Antilta kovat leikkaukset lapsiperheille, asumistukeen jne

Eikö Antti tiedä, että kotimaista kysyntää on tuettava?
40226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hmm, Antti on oppositiossa.
Se, joka leikkaa, on hallitus, joka on vallassa.

Ja juu. rikkaassa hyvinvointivaltiossa kannattais ottaa rikkailta. Nopeammin kirstu täyttyis?

Äänestä
  • SDP sopeuttaisi valtiontaloutta ensi vuonna suurin piirtein yhtä paljon kuin Petteri Orpon (kok) hallitus. SDP:n sopeutuksesta puolet on verosopeutusta ja puolet menosopeutusta.

    SDP peruisi hallituksen tekemät nostot yleiseen arvonlisäveroon ja alempiin arvonlisäverokantoihin ja kotitalousvähennyksen leikkauksen. Näillä halutaan helpottaa esimerkiksi pienyrittäjiä.

    SDP kiristäisi pääomien ja kulutuksen verotusta.

    Verotusta pääomiin

    Kulutuksen ja pääomatulojen verotusta SDP puolestaan kiristäisi. SDP esimerkiksi poistaisi listaamattomien yritysten osinkohuojennuksen, rajaisi monikansallisten konsernien korkovähennysoikeutta ja säätäisi institutionaalisille sijoittajille, myös ay-liikkeelle, 5 prosentin lähdeveron sijoitustoiminnoille.

    SDP pienentäisi myös työsuhdeautojen veroetua ja palauttaisi solidaarisuusveron alarajan vuoden 2013 tasolle eli 100 000 euroa ylittäville vuosituloille.

    Metsän lahjoittamiseen luodun verotuen SDP poistaisi ja luopuisi turpeeseen sovellettavasta alemmasta energiaverokannasta.

    SDP lakkauttaisi teollisuuden sähköistyksen tuen ja suoria yritystukia. SDP perustaisi tosin myös uusia yritystukia, jotka liittyvät teollisuuden vihreän siirtymän edistämiseen.

    SDP esittää maankäyttömaksua. Eli jos maanomistaja muuttaa metsä- tai peltomaata muuhun käyttöön, niin että hiilinielut pienenevät, tulisi maksu.

    – Eli näin hiilidioksidilla ja päästöillä olisi hinta, Räsänen sanoi.

    Maataloustuet SDP poistaisi tiloilta, joilla ei ole mitään myyntitoimintaa eli maataloustuella tuettaisiin Suomen ruokahuoltoa.

    SDP tekisi makeisille samankaltaisen veron kuin virvoitusjuomavero, joka kohtelisi eri sokeripitoisia tuotteita samanarvoisesti.


    Hieno vaihtoehtobudjetti.

    Äänestä

  • Konkursseissa ennätys OrpoPurran kaudella

    Suomessa on konkursseja enemmän kuin koskaan 2000-luvun aikana. Edes finanssikriisin aikana konkursseja ei ole ollut yhtä paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    SDP sopeuttaisi valtiontaloutta ensi vuonna suurin piirtein yhtä paljon kuin Petteri Orpon (kok) hallitus. SDP:n sopeutuksesta puolet on verosopeutusta ja puolet menosopeutusta.

    SDP peruisi hallituksen tekemät nostot yleiseen arvonlisäveroon ja alempiin arvonlisäverokantoihin ja kotitalousvähennyksen leikkauksen. Näillä halutaan helpottaa esimerkiksi pienyrittäjiä.

    SDP kiristäisi pääomien ja kulutuksen verotusta.

    Verotusta pääomiin

    Kulutuksen ja pääomatulojen verotusta SDP puolestaan kiristäisi. SDP esimerkiksi poistaisi listaamattomien yritysten osinkohuojennuksen, rajaisi monikansallisten konsernien korkovähennysoikeutta ja säätäisi institutionaalisille sijoittajille, myös ay-liikkeelle, 5 prosentin lähdeveron sijoitustoiminnoille.

    SDP pienentäisi myös työsuhdeautojen veroetua ja palauttaisi solidaarisuusveron alarajan vuoden 2013 tasolle eli 100 000 euroa ylittäville vuosituloille.

    Metsän lahjoittamiseen luodun verotuen SDP poistaisi ja luopuisi turpeeseen sovellettavasta alemmasta energiaverokannasta.

    SDP lakkauttaisi teollisuuden sähköistyksen tuen ja suoria yritystukia. SDP perustaisi tosin myös uusia yritystukia, jotka liittyvät teollisuuden vihreän siirtymän edistämiseen.

    SDP esittää maankäyttömaksua. Eli jos maanomistaja muuttaa metsä- tai peltomaata muuhun käyttöön, niin että hiilinielut pienenevät, tulisi maksu.

    – Eli näin hiilidioksidilla ja päästöillä olisi hinta, Räsänen sanoi.

    Maataloustuet SDP poistaisi tiloilta, joilla ei ole mitään myyntitoimintaa eli maataloustuella tuettaisiin Suomen ruokahuoltoa.

    SDP tekisi makeisille samankaltaisen veron kuin virvoitusjuomavero, joka kohtelisi eri sokeripitoisia tuotteita samanarvoisesti.


    Hieno vaihtoehtobudjetti.

    👍Tuttuja asioita, joista demarit ovat aina puhuneet. Ehkä lista nyt menee Orpon ja Purran jakeluun.

    Äänestä

  • No mitenkäs meidän porvari kokoomus aikoo asian hoitaa? Tulonsiirtoa alhaalta ylös enemmän? Mitään muuta kestävää keinoa ulos tästä taloustilanteesta ei ole kuin tulojen lisääminen. Suorastaan hävettää kuunnella tuota poliittista pälä pälää mitä suollatte. Jos ei leikata hyvinvointivaltion peruspilareista, niin kokoomuksen mielestä toinen ehdotus on automaattisesti turhaa ja epäonnistunutta. Vaikuttaa kovasti sille, ettei herrat ole edes lukeneet SDP:n tai Keskustan vaihtoehtobudjettia. Tällä tasolla on kokoomus. Kannattaa muistaa äänestäessä kokoomus, joka jarruttaa tieten tahtoen Suomen talouden kehitystä. Niin kauan kuin Suomen toiminta on ääripäästä toiseen menemistä, ei tule kuin kokoomuksen tarjoamaa sekundaa.

    Äänestä

  • Demarit ovat oikeassa. Ei hallituksen tekemillä uudistuksilla saada tähän maahan ainoatakaan uutta työpaikkkaa. Päin vastoin ovat saaneet aikaiseksi useita kymmeniä tuhansia uusia työttömiä.

    Äänestä

  • Totta kai Kokoomus tyrmää kaikki järkevät ehdotukset talouden kuntoon saattamiseksi. Kansan ostovoimasta viis, kun tärkeintä on "tunnin juna" ja hyvintoimeentuleville suunnatut veronkevennykset!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Konkursseissa ennätys OrpoPurran kaudella

    Suomessa on konkursseja enemmän kuin koskaan 2000-luvun aikana. Edes finanssikriisin aikana konkursseja ei ole ollut yhtä paljon.

    Pitkään yritykset toimineet tulee vastaan lopetus ja jatkajia ei ole tehtävä konkkka päästä eläkkeelle.Ne jotka haluaa töihin valmistumisensa jälkeen menee ulkomaille tienaamaan,mutta useat jää työpaikat vähissä työtehtävien hankinta vaikeaa ei osasta myydä ja tulot jää pieneksi silloin konkka vapauttaa työttömiä tulee lisää.

    Äänestä

  • Jos rikkailta otetaan köyhille niin hetken päästä kaikki on köyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Konkursseissa ennätys OrpoPurran kaudella

    Suomessa on konkursseja enemmän kuin koskaan 2000-luvun aikana. Edes finanssikriisin aikana konkursseja ei ole ollut yhtä paljon.

    Uusia yrityksiäkin perustettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    👍Tuttuja asioita, joista demarit ovat aina puhuneet. Ehkä lista nyt menee Orpon ja Purran jakeluun.

    Ei mene,siellä on liikaa leikkauksia jotka koskevat rikkaita.

    Äänestä

  • Hyvin Heinonen kyllä nöyryyttää Anttia 😁😁👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvin Heinonen kyllä nöyryyttää Anttia 😁😁👍👍

    Hehe hee!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvin Heinonen kyllä nöyryyttää Anttia 😁😁👍👍

    Hyvä Timo!

    Äänestä

Demarit ovat kääntyneet hallituksen linjoille. Hienoa kun järkeä löytyy.

Äänestä
  • Pakko,kun ei kukaan jaksa demarien löperöö vänkäämistä... Kattokaa saksaa.sosialistit
    sai senkin kuralle!

    Äänestä

  • Paitsi kiuru Krista!

    Äänestä

  • Hieno homma, nythän demarit voi lopettaa ne ääliö välikysymyksetkin.

    Äänestä

  • Ja ennen kaikkea EK:n lnjoille. Hienoa!

    Äänestä

Mielestäni Kokoomus hakkaa päätä seinään ja kiristää veroja. Alvin korotus ei tuo valtiolle enempää rahaa, kun kulutus vähenee jopa enemmän kuin veroa on korotettu käytännössä vaikutus on päinvastainen, kun oli suunniteltu.

Äänestä
  • Sdp 100% alv korotuksen takana

    Äänestä

Kai se närästää, jos ei ole mainittu tulonsiirtoja palkansaajilta eliitille ja ajatellaan tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä ehdottaa tulevia toimia. Ei se kokoomukselle käy.
Ajat muuttuu, kanta muuttuu kuten sdp:n, kun hallitus on luonut työttömyyttä, jostain on oikeaa ostovoimaa saatava, vaikka kotitaloustyöstä.
Paljonko on uusia yrityksiä syntynyt näillä kok toimilla ja montako on saanut itsensä toimeentuloluukulta koulutuksen tai työllisyyden piiriin.

Ei ole mitään syytä nostaa itseään kokoomuksen ansioilla, päinvastoin.

Äänestä

Miten Kokoomus voisikaan hehkuttaa Demareitten varjobudjettia? Ei yhtään mitenkään. Kyllä kokoomuslaiset ovat tietoisia nykyisistä puolueiden kannatusmittauksista ja nykyhallituksen epäsuosiosta. Heidän tehtävänsä on nyt painaa alas kaikki Demareitten ulostulot. Mutta Kokoomus, tämän hallituksen suosio on erittäin huono, EVA:n kyselyn mukaan 29%. Uutta kautta ei todellakaan ole odotettavissa.

Äänestä
  • Opposiotin lukemat vieläkin huonommat!

    Äänestä

Ei ole korrektia kokoomuksen toimesta heti tyrmätä opposition vaihtoehtobudjetteja. Kyseinen puolue on itse epäonnistunut useimmissa hallitusohjelman toimenpiteissä ja hintalapun laskemisessa.

Äänestä

Kokoomuksen oikeistosiipi ei tietysti hyväksy mitään mikä ei ole heidän lue EK:n ideaa.
Heinosen talous tietämyksellä ja opeilla minä en näe oikein ruusuista tulevaisuutta.
Molemmat herrat kertovat vain sitä minkä joku muu on heille laskenut valmiiksi ja kirjoittanut paperille.

Äänestä
  • Kuuntele tyttiä vaan!

    Äänestä

  • Demarit tuli just EK:n linjoille.

    Äänestä

Kokoomus vaahtoaa koska työttömyys on hallituksen toimien johdosta lisääntynyt. ALV nosto syöksee kulutuksen pitkään lamaan. Arjen perusasioista tingitään, käydään harvemmin parturissa ja auton huoltoja lykätään. Yrittäjät kertovat siitä päivittäin. Luuleeko Kokoomus tosiaan, ettei Suomessa mikään muu hallituskokoonpano osaa talousasioita.

Äänestä

Ei toki kokoomus sellaista tule koskaan hyväksymään, että ne tahot joilla rahaa todella on osallistuivat näihin velkatalkoisiin. Viimeksi kun meillä oli oikeistohallitus niin rikkaille kyllä jätettiin vetoomus, että voisivat vapaaehtoisesti osallistua talkoisiin mutta pienituloisilta kuitenkin vain leikattiin ja pakolla. Muistamme hyvin kun Halla-aho allekirjoitti Sipilän hallitusohjelman kaikkineen sen jälkeen kun persut hajosivat. Sipilä valitsi siniset.

Äänestä
  • Osinko kelpaa. T sanna

    Äänestä

Mutta mille suomalaiset antaa täystyrmäyksen, se on päivänselvää, hallitus on täysin epäonnistunut ja on viemässä Suomea syvälle suohon, josta ei ole paluuta takaisin.

Äänestä
  • Vastaus. TYÖ !

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vastaus. TYÖ !

    Ei, vaan hallituksen ratkaisu näyttää olevan irtisanomiset ja konkurssit eli TYÖTTÖMYYS!

    Äänestä

  • Saattaahan tämä hallitus tosiaan ajaa suomen samaanjamaan kuin missä ukraina on. Ukrainaan verrattuna Suomen ongelmat aika mitättömiä. Kädetöntä touhua ettei saada edes sairaanhoitoa pelaamaan vaikka kukaan ei edes lastensairaaloita pommita paskaksi.

    Kamala vinkuminen valtion velkatilanteesta kun ennemmin otetaan velkaa eikä haluta nostaa verotusta.

    Suomalaisilla rahaa säästötileilläkin toistasataa miljardia eli rahaa on kuin roskaa. Mutta otetaan ennemmin velkaa.

    Äänestä


  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei, vaan hallituksen ratkaisu näyttää olevan irtisanomiset ja konkurssit eli TYÖTTÖMYYS!

    Teollisuus lopettanut laitteet myynnissä ja irtisanomiset moneen otteeseen.Etätyöt,kun myrsky vei sähköt,tulvat kastelee ja kaapeleita kaivetaan samaten sähkömittarit vaihdetaan joten pienellä ryhmällä työtä vuorotta samoin pelastuhenkilöstöllä.Yrittäjät lopettaa kukaan ei halua jatkaa,joten ulkomailta koulutukseen ja hommia jatkamaan työttömille mahdollisuutta kouluttautua tai kerrata jotta työllistyisi.

    Äänestä

Vuokrat -50% ja asumistuki -50% mun neuvo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö Antti tiedä, että kotimaista kysyntää on tuettava?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu