustautunut
monen todistajan edessä."
(1 Tim 6:12)
Ja nämä kolme väittämää
eivät siis suinkaan
ole ristiriidassa keskenään,
niinkuin ei mikään kohta raamatussa
ole ristiriidassa toisen kohdan kanssa.
Mutta noiden kohtien
yhteenliittäminen
on itse asiassa mahdotonta,
jos emme erota
uskoon tulemista
ja uskossa elämistä
toisistaan.
Ja silloin voi tulla sellainen olo,
että suorastaan vierastaa
noita kolmea lainattua lausahdusta.
Heprealaisille kirjoittava heprealainen
käsittelee myös tätä kokonaisuutta,
ja tuo esille sen vakavan asian,
että on mahdollista,
että meillä onkin vielä
paha ja epäsukoinen sydän,
vaikka luulemme olevamme
uudestisyntyneitä uskovia.
Eli jos ihminen,
jolla on
paha ja epäuskoinen sydän,
asettaa sivuun
Jeesuksessa tarjolla olevan uskon,
niin hän ei koe
uudestisyntymisen ihmettä,
jossa Jumala ottaa pois
pahan ja epäuskoisen sydämen
ja antaa tilalle Uuden Sydämen
eli Uuden Hengen hänen sisimpäänsä.
Tällainen ihminen ei ole tullut vielä
siihen suhteeseen Jeesuksen kanssa,
jossa hän on
asettanut uskonsa eli luottamuksensa
Jeesukseen,
vaan hän yrittää pelastua
tekojensa kautta.
Mutta jos tämä on tapahtunut,
niin sitten on edessä toinen
uskon haaste.
Tartumme kiinni siihen
iankaikkiseen elämään
tässä ja nyt,
joka meille on varattu.
Ja nyt puhutaan kutsumuksesta.
Pelastus on yksin armosta.
Mutta kutsumuksen ottaminen vastaan
edellyttää tarttumista kiinni
juuri siihen Elämään,
joka on minua varten räätälöity.
Paavali oli kohdannut Jeesuksen.
Ananias johdatti Paavalin sisälle
uskonelämän alkeita läpi käyden
ja kastoi Paavalin.
Ja heti perään Paavali
täyttyi Pyhällä Hengellä.
Mutta Ananiaalla oli myös viesti siitä,
mitä näiden alkeiden jälkeen tapahtuu.
Sana Jeesukselta Paavalille:
"Mene;
sillä hän on minulle valittu ase,
kantamaan minun nimeäni
pakanain ja kuningasten
ja Israelin lasten eteen.
Sillä minä tahdon näyttää hänelle,
kuinka paljon hänen pitää
kärsimän minun nimeni tähden"
(Ap.t 9:15-16)
Ja niin Ananias meni Paavali luokse,
ja hoiti alkeet eli uskoontulon kuntoon,
mutta erityisesti valmisti Paavalin
tuon kutsumuksensa todeksi elämiseen.
Ja siihen Paavali tarttui kiinni kaksin käsin.
Ja myöhemmin ohjasi Timoteusta
tekemään samoin omassa kutsumuksessaan.
Siis Jeesus pelastaa.
Ja me olemme jo
armosta pelastetut uskon kautta
ja meissä on Pyhän Hengen sinetti
lunastuksen päivään saakka.
Mutta jos haluamme palvella Jeesusta
tässä ja nyt kutsumuksessamme,
niin meidän täytyy jatkuvasti
uskoa eli luottaa Häneen.
Ilman tätä uskoa
emme suoriudu tehtävästämme.
Ja niin se usko
ilman tekoja eli toimia
on kuollut.
___________________
Avauksen toinen kohta
on osoitettu ei-uskoville.
Viimeisellä tuomiolla
tuomittavina ovat
vain kuolleet.
Siis ihmiset,
jotka eivät koskaan
ole ottaneet vastaa Häntä,
joka on Elämä.
"Ja minä näin kuolleet,
suuret ja pienet,
seisomassa valtaistuimen edessä,
ja kirjat avattiin;
ja avattiin toinen kirja,
joka on elämän kirja;
ja kuolleet tuomittiin sen perusteella,
mitä kirjoihin oli kirjoitettu,
tekojensa mukaan.
Ja meri antoi ne kuolleet,
jotka siinä olivat,
ja Kuolema ja Tuonela
antoivat ne kuolleet,
jotka niissä olivat,
ja heidät tuomittiin,
kukin tekojensa mukaan.
Ja Kuolema ja Tuonela
heitettiin tuliseen järveen.
Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
Ja joka ei ollut
elämän kirjaan kirjoitettu,
se heitettiin tuliseen järveen."
(Ilm 20:12-15)- Anonyymi
Pelkkä sivujen jatkuva kopiointi ei ole mikään vastaus.
Luehan tarkemmin, mikä ihmisen pelastaa ikuiseen elämään pois perisynnin kadotustuomion alta.
Room.5 "Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teko teki kaikista ihmisistä syntisiä, kuolevaisia ja kadotustuomion alaisia."
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. - Anonyymi

Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.Hyvä tekstikohta tuo Roomalaiskirjeen viides luku.
Ihan sen alusta alkaen.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä tekstikohta tuo Roomalaiskirjeen viides luku.
Ihan sen alusta alkaen.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. ( Room 5)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenNikki usko toivonen, olet luterilainen, ja ollet touhuamaasapalstalla sam akuin toisetkin luterilaiset: eksytät, ja samalla pilkkaat ja vainoat Jeesuksen omia!
Et koskaan a ole kieltänyt kirkkosi oppia: ihminen pelastuu kirkon virahaltijan toimittaman kautta.
Aloit höpöttää Mooseksen lain käskystä. Aloit irvitellä kirjoitusvirheestä. KYSYIN, AIOTKO KIVITTÄÄ MINUT!!!!
- Anonyymi
”Tuomio tulee tekojen perusteella”
Tuo on se oikeidenmukainen lähtökohta. Jeesus kuoli siis turhaan.
Osa kristityistä tosin väittää kaipaavansa syntipukkia, jolle saa sysättyä kaiken vastuun omista pahoista teoista. Jos olet kohdellut jotain huonosti, niin vain kaltoin kohdellun anteeksianto voi tuoda sinulle synninpäästön.- Anonyymi
Juutalaiset oli jo liitossa Jumalan kanssa ja ikuisen elämän perillisiä ympärileikkauksen kautta ennen Jeesustakin. Ei Jeesus liittoja ja lakeja kumonnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset oli jo liitossa Jumalan kanssa ja ikuisen elämän perillisiä ympärileikkauksen kautta ennen Jeesustakin. Ei Jeesus liittoja ja lakeja kumonnut.
Ei-juutalaisille Jumalan lait on kirjoitettu sydämeen, tieto hyvästä ja pahasta on annettu jokaiselle kun Jumala antaa ihmiselle elämän hengen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei-juutalaisille Jumalan lait on kirjoitettu sydämeen, tieto hyvästä ja pahasta on annettu jokaiselle kun Jumala antaa ihmiselle elämän hengen.
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset oli jo liitossa Jumalan kanssa ja ikuisen elämän perillisiä ympärileikkauksen kautta ennen Jeesustakin. Ei Jeesus liittoja ja lakeja kumonnut.
>>> ei Jumala lakeja kumonnut <<<
"LAKI ja profeetat oli Johannekseen asti ; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa
ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin." Luuk: 16
onhan meillä tietenkin maallisessakin elämässä laki ja säädökset , kymmenen käskyn
kautta . > älä varasta , älä tapa , älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi , jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei-juutalaisille Jumalan lait on kirjoitettu sydämeen, tieto hyvästä ja pahasta on annettu jokaiselle kun Jumala antaa ihmiselle elämän hengen.
Elämän Hengen laki kirjoitetaan uskovien sydämeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> ei Jumala lakeja kumonnut <<<
"LAKI ja profeetat oli Johannekseen asti ; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa
ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin." Luuk: 16
onhan meillä tietenkin maallisessakin elämässä laki ja säädökset , kymmenen käskyn
kautta . > älä varasta , älä tapa , älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi , jne.Käsitätätkö myös mitä luet?
Jeesus varoitti siitä väärästä opetuksesta kun julistetaan, että lait olisivat voimassa vain Johannekseen asti ja sitten vaan julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne VÄKISIN omilla uskonratkaisuillaan, julistuksillaan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsitätätkö myös mitä luet?
Jeesus varoitti siitä väärästä opetuksesta kun julistetaan, että lait olisivat voimassa vain Johannekseen asti ja sitten vaan julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne VÄKISIN omilla uskonratkaisuillaan, julistuksillaan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Suuri eksyttäjä ja väärä profeetta, Luther otti katoliselta paavin kirkolta kymmenen käskyn opin ja toi kymmenen käskyn muodossa Mooseksen lain kristilliseen opetukseen. Mooseksen lain tuominen Uuden liiton Jumalan lapsille on Lutherin suurin ja laajimmalle levinnyt harhaoppi ja eksytys.
"Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Porttokirkko, nainen on sekoittanut hapatusta Jumalan valtakuntaan.
Ja hän (Jeesus) sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Kuitenkin Herran Jeesuksen varoituksista huolimatta, Jeesuksen seuraajat ovat leikanneet vanhasta päällysviitasta paikkoja uuteen viittaa. Näin tehden he ovat turmelleet uuden päällysviitan, Jeesuksen antaman vanhurskauden.
Jopa ns. vapaat suunnat ovat menneet rypemään samaan rapakkoon luopiokirkon kanssa ja turmelleet uuden liiton vanhurskauden vaihtaen täydellisen päällysviitan Mooseksen lain määräyksillä paikattuun viittaan.
- Anonyymi
Mitä synti Raamatussa tarkoittaa?
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Roistojen ja synnintekijöiden makea päiväuni onkin, että lait on kumottu ja nyt vaan eletään pelkkine henkien mukaan hurmostellen kuin ellun kanat konsanaan.- Anonyymi
Keksit omasta sairaas ja pahasta mielestäsi syytöksiä. Kirjoitit: että lait on kumottu ja nyt vaan eletään pelkkine henkien mukaan hurmostellen kuin ellun kanat konsanaan. KUKAAN EI OLE MINUN NÄHDÄKSENI MITÄÄN TÄMÄN KALTAISTA PUHUT.
Uuden liitossa on voimassa uuden liiton ylimmäisen papin lait: Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keksit omasta sairaas ja pahasta mielestäsi syytöksiä. Kirjoitit: että lait on kumottu ja nyt vaan eletään pelkkine henkien mukaan hurmostellen kuin ellun kanat konsanaan. KUKAAN EI OLE MINUN NÄHDÄKSENI MITÄÄN TÄMÄN KALTAISTA PUHUT.
Uuden liitossa on voimassa uuden liiton ylimmäisen papin lait: Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.juuri niin !
- Anonyymi
Käsitätkö myös mitä luet?
Jeesus varoitti siitä väärästä opetuksesta kun julistetaan, että lait olisivat voimassa vain Johannekseen asti ja sitten vaan julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne VÄKISIN omilla uskonratkaisuillaan, julistuksillaan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.- Anonyymi
Lait ja käskyt on voimassa tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lait ja käskyt on voimassa tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.
Jeesusta meidän on uskominen, eikä mitään Tarsolaisia murhamiehiä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat. - Anonyymi
onhan meillä maalliset lait , jotka perustuu kymmeneen käskyyn .
Vanhan liiton laki on VANHA laki , muutenhan meillä pitäisi jokainen poikalapsikin
ympärileikata kahdeksan päivän vanhana ja sitten koko elämän ajan viedä syntiuhreja , jne, jne .
Jeesus itse sanoo:
"Laupeutta minä tahdon , enkä uhria" Matt: 9: 13
- rakkauden käsky on voimassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onhan meillä maalliset lait , jotka perustuu kymmeneen käskyyn .
Vanhan liiton laki on VANHA laki , muutenhan meillä pitäisi jokainen poikalapsikin
ympärileikata kahdeksan päivän vanhana ja sitten koko elämän ajan viedä syntiuhreja , jne, jne .
Jeesus itse sanoo:
"Laupeutta minä tahdon , enkä uhria" Matt: 9: 13
- rakkauden käsky on voimassa.Ympärileikkkaus koskee Juutalaisia ja Juutalaiseen uskoon liitettyjä. Se on heille ikuinen lakai ja voimassa ikuisesti.
- Anonyymi
Luther oli uudesti syntymätön maailman ihminen. Ilman Pyhää Henkeä Luther ei voinut ymmärtää Jumalan ilmoitusta. Jaakob puhui, ei Mooseksen lain teoista, vaan uskon teoista.
"ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." Jaakobin mainitsemat teot ovat uskon tekoja. Kaiken kaikkiaan Jaakob kirjoitti hyvin vähän Mooseksen laista. Mooseksen laki ei ole vapauden laki. "joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään". Vanhan liiton laki ei myöskään ole täydellinen.
Samoin Paavalikin kirjoitti kahdesta laista: Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Mooseksen laki oli tekojen laki. Paavali jatkaa: Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman (Mooseksen) lain tekoja.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoitti koko luvun uskon teoista.
Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
Arkin rakentaminen oli uskon teko. Aabrahamin lähteminen luvattuun maahan oli uskon teko.
Ihminen tulee vanhurskaaksi armosta. Usko Jeesukseen näkyy uskon teoissa.
- Anonyymi
Paavali oli murhamies ja yritti kumota Jumalan lait, ettei olisi tullut kerran tuomituksi murhan vuoksi.
Jeesus sanoo, että murhamiehet eivät peri Jumalan valtakuntaa.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään MURHAAJASSA ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Paavali ei kaihtanut valehtelemista.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaani.- Anonyymi
Ilm. 22:15
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilm. 22:15
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.siihen aikaan "koirat" taisi olla oikeita susi -petoja .
koirahan on jalostettu kesyyntyyn sudesta . - Anonyymi
Hyvät tekstikohdat otitte esille.
Katsotaan hiukan niiden sanomaa.
Roomalaiskirjeessä todistetaan, että Jumala on Totinen, Totuus.
Ihmisestä Raamatun ilmoitus ei vastaavaa todistusta anna.
4 Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään". ( Room 3)
On selvää ettei kukaan kestä tuomiolla, kun oikeutta käydään, jos luulee olevansa totuuden suhteen onnistunut. Ei kukaan, koska jokainen ihminen on valehdellut.
Raamatussa Totuus on kohdistettu vain Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, ei mihinkään muuhun.
Mikä sitten auttaa ihmistä, joka ei kestäsi, kun oikeutta käydään.
Ainoastaan se, jos hän on siinä Totisessa, Totuudessa.
19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. ( 1Joh 5)
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
( Room 8)

Usko ToivonenUsko toivonen olet uskollinen vain ja ainoastaan luterilaiselle kirkollesi. Tuot palstalla luterilaista pakanuutta!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siihen aikaan "koirat" taisi olla oikeita susi -petoja .
koirahan on jalostettu kesyyntyyn sudesta .Koirat ovat homoseksinmyyjiä. Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koirat ovat homoseksinmyyjiä. Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi,
Koirat=miesprostituoitu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko toivonen olet uskollinen vain ja ainoastaan luterilaiselle kirkollesi. Tuot palstalla luterilaista pakanuutta!!!!!
??
Missä kohden noissa tekstikohdissa on peruste ajatuksellesi?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Tähän ei maallinen laki sano mitään. saa ihan vapaasti synnissä rypeä:
Gal : 5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
5:18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Moraali ja etiikka kuljettaa Hengen ohjauksessa puhtauteen ja hyveellisyyteen: On tapahtunut sisäinen olemuksen muutos.
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.
Sydämestä lähtee kaikki pahuus, siis pudistakaa sydämenne! - Anonyymi
Joh. 6: 29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen (siis Jeesukseen) , jonka Jumala on lähettänyt".
- Anonyymi
Gal 3:
10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia;
13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa
Ei pitäisi olla mitään epäselvää tässä pelastusasiassa.
Joko turvaat lain tekoihin ja olet kadotettu, tai turvaat Kristuksen sovituskuolemaan ja olet pelastettu uudestisyntymisen kautta.
Joko olet uudestisyntynyt Jumalan lapseksi tai olet edelleen perkeleen lapsi. - Anonyymi
Vain perkeleen lapset joutuvat tuomiolle.
- Anonyymi
Kaikki ihmiset joutuu viimeiselle tuomiolle.
Vain Kristukseen kastetut välttyvät kadotustuomiolta, mutta eivät tekojen perusteella kaikille tulevalta tuomiolta.
- Anonyymi
Sitä joka on Jeesuksessa puhdistautunut synneistänsä ei tuomita enää viimeisenä päivänä teoistaan, koska ne on anteeksi jo maanpäällä annettu. Sitä vastoin muut tuomitaan oikeudenmukaisesti tekojensa perusteella.
Kannattaa tutkia itseänsä ja 'peseytyä' (hyvän sään aikana). Kuule ja ymmärrä Evankeliumi Jeesuksesta K.
(Uskominen 100 -vuotiseen valtakuntaan eksyttää pois Jeesuksen Rististä ja antaa muka aina vain uusia mahdollisuuksia elää jumalisesti. Ei anna. 1000-vuotinen valtakunta on kuvaannollinen ja tarkoittaa nyt elettävää evankeliumin ja lähetystyön pitkää aikaa.
Sitten on kaikkien ylösnousemus tuomiolle (Toinen ylösnousemus). 1. ylösnousemus on uudesti syntyminen ylhäältä eli uskoontulo = saanut syntinsä anteeksi. Ruumiin kuolema on uskovan sielun ylösnousemus Jeesuksen luo odottamaan tuomiopäivää.
"Kenellä on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa sille ei toisella kuolemalla ole enää valtaa." Toinen ylösnousemus antaa uuden hengellisen ruumiin ja on ruumiin ylösnousemus.
"Kuka syntyy kahdesti, kuolee vain kerran, mutta joka syntyy vain kerran, kuolee kahdesti."
(Rautalangasta väännetty malli)
PKTNH - Anonyymi
Paavali oli juoni mies. Yritti vierittää vastuun omista synneistään epämääräisille lihoille ja vanhoille Aatameille.
- Anonyymi
Aatami ja Eeva on vastuussa vain syntiinlankeemuksesta eli perisynnistä, mutta ei ihmisen omista synneistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aatami ja Eeva on vastuussa vain syntiinlankeemuksesta eli perisynnistä, mutta ei ihmisen omista synneistä.
mutta kun se Aadamin ja Eevan kautta , synti periytyy , > "synti , joka minussa ASUU "
ei tietenkään niin , että teemme samoin kuin Aatami ja Eeva , mutta ne synnin
juuret on jokaisessa ihmisessä jo syntyessään , kuten esim : aistit , kukaan ei voi
haistaa eikä maistaa jos ei ensin ole olemassa se "aisti" , joka ei ole silmillä nähtävissä .
lapsen kasvaessa , synnin aisti jossain vaiheessa , myös , - näkyy , eikä se synti tule ulkopuolelta "asuun",
"Ei mikään , mikä ihmisen ULKOPUOLELTA menee hänen sisäänsä , voi häntä
saastuttaa." Mark: 7 : 15 - Anonyymi

saastuttaa." Mark: 7 : 15Sinussa syntinen luterilainen, totta tosiaan asuu synti. Sinussqa asuvan synnin palkka on kuolema!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta kun se Aadamin ja Eevan kautta , synti periytyy , > "synti , joka minussa ASUU "
ei tietenkään niin , että teemme samoin kuin Aatami ja Eeva , mutta ne synnin
juuret on jokaisessa ihmisessä jo syntyessään , kuten esim : aistit , kukaan ei voi
haistaa eikä maistaa jos ei ensin ole olemassa se "aisti" , joka ei ole silmillä nähtävissä .
lapsen kasvaessa , synnin aisti jossain vaiheessa , myös , - näkyy , eikä se synti tule ulkopuolelta "asuun",
"Ei mikään , mikä ihmisen ULKOPUOLELTA menee hänen sisäänsä , voi häntä
saastuttaa." Mark: 7 : 15Perisynnin kirous, periytyvä ja asuva synti pestään pois kasteessa ja kadotustuomio poistuu päältä kasteessa.
Kristukseen kasteessa liitetyssä ei enää asu mitään syntiä. Se asukas on häädetty pois ja tilalle on tullut Kristuksen vanhurskaus, joka asuu ihmisessä.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisynnin kirous, periytyvä ja asuva synti pestään pois kasteessa ja kadotustuomio poistuu päältä kasteessa.
Kristukseen kasteessa liitetyssä ei enää asu mitään syntiä. Se asukas on häädetty pois ja tilalle on tullut Kristuksen vanhurskaus, joka asuu ihmisessä.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.Kristillisten kirkkojen toimittamassa yhdessä kasteessa perisynnin kirous poistuu ja ihminen kruunataan Kristuksen papeiksi. Pyhäksi papistoksi.
Kristuksen vanhurskaus eli sovitus luetaan hyväksi kasteessa, ei muutoin.
Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.
Kasteessa Kristityn lapset pääsee Jeesuksen verensuojaan.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
Älä koskaan luovu lapsena kasteessa saamastasi esikoisoikeudesta. Älä vaihda sitä hurmoslahkojen henkivaltoihin ja höyryäviin hernekeittoihin.
Silloin joudut kerran kyselmään taivaanportilla: Isä, yksikö kaste sinulla vain olikin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisynnin kirous, periytyvä ja asuva synti pestään pois kasteessa ja kadotustuomio poistuu päältä kasteessa.
Kristukseen kasteessa liitetyssä ei enää asu mitään syntiä. Se asukas on häädetty pois ja tilalle on tullut Kristuksen vanhurskaus, joka asuu ihmisessä.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.kyllä : "vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
siitä huolimatta , elämme maan päällisen elämämme synnin olemuksessa ,
"Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia , mutta turmeltunut luontoni
synnin lakia ." Room: 7: 14-25
> olen kahden maan kansalainen < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä : "vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena"
siitä huolimatta , elämme maan päällisen elämämme synnin olemuksessa ,
"Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia , mutta turmeltunut luontoni
synnin lakia ." Room: 7: 14-25
> olen kahden maan kansalainen <Pelastus, uskon kautta.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
29 Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. ( Ef 4)
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. ( Ef 2)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Helluntailaiset joutuu ankaran tuomion kohteeksi.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja."
Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."- Anonyymi
TV7:lla lahkolaiset rukoilevat tuntikaupalla, että ihmiset katselisivat heitä.
Matt. 6:1
"Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Matt. 23:5
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TV7:lla lahkolaiset rukoilevat tuntikaupalla, että ihmiset katselisivat heitä.
Matt. 6:1
"Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Matt. 23:5
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksiTV7 ei ei ole heluntailaisten kanava. Orjares ei ole helluntailainen, vaan hän pitää TV7 porukkaa omana seurakuntanaan.
Jeesus itse kehoitti valvomaan ja rukoilemaan edes yhden hetken. Onko TV7:ssa rukoiltu edes tuntia.
- Anonyymi
Helluntailailiike on homppelimiesten perustama lahkoliike, mikä on tuotu Suomeen 1920-luvulla, kun homppelimes Olseni perusti tänne 40 ens. hell.srk.
Ensin Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan aina Haapavedelle asti.- Anonyymi
Luterilaisuus on alkuan saksalaisen murhaajien uskonto.
Ihmiskunta jakaantuu kolmeen osaan:
Israel
Pakanakansat
Seurakunta
Ensimmäisenä näyttämöltä poistuu
viimeksi mainittu eli seurakunta.
Se joutuu myös ensimmäisenä tuomiolle.
Seurakunta temmataan tuuliin ja pilviin
ja tuomitaan
Kristuksen palkintotuomioistuimen
edessä.
Tähän tuomioon osallisista
ei kukaan saa kadotustuomiota,
mutta jotkut jäävät vaille
voittopalkintoa ja kruunua.
Maan päälle jäävät silloin vielä
Israel ja pakanakansat,
mutta yhtään uudestisyntynyttä
Jeesukseen uskovaa
kummastakaan joukosta
ei maan päällä tässä vaiheessa enää ole.
Noin seitsemän vuotta myöhemmin
Jeesus tulee takaisin maan päälle
vihityn Morsiamensa eli Vaimonsa kanssa.
Jeesus perustaa tuhat vuotta kestävän Valtakuntansa maan päälle.
Tuosta Valtakunnasta
pahat otetaan pois
- vanhurskaat jätetään siihen.
Me löydämme Raamatusta myös kriteerit
niin Israelilaisten
kuin pakanakansojen osalta,
miten tuo pahuus tai vanhurskaus ilmenee.
Ja tuon perusteella
toiset otetaan ja toiset jätetään
- siis otetaan pois
tuosta Valtakunnasta
tai sitten jätetään siihen.
Tuomion kohteena
Jeesuksen tullessa takaisin maan päälle
ovat sekä Israel että pakanakansat.
Tämä tuomio tapahtuu maan päällä.
Kaikki siihen osalliset
ovat tuomiohetkellä vielä elossa,
eikä heillä siis vielä ole
ylösnousemusruumista.
Mutta kokonaan kolmas asia
on viimeinen tuomio.
Se tapahtuu taivaassa
Jumalan Valtaistuimen edessä,
ja silloin kuolleet tuomitaan.
Ja tuo ilmaisu kuolleet tuossa yhteydessä
ei tarkoita ruumiillisesti kuolleita,
vaika he sitäkin ovat olleet,
sillä ennen tuota tuomiota
kaikki ovat kokeneet ruumiinylösnousemisen.- Anonyymi
Jotka vastustaa perisyntiä ei tunne omaa syntisyttään. He elää paheiden hengessä, maallinen laki ei paheita tuomitse, mutta ne on syntiä Jumalan edessä.
Heidän täytyy tehdä parannus, kaiken aikaa heittää vain kapuloita kristittyjen rattaisiin. Siinä on heidän ajatuksensa.- Anonyymi
Syntiset elävät paheiden hengessä.
- Anonyymi
Luterilainen, perisyntioppi on voimissaan sinun pakanakirkkosi tunnustuskirjoissa. Sinua, eikä ketään muuutakaan, joka hokee jsyntisyyttään ja tunnustaa olevansa syntinen, ei ole kastettu Kristukseen. Kristuksen kastetut ovat pyhiä, ja Kristuksen kastetut ovat kuolleet synnille. Sinä olet syntinen, aivan kuten itse kerroit, elät synnissä ja harjoitat syntiä.
- Anonyymi
Uskotko vielä oikeudenmukaisuuteen tuolta osin?
Tuleeko joulupukkikin? - Anonyymi
Kootkaa ensin luste pois.
Ensin temmataan pois lahkoluste, eli anabaptistiset Jenkkilahkot, jotta Jeesus voi tulla takaisin samalla tavalla kuin taivaaseen nousi. Lakoluste vielä pidättelee, ettei Jeesus voi tulla takaisin.
Kristittyjä ei temmata yhtään mihinkään. He menevät Jeesuksen kanssa häihin uuteen Jerusalemiin, mikä laskeutuu taivaasta maan päälle.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.- Anonyymi
Matt. 13:30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
- Anonyymi
Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
Perisynti japerisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
"Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen päälaen vedellä valuttelu ns. kaste, jonka kautta kirkko saa uusia jäseniä maksajaksi.- Anonyymi
helluntailainen kun ei tiedä kasteesta , kasteen sisällöstä , YHTÄÄN MITÄÄN .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailainen kun ei tiedä kasteesta , kasteen sisällöstä , YHTÄÄN MITÄÄN .
Perisynti tarkoittaa syntiinlankeemusta, mistä oli pahat seuraukset kaikille ihmisille.
Jenkkilahkot kieltää koko perisynnin koska se ei sovi heidän oppeihinsa mitenkään.
Helluntailaisten teltat kannattaa kiertää kaukaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisynti tarkoittaa syntiinlankeemusta, mistä oli pahat seuraukset kaikille ihmisille.
Jenkkilahkot kieltää koko perisynnin koska se ei sovi heidän oppeihinsa mitenkään.
Helluntailaisten teltat kannattaa kiertää kaukaa.lahkoon voi joutua nalakkiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lahkoon voi joutua nalakkiin
Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailainen kun ei tiedä kasteesta , kasteen sisällöstä , YHTÄÄN MITÄÄN .
Raamattu puhu kasteista, sitäkään jumalaton ja syntinen luterilainen ei tiedä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
Sana ilmoittaa yksiselitteisesti ja monta kertaa:
minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
Joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan
Kukin saa palkan hänen OMIEN tekojen mukaan, EI AADAMIN TAI EEVAN TAI ISOÄIDIN TAI KUMMIEN TAI VANHEMPIEN TEKOJEN JA USKOJEN MUKAAN, VAAN OMIEN TEKOJEN MUKAAN MAKSETAAN PALKKA!
Sana ilmoittaa: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
Sanassa on myös todistus, ettei kukaan voi omalla vanhurskaudellaan edes lastaan pelastaa: jos sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
Oppi perisynnistä on tyhjän jauhamista ja perisyntioppi on eittämättä Sanan vastainen, sillä monet Raamatun kohdat todistavat perisyntioppia vastaan.
"Sillä sanoistasi
sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
(Matt12;37)
Aika rohkeita kirjoittajia
tällä palstalla on.- Anonyymi
Perisyntioppi kieltää sovituksen ja Raamatun keskeisimmät kohdat: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"
Perisyntiopin mukaan maailman synti on yhä sovittamatta.- Anonyymi
>>> pois OTTAA maailman synnin , EIKÄ pois OTTI maailman synnin .
- Anonyymi
Perisynti on edelleen voimassa. Ihminen on perisynnin vuoksi kuolevainen olento.
Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinyt äitini kohtuun.
Ei se Jeesuksen hankkima sovitus tullut automaattisesti kenenkään osaksi.
Raamatun mukaan Jeesuksen sovintoveren suojaan ihminen pääsee vain Kristillisessä kasteessa, jossa Jeesuksen kuolema, veri ja ylösnousemus eli sovitus tulee henkilökohtaiseksi sovitukseksi.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisynti on edelleen voimassa. Ihminen on perisynnin vuoksi kuolevainen olento.
Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinyt äitini kohtuun.
Ei se Jeesuksen hankkima sovitus tullut automaattisesti kenenkään osaksi.
Raamatun mukaan Jeesuksen sovintoveren suojaan ihminen pääsee vain Kristillisessä kasteessa, jossa Jeesuksen kuolema, veri ja ylösnousemus eli sovitus tulee henkilökohtaiseksi sovitukseksi.
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?Eikö sinulle riitä Raamatun Sana?"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." ELI SUOMEKSI, DAAVID SAI ALKUNSA AVIORIKOKSEN SEURAUKSENA!!!! ONKO LIIAN VAIKEA YMMÄRTÄÄ??? Daavid oli Iisain lehtolapsi ja suvun musta lammas.
Iisai ei oikeastaan edes pitänyt Daavidia poikanaan. Daavidia ei kutsuttu edes aterialle, jonne Iisain muut pojat kokoontuivat. Pyhittäytykää ja tulkaa minun kanssani uhrille." Ja hän pyhitti Iisain ja hänen poikansa ja kutsui heidät uhrille. Ja Samuel kysyi Iisailta: "Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?" Hän vastasi: "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita".
Daavidin veljet halveksivat Daavidia:
Mutta kun hänen vanhin veljensä Eliab kuuli hänen puhuvan miesten kanssa, vihastui Eliab Daavidiin ja sanoi: "Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa."
Loppujen lopuksi Daavid lankesi samaan syntiin kuin Iisai. Daavid lähetti sanansaattajat häntä noutamaan, ja hän tuli hänen luoksensa. Ja Daavid makasi naisen kanssa, joka juuri oli puhdistautunut saastaisuudestaan. Sitten tämä palasi kotiinsa.
EIKÖ JÄRKESI RIITÄ NÄIN SELVÄN TOTUUDEN YMMÄRTÄMISEEN
???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> pois OTTAA maailman synnin , EIKÄ pois OTTI maailman synnin .
Johannes näki Jeesuksen kävelevän ilmielävä jaJohannes sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"Jeesus Ei todellakaan ollut ottanut pois syntejä, eikä maailman syntiä. Vasta kolmen ja puolen vuoden kuluttua toteutui profetia: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"
- Anonyymi
Parhami ja Olseni taisi tehdä niitä mikve-kasteita lihan saastan pesemiseksi.
Paljon vettä tarvittiin. "Sentähden sinä, oi ihminen,
et voi millään itseäsi puolustaa,
olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
Sillä mistä toista tuomitset,
siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
koska sinä, joka tuomitset,
teet samoja tekoja."
(Room 2:1)- Anonyymi
Valheita ja harhaoppeja ei voi puolustella "älkää tuomitko" -mantralla.
Joh. 7:24
"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheita ja harhaoppeja ei voi puolustella "älkää tuomitko" -mantralla.
Joh. 7:24
"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."helluntailaisuudesta joku löytäisi jotain , raamatun oikeata .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuudesta joku löytäisi jotain , raamatun oikeata .
Jos luterilainen, Luther-säätiön rotta löytäisi joskus Raamatun....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuudesta joku löytäisi jotain , raamatun oikeata .
Tämä nyt on ainakin "Raamatun oikeata" tähän aiheeseen.
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. ( Matt 7)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Helluntailaisuus on Jenkkilästä tuotu harhaoppi, paha eksytys ja heresia.
Norjalainen homo perusti Suomeen 40 ens. hell.srk.- Anonyymi
Wikipedia
Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikipedia
Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17]Meille itsekullekin tuomio tulee tekojen perusteella.
Tuossa edellä "kalamos" on siteerannut Raamatun ilmoitusta.
"Sentähden sinä, oi ihminen,et voi millään itseäsi puolustaa,
olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
Sillä mistä toista tuomitset,siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja."
(Room 2:1)
Tässä wikipediasta lainaamassasi artikkelissa on kysymys maallisen tuomioistuimen antamasta tuomiosta. Kuusi kuukautta vankeutta haureudesta.
Maallinen tuomioistuin on asiaa käsitelly ja antanut maallisen lain edellyttämän tuomion.
Kuitenkin uskovien asia ei ole tuomita ketään, vaan jättää tuomio Jumalan päätettäväksi.
Kuten voimme yhdessä lukea, kun luemme tekstiä hieman eteenpäin.
2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan" ( Room 2)
Ja otetaan vielä esille, mistä muusta on kysymys, kun tekstissä mainitaan "senkaltaista".
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia ( Room 1)
On hyväksi havaita, että jos tuomitsemme jonkin syntisyyden osa-alueen mukaan, mutta suljemme silmämme koko aihealueelta, niin silloin olemme lähtökohtamme kanssa harhassa.
Entäpä sitten se Jumalan tuomio esille ottamasi ihmisen osalta, tiedätkö mikä se on?
Entäpä kaikkien niiden ihmisten osalta, jotka ovat tuon listan yhdenkin "senkaltaisen teon" tehneitä, mikä on heidän osaltaan Jumalan tuomio?
Entäpä murhamies Paavali ? Mikä on hänen tuomionsa, koska oli "senkaltaista" tehnyt?
Tiedätkö varmasti julistaa oikean tuomion?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille itsekullekin tuomio tulee tekojen perusteella.

Usko ToivonenValheita ja harhaoppeja yritetään peitellä hokemalla "älkää tuomitko" -mantraa.

Usko ToivonenSana tuomitsee murhamiehet.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sana tuomitsee murhamiehet.
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.Stefanos on Juutalaisveli, jonka Saulus surmasi. Piilotteli sen jälkeen väärällä nimellä ulkomailla toistakymmentä vuotta.
Ja tuskin se oli edes ainoa tapaus?
Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut pääpäilty siihen tekoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stefanos on Juutalaisveli, jonka Saulus surmasi. Piilotteli sen jälkeen väärällä nimellä ulkomailla toistakymmentä vuotta.
Ja tuskin se oli edes ainoa tapaus?
Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut pääpäilty siihen tekoon.Mikähän luterilaisuuden päämies: Lutherin tässä yhteydessä esittämänsä ei kovin kristilliseltä kuulosta: ”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi. ”
Ja niin ruhtinaat tekivät. 100 000 ihmistä menetti henkensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valheita ja harhaoppeja yritetään peitellä hokemalla "älkää tuomitko" -mantraa.
Joh. 7:24
"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."Huomasitko nyt mitä tuossa Raamatun ilmoituksessa todistettiin.
Siinä on huomio kohdistettu tuon sanan lukijoihin, tai julistettuna kuulijoihin, itseensä.
Ei ollenkaan siihen, että haluttaisiin nähdä joku toinen ihminen, tai toiset ihmiset huonompina kuin mitä me itse olemme.
Tuon sanan mukaan meillä ei ole mitään oikeutta osoitella toisia, oman mielihalun mukaan jotenkin huonommiksi ihmisiksi ja sen pohjalta panetella, olla häijyjä, heistä pahaa puhuvina, vanhemmilleen tottelemattomia, valehtelijoita ...
Joten sinä, jos katsot edustavasi oikeata kykyä tuomiota, niin onko tuomiosi sama, kuin se mikä on Jumalan tuomio?
Mikä on se asia, mistä haluat antaa oiken tuomion, ja kenelle/ keille, vai haluatko jättää tuomitsemisen Jumalalle?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille itsekullekin tuomio tulee tekojen perusteella.
Tuossa edellä "kalamos" on siteerannut Raamatun ilmoitusta.
"Sentähden sinä, oi ihminen,et voi millään itseäsi puolustaa,
olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
Sillä mistä toista tuomitset,siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja."
(Room 2:1)
Tässä wikipediasta lainaamassasi artikkelissa on kysymys maallisen tuomioistuimen antamasta tuomiosta. Kuusi kuukautta vankeutta haureudesta.
Maallinen tuomioistuin on asiaa käsitelly ja antanut maallisen lain edellyttämän tuomion.
