Minulla on vahva näppituntuma, että nelivetoisilla ajetaan enemmän ojaan kuin kaksivetoisilla.
Asun mutkaisen yksityistien varrella ja tämän tien kunnossapito talvella on mitä on. Täällä suurimmalla osalla on kaksivetoinen auto, mutta jonkin verran myös nelivetoisia.
Jostain syystä näitä nelivetoisia on ollut eniten ojissa tien varrella. Yksi ulosajo oli melkoisen paha ja siinä oli aineksia vakavampaankin loukkaantumiseen.
Onko se vain niin, että nelivetoisella ajetaan liukkaalla kovempaa, mutta jarrutuspitohan niissä ei ole yhtään parempi vaan päinvastoin neliveto voi jäykistää jarrubalanssia ja sitten mennään ojaan?
Mistähän syystä nelivetoisilla ajetaan enemmän ojaan?
3
64
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä, nelivetokuskit jatkavat ajamista, kunnes liukas kohta yllättää auton ollessa liikkeellä ja kaikki vetävät tai jarruttavat pyörät luistavat samanaikaisesti.
- Anonyymi
Onko sulla oman näppituntuman lisäksi ihan oikeitakin perusteita uskomuksellesi?
- Anonyymi
Nelivedon etuhan on oikeastaan vain ja ainoastaan parempi etenemiskyky vaikeissa olosuhteissa. Eipä siitä muuta hyötyä ole. Jarrutusmatka ei poikkea mitenkään pituuden osalta.
Parempi turvallisuus, jos sitä on, liittyy vain tilanteisiin, jossa parempi etenemiskyky lisää turvallisuutta.
Minulla on ollut nelivetoautoja jo noin 20 vuotta. Ja siitä on tavattomasti hyötyä arkisin minulle nimenomaan talvisin, kun asun alueella jossa teiden lumiaurauksia tehdä läheskään ensimmäisten joukossa ja taloni, kun on vielä mäen päällä. Oma kotitienikin on vielä reilut 50 metriä. Hyvin usein töistä palatessanikaan ei tietä ole aurattu ja ylämäki on haasteellinen.
Mökkitinikin on talvikäyttöinen ja siellä käymme myös talvisin. Mökkitie n 2 km, kyllä aurataan sovitusti viikottain, mutta kyllä silti lunta saattaa olla melkoisestikin joskus, silloin sinne ei ilman nelivetoa useinkaan pääsisi laisinkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla623987- 512780
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta162123- 991953
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä141927Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?841639Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen
Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?3581494Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81426Olen aina vain
Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?511420- 581187