En tiedä onko tämä oikea palsta ehkä metsästys palsta olisi ollut oikea kun en tiedä mistä tiedustella tätä asiaani joka on nyt kalvanut mieltäni. Nimittäin tuo Teksasin moottorisahamurhaaja elokuvahan on tositapahtumiin perustuva ja tässä viimeisessä elokuvassahan jäi epätietoisuuteen se saatiinko sitä murhaajaa kiinni eli luulenpä, että kyseistä murhaajaa ei koskaan saatu kiinni.
Nyt suunitelmissa olisi lähteä Teksasiin nimenomaan tämän perheen asuinsijoille etsintään ja ennenkaikkea tämän murhaajan etsiminen on pakkomielteeni, vaikka onhan tapuhtimista kulunut aikaa jo yli 30v mutta uskon murhaajan olevan edelleen vapaana(tosin on jo todella vanha luulisin) joten jos jollakin on tietoa kyseisestä perheestä(nimiä ja tarkempi paikakunta Texasissa..) ja tästä epämuodostuneesta sairaasta murhaajasta nii voi lähettää tietoja emailiini:
[email protected]
Paikka on jossain syrjäiselllä alueella ennen Dallasia joten tarkempia tietoja paikasta, jos faktoja kellään. En osaa pahemmin englantia joten en voi tiedustella siksi asiaa yhdysvalloista keltään/mistään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
jossa murhaaja paloitteli uhrinsa ruumiin. Murhaaja joutui kiinni. Näin murhaa käsittelevän documenttifilmin TV:ssä vuosia sitten. Siinä mainittiin mm. kyseisestä elokuvasta, joka ei perustu tosiasioihin.
saw murder. Siellä tapaus selostetaan englannin kielellä aika perusteellisesti.
Valitan, mutta minun täytyy nyt pilata haaveesi kertomalla, että elokuva ei perustu tositapahtumiin millään tapaa.
Anteeksi kaikki vaiva, mutta sain tietooni, että kyseinen murhaaja on jo kuollut eikä kyseinen elokuva edes aivan täysin ollut paikkansapitävä, vaikka jotain samoja asioita siinä ilmeni kuin edesmenneessä Ed Geinissä josta elokuva on saanut inspiraationsa.
http://www.geocities.com/sarjamurhaajat/Gein.html
teillä kaikilla on omat teoriat tutkikaa tarkemmimene sinne eiköhä selviä et voi olla varma jos et nää omin silmin onko se siellä. sinnikäs se oli nii kuollu ei ole olikoha edesihminen