Persujen Puritaaniuskonto,Perspuristus

Pelottelu,häpäiseminen,toisten alentaminen,valkoisen ihmisen ylivallan korostus.
Väkivallan ihannointi, voima tuo oikeuden.
Näillä teemoilla saadaan ihmiset mukaan, historia on sen todistanut.
Perussuomalaisuus on ihmisten negatiivisten puolien hyväksikäytyöä.
Se toimii.
97228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Aina on joukko sellsisia, joille sellainen kelpaa.

Äänestä

Kuka on keksiynyt koneet ja rakentanut tämän nykyaikaisen maailman?
Valkoinen mies.
Miksi?
Koska olemme ylivoimaisia.
Heheheee

Äänestä
  • Saattaa olla, että ovat varastaneet ta kopioineet ideat vanhemmilta kulttuureilta. Niinhän kehitys kulkee. Suomi on ollut takapajulaa kun jossain kaukaisemmilla alueilla on ollut kehittynermpää.

    Äänestä

  • Valkoinen "mies" on ryöstänyt ruskeampien ihmisten mailta mineraaleja ja rikkauksia, joiden avulla on voinut rakentaa ja kehittää teknologiaa, mitä omilla alueillaan käyttää ja tarvitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Valkoinen "mies" on ryöstänyt ruskeampien ihmisten mailta mineraaleja ja rikkauksia, joiden avulla on voinut rakentaa ja kehittää teknologiaa, mitä omilla alueillaan käyttää ja tarvitsee.

    On käyttänyt myös orjatyövoimanaan varakkuutta hankkiakseen.

    Äänestä

  • Länsimaissa on rakennettu katedraaleja mutta jossain Afrikan alueilla sellaiselle ei ole ollut tarvetta. Hulluahan olisi pykätä joku katedraali jonnekin savannille. Miksi kukaan sinne sellaista tekisi? Käytännön olosuhteet ja arkijärki ovat määritiäneet toimintatavat.
    Ulkomailta on dumpattu Afrikkaan muovi krääsää mutta ei kiertätystä ja jätehuoltoa ja manner alkaa olla valkoisen miehen saastuttama.
    Suomessa asuttiin jollakin alueilla savupirteissä vielä talvisodan aikana, joteni mihinkään mahtailuun tai ylenkatseen ei ole aihetta. Lukutaitokin on esimerkiksi täällä meillä alkanut rapautua. Taantuvaa porukkaa.

    Äänestä

  • Valkoinen mies ei enää juokse saaliin peräsä vaan kuin hölmo pitkin katuja ja pururatoja ja nostelee rakennetussa salissa keinotekoisia ja mekaanisia painoja, jotta pysyisi fyysisesti edes jotenkin elinkelpoisessa kunnossa sen sijaan, että tekisi samat liikkeet arkielämän hommissa.

    Äänestä

  • Hyväntahtoiset (muka) avustustyöntekijät lähtivät rakentamaan kaivojs jollekin kehittyvälle aleelle ja siellä ihmiset alkoivat sairastua syöpään arseenin vuoksi. Avovesi on arkijärjellä ollut puhtaampaa mutta valkoinen mies luulee aina tietävänsä enemmän. Kaivot suljettiin kun syy selvisi.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat perus suomalaisia ja puolustavat tämän maan kantaväestöä sellaisia tahoja vastaan jotka joko valtaavat tai tuhoavat tämän maan ja kansan.
Islam pyrkii valtaamaan valtavalla syntyvyydellä koko maapallon, Venäjä pyrki Suomen punavihreiden avustuksella valtaamaan maan välineistetyn maahanmuuton avulla.

Äänestä
  • Persujen ajattelu on niin alkeellista, että se kelpaa sen tasoisille persuille.

    Äänestä

Valkoinen mies on aivan ylivoimainen tieteen, taiteen, kulttuurin saralla. Lähes kaikessa.
Kaikki lahjakkuudet kautta aikojen jotka historiaan on jääneet ovat valkoisia miehiä.

Äänestä
  • Se on valkoisten historiaa, mitä valkoinen lukee. Ennen muinaisten antiikin ja rooman filosofioita on sellaisia ollut muilla mailla jo kauan.

    Äänestä

  • "Musta Mozart” -lempinimellä tunnettu Joseph Boulogne, le Chevalier de Saint-Georges (1745 Guadeloupe – 1799) oli
    ensimmäinen tummaihoinen, joka pääsi johtamaan arvostettuja ranskalaisorkestereja. Hän soitti viulua taiturimaisesti ja muusikon ja kapellimestarin työn rinnalla hän myös sävelsi. Saint-Georgesin tuotanto käsittää seitsemän sinfoniaa sekä lukuisia viulukonserttoja, jousikvartettoja ja muita ajalle tyypillisiä sävellysmuotoja.

    Boulogne oli ranskalaisen plantaasinomistajan ja entisen senegalilaisen orjan poika.

    Äänestä

  • Aretha Franklin oli kiistatta yksi kaikkein aikojen suurimmista artisteista. Muusikot ja muut musiikkialan ammattilaiset valitsivat 2008 hänet Rolling Stone lehden äänestyksessä kaikkien aikojen parhaimmaksi laulajaksi

    Äänestä

  • Tuolla ymmärryksellä olisi parempi, jos ei kommentoisi mitään tieteestä.

    Äänestä

Tiedättekö punikkilesbot miten ihanalta tuntuu herätä valkoisena mienä aamuisin.
Maailma on meidän.
Hehheeee

Äänestä
  • Taitaa olla kalpean miehen elämäntapa uhattuna nyt niin, että naurunsa on kolkkoa ja pelokasta.

    Äänestä

perussuomaliset ovat keskiarvo suomalaisista

Äänestä

Rapulainen, kyvytön persu. Sen voi kommenteista huomata.
Vuosikymmen sitten luulin , ettei kukaan voi olla noin tyhmä.

Äänestä
  • No näytätät olevan tyhmä voi voi.

    Äänestä

  • Niin minäkin luulin,kunnes demari alkoi puhumaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Niin minäkin luulin,kunnes demari alkoi puhumaan..

    Me vihervasurit punastumme, aivan punikeiksi myötähäpeästä kun persut avaavat suunsa tai tekevät pokkana hölmöjä.

    Äänestä

Jopa valkoisilla naisilla on enemmän patentteja ja keksintöjä kuin muilla.
Repikää siittä kolhoosipatjat.

Äänestä
  • <<<<<todistettavasti>>>>>>>>>>>>>

    Äänestä

  • Kaikissa kulttuureissa ei ole ollut rahastusmentaliteettia ja valkoisista kolonialisteistakin vain määrätyllä luokalla on ollut mahdollisuuksia ryöstöviljellä teknologialla. Persu omaksuu sääty-yhteiskunnan arvoja, johon itse ei tänä päivänä edes kuuluisi. Olisi joku kengänkiillottaja tai tynnyrinkantaja.

    Äänestä

  • Naisilla ei ole historiassa ollut yhtään paremmin.
    - Raiskaus avioliitossa muuttui Suomessa rangaistavaksi vuonna 1994, jolloin rikoslakia muutettiin vastaamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
    - Naisen ei siis enää ole pakko ottaa miehensä nimeä.
    Ja muita tasa-arvo-oikeuksia ovat naiset saaneet, jotka eivät ole olleet isestäänselvyyksiä. Naisen toimiminen pappina on joillekin edelleen kova pala.

    Äänestä

  • Usein miehet ovat ottaneet naisten tekemät keksinnöt omiin nimiinsä tai jättäneet naisten nimet pois jos on yhdessä jotain ratkaisua kehitelty.

    Äänestä

Valkoisen miehen ylivoimaa on ollut kiva seurata.
Valkoinen mies kuussa raketilla jonka valkoinen natsi suunnitteli.
Kihihihii.
Opiskelkaa ja oppikaa valkoisen miehen voittokulkua pikku pioneerit.

Äänestä
  • Muun muassa auton lämmitin ja tuulilasinpyyhkijät ovat naisten keksimiä asioita?
    1969 naisenb tekemä, keksintö suljetussa piirissä toimivalle televisiovalvonnalle, loi pohjan moderneille valvontakameroille.
    Alice Parker kehitteli kaasulla toimivan asunnon keskuslämmityksen vuonna 1919.
    Josephine Cochrane markkinoi vuonna 1887 keksimäänsä astianpesukonetta hotellinomistajille ja saapui tuohon aikaan kaikkien kauhuksi tapaamisiin ilman aviomiestä tai miespuolista sukulaista saattajanaan.
    Vuonna 1882 Maria Beasley kehitteli pelastuslautan.
    Florence Parpart keksi modernin sähkökäyttöisen jääkaapin vuonna 1914.
    Margaret A. Wilcox keksi vuonna 1893 ensimmäisen auton lämmittimen
    Kutoja nimeltä Tabitha Babbit oli ensimmäinen, joka ehdotti, että puutyöläiset voisivat käyttää sirkkeliä kaksi miestä vaatineen käsisahan sijaan, joka leikkasi vain eteenpäin työnnettäessä. Babbit teki prototyypin sahastaan ja kiinnitti sen pyörivään rattaaseen vuonna 1813. Hänen uskonlahkonsa ei kuitenkaan hyväksynyt patentin hakemista, mutta he ottivat kaiken hyödyn irti Babbitin keksinnöstä.
    ..jne..

    Äänestä

  • Tuollsidia turhia kuureissuja mutta käytännön adioissa naiset ovat kehitelleet kaikenlaista:
    Mary Anderson matkusti New Yorkiin talvella 1903 ja näki, kuinka autojen ikkunat peittyivät lumeen ajon aikana. Autoilijoiden oli siis pakko pysähdellä vähän väliä pyyhkimään tuohon aikaan harvinaisten ajokkiensa tuulilasia puhtaiksi. Tällöin Anderson keksi asentaa kumilastoista tehdyt pyyhkimet tuulilasiin. Lisäksi kahta pyyhkijänsuklaa käytettäessä hän keksi laittaa sulat kulkemaan epätahdissa, etteivät ne aiheuttaisi hypnoottista liikettä kuskin näkökenttään.

    Äänestä

Jos muut kun valkoiset miehet olisivat maailmaa hallinneet me elettäisiin vieläkin luolissa.
Hihihiii
Ja tasa-arvosta ei olisi kuultukkaan.

Äänestä
  • Tutkijoiden ”viikinkipäälliköksi” nimeämä vainaja paljastui DNA -analyysissä naiseksi.
    Naissoturi haudattiin 900 -luvun puolivälissä loisteliaan aseistuksen ja kahden hevosen kanssa. ”Hän oli kolmissakymmenissä ja hyvin pitkä”, kertoo arkeologi Charlotte Hedenstierna-Jonson Uppsalan yliopistosta, ”ja todennäköisesti joukkojen johtaja”, hän jatkaa.
    Naisella oli täydellinen sotavarustus: kirves, miekka, keihäs, sotisovan läpäiseviä nuolia, pitkä veitsi, kilpiä ja kaksi hevosta. Hänen syliinsä haudassa oli asetettu peli, jota käytettiin apuna taistelusuunnitelmien laadinnassa

    Äänestä

  • Egyptissä oli hallitsijoina Hatsepsut ja Kleopatra. e.a.a.

    Äänestä

  • Tuore tutkimus kumoaa käsityksen siitä, että naiset muinoin keräilivät ja miehet metsästivät – suurriistaa jahtasivat molemmat

    Äänestä

100 vuotta,onko historianne oppimäärä noinkin pitkä perspuristimet. Sekin on sumeaa näköjään. Olisi luettava muutakin kirjalkiduutta kuin
Purran Saksitut, 10 osainen oppikirja propagandisteille.
Perspuristimien Älykköjen tietoteos.

Äänestä

Mutta vain Tampereella...

Äänestä

Valkoisen miehen saavutuksiin ei yllä yksikään muu.
Kaivelkaa lisää nettiä lesboparat.
Kjäh kjäh.

Äänestä
  • Valkoinen mies on vain mutaatio ja alalaji jostain alkuperäisestä. On alistanut muita, jotta voi kerätä kunniaa heidän saavutuksillaan.

    Äänestä

Tyypillisiä punavihreiden käyttämiä manipulaation työkaluja.

Äänestä
  • Eikö 30 markkaa ole naisille vähän liikaa?
    Lause on suoraan pääministeri Juho Kusti Paasikivien suusta vuonna1945. Nykyrahassa 30 markan tuntipalkka tarkoittaisi vajaata neljää euroa.
    Työntekijäleirissä naisille vaadittiin samaa palkka kuin miehille. Työnantajat taas linjasivat, että naisten palkka voisi olla enintään 70 prosenttia miesten tilipussista.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eikö 30 markkaa ole naisille vähän liikaa?
    Lause on suoraan pääministeri Juho Kusti Paasikivien suusta vuonna1945. Nykyrahassa 30 markan tuntipalkka tarkoittaisi vajaata neljää euroa.
    Työntekijäleirissä naisille vaadittiin samaa palkka kuin miehille. Työnantajat taas linjasivat, että naisten palkka voisi olla enintään 70 prosenttia miesten tilipussista.

    Kokoomuslainen pääministeri Paasikivi äänestettiin kumoon. Palkkasäännöksessä palkat nousivat 80 prosenttiin miesten palkoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kokoomuslainen pääministeri Paasikivi äänestettiin kumoon. Palkkasäännöksessä palkat nousivat 80 prosenttiin miesten palkoista.

    Syvin jälki jäi ksiitä, että laki teki naisten pienemmistä palkoista pysyvän rakenteen työmarkkinoille.

    Äänestä

Suoraan Leninin oppikirjasta. Hassua että tällaiseen bolsevikki probagandaan turvaudutaan sata vuotta myöhemmin mutta punikit kulkee aina sata vuotta jäljessä kehityksestä.
So price.

Äänestä
  • Lienet opiskellut Leninin oppikirjan kun näyt suoltavan sitä kuin perstaskusta. Me muut eletään tätä päivää ja omaa historiaamme.

    Äänestä

Valkoinen rotu ainut hyväksyttävä suomessa muut on kertokäyttö kamaa terv white power

Äänestä
  • Valkoinen on taantuva väri. Huonoa ainesta.

    Äänestä

  • Miksi tässäkin ketjussa kommenttisi ja useat vastaavat tuovat esiin lähinnä sen, että tuon mainostetun valkoisen ihon alla on (ihan itse) kasvatettu koko vartalo kyrp*? Vai onko luonnevika tullut perimänä?

    Äänestä

Kommunismissä naiset on aina olleet julmimpia teloittajia.

Äänestä
  • Sinähän luulet olevasi asiantuntija. Me muut tiedetään, että sotia käyvät miehet tälläkin hetkellä kansanmurhineen ja kidutuksineen .

    Äänestä

Perspuristus kiristää ja taannuttaa. Onko ihminen uimassa niin synkissä vesissä, että muuta ulospääsyä ei ole kuin perspuristus. Ihminen ei halua tietää ja opiskella, vaan uskoa siihen mikä ei rasita omaa psyykeä. Siitä tulee totuus, totuus hänelle itselleen.

Äänestä

On suorastaan sääli että korkeakouluista on tullut punikki opistoja joissa hermoherkät nuoret naiset opetetaan vihaamaan yhteiskuntaa joka on ruokkinut ja rahoittanut hänet.
Ihmisen pitäisi tuntea yhteiskuntaa kohtaan kiitollisuutta, mutta saakin vastalahjaksi järkensä kadottaneen punikki luopion.
Mutta kyllä suomi kestää muutamanan hiekkajyvän rattaissaan jotka lopulta jauhavat tämänkin akanan.

Äänestä
  • Tuossako on katkeruutesi siemen.
    Paljastit ihan riittävästi, tyhjä säkki perspuristus,tyhjiä säkkejä perspuristimet.
    Toistaakseni sanojasi.
    Hehhehhee.

    Äänestä

Jos joku näyttää punikilta, tuoksuu punikilta, tuntuu punikilta ja maistuu punikilta se on yleensä punikki.
Samaa punikki shaibaa mutta käärittynä feminismiin ,tasa-arvoon ja wokeen.
Lenin nauraa haudassaan.
Tyttörukat.
Tuntuukosiltä että teitä on huijattu?

Äänestä
  • Katkeruutesi, syvää katkeruutta perspuristin.
    Tämä on elämää, kestä se.

