Nuoret jättävät kirkon kun kokevat sen tylsäksi, vanhanaikaiseksi, pölyiseksi , fossiiloituneeksi ja epäkiinnostavaksi.
Sen sijaan Amerikassa nämä show- ja bisnes-kristillisyyteen taipuvat megakirkot vetävät puoleensa lisää väke ja kristittyjen määrä kasvaa. Siellä pastori tai pappi saarnaa ektaasissa ja hurmoksessa mikrofoniin suuren areenan keskellä kuin megaluokan poptähti, areenan katsomot on laitoja myöten täynnä yleisöä joka hurraa ja ylistää aina kun lavalla tapahtuu jotain erittäin näyttävää ja suuremmoista ja joskus jopa itse Jumalakin saattaa näyttäytyä kirkon lavalla pyrotekniikan, valojen ja savukoneiden avulla kun pappi huutaa hallelujaa ja ylistää laulaen niin että koko ylistö yhtyy siihen innoissaan ja riemulla. Mutta saisiko mikään tämmöinen uudistu lisättyä evankelisluterilaisen vetovoimaa ja houkuteltua suomalaisia nuoria takaisin Suomen kirkkoihin?
Pelastaisiko amerikkalais-tyylinen show- ja bisnes-kristillisyys Suomen luterilaisen kirkon?
40
410
Vastaukset
- Anonyymi
Eivätköhän suomalaisnuoret ole tarpeeksi fiksuja ymmärtämään, että kyse on silti vanhoista paimentolaistaruista, joihin ei kannata uhrata ajatustakaan tai aikaa.
Tietysti jos voisitte sen jumalanne tuoda paikalle niin sitten voisi alkaa kiinnostaakin. Tosin jostain kumman syystä yhdestäkään jumalasta ei ole ensimmäistäkään todistetta ja jokainen näistä jumalista jostain kumman syystä tarvitsee aina ihmisiä tekemään asioita puolestaan. Mikä jumala se sellainen on? - Anonyymi
Jos tarkoitat, että suomalaiset alkaisivat haluta showta ja jopa maksaisivat siitä sen sijaan, että maksavat veronsa saadakseen olla osa synkkää kirkkokansaa, niin vastaus on 'ei'.
Sitten kun ihmislihanpaloja lentää tykistökeskityksen jälkeen ja vaikka viikkoon ei ole ruokaa näkynyt ja ulkona pakkasta ja vaatetus huono eikä puhdasta juomavettä ole niin kädet löytää todennäköisesti monella toisensa ja menevär ristiin.
Suusta kuuluu rukous Jumalalle.
Näin se on aina mennyt.
Ihminen ei opi. Ihminen ei opi.- Anonyymi
Epätoivo voi iskeä toivottomina aikoina.
- Anonyymi
Eräs samarialainen taikuri, Simon, yritti tuota jo apostolien päivinä ja huonostihan siinä lopulta kävi.
”Siellä pastori tai pappi saarnaa ektaasissa ja hurmoksessa mikrofoniin suuren areenan keskellä kuin megaluokan poptähti, areenan katsomot on laitoja myöten täynnä yleisöä…”
Taitaa olla että tuollainen ei oikein suomalaisiin uppoa. Onhan niitä samantyylisiä ollut TV7:lla.
Mielestäni nuo ovat sisällöltään aika kyseenalaisia, kristinusko on välillä kaukana niistä.- Anonyymi
Oikein hyvää toimintaa näin ateistien kannalta. Tuo hyvin esiin konkreettisesti uskonnon aiheuttaman hulluuden.
- Anonyymi
Ei kirkkoa pelasta oikein mikään. Nykynuoret ovat aiempia sukupolvia valveutuneeempia ja kolulutetumpia, eivätkä vuohipaimenten hupsut jumaltarut uppoa heihin enää ylhäältä annettuna totuutena.
Kirkon oman tutkimuksen mukaan enää alle 20% suomalaisista uskoo Jumalaan, ja tuo luku on edelleen laskussa. Trendi on ollut samansuuntainen jo vuosikymmeniä.- Anonyymi
Lisäksi jos nykyaikana sanoo uskovansa Jumalaan tai jumaliin saa vain muiden naurut ja pidetään hulluna, harhaisena ja järkensä menettäneenä. Esimerkiksi itsellä on tuttu joka on suomenuskoinen jaa hänelle on tultu monta kertaa sanomaan äãin naamaa että menisi hoitoon tai ottaisi lääkkeet koska puhuu esim tonttuista, haltioista, maahisista ja menninkäisistä niin kuin ne tavallaan olisivat olemassa. Lyhyesti sanottuna toleranssi uskontoja kohtaan on hiipumassa ja se luo voimakasta ryhmäpainetta koska kukaan ei halua jäädä ulkopuoliseksi tai joutua syrjityksi sen takia että on erillainen ja outo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi jos nykyaikana sanoo uskovansa Jumalaan tai jumaliin saa vain muiden naurut ja pidetään hulluna, harhaisena ja järkensä menettäneenä. Esimerkiksi itsellä on tuttu joka on suomenuskoinen jaa hänelle on tultu monta kertaa sanomaan äãin naamaa että menisi hoitoon tai ottaisi lääkkeet koska puhuu esim tonttuista, haltioista, maahisista ja menninkäisistä niin kuin ne tavallaan olisivat olemassa. Lyhyesti sanottuna toleranssi uskontoja kohtaan on hiipumassa ja se luo voimakasta ryhmäpainetta koska kukaan ei halua jäädä ulkopuoliseksi tai joutua syrjityksi sen takia että on erillainen ja outo.
Rukoilen voimia ystävällesi.
- Anonyymi
Onko kirkon jäsenyys itseisarvo? Miksi? Ymmärrän, että liikelaitoksena toimiva uskonnollinen organisaatio leipäpappeineen haluaa enemmän ja enemmän rahaa, mutta mitä arvoa rivijäsenelle rivijäsenyydestä on? Mitä arvoa olisi siinä, että viereisetkin penkit olisivat täynnä?
Kristinusko on itseisarvo. Se on ainoa tavoiteltavissa oleva asia; usko Jeesukseen ja ikuinen elämä. Tätä ei kuitenkaan läheskään kaikissa kirkoissa ole tarjolla. En tiedä lukuja, mutta arvelen, että jopa puolessa luterilaisuskonnollisissa laitoksissa höpisee naispapittaret uusimmista käännösversioista sen sijaan, että perheensä hyvin halliutsevat kunnioitusta ansaitsevat papit jakaisivat Jumalan sanaa nälkäisille sieluille.
Miten tunnistaa väärähenkisen uskonnollisen yhtiön? Isossa salissa on valaistusta vain näyttämölle, jossa motivoiva puhuja höpisee jotain positiivista, imartelevaa ja rohkaisevaa. Musiikkiesityksistä ei voi rytmeiltään, melutasoltaan, esiintyjien asuista ja liikehdinnästä erottaa rokkikonsertista. Siellä ei puhuta synnistä, helvetistä, Jeesuksen verestä, antikristuksesta, ylöstempauksesta, pedon merkistä, homoilusta. Raamattu, Jumalan sana on siellä vaihdettu moderneihin kaupallisiin versioihin, joista kristinuskon perusdogmit on laimennettu, Jeesuksen jumaluutta häivytetty ja jopa yritetty tehdä hänestä Lucifer!
Miksi olisit tuollaisessa 'kirkossa'? Miksi nähdä niin paljon vaivaa? Helvettiin pääsee ihan tekemättä mitään! Taivaaseen taas on vain yksi tie, usko Jeesukseen. Parhaan seurakunnan taitaa nykyään löytää netistä. Pian tulee aika, jolloin netistä poistetaan kaikki oikeasti kristillinen materiaali.
Totta kai ymmärrän, miksi Kenneth Copelandit ja kumppanit perustavat megakirkkojaan. Raha. Ei voi palvoa Jumalaa samalla kun palvoo mammonaa. En tiedä, onko esimerkiksi Copeland uskossa, mutta jos on joskus ollut, pelastumistaanhan ei voi menettää. Hän tullee saamaan pettymyksen Kristuksen tuomioistuimessa, kun jää ilman palkintoja, vaikka omasta mielestään oli valtaisa Jumalan mies.
Ei siis megakirkkoja Suomeen. Puhdasta Jumalan sanaa, rohkeasti puhuttuna, sitä tarvitsemme."Totta kai ymmärrän, miksi Kenneth Copelandit ja kumppanit perustavat megakirkkojaan. "
Yhdysvalloissa se on muotia.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Totta kai ymmärrän, miksi Kenneth Copelandit ja kumppanit perustavat megakirkkojaan. "
Yhdysvalloissa se on muotia.Se on muodikas iso bisnes. On monta tietä helvettiin. Joillakin tienaa enemmän kuin toisilla. Kaikesta maallisesta joutuu kuitenkin luopumaan kuoleman hetkellä. Maalliset rikkaudet ovat sen jälkeen vain katkera muisto.
- Anonyymi
>Mutta saisiko mikään tämmöinen uudistu lisättyä evankelisluterilaisen vetovoimaa ja houkuteltua suomalaisia nuoria takaisin Suomen kirkkoihin?<
Mikään uudistus ei saa suomalaisia nuoria takaisin kirkkoihin, koska olematon osa suomalaisista nuorista uskoo enää Jumalaan. Kirkko menettää jäseniä tasaiseen tahtiin, eikä suunnalle ole odotettavissa muutosta. Pikemminkin jäsenmäärän lasku vain kiihtyy, koska yhä harvemmat enää edes kastavat lapsensa kirkon jäsenyyteen.- Anonyymi
Kirkko ei enää usko Jeesukseen. Sen leipäpapit ehkä vielä mainitsevat Jumalan puheissaan, mutta Jeesuskesta he eivät puhu. Eivät synnistä, eivät helvetistä. Eivät porttokirkosta, joka katolinen pakanauskonto on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkko ei enää usko Jeesukseen. Sen leipäpapit ehkä vielä mainitsevat Jumalan puheissaan, mutta Jeesuskesta he eivät puhu. Eivät synnistä, eivät helvetistä. Eivät porttokirkosta, joka katolinen pakanauskonto on.
Suurimmalle osalle kansasta, myös kirkkoon kuuluvista tuolla ei ole mitään merkitystä, koska he eivät usko Jumalaan.
Kirkon oman tutkimuksen mukaan tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon on kirkon tekemä hyväntekeväisyys sekä perinteet. Uskonnolliset syyt eivät ole listan kärkipäässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmalle osalle kansasta, myös kirkkoon kuuluvista tuolla ei ole mitään merkitystä, koska he eivät usko Jumalaan.
Kirkon oman tutkimuksen mukaan tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon on kirkon tekemä hyväntekeväisyys sekä perinteet. Uskonnolliset syyt eivät ole listan kärkipäässä.Aivan. Tuo juuri on se ydinongelma. Kristittyjen kuuluu olla suola. Kun suola menettää makunsa, se kelpaa enää pois heitettäväksi. Kirkolla ei ole mitään muuta tehtävää, oikeasti, kuin johdattaa ihmisiä pois helvetin tieltä, taivaaseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Tuo juuri on se ydinongelma. Kristittyjen kuuluu olla suola. Kun suola menettää makunsa, se kelpaa enää pois heitettäväksi. Kirkolla ei ole mitään muuta tehtävää, oikeasti, kuin johdattaa ihmisiä pois helvetin tieltä, taivaaseen.
Etkö ole ajatellut, että kirotulla Jumalalla ei ole enää taivasta? (Ga.3:13) Ei ainakaan tämän kiroamisen palvojilla, jotka ovat tästä syystä juuri muuttuneetkin läpikotaisin syntisiksi? Ja tätä kutsutaan sitten 'uskoksi Jumalaan'. Kyllä se on kuulkaa uskoa Saatanaan, eikä Jumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole ajatellut, että kirotulla Jumalalla ei ole enää taivasta? (Ga.3:13) Ei ainakaan tämän kiroamisen palvojilla, jotka ovat tästä syystä juuri muuttuneetkin läpikotaisin syntisiksi? Ja tätä kutsutaan sitten 'uskoksi Jumalaan'. Kyllä se on kuulkaa uskoa Saatanaan, eikä Jumalaan.
Niin, mikähän vika on ihmisen päässä, joka luulee, että Saatana onkin Jumala, ja viattoman kidutuskuolema pelastaa. Ja taivaassakin palaa tuli?!
- Anonyymi
Ei ikinä. Pysyköön Amerikassa.
- Anonyymi
Onko Helsinkiareena vielä myynnissä? Senhän voisi nimittäin ostaa pois ja muuttaa kirkollisveroista riippumattomaksi megakirkoksi.
- Anonyymi
Mikään ei enää pelasta evlut kirkkoa.
- Anonyymi
Kirkon pelastaisi, kun luopuisivat juutalaisesta uhrikulttijumalasta ja syntiopista, jonka jumalaa Jeesus sanoo Raamatussa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, ja vaihtaisivat opetuksen Jeesuksen julistamaksi käskemään taivasten valtakunnan evankeliumiin, isä Jumalalla, joka nyt on heidän ristille kiroama uhri (Gal.3:13) Jeesuksen Kristus nimeen.
- Anonyymi
Ongelma on vain uskovaiset, jotka luulevat, että tosi Jumalan kiroamisen palvonta Jeesuksen nimeen, pelastaa heidät taivaaseen, eikä heillä ole edes kahden aivosolun älyä ymmärtää, että tämä logiikka hieman ontuu. Tunnustuksissa se on ihan oikein - tällä opilla mennään tietysti helvettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma on vain uskovaiset, jotka luulevat, että tosi Jumalan kiroamisen palvonta Jeesuksen nimeen, pelastaa heidät taivaaseen, eikä heillä ole edes kahden aivosolun älyä ymmärtää, että tämä logiikka hieman ontuu. Tunnustuksissa se on ihan oikein - tällä opilla mennään tietysti helvettiin.
Tämä kristittyjen uskontarina on kaiken mielipuolisuuden ja vähä-älyisyyden huipentuma, kiroittuine tosi jumalineen, jotka syödään viattoman moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan kidutuskuolemalla teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kristittyjen uskontarina on kaiken mielipuolisuuden ja vähä-älyisyyden huipentuma, kiroittuine tosi jumalineen, jotka syödään viattoman moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan kidutuskuolemalla teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7).
Jukolavita, eivätkä edes ateistit tajua, että jutussa on jotakin vialla?!
- Anonyymi
MrHyvis kirjoittaa edellä:
"Sitten kun ihmislihanpaloja lentää tykistökeskityksen jälkeen ja vaikka viikkoon EI OLE RUOKAA näkynyt ja ULKONA PAKKASTA ja vaatetus huono EIKÄ PUHDASTA JUOMAVETTÄ ole niin kädet löytää todennäköisesti monella toisensa ja menevär ristiin.
Suusta kuuluu rukous Jumalalle.
Näin se on aina mennyt.
Ihminen ei opi. Ihminen ei opi."
Ei ole MrHyvikselle sitten tullut mieleen, että jos Jumala onkin se, joka lähettää tämän kaiken kauheuden niskaan, koska lähetti poikansa Jeesuksen opettamaan ihmeidentekoa, että tuosta kaikesta kauheudesta selvitään, ja näin Jumala testaa, että kukahan oikeasti kuuli poikansa opetuksen ja olikin tämän seuraaja, eikä juutalaisen opilla palvonutkaan poikaansa ristiin kirottuna uhrina tosi Jumala itsensä puolesta uhrina?
Kristinuskon ydinsanoma:
Gal. "3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Tulossa siis erinomaisen hyvä testi.- Anonyymi
Jeesuksen ihmeteot liittyvät tienä takaisin paratiisiin Jeesuksen julistamaksi käskemällä taivasten valtakunnan evankeliumilla, kun taas uskovaisten, kuten MrHyviksen, puhuma syntievankeliumi on vain juutalaisten luoma, missä Jeesus tosi Jumalana on uhrina juutalaisten puhuvalle Pedon kuvalle.
- Anonyymi
Luterilaisia on paljon vähemmän maailmassa, kuin homoseksuaaleja.
- Anonyymi
Ovat ihan eri asioita, eivät verrattavissa.
Kristityt ovat jakaantuneet useisiin eri kirkkokuntiin.
”Anonyymi” 2024-11-26 08:51:08 epäilee: ”Mikään uudistus ei saa suomalaisia nuoria takaisin kirkkoihin, koska olematon osa suomalaisista nuorista uskoo enää Jumalaan. Kirkko menettää jäseniä tasaiseen tahtiin, eikä suunnalle ole odotettavissa muutosta.”
Tällä hetkellä kaikki vanhat perinteiset kirkkokunnat menettävät jäseniään. Kristinusko hajaantuu yhä uusiin ja uusiin osiin eli pirstoutuu. Samoin sijaa saavat kaikenlaiset uudet henkisyysopit.
Näen tilanteen siten, että tietyssä vaiheessa on vain hajaannus, jossa tapellaan sitten kai siitä, kuka on eniten oikeassa. Mutta – tähän tulee muutos, missä kristityt alkavat lopulta etsiä sitä, mikä heitä yhdistää.- Anonyymi
Ei ikimaailmassa. Sellainen jeesustelu, näytelmä ja valojen välkytys ei kuulu suomalaiseen kirkkoon.
- Anonyymi
Itsekin näen että kirkkokunnat menettävät jäsenistöään mutta uskoa Jeesukseen janoavat siirtyvät vapaisiin suuntiin ja herätysliikkeisiin.
Eivät vanhoista kirkkokunnista (katolilaiset, anglikaanit, luterilaiset jne.) eroavat liity mihinkään amerikkalaisiin liikkeisiin niinkään. ehkä saattavat käväistä tilaisuuksissa, mutta eivät liity niihin.
- Anonyymi
Pelastaisiko amerikkalais-tyylinen show- ja bisnes-kristillisyys Suomen luterilaisen kirkon? orpon takia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3347232Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss714428- 2083185
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243017- 741962
- 1531846
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2151784Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661587Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201548- 891448