Ei saa rukoilla

Tuossa eräässä aloituksessa väitetään että kristittyjä vainotaan yms ja todisteena siitä esitetään Britanissa tehty kyselytutkimus. Se mitä jäi sanomatta että kyseisen tutkimuksen otanta oli todella pieni, siihen osallistui yhteensä 1562 vastausta.

Britanniassa on yli 68 miljoonaa asukasta. Eli kyselyyn osallistui 0,002 prosenttia briteistä. Näin ollen tuo tutkimus ei missään nimessä täytä tieteellistä normistoa. Varsinkin kun missää ei kerrota miten ja missä tukimus oli tehty? Miten vastaajat oli valittu?

Epäilen että lomakkeet oli jaettu paikallisen helluntaiseurakunnan kokouksen jälkeen. Jos tutkimuksen väite siitä, että reilusti yli puolet briteistä olisi kokenut uskonnollista vainoa, niin tämä tarkoittaa että yli 40 miljoonaa brittiä kuuluisi tähän joukkoon. Kaikki tajuavat silloin että tämä ei voi pitää paikkansa.

Toinen "tutkimukseen" liittyvä väite on se, että kouluissa tai sairaaloissa ei saisi pitää esillä ristiä tai rukoilla. Näin on kuulemma asianlaita Ranskassa.

Tämä on todella "aaveiden ampumista" jossa ei tajuta ollenkaan sitä, että laki on suunnattu nimenomaan islamin uskoa vastaan eli ns huivikielto. Ynnä että lailla on toisaalta myös pitkät historialliset perinteet liittyen Ranskan vallankumoukseen.

"Ranska on soveltanut jo 1900-luvun alusta lähtien sekularismia, mikä tarkoittaa julkisten ja uskonnollisten tahojen erottamista ja erillään pitämistä. Vuodesta 2004 lähtien Ranska on kieltänyt uskonnollisten symbolien, kuten huivin, isojen ristien ja juutalaisten kipan, käytön kouluissa. Vuonna 2010 Ranska kielsi burkan eli kasvot peittävän asusteen käytön julkisissa tiloissa.

Ranskan sekularismi pohjautuu pitkälti Ranskan vallankumouksen (1789) periaatteisiin. Ranskan vallankumouksessa koko ranskalainen yhteiskunta koki suuren mullistuksen ja esimerkiksi katolinen kirkko alistettiin valtion vallan alaisuuteen.

Uskonnon koettiin olevan uhka valtiolle, joten valtiolle annettiin valta kontrolloida uskonnollisia instituutioita. Uskonto ei ikään kuin saanut olla tasavertainen valtion kanssa. Tämä eroaa esimerkiksi vaikkapa Suomesta, jossa valtio ja uskonto ovat erillään toisistaan mutta eivät toisiaan poissulkevia."

https://www.maailma.net/nakokulmat/ranskan-uusi-huivikielto-uhkaa-uskonnonvapautta-globaalisti

Mutta tätähän te hihhulit ette ollenkaan tajua, että kun vaaditte islamin uskolle ja se tunnusmerkeille rajoituksia, niin samalla vaaditte niitä myös kristinuskolle. Tämä on juuri sitä jatkuvaa "omaan jalkaan ampumista" jossa te laitauskovaiset olette todellisia mestareita.
83654
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

No tämä nyt on tuttu tapa, miten laitauskovaiset pelaavat omaa peliää omilla säännöillään. Täyttä roskaahan tuo "tutkimus" on. Varsinkin kun siinä sekoitettiin taas kaksi eri maata ja aikaakin keskenään. Mutta jostain sitä "vainoa" on pakko löytää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä tässä myös kyllä hämmästyttää että kuinka raskaasti tämä porukka muuttaa ”totuutta” aina siihen suuntaan joka sopii heille. Ja tätä pidetään ”rehellisyytenä”. Ynnä jos joku oikoo näitä käsityksiä faktoilla, niin silloin on aina kyse jumalanpilkasta.

    Äänestä

”Toinen "tutkimukseen" liittyvä väite on se, että kouluissa tai sairaaloissa ei saisi pitää esillä ristiä tai rukoilla. Näin on kuulemma asianlaita Ranskassa.”
”Tämä on todella "aaveiden ampumista" jossa ei tajuta ollenkaan sitä, että laki on suunnattu nimenomaan islamin uskoa vastaan eli ns huivikielto.”

Niinpä. Kun esimerkiksi paheksutaan muslimien rukoushetkiä tai pukeutumista, niin itse tehdään sitä samaa.

”Vuodesta 2004 lähtien Ranska on kieltänyt uskonnollisten symbolien, kuten huivin, isojen ristien ja juutalaisten kipan, käytön kouluissa. Vuonna 2010 Ranska kielsi burkan eli kasvot peittävän asusteen käytön julkisissa tiloissa.”

Kun valtio tekee näitä lakeja, on otettava siis kaikki uskonnot huomioon, eikä yhdelle uskonnolle ole annettu erityisasemaa.

”…kun vaaditte islamin uskolle ja se tunnusmerkeille rajoituksia, niin samalla vaaditte niitä myös kristinuskolle.”

Kuten Raamatussakin jo todetaan:

Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kerro nyt mikä siinä oli sontaa? Jos uskonnollisia "vapauksia" rajoitetaan - esim uskonnollisten tunusten suhteen - ne tulee koskea kaikkia uskontoja. Ei vain tiettyä yhtä. Meneekö jakeluun?

    Äänestä

No, mitä tämä sitten on kun kouluissa ja päiväkodeissa kielletään ruokarukoukset.
Vaikka vanhemmat ovat sen hyväksyneet.
Samoin aamunavaukset, jos siinä on uskonnollista sisältöä.

Äänestä
  • Kotona voivat ja saavat tehdä, samoin ravintoloissa jne. Eikä kukaan kiellä hiljaa rukoilemasta itsekseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kukaan ei ole kieltänyt ketään rukoilemasta yksikseen. Niin että se ei häiritse muita. Ei muuta kuin kädet yhteen ja rukoilemaan. Mitä tulee kristillisiin aamunavauksiin, niin niitä tässä maassa on ainakin tähän saakka järjestetty jatkuvasti.

    Yleensä niistä vastaavat paikalliset kirkkokunnat, joille on sovittu tietty päivä viikossa. Ne ovat yleensä liian pitkiä ja liian julistavia. Mutta ne on hyväksytty sen vuoksi, että näin opettajia ei stressata niillä liikaa. Saada yksi pois tätä kautta.

    Uskonnollissa aamunavauksissa on se myös se "vika" että entäs sitten kun ja jos joku haluaa pitää islamilaisen aamunavauksen? Sitä ei voisi kieltää, koska Suomessa on uskonvapaus. Mutta millainen meteli siitä nousisi, jos joku hihhuli joutuisi tälläistä kuuntelemaan....

    https://www.ts.fi/uutiset/830655

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Kotona voivat ja saavat tehdä, samoin ravintoloissa jne. Eikä kukaan kiellä hiljaa rukoilemasta itsekseen.

    Siis kielletään rukoillut julkisesti niin kuin tuossa tekstissä lukee. Onko sillä paikalla niin merkitystä kun vanhemmat ovat rukoilemisen hyväksyneet. Uskonnon vapaus sallii uskon julkituomisen. Siis saa uskoa ja tuoda se julki. Ei sitä tarvitse piilottaa koteihin tai kirkon penkille.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Edelleen ei kukaan kiellä uskovaa oppilasta rukoilemaan ruokapöydässä hiljaisesti itsekseen. Eikä missään muuallakaan. Vai oletko kuullut että joku oli saanut sakon asian tiimoilta? Kerro kuka ja missä on saanut sakot?

    Jos kerran tälläinen "julkinen uskonnon julistus" olisi todella niin kiellettyä kuin sinä väität, niin miksi ihmeessä esim Helsingin keskustassa sitä saa kuulla jatkuvasti? Jopa kovaäänisten kautta.

    Kesällä kaivopuiston rannassa oli tälläinen tapaus useana päivänä peräkkäin. Sen aiheuttama meteli kuului Kaivopuistoon saakka. Ynnä tietysti merelle, koska vesi kantaa hyvin ääntä. Eikä näykynyt poliisia paikan päällä sakkolapun kanssa.

    Joten älä puhu roskaa. Kiitos. Koettakaa nyt tajuta, että ei teitä hihhuleita vainota eikä jahdata millään tavalla. Ei, vaikka te sitä kuinka paljon toivoisitte. Amen.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Sitä saa ÄÄNEENKIN rukoilla jos joku tuntee siihen tarvetta. Älä sinä ala kieltämään sellaista mihin on oikeus. Ei sitä tarvitse ateisteilta kysyä, että sopiiko että rukoilen.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    En minä ainakaan halua, että minun vieressäni koulussa joku ryhtyy rukoilemaan ruokapöydässä ääneen. En minkään jumalan puolesta. Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.

    ArtoTTT

    #Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.#

    Siis Setasta, ateismista, jne...

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    ArtoTTT

    #Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.#

    Siis Setasta, ateismista, jne...

    Niissä kouluissa jossa minä olen opettanut ei koskaan SETA ole vieraillut. Sen sijaan uskonnollisia aamuavauksia on kuultu kerran viikossa, kun joku paikallinen hihhuleiden hörhöryhmä niitä on pitänyt.

    Kerran muistan kun eräällä pikkupaikkakunnalla tuli saarnausta "tuutin täydeltä". Oppilaat kuuntelivat huuli pyöreänä, kunnes eräs sanoi "Toihan pääsi viime viikolla hullujenhuoneelta pois". Tiesi asian koska asui kyseinen hörhön naapurissa.

    Koulun opetuksen tulee perustua tieteellisiin faktoihin. Ei mihinkään höpö höpö juttuihin. Esim evoluutio perustuu tieteeseen, ei mihinkään uskomuksiin. Jumalan olemassaoloon tai olemattomuuteen koulu ei siis virallisesti ota kantaa millään tavalla.

    Ei muuta kuin filosofian tunnilla, jonne aihe kuuluu. Uskonnon opetus on tietysti ihan oma lukunsa. Mutta silloinkin se tulee perustua tosiasiohin. Kaikki uskotontoja tulee tällöin opettaa tasapuolisesti.

    PS. Niin ja Arto TTT minne jäi sinun vastaus että miksi esim Helsingin rautatieaseman ympäristössä saa vapaasti edelleen saarnata jopa kovaäänisen avulla jumalastasi? Miksi saarnaajia ei viedä putkaan ja anneta sakot päälle? Näihän teidän mukaan pitäisi olla jos kerran julkinen rukoilu on kiellettyä...

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Edelleen ei kukaan kiellä uskovaa oppilasta rukoilemaan ruokapöydässä hiljaisesti itsekseen. Eikä missään muuallakaan. Vai oletko kuullut että joku oli saanut sakon asian tiimoilta? Kerro kuka ja missä on saanut sakot?

    Jos kerran tälläinen "julkinen uskonnon julistus" olisi todella niin kiellettyä kuin sinä väität, niin miksi ihmeessä esim Helsingin keskustassa sitä saa kuulla jatkuvasti? Jopa kovaäänisten kautta.

    Kesällä kaivopuiston rannassa oli tälläinen tapaus useana päivänä peräkkäin. Sen aiheuttama meteli kuului Kaivopuistoon saakka. Ynnä tietysti merelle, koska vesi kantaa hyvin ääntä. Eikä näykynyt poliisia paikan päällä sakkolapun kanssa.

    Joten älä puhu roskaa. Kiitos. Koettakaa nyt tajuta, että ei teitä hihhuleita vainota eikä jahdata millään tavalla. Ei, vaikka te sitä kuinka paljon toivoisitte. Amen.

    "Edelleen ei kukaan kiellä uskovaa oppilasta rukoilemaan ruokapöydässä hiljaisesti itsekseen. Eikä missään muuallakaan."

    Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään. Todistaa että oveluuden mestari, paholainen, on asialla.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei tässä ole kyse mistään "paholaisen metkuista" vaan hyvistä tavoista. Ynnä minne jäi vastaus että miksi esim Helsingin rautatieaseman ympäristössä saa vapaasti edelleen saarnata jopa kovaäänisen avulla jumalastasi? Miksi saarnaajia ei viedä putkaan ja anneta sakot päälle? Näihän teidän mukaan pitäisi olla jos kerran julkinen rukoilu on kiellettyä...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sitä saa ÄÄNEENKIN rukoilla jos joku tuntee siihen tarvetta. Älä sinä ala kieltämään sellaista mihin on oikeus. Ei sitä tarvitse ateisteilta kysyä, että sopiiko että rukoilen.

    Sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Ei tässä ole kyse mistään "paholaisen metkuista" vaan hyvistä tavoista. Ynnä minne jäi vastaus että miksi esim Helsingin rautatieaseman ympäristössä saa vapaasti edelleen saarnata jopa kovaäänisen avulla jumalastasi? Miksi saarnaajia ei viedä putkaan ja anneta sakot päälle? Näihän teidän mukaan pitäisi olla jos kerran julkinen rukoilu on kiellettyä...

    "i tässä ole kyse mistään "paholaisen metkuista" vaan hyvistä tavoista."

    Ihana asia että tunsit huonoa omaatuntoa tuosta että kiellät epäsuoraan julkiset rukoukset, esim. kirkoissa.

    Julkisesti saa julistaa vaikka epäsuoraan pyritkin kieltämään julkiset rukoukset. Et siis ole kyennyt tätä vielä estämään.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00009 kirjoitti:

    Joopa joo. Koeta nyt pönttö tajuta että kirkot ja moskeijat ovat uskonnon harjoittamisen paikkoja. Tarkoittaa että siellä saa rukoilla kuten haluaa. Eikä niissäkään käsittääkseni kaikki rukoile omaa rukoustaan ääneen vaan pappi johtaa hommaa.

    Vai oletko sinä joskus ollut kirkossa jossa jokainen on äänee rukoillut omaa rukousta? Siitähän syntyisi vain hirvittävä kakofonia, jolloin kenellekään ei olisi enää kivaa koska ei kuulisi edes omaa ääntään.

    Plus voisit vastata myös siihen, että sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä aina ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    En minä ainakaan halua, että minun vieressäni koulussa joku ryhtyy rukoilemaan ruokapöydässä ääneen. En minkään jumalan puolesta. Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.

    Sitä voi mennä kauemmaksi jos ei sitä kestä.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?

    Ainahan sitä voi itse siirtyä kauemmaksi jos se häiritsee.

    "Koeta nyt pönttö tajuta että kirkot ja moskeijat ovat uskonnon harjoittamisen paikkoja"

    Tämä on yksi vainoamisen paikka, ajetaan uskovat vain seinien sisälle pois ihmisten silmistä kun taas Jeesus käski meidän mennä julkisiin paikkoihin toreille ja aitovierille.

    "Vai oletko sinä joskus ollut kirkossa jossa jokainen on äänee rukoillut omaa rukousta? "

    Tässä toinen vainoamisen muoto, jokainen ei saisi rukoilla ollenkaan kuten aikaisemminkin kerkis jo olla puhe.

    Eikä sitä paitsi islamuskoinen tule rukoilemaan vierelleni, he rukoilevat viltin päälle kumartamalla eikä tuo minua häiritse sillä hän on hyvä evankelioinnin kohde.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ainahan sitä voi itse siirtyä kauemmaksi jos se häiritsee.

    Aika epätoivoinen selitysyritys. Totuus on että jos joku islamin uskoinen todella ryhtyisi koulussa ruokapöydässä rukoilemaan kovaäänisesti, niin mm. tämä palsta hukkuisi kommentoihin joissa te hihhulit mesoisitte asiaa vastaan. Olisi hyvä että edes yrittäisit olla rehellinen asian suhteen.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Aika epätoivoinen selitysyritys. Totuus on että jos joku islamin uskoinen todella ryhtyisi koulussa ruokapöydässä rukoilemaan kovaäänisesti, niin mm. tämä palsta hukkuisi kommentoihin joissa te hihhulit mesoisitte asiaa vastaan. Olisi hyvä että edes yrittäisit olla rehellinen asian suhteen.

    Harvemmin islamilaiset alkavat ruokapöydässä rukoilemaan. Heillä on rukoilulle ihan omat tapansa. https://www.islamopas.com/bonenislam.html

    Äänestä

  • Koulut ja esikoulut ovat neutraaleja kaikesta mikä perustuu uskomuksiin . Joten kouluissa on myös ateistien lapsia ja heille on rukoukset vierasta tyyliä. Koulussa ollaan ainoastaan siksi että siellä,opitaan asioita mitä tarvitaan aikuisena.
    Uskontoasi on jokaisen ihan vaan henkilökohtainen asia, jota ei tuputeta kenenkään lapsille missään muodossa. Siis kotonaan voivat rukoilla ja laulaa virsiäön tai kirkossa ja seurakunta taloisssa, mutta ei koulussa.
    Koulu on lasten työpaikka, eikä aikuisenkaan työpailåkalla rukoilla vaan siellä tehdään töitä .
    Pitää ymmärtää asiat oikein eikä vääntää niitä muiksi mitä ovat .
    Siis kaikki ihmiset eivät ole uskovaisia , ja silloin heidän ei tarvitse ottaa osaa jonkun henkilökohtaiseen uskomukseen asioista mitä ei edes voi todistaa mitenkään.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    En minä ainakaan halua, että minun vieressäni koulussa joku ryhtyy rukoilemaan ruokapöydässä ääneen. En minkään jumalan puolesta. Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.

    Minun lapsuudessani , hyvin kauan sitten alettiin jo näitä asioita ottamaan pöydälle , ja kyseenalaistettiin koulun tarkoitus .
    Itse olin ateistien lapsi enkä ollut koskaan kuullutkaan mistään jumalista mitään, silti minun oli oltava mukana aamuhartauksissa, ruoka rukouksista ynnä muissa uskonnollisissa jutuissa. Ei pieni ekaluokkalaisen osaa itse päättää näitä asioita , siis tein koulussa ne kuviot mitä vaadittiin , ei se minun koulunkäyntiin häirinnyt kun olin lapsi . Ja aikuisena sain kuulla että vanhemmat olivat ottaneet nämä asiat puheenalaisiksi kunnallisissa kokouksissa .
    Joten hyvähön se on että koulu on vapaa uskomuksista kaikkien lasten parhaaksi .
    Uskontojakin on niin monta sorttia että siinäkin jo olisi ajateltava hieman mitä tuputetaan lapsille.
    Itse kuulun kirkkoon ja pidän uskonnon eräänä osana maailman historiaa , siinä kaikki

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00023 kirjoitti:

    Koulut ja esikoulut ovat neutraaleja kaikesta mikä perustuu uskomuksiin . Joten kouluissa on myös ateistien lapsia ja heille on rukoukset vierasta tyyliä. Koulussa ollaan ainoastaan siksi että siellä,opitaan asioita mitä tarvitaan aikuisena.
    Uskontoasi on jokaisen ihan vaan henkilökohtainen asia, jota ei tuputeta kenenkään lapsille missään muodossa. Siis kotonaan voivat rukoilla ja laulaa virsiäön tai kirkossa ja seurakunta taloisssa, mutta ei koulussa.
    Koulu on lasten työpaikka, eikä aikuisenkaan työpailåkalla rukoilla vaan siellä tehdään töitä .
    Pitää ymmärtää asiat oikein eikä vääntää niitä muiksi mitä ovat .
    Siis kaikki ihmiset eivät ole uskovaisia , ja silloin heidän ei tarvitse ottaa osaa jonkun henkilökohtaiseen uskomukseen asioista mitä ei edes voi todistaa mitenkään.

    Eivät nämä tämän palstan hihhulit tätä tajua. He kun eivät ole töissä vaan elävät valtion viikkorahalla. Eipä silti, kuka työnantaja nyt niin hullu olisi että ottaisi töihin hihhuli, joka ei ymmärrä olla sekoittamatta rukousta lapioon....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    En minä ainakaan halua, että minun vieressäni koulussa joku ryhtyy rukoilemaan ruokapöydässä ääneen. En minkään jumalan puolesta. Näin jo siksi että koulun tulee olla vapaa kaikenlaisesta aatteellisesta julistuksesta.

    Minun lapsuudessani , hyvin kauan sitten alettiin jo näitä asioita ottamaan pöydälle , ja kyseenalaistettiin koulun tarkoitus .
    Itse olin ateistien lapsi enkä ollut koskaan kuullutkaan mistään jumalista mitään, silti minun oli oltava mukana aamuhartauksissa, ruoka rukouksista ynnä muissa uskonnollisissa jutuissa. Ei pieni ekaluokkalaisen osaa itse päättää näitä asioita , siis tein koulussa ne kuviot mitä vaadittiin , ei se minun koulunkäyntiin häirinnyt kun olin lapsi . Ja aikuisena sain kuulla että vanhemmat olivat ottaneet nämä asiat puheenalaisiksi kunnallisissa kokouksissa .
    Joten hyvähön se on että koulu on vapaa uskomuksista kaikkien lasten parhaaksi .
    Uskontojakin on niin monta sorttia että siinäkin jo olisi ajateltava hieman mitä tuputetaan lapsille.
    Itse kuulun kirkkoon ja pidän uskonnon eräänä osana maailman historiaa , siinä kaikki

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00025 kirjoitti:

    Koulussa ollaan oppimassa, ei uskomassa. Siihen ovat olemassa aivan muut laitokset.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Niissä kouluissa jossa minä olen opettanut ei koskaan SETA ole vieraillut. Sen sijaan uskonnollisia aamuavauksia on kuultu kerran viikossa, kun joku paikallinen hihhuleiden hörhöryhmä niitä on pitänyt.

    Kerran muistan kun eräällä pikkupaikkakunnalla tuli saarnausta "tuutin täydeltä". Oppilaat kuuntelivat huuli pyöreänä, kunnes eräs sanoi "Toihan pääsi viime viikolla hullujenhuoneelta pois". Tiesi asian koska asui kyseinen hörhön naapurissa.

    Koulun opetuksen tulee perustua tieteellisiin faktoihin. Ei mihinkään höpö höpö juttuihin. Esim evoluutio perustuu tieteeseen, ei mihinkään uskomuksiin. Jumalan olemassaoloon tai olemattomuuteen koulu ei siis virallisesti ota kantaa millään tavalla.

    Ei muuta kuin filosofian tunnilla, jonne aihe kuuluu. Uskonnon opetus on tietysti ihan oma lukunsa. Mutta silloinkin se tulee perustua tosiasiohin. Kaikki uskotontoja tulee tällöin opettaa tasapuolisesti.

    PS. Niin ja Arto TTT minne jäi sinun vastaus että miksi esim Helsingin rautatieaseman ympäristössä saa vapaasti edelleen saarnata jopa kovaäänisen avulla jumalastasi? Miksi saarnaajia ei viedä putkaan ja anneta sakot päälle? Näihän teidän mukaan pitäisi olla jos kerran julkinen rukoilu on kiellettyä...

    Keskustelin hiljattain ystäviä kanssa näistä asioista yritin puhua omaa kantaani ja hön vaan intti että ” ei sitä tiedä vaikka taivaassa olisikin ” joten lopetin keskustelun siihen
    Halu uskoa oli hönellä se olennainen ja tietysti kunnioitan hänen vakaumustaan , samalla kun hönen tulee kunnioittaa minun vakaumustani, vaan kun ei kunnioita

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?

    Jos uskovainen vaatimalla vaatii että hänen uskoaan on kunnioitettava niin hön voisi itse olla hyvänä esimerkkinä toisen uskon kunnioittamisessa mitä tulee ääneen rukoiuun niin sen verran on otettava toisiaan huomioon että rukoilee hiljaa , kai se ajaa saman asian niille jotka rukoilevat. Äsiis otetaan huomioon myös muut ihmisen vaikka miten hurmiossa olisivat.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Joopa joo. Koeta nyt pönttö tajuta että kirkot ja moskeijat ovat uskonnon harjoittamisen paikkoja. Tarkoittaa että siellä saa rukoilla kuten haluaa. Eikä niissäkään käsittääkseni kaikki rukoile omaa rukoustaan ääneen vaan pappi johtaa hommaa.

    Vai oletko sinä joskus ollut kirkossa jossa jokainen on äänee rukoillut omaa rukousta? Siitähän syntyisi vain hirvittävä kakofonia, jolloin kenellekään ei olisi enää kivaa koska ei kuulisi edes omaa ääntään.

    Plus voisit vastata myös siihen, että sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä aina ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?

    Minä olin jonkun hautajaisissa kerran ja vieressäni kirkossa istui nainen joka tuskaisena rukoili kovalla äänellä. Ei kuulunut edes kuolleen ihmisin sukuun tai läheisiin edes , hänet vietiin sieltä fiksusti taluttaen pihalle huutamaan ja mbulanssikin tuli hakemaan , niin että silleen

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ainahan sitä voi itse siirtyä kauemmaksi jos se häiritsee.

    Minä vaan sanoisin että kodista nyt hieman hiljempaa rukoilla , ettei korvat mene lukkoon

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Edelleen ei kukaan kiellä uskovaa oppilasta rukoilemaan ruokapöydässä hiljaisesti itsekseen. Eikä missään muuallakaan. Vai oletko kuullut että joku oli saanut sakon asian tiimoilta? Kerro kuka ja missä on saanut sakot?

    Jos kerran tälläinen "julkinen uskonnon julistus" olisi todella niin kiellettyä kuin sinä väität, niin miksi ihmeessä esim Helsingin keskustassa sitä saa kuulla jatkuvasti? Jopa kovaäänisten kautta.

    Kesällä kaivopuiston rannassa oli tälläinen tapaus useana päivänä peräkkäin. Sen aiheuttama meteli kuului Kaivopuistoon saakka. Ynnä tietysti merelle, koska vesi kantaa hyvin ääntä. Eikä näykynyt poliisia paikan päällä sakkolapun kanssa.

    Joten älä puhu roskaa. Kiitos. Koettakaa nyt tajuta, että ei teitä hihhuleita vainota eikä jahdata millään tavalla. Ei, vaikka te sitä kuinka paljon toivoisitte. Amen.

    Sinä olet vainonnut uskovia useita vuosia idiootti näillä ulostuloillasi, plus nimittelet hihhuleiksi.
    Olet pahempi, kuin kapinen piski, mitähän kenenkään uskossaolo muuten sulle vähälahjainen nahjus, plus hinuri kuuluu, miinus eikä tarvii vastata.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Niissä kouluissa jossa minä olen opettanut ei koskaan SETA ole vieraillut. Sen sijaan uskonnollisia aamuavauksia on kuultu kerran viikossa, kun joku paikallinen hihhuleiden hörhöryhmä niitä on pitänyt.

    Kerran muistan kun eräällä pikkupaikkakunnalla tuli saarnausta "tuutin täydeltä". Oppilaat kuuntelivat huuli pyöreänä, kunnes eräs sanoi "Toihan pääsi viime viikolla hullujenhuoneelta pois". Tiesi asian koska asui kyseinen hörhön naapurissa.

    Koulun opetuksen tulee perustua tieteellisiin faktoihin. Ei mihinkään höpö höpö juttuihin. Esim evoluutio perustuu tieteeseen, ei mihinkään uskomuksiin. Jumalan olemassaoloon tai olemattomuuteen koulu ei siis virallisesti ota kantaa millään tavalla.

    Ei muuta kuin filosofian tunnilla, jonne aihe kuuluu. Uskonnon opetus on tietysti ihan oma lukunsa. Mutta silloinkin se tulee perustua tosiasiohin. Kaikki uskotontoja tulee tällöin opettaa tasapuolisesti.

    PS. Niin ja Arto TTT minne jäi sinun vastaus että miksi esim Helsingin rautatieaseman ympäristössä saa vapaasti edelleen saarnata jopa kovaäänisen avulla jumalastasi? Miksi saarnaajia ei viedä putkaan ja anneta sakot päälle? Näihän teidän mukaan pitäisi olla jos kerran julkinen rukoilu on kiellettyä...

    Et ole opettanut missään koulusss, joten lopeta älykääpiö valehtelu tästä aiheesta.
    Apukoulupohjalta ei opettajaksi valmistuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00048 kirjoitti:

    Et ole opettanut missään koulusss, joten lopeta älykääpiö valehtelu tästä aiheesta.
    Apukoulupohjalta ei opettajaksi valmistuta.

    No sinä voisit käydä oman peruskouluksi loppuun sillä suomen kielessä ei ole sellaista sanaa kuin ”koulusss”.

    Apukouluja ei Suomessa ole ollut sen jälkeen kun siirryttiin peruskouluun. Käytettiin termiä ”harjaantumiskoulu” ja sen jälkeen termin ”erityiskoulu”.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ja sitten Arto TTT kaivoi taas esille "erikoisuuden". Ja tämähän on ihan suoraan Karijoelta napattua materiaalia, jossa ei myöskään millään tavalla tuoda esille niitä taustoja jonka vuoksi poliisit toimivat kuten he toimivat.

    Plus että "todisteena" ei ole muuta kuin pelkkä teksti siitä miksi pidätys tapahtuu. Sopivasti paikan päällä on myös kuvaaja, joka on ikuistanut koko tilanteen. Kukahan hänet sinne on hommannut?

    Itse epäilen että alueen asukkaat ovat ihmetelleen miksi nainen seisoo kyseissä paikassa useana päivänä peräkkäin? Poliisit ovat tulleet tarkastamaan liittyykö asia huumeisiin ja johonkin muuhun vastaavaan. Niitä kun Englannissa riittää.

    Ynnä Arto TTT voisi myös varmaan vastata siihen että miksi Helsingissä voi edelleen esim rautatieaseman edessä "messuta" ihan vapaasti? Miksi heitä ei pidätetä välittömästi ja viedä laitokselle putkaan ja sakoitettvaksi?

    Mahtavaa että tähän asiaan mistä on ollut puhe voimasi loppuivat. Mutta älä ole huolissasi, ei ketkään muutkaan ole kyenneet keskustemaan kanssamme asiallisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mahtavaa että tähän asiaan mistä on ollut puhe voimasi loppuivat. Mutta älä ole huolissasi, ei ketkään muutkaan ole kyenneet keskustemaan kanssamme asiallisesti.

    Heh heh hee. Ja perustelu asialle löytyy tästä:

    “It's hard to win an argument with a smart person. It's damn near impossible to win an argument with a stupid person.”

    ― Bill Murray

    Äänestä

"Toinen "tutkimukseen" liittyvä väite on se, että kouluissa tai sairaaloissa ei saisi pitää esillä ristiä tai rukoilla. Näin on kuulemma asianlaita Ranskassa. "

Tämä on normaali trendi länsimaissa että kielletään uskovilta kristityiltä kaikki oikeudet ja samalla sallitaan "rukoilu" muslimeilta jopa julkisesti.

Luotetaan vaan tieteeseen kun tällainen tutkimus on tehty eikä aleta tiededenialisteiksi kuten näyttää tuo MNOT olevan. Vajaa 2000 otosta on normaali otos tilastotieteessä että saadaan luotettava suunta mihin ollaan. MNOT ei näytä oikein tuntevan tiedettä, ilmeisesti on joku ihme itseoppinut maallikko tai puoskari?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten. Ja sitä ovat olleet ajamassa nimenomaan kristilliset uskonnolliset ryhmät.

    Samalla he eivät ole ollenkaan huomanneet että samalla laki koskee myös heitä ja heidän käyttämiä uskonnollisia tunnuksia. Muuten kyseessä olisi ollut valtion harjoittama rasismi islamin uskoisia vastaan.

    Lisäksi on huvittavaa että kun tämä on suomalainen palsta, niin te hihhulit täällä napsitte näitä "esimerkkejä" kaikkialta muulta kuin Suomesta. Milloin Englannista, milloin Ranskasta ja milloin jopa diktatuurisista arabimaista.

    Edelleen sinulta voi kysyä, että kerro miksi esim Helsingin rautatieaseman läheisyydessä saa jopa kovaäänisen kanssa julistaa herrasi sanaa aivan julkisesti? Miksi poliisi ei korjaa näitä sananjulistajia talteen ja anna heille sakkoja?

    "Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten."

    Oveluus näköjään kertautuu! Kyse ei ollut kielloista vaan tieteellisestä tutkimuksesta minkä pyrit tiededenialistina epäämään. Hyvä on seurata aikaansa eikä elää umpiossa kuten sinä pakottaisit ihmisiä, sillä se mitä muualla lännessä on kohta myös Suomessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siis sinäkö pokerina väität että 40 miljoonaa kristittyä brittiä olisi joutunut uskonnollisen vainon kohteeksi?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten. Ja sitä ovat olleet ajamassa nimenomaan kristilliset uskonnolliset ryhmät.

    Samalla he eivät ole ollenkaan huomanneet että samalla laki koskee myös heitä ja heidän käyttämiä uskonnollisia tunnuksia. Muuten kyseessä olisi ollut valtion harjoittama rasismi islamin uskoisia vastaan.

    Lisäksi on huvittavaa että kun tämä on suomalainen palsta, niin te hihhulit täällä napsitte näitä "esimerkkejä" kaikkialta muulta kuin Suomesta. Milloin Englannista, milloin Ranskasta ja milloin jopa diktatuurisista arabimaista.

    Edelleen sinulta voi kysyä, että kerro miksi esim Helsingin rautatieaseman läheisyydessä saa jopa kovaäänisen kanssa julistaa herrasi sanaa aivan julkisesti? Miksi poliisi ei korjaa näitä sananjulistajia talteen ja anna heille sakkoja?

    >> Edelleen sinulta voi kysyä, että kerro miksi esim Helsingin rautatieaseman läheisyydessä saa jopa kovaäänisen kanssa julistaa herrasi sanaa aivan julkisesti? Miksi poliisi ei korjaa näitä sananjulistajia talteen ja anna heille sakkoja? <<

    Juuri luin parin evankelistan kirjoittamaa kirjaa, jossa he kertoivat, että on puukollakin tultu uhkailemaan. Julistus taitaa kumminkin vielä olla ihan laillista poliisin näkökulmasta, vaikka jollain kansalaisilla välillä kiehahtaakin. Ainakin jos ei mitään varsinaista tilaisuutta järjestä kadulla, johon jo vissiin tarvitaan oikein lupakin. Muuten kyllä tulisi poliisi ja lopettaisi tilaisuuden.

