Rotilla on oikeus elämään

Anonyymi-ap

Rotillakin on ihan tasan oikeus elää siinä missä muillakin elävillä olennoilla, omalla rajatulla alueellaan olisi järkevintä.. Voisi sitten rotta yhteiskunnan kokoa säädellä esimerkiksi lisääntymisen rajoitus aineilla mitä laitetaan ruokaan jotta pysyisi helppo hoitoisena ja sopivan kokoisena. Olisikin hyvä että ympäri maailman nähtäisiin vaivaa ja siirrettäisiin rotat omalle alueelle asumaan lopettamisen sijasta. Aika mennä eteenpäin ja kehittää ajattelua eikä toimia väärin kuten laittamalla myrkkylaatikkoja joka paikkaan yms. Kyllä se rottakin haluaa elää elämäänsä, ei toki tarvitse kenenkään seinän sisällä elää, kyllähän se voi ärsyttää jos kuulee jatkuvaa rapinaa kun rotat vaeltaa asunnossa yms mutta kyllä fiksu nykyihminen löytää tuohon ratkaisun että ei tarvitse mitään eläimen lopettamisia alkaa pohtimaan. Houkuttelee laatikkoon, nukutusnuoli? Ja rotille voisi antaa keinolihaa ruuaksi niinkuin muillekin lihansyöjä eläinlajeille jotka tulevaisuuden maailmassa omilla alueillaan toivottavasti asuisivat. Sen verran vielä lisäisin että keinoliha vapauttaa myös lehmät, lampaat, possut yms eli nekin saavat elää todennäköisesti lähitulevaisuudessa ihan rauhassa

1

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohan sopii hyvin Persuihin!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe