16. marraskuuta
|sivu 3
Pohjois-Savon salametsästysjutussa syytteet 31:lle
Helsinki STT
Pohjois-Savon salametsästysjutussa nostettiin syytteet 31:tä ihmistä vastaan. Kyse on vuosina 2019–2023 tapahtuneista epäillyistä rikoksista. Syyttäjät nostivat syytteet muun muassa 14 törkeästä metsästysrikoksesta, viidestä luonnonsuojelurikoksesta ja kolmesta ampuma-aserikoksesta.
Poliisi on kuvannut tapausta Suomen laajimmaksi metsästysrikoskokonaisuudeksi. Poliisi kertoi maaliskuussa tiedotustilaisuudessaan, että Lapinlahden alueella metsästettiin laittomasti susia, ilveksiä, ahmoja ja rauhoitettuja lintuja. Yksi epäiltyjen tappamista eläimistä oli poliisin mukaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) aiemmin pannoittama, Unnaksi nimetty naarassusi.
Poliisin mukaan epäillyt ovat noin 30–75-vuotiaita, pääosin pohjoissavolaisia miehiä. Esitutkinnassa heiltä otettiin väliaikaisesti haltuun noin 250 asetta.
On siinä ollut vastuullisia metsästäjiä. Melkein kuin Mustassamaassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.