Kansalaistyöyhteiskunta

Anonyymi-ap

Jos köyhät voisivat saada osan toimeentulostaan viikkoelintarvikkeina? Tämä merkitsisi sitä, että kansalaistyötä vastaan saisi viikoittain vaihtelevan kassin elintarvikkeita ja niiden valmistukseen vaikkapa trangia grillin. Suurina nälkävuosina ja pienempinä pulavuosina on ollut vastaavia ohjelmia, joissa kansa on saanut työtä ja voinut vaihtaa siitä saadut pelimerkit elintarvikkeisiin.

Jokaisella ajalla on haasteensa. Tämän päivän kansalaistyö voisi miesten osalta olla esim. itärajan ja strategisten infrakohdeiden vartiointia ja suojelemista, sekä valvontajärjestelmien asentamista ja näihin tähtääviä huoltotöitä. On myös muita projekteja, joita miehet voivat tehdä.

Naiset voisivat tehdä hoivatöitä siellä, missä eivät jo olemassa olevat naiset eivät ole pystyneet asiaa järjestämään. Lisäksi naiset voisivat esim. muonittaa muita töitä tekeviä miehiä. Ja tehdä muita heille tyypillisiä asioita.

Maataloudessa ja kaupunkien puisto-osastoilla on tehtäviä, jotka voivat soveltua kansalaistyöksi jne. Kun elintarvikkeet saa työn kautta voidaan vähitellen pohtia sitä, että miten muita tukia voidaan muuttaa siten, että ihmiset saisivat tietyn ajan tehdä niitä vastaan niitä asioita joita he osaavat. Ja muuttaa ajattelua siten, että ymmärretään realistinen kansainvälinen kilpailu. Ja se miten siellä eskimomaan tuotteet voisivat olla?

Hyvin pieni insinöörien ja työtätekevien miesten joukko pitää maan tulorajoitusta yllä. Ja sitä repertuaaria on laajennettava työntekemisen kautta. Sotakorvaukset on jo maksettu. On aika siirtyä maksamaan hyvinvointivaltiohörhöily kokeilun velkoja. Ei jokaiselle ideologisesti kaikkea, vaan kaikille mahdollisuudet kykyjensä mukaan tehdä niitä laillisia asioita miksi, pallolle on tullut palloilemaan.

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä että jotain ruokansa eteen tehtävä ettei mene niinkuin nyt että sinne vaan ruokajakeluihin kun rahat ryypätty.Jos tippuu kelanrahoille niin heti ohjattas tekemään kansalaistyötä mistä saa ruokaa ja toi estäisi syrjäytymistä.Voihan Suomeen muutenki tulla poikkeustila niin sillon varmaan jokainen joutuu tekeen jotain.

    • Anonyymi

      Kyllä tukiaiset olisi hyvä sitoa työpalveluun eli jokaiselle vaan minimitoimeentulo,
      ja toimeentuloa voisi sitten parantaa olemalla työpalvelussa.
      Kyllä tekemätöntä työtä riittää jos vain on siihen halukkuutta.

    • Anonyymi

      Riittävän pitkään jos on toimeton niin passivoituu ja jo nuorillekin tulee sellainen kuva että voi norkoilla.Jukoliste asenteet että täytys saada hyvää palkkaa niin eipä ensimmäisenä sellaista palkata kuka lusmuillu.Aamupuuro-velli ainekset ei paljon maksa.

      • Anonyymi

        Työssäkäynti on yhtä kivikautista kuin aamupuurotkin. Wrapit, nugetit, kebabit, pilvi, joskus cidu ja kaikki kelan rahoilla maksettuna toimii!


    • Anonyymi

      Yhteiskunta voidaan jakaa tuottavaan työhön, uutta luovaan työhön, ylläpitävään työhon ja taiteiluun. Kaikkien näiden ollessa tiettyjen lainalaisuuksien alaisia. Kansalaistyötä voitaisiin käyttää myös väylänä työelämään, kun ihmisiä ei voisi enää syrjäyttää tekemällä saaduista elintarvikkeista. Ja työttömyyden jaksot puuttuisivat.
      Toiminta erottaisi mahdollisen mahdottomasta. Ja ainoastaan sitä mitä ei voisi olla rahoitettaisiin papereita täyttämällä siihen asti, kunnes tekokelpoisuus olisi voitu palauttaa.

    • Anonyymi

      Löytyyhän ihmisiä jotka kouluttautuneet mutta palkkatyön lisäksi tekee vapaaehtoistyötä vaikka etsintäpartioissa mutta työtön köyhä möllöttää kotona.En mää mitään tee ilman palkkaa asenteet.Ei Suomi kaipaa mitään notkujia ni tulispa poikkeustila yhteiskuntaan niin vipinää kinttuihin.

    • Anonyymi

      Ei tässä muuta tarvita kuin että ihmiset ottavat itse vastuun itsestään ja elatuksestaan, sillä se on jokaisen velvollisuus!!!
      Turha kuvitella että me muut haluaisimme elättää muita itsemme lisäksi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7199
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5015
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4422
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3513
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2321
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      309
      1836
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1736
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe