Kun nyt kerran Jeesuksen nimestä ja varsinkin sen lausumisesta on noussut näin hirvittävä kohu ”kristillisessä” maassamme ja korvauksia pitää maksaa henkisistä vammoista, olisiko syytä ja perusteltua noin ihan juridisesti esim. minun vaatia, yhtälailla yhdenvertaisuuden nimissä, korvauksia ateismin ja evoluution julistamisesta julkisessa mediassa, somessa ja kaikenkattavassa tiedonvälityksessä?
Pitäisin sitä yhdenvertaisuuden kannalta kohtuullisena vaatimuksena.
En edes nyt ole vaatimassa korvauksia kaikesta siitä alituisesta herjavyörystä, jota saan sietää päivittäin. Herjaaminenhan kuuluu sen harjoittajien perusoikeuksiin.
Pitäisin sitä yhdenvertaisuuden kannalta kohtuullisena vaatimuksena.
En edes nyt ole vaatimassa korvauksia kaikesta siitä alituisesta herjavyörystä, jota saan sietää päivittäin. Herjaaminenhan kuuluu sen harjoittajien perusoikeuksiin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ehkä Jeesuksen viholliset pyrkivät tekemään kipukorvauksista elinkeinon itselleen. ? Oliko tämä ensimmäinen herkkäkorva vaatuja Suomen ateisteja, vai mamuja.
Niin. Voihan Suomi ottaa sen verran lisää ulkomaanvelkaa, että näistä ”kipurahoista” selvitään, jos sitä rahaa ei verorahoista löydy tarpeeksi.
Vihreiden mielestä tällaista rahaa kyllä Suomessa on. Vähemmän tärkeät sosiaali-ja terveydenhoitomenot saa odottaa.
Jos hiukan harmittaa, kun on joutunut kuulemaan Jeesuksen nimen, niin korvauksen voisi saada näppärästi pikasiirtona. Sellainen 500€ olisi ihan kiva. Jokin sopiva rajoitus pitäisi kuitenkin olla ja siksi korvausmaximi olisi kerta viikossa, paitsi tietysti jos oikein kovasti harmittaa, niin siinäkin voitaisiin joustaa.
Valkeuden enkeli esiintyy Jeesuksena ja käyttää itsestään nimeä Jeesus.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Pyhän Henki poistui temppelistä Jeesuksen kuoltua ja sinne meni tilalle uudeksi temppelin herraksi itse Saatana, joka esiintyy Jeesuksena, Jumalana ja Pyhänä Henkenä ja hyvänä enkelinä, aina tilanteen mukaan.
2. Tess. 2:4
tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Teuvo näkee tapansa mukaan saata-nan joka paikassa.
Sinulle näyttää kelpaavan herjaamasi Paavalinkin tekstit. Tuo kohta on kuitenkin tulevaisuuden tilanne. Se on profetia.
Jeesus näki kun Saatana tuli Jerusalemiin. Kyllä se on jo tapahtunut tosiasia.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Samoin Johannes sanoo, että antikristukset ovat jo tulleet seurakuntaan, ei vain joskus kaikaisessa tulevaisuuessa.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Muista nyt Teuvoseni se kontekstiperiaate. Kun napsit jakeen sieltä ja toisen tuolta ja sitten niitä näpsäkästi yhdistelet, saat aikaiseksi aina vain harhaoppeja, jotka sotkevat pääsi entistä pahemmin. Et sinä muita saa hölmöilyysi mukaan.
Vainajien vainoojakin piristyi iltaa kohden. Tuliko nautittua "sovitusverta", että uskaltaa taas netissä vainajalle uhota?
Kyllä siinä hiirestäkin tulee leijona, kun kittaa pari pulloa kyykkyviiniä, näin meidän "jeesuksen omien" kesken "sovitusverta."
Onhan se ihan kauhean hirveän kamalaa, jos joku lausuu Jeesuksen nimen!
Onneksi siihen kristinuskon pakkosyöttöön kouluissakin on tullut jotain tolkkua.😁
Paha henki sanoo Jeesuksen nimen. Tuntee Jeesuksen ja Paavalin oikein hyvin.
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Jeesus ei enää edes ole saman niminen kun tulee takaisin.
Ilm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
Jeesus varoittaa hänen nimeään käyttävistä eksyttäjistä.
Matt.24: 24
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Jeesuksen nimen hokijoita?
Matt.7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.