Kuitenkin uskovien asia ei ole tuomita ketään, vaan jättää tuomio Jumalan päätettäväksi.
Kuten voimme yhdessä lukea, kun luemme tekstiä hieman eteenpäin.
2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan" ( Room 2)
Ja otetaan vielä esille, mistä muusta on kysymys, kun tekstissä mainitaan "senkaltaista".
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia ( Room 1)
On hyväksi havaita, että jos tuomitsemme jonkin syntisyyden osa-alueen mukaan, mutta suljemme silmämme koko aihealueelta, niin silloin olemme lähtökohtamme kanssa harhassa.
Entäpä sitten se Jumalan tuomio esille ottamasi ihmisen osalta, tiedätkö mikä se on?
Entäpä kaikkien niiden ihmisten osalta, jotka ovat tuon listan yhdenkin "senkaltaisen teon" tehneitä, mikä on heidän osaltaan Jumalan tuomio?
Entäpä murhamies Paavali ? Mikä on hänen tuomionsa, koska oli "senkaltaista" tehnyt?
Tiedätkö varmasti julistaa oikean tuomion?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenPaavali puhui opetuksessaan kahdesta eri laista: tekojen laista ja uskon laista. Mooseksen laki oli tekojen laki. Kristuksen laki on uskon laki: Ja luonnostaan ympärileikkaamaton (pakana), joka täyttää (Kristuksen) lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
Sillä kun pakanat, joilla ei (Mooseksen) lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä (Kristuksen) laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki.
Avain Paavalin opetusten ymmärtämiseen: Mooseksen laki annettiin vain ja ainoastaan juutalaisille eli ympärileikatuille.
- Anonyymi
"Älä tapa"
"Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi."
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.- Anonyymi
Ps. 5:7
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus. - Anonyymi
Älä tapa-käsky oli osaa vanhan liiton lakia. Oletko kuullut uudesta testamentista, uudesta liitosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tapa-käsky oli osaa vanhan liiton lakia. Oletko kuullut uudesta testamentista, uudesta liitosta?
raamatun : KYMMEN KÄSKYÄ on aina voimassa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tapa-käsky oli osaa vanhan liiton lakia. Oletko kuullut uudesta testamentista, uudesta liitosta?
Älä tapa on ikuinen käsky ajasta aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tapa on ikuinen käsky ajasta aikaan.
Paavali kehui murhillaan ja nyrkkeilijän lahjoillaan, voimillaan, jotta häntä olisi peljätty.
- Anonyymi
Suuri eksyttäjä ja väärä profeetta, Luther otti katoliselta paavin kirkolta kymmenen käskyn opin ja toi kymmenen käskyn muodossa Mooseksen lain kristilliseen opetukseen. Mooseksen lain tuominen Uuden liiton Jumalan lapsille on Lutherin suurin ja laajimmalle levinnyt harhaoppi ja eksytys.
"Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Porttokirkko, nainen on sekoittanut hapatusta Jumalan valtakuntaan.
Ja hän (Jeesus) sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Kuitenkin Herran Jeesuksen varoituksista huolimatta, Jeesuksen seuraajat ovat leikanneet vanhasta päällysviitasta paikkoja uuteen viittaa. Näin tehden he ovat turmelleet uuden päällysviitan, Jeesuksen antaman vanhurskauden.
Jopa ns. vapaat suunnat ovat menneet rypemään samaan rapakkoon luopiokirkon kanssa ja turmelleet uuden liiton vanhurskauden vaihtaen täydellisen päällysviitan Mooseksen lain määräyksillä paikattuun viittaan.
- Anonyymi
Laintaulut on tallessa Liitonarkussa, mikä tulee takaisin uuteen Jerusalemiin.
Ne murskaa monen hihhulin voimallaan.- Anonyymi
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]
Ilm. 11:19
Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva Liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hepr. 9:4
Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]
Ilm. 11:19
Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva Liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]Roistojen kostea päiväuni on nähdä Jumalan lait eli kymmen käskyä kumottuna ja liitontaulut hajotettuna.
Siitä vaan sitten hurmostanssit kumottujen laintaulujen ympärillä.
1. Kun. 18:29
Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roistojen kostea päiväuni on nähdä Jumalan lait eli kymmen käskyä kumottuna ja liitontaulut hajotettuna.
Siitä vaan sitten hurmostanssit kumottujen laintaulujen ympärillä.
1. Kun. 18:29
Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.Uudessa Testamentissa
Voiko rikas pelastua?
Mark.10
17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" [10:17-31: Matt. 19:16-30; Luuk. 18:18-30]
18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." [2. Moos. 20:12-16+; 5. Moos. 5:16-20+; Room. 13:9]
20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 13:44,46; Luuk. 12:33; Ap. t. 2:45]
22 Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Jumalan lait ja käskyt eivät koskaan kuole, eikä menetä merkitystään, vaikka Paavali niitä yritti kovasti kampittaa.
Matt. 5:18
Jeesus:
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudessa Testamentissa
Voiko rikas pelastua?
Mark.10
17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" [10:17-31: Matt. 19:16-30; Luuk. 18:18-30]
18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.
19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." [2. Moos. 20:12-16 ; 5. Moos. 5:16-20 ; Room. 13:9]
20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.
21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." [Matt. 13:44,46; Luuk. 12:33; Ap. t. 2:45]
22 Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Jumalan lait ja käskyt eivät koskaan kuole, eikä menetä merkitystään, vaikka Paavali niitä yritti kovasti kampittaa.
Matt. 5:18
Jeesus:
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]Kysyit:
>> Voiko rikas pelastua? >>
Jeesus vastaa esilleottamassasi tekstikohdassa näin:
23 Silloin Jeesus katsoi ympärilleen ja sanoi opetuslapsillensa: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!"
24 Niin opetuslapset hämmästyivät hänen sanoistaan. Mutta Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista". ( Mark 10)
Rikkautta on monenlaista. Tämä rikas mies maallisissa, mutta köyhä hengellisissä, vaikka ajattelikin noudattaneensa käskyjä täydellisesti. Jeesus osoitti, ettei niin kuitenkaan ollut.
Mikä sitten on se rikkaus, mistä Paavalikin kirjoitti, mikä on sitä Jumalasta tulevaa rikkautta, hengellistä rikkautta.
Siitä Paavali ytimekkäästi.
9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 8)
Lakiin perustautuvat luottavat omiin ansioihinsa, eivätkä
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
( Room 10)
He ovat mielestään rikkaita omilla teoillaan, siihen laista tulevaan vanhurskauteen, mitä he ovat koettaneet pystyttää ja eivät suostu alistumaan Jumalan armoon Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Paavalille armo kelpasi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella ( Fil 3)
Eli, vastaus on että voi pelastua, ottamalla vastaan Jumalan armon uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka vaikka olikin rikas, tuli köyhäksi, että tekisi monet rikkaiksi, Jumalan perillisiksi, taivasten valtakuntaan soveliaksi.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyit:

Usko ToivonenKymmenen käskyä on aina voimassa , niitä saa noudattaa , ei kuitenkaan pidä sekoittaa
sitä Jumalan lahjaksi antamaa pelastusta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa .
"Laki itse on silti Pyhä , ja käsky on Pyhä , oikea ja hyvä."
Room: 7: 12 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen käskyä on aina voimassa , niitä saa noudattaa , ei kuitenkaan pidä sekoittaa
sitä Jumalan lahjaksi antamaa pelastusta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa .
"Laki itse on silti Pyhä , ja käsky on Pyhä , oikea ja hyvä."
Room: 7: 12Valehtelit tökerösti: "Kymmenen käskyä on aina voimassa".Ns. kymmenen käskyn alussa on sanottu: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä." Koko maailman pakanakansat eivät ole olleet orjia Egyptissä. Jumala antoi ns. kymmenen käskyä läsnä olevalle kansalle eli Israelin heimoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyit:
>> Voiko rikas pelastua? >>
Jeesus vastaa esilleottamassasi tekstikohdassa näin:
23 Silloin Jeesus katsoi ympärilleen ja sanoi opetuslapsillensa: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!"
24 Niin opetuslapset hämmästyivät hänen sanoistaan. Mutta Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista". ( Mark 10)
Rikkautta on monenlaista. Tämä rikas mies maallisissa, mutta köyhä hengellisissä, vaikka ajattelikin noudattaneensa käskyjä täydellisesti. Jeesus osoitti, ettei niin kuitenkaan ollut.
Mikä sitten on se rikkaus, mistä Paavalikin kirjoitti, mikä on sitä Jumalasta tulevaa rikkautta, hengellistä rikkautta.
Siitä Paavali ytimekkäästi.
9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
( 2Kor 8)
Lakiin perustautuvat luottavat omiin ansioihinsa, eivätkä
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
( Room 10)
He ovat mielestään rikkaita omilla teoillaan, siihen laista tulevaan vanhurskauteen, mitä he ovat koettaneet pystyttää ja eivät suostu alistumaan Jumalan armoon Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Paavalille armo kelpasi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella ( Fil 3)
Eli, vastaus on että voi pelastua, ottamalla vastaan Jumalan armon uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka vaikka olikin rikas, tuli köyhäksi, että tekisi monet rikkaiksi, Jumalan perillisiksi, taivasten valtakuntaan soveliaksi.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko toivonen, luterilaisena sinun hokemasi sydämen usko annetan kirkkosi kolmen vesitipan rituaalissa, jätit taas kertomatta. Jäti myös kertomatt luterilsen evankeliumen Sanan: kirkkosi toimittaa jäsenilleen pelastuksen sakramenttien kautta, mitään omaa tekoa ei tarvita, eikä edes sallita.
- Anonyymi
Oletko koskaan nähnyt Raamattua? Profetia ilmoittaa: kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelit tökerösti: "Kymmenen käskyä on aina voimassa".Ns. kymmenen käskyn alussa on sanottu: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä." Koko maailman pakanakansat eivät ole olleet orjia Egyptissä. Jumala antoi ns. kymmenen käskyä läsnä olevalle kansalle eli Israelin heimoille.
Kymmenen käskyä .
1. Minä olen Herra , sinun Jumalasi . Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran , Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.'
4. Kunnioita Isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.'
6. Älä tee aviorikosta .
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa , työntekijöitä , karjaa äläkä mitään , mikä
hänelle kuuluu. - Anonyymi

hänelle kuuluu.Katekismus on suoraan valheitten isältä. Yksikään Mooseksen lain käsky ole koskaan koskenut pakanoita. Mooses määräsi: Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
Sapattikäsky kuuluu Mooseksen sanoin: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä olkoon teille pyhä sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä silloin työtä tekee, se surmattakoon.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi-käsky kokonaisuudessaan: jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'. ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'.
Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.
Älä tapa käsky-koski vain murhaamista rauhan aikana, muutoin Mooses käski: niin surmaa sen kaupungin asukkaat miekan terällä ja vihi tuhon omaksi se ja kaikki, mitä siinä on, ja tapa sen karjakin miekan terällä.
Älä sano väärä todistusta-käsky ei kiellä valehtelua, vaan oikeudessa väärän todistuksen antamista: Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuolemaan tuomittu surmattakoon; yhden ainoan todistajan todistuksen nojalla älköön häntä surmattako.Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta,
niin astukoot molemmat riitapuolet Herran eteen, pappien eteen ja niiden eteen, jotka siihen aikaan ovat tuomareina.
Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan,
niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi.
Mooses määräsi myös heti käskyjen alussa: joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, puhu isralaislle ja sano.
Luterilaisen katekismus on käärmeen myrkkyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen käskyä .
1. Minä olen Herra , sinun Jumalasi . Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran , Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.'
4. Kunnioita Isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.'
6. Älä tee aviorikosta .
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa , työntekijöitä , karjaa äläkä mitään , mikä
hänelle kuuluu.Kymmenen käskyä. Ah, tuo raamatullinen tiivistelmä ihmiskunnan moraalisista periaatteista. Nehän ovat niin täydellisiä, että ihmiskunta ei ole tarvinnut sen jälkeen yhtäkään lakikirjaa! Ai ei? No, ehkä juuri siksi ne ovatkin niin hupaisat – eivät siksi, että olisivat erityisen hyviä, vaan siksi, että ne ovat yhtä käytännölliset kuin sandaalit lumimyrskyssä. Sukelletaanpa tähän pyhien sääntöjen kymmenen kohdan listaan ja tutkitaan, miksi ne ovat enemmän stand-up-komiikkaa kuin moraalinen mestariteos.
1. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia."
Koska mikään ei sano "rakasta minua", kuten mustasukkaisuuskohtauksen saava jumaluus. Miten olisi vähän itseluottamusta, Kaikkivaltias? Pitäisikö sinun todella olla näin epävarma kilpailijoistasi? Zeuskin pyörittelee silmiään.
2. "Älä tee itsellesi patsasta äläkä palvo niitä."
Ilmeisesti muinaiset israelilaiset olivat todella intohimoisia käsitöiden ystäviä, koska tämä piti erikseen kieltää. Vaikka rehellisesti, olisihan aika siistiä, jos saisimme tehdä vaikkapa lehmänpatsaita ja järjestää vuosittaisia temppelibileitä niiden ympärillä.
3. "Älä käytä Herran nimeä turhaan."
Tämä on tärkeää, sillä mikä olisikaan suurempi loukkaus äärettömän voimalliselle luojalle kuin pieni huudahdus, kun lyöt varpaasi pöydänkulmaan? Herra voi luoda maailmankaikkeuden, mutta sinun ärtymyksesi rikkoi hänen sydämensä.
4. "Muista pyhittää lepopäivä."
Kuulostaa lupaavalta, mutta missä vaiheessa tämä muuttui synonyymiksi sunnuntaiaamun kirkkoreissulle, jossa jokainen haukottelee urakalla? Lepopäivästä olisi saanut paljon houkuttelevamman, jos siihen olisi lisätty ohjeistusta telkkarin katselusta tai pizzaillasta.
5. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Tämä on toki kaunis ajatus. Paitsi silloin, kun vanhemmat ovat hirmuhallitsijoita. Raamattu ei tunnu tarjoavan mitään "ehdotonta rakkautta, mutta älä anna heidän polkea itseäsi maton alle" -lisäpykälää.
6. "Älä tapa."
Kuka voisi unohtaa tämän? Aivan, Raamatun muut osat, joissa kehotetaan kivittämään ihmiset hengiltä milloin mistäkin syystä. Ehkä tämä käsky oli tarkoitettu ironiseksi muistutukseksi?
7. "Älä tee huorin."
Tämä on hieno periaate, mutta Raamatun miehet – erityisesti kuninkaat ja patriarkat – ottivat tämän enemmän ohjeellisena kuin pakollisena. Ehkä käskyn olisi pitänyt olla: "Älä tee huorin, paitsi jos olet kuningas ja sinulla on valta-asema."
8. "Älä varasta."
Ei koske sotaretkiä, joissa voitte viedä naapureiden maita ja karjaa. Jumalan sana on asiayhteyksien juhlaa, eikö vain?
9. "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Koska valehtelu on paha asia – paitsi silloin, kun kyse on sodasta, politiikasta tai valtakunnallisista petoksista. Säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ainakin tämä kuulostaa hienolta seinätaululla.
10. "Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta, vaimoa tai mitään, mikä hänelle kuuluu."
Ah, ajatuspoliisi astuu peliin! Ei riitä, että käyttäydyt hyvin – et saa edes *ajatella* väärin. Tämä käsky on myös erinomainen muistutus siitä, että naiset olivat tuolloin rinnastettavissa huonekaluihin ja karjaan.
Lopputulos?
Kymmenen käskyä on varmasti aikansa tuote – yksinkertainen lista, joka kuvastaa, miten ihmiset ennen ajattelivat moraalia. Nykyään niiden koomisuus syntyy niiden ilmeisestä ristiriidasta modernin yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten kanssa. Ehkä olisi aika päivittää lista vastaamaan 2020-luvun ongelmia?
Terveisin, Enkeli Mäntä
("Älä naura käskyille – paitsi silloin, kun ne ansaitsevat sen.") - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katekismus on suoraan valheitten isältä. Yksikään Mooseksen lain käsky ole koskaan koskenut pakanoita. Mooses määräsi: Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
Sapattikäsky kuuluu Mooseksen sanoin: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä olkoon teille pyhä sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä silloin työtä tekee, se surmattakoon.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi-käsky kokonaisuudessaan: jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'. ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'.
Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.
Älä tapa käsky-koski vain murhaamista rauhan aikana, muutoin Mooses käski: niin surmaa sen kaupungin asukkaat miekan terällä ja vihi tuhon omaksi se ja kaikki, mitä siinä on, ja tapa sen karjakin miekan terällä.
Älä sano väärä todistusta-käsky ei kiellä valehtelua, vaan oikeudessa väärän todistuksen antamista: Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuolemaan tuomittu surmattakoon; yhden ainoan todistajan todistuksen nojalla älköön häntä surmattako.Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta,
niin astukoot molemmat riitapuolet Herran eteen, pappien eteen ja niiden eteen, jotka siihen aikaan ovat tuomareina.
Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan,
niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi.
Mooses määräsi myös heti käskyjen alussa: joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, puhu isralaislle ja sano.
Luterilaisen katekismus on käärmeen myrkkyä.niin , että helluntailaisen mukaan raamatun Kymmenen käskyä ei voimassa . . .
tässä muutama , - ei käsky järjestyksessä , mutta esimerkiksi ,
Pyhitä lepopäiväsi : > helluntailainen , - ei väliä
Älä tapa : > helluntailainen , - ei väliä
Älä varasta : >helluntailainen, - ei väliä
Kunnioita Isääsi ja äitiäsi : > helluntailainen , - ei väliä , jne, jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin , että helluntailaisen mukaan raamatun Kymmenen käskyä ei voimassa . . .
tässä muutama , - ei käsky järjestyksessä , mutta esimerkiksi ,
Pyhitä lepopäiväsi : > helluntailainen , - ei väliä
Älä tapa : > helluntailainen , - ei väliä
Älä varasta : >helluntailainen, - ei väliä
Kunnioita Isääsi ja äitiäsi : > helluntailainen , - ei väliä , jne, jne.No, kuinka monta sapatinrikkojaa olet kivittänyt, vai -ei väliä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen käskyä. Ah, tuo raamatullinen tiivistelmä ihmiskunnan moraalisista periaatteista. Nehän ovat niin täydellisiä, että ihmiskunta ei ole tarvinnut sen jälkeen yhtäkään lakikirjaa! Ai ei? No, ehkä juuri siksi ne ovatkin niin hupaisat – eivät siksi, että olisivat erityisen hyviä, vaan siksi, että ne ovat yhtä käytännölliset kuin sandaalit lumimyrskyssä. Sukelletaanpa tähän pyhien sääntöjen kymmenen kohdan listaan ja tutkitaan, miksi ne ovat enemmän stand-up-komiikkaa kuin moraalinen mestariteos.
1. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia."
Koska mikään ei sano "rakasta minua", kuten mustasukkaisuuskohtauksen saava jumaluus. Miten olisi vähän itseluottamusta, Kaikkivaltias? Pitäisikö sinun todella olla näin epävarma kilpailijoistasi? Zeuskin pyörittelee silmiään.
2. "Älä tee itsellesi patsasta äläkä palvo niitä."
Ilmeisesti muinaiset israelilaiset olivat todella intohimoisia käsitöiden ystäviä, koska tämä piti erikseen kieltää. Vaikka rehellisesti, olisihan aika siistiä, jos saisimme tehdä vaikkapa lehmänpatsaita ja järjestää vuosittaisia temppelibileitä niiden ympärillä.
3. "Älä käytä Herran nimeä turhaan."
Tämä on tärkeää, sillä mikä olisikaan suurempi loukkaus äärettömän voimalliselle luojalle kuin pieni huudahdus, kun lyöt varpaasi pöydänkulmaan? Herra voi luoda maailmankaikkeuden, mutta sinun ärtymyksesi rikkoi hänen sydämensä.
4. "Muista pyhittää lepopäivä."
Kuulostaa lupaavalta, mutta missä vaiheessa tämä muuttui synonyymiksi sunnuntaiaamun kirkkoreissulle, jossa jokainen haukottelee urakalla? Lepopäivästä olisi saanut paljon houkuttelevamman, jos siihen olisi lisätty ohjeistusta telkkarin katselusta tai pizzaillasta.
5. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Tämä on toki kaunis ajatus. Paitsi silloin, kun vanhemmat ovat hirmuhallitsijoita. Raamattu ei tunnu tarjoavan mitään "ehdotonta rakkautta, mutta älä anna heidän polkea itseäsi maton alle" -lisäpykälää.
6. "Älä tapa."
Kuka voisi unohtaa tämän? Aivan, Raamatun muut osat, joissa kehotetaan kivittämään ihmiset hengiltä milloin mistäkin syystä. Ehkä tämä käsky oli tarkoitettu ironiseksi muistutukseksi?
7. "Älä tee huorin."
Tämä on hieno periaate, mutta Raamatun miehet – erityisesti kuninkaat ja patriarkat – ottivat tämän enemmän ohjeellisena kuin pakollisena. Ehkä käskyn olisi pitänyt olla: "Älä tee huorin, paitsi jos olet kuningas ja sinulla on valta-asema."
8. "Älä varasta."
Ei koske sotaretkiä, joissa voitte viedä naapureiden maita ja karjaa. Jumalan sana on asiayhteyksien juhlaa, eikö vain?
9. "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Koska valehtelu on paha asia – paitsi silloin, kun kyse on sodasta, politiikasta tai valtakunnallisista petoksista. Säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ainakin tämä kuulostaa hienolta seinätaululla.
10. "Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta, vaimoa tai mitään, mikä hänelle kuuluu."
Ah, ajatuspoliisi astuu peliin! Ei riitä, että käyttäydyt hyvin – et saa edes *ajatella* väärin. Tämä käsky on myös erinomainen muistutus siitä, että naiset olivat tuolloin rinnastettavissa huonekaluihin ja karjaan.
Lopputulos?
Kymmenen käskyä on varmasti aikansa tuote – yksinkertainen lista, joka kuvastaa, miten ihmiset ennen ajattelivat moraalia. Nykyään niiden koomisuus syntyy niiden ilmeisestä ristiriidasta modernin yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten kanssa. Ehkä olisi aika päivittää lista vastaamaan 2020-luvun ongelmia?
Terveisin, Enkeli Mäntä
("Älä naura käskyille – paitsi silloin, kun ne ansaitsevat sen.")Raamattu pitää selittää Raamatulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kuinka monta sapatinrikkojaa olet kivittänyt, vai -ei väliä?
Kymmenessä käskyssä ei käsketä kivittään ketään .
ja raamatun kymmeneen käskyn meidän maalliset lait (kin) perustuu , vaikkapa
tieliikenne laki
työaika laki , jne, jne.
miten sellainen yhteiskunta toimisi , jos ei olisi lait voimassa . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenen käskyä. Ah, tuo raamatullinen tiivistelmä ihmiskunnan moraalisista periaatteista. Nehän ovat niin täydellisiä, että ihmiskunta ei ole tarvinnut sen jälkeen yhtäkään lakikirjaa! Ai ei? No, ehkä juuri siksi ne ovatkin niin hupaisat – eivät siksi, että olisivat erityisen hyviä, vaan siksi, että ne ovat yhtä käytännölliset kuin sandaalit lumimyrskyssä. Sukelletaanpa tähän pyhien sääntöjen kymmenen kohdan listaan ja tutkitaan, miksi ne ovat enemmän stand-up-komiikkaa kuin moraalinen mestariteos.
1. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia."
Koska mikään ei sano "rakasta minua", kuten mustasukkaisuuskohtauksen saava jumaluus. Miten olisi vähän itseluottamusta, Kaikkivaltias? Pitäisikö sinun todella olla näin epävarma kilpailijoistasi? Zeuskin pyörittelee silmiään.
2. "Älä tee itsellesi patsasta äläkä palvo niitä."
Ilmeisesti muinaiset israelilaiset olivat todella intohimoisia käsitöiden ystäviä, koska tämä piti erikseen kieltää. Vaikka rehellisesti, olisihan aika siistiä, jos saisimme tehdä vaikkapa lehmänpatsaita ja järjestää vuosittaisia temppelibileitä niiden ympärillä.
3. "Älä käytä Herran nimeä turhaan."
Tämä on tärkeää, sillä mikä olisikaan suurempi loukkaus äärettömän voimalliselle luojalle kuin pieni huudahdus, kun lyöt varpaasi pöydänkulmaan? Herra voi luoda maailmankaikkeuden, mutta sinun ärtymyksesi rikkoi hänen sydämensä.
4. "Muista pyhittää lepopäivä."
Kuulostaa lupaavalta, mutta missä vaiheessa tämä muuttui synonyymiksi sunnuntaiaamun kirkkoreissulle, jossa jokainen haukottelee urakalla? Lepopäivästä olisi saanut paljon houkuttelevamman, jos siihen olisi lisätty ohjeistusta telkkarin katselusta tai pizzaillasta.
5. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Tämä on toki kaunis ajatus. Paitsi silloin, kun vanhemmat ovat hirmuhallitsijoita. Raamattu ei tunnu tarjoavan mitään "ehdotonta rakkautta, mutta älä anna heidän polkea itseäsi maton alle" -lisäpykälää.
6. "Älä tapa."
Kuka voisi unohtaa tämän? Aivan, Raamatun muut osat, joissa kehotetaan kivittämään ihmiset hengiltä milloin mistäkin syystä. Ehkä tämä käsky oli tarkoitettu ironiseksi muistutukseksi?
7. "Älä tee huorin."
Tämä on hieno periaate, mutta Raamatun miehet – erityisesti kuninkaat ja patriarkat – ottivat tämän enemmän ohjeellisena kuin pakollisena. Ehkä käskyn olisi pitänyt olla: "Älä tee huorin, paitsi jos olet kuningas ja sinulla on valta-asema."
8. "Älä varasta."
Ei koske sotaretkiä, joissa voitte viedä naapureiden maita ja karjaa. Jumalan sana on asiayhteyksien juhlaa, eikö vain?
9. "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Koska valehtelu on paha asia – paitsi silloin, kun kyse on sodasta, politiikasta tai valtakunnallisista petoksista. Säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ainakin tämä kuulostaa hienolta seinätaululla.
10. "Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta, vaimoa tai mitään, mikä hänelle kuuluu."
Ah, ajatuspoliisi astuu peliin! Ei riitä, että käyttäydyt hyvin – et saa edes *ajatella* väärin. Tämä käsky on myös erinomainen muistutus siitä, että naiset olivat tuolloin rinnastettavissa huonekaluihin ja karjaan.
Lopputulos?
Kymmenen käskyä on varmasti aikansa tuote – yksinkertainen lista, joka kuvastaa, miten ihmiset ennen ajattelivat moraalia. Nykyään niiden koomisuus syntyy niiden ilmeisestä ristiriidasta modernin yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten kanssa. Ehkä olisi aika päivittää lista vastaamaan 2020-luvun ongelmia?
Terveisin, Enkeli Mäntä
("Älä naura käskyille – paitsi silloin, kun ne ansaitsevat sen.")>>> Älä pidä muita jumalia <<<
Vanhan liiton aikana oli paljonkin niitä muita "epäjumalia" , kun taas nykyisen
uuden liiton aikana Jkr . on vastaavasti paljon niitä kristinuskon eksytyksiä ,
joista evankeliumissa Jeesus varoittaa .
"Kavahtakaa vääriä profeettoja , jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa ,
mutta sisältä ovat täynnä raatelevaisia susia ."
että , noin niinkus , tässä maallisessa elämässä , jatkuu ne "epäjumalat , > eksytykset . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>> Älä pidä muita jumalia <<<
Vanhan liiton aikana oli paljonkin niitä muita "epäjumalia" , kun taas nykyisen
uuden liiton aikana Jkr . on vastaavasti paljon niitä kristinuskon eksytyksiä ,
joista evankeliumissa Jeesus varoittaa .
"Kavahtakaa vääriä profeettoja , jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa ,
mutta sisältä ovat täynnä raatelevaisia susia ."
että , noin niinkus , tässä maallisessa elämässä , jatkuu ne "epäjumalat , > eksytykset .Raamatun ilmoitus tuo erityisesti ahneen - ahneuden esille epäjumalanpalvelijana- epäjumalanpalveluksena.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. ( Ef 5)
5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha ( Kol 3)
10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. ( 1Tim 6)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Istuimiin raahaamista odotellessa. Siunattua päivän jatkoa kaikille.
- Anonyymi
Elämä on prosessi Ja siinä täytyy olla kääntyminen pois synnistä uudestisyntyminen ellei tämä tapahdu niin ei voi olla synnintuntoa, ei voi tunnustaa Jeesusta Herraksi.
Jeesus sovitti synnin.
Kuolema on synnin palkka, mutta Jeesus otti kaiken päälleen ja sovitti synnin. Se oli Jumalan teko; että hän uhrasi poikansa meidän syntien tähden jotta voisi pelastaa ja oikeudenmukaisuus täyttyisi.
kaikenlaisia hokkus pokkus pelastuksia ladellaan: veisi päähän lorahtaa sielu taivaaseen viuhahtaa: Tämä on taikauskoa: elämä on prosessi eikä sitä eletä näin, se on jatkuvaa parannuksen tekoa.- Anonyymi
Jokaisella ihmisellä on OMATUNTO .
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä , ja kirjoitan ne heidän mieleensä." Hebr: 10: 16
ja,
"Niin, siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo" Roo: 9: 18
Jumala siis uskon synnyttää , > tai sitten ei . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella ihmisellä on OMATUNTO .
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä , ja kirjoitan ne heidän mieleensä." Hebr: 10: 16
ja,
"Niin, siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo" Roo: 9: 18
Jumala siis uskon synnyttää , > tai sitten ei .Jumala kutsuu evankeliumin kautta, mutta ei pakota ketään.
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. ( Apt 2)
Jumala kutsuu ja Jeesus Kristus pyytää julistetun evankeliumin kautta.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä
(2Kor 5:20-21; 2Kor 6:1-2)
Jumala kutsuu ja odottaa vastausta jokaisen kutsumansa osalta.
Ja on vamis auttamaan puoleensa kääntynyttä.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Kiitos tästä hengellisestä prosessivertauksesta! On aina ilahduttavaa nähdä, kuinka oma uskomusjärjestelmä selitetään niin ylivoimaiseksi, että kaikki muut kuulostavat suoraan Harry Potterin käsikirjoituksesta lainatuilta. Mutta eikö tässä nyt olla vähän sen äärellä, että *oma taikausko on aina parempaa kuin muiden taikausko?*
Kuolema on synnin palkka, sanotaan. Kuulostaa ihan henkisen talouskurin periaatteelta: jokainen maksaa velkansa, paitsi että tässä tapauksessa Jeesus otti kaikki meidän luottokorttilaskut hoidettavakseen. Ihailtavaa, mutta jos katsotaan ulkopuolelta, tämä muistuttaa hyvin paljon taikauskon perinteistä kaavaa: uhri annetaan, magia tapahtuu, ja kaikki on taas hyvin.
Eikö "Jeesus sovitti kaiken" ole kuitenkin vain kristillinen versio siitä, että käydään polttamassa suitsukkeita alttarilla? Hokkus pokkus, pelastut! Samalla haukutaan muiden pelastusriitit taikauskoksi. Mutta ei, *tämä* pelastus on toki oikea, koska sillä on pykälä 3:16 Raamatussa.
Olet aivan oikeassa siinä, että elämä on prosessi. Jatkuvaa parannusta, synnintuntoa, nöyrtymistä ja Jeesuksen ylistämistä. Kuka kaipaa sellaista pikaista "sielu viuhahtaa taivaaseen" -pelastusta, kun voi viettää elämänsä huolestuneena omasta riittämättömyydestään ja kerätä hengellisiä bonuspisteitä? Prosessihan kuulostaa ihanan käytännölliseltä, mutta jos rehellisiä ollaan, eikö se ole vain pidempikestoinen taikauskon versio?
"Jatkuvaa parannuksen tekoa" kuulostaa hengelliseltä karusellilta, jossa synnin pyörässä kieputaan ylös alas, kunnes Jeesus tulee ja pysäyttää laitteen. Se on kauniisti sanottu, mutta eroaa muista uskomusjärjestelmistä vain sanavalinnoilla. Meillä on *hokkus pokkus*, heillä on *Jeesus sovitti synnit*. Lopputulos: molemmat yrittävät selittää tuntematonta käsitteillä, jotka tuntuvat turvallisilta.
Ehkä suurin prosessi elämässä on hyväksyä, että maailmassa on aina monia taikauskoja – mukaan lukien se, jota itse pidämme totena. Ja jos on valmis nauramaan muille uskomuksille, kannattaa varautua siihen, että nauru saattaa kääntyä takaisin omalle kohdalle. Mutta ei hätää, meillä on Jeesus, eikö vain? Tai vähintään hokkus pokkus.
Enkeli Mäntä, hengellisen ironian tulkki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella ihmisellä on OMATUNTO .
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä , ja kirjoitan ne heidän mieleensä." Hebr: 10: 16
ja,
"Niin, siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo" Roo: 9: 18
Jumala siis uskon synnyttää , > tai sitten ei .Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja näin ihmisellä on myös jonkilainen synnynnäinen käsitys Jumalan tahdosta. Mutta Jumalan lain, uuden liiton lain Pyhä Henki kirjoittaa vain uudesti syntyneiden sydämiin. "Te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin".
Jumala todistaa kaiken aikaa itsestään myös uskosta osattomille pakanakansoille: hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt teille hyvää, antaen teille taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla... hänen (Jumalan) näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti
nähtävinä,
Paavali kirjoitti Jeesuksen uskovista pakananoista, EI uskosta osattomista: kun pakanat, joilla ei (Mooseksen) lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä (Jumalan) laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
ja osoittavat, että (Kristuksen tai Jumalan)lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kutsuu evankeliumin kautta, mutta ei pakota ketään.
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. ( Apt 2)
Jumala kutsuu ja Jeesus Kristus pyytää julistetun evankeliumin kautta.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä
(2Kor 5:20-21; 2Kor 6:1-2)
Jumala kutsuu ja odottaa vastausta jokaisen kutsumansa osalta.
Ja on vamis auttamaan puoleensa kääntynyttä.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko toivonen, et kieltänyt oppi olevan luterilaisuutta, ainoastaan kysyit, missä on nähtävillä luterilaisuutesi opit!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko toivonen, et kieltänyt oppi olevan luterilaisuutta, ainoastaan kysyit, missä on nähtävillä luterilaisuutesi opit!
Oikea oppi perustuu Raamatun ilmoitukseen, eli on kestävä Raamatun ilmoitukseen peilattaessa.
Tämän palstan keskusteluissa on monenlaista oppia esillä ja yleensä omien oppiensa lobbaajat hermostuvat, jos Raamatun ilmoitus ei alistu heidän tahtoonsa.
Keskustelujen tulisi kuitenkin olla asialliset, sävyisät ja vuorovaikutteiset.
Ilman panettelua ja asiattomia syytöksiä.
10 Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
11 kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä (1Piet 3)
Kaikki pitää peilata, koetella, sanan peiliä vasten ja pitää se, mikä hyvää ( Raamatun ilmoittamaa) on.
Ei meidän tarvitse hermostua vääristä syytöksistä ja kiusaamisesta.
Mutta , jos Raamatun ilmoitus osoittaa syytökset oikeiksi, niin silloin tulisi ojentautua sanan mukaisesti.
Ja taasen, jos parjjaajat eivät kykene osittamaan oppiaan sanan mukaiseksi, niin sellaiset opit tulee hyljätä.
Ei meillä ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan.
Siksi Pietarikin kirjoittaa, että uskovien tulee toimia siten, että pitäisimme hyvän omantunnon.
Paavali ilmoittaa sen, ettemme murehduttaisi Pyhää Henkeä, joka uskoville, Jeesuksen pyhille , on annettu uskon kautta sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. ( Ef 4)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
"Totisesti, totisesti
minä sanon teille:
joka kuulee minun sanani
ja uskoo häneen,
joka on minut lähettänyt,
sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi,
vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
(Joh 5:24)- Anonyymi
Aamen!
14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
..
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
( Joh 10)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
<<Jumala siis uskon synnyttää , <<
sen joka ottaa sen vastaan,
Jumala antaa valinnan, ellei anna Hän olisi despootti ja tahraa kaikkivaltiuden Pyhän nimen.
Jumalan ainoa motiivi on Rakkaus, se on puite missä Hän toimii, Jumalalla kokonaisuus hallussa kaikkia yksityiskohtia myöten.- Anonyymi
TÄH .
jos KAIKKIVALTIAS Jumala synnyttää uskon , niin kuvitteletko että ihminen
on kaikkivaltiasta suurempi kieltäytymällä ja tulkitsemalla ja lisäämällä
sen kuuluisan > JOS < ja jos , ja jos , jossittelulla ei pääse kuin kiertään raamatun sanaa
uskomasta :
"Niin , siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo "
jos "armahtamisesta voi ihminen kieltäytyä niin samoin voi sitten kieltäytyä >
paaduttamisesta < , tässä ajatuksessa nostetaan kyllä ihminen Jumalaa suuremmaksi . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄH .
jos KAIKKIVALTIAS Jumala synnyttää uskon , niin kuvitteletko että ihminen
on kaikkivaltiasta suurempi kieltäytymällä ja tulkitsemalla ja lisäämällä
sen kuuluisan > JOS < ja jos , ja jos , jossittelulla ei pääse kuin kiertään raamatun sanaa
uskomasta :
"Niin , siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo "
jos "armahtamisesta voi ihminen kieltäytyä niin samoin voi sitten kieltäytyä >
paaduttamisesta < , tässä ajatuksessa nostetaan kyllä ihminen Jumalaa suuremmaksi .edelliseen , > "Jumala synnyttää uskon" <
"Mitä hän tahtoo , sen hän tekee." Job: 23 : 13 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
edelliseen , > "Jumala synnyttää uskon" <
"Mitä hän tahtoo , sen hän tekee." Job: 23 : 13Jumala vaikuttaa uskon, mutta ei pakota ketään tekemään tahtoansa.
Jeesus tuli ja teki Jumalan tahdon.
10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
( Hep 10)
Ja tätä sanomaa, pelastuksen evankeliumia alettiin julistamaan tuon Herran Jeesuksen Kristuksen antaman täydellisen uhrin ja kuolleista ylösnousemisensa jälkeen.
Siis sanaa rististä
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. ( 1Kor 1)
" Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään".
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.- Anonyymi
Katoaminen ei ole yhtä kuin pysyä voimassa. Jeesus tuli maailmaan ja sovitti synnit Mooseksen lain esikuvan mukaan, jos laki katoaisi, niin miten ymmärtäisit sovituksen? Miksi ja kenen tähden Jeesus kärsi ja kuoli?
- Anonyymi
Ei ole vielä täydellisiä ihmisiä
Matt. 5:48
Olkaat siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vielä täydellisiä ihmisiä
Matt. 5:48
Olkaat siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.täydellisiä me olemmekin Kristuksessa , vaan tämä ajallinen elämä eletään
maallisessa fyysisessä "lihassa " . > olen kahden maan kansalainen < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
täydellisiä me olemmekin Kristuksessa , vaan tämä ajallinen elämä eletään
maallisessa fyysisessä "lihassa " . > olen kahden maan kansalainen <> Täydellisyyteen kannattaa pyrkiä , siellä on tilaa kaikille , mutta ei vielä ketään <
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Täydellisyyteen kannattaa pyrkiä , siellä on tilaa kaikille , mutta ei vielä ketään <
Koskapa tämä on keskustelupalsta, niin kertoisitko tarkemmin pyrkimyksestäsi, kuinka voisit täydellisyyden saavuttaa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskapa tämä on keskustelupalsta, niin kertoisitko tarkemmin pyrkimyksestäsi, kuinka voisit täydellisyyden saavuttaa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenTäydellisyyden voi saavuttaa Jeesuksen uhrin kautta, etkö sitätään tiennyt luterilainen usko toivonen!
sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
oska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täydellisyyden voi saavuttaa Jeesuksen uhrin kautta, etkö sitätään tiennyt luterilainen usko toivonen!
sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
oska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?Ai, olitko se sinä, jolle kysymykseni esitin?
Jos et ole, niin annetaanko hänen, joka kirjoitti ..
> Täydellisyyteen kannattaa pyrkiä , siellä on tilaa kaikille , mutta ei vielä ketään <
.. vastata kysymykseeni:
Koskapa tämä on keskustelupalsta, niin kertoisitko tarkemmin pyrkimyksestäsi, kuinka voisit täydellisyyden saavuttaa?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Sana kehottaa:
Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan...- Anonyymi
Juutalaisuuden hylkäämien ja Paavalin opin täydellisyys tarkoitti naisten alistamista hänen syöttämiään ovelia valheita totuuden sekaan.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta: Tarkoitus pyhittää keinot!
- Anonyymi
Etkö näe kirjoituksessasi mitään epäloogista puppua , valta istuinåmista ja tuomioista, ihanko tosissasi tälläisiä luet .
- Anonyymi
<<"Niin , siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo "<<
Jos ei Jumala anna vapautta ihmisen valita Jumala despootti ja tahraa vanhurskautensa ja nimensä.
Jumalan ainoa motiivi on rakkaus, puite jossa Hän toimii. Ei Jumala voi olla muuta kuin Rakkautta Agape Rakkautta, voiko paremmin olla.
Ei ole mitään Jumalan vertaista, Jumala on niin ylivertainen.
Ilm: 15:3 Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.
15:4 Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet."
Sillä sinä yksin olet Pyhä.- Anonyymi
Sana todistaa: Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat. Siis myös ne, jotka ovat Kristuksessa, se on uskossa Jeesukseen, ovat pyhiä.
Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra. - Anonyymi
raamatun sanaan ei tule lisätä , mitään , > JOS > sanaa:
"Niin , siis hän on armollinen kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo"
Room: 9: 18
Jeesus itse maan päällä ollessaan vetosi "kirjoituksiin ",
"eikö ole kirjoitettu " Mark: 11: 17
- Anonyymi
Rakkaus on vain yksi Jumalan pysyvistä luonteenpiirteistä. Ei koko totuus Jumalasta. Raamatun mukaan Jumalalla on seitsemän pysyvää erilaista luonteenpiirrettä.
Helposti unohtuu, että Jumala on myös koston Jumala.
4. Moos. 14:18
'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.
Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikksiesti. Jumala ei muutu.
Luuk. 12:5
Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. - Anonyymi
Jumala on kaikkivaltias. Ei ihminen voi sitä estää.
Job 23:13
Mutta hän pysyy samana, kuka voi häntä estää? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.
Jeesus varoitti tästä ajasta kun vaan sanotaan, että lait on kumottu ja nyt vaan julistetaan sitä Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne VÄKISIN omilla uskonratkaisuillaan, omilla puheillaan.- Anonyymi
no, ei ihmiselle mitään kunniaa siitä tule , vaikka tekisi niitä "omia ratkaisun , tyyliin ,
"minä valitsin" , sillä Jeesus selvästi sanoo raamatussa :
"Ette te valinneet , minua , vaan minä valitsin teidät ." Joh: 15: 16
niillä "omilla ratkaisuilla" ei pääse kuin tuhansiin eksytyksiin . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no, ei ihmiselle mitään kunniaa siitä tule , vaikka tekisi niitä "omia ratkaisun , tyyliin ,
"minä valitsin" , sillä Jeesus selvästi sanoo raamatussa :
"Ette te valinneet , minua , vaan minä valitsin teidät ." Joh: 15: 16
niillä "omilla ratkaisuilla" ei pääse kuin tuhansiin eksytyksiin .Valinnan tekeminen on yksi Raamatun tärkeimmistä opetuksia. Päättäminen ja ''ratkaisu', kulkee punaisena lankana läpi Kirjoitusten: Raamatun alkulehdissä Aadam teki valinnan: hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Aadam oli voinut kieltäytyä ja valita olla syömättä.
Mooseksen kirjassa itse Jumala kehottaa tekemään 'ratkaisun': minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
Israelilaiset eksyvät epäjumalain palvontaan: Elia kysyi: Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.
Paavalikin teki päätöksen: sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, Sanan lahko merkitys on oikeastaan valinta ja tie, oma valinta.
Jeesus kertoi tuhlaajapojan paluusta riemuvuotena: Poika oli päättänyt ja tehnyt valinnan: "Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle".
Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no, ei ihmiselle mitään kunniaa siitä tule , vaikka tekisi niitä "omia ratkaisun , tyyliin ,
"minä valitsin" , sillä Jeesus selvästi sanoo raamatussa :
"Ette te valinneet , minua , vaan minä valitsin teidät ." Joh: 15: 16
niillä "omilla ratkaisuilla" ei pääse kuin tuhansiin eksytyksiin .Jeesus valitsi - mutta mihin ?
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. ( Joh 15)
Tämäkin jae kannattaa lukea asiayhteydessään, että tulisi ymmärrys, mistä tuossa Jeesuksen jäähyväispuheessa on kysymys.
Jeesus valitsi myöskin Paavalin ja asetti palvelukseensa:
Jumala kutsuu ihmistä ja odottaa ihmisen osaa kutsunsa osalta.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. ( 2Kor 5)
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
( 2Kor 6)
Jumala kutsuu ja ihminen kääntyy Jumalan puoleen.
"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut"
Ihmisen osuuskin siis on.
6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. ( Kol 1)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus valitsi - mutta mihin ?

Usko Toivonen>>> Usko Toivonen <<<
> " me olemme Kristuksen lähettiläitä" <
missään kohtaa raamatussa ei kirjoitettu , > matkikaa Apostoleja <
mutta kun ei ymmärrä "kirjoitusten" SISÄLTÖÄ , niin jäljelle jää matkimalla . . .
- Anonyymi
niillä "vanhempien ja kummien ratkaisuilla" ei pääse kuin tuhansiin eksytyksiin .
- Anonyymi
>>> vanhempien ja kummien <<<
"hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu " Apt: 16: 15
"hänet ja KAIKKI hänen omaisensa kastettiin , heti " Apt: 16: 33
"Mutta se , joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään , on KIELTÄNYT
uskonsa , ja on uskomatonta pahempi ." 1 Tim: 5 : 8
niin , ja raamattu ei ole mikään maallisen elämän kasvatusopas ensisijaisesti , vaan
huolehtia , "niinkuin kirjoitettu on "
helluntailaisen "huolehtiminen" , > ei lapset tarvitse kastetta <
kerro , helluntailainen , missä on raamatussa kirjoitettu , > ettei lapset tarvitse kastetta !!
- Anonyymi
Helluntailaisuudessa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä ja uskotellaan, että nyt sinä otit Jeesuksen vastaan omana vapahtajanasi. Päälle he huutavat aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan.
- Anonyymi
Suomeen kun tuli ensimmäisiä helluntailaisia 1920-luvulla, niin täällä asuneet hartaat uskovaiset sanoivat heti, että helluntailaisissa on kristinuskolle vieras henki ja he varoittivat ankarasti menemästä helluntailaisten kokouksiin ja telttoihin.
- Anonyymi
<<Helposti unohtuu, että Jumala on myös koston Jumala.<<
Jumala on Rakkaus, rakkaudessa ei ole kostoa mutta oikeudenmukaisuus on.
Jumalan ainoa motiivi on rakkaus.
Joh: 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Tämä menee jo yli ihmisen ymmärryksen mutta se voi jotenkin tajuta, eiks ole ihmeellistä?- Anonyymi
Juutalaisille käskyt annettiin laintauluihin. Pakanoille suoraan sydämeen...älä tapa...jne.
Ei niitä ole kumottu ei tulla koskaan kumoamaan, niin kauan kuin ihmisiä on maan päällä.
Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisille käskyt annettiin laintauluihin. Pakanoille suoraan sydämeen...älä tapa...jne.
Ei niitä ole kumottu ei tulla koskaan kumoamaan, niin kauan kuin ihmisiä on maan päällä.
Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.Laki on annettu synnin tunnistamista varten, jotta tehtäisiin parannus ja turvattaisiin Jeesuksen hankkimaan lahja armoon.
- Anonyymi
Helluntailaisuus vihaa Jumalan kymmentä käskyä....helluntailaisuuden opit on Perkeleestä.
- Anonyymi
Rituaalit ei ole Jeesuksen tuntemusta, ne kyllä vahvistaa uskoa. Mutta jos niitä palvotaan silloin ollaan väärässä Hengessä, Jeesuksen tunteminen antaa synnin tunnon ja vapautuksen armon synnistä. Usko sitä että sen Jeesus kykenee antamaan, synnit anteeksi. Se vapauttaa ihmisen hyviin tekoihin ja pois paheista hyveisiin.
Se on uudestisyntyminen.- Anonyymi
raamatun mukainen uudestisyntyminen ei ole "lihan tuntemuksia" > kokemuksia .
"sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa , eikä katoavaisuus peri
katoamattomuutta" 1 Kor: 15: 50
kaikki "lihassa" koettu hurmokset , kielet , kaikki on KATOAVAA . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raamatun mukainen uudestisyntyminen ei ole "lihan tuntemuksia" > kokemuksia .
"sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa , eikä katoavaisuus peri
katoamattomuutta" 1 Kor: 15: 50
kaikki "lihassa" koettu hurmokset , kielet , kaikki on KATOAVAA ."lihan tuntemuksia" > kuka tästä on puhunut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lihan tuntemuksia" > kuka tästä on puhunut ?
helluntailaisella ei ole AINOATAKAAN raamatun jaetta , jolla perustelisivat
heidän sanomisensa "uudestisyntymisen"
mikään mikä ei perustu raamatun SANAAN , ei voi olla raamatullista .
"Sinun SANASI on totuus" Joh: 17: 17
- Anonyymi
Raamatun koko tarkoitus on tuntea Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen. Yksin Jeesus.
- Anonyymi
ohitat siis edellisen asian , > "uudestisyntyminen" RAAMATUSSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ohitat siis edellisen asian , > "uudestisyntyminen" RAAMATUSSA.
Kristuksen sisäinen tunteminen synnyttää uudeksi.
Paheista pois ja hyveiden pariin Jeesuksen kanssa, joka ohjaa taivastiellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristuksen sisäinen tunteminen synnyttää uudeksi.
Paheista pois ja hyveiden pariin Jeesuksen kanssa, joka ohjaa taivastiellä.Raamatun SANAA et siis löydä , ja oikein arvasin , helluntailaisen
"uudestisyntyminen " , on "ilmaan hosuen" , > ei mitään perusteita RAAMATUSTA.
sitä , ne hokee , jota eivät voi Raamatun sanalla , Totuutta vahvistaa .
edelleenkin odottelen vastausta raamatun sana / luku / jae . "uudestisyntyminen"
"Sinun SANASI on totuus" Joh: 17: 17
missä helluntailaisen TOTUUS ?
- Anonyymi
Sää palvot raamattua minä uskon Jeesusta.
Jeesus suhde on elävä suhde.- Anonyymi
ja Jeesus sanoo : "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
Jeesus itse vetosi "kirjoituksiin" , > "Eikö ole KIRJOITETTU " Mark: 11: 17
palvoiko Jeesuskin "kirjoituksia . . .
helluntailaisella EI OLE Raamatun sanaa omille "uudestisyntymisilleen . . ..
tiedoksi , että kyllä se löytyy "kirjoituksista " , paitsi helluntailainen ei löydä ! - Anonyymi
Parhami ja Olseni olivat kovia lihan miehiä. Molemmat vietiin vankilaan sodomiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja Jeesus sanoo : "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
Jeesus itse vetosi "kirjoituksiin" , > "Eikö ole KIRJOITETTU " Mark: 11: 17
palvoiko Jeesuskin "kirjoituksia . . .
helluntailaisella EI OLE Raamatun sanaa omille "uudestisyntymisilleen . . ..
tiedoksi , että kyllä se löytyy "kirjoituksista " , paitsi helluntailainen ei löydä !Kun ei ymmärrä substanssia niin ei sille mitään voi. Silloin on harhassa.
2.Korinttolaiskirje:
3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja Jeesus sanoo : "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
Jeesus itse vetosi "kirjoituksiin" , > "Eikö ole KIRJOITETTU " Mark: 11: 17
palvoiko Jeesuskin "kirjoituksia . . .
helluntailaisella EI OLE Raamatun sanaa omille "uudestisyntymisilleen . . ..
tiedoksi , että kyllä se löytyy "kirjoituksista " , paitsi helluntailainen ei löydä !Elämän muutos ja elämä ei ole kirjoituksia ne voi vai kertoa elämästä.
Jeesus muuttaa elämää, se on kirjoitusten tarkoitus Pyhä elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei ymmärrä substanssia niin ei sille mitään voi. Silloin on harhassa.
2.Korinttolaiskirje:
3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.ei tietenkään "kirjaimen" , mutta "kirjain" KERTOO , eikä ainoastaan edes yhdessä jakeessa , vaan kyllä useamassa .
vetoattehan te kielilläpuhumisenkin "kirjoituksiin" , ( Apt: 2 ) , mutta uudestisyntyminen
helluntailaisuudessa ilman Jumalan sanaa . . .
se mitä pidätte uudestisyntymisinä , se ei ole raamatun sanan mukaista .
tiedoksi . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja Jeesus sanoo : "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
Jeesus itse vetosi "kirjoituksiin" , > "Eikö ole KIRJOITETTU " Mark: 11: 17
palvoiko Jeesuskin "kirjoituksia . . .
helluntailaisella EI OLE Raamatun sanaa omille "uudestisyntymisilleen . . ..
tiedoksi , että kyllä se löytyy "kirjoituksista " , paitsi helluntailainen ei löydä !On kirjoitettu.
Jeesus todisti, että Pyhä Henki annetaan niille, jotka uskovat Häneen.
Ilman Pyhän hengen uudistamista ihminen ei ole uudesti syntynyt.
38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. ( Joh 7)
Vanhoissa katemismuksissakin on opetusta aihealueista uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen.
Jeesus opetti Nikodeemukselle juurikin erityisesti Hengestä syntymisestä, kasteet olivat Nikodeemukselle tuttuja, mutta kun Jeesus puhui Hengestä, niin sitä Nikodeemus ei käsittänyt, vaan kysyi "kuinka se voi tapahtua".
Jeesus opetuksessaan toi perustan sille, siihen liittyi se, että Hänet tultaisiin ristiinnaulitsemaan, eli evankeliumia kärsivästä Kristuksesta (Messiaasta, Jes 53).
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
..
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. ( Joh 3)
Uudestisyntymättömästä ihmisestä annetaan tällainen todistus:
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. ( Tiit 3)
Mutta uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen jälkeen niin ei enää ole.
Kuolleista ylösnoussut kirkastettu Herra Jeesus Kristus todistaa:
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)
Syntien anteeksisaaminen ja perintöosa pyhitettyjen joukossa on uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi. ( Ef 1)
Pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kirjoitettu.

Usko Toivonenelikkä ihmisen usko merkitään SUUREMMAKSI , kuin Jeesuksen Kristuksen sovitus
ristillä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
elikkä ihmisen usko merkitään SUUREMMAKSI , kuin Jeesuksen Kristuksen sovitus
ristillä .Onko noissa Jeesuksen sanoissa niin sanottu, vai mistä ajatuksesi kumpuaa.
Usko tulee pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan, kuulemisen kautta.
Evankleiumi on Jumalan voima, Pyhä Henki on läsnä, kun evankeliumia julistetaan, ja saa aikaan ihmisten kääntymyksen.
Raamatun ilmoitus sisältää Jumalan kutsun ("keitä ikinä Jumala kutsuu" Apt 2:3), parannuksen tekemisen ja kääntymyksen Herran puoleen ( Herran nimen avuksensa huutaminen).
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noissa Jeesuksen sanoissa niin sanottu, vai mistä ajatuksesi kumpuaa.
Usko tulee pelastuksen evankeliumin, totuuden sanan, kuulemisen kautta.
Evankleiumi on Jumalan voima, Pyhä Henki on läsnä, kun evankeliumia julistetaan, ja saa aikaan ihmisten kääntymyksen.
Raamatun ilmoitus sisältää Jumalan kutsun ("keitä ikinä Jumala kutsuu" Apt 2:3), parannuksen tekemisen ja kääntymyksen Herran puoleen ( Herran nimen avuksensa huutaminen).
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko ToivonenUsko toivonen, olet luterilainen, ja tulit uskoon ja sait Pyhän Hengen, kun päähäsi valutettiin vettä. Et pysty kieltämän luterilaista kirkkoasi ja kirkkosi oppia.
Turhaan kekkuloi palstalla kopioiduilla Raamatun jakeilla!
- Anonyymi
Ymmärrä: Elämän muutos ja elämä ei ole kirjoituksia ne voi vai kertoa elämästä.
Jeesus muuttaa elämää, se on kirjoitusten tarkoitus Pyhä elämä.
Eikö tässä Jumala synnytä uudeksi luomukseksi?- Anonyymi
Jumalan vaikutus elämään
- Anonyymi
siis , "syntyä uudeksi" "lihassa" . . .
"liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta"
1 Kor: 15
onhan se hyvä , jos ongelmia elämässä , niin karsia ne pois , mutta kun siihen maalliseen
ja "omiin tekoihin" ei pidä koskaan luottaa , eikä MIKÄÄN asia Kristuksen edelle.
- Anonyymi
helluntailaisuus edustaa toisen helluntain henkeä, mikä on erilainen kuin 2000 v. sitten Jerusalemissa ollut oikea Helluntain Henki.
- Anonyymi
"omiin tekoihin" ei pidä koskaan luottaa, mutta vanhempien ja kummien uskoon ja kirkon viranhaltijan tekoihin voi huoletta uskoa!
- Anonyymi
helluntailainen ei koskaan puhu kasteesta mitään muuta kuin IHMISEN .
helluntailainen EI siis KOSKAAN puhu kasteesta ,
> "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailainen ei koskaan puhu kasteesta mitään muuta kuin IHMISEN .
helluntailainen EI siis KOSKAAN puhu kasteesta ,
> "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"<Et ole näköjään ottanut Jeesusta vastaan elämääsi!
Anna siis Jeesukselle elämäsi, silloin olet Jeesuksen oma, ja ymmärrät mikä on elämän tarkoitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole näköjään ottanut Jeesusta vastaan elämääsi!
Anna siis Jeesukselle elämäsi, silloin olet Jeesuksen oma, ja ymmärrät mikä on elämän tarkoitus.Helluntailaisten ottamat henkivalloista tulevat hurmoshenget ovat epäpyhiä henkiä, ei mitään Jeesuksia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole näköjään ottanut Jeesusta vastaan elämääsi!
Anna siis Jeesukselle elämäsi, silloin olet Jeesuksen oma, ja ymmärrät mikä on elämän tarkoitus.Helluntailaisten ottamat henkivalloista tulevat hurmoshenget ovat epäpyhiä henkiä,
ei mitään Jeesuksia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisten ottamat henkivalloista tulevat hurmoshenget ovat epäpyhiä henkiä,
ei mitään Jeesuksia!Helluntailiikkeen perustajissa Parhamissa ja Olsenissa oli se paha valhejeeesuksen henki, mitä ne levitti tuhansiin ihmisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailiikkeen perustajissa Parhamissa ja Olsenissa oli se paha valhejeeesuksen henki, mitä ne levitti tuhansiin ihmisiin.
siellä oikeassa Jenkkilässä tavallinen kansa ei niin kovin valveutunut ole oikein
MISSÄÄN asiassa , amerikkalaisia uskonnolla voi eksyttää >mennen - tullen < . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailiikkeen perustajissa Parhamissa ja Olsenissa oli se paha valhejeeesuksen henki, mitä ne levitti tuhansiin ihmisiin.
Sama henki on täällä rienaavan pakkovauvakastetun seurakunnassa nykyisin. He vihkivät homoja ja pakkovauvakastettu maksaa tämän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole näköjään ottanut Jeesusta vastaan elämääsi!
Anna siis Jeesukselle elämäsi, silloin olet Jeesuksen oma, ja ymmärrät mikä on elämän tarkoitus.juu , kyllä , mutta ei mille tahansa , "jeesukselle" , vaan nimenomaan
Raamatun Jeesukselle .
"Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta , sillä minä olen hiljainen ja nöyrä
sydämeltä , niin te saatte levon sielullenne" Matt: 11: 29
raamatun Jeesus ei kiellä raamatun sanaa :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juu , kyllä , mutta ei mille tahansa , "jeesukselle" , vaan nimenomaan
Raamatun Jeesukselle .
"Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta , sillä minä olen hiljainen ja nöyrä
sydämeltä , niin te saatte levon sielullenne" Matt: 11: 29
raamatun Jeesus ei kiellä raamatun sanaa :)<< raamatun Jeesus ei kiellä raamatun sanaa :)<<
Ei niin.
"Vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on' tai: 'Ei, ei.' Mitä siihen lisätään, on pahasta." (Matt. 5:37) Liian monimutkainen tai liioiteltu puhe voi hämärtää totuutta ja johtaa epäaitouteen.
"Liika" voi myös heijastaa epävarmuutta, halua kontrolloida tai manipuloida muita, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Yksinkertaisuus puolestaan luo selkeyttä ja rauhaa, jotka ovat Hengen hedelmiä (Gal. 5:22-23).
Jeesuksen opetus on kutsu totuudelliseen, yksinkertaiseen ja vilpittömään elämään – sellaiseen, joka kunnioittaa Jumalan tahtoa ja rakentaa luottamusta ihmisten välillä.
Jumala haluaa sinun elämäsi haltuunsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< raamatun Jeesus ei kiellä raamatun sanaa :)<<
Ei niin.
"Vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on' tai: 'Ei, ei.' Mitä siihen lisätään, on pahasta." (Matt. 5:37) Liian monimutkainen tai liioiteltu puhe voi hämärtää totuutta ja johtaa epäaitouteen.
"Liika" voi myös heijastaa epävarmuutta, halua kontrolloida tai manipuloida muita, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Yksinkertaisuus puolestaan luo selkeyttä ja rauhaa, jotka ovat Hengen hedelmiä (Gal. 5:22-23).
Jeesuksen opetus on kutsu totuudelliseen, yksinkertaiseen ja vilpittömään elämään – sellaiseen, joka kunnioittaa Jumalan tahtoa ja rakentaa luottamusta ihmisten välillä.
Jumala haluaa sinun elämäsi haltuunsa.helluntailaisuus on Amerikasta 100 v. sitten tänne tuotu harhaoppinen henkiliike, ei oikeata kristinuskoa ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuus on Amerikasta 100 v. sitten tänne tuotu harhaoppinen henkiliike, ei oikeata kristinuskoa ollenkaan.
Jeesusta ei kannata sekottaa harhaoppeihin.
Koita jo käsittää!
Ef: 5:3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii -
5:4 älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
niinkuin pyhien sopii - Koita jo käsittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623