    Äänestä

  • Lenin ei keksinyt punikkiutta, millä persu ilmeisesti tarkoittaa sosiaalisesti ajattelevia. Hän omaksui aatetta aikaisemmilta , länsimaisilta yhteiskuntafilosofeilta omiin tarkoituksiinsa omassa maassaan.
    Persun hajuaisti on rajoittunut koska elää omassa umpiossaan. Ei ehkä pärjäisi kouluissa, joissa oppilailla on nykyään muotia suihkutella kalliita hajuvesiä itseensä vaikuttaakseen trendikkäältä ja haista sellaiselta.

    Äänestä

  • Montakohan aate-, ja identiteettuduuntsuksen edustajaa persu on tunnustellut, haistellut tai maistellut?
    - Ehkä kyse on kuitenkin omenoista tai tomaatesta. Usein punaisia.

    Äänestä

Joka vieläkin uskoo sata vuotta vanhaan kommari aatteeseen täyty olla mentaali potilas ja pitkäaikaisen hoidon tarpeessa. Tarvitsee ehkä tukihenkilön tai omaishoitajan sekä vahvan lääkityksen.
Ehkä sähköshokkien tai lobotomian tarpeessa oleva maanikko.
Parannuttuaan tervetuoloa Perussuomaisiin,)
Jos ei parane vihreisiin. Siellä ne muutkin on.

Äänestä
  • Persuus on jokin sekamelska outoja, oikeistolaisia aatevirtauksia, joista äänestäjänsäkään eivät saa kunnolla kiinni. Ei järkevä sellaiseen vaihtoehtoon voi luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persuus on jokin sekamelska outoja, oikeistolaisia aatevirtauksia, joista äänestäjänsäkään eivät saa kunnolla kiinni. Ei järkevä sellaiseen vaihtoehtoon voi luottaa.

    Uskovat yli muutamia tuhansia vuosia vanhoihin kirjoituksiinkin ja tekevät poliittishallinnollisia päätöksiä niiden pohjalta. Ei ihan hyvä juttu sellainen.

    Äänestä

  • Otappa tabletti, niitä joita lääkärisi ole määrännyt. Ota monta. Rauhoitut.

    Äänestä

Vihervasemmistossa on paikka kaikille jotka ei sopeudu veronmaksajiksi.
Valkoinen mies on yhteiskuntamme selkäranka joka joutuu maksamaan parasiittien loiselämän.
Onneksi hallituksemme on alkanut perkaamaan näitä rönsyjä.

Äänestä
  • Leikkaa vanhuksilta, sairailta, lapsilta ja vammaisilta. Sellaista on oikeistopolitiikka.
    Meissä vihervasureissa on kuitenkin myös parempiosaisia veronmaksajia, joihin hallituksen leikkuutoimet eivät suoranaisesti vaikuta muuten kuin raskaana yhteiskunnan jakautumisena rumaksi ja epäarvoiseksi ympäristöksi kansalaisille.

    Äänestä

  • Hassua, että nuoret hikikomorimiehet, jotka eivät ole työssä käyviä veronmaksajia vaan ovat kuntoutustoimien tarpeessa kannattavat omalta viiteryhmältään leikkaavia persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hassua, että nuoret hikikomorimiehet, jotka eivät ole työssä käyviä veronmaksajia vaan ovat kuntoutustoimien tarpeessa kannattavat omalta viiteryhmältään leikkaavia persuja.

    Lienee ylisukupolvista valkoisen miehen taakkaa. Persuus meinaan, niin, ettei sitten jaksa olla yhteiskuntalle hyödyksi edes armeijakuntoisena kansalsisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Leikkaa vanhuksilta, sairailta, lapsilta ja vammaisilta. Sellaista on oikeistopolitiikka.
    Meissä vihervasureissa on kuitenkin myös parempiosaisia veronmaksajia, joihin hallituksen leikkuutoimet eivät suoranaisesti vaikuta muuten kuin raskaana yhteiskunnan jakautumisena rumaksi ja epäarvoiseksi ympäristöksi kansalaisille.

    "Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."

    ...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").

    Äänestä

Jaksaa naurattaa nuo vihervasemmiston jutut.
Onneksi hallituksemme laittaa teidät töihin että osallistua yhteiskuntaan muutenkin kuin riippakivenä.
Valkoinen mies näyttää mallia.

Äänestä
  • Valkoisen miehen ihanne on menneen ajan hurmoshenkisyyttä, jolla ei nykyaikana ole paljoakaan tekemista.. Siinä ei patsastelu auta jos vaikka hakkeri vie rahat tililtä tai saa lapamadon.

    Äänestä

Onko vihervassu koskaan harkinnut eheytymis leiriä.?
Moni paatunut kommunisti on niissä saatu hyvällä hoidolla kunnolliseksi veronmaksajaksi.

Äänestä
  • Persulla kommunisminpelko on sellainen angsti, jota voi verrata ufojen pelkoon mutta hoitojonot ovat pitkät akuuttiskroonisten vihervasuripelkojen ja punikkifobioista kärsivienkin kohdalla.

    Äänestä

Luulin jo kommunismin menneen ajan reliikiksi mutta vihervasemmisto menee vieläkin samoilla opeilla.

Äänestä
  • Epäsosiaaliset persut luulevat, että, yleensä kokoomuksen hellimät uusliberalismi ja yksilökeskeisyys olisivat yhteiskunnan pelastus. Siellä hikoilevat hikikomeroisaan ja chattailevät ylilaudalla, valkoiset, nuoret persumiehet yhteiskunnan tuella.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Epäsosiaaliset persut luulevat, että, yleensä kokoomuksen hellimät uusliberalismi ja yksilökeskeisyys olisivat yhteiskunnan pelastus. Siellä hikoilevat hikikomeroisaan ja chattailevät ylilaudalla, valkoiset, nuoret persumiehet yhteiskunnan tuella.

    Tuskkn paljokaan ajattelevat muuta kuin, että mamut ja naiset pilaavat valkoisen miehen maailman.

    Äänestä

  • Työtätekevän etujen valvonta, jos se on kommunismia, niin olkoon.
    Heikompien edunvalvonta, tämäkin on varmaan kommunismia.
    Eläköön kommunismi.

    Perspuristajat, tekin olette turvassa kun kommunismi jytäää.

    Äänestä

Se on tämä Perjantai-ohjelmassa lennokkaan kuntavaalikamppiksen startin saanut Patrick Itäniemi alkuaan Vimpelin nuoria persuja, nuva:ssa siis. Koki kääntymyksen ja nyt on niin kokkaria. Poju vielä kokematon maailman melskeestä, mutta teesit ihan persulandian sanakirjasta kokoomuslaisella riistokapitalismitwistillä.

Äänestä
  • Vähän satosen näköinen.

    Äänestä

Rauhotuppas vassaripoju siellä olen sinusta huolissani otanko yhteyttä psykiatrin sairaanhoito piiriin sinusta poika? te vassarit olette nyt vaarallisessa mielentilassa olen teistä huolissani myös sinusta poika

Äänestä
  • Me vihervasssrit ollaan huolissamme kanssaihmisistämme, jotka ovat joutuneet heitteille oikeistohallituksen tekemien leikkausten ja huonojen päätösten vuoksi. Kansalaiset ovat rakentaneet yhteiskunnan, jossa peruspalvelujen tulisi kuulua kaikille eikä vain markkinamallin saavuttaville parempiosaisille.

    Äänestä

  • Kylläpäs, ukkopoijalla on hyvät yhteydet lääkityksiin. Auttavatko ne sinua tai auttoivatko.
    Kuin paha oli ennen lääkitystä.
    En ole perspuristaja, joten ei tarvetta.
    Osaatko jo ulkoa Purran SaksitutTietomususko-Kirja Sarjan.
    Sivu 468 Osa 2.
    ...lääkityksen avulla pidämme älyyttömimmät perspuristajat aisoissa. Sopiva annos on...

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kylläpäs, ukkopoijalla on hyvät yhteydet lääkityksiin. Auttavatko ne sinua tai auttoivatko.
    Kuin paha oli ennen lääkitystä.
    En ole perspuristaja, joten ei tarvetta.
    Osaatko jo ulkoa Purran SaksitutTietomususko-Kirja Sarjan.
    Sivu 468 Osa 2.
    ...lääkityksen avulla pidämme älyyttömimmät perspuristajat aisoissa. Sopiva annos on...

