Jouluevankeliumissa ei ole mitään järkeä

Miksi Joosef olisi mennyt Bethlehemiin jos Nasaret oli Joosefin kotikaupunki? Ja jos Bethlehem olisi ollut Joosefin kaupunki, niin miksi hän silloin olisi mennyt naimisiin toisella alueella ja toisessa kaupungissa asuvan naisen kanssa? Ja miksi Joosef meni naimisiin naisen kanssa joka asui toisessa kaupungissa ja toisella paikkakunnalla eikä sen sijaan nainut jotain joka asui jo Bethlehemissä? Eikö Bethlehemissä ollut naisia?
124617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

Luuk.2:1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.

Äänestä
  • Kyreniuksen.

    Äänestä

  • Sinä Betlehem . Oli ennustettu edeltä näin. Että Messias syntyy betlehemissä. Ja syntyi. Ja keisari Italian Augustuksen aikana. Verolle panon takia Josef tuli Betlehemiin koska oli davidin sukua. Siksi. Ja siellä syntyi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sinä Betlehem . Oli ennustettu edeltä näin. Että Messias syntyy betlehemissä. Ja syntyi. Ja keisari Italian Augustuksen aikana. Verolle panon takia Josef tuli Betlehemiin koska oli davidin sukua. Siksi. Ja siellä syntyi.

    Alue oli Italian vallassa kokonaan. Vero maksettiin Italiaan ja tosiaan asuivat sitten nasaretissa kun Josef oli puutyöläinen eli teki puusta asioita. Siksi häntä kutsutaan nasaretilaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Alue oli Italian vallassa kokonaan. Vero maksettiin Italiaan ja tosiaan asuivat sitten nasaretissa kun Josef oli puutyöläinen eli teki puusta asioita. Siksi häntä kutsutaan nasaretilaiseksi.

    Galilean mies. Vetten päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Galilean mies. Vetten päällä.

    Jeesuksen syntymä tapahtui kun he olivat tulleet Betlehemin verolle panon takia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sinä Betlehem . Oli ennustettu edeltä näin. Että Messias syntyy betlehemissä. Ja syntyi. Ja keisari Italian Augustuksen aikana. Verolle panon takia Josef tuli Betlehemiin koska oli davidin sukua. Siksi. Ja siellä syntyi.

    "Oli ennustettu edeltä näin. Että Messias syntyy betlehemissä." Ja siksi kun kirjoitettiin tarina Jeesuksen syntymästä, se piti saada sopimaan ennustuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen syntymä tapahtui kun he olivat tulleet Betlehemin verolle panon takia.

    Jeesus syntyi neitseellisesti tarinan kirjoittajan kor-
    vien välissä

    Äänestä

Raamattu onkin aikuisten ihmisten satukirja...Israelin kansa ruokittiin kahdella kalalla ja viidellä leivällä...just joo! Tuo vain yhtenä esimerkkinä kaikista. Ja sitten vielä jotkut uskovat ko. opukseen ja sen "opetuksiin".

1Äänestä
  • Ateisteja ja alkuperäisiä juutalaisia ottaa pattiin, kun Jeesus teki ihmeitä. Heidän omat idolinsa eivät vain kykene ihmeisiin ja sekös herättää kateutta!

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ateisteja ja alkuperäisiä juutalaisia ottaa pattiin, kun Jeesus teki ihmeitä. Heidän omat idolinsa eivät vain kykene ihmeisiin ja sekös herättää kateutta!

    Ei, vaan meistä ateisteista on hupsua, kun aikuiset ihmiset uskovat ihan tosissaan taikuuteen. 😁

    1Äänestä

  • Kyllä sinäkin uskot sitten, kun näet, ehkä on jo myöhäistä

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei, vaan meistä ateisteista on hupsua, kun aikuiset ihmiset uskovat ihan tosissaan taikuuteen. 😁

    Seliti seliti. Kipa-ateistien jutut ovat niin läpinäkyviä, että edes Sigmund Freud ei olisi uskonut, vaikka itsekin vaikutti melkoiselle pervoilijalle.

    Äänestä

  • Minäkin olen aivan liian kristitty ja hyväntahtoinen, kun en kutsu sinua kansanmurhaajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ateisteja ja alkuperäisiä juutalaisia ottaa pattiin, kun Jeesus teki ihmeitä. Heidän omat idolinsa eivät vain kykene ihmeisiin ja sekös herättää kateutta!

    Ihmeellistä tarinassa on se kun Joosef katseli vaimoehdokkaita kotikaupungissaan ja tuli loppupäätelmään ettei täällä ole kuin liian läheisiä serkkulikkoja sukua jatkamaan ja sisäsiitoksen välttääkseen katsoi vaimon toisesta kaupungista.
    No siinä meni tosin hieman vihkoon tuo Joosefin suvunjatkaminen kun joku Jumala sitten päätti käyttää etuoikeuttaan ja tuon vaimon raskaaksi siemenellään siittää.

    Äänestä

  • Raamattu on paras kirja maailmassa! Raamattu on kirja ja ilmoitus uskosta ja Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Ihmeellistä tarinassa on se kun Joosef katseli vaimoehdokkaita kotikaupungissaan ja tuli loppupäätelmään ettei täällä ole kuin liian läheisiä serkkulikkoja sukua jatkamaan ja sisäsiitoksen välttääkseen katsoi vaimon toisesta kaupungista.
    No siinä meni tosin hieman vihkoon tuo Joosefin suvunjatkaminen kun joku Jumala sitten päätti käyttää etuoikeuttaan ja tuon vaimon raskaaksi siemenellään siittää.

    6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Ymmärrys tulee uskon kautta ja Jumala antaa uskon.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Ymmärrys tulee uskon kautta ja Jumala antaa uskon.

    ...toi ote on Matteuksen evankeliumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei, vaan meistä ateisteista on hupsua, kun aikuiset ihmiset uskovat ihan tosissaan taikuuteen. 😁

    Niin minustakin mutta näyttää siltä että Potter on todellakin aikuisten suosikki ja lapsilleenki sitä esittävät. Ikinä ennen ei aikuiset o ollu nii taikauskosia ku nyt. Ihminen tyhmistyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Raamattu on paras kirja maailmassa! Raamattu on kirja ja ilmoitus uskosta ja Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.

    Ja amalekilaisia kohtaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kyllä sinäkin uskot sitten, kun näet, ehkä on jo myöhäistä

    Ihminen on its eluonut itselleen jumalkuvat ja narratiivit. vai oletko jo faktisesti komenttisi mukaan "nähnyt"

    Äänestä

Nasaret oli pohjoisosassa Israelia ja Jerusalem oli etelässä juudeassa. Kaksi masta - Israel ja Judea.

Jeesus perheineen oli israelilaisia. Judeassa aduivat juutalaiset.

Jerusalem on tehty hämmentämään, että Jeesus olisi ollut juutalainen, ja hänen puhuma Jumala olisi ollut sama kuin juutalaisten Jumala.

Juutalaiset tekivät tällä huijauksella omasta uhrikulttijumalastaan Israelin Jumalan ja varastivat israelilaisten identiteetin.

Äänestä
  • Huijauksella on ollut merkittävät historialliset seuraukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Huijauksella on ollut merkittävät historialliset seuraukset.

    Raamatussa kehotetaan olemaan huijaamatta ja on synti. Lue kymmenen käskyä.

    Äänestä

Mitään tuollaista verollepanoa ei koskaan ollut. Kyse oli vain teiniraskauden peittelystä.

Jos SE tuntuikin Mariasta jumalaiselta, ei se tarkoita että jumala oli asialla. Oli ihan vaan Rooman sotilaat.

1Äänestä

ArtoTTT

israelissa oli perintömaa järjestelmä jossa tietty suku omisti tietyn alueen maat.

Joosua 15
Juudan heimon alue

Joosua 15
[59] Maarat, Bet-Anot ja Eltekon, kaikkiaan kuusi kaupunkia ympäristökylineen;
Tekoa, Efrata eli Betlehem, Peor, Etam, Kulon, Tatam, Sores, Kerem, Gallim, Beter ja Manoho, kaikkiaan yksitoista kaupunkia ympäristökylineen;

Äänestä

On siinä järkeä muistutta, mitä on kerran tapahtunut, jeesus joka syntyi ihmiseksi tähän maaimaaan.

Äänestä

Käsittääkseni sekä Maria että Joosef olivat nasaretilaisia. Beetlehemiin he lähtivät verollepantavaksi ja siellä Jeesus syntyi. Siten VTn profetiat beetlehemiläissyntyisestä Messiaasta täyttyivät.

Ja jo VTssa pohdittiin, mistä se paras puoliso ehkä saadaan: "mene minun isäni kotiin ja sukuni luo ja ota sieltä pojalleni vaimo".

Muutenkin on aika turha mitettiä, miksi asiat menivät niin kuin menivät, koska ne ovat jo menneet niin kuin ovat menneet.

Äänestä
  • Jos Joosef oli Nasaretista, niin miksi lähteä sitten Bethlehemiin jos Nasaret oli Joosefin oma kaupunki eikä Bethlehem? Ja Jos Bethlehem oli Joosefin kaupunki, niin miksi meni naimisiin Marian kanssa joka asui eri kaungissa ja eri alueela sen sijaan että olisi kihlannut ja nainut jonkun Bethlehemistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos Joosef oli Nasaretista, niin miksi lähteä sitten Bethlehemiin jos Nasaret oli Joosefin oma kaupunki eikä Bethlehem? Ja Jos Bethlehem oli Joosefin kaupunki, niin miksi meni naimisiin Marian kanssa joka asui eri kaungissa ja eri alueela sen sijaan että olisi kihlannut ja nainut jonkun Bethlehemistä?

    ArtoTTT

    Kuinka vaikeaa se on ymmärtää että joku voi vaikka asua Helsingissä, omistaa maata Ranualta ja sitten mennä naimisiin Turkulaisen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Kuinka vaikeaa se on ymmärtää että joku voi vaikka asua Helsingissä, omistaa maata Ranualta ja sitten mennä naimisiin Turkulaisen kanssa.

    Liian monta "liikkuvaa" palaa :d

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Liian monta "liikkuvaa" palaa :d

    Sinä et halua uskoa itsestään selvää asiaa.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Liian monta "liikkuvaa" palaa :d

    ArtoTTT

    Ei kai ne sinunkaan perintömaat siirtyneet mukana eteläsuomeen vaikka itse asuit siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Ei kai ne sinunkaan perintömaat siirtyneet mukana eteläsuomeen vaikka itse asuit siellä.

    No ei tietenkään ja vaimonkin hain muualta. Etelä-Suomessa tuli tosiaan asuttua pitkät pätkät ja ostettiin talokin joka sitten myytiin kun tänne lähdettiin. Päätökseen vaikutti moni seikka mutta ennen kaikkea se, että elämä täällä on tietyllä tapaa parempaa. No toki on huonojakin puolia esim. palvelut eivät löydy ihan kotioven takaa mutta toisaalta sitä vartenhan on autot.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos Joosef oli Nasaretista, niin miksi lähteä sitten Bethlehemiin jos Nasaret oli Joosefin oma kaupunki eikä Bethlehem? Ja Jos Bethlehem oli Joosefin kaupunki, niin miksi meni naimisiin Marian kanssa joka asui eri kaungissa ja eri alueela sen sijaan että olisi kihlannut ja nainut jonkun Bethlehemistä?

    unohdit peukuttaa kommenttiasi

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Liian monta "liikkuvaa" palaa :d

    Joo magic on sitä se on hirveen suosittua nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    unohdit peukuttaa kommenttiasi

    Unohdit jättää kirjoittamatta noin tyhmän kommentin

    Äänestä

Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.

1Äänestä

Jouluevankeliumi on satu. Satuun täytyy saada jännittäviä käänteitä ja Joosefin ja 13-vuotiaan rakaana olevan (nykykatsannossa raiskatun) tytön matka selittää sen, miksi Marian piti synnyttää tallissa / luolassa (vähän perinteestä riippuen).

Ajatus siitä, että väen olisi pitänyt matkustaa johonkin sukunsa "kotikaupunkiin" verollepantavaksi on totaalisen idioottimainen. Kun verotuksen peruste oli ennen kaikkea kiinteä omaisuus, niin tietenkin verotus pitäisi toimeenpanna siellä, missä tuo omaisuus oli.

Unohtamatta tietenkään sitä, että oikea historia ei tunne mitään "ensimmäistä verollepanoa", joka olisi tapahtunut ajanlaskun alun tienoilla.

1Äänestä
  • Ehkä Nasaretin lähin verotoimisto sijaitsi Bethlehemissä ja Joosefillla ei ollut tietokonetta asioidakseen verolaitoksen verkkosivuilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ehkä Nasaretin lähin verotoimisto sijaitsi Bethlehemissä ja Joosefillla ei ollut tietokonetta asioidakseen verolaitoksen verkkosivuilla?

    Jep. Tai Josefilla ei ollut vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia pankkitunnuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jep. Tai Josefilla ei ollut vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia pankkitunnuksia.

    Eikä saanut eukkoakaan kun toisten tähtehestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ehkä Nasaretin lähin verotoimisto sijaitsi Bethlehemissä ja Joosefillla ei ollut tietokonetta asioidakseen verolaitoksen verkkosivuilla?

    Juutalaiset eivät silloin vielä olleet keksineet Googlea, HTML-kieltä eivätkä edes kvanttifysiikkaa. Näiltä osin profetiat saattoivat toteutua vasta, kunhan ensin temppelivuoren mailta karkottamisen profetia oli käynyt toteen. Sittenkin aikaa kului toista tuhatta vuotta ja homma otti onnistuakseen vain kristillisen kulttuurin keskellä, jossa oli pakko alkaa ateistiksi, jos ei halunnut henkensä pitimiksi alkaa protestantiksi.

    Uskonnot ovat inhimillisen komiikan luonnollisin lähde. Niiden opettamista kouluissa ei pidä lopettaa, tai maailmasta tulee aivan uskomattoman tylsä!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jep. Tai Josefilla ei ollut vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia pankkitunnuksia.

    Olisi hankkinut tietoturvallisemman mobiilivarmenteen!

    Äänestä

  • hyvä kun muistit peukuttaa kommentiasi kun se mielestäsi on niin hyvä.

    Äänestä

  • Ei Raamatun tapahtumat ole sen jännittävämpiä kuin itse elämä jos uskoo.
    Se joka ei usko sen elämä on latteaa arkea.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    hyvä kun muistit peukuttaa kommentiasi kun se mielestäsi on niin hyvä.

    Omasta kommentistasi ei voi lainkaan sellaista sanoa, mutta silti sen kirjoitit.

    Äänestä

Kaikkea sitä joku miettii mutta ajattele positiivisesti :) On ihan hyvä että ihmiset hakevat puolisonsa jostain vähän kauempaa . Siinä pysyy geenipoolikin parempana kuin, että aina samalta kylältä naitaisiin.

Äänestä
  • Kyllä, parempi on hakea puoliso jostain kauempaa. Onhan Suomessakin tiettyä perinnöllistä sairautta, mitä muualla Suomessa ei esiinny.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä, parempi on hakea puoliso jostain kauempaa. Onhan Suomessakin tiettyä perinnöllistä sairautta, mitä muualla Suomessa ei esiinny.

    Siis, esiintyy vain tietyllä alueella.

    Äänestä

  • Ihmisen geenit ovat jo hyvin turmeltuneet hakee puolison mistä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ihmisen geenit ovat jo hyvin turmeltuneet hakee puolison mistä tahansa.

    No tuohan riippuu ihan perintötekijöistä ja toki ihminen voi myös elämänvalinnoillaan vaikuttaa noihin huomattavasti.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    No tuohan riippuu ihan perintötekijöistä ja toki ihminen voi myös elämänvalinnoillaan vaikuttaa noihin huomattavasti.

    Ei riipu, ihmisen geenivirheet lisääntyvät koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei riipu, ihmisen geenivirheet lisääntyvät koko ajan.

    "Ei riipu, ihmisen geenivirheet lisääntyvät koko ajan."

    Mistähän ne geenivirheet aiheutuvat?
    Elämäntavoilla voi vaikuttaa myös geeneihin, kaikenlainen kemikaalialtistus vaikuttaa jne.
    Hormoninhäiritsijäkemikaaleja tunnetaan jo varsin paljon. Ne voivat häiritä sikiön kehitystä ja vaikuttaa geeneihin.....

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei riipu, ihmisen geenivirheet lisääntyvät koko ajan.

    Jumalan siunauksesta osa virheistä saattaa myöhemmin osoittautua onnenpotkuiksi. Ja osa ainoina oikeina pidetyistä emäsyhdistemistä vakaviksi virheiksi.

    Mutta niinhän se elämä soljuu eteenpäin vähän muillakin osa-alueillaan, kuten vaikkapa taloustieteessä, oikeistopolitikkassa ja idänsuhteissa. Milloin on suuri virhe, jos ei ole kaveria itäläisten kanssa ja toisinaan taas juuri päinvastoin.

    Pysyvää on vain muutos, totesivat kai jo muinaiset kreikkalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Ei riipu, ihmisen geenivirheet lisääntyvät koko ajan."

    Mistähän ne geenivirheet aiheutuvat?
    Elämäntavoilla voi vaikuttaa myös geeneihin, kaikenlainen kemikaalialtistus vaikuttaa jne.
    Hormoninhäiritsijäkemikaaleja tunnetaan jo varsin paljon. Ne voivat häiritä sikiön kehitystä ja vaikuttaa geeneihin.....

    Vain ituradan geeneillä on perinnöllistä merkitystä. Niistäkin vain niillä, jotka pääsevät toteuttamaan itseään seuraavassa sukupolvessa.

    Kyllä joillakin kemikaaleilla on niihinkin jotain vaikutusta, monilla kuitenkaan ei, ainakaan tiettävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ihmisen geenit ovat jo hyvin turmeltuneet hakee puolison mistä tahansa.

    ei puolisoa haeta se on Jumalan valinta. Nykyään voi ostaakin.

    Äänestä

Joosefin suku oli betlehemistä, verollepano tapahtui suvuittain suvun kotikaupungissa.
Maria oli Joosefin kihlattu eli kuului jo Joosefin sukuun.
Lisäisit tietoasi .

Äänestä
  • Googlaamalla löytyy kyllä vanha kartta, että missä on Israelin Nasaret - Israel ei ole Judeassa, sen enempää kuin Betlehemkään Israelissa.

    Äänestä

  • Kihlattu ja monesti rihlattu!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Googlaamalla löytyy kyllä vanha kartta, että missä on Israelin Nasaret - Israel ei ole Judeassa, sen enempää kuin Betlehemkään Israelissa.

    Verollepanoasiat ja muutkin Juudean Betlehemiin viittaavat valheet, ovat sen vuoksi, että saataisiin teidät uskomaan, että Jeesus oli juutalainen, eikä israelilainen, joka opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isänä, joka on nyt kristinuskossa se Jeesuksen Kristus-nimeen kirottu tosi Jumala uhrina ristillä niin, että juutalaiset saivat valehdeltua juutalaisten uhrikulttijumalan olevan Israelin Jumalan ja heidän olevan muinaisia israelilaisia. Juutalaiset tappoivat Raamatun mukaan Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ja juutalaisten uhrikulttijumala on kuningas Salomon puhuva Pedon kuva, Mooseksen Jumala, ei Israelin Jumala. Vanhoihin tauluihin on Moosekselle kuvattu sarvet päähän - myös Suomessa on sellainen taulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Israelin ja Juudean sotkeminen, kuten israelilaisten ja juutalaistenkin on täysin tarkoituksellista.

    Äänestä

  • Ja mihinköhän sinun perustuu väite, että Rooman valtakunnassa verotus toimeenpantiin juutalaisten sukutaulujen mukaisessa järjestyksessä eikä aluejaon mukaan? Täytyikö vaikka Ranskaan eläkepäiviään viettämään jääneen ja siellä palvelleen legioonalaisen palata Sisiliaan verotettavaksi, jos suku sattui olemaan sieltä peräisin?

    Ja mihin perustuu tieto, että ylipäätään oli joku erityisen laaja koko Rooman valtakunnan kattava verollepanospektaakkeli ajanlaskun alun aikoihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Verollepanoasiat ja muutkin Juudean Betlehemiin viittaavat valheet, ovat sen vuoksi, että saataisiin teidät uskomaan, että Jeesus oli juutalainen, eikä israelilainen, joka opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isänä, joka on nyt kristinuskossa se Jeesuksen Kristus-nimeen kirottu tosi Jumala uhrina ristillä niin, että juutalaiset saivat valehdeltua juutalaisten uhrikulttijumalan olevan Israelin Jumalan ja heidän olevan muinaisia israelilaisia. Juutalaiset tappoivat Raamatun mukaan Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.

    Salomon on perinteinen arabialais-islamilainen nimi. Salomonin temppelin raunoita ei ole löydetty Jerusalemista eikä muualtakaan Israelin alueelta.

    Jemenistä ei kai ole edes etsitty, vaikka se voisi kannattaa. Onhan siinä välissäkin kyllä koko joukko hyvin todennäköisiä vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Israelin ja Juudean sotkeminen, kuten israelilaisten ja juutalaistenkin on täysin tarkoituksellista.

    Miksi Juudan sukukunta esitetään ahneena ja petollisen jo Mooseksen kirjoissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ja mihinköhän sinun perustuu väite, että Rooman valtakunnassa verotus toimeenpantiin juutalaisten sukutaulujen mukaisessa järjestyksessä eikä aluejaon mukaan? Täytyikö vaikka Ranskaan eläkepäiviään viettämään jääneen ja siellä palvelleen legioonalaisen palata Sisiliaan verotettavaksi, jos suku sattui olemaan sieltä peräisin?

    Ja mihin perustuu tieto, että ylipäätään oli joku erityisen laaja koko Rooman valtakunnan kattava verollepanospektaakkeli ajanlaskun alun aikoihin?

    Kuinkahan lienevät taas Helsingin aleksanriaanisen yliopiston teologian laitoksen dosentit käännöksensä kääntäneet, ovatko käyttäneet Herran valitun kansan Google-kääntäjää vai mitä perimätietoa.

    Augustuksen käsky on saattanut hyvinkin koskea vain Lähi-idän aluetta, tai yksittäistä maakuntaa, sitä tietenkin kokonaan, eikä vain yksittäistä kaupunkia.

    Vaikka käsky olisi käynyt itseltään Caesarin sisarenlapsenlapselta, itsensä Juliuksen ottopojalta, aloitteentekijänä saattanut olla paikallinen virkamiesluokka, jonka hyväksi vero myös on käytetty. Näin se homma toimi ainakin luterilaiskristillisessä Ruotsin valtakunnassa tuossa muutamia vuosisatoja sitten. Ja tietenkin tunnolliset virkamiehet saattoivat ajaa myös kansalaisten kansalaisaloitetta. Hyvänä esimerkkinä vaikka sellaiset kansansiivellä elätetyt byrokraatit kuin jahtivoudit, jotka nettoveronmaksajien yhteiskunnantukipylväsrodun mukaan olivat pelkkiä tarpeetomia virkaloisia, mutta pedoista kärsimään joutuneiden raukkojen kansalaisten mielestä taas olisi ihan hyvä, jos petovahinkojen torjumisen vaivat ja kustannus jaettaisiin yhteisvastuullisesti. Noin siis aikana, jolloin vielä palovakuutustakaan ei tunnettu, saati kirkon yhteisvastuukeräyksiä.

    Maahan, eli tulonlähteeseen verokantana perustuva verotus oli tietysti se yleisin ja tuottavin (josta syystä se oli yleisin), mutta kyllä myös henkiveroja on kannettu, milloin savuluvun (nykyisempi ilmaa saastuttamattomampi termi on Kelan papereista edelleen tuttu ruokakunta), milloin pääluvun mukaan. Suvun päämiehet ovat olleet varmasti se taho, jolta tarvittava tieto verotettavista on saatu ennen väestö- ja digivirastoa, jonne synnytyssairaalasta suoraan ilmoitetaan kulloinkin ensimmäiset parkaisunsa tehneet. Kristillinen luterilainen kirkkolaitoskin oli tuolloin vielä toteutumattomien ennustusten asteella, joten vanhin yhtäjaksoisesti edelleen käytössä oleva (väestö)tilasto ei vielä silloin ollut käytössä Galileassa, eikä esim sellaista rauhantointa kuin sotaväen ottoa Herran sotajoukkoihin voinut suorittaa sen avulla, vaan se onnistui kätevämmin henkiveron avulla.

    Nykyisinhän henkiverosta on kehitytty eteenpäin niin, että myös kuolleita verotetaan, tosin epäsuoran häveliäästi kutsumalla sitä perintöveroksi. Kuten arvata saattaa, kyseessä aina kaikesta menestyksestä ja ihmeistä kateellisten kommunistiateistien keksintö, jota messiaanisia juutalaisia saatananaan palvovat sekopääkristitytkään eivät halua poistaa, vaikka ovatkin kovia oikeistolaisia kaikissa niissä asioissa, joista itse hyötyvät, ja tietenkin anaalipanoasioissa, jotka erityisesti heitä huolettavat.

    Yhteiskunnan kannalta ihmisen kuolema monesti merkitsee ansiotuloverojen menetystä, ja silloin on aivan oikein, että tuollaisesta verojen välttelystä verovelvollista rankaistaan verottamalla häntä kuolemisestaan. Kuoleminen on nimittäin usein kuolleen oma syy. Aika moni olisi elänyt selvästi pidempään, monesti jopa vuoden tai kaksi, jos olisi kiinnittänyt enemmän huomiota elintapoihinsa!

    Tupakoitsijoiden osalta ero voi olla jopa 20 vuotta. Näin ainakin isoisäni ja hänen veljensä välillä. Isoisäni kuoli reiluna 70-kymppisenä, hänen raivoraitis ja tupakoimaton veljensä eli yli 90-vuotiaaksi ja oli kuollessaan paikkakunnan vanhin ihminen, tai ainakin mies. Hänen aikanaan ei tiede vielä ollut edennyt niin pitkälle, että sukupuolesta olisi ollut virallisesti epäselvyyttä, hänelle itselleen tai muillekaan. Ymmärrän, että kyllä se on naapurikunnassa sijainneessa verotoimistossa herättänyt raivoa, kun säännöllinen tupakkaveron ja hyvin satunnaisesti säännöllisen (maakunnan piäkaaṕunnin virallisten torimarkkinoiden aikaan) alkoholiveron maksaja poistui luetteloista. Vaikka summat eivät olleet suuria, niin kyllä niistä on korkoa korolle kertynyt vaihtoehtoiskustannuksina laskettaessa sitä, kuinka paljon pienemmäksi valtion velka niidenkin roposten ansiosta jäi.

    Onko ateisteilla tai muilla punataistolaiskommunisteilla tähän asiaan vielä jotain lisättävää, muuta kuin normaali epäuskoisuutenne kaikkea totuutta kohtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Verollepanoasiat ja muutkin Juudean Betlehemiin viittaavat valheet, ovat sen vuoksi, että saataisiin teidät uskomaan, että Jeesus oli juutalainen, eikä israelilainen, joka opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isänä, joka on nyt kristinuskossa se Jeesuksen Kristus-nimeen kirottu tosi Jumala uhrina ristillä niin, että juutalaiset saivat valehdeltua juutalaisten uhrikulttijumalan olevan Israelin Jumalan ja heidän olevan muinaisia israelilaisia. Juutalaiset tappoivat Raamatun mukaan Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.

    Jeesus oli Galileasta, ei Israelista.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja juutalaisten uhrikulttijumala on kuningas Salomon puhuva Pedon kuva, Mooseksen Jumala, ei Israelin Jumala. Vanhoihin tauluihin on Moosekselle kuvattu sarvet päähän - myös Suomessa on sellainen taulu.

    Sarvien lisääminen sinne sun tänne ei ole varteenotettava ihme kuka tahansa voi lisätä mitä tahansa minne tahansa vaikka omaan ihoonsa.

    Äänestä

Aloittaja ei ole lukutaitoinen. Raamatussahan ei sanota, että "koska hänen kotikaupunkinsa oli Beetlehem" vaan viitataan kuningas Daavidin suvun keskus-asuin- ja kirjanpitopaikkaan. Siihen aikaan ei ole tietokoneita ja kaikki piti selvittää itