Olen syönyt 1.5 vuotta olanzapin 5mg unettomuuteen. Jatkuvasta unettomuudesta en ole kärsinyt, vaan sitä on ollut stressaavissa elämäntilanteissa. Olen pari kertaa yrittänyt lopettaa, mutta hirveän olon takia olen aloittanut uudestaan. Nyt päätin lopettaa sen haittojen ja toimimattomuuden vuoksi hitaammin kuin aiemmin. 3kk takana, olo ollut voimaton, paha olo, päänsärkyjä, päässä soi, välillä ahdistusta/masennusta, apaattisuutta. Nyt olen syönyt 3.5 vk n.1mg annosta. Tämä aika on ollut todella vaikea. Kuvaan on tullut univaikeudet. Yöllä on kummallisia kehotuntemuksia, ylivilkkaita ajatuksia, joten en saa nukuttua kuin pätkiä. Muutama päivä sitten yöt menivät jo hyvin ja olo voimistui, pystyin tekemään asioita, pahoinvointi helpottui. Nyt kuitenkin unet ovat taas edellä mainitunlaiset, todella pahaolo taas. Onko muilla käynyt näin, että vieroitusoireet ovat helpottuneet ja sitten taas pahentuneet, vaikkei ole annosta muuttanut? Olo on hirveä. Jos olisin ymmärtänyt mitä lääkäri minulle määräsi, niin en olisi ikinä aloittanut..
Luetuimmat keskustelut
- 1011673
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä431220Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS37728Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40616