    Lääkkeitä on vaikea saada ilman reseptiä, joten katukauppa erilaisine tuotevalikoimineen näköjään kannattaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Lääkkeitä on vaikea saada ilman reseptiä, joten katukauppa erilaisine tuotevalikoimineen näköjään kannattaa.

    Ainakin sellaisia kaupustelijoita liikuskelee ympäristöissä

    Äänestä

Mitä kommunisti petturit on rakentaneet tähän maahan.
Kansan kahtiajakoa ja epäsopua.
Työt on olleet myyräntyötä.

Äänestä
  • Oikeistolaisella turhantoimittajalla ruuvit näköjään joko liian kireällä tai löysällä. Vähän vaikea tehdä tarkkaa diagnoosia näin tekstien perusteella. Molemmat tilat kuitenkin aiheuttavat samanlaisia oireita. Varsinkin kommunismi-tautologia iskee persuoikeistolaisella päälle.

    Äänestä

Miksi vihervasurin argumentit on sitten suoraan kommunistien manifesteista?
Pesunkestäviä kommareita.
Ihan suoraan pioneerileiriltä.
Säälittäviä agitaatorioppailaita joiden teesit on pelkkää länsivihaa.
Kannattaa muuttaa pysyvästi sellaiseen ihannemaahan. Vai eikö leseet riitä.
Suosittelen P-koreaa tai Kuubaa.

Äänestä
  • Olet lukenut oppikirjaasi vähän miten sattuu mutta jotkut asiat elämässä ovat universaaleja ja sen vuoksi yleisiin sopimuksiin kirjattuja.

    Äänestä

Noin 8000 sitten eurooppalaiset olivat mustia. Vaaleneminen tapahtui varsin nopeati. Auringonvalosta täytyi saada hyöty, musta pigmentti esti sen.
Ilmastomuutoksen myötä on todennäköista, että palaamme alkuperäiseen, tummaan ihonväriin.

Äänestä

Kun ihmiset jääkauden jälkeen alkoi vaeltaa pohjoiseen ei vaalentunut vain iho.
Kovat olosuhteet paransivat geeniperimää.
Vain älykkäimmät ja kestävimmät selvisivät.
Me suomeen selvinneet olemme tätä porukkaa.
Paitsi vihervasemmistolaiset.

Äänestä
  • Kyllä, jos ajattelee kuin Neadertaaliperspuristaja tuo on totta.
    Sinulle.
    Me,muut tiedämme , että sukupuuttoon kuolette.

    Äänestä

Niin neanderhilaisilta me pohjoisen kansat saimme myös geenejä jotka tekee valkoisista universaalin ylivoimaiseimpia yksilöitä.
Lähes kaikilla meillä pohjoisessa on neanderhilaisen geenejä.
Mutta se puuttuva prosentti löytyy helposti kun katsoo vihervasemmistolaisa.
Kaikki ei voi voittaa.
URGH!

Äänestä
  • Valkoinen rotu on älykkyydessään ja ymmärryksessään niin pahasti taantunut, että on tuhonnut elinympäristönsä niin pahalle tolslle, että asiassa on julistettu kansainvälinen kriisitila. Tekoälyä yrittää kehittää kun oma äly on jäänyt kehittymättä.

    Äänestä

Saapiko täällä perspillua monessa asennossa?

Äänestä
  • Lähinnä persua tarjolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Lähinnä persua tarjolla.

    ..valkoista persua.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    ..valkoista persua.

    Persun myyntityö on käynnissä.

    Äänestä

Kaikki merkittävät saavutukset on valkoisen miehen eikä loppua näy.
Sekös pikku kommaria potuttaa.
Hahahaaaa

Äänestä
  • En usko, että olet itse keksinyt mitään hyödyllistä.

    Äänestä

Olette niin väärässä. Persut pelastaa SUOMEA eli sinunkin maata jota allasi tallaat.

Äänestä
  • Hyonolta näyttää. Miinuksella ollaan ja kansalaisia häädetään asunnoistaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pelottelu,häpäiseminen,toisten alentaminen,valkoisen ihmisen ylivallan korostus.
Väkivallan ihannointi, voima tuo oikeuden.
Näillä teemoilla saadaan ihmiset mukaan, historia on sen todistanut.
Perussuomalaisuus on ihmisten negatiivisten puolien hyväksikäytyöä.
Se toimii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu