Asiantuntija: "Venäjä oli jo polvillaan"

– Vuonna 2022 oli vaihe, jossa Venäjä oli polvillaan ja konflikti olisi voinut lähteä toiseen suuntaan – ja länsi soi Venäjälle tilaa hengähtää, Mike Martin toteaa.

"Brittiasiantuntijan mukaan länsi ei uskaltanut tehdä päätöksiä ajoissa ja tilaisuus muuttaa sodan kulku menetettiin.

Länsimainen keskustelu on Martinin mukaan seurannut koko ajan jotakuinkin samaa kaavaa.

Ensin aloitetaan pohdinta siitä, pitäisikö Ukrainalle antaa tietty asejärjestelmä tai kyky, koska siitä olisi etua Venäjää vastaan. Tässä vaiheessa joku kuitenkin aina muistuttaa, ettei näin voida tehdä, koska tämä eskaloisi sotaa ja ”Venäjä on pelottava, emmekä halua provosoida heitä”. Pitkän ajan kuluttua asejärjestelmä tai kyky kuitenkin annetaan, Martin listaa.

– En tiedä, kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa, mutta et voi eskaloida naapurimaahan kohdistuvaa kansan*urhanomaista hyökkäystä, jossa lapsia ki*napataan ja viedään Venäjälle, hän jatkaa."

Täyttä asiaa.
28196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Älä muuta sano...länsi on hoiperrellut onnensa ohi. Aina se Venäjän "etu" edellä...ja Putteli nauraa - ei noista NATO-maista ole uhkaa, pakotteet jonkin verran haittaa..

Äänestä
  • Ikävä juttu joo.

    Äänestä

Ydinaseista puhumista Mike Martin pitää olkiukkona. Hänen mukaansa niitä koskeva päätöksenteko seuraa yhä samaa läntisten ydinasevaltojen ja Venäjän välistä pelotelogiikkaa kuin aina ennenkin.

– Olemme siis jokaisessa tämän konfliktin vaiheessa vapaaehtoisesti luovuttaneet sotilaallisen edun Venäjälle viivyttämällä Ukrainan kykyjen parantamista. Tämä on täysin rikollista.

Äänestä
  • EI Ukrainakaan ole ollut sodassa tosissaan vaan leikkinyt kissaa ja hiirtä. Ei vieläkään ole kutsuttu sotatoimiin kuin pieni ryhmä. Suomessa oli muistaakseni 280 000 miestä Ukrainan asukasmäärä on 8 kertainen kerro luku ja vertaa NYKYISIIN uKRAINAN MIESMÄÄRÄÄN

    Äänestä

  • Näin siinä kävi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    EI Ukrainakaan ole ollut sodassa tosissaan vaan leikkinyt kissaa ja hiirtä. Ei vieläkään ole kutsuttu sotatoimiin kuin pieni ryhmä. Suomessa oli muistaakseni 280 000 miestä Ukrainan asukasmäärä on 8 kertainen kerro luku ja vertaa NYKYISIIN uKRAINAN MIESMÄÄRÄÄN

    Miten nopeasti Putin olisi saanut kerätyksi ja lahjotuksi lisää miehiä sotaan kun vankilatyypit oli jo krematoitu? Siihen väliin kun olisi ollut ne ohjukset ja muut tehokkaat hidasteet niin kaikki olisi mennyt toisin. Ja aina pitäisi olla pommitusvalmius hullujen diktaattorien varalle kuten 24.2.22.

    Äänestä

Lastentarhasta tulee värikkäitä vaihtoehtoja.

Äänestä
  • venäjämieliset ovat hulluja.

    Äänestä

Näitä asiantuntijoita riittää. Näitä sopii kolmetoista tusinaan.

Äänestä
  • Mikä hänen mielipiteessään on väärin?

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Mikä hänen mielipiteessään on väärin?

    Mikä on mielestäsi oikein, muut "asiantuntijat" ovat eri kannalla.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Mikä hänen mielipiteessään on väärin?

    Ei mielipiteessä mitään vikaa ole. Hänen mielipiteensä ei vaan osunut oikeaan.
    Asiantuntijoita on joka kulmalla. Suomessakin heitä riittää tungokseen asti

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei mielipiteessä mitään vikaa ole. Hänen mielipiteensä ei vaan osunut oikeaan.
    Asiantuntijoita on joka kulmalla. Suomessakin heitä riittää tungokseen asti

    Kyllä vaan osui oikeaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei mielipiteessä mitään vikaa ole. Hänen mielipiteensä ei vaan osunut oikeaan.
    Asiantuntijoita on joka kulmalla. Suomessakin heitä riittää tungokseen asti

    Tulisit kysymykseni tahallaan väärin. Mikä hänen mielipiteessään ei pidä paikkaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mikä on mielestäsi oikein, muut "asiantuntijat" ovat eri kannalla.

    Esittäisitkö hieman noita näkemyksiä? Arvaan: et?

    Äänestä

Länsimaathan PETTI ukrainen kun mahdoton olisi pitänyt olla koko sodan alkaminen? ukraina sai TURVATAKUUT monelta isolta maalta kun luopui 90 luku ydinaseistaan?
Nämä isot maat siis nyt murhaajia kun pettivät ukrainen.

Äänestä

Konsta Pylkkänen määritteli jälkiviisauden parhaaksi viisaudeksi.
Jälkiviisaus on sitä kaikkein imelintä viisautta.

Äänestä
  • Näin kävi myös Marinin kohdalla...varoiteltiin mutta kukaan ei uskonut että tuhoaa suomen talouden.

    Äänestä

Tässä tilanteessa ja jo 2014 kriisin alkaessa täysin samaa mieltä. Massamurhien "isä aurinkoista" ,Putinia kätyreineen on kunnioitettu liikaa alusta alkaen länsivaltojen toimesta.

YK on täysin ala-arvoinen suurvaltojen kumileimasin, joka syö vain pienten jäsenvaltioiden varoja ilman, että oikeasti kykenee turvaamaan maailmanrauhaa ja järjestystä yhtään missään.

Kun Putin roiston masinoimat "pienet vihreät miehet" tunki Krimille 2014, olisi sinne pitänyt marssittaa tuhansia YK rauhanturvaajia edes kokeeksi, mutta koko homman annettiin mennä kohti katastrofia ja suunta yhä pahempaan.

Iso osa maailmaa on tavallaan kumartanut Kremliä ja Putin kokenut voivansa tehdä mitä lystää kun Ukrainalta puuttunut ennalta ehkäiseviä aseita kuten riittävän pitkälle yltävät vastaiskuun kykenevät ohjukset.

Ihmiskunta on kyllä typerintä mitä maa päällään kantaa, edellisistä sodista ei opita koskaan mitään muuta, kuin entistä hirveämpien tappovälineiden kehittämistä.

Täysin naurettavaa ja surkuhupaista puhua mistään sivistyneisyydestä kun olemme näin alhaisella tasolla !

Äänestä

Länsi näytti heikkoutensa.

Äänestä
  • Ja siksi paljon ukrainalaisia on menettänyt henkensä.

    Äänestä

– Kuvitelkaa, jos Yhdysvallat olisi antanut ATACMS-tykistöohjukset Ukrainalle jo pari vuotta sitten ja myös sallinut Ukrainan käyttää niitä täysimittaisesti Venäjän alueelle. Kantaman sisällä olisivat olleet esimerkiksi Krim ja Kertshin silta.

Hän kehottaa miettimään samaa myös muiden pitkän tuskailun takana olleiden asejärjestelmien kohdalla.

– Totuus nimittäin on, että länsi on jo sodassa Venäjän kanssa, ja ukrainalaiset taistelevat ja kaatuvat puolestamme.

Äänestä

Juuri näinhän asia on.

Äänestä

Miksi Joe Bidenistä käytetään tässä salanimeä "Länsi"?

Jos Trump olisi ollut vallassa ja hän olisi tehnyt nämä samat idioottimaiset päätökset, niin eikö silloin täällä kaikki sanoisi että Trump teki sitä ja Trump teki tätä. Kuten se että Biden idioottimaisesti kielsi ohjusten vapaan käytön tähän päivään asti

Äänestä

Lännen heikkouden vuoksi ukrainalaisia on kuollut turhaan.

Äänestä

Länsi pelasti TAAS Venäjän.

Äänestä

Kyllä länsi mokasi, valitettavasti.

Äänestä

Länsi osaa mokata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

– Vuonna 2022 oli vaihe, jossa Venäjä oli polvillaan ja konflikti olisi voinut lähteä toiseen suuntaan – ja länsi soi Venäjälle tilaa hengähtää, Mike Martin toteaa.

"Brittiasiantuntijan mukaan länsi ei uskaltanut tehdä päätöksiä ajoissa ja tilaisuus muuttaa sodan kulku menetettiin.

Länsimainen keskustelu on Martinin mukaan seurannut koko ajan jotakuinkin samaa kaavaa.

Ensin aloitetaan pohdinta siitä, pitäisikö Ukrainalle antaa tietty asejärjestelmä tai kyky, koska siitä olisi etua Venäjää vastaan. Tässä vaiheessa joku kuitenkin aina muistuttaa, ettei näin voida tehdä, koska tämä eskaloisi sotaa ja ”Venäjä on pelottava, emmekä halua provosoida heitä”. Pitkän ajan kuluttua asejärjestelmä tai kyky kuitenkin annetaan, Martin listaa.

– En tiedä, kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa, mutta et voi eskaloida naapurimaahan kohdistuvaa kansan*urhanomaista hyökkäystä, jossa lapsia ki*napataan ja viedään Venäjälle, hän jatkaa."

Täyttä asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu