Uskovat, vankeina pelkojen poteroissa? Rekrytointia? 23.11.2024
Tällä Suomi24 - ”keskustele helluntailaisuudesta” - foorumilla ovat aiheina näkyneet sota, sodat, Suomen kansa, suomalaiset, spekulaatiot Suomen (tulevasta) tilanteesta.
On toki loogista, ettei helluntailainen uskonnollisuus ole mikään erillinen saareke muusta yhteiskunnasta. Syntyy vain sellainen kuva asioista, että nämä uskontotahot pelkäävät enemmän kuin ihmiset yleensä - ”pahaa sutta, karhua” mitä kaikkea? Uskonto ei tunnu antavan turvaa, rauhaa, eikä turvallisuuden tasoa? Läheskään kaikille.
Jo yli 40 vuotta, vuodesta 1984 on uskovia peloteltu ja manipuloitu ennustuksilla, joita on ”profetioina” mainostettu ja syötetty ihmisille tarjolle. Tällainen aivopesu toki tuottaa tulostakin?
Yksi ja toinen, joka on syönyt näitä ihmistason ennustuksia ja näkyjä, onkin niinollen tullut sidotuksi pelkojen poteroon. Katse on jumittunut väärälle tasolle.
Voi arvioida, että tämä em. kristikansan osa kuin halvaantuneet ja toimintakyvyttömät ”sotilaat”, jotka ovat ensimmäisinä kaatumassa siksi, että eivät varustautuneet ”terveellä muonalla” kriisejä varten. Eivät vahvistuneet siitä uskosta, joka tulee Sanasta, ja jota vahvistaa ja kasvattaa Sanan terve leipä.
Terve uskonelämä alkaa, kasvaa ja vahvistuu Jumalan Sanasta!
-------------------------------------------------------------------------
• ” Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” ( Room 10:17)
• ”..ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen.” ( 1 Piet 2:2)
• ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. ” ( 1. Piet 2:2)
Aloitus jatkuu..
Uskovat, vankeina pelkojen poteroissa? Rekrytointia? ( 23.11.2024)
31
317
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkoa aloitukseen: Uskovat, vankeina pelkojen poteroissa? Rekrytointia? 23.11.2024
Kristikunnan luopumus ja piittamattomuus?
------------------------------------------------------
Olemme jo pitkähkön aikaa eläneet sellaista kristikunnan vaihetta, jota apostoli Paavali ennusti:
• ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.” ( 2 Tim 4:3)
• ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. ” ( 2 Tim 4:3, KR1992)
Jokainen ajan tasalla oleva voi nähdä, että sellaista luopumuksen trendiä on näkynyt!
Ei vain jumalaton maailma vihaa ja vastusta Raamatun Sanaa? Vaan niin traagista kuin se onkin, moni joka kantaa ”kristityn ja uskovan” titteliä, on sanonut piutpaut Raamatun terveille opetuksille.
On haalittu joka sortin guruja ja opettajia ja profeettahaamuja. On juostu sinne ja tänne ihmisten perässä. On syöty patogeeneja sisältäviä hömppäpuheita. On nautittu pikaruokia ja sekamenuja. Ja tulos? " Olet mitä syöt!"
Eräs osa Suomen kristikunnasta on siinä tilassa, että sen kyky ja kuntoisuus kestää edessä olevia kriisejä ja koetuksia - on nollatasolla. Tällaiset ”väärällä ravinnolla” eläneet ja hurmutelleet (uskovat) eivät kestä. ”Ole mitä syöt!
” On surullista ja valitettavaa, että heidän ”rakennuksensa tulee sortumaan”. Niin kuin Herramme Jeesus itse puhui. (Matt 7:24-27)
• ”Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
• ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” ( Matt 7:26-27, KR 1992)
On surullista todeta tämä, mitä Jeesus itse ennusti. Koska? Joka kerran on Herran tielle lähtenyt, ja sitten on eksynyt ja mukautunut tämän maailman anteihin ja uskonnollisten eksyttäjien sivuraiteille? Jeesus sanoo: ” Sen sortuminen oli suuri.” Miksi? Siksi että…. pudotaan korkealta kun joskus oltiin Herran asioissa...
Kyrie eleison!
Onko ehdokkaita Herran riveihin?
-------------------------------------------------
On selvää sekin, etteivät tällaisella tasolla olevat ja elävät uskikset ole missään valmiudessa siihen, että voisivat edistää Jumalan valtakunnan asiaa, olla avuksi ?Niille ihmisille - jotka pimeässä pelkojen viidakossa vapisevat.
Näiden uskovien ”sota-asu” on niin pahassa jamassa. ( Ef 6:11-18)
Nyt? Kun ihan selvästi edessämme ovat sellaiset ajat, joita kukaan ei toivoisi, ei tahtoisi? Mutta kuka estää ?
On varmaan Herran hyvä tahto – että niin moni Herran oma kuin mahdollista? - heräisi valvomaan ja panemaan kuntoon sekä
oman ”lamppunsa” , että
myös ”sota-asunsa”. ( Luettavaksi Ef 6:11-18)
Jumala ja Herra Jeesus etsii kadonneita, eksyneitä, masentuneita, alaspainettuja ihmisiä. Tässä etsimisrintamassa Hän tarvitsee työtovereikseen niitä, jotka tahtovat puhdistua joka lajin saasteista.
( 1 Tess 5:23, Heb 11:1-2)
Kuka olet, joka tahdot taistella ja kärsiä Herran riveissä? Paikkoja on vielä. Sinun täytyy puhdistua ja tehdä pesäero JOKA tason synneistä ja vääryyksistä ulkoisista, sisällisistä. Puhdistua ja pyhittyä - yksin Herralle.
Ehdoton asia; edellytys on myös vapautua peloista ja tunnetason esteistä. Lopunajan hengellinen sota ei kaipaa luusereita, käpykaartilaisia. Herra pukee palvelijansa, antaa rohkeuden nousta animaalisten pelkojen yläpuolelle. ( 1 Joh 4:18, Apt 4:13, 29)
Kutsu kuuluu? Yhdennentoista hetken kutsunta. (Matteus 20:6)
Herra kansaansa auttakoon! - Anonyymi
Jatkoa aloitukseen: Uskovat, vankeina pelkojen poteroissa? Rekrytointia? 23.11.2024
Kristikunnan luopumus ja piittamattomuus?
------------------------------------------------------
Olemme jo pitkähkön aikaa eläneet sellaista kristikunnan vaihetta, jota apostoli Paavali ennusti:
• ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.” ( 2 Tim 4:3)
• ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. ” ( 2 Tim 4:3, KR1992)
Jokainen ajan tasalla oleva voi nähdä, että sellaista luopumuksen trendiä on näkynyt! Ei vain jumalaton maailma vihaa ja vastusta Raamatun Sanaa? Vaan niin traagista kuin se onkin, moni joka kantaa ”kristityn ja uskovan” titteliä, on sanonut piutpaut Ramatun terveille opetuksille.
On haalittu joka sortin guruja ja opettajia ja profeettahaamuja. On juostu sinne ja tänne ihmisten perässä. On syöty patogeeneja sisältäviä hömppäpuheita. On nautittu pikaruokia ja sekamenuja. Ja tulos?
Eräs osa Suomen kristikunnasta on siinä tilassa, että sen kyky ja kuntoisuus kestää edessä olevia kriisejä ja koetuksia - on nollatasolla. Tällaiset ”väärällä ravinnolla” eläneet ja hurmutelleet (uskovat) eivät kestä. ”Ole mitä syöt!” On surullista ja valitettavaa, että heidän ”rakennuksensa tulee sortumaan”. Niin kuin Herramme Jeesus itse puhui. (Matt 7:24-27)
• ”Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
• ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” ( Matt 7:26-27, KR 1992)
On surullista todeta tämä, mitä Jeesus itse ennusti. Koska? Joka kerran on Herran tielle lähtenyt, ja sitten on eksynyt ja mukautunut tämän maailman anteihin ja uskonnollisten eksyttäjien sivuraiteille? Jeesus sanoo: ” Sen sortuminen oli suuri.” Miksi? Siksi että….
Kyrie eleison!
Onko ehdokkaita Herran riveihin?
--------------------------------------------
On selvää sekin, etteivät tällaisella tasolla olevat ja elävät uskikset ole missään valmiudessa siihen, että voisivat edistää Jumalan valtakunnan asiaa, olla avuksi niille ihmisille - jotka pimeässä pelkojen viidakossa vapisevat. Heidän ”sota-asunsa” on niin pahassa jamassa. ( Ef 6:11-18)
Nyt? Kun ihan selvästi edessämme ovat sellaiset ajat, joita kukaan ei toivoisi, ei tahtoisi?
On varmaan Herran hyvä tahto – että niin moni Herran oma kuin mahdollista? - heräisi valvomaan ja panemaan kuntoon sekä oman ”lamppunsa” , että myös ”sota-asunsa”. ( Luettavaksi Ef 6:11-18)
Jumala ja Herra Jeesus etsii kadonneita, eksyneitä, masentuneita, alaspainettuja ihmisiä. Tässä etsimisrintamassa Hän tarvitsee työtovereikseen niitä, jotka tahtovat puhdistua joka lajin saasteista.
( 1 Tess 5:23, Heb 11:1-2)
Kuka olet, joka tahdot taistella ja kärsiä Herran riveissä? Paikkoja on vielä. Sinun täytyy puhdistua ja tehdä pesäero JOKA tason synneistä ja vääryyksistä ulkoisista, sisällisistä. Puhdistua ja pyhittyä - yksin Herralle.
Ehdoton asia; edellytys on myös vapautua peloista ja tunnetason esteistä. Lopunajan hengellinen sota ei kaipaa luusereita, käpykaartilaisia. Herra pukee palvelijansa, antaa rohkeuden nousta animaalisten pelkojen yläpuolelle. ( 1 Joh 4:18, Apt 4:13, 29)
Kutsu kuuluu? Yhdennentoista hetken kutsunta. (Matteus 20:6)
Herra kansaansa auttakoon!- Anonyymi
hupsista.... sama viesti (jatko) hyppäsi 2 kertaa
- Anonyymi
Niin olivat aikoinaan Jeesuksen oppilaatkin peloissaan yläsalissa.
Apt 1:13-14.
Sitten he saivat sen rohkeuden, jota tarvittiin jatkossa sekä
- oman uskonelämän kestävyyteen että
- sen tehtävän suorittamiseen, jota Jeesus tarkoitti.
Apt 1: 7-8, 2:14- Anonyymi
Niin olivat!
Joh. 20:19-29
19. Samana päivänä, viikon ensimmäisenä,
opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen
ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin
Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi:
"Rauha teille!"
20. Sen sanottuaan hän näytti heille kätensä
ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he
näkivät Herran.
21. Jeesus sanoi heille taas: "Rauha teille!
Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin mi-
näkin lähetän teidät."
22. Näin sanottuaan hän puhalsi heitä kohti
ja sanoi heille: "Ottakaa vastaan Pyhä
Henki.
23. Joiden synnit tä heillä ollut sellaisia pelkoaiheita, joita tämän ajan ihmisillä on pilvin pimein!
- Anonyymi
>Vuodesta 1984.
Ei. Et ole kuullut Leo Melleristä tai Hal Lindseystä? Nämä herrat pelottelivat maailmanlopulla, Harmageddonilla ja Googilla, Neuvostoliiton hyökkäyksellä ja vielä UFO:illakin jo 1960-luvulta alkaen.- Anonyymi
Sorry! Kaikki mikä on ollut tarjolla humpuukimiesten taholta - on toki nähty, kuultu ja siirretty roskikseen.... Ain 1960 luvulta jatkunut sekasoppa.
Lista on pitkä, mutta 1984 julkistettu tukholmaennustus, se tuntuu sitoneen eniten monia uskovia. Moni on korvannu sillä ennustuksella Raamatun!
Ovat tehneet siitä kuin takuuvarman ennustus-oppikirjan.
No, oma on harminsa...
VIISAA T eivät ole juosseet ja kuolanneet näiden humpuukimiesten perässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorry! Kaikki mikä on ollut tarjolla humpuukimiesten taholta - on toki nähty, kuultu ja siirretty roskikseen.... Ain 1960 luvulta jatkunut sekasoppa.
Lista on pitkä, mutta 1984 julkistettu tukholmaennustus, se tuntuu sitoneen eniten monia uskovia. Moni on korvannu sillä ennustuksella Raamatun!
Ovat tehneet siitä kuin takuuvarman ennustus-oppikirjan.
No, oma on harminsa...
VIISAA T eivät ole juosseet ja kuolanneet näiden humpuukimiesten perässä.Koska? Jeesus sanoi: "älkää juosko perässä!" ( Luukas 21:8, )
- Anonyymi
Ihmisten pelkotilat eri asioista johtuvat myös eri syistä. Riippuu kunkin kohdalla, mihin hänen omat, mahdolliset pelkonsa perustuvat.
Omat pelkotilani sodasta perustuvat:
a) Vanhempien ja isovanhempieni omiin sotakokemuksiin ja -kertomuksiin.
b) Itse koettuihin tapahtumiin maailmalla, Olen itse, nuorena, saanut ulkomailla omat sotakokemukseni.
c) Muiden kansojen ihmisten omiin toimiin, kokemuksiin ja kertomuksiin, sekä omin silmin itse näkemiini, pitkäaikaisiin sodan seurauksiin joissain maissa.
d) Siihen, mitä olen itse elämässäni esim. köyhyyttä, turvattomuutta ja monenlaista kokenut.
e) Suomen tasavallan omiin toimiin viimevuotisissa Euroopan tapahtumissa. Valtion omiin ilmoituksiin, antamiin varoituksiin, kriisiohjeisiin jne.
f) Medioiden ilmoituksiin, enkä todellakaan ole enää moneen vuoteen halunnut tarkkaan lukea heidän, pääasiassa valheuutisointejaan, mutta joitain otsikoita ja uutisointeja pakostakin nähnyt. Joihin, tietäen ne Länsivaltojen sotapropagandaksi ja -provokaatioiksi, suhtautuen niiden kaikkien väitteiden todenperäisyyksiin, nk. varoen.
g) Tässä kaikessa epävarmuudessa eläen ja yrittäen pitää järkikultani järjestyksessä.
h) Ottaen huomioon Raamatun ennustukset nk. Viimeisistä ajoista, jotka saattavat nyt olla käsillä, tai sitten ei. Näihin ennustuksiin mahd. viitanneita sotia on maapallolla ollut jo 2000 vuotta ja aina jotkut kristityt (eivät kuitenkaan kaikki) ovat luulleet, että nyt tuli maailmanloppu!
i) Itse ottaen huomioon esim. Ilm. 6. luvun ennustuksen. En kuuntele karismaattisia valheprofeettoja, uskonnollisia huijareita, talousrikollisia, ovat mitä uskontokuntaa tahansa. Osaan itse päätellä asiat, huijareita en päästä häiriköimään sielunrauhaani, edellisissä (kohdat a-h) on jo riittävästi.
*- Anonyymi
Kiitos oikein hyvästä, avoimesta ja rehellisestä selostuksesta, mitä pelkoisi tulee!
Omien pelkojensa herraksi pääsee juurikin niin, että tunnistaa ne!
Mutta aika monesti se on niin, että pelon asiata ovat epämääräinen "möykky" sisuksissa.
Ei siis uskalleta edes ryhtyä katsomaan, ottamaan "kissaa pöyd'älle" , syynäämään MITÄ se oikein sisältää?
Sinä olet päässyt erittäin pitkälle tuossa analyysissäsi pelkojen taustoista ja syistä!
Ja siksi olet nähdäkseni optimaalisessa tilassa, ja osaat elää siinä.
Se on suunnilleen vastaavaa kuin se, että ihminen huomaa ja tunnistaa omat fyysiset vaivat, ja krempat ( vanhemmilla usein) ja sitten keksii keinot elää niiden kremppojen kanssa.
Kaikkea ei voi päästä pakoon.
Meiä ihmisiä oikein pidetään pelkojen alla. Valtakuntiet valtiaan kehuu että on "pelotteita"! On ydinasepelote, on sitä ja tätä.
Viisasta onkin rajoittaa mediatulvaa, mediasaastetta siis. Sitä lajia, jolla ihmisiä kuormitetaan. Uutisista on viisasta tsekata otsikot, ja vain harkitusti katsoa mitä lukee.
Ihan "pimentoon" ei kuitenkaan ole hyvä paeta.. .
KIITOS kun toit rehellisen ja avoimen keissin. Siitä monikin voi saada vertaistukea.
Että o n syitä syviä - miksi pelot jäytää ja järsii.... ja silti löytyy jaksamista elää!!
Sitten on saatavissa kyllä helpotusta. Lääkettä pelkoihin. Rohkeuden taso, pelkojen köysille hatkaa! Sellaistahan kokivat Jeesuksen oppilaat. Kun....
Mutta se on toinen asia.
T. aloittaja - Anonyymi
Tosiaan! Hyvä ja valaiseva kirjoitus!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiaan! Hyvä ja valaiseva kirjoitus!!
Siis tuo...
Anonyymi 2024-11-23 11:50:16
Ihmisten pelkotilat eri asioista johtuvat myös eri syistä. Riippuu kunkin kohdalla, mihin hänen omat, mahdolliset pelkonsa perustuvat.
Omat pelkotilani sodasta perustuvat:.... - Anonyymi
Anonyymi
2024-11-23 11:50:16
Sinulle vinkkiä....
Joka on paljon kokenut ja kestänyt, sellaisella on Jumalan asioissa kysyntää?
tsemppiä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2024-11-23 11:50:16
Sinulle vinkkiä....
Joka on paljon kokenut ja kestänyt, sellaisella on Jumalan asioissa kysyntää?
tsemppiä!Kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos.
Nyt nimittäin on sellainen aika ja vaihe, että Herra ETSII riveihinsä koeteltuja sotureita.
Niitä, joita on koeteltu, valmisteltu ja karaistu. Monissa liemissä keitetty. Monissa tuliahjoissa testattu? Mitä? Uskollisuutta, kestävyyttä. .
Jotta?
Kun todelliset Jumalan valtakunnan toimet saavat käskyn Ylikomentajalta, Herra Jeesus Kristus - niin se väki rekrytoidaan tehtäviinsä!
Koska? Se on "viimeinen elonkorjuu". Se on "yhdennentoista hetken" työmiesten homma. ( Matteus 20:6-7)
Ja nämä tekijät tietävät kyllä sen asian. . . - Anonyymi
i) Itse ottaen huomioon esim. Ilm. 6. luvun ennustuksen.
----------------------------------------------------------
Hyvä niin. Moni (uskovakin) sivuuttaa tuon Ilm 6. luvun.
Mutta niin ikävää kuin on sanoa, se ja sen sisältö on EDESSÄMME!
Hyvä kirjoitus kunnes tarjoat lihalliselle kristityille puhdista itsesi lihan voimissa >>>
Kuka olet, joka tahdot taistella ja kärsiä Herran riveissä? Paikkoja on vielä. Sinun täytyy puhdistua ja tehdä pesäero JOKA tason synneistä ja vääryyksistä ulkoisista, sisällisistä. Puhdistua ja pyhittyä - yksin Herralle.
Ehdoton asia; edellytys on myös vapautua peloista ja tunnetason esteistä. Lopunajan hengellinen sota ei kaipaa luusereita, käpykaartilaisia. Herra pukee palvelijansa, antaa rohkeuden nousta animaalisten pelkojen yläpuolelle. ( 1 Joh 4:18, Apt 4:13, 29)
Kutsu kuuluu? Yhdennentoista hetken kutsunta. (Matteus 20:6)
Herra kansaansa auttakoon!- Anonyymi
"Hyvä kirjoitus kunnes tarjoat lihalliselle kristityille puhdista itsesi lihan voimissa >>>"
Kommenttia:
Jeesus itse ja koko UT:n opetukset tarjoaa (uskoville) puhdistusta. Jo yli 2000 vuotta.
Ei tämä ole uutta asiaa, vaan vanhan kertausta, muistutusta! Ensin toki itselle, sitten yleisesti! Anonyymi kirjoitti:
"Hyvä kirjoitus kunnes tarjoat lihalliselle kristityille puhdista itsesi lihan voimissa >>>"
Kommenttia:
Jeesus itse ja koko UT:n opetukset tarjoaa (uskoville) puhdistusta. Jo yli 2000 vuotta.
Ei tämä ole uutta asiaa, vaan vanhan kertausta, muistutusta! Ensin toki itselle, sitten yleisesti!Jaa ?? Että lihalla puhdistetaan liha . Ei lihallinen puhdistuu sillä tavalla !! Paavali sanoi , vielä olette lihallisia kun riitelette. Antoi ymmärtää että on Tie Ulos Lihassa eläminen. Tulis tulla käännöskohta elämään ja Uskova saa alkaa elää ,, ei lihassa ,, vaan kokonaan Hengessä.. Ja Kristuksessa . Nyt en enää elä minä Lausui Paavali tästä..
- Anonyymi
Savis kirjoitti:
Jaa ?? Että lihalla puhdistetaan liha . Ei lihallinen puhdistuu sillä tavalla !! Paavali sanoi , vielä olette lihallisia kun riitelette. Antoi ymmärtää että on Tie Ulos Lihassa eläminen. Tulis tulla käännöskohta elämään ja Uskova saa alkaa elää ,, ei lihassa ,, vaan kokonaan Hengessä.. Ja Kristuksessa . Nyt en enää elä minä Lausui Paavali tästä..
Puhdistuminen
"Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
"Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten."
" Jos nyt joku
puhdistaa itsensä
tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. "
2 Tim 2:19-21 - Anonyymi

"Jos me tunustamme syntimme on Hän uskollinen ja vanhurskas ja niin että antaa meille synnit anteeksi, ja
PUHDISTAA meidät kaikesta vääryydestä." ( 1 Joh 1:8-10) Anonyymi kirjoitti:
Puhdistuminen
"Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
"Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten."
" Jos nyt joku
puhdistaa itsensä
tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. "
2 Tim 2:19-21Ja tässä joku kirjoittaa ylpeä lihasta miten liha hoitaa tämän ja puhdistaa itseä ja liha luopuu mukamansa synti ja laittaa pois sen .. Voi voi sanon myös minä..
Ihminen joka on likainen on lihallinen . Syntinen on lihallinen ja mistä sellainen lihallinen saa voima tehdä jotain kun lihassa kaikki surittaa kuin Paavali Room -7' ssä niinkuin opeti ja todisti miten kurja.- Anonyymi
Savis kirjoitti:
Ja tässä joku kirjoittaa ylpeä lihasta miten liha hoitaa tämän ja puhdistaa itseä ja liha luopuu mukamansa synti ja laittaa pois sen .. Voi voi sanon myös minä..
Ihminen joka on likainen on lihallinen . Syntinen on lihallinen ja mistä sellainen lihallinen saa voima tehdä jotain kun lihassa kaikki surittaa kuin Paavali Room -7' ssä niinkuin opeti ja todisti miten kurja.Raamattu, UT opettaa ja kehottaa PALJON puhdistuksesta:
" PUHDISTAKAA sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaastas ydämestä. ( 1 Piet 1:22)
"Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee"
"Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten."
" Jos nyt joku
PUHDISTAA itsensä
tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. " 2 Tim 2:19-21
"Jos me tunustamme syntimme on Hän uskollinen ja vanhurskas ja niin että antaa meille synnit anteeksi, ja PUHDISTAA meidät kaikesta vääryydestä." ( 1 Joh 1:8-10)
PUHDIS TUS? Se on parannuksen tekoa, synneistä luopumista, syntien tunnustusta.
On normaalia, että ihminen peseytyykin usein?
- Anonyymi
Elämme tosiaan ihan viime hetkiä ennen antikristuksen hallintokautta. Sitä ennen tullee kolmas maailmansota. Venäjä on jo ilmoittanut sen syttyneen, heidän mukaansa lännen aloitteesta.
En silti pelkää. Miksi? Koska uskon Raamatu sanan, että Jumala suojelee omiaan vihaltaan. Odotan ylöstempausta minä hetkenä hyvänsä. Se, mitä täällä maan päällä tapahtuu seitsemän vuoden ajan, on kauheampaa mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut. Siitäkin ajasta kuitenkin pelastuu suuri joukko, jotka kieltäytyvät pedon merkistä ja siksi pääsevät nälkäkuoleman tai mestauksen kautta taivaaseen.
Jeesus tulee näkyvästi kuninkaana takaisin maan päälle, kun Jumalan oma kansa, juutalaiset yhtenä kansana huutavat avukseen Jeesusta, Messiastaan. Siitä alkaa seitsemäs vuosituhat, sapatti, jolloin Jeesus hallitsee maan päällä. Sen lopussa on viimeinen tuomio. Sitten Jeesus luo uuden taivaan ja uuden maan.
Uskovalla ei siis ole mitään pelättävää. Maallista tuskaa voimme vielä joutua kokemaan, mutta meidän ei tarvitse pelätä kuolemista. Se on siirtymistä ikuiseen elämään Jeesuksen luona.
1 kor 15:1-4 on pelastava evankeliumi kiteytettynä. Pitää osata oikein jakaa Jumalan sana. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumi on pääasiassa juutalaisille. Antikristuksen ajassa ja kuningaskunnan ajassa; en osaa nyt sanoa, kummassa. Lukekaa itse ajatuksella. Kuunnelkaa hyviä opettajia: Robert Breaker, Geoffrey Grider, Peter Ruckman, Brandon Peterson. - Anonyymi
Tärkein valmistautuminen on henkilökohtainen asia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18716246/suomen-kohtalo--kuka-on-valmiudessa-(24-11-2024)- Anonyymi
Pahus. Sivua ei löytynyt.
Tarkista kirjoittamasi osoite ja yritä uudelleen. Mikäli arvelet että kyseessä on meidän virheemme, hae apua opastussiv
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18716246/suomen-kohtalo--kuka-on-valmiudessa-(24-11-2024)
KUKA olet, joka laittomasti otit oman käden oikeutta, ja ilmoitit ylläpidolle tuon asiallisen ja Suomi24 sääntöjen mukaisen Aloituksen!
Olet varmaan valmis, että sinut julkisesti paljastetaan?
- Anonyymi
Vuosien varrella on käynyt selväksi, että yllättävän monet uskikset elävät pelkojen tasolla? Usko ei siis heille ole antanut sielunrauhaa ja turvallisuutta..... Mutta jos se usko onkin vain ulkokohtaista uskonnollisuutta, traditioita, rituaaleja, kuin jokin kerhotoiminta????
- Anonyymi
Taitaa tällä palstalla muhia aikamoinen pelkääjien kerho?
On jo vimmaisesti tahdottu poistaa; sensuroida parikin aloitusta, joissa
molemmmissa yli 600 lukulatausta.
Toisen ketjun nimi oli " Uudet turvaohjeet", toisen nimi
Suomi, vlmaistautumista, varautumista....
No, pitääpä palaveerata ylläpidon väen kanssa.... - Anonyymi
Joo, jotkut pelkopoteroissaan hiutuvat ovat ryhtyneet sensuroimaan ja koettavat poistattaa varautumisaiheeseen tuotuja aloituksia. Tiedetään kyllä KUKA mm. on ollut asialla!!!
- Anonyymi
Kyllä..
- Anonyymi
Rohkeutta on olla inhimillinen ja heikko, pelätäkin. Ei tunteet ole halveksittavia. Jeesuksessa "luuseritkin" ovat väkeviä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103045
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172741Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671449Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211364- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681041Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621025- 131942