    Mutta on ihan varma, että sekin päivä tulee, kun se julistus täälläkin kielletään. Nykyiset natinat ovat alkusoittoa sille. Se on Raamatussa kerrottu, että tulee sellainenkin päivä, kun kukaan ei voi mitään työtä tehdä eli viedä enää evankeliumia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin että "se päivä tulee jolloin...." Tämä on se ihan tyypillinen olkinukke jota te hihhulit täällä jatkuvasti väläytätte. Kuitenkin totuus on että juuri tämä aika nyt on se aika, jolloin te olette kaikken vapaimpia.

    Sitä ette vain oikein ymmärrä että muillakin on sama oikeus samaan vapauteen. Mutta kerro nyt se aikajakso historiasta jolloin asiat olisivat olleet teidän ja kaikkien muiden kannalta vielä paremmin...?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten. Ja sitä ovat olleet ajamassa nimenomaan kristilliset uskonnolliset ryhmät.

    Samalla he eivät ole ollenkaan huomanneet että samalla laki koskee myös heitä ja heidän käyttämiä uskonnollisia tunnuksia. Muuten kyseessä olisi ollut valtion harjoittama rasismi islamin uskoisia vastaan.

    Lisäksi on huvittavaa että kun tämä on suomalainen palsta, niin te hihhulit täällä napsitte näitä "esimerkkejä" kaikkialta muulta kuin Suomesta. Milloin Englannista, milloin Ranskasta ja milloin jopa diktatuurisista arabimaista.

    Edelleen sinulta voi kysyä, että kerro miksi esim Helsingin rautatieaseman läheisyydessä saa jopa kovaäänisen kanssa julistaa herrasi sanaa aivan julkisesti? Miksi poliisi ei korjaa näitä sananjulistajia talteen ja anna heille sakkoja?

    Onhan sitä kuulosuojaimetkin keksitty. Mistä sitä joka paikkaan poliiseja riittää herkkäkorvaisia suojelemaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00019 kirjoitti:

    Onhan sitä kuulosuojaimetkin keksitty. Mistä sitä joka paikkaan poliiseja riittää herkkäkorvaisia suojelemaan.

    On nämä teidän selitukset todella huvittavia. Että ihmisten pitäisi suojautua keskellä kaupunkia aina kuulosuojaimilla teidän metelöintiä vastaan. Etkä sä nyt yhtään typerämpää vastausta keksinyt....

    Äänestä

  • Sairaaloissa ei yleensä edes haluta että potilailla olisi koruja . Sitten en tiedä,miten on henkilökunnan laista kaippahan ristit roikkuu kaulassa työtäkin alla eikä siten häiritse ketään .

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten. Ja sitä ovat olleet ajamassa nimenomaan kristilliset uskonnolliset ryhmät.

    Samalla he eivät ole ollenkaan huomanneet että samalla laki koskee myös heitä ja heidän käyttämiä uskonnollisia tunnuksia. Muuten kyseessä olisi ollut valtion harjoittama rasismi islamin uskoisia vastaan.

    Lisäksi on huvittavaa että kun tämä on suomalainen palsta, niin te hihhulit täällä napsitte näitä "esimerkkejä" kaikkialta muulta kuin Suomesta. Milloin Englannista, milloin Ranskasta ja milloin jopa diktatuurisista arabimaista.

    Edelleen sinulta voi kysyä, että kerro miksi esim Helsingin rautatieaseman läheisyydessä saa jopa kovaäänisen kanssa julistaa herrasi sanaa aivan julkisesti? Miksi poliisi ei korjaa näitä sananjulistajia talteen ja anna heille sakkoja?

    Onko aina vaan niin , matkustajat eivät tietenkään kaikki ole uskovaisia joten eikä rautatie asemalla vallitse yleinen sääntö , kirkoon saarnaamaan ne on rakennettu ihan sitä varten. Muuten kuka rahoittaa kirkkojen rakentamiset .?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    On nämä teidän selitukset todella huvittavia. Että ihmisten pitäisi suojautua keskellä kaupunkia aina kuulosuojaimilla teidän metelöintiä vastaan. Etkä sä nyt yhtään typerämpää vastausta keksinyt....

    Samoin ajattelin minäkin Kukaan meistä ei ole ollut mukana rakentamassa maailmaa uskovaisten ehdoilla vaan ihmisten ehdoilla . Miksi minun veronmaksajana tulis hankkia kuulosuojaimia yleisellä paikalla käytettäväksi . Alkaa mennä älyttömyyksiin jutut jotenkin
    Minä kunnioitan ihmisiä ja joilla ei ole sama maailman katsomus kun minulla ja silloin pitäisi olla selvä, asia että hekin kunnioittaisivat minunkin maailmankatsomustani .
    Ja hoitaisivat asiansa helle rakennetuissa tiloissa .

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    On nämä teidän selitukset todella huvittavia. Että ihmisten pitäisi suojautua keskellä kaupunkia aina kuulosuojaimilla teidän metelöintiä vastaan. Etkä sä nyt yhtään typerämpää vastausta keksinyt....

    Mikä vajakki olet arvostelemaan toisten kirjoitusvirheitä ?
    Plus, mitä tarkoitaa:" selitukset ", onko kyseessä painitermi, vai mikä ?

    1Äänestä

Vaivannäkösi kristinuskon ja kristittyjen osoittamiseksi tolvanaksi on häkellyttävän antaumuksellista, vaikkei se kanna edes mitään hedelmää. 🫤 Jumala on varmaan kerran tosi tyytyväinen, kun hän on saanut käännetyksi tuon antaumuksellisuutesi kristinuskon hyväksi. Eks tiedä - vähän niin kuin Paavalinkin kohdalla tapahtui.

Äänestä
  • Aloittaja

    No melkoinen osa teistä äärilaidan hihhuleista on melkoisia tolvanoita, joilla ei ole mitään ymmärrystä siitä miten yhteiskunta ja sen vapauden toimivat. Mutta kerro nyt sinäkin se historiallinen valtio jossa sinä olisit halunnut asia jossa asiat olisivat kaikkien kannalta olleet paremmin kuin nykyään....

    "No melkoinen osa teistä äärilaidan hihhuleista on melkoisia tolvanoita, joilla ..."

    Eihän tuossa ole mitään uuttta, näinhän jumalattomat ovat maailman sivu sanoneet ja varmaan ajatelleetkin aina apostoli Paavalista ruveten ...

    Ap. t. 26:24

    Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut".

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin sinäkin et osannut vastata siihen mitä kysyttiin. Eli kerro toki se historiallinen valtio jossa sinä olisit halunnut asua jossa asiat olisivat olleet paremmin?

    Äänestä

>>Kuten sanottu koettakaa nyt tajuta, että tuo rajoitus on tullut voimaan nimenomaan islamin pukeutumissääntöjä varten. Ja sitä ovat olleet ajamassa nimenomaan kristilliset uskonnolliset ryhmät.>>

Mistänäitä valehtelee taas.

"Since an 1882 law introduced compulsory education, and one in 1905 separated Church and State, secularism in schools has been repeatedly put to the test − then reinforced by new bans and laws. While these rules were initially aimed at curbing the return of Catholic symbols to schools, for the past 30 years debates have almost exclusively centered on Islamic symbols in public spaces."

https://www.lemonde.fr/en/france/article/2023/09/05/france-s-century-long-crusade-against-religious-symbols-at-school-from-the-crucifix-to-the-abaya_6124828_7.html

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä puhuin huivikiellosta. Ja samalla omassa kirjoituksessa maitsin jo Ranskan suuren vallankumousen aikaiset seuraukset. Kas näin:

    ""Ranska on soveltanut jo 1900-luvun alusta lähtien sekularismia, mikä tarkoittaa julkisten ja uskonnollisten tahojen erottamista ja erillään pitämistä. Vuodesta 2004 lähtien Ranska on kieltänyt uskonnollisten symbolien, kuten huivin, isojen ristien ja juutalaisten kipan, käytön kouluissa. Vuonna 2010 Ranska kielsi burkan eli kasvot peittävän asusteen käytön julkisissa tiloissa.

    Ranskan sekularismi pohjautuu pitkälti Ranskan vallankumouksen (1789) periaatteisiin. Ranskan vallankumouksessa koko ranskalainen yhteiskunta koki suuren mullistuksen ja esimerkiksi katolinen kirkko alistettiin valtion vallan alaisuuteen.

    Uskonnon koettiin olevan uhka valtiolle, joten valtiolle annettiin valta kontrolloida uskonnollisia instituutioita. Uskonto ei ikään kuin saanut olla tasavertainen valtion kanssa. Tämä eroaa esimerkiksi vaikkapa Suomesta, jossa valtio ja uskonto ovat erillään toisistaan mutta eivät toisiaan poissulkevia."

    https://www.maailma.net/nakokulmat/ranskan-uusi-huivikielto-uhkaa-uskonnonvapautta-globaalisti"

    Kuka siis antoi - taas kerran - väärän todistuksen?

    Äänestä

Minä olen tietääkseni tullut vaginasta.

Sitä en tiedä mistä reiästä Mistänäitäoikeintulee on tullut tähän maailmaan.

Äänestä
  • Ainakin sinne kakkoseen pyrkii takaisin, kuten muutkin hinurit.

    Äänestä

"Jos tutkimuksen väite siitä, että reilusti yli puolet briteistä olisi kokenut uskonnollista vainoa, niin tämä tarkoittaa että yli 40 miljoonaa brittiä kuuluisi tähän joukkoon. Kaikki tajuavat silloin että tämä ei voi pitää paikkansa."

Kysely ei väitä noin. Kysely väittää, että 56% kyselyyn vastanneista KRISTITYISTÄ on kokenut sanatarkasti "vihamielisyyttä ja naurunalaiseksi tekemistä". Em. Englannissa alle puolet kansalaisista kokee olevansa kristittyjä, joten loogisesti näistä alle puolesta 56% on kokenut näin.

1 500 on periaatteessa aivan riittävä määrä tämäntyyppistä kyselyä varten. Se antaa riittävän määrän kyselyn tekemistä varten, jos se on puolueettomasti valittu.

En suostu kutsumaan kyselyä tutkimukseksi, koska se ei täytä mitenkään tieteellisiä kriteereitä.

Esimerkiksi ihmiset kyselyyn on valittu lähettämällä kutsuja mm. seurakuntiin ja kristittyihin yhteisöihin, mikä väistämättä vääristää tuloksen. Kyselyssä tehdään johtopäätöksiä ja rajauksia hyvin heppoisilla argumenteilla em. kirkkoihin kuulumattomien motiiveista jne.jne.

Se on hyvin tarkoitushakuinen kysely, mutta aloittajan väitteisiin se ei kaadu.

Äänestä

No kovastihan se uskonnonvapaus on aitouskovien huulilla mutta ei sisäistetä edes tuon lain keskeisintä osaa eli , että se koskee kaikkia ja ettei ole tiettyä uskonnollista ryhmää jonka oikeudet olisivat suuremmat . Ei edes silloin vaikka väestöllisesti sitä edustaisivat ja hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, ei sillä , että tunkuakaan oli :d mutta jos pitää yrittää perustella jotain hölynpölyä muka uskonnonvapautena niin muistutetaan kuin Suomessa on niin paljon kristittyjä.

Äänestä

”Anonyymi” 2024-11-29 13:31:31 kommentoi:”Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään.”

Mikä ihmeen vaino?

Virallisesti se on : ”Vaino on Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä määritelty rikos ihmisyyttä vastaan, joka tarkoittaa perusoikeuksien tahallista ja törkeää eväämistä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ryhmän tai yhteisön ominaisuuksien vuoksi.”

Rukoilla saa ääneenkin. Ellei kykene erottamaan sitä, mikä on sosiaalisesti sopiva tilanne, kyse lienee enemmän rukoilijan mielenterveydestä.
Olen ollut tilanteissa, missä joku on suureen ääneen tehnyt ruokarukouksen. Vähän ensin hämmästeltiin, osa nauroi, mutta jatkettiin ihan normaalisti siitä eteenpäin. Kyse oli sopimattomasta käytöksestä, jota suvaittiin koska tiedettiin että henkilö on sairas.

Jos tosiaan haluaa osoittaa sitä uskoaan siten, että käyttäytyy sopimattomasti ja tuo itseään röyhkeästi esille siten, että passiivisesti haastaa riitaa, on kyettävä sitten kantamaan vastuu seurauksista.

On myös ollut tilanteita, joissa uskovat ovat rukoilleet hiljaa, niin heitä ei kukaan silloin häiritse eikä kukaan sille edes naureskele vaan päinvastoin.

Muuten kyllä saa toreilla ja muualla sellaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa aivan äänen rukoilla, koska siellä se on sosiaalisesti hyväksyttyä.

”Mistänäitäoikeintulee” 2024-11-29 13:42:08 kysyy: ”Sinä et siis katso että sinua ei häiritse millään tavalla se, että joku islamin uskoinen ryhtyy sinun vieressä ennen ruokailua rukoilemaan äänekkäästi Allahia?”

Eri suunnan muslimeilla on omat tapansa rukoilla. Näistä on syntynyt polemiikkia, vaikka he eivät sitä tee suureen ääneen tai provosoiden.

”…hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, ei sillä , että tunkuakaan oli :d mutta jos pitää yrittää perustella jotain hölynpölyä muka uskonnonvapautena niin muistutetaan kuin Suomessa on niin paljon kristittyjä.”

Niinpä. Suurin osa kristityistä osaa käyttäytyä eikä ole tarve mihinkään draamaan.

Äänestä
  • ”Anonyymi” 2024-11-29 13:31:31 kommentoi:”Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään.”

    Tämä on totta että mitä ahtaammalle jumalattomat joutuvat niin sitä ovelammaksi ja salakavalammaksi uskovien vaino äityy, myös tällä foorumilla.

    "Ellei kykene erottamaan sitä, mikä on sosiaalisesti sopiva tilanne, kyse lienee enemmän rukoilijan mielenterveydestä. "

    Tässä on eräs vainon peruste! Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".

    "Kyse oli sopimattomasta käytöksestä, jota suvaittiin koska tiedettiin että henkilö on sairas."

    Näin mm. se ovela ja salakavala vaino nyt etenee. Leimataan rukoilija sairaaksi.

    "Jos tosiaan haluaa osoittaa sitä uskoaan siten, että käyttäytyy sopimattomasti ja tuo itseään röyhkeästi esille siten, että passiivisesti haastaa riitaa, on kyettävä sitten kantamaan vastuu seurauksista."

    Ja näin se salakavala vaino etenee yhä ...Tänäänkin ainakin sata uskovaa ottaa vastuun seurauksista hengellään kun on tunnustanut julkisesti uskonsa Jeesukseen.

    "On myös ollut tilanteita, joissa uskovat ovat rukoilleet hiljaa, niin heitä ei kukaan silloin häiritse eikä kukaan sille edes naureskele vaan päinvastoin."

    Eli rukoilu vaan maan alle kun taas Jeesus käski että lamppu on nostettava ylös että KAIKKI sen näkevät.

    "Eri suunnan muslimeilla on omat tapansa rukoilla. Näistä on syntynyt polemiikkia, vaikka he eivät sitä tee suureen ääneen tai provosoiden. "

    Ja muslimien "rukoukset" siis sallitaan eivätkä ne sitten kuulemma provosoi.

    "...”…hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, "

    Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!

    Kuinka sairasta on nykyään kristinuskon vastustaminen!! Ne he saavat palkkansa tästä tuhotyöstä sitten aikanaan, jos ei parannus kelpaa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00021 kirjoitti:

    ”Anonyymi” 2024-11-29 13:31:31 kommentoi:”Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään.”

    Tämä on totta että mitä ahtaammalle jumalattomat joutuvat niin sitä ovelammaksi ja salakavalammaksi uskovien vaino äityy, myös tällä foorumilla.

    "Ellei kykene erottamaan sitä, mikä on sosiaalisesti sopiva tilanne, kyse lienee enemmän rukoilijan mielenterveydestä. "

    Tässä on eräs vainon peruste! Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".

    "Kyse oli sopimattomasta käytöksestä, jota suvaittiin koska tiedettiin että henkilö on sairas."

    Näin mm. se ovela ja salakavala vaino nyt etenee. Leimataan rukoilija sairaaksi.

    "Jos tosiaan haluaa osoittaa sitä uskoaan siten, että käyttäytyy sopimattomasti ja tuo itseään röyhkeästi esille siten, että passiivisesti haastaa riitaa, on kyettävä sitten kantamaan vastuu seurauksista."

    Ja näin se salakavala vaino etenee yhä ...Tänäänkin ainakin sata uskovaa ottaa vastuun seurauksista hengellään kun on tunnustanut julkisesti uskonsa Jeesukseen.

    "On myös ollut tilanteita, joissa uskovat ovat rukoilleet hiljaa, niin heitä ei kukaan silloin häiritse eikä kukaan sille edes naureskele vaan päinvastoin."

    Eli rukoilu vaan maan alle kun taas Jeesus käski että lamppu on nostettava ylös että KAIKKI sen näkevät.

    "Eri suunnan muslimeilla on omat tapansa rukoilla. Näistä on syntynyt polemiikkia, vaikka he eivät sitä tee suureen ääneen tai provosoiden. "

    Ja muslimien "rukoukset" siis sallitaan eivätkä ne sitten kuulemma provosoi.

    "...”…hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, "

    Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!

    Kuinka sairasta on nykyään kristinuskon vastustaminen!! Ne he saavat palkkansa tästä tuhotyöstä sitten aikanaan, jos ei parannus kelpaa.

    Sulla on kuuppa iahn sekaisin. Miten ihmeessä "jumalttomat" ovat joutumassa koko ajan "ahtaammalle" kun kirkosta eroneiden määrä koko ajan kasvaa? Ynnä tällä palstalla vaahdotaan siitä, kuinka kaikenlainen jumalattomuus saa lisää jalansijaa?

    Kerro toki myös missä ja koska kirkko on määrrännyt rukouskiellon? Mitä siitä saa rangaistukseksi jos rukoilee "luvatta"? Ynnä missä kohtaa muslimien rukokset vrt kristittyjen rukoukset on julistettu luvalliseksi?

    " Miten ihmeessä "jumalttomat" ovat joutumassa koko ajan "ahtaammalle" kun ..."

    No en tuota itsekään ymmärrä miksi joudutte yhä ahtaammalle ja siksi vaino on muuttunut ovelaksi ja salakavalaksi. Luulen että sinä olet tämän asian paras asiantuntija nyt.

    "Kerro toki myös missä ja koska kirkko on määrrännyt rukouskiellon? "

    En usko että kirkko on suoranaisesti määrännyt missään rukouskieltoa, mutta itse kirkko suosii vain liturgisia "rukouksia" ja esim. mummomuori tuossa pyrkii rajoittamaan rukouksen julkisia mahdollisuuksia monin ovelin ja salakavalin sanakääntein kuten edellä tuon esiin.

    "Ynnä missä kohtaa muslimien rukokset vrt kristittyjen rukoukset on julistettu luvalliseksi?"

    Ei kai missään mutta muslimit ovat aloittaneet täysin uudenlaisen invaasion rukoilla näyttävästi eri paikoissa provosoivasti esittäen näin sitä valtaansa minkä ovat suosiolla länsimaissa saaneet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eli puhuit pelkkää paskaa ja itse tunnustat sen vielä....

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Muslimit saavat rukoilla ihan siinä missä kristitytkin koska meillähän on uskonnonvapaus.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Eli puhuit pelkkää paskaa ja itse tunnustat sen vielä....

    Ja sota kristinuskoa vastaan ei ole sitten mikään vaino, vaan täystuho, kun nämä onnettomat eivät ymmärtä, että se heidän Jumala onkin todellisuudessa Raamatun Saatana.

    Ja ellei järki kasva, niin onhan tässä nyt tehtävä vielä jotakin paljon radikaalimpaakin kuin vain vaino.

    Kovasti auttaisi, kun edes hullut ateistit osaisivat erottaa Saatanan Jumalasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mutta mitä tekevät hullut ateistit?! Vaativat vielä uskovaisia todistamaan jumalansa olemassaolon - se nyt tästä hulluudesta enää puuttuisikaan, että todistaisivat!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ”Anonyymi” 2024-11-29 13:31:31 kommentoi:”Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään.”

    Tämä on totta että mitä ahtaammalle jumalattomat joutuvat niin sitä ovelammaksi ja salakavalammaksi uskovien vaino äityy, myös tällä foorumilla.

    "Ellei kykene erottamaan sitä, mikä on sosiaalisesti sopiva tilanne, kyse lienee enemmän rukoilijan mielenterveydestä. "

    Tässä on eräs vainon peruste! Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".

    "Kyse oli sopimattomasta käytöksestä, jota suvaittiin koska tiedettiin että henkilö on sairas."

    Näin mm. se ovela ja salakavala vaino nyt etenee. Leimataan rukoilija sairaaksi.

    "Jos tosiaan haluaa osoittaa sitä uskoaan siten, että käyttäytyy sopimattomasti ja tuo itseään röyhkeästi esille siten, että passiivisesti haastaa riitaa, on kyettävä sitten kantamaan vastuu seurauksista."

    Ja näin se salakavala vaino etenee yhä ...Tänäänkin ainakin sata uskovaa ottaa vastuun seurauksista hengellään kun on tunnustanut julkisesti uskonsa Jeesukseen.

    "On myös ollut tilanteita, joissa uskovat ovat rukoilleet hiljaa, niin heitä ei kukaan silloin häiritse eikä kukaan sille edes naureskele vaan päinvastoin."

    Eli rukoilu vaan maan alle kun taas Jeesus käski että lamppu on nostettava ylös että KAIKKI sen näkevät.

    "Eri suunnan muslimeilla on omat tapansa rukoilla. Näistä on syntynyt polemiikkia, vaikka he eivät sitä tee suureen ääneen tai provosoiden. "

    Ja muslimien "rukoukset" siis sallitaan eivätkä ne sitten kuulemma provosoi.

    "...”…hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, "

    Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!

    Kuinka sairasta on nykyään kristinuskon vastustaminen!! Ne he saavat palkkansa tästä tuhotyöstä sitten aikanaan, jos ei parannus kelpaa.

    Kuinka sairasta onkaan, kun kristinuskoa vastustetaan, eikä enää uskotakaan, että viattoman, moraalia ja etiikkaa opettaneen ihmisen julma kidutusmurha ja naulaaminen luokkahuoneen seinään, ei pelastakaan, vaikka tekisi parannuksenkin, muuten kuin parantumalla harhakuvitelmista, että se viattoman kidutuskuolema pelastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ”Anonyymi” 2024-11-29 13:31:31 kommentoi:”Tämä on vain eräs uskovien vainoamisen muoto että kielletään julkiset rukoukset, sillä näinhän MNOT epäsuoraan tuossa tuo esiin, kun pakottaa että rukoilla saa vain hiljaa itsekseen. Näin salakavaliin sanamuotoihin uskovien vaino pyritään ovelasti kätkemään.”

    Tämä on totta että mitä ahtaammalle jumalattomat joutuvat niin sitä ovelammaksi ja salakavalammaksi uskovien vaino äityy, myös tällä foorumilla.

    "Ellei kykene erottamaan sitä, mikä on sosiaalisesti sopiva tilanne, kyse lienee enemmän rukoilijan mielenterveydestä. "

    Tässä on eräs vainon peruste! Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".

    "Kyse oli sopimattomasta käytöksestä, jota suvaittiin koska tiedettiin että henkilö on sairas."

    Näin mm. se ovela ja salakavala vaino nyt etenee. Leimataan rukoilija sairaaksi.

    "Jos tosiaan haluaa osoittaa sitä uskoaan siten, että käyttäytyy sopimattomasti ja tuo itseään röyhkeästi esille siten, että passiivisesti haastaa riitaa, on kyettävä sitten kantamaan vastuu seurauksista."

    Ja näin se salakavala vaino etenee yhä ...Tänäänkin ainakin sata uskovaa ottaa vastuun seurauksista hengellään kun on tunnustanut julkisesti uskonsa Jeesukseen.

    "On myös ollut tilanteita, joissa uskovat ovat rukoilleet hiljaa, niin heitä ei kukaan silloin häiritse eikä kukaan sille edes naureskele vaan päinvastoin."

    Eli rukoilu vaan maan alle kun taas Jeesus käski että lamppu on nostettava ylös että KAIKKI sen näkevät.

    "Eri suunnan muslimeilla on omat tapansa rukoilla. Näistä on syntynyt polemiikkia, vaikka he eivät sitä tee suureen ääneen tai provosoiden. "

    Ja muslimien "rukoukset" siis sallitaan eivätkä ne sitten kuulemma provosoi.

    "...”…hassu asia on aitouskovien jutuissa että muutenhan kirkkolaiset eivät kelpaa heidän porukkaan, "

    Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!

    Kuinka sairasta on nykyään kristinuskon vastustaminen!! Ne he saavat palkkansa tästä tuhotyöstä sitten aikanaan, jos ei parannus kelpaa.

    ”Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".”

    Mitäs se Jeesus opettikaan?
    Matteuksen evankeliumi:
    6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle
    6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
    6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

    ”Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!”

    Käännytätte niin kristittyjä kuin muitakin käyttäytymällä huonosti ja olemalla kuin nuo fariseukset.

    Tässä on nyt vain sellainen ongelma, että juutalaisen fariseuksen tekemässä kristinuskossa se ristiin kirottu ja kuoliaaksi kidutettu Jeesus kolminaisuusopin mukaan on tuo tosi Jumala, Jeesuksen sanoma taivaallinen isä, jota te rukoilisitte.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tässä on nyt vain sellainen ongelma, että juutalaisen fariseuksen tekemässä kristinuskossa se ristiin kirottu ja kuoliaaksi kidutettu Jeesus kolminaisuusopin mukaan on tuo tosi Jumala, Jeesuksen sanoma taivaallinen isä, jota te rukoilisitte.

    Jota taivasten valtakunnan isä Jumalaa siis samaan aikaan palvotte kirottuna uhrinanne kristinuskolla omien pahojen tekojenne puolesta teurastettuna uhrilampaana (Gal.3:13, 1.Kor.5:7).

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jota taivasten valtakunnan isä Jumalaa siis samaan aikaan palvotte kirottuna uhrinanne kristinuskolla omien pahojen tekojenne puolesta teurastettuna uhrilampaana (Gal.3:13, 1.Kor.5:7).

    Kyllä mummomuorin on nyt valittava, ei voi yhtä aikaa salaisessakaan kammiossa rukoilla taivasten valtakunnan isää, kun julkisesti palvoo tätä Jeesuksen nimeen kirottuna uhrinaan - se on Jeesuksenkin sanoin yritystä ratsastaa samaan aikaan kahdella hevosella.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    ”Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".”

    Mitäs se Jeesus opettikaan?
    Matteuksen evankeliumi:
    6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle
    6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
    6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

    ”Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!”

    Käännytätte niin kristittyjä kuin muitakin käyttäytymällä huonosti ja olemalla kuin nuo fariseukset.

    Niin, merkitystä on sillä, millä mielellä sitä rukoilee. Jos sitä vain näön vuoksi rukoilee, että ihmiset katselisivat.
    Mutta kai sitä saa rukoilla näköisillakin jos on pakottava tarve, esim. jos on hädässä. Huutaa vaikka Jumalan puoleen että "Herra auta".
    Huusihan Jeesuskin ristillä " Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit."
    Mutta harvemmin kai sitä jos ei ole mitään pakottavaa tarvetta ihminen alkaa ihmisten näkösillä rukoilemaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei ole merkitystä, koska kirottu on kirouksena helvetissä, ja saakin vain demonit kimppuunsa, kun palvoo kirousta.(Gal.3:13). Uskovaisethan ovat tämän itse todistaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niin, merkitystä on sillä, millä mielellä sitä rukoilee. Jos sitä vain näön vuoksi rukoilee, että ihmiset katselisivat.
    Mutta kai sitä saa rukoilla näköisillakin jos on pakottava tarve, esim. jos on hädässä. Huutaa vaikka Jumalan puoleen että "Herra auta".
    Huusihan Jeesuskin ristillä " Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit."
    Mutta harvemmin kai sitä jos ei ole mitään pakottavaa tarvetta ihminen alkaa ihmisten näkösillä rukoilemaan.

    Erikoista, että Jeesus näin huusi, kun on kristinuskolla armon tuonut Jumala itse, joka 'pois otti maailman synnin', ja palvomalla muutuittekin läpikotaisin syntisiksi, eikä armosta tietoakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Erikoista, että Jeesus näin huusi, kun on kristinuskolla armon tuonut Jumala itse, joka 'pois otti maailman synnin', ja palvomalla muutuittekin läpikotaisin syntisiksi, eikä armosta tietoakaan.

    Onko uskovaisten tarina nyt muuttunut siitä, että Jumala itse tuli ihmiseksi, ja uhrasi itsensä syntisten pelastukseksi?

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    ”Jeesus käski julistaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla mutta tuossa mummomuori haluaa rajoittaa rukousta. Fariseukset sentäs vielä uskalsivat rukoilla kadunkulmissa ym. mutta nykykirkko kieltää kaikki rukoukset paitsi ei kirkon liturgisia "rukouksia".”

    Mitäs se Jeesus opettikaan?
    Matteuksen evankeliumi:
    6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle
    6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
    6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

    ”Päinvastoin me uskovathan koko ajan julistamme että tulette meidän uskovien kristittyjen joukkoon ottamalla ja siis hyväksymällä Jeesus Kristus!!”

    Käännytätte niin kristittyjä kuin muitakin käyttäytymällä huonosti ja olemalla kuin nuo fariseukset.

    "Käännytätte niin kristittyjä kuin muitakin käyttäytymällä huonosti ja olemalla kuin nuo fariseukset."

    Muttaku Jeesus käski!!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Käännytätte niin kristittyjä kuin muitakin käyttäytymällä huonosti ja olemalla kuin nuo fariseukset."

    Muttaku Jeesus käski!!

    Niin kysehän on koko ajan ollut siitä saako uskova rukoilla julkisesti, ei siitä pitääkö hänen rukoilla julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Niin kysehän on koko ajan ollut siitä saako uskova rukoilla julkisesti, ei siitä pitääkö hänen rukoilla julkisesti.

    Ketähän kristityt rukoilevat, kun palvovat Jeesuksen opettamaa taivasten valtakunnan isä Jumalaa Jeesuksen nimeen kirottuna ja teurastettuna uhrina?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Sulla on kuuppa iahn sekaisin. Miten ihmeessä "jumalttomat" ovat joutumassa koko ajan "ahtaammalle" kun kirkosta eroneiden määrä koko ajan kasvaa? Ynnä tällä palstalla vaahdotaan siitä, kuinka kaikenlainen jumalattomuus saa lisää jalansijaa?

    Kerro toki myös missä ja koska kirkko on määrrännyt rukouskiellon? Mitä siitä saa rangaistukseksi jos rukoilee "luvatta"? Ynnä missä kohtaa muslimien rukokset vrt kristittyjen rukoukset on julistettu luvalliseksi?

    "iahn "?
    Mitä tämä tarkoittaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ketähän kristityt rukoilevat, kun palvovat Jeesuksen opettamaa taivasten valtakunnan isä Jumalaa Jeesuksen nimeen kirottuna ja teurastettuna uhrina?

    Mahtaisiko rukous olla jotakin sen tyyppistä, kuin, että "älä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta"?

    Kuka pitää ihmistä pahuudessa ja kuka saattaa ihmisen kiusaukseen?

    Jeesuksen opettama hyvä taivasten valtakunnan isä Jumalako?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Tuossa eräässä aloituksessa väitetään että kristittyjä vainotaan yms ja todisteena siitä esitetään Britanissa tehty kyselytutkimus. Se mitä jäi sanomatta että kyseisen tutkimuksen otanta oli todella pieni, siihen osallistui yhteensä 1562 vastausta.

Britanniassa on yli 68 miljoonaa asukasta. Eli kyselyyn osallistui 0,002 prosenttia briteistä. Näin ollen tuo tutkimus ei missään nimessä täytä tieteellistä normistoa. Varsinkin kun missää ei kerrota miten ja missä tukimus oli tehty? Miten vastaajat oli valittu?

Epäilen että lomakkeet oli jaettu paikallisen helluntaiseurakunnan kokouksen jälkeen. Jos tutkimuksen väite siitä, että reilusti yli puolet briteistä olisi kokenut uskonnollista vainoa, niin tämä tarkoittaa että yli 40 miljoonaa brittiä kuuluisi tähän joukkoon. Kaikki tajuavat silloin että tämä ei voi pitää paikkansa.

Toinen "tutkimukseen" liittyvä väite on se, että kouluissa tai sairaaloissa ei saisi pitää esillä ristiä tai rukoilla. Näin on kuulemma asianlaita Ranskassa.

Tämä on todella "aaveiden ampumista" jossa ei tajuta ollenkaan sitä, että laki on suunnattu nimenomaan islamin uskoa vastaan eli ns huivikielto. Ynnä että lailla on toisaalta myös pitkät historialliset perinteet liittyen Ranskan vallankumoukseen.

"Ranska on soveltanut jo 1900-luvun alusta lähtien sekularismia, mikä tarkoittaa julkisten ja uskonnollisten tahojen erottamista ja erillään pitämistä. Vuodesta 2004 lähtien Ranska on kieltänyt uskonnollisten symbolien, kuten huivin, isojen ristien ja juutalaisten kipan, käytön kouluissa. Vuonna 2010 Ranska kielsi burkan eli kasvot peittävän asusteen käytön julkisissa tiloissa.

Ranskan sekularismi pohjautuu pitkälti Ranskan vallankumouksen (1789) periaatteisiin. Ranskan vallankumouksessa koko ranskalainen yhteiskunta koki suuren mullistuksen ja esimerkiksi katolinen kirkko alistettiin valtion vallan alaisuuteen.

Uskonnon koettiin olevan uhka valtiolle, joten valtiolle annettiin valta kontrolloida uskonnollisia instituutioita. Uskonto ei ikään kuin saanut olla tasavertainen valtion kanssa. Tämä eroaa esimerkiksi vaikkapa Suomesta, jossa valtio ja uskonto ovat erillään toisistaan mutta eivät toisiaan poissulkevia."

https://www.maailma.net/nakokulmat/ranskan-uusi-huivikielto-uhkaa-uskonnonvapautta-globaalisti

Mutta tätähän te hihhulit ette ollenkaan tajua, että kun vaaditte islamin uskolle ja se tunnusmerkeille rajoituksia, niin samalla vaaditte niitä myös kristinuskolle. Tämä on juuri sitä jatkuvaa "omaan jalkaan ampumista" jossa te laitauskovaiset olette todellisia mestareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu