Paras analogia teismille

Olen miettinyt pääni puhki siitä, miksi palstalla on paljon ateisteja, jotka paljastuvat kuitenkin lopulta uskovaisiksi. He ovat peppukipuisia mm. siitä, että palstalla kritisoidaan ja joskus jopa pilkataan jumalia ja uskonnollisten myyttien irrationaalisuuksia. Argumenttina on se, ettei ateismikeskustelussa saisi keskustella jumalista. Mistä muusta ateisti keskustelisi kuin "Miksi jumaliin ei kannata uskoa".

Toinen paljastava seikka on se, että he haluaisivat olla ateisteja, mutta eivät kuitenkaan ihan kokonaan. Selitellään, että ovat nonteistejä, ignostikkoja, agnostikkoja ja milloin mitäkin. Jännää, että jumalien olemassaoloa totena pitämisessä on näin paljon sävyeroja, mutta esimerkiksi Hammaspeikkojen ja Puutarhamenninkäisten suhteen ollaan suoraviivaisesti uskomatta - ei ole esimerkiksi Hammaspeikkoignostikkoja tai Nonpuutarhamenninkäisuskovia.

Mihin teismi vertautuu? Minusta hyvä vertaus on pimeän pelko lapsella. Lapsi vertaa itseään aikuisiin ja huomaa olevansa vähän irrationaalinen kun pelkää pimeässä vaanivia mörököllejä, joille aikuiset vaan naureskelevat eivätkä usko niihin.

Lapsi haluaisi olla rohkea ja uskomatta pimeässä vaaniviin mörökölleihin ja sanoo sen vakuuttavasti, mutta kun kyse on kognitiivisesta asiasta (pimeän pelosta ja mörökölliuskosta) niin siitä ei sanomalla pääse eroon. Vaikka lapsi vakuuttaa, ettei pelkää pimeää niin välillä hän lipsauttaa totuuden, josta voi päätellä hänen pelkäävän pimeää ja vielä hieman uskovan mörökölleihin, vähän niin kuin ignostikko, nonteisti, agnostikko tai tuntemattomaan korkeampaan voimaan uskova, joka vinkaisee peppukivusta kun aletaan irvailemaan pronssikautista vuohipaimenjumalaa, joka on lapsuudessa omaksuttu ja vielä vänä haluaisi siihen uskoa.

Mitä vertauksia sinulla on teismistä? Onko teismistä helppo päästä eroon? Itse en tiedä tarkasti asiaa kun en ole koskaan uskonut Jumalaan.

11

344

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ota vain kunnia itsellesi. Kun järkevä ateisti lukee viestejäsi huomaa hän millainen sivistymätön tyhmä ja tietämätön olet muuuttuu hän uskovaiseksi. Monelle näin on käynyt. Hihhulit kiittää.

      • Ad hominem on argumenttivirhe.


      • Anonyymi

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.


    • Anonyymi

      kyllä minä pelkään pimeää , mutta en jumalaa vaikka sitä aina haukun 🤣

      • Anonyymi

        Luulisin, että pimeän pelko on moniin ihmisiin sisäänrakennettu mekanismi ihan siinä missä yliluonnollisiin asiohin uskominen - kuten jumala uskot. Niistä voi olla vaikea päästä rationaalisesti eroon.


    • Anonyymi

      Ihminen tietää kuitenkin sisimmässään että henkimaailma, näkymätön todellisuus on ja Jumala. Siksi on olemassa ateismi, yritys torjua tämä totuus!

      • Anonyymi

        Omien luulojen nosto tiedoksi on jo riittävä riman alitus. Kun siihen yhdistää vielä luulon, että muut ovat kuten itse, ollaan jo jossain hihhuli-syövereissä.


    • Anonyymi

      Korokkeella elämään tottuneen ihmisen on vaikea hyväksyä toisia tasa-arvoisina kirjoittajina.
      Mutta kunnia sinulle: loit ateismiteologiaa.

      • Kognitiivisesti vajaaälyisen ihmisen on vaikea hyväksyä toisia tasa-arvoisina kirjoittajina.
        Mutta kunnia sinulle: sait luotua jotain kirjaimia internettiin.


      • Anonyymi
        Humanisti_ateisti kirjoitti:

        Kognitiivisesti vajaaälyisen ihmisen on vaikea hyväksyä toisia tasa-arvoisina kirjoittajina.
        Mutta kunnia sinulle: sait luotua jotain kirjaimia internettiin.

        Kiitoksia kovasti. Tämä on suuri kunnia minulle ex-helluntaisaarnaajalta(?). Sinun sanasi innoittivat minut näihinkin merkkeihin internettiin.


      • Anonyymi

        Ja jos, et huomannut tuo oli vitsi: "Mutta kunnia sinulle: loit ateismiteologiaa."
        Ei mitään kunniaa sinulle.
        Sinä loit ateismiteologian. Teit ateistille vaikean olla ateisti ihan samaan tapaan kuin helluntaisaarnaaja tekee laholaiselle vaikeaksi olla oikeata uskovia. Helluntaisaarnaaja on taivaan oven portsari Jumalan ja uskovan välillä. Täällä sinä asetuit portsariksi oikean ateismin ja tavan ateistin väliin. Saatana, mukamaste on teismin saastuttamia ateisteja, jotka ei oikeastaan ateisteja. Sinäkö minun ja kaljan välille asetut?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      395
      1572
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      127
      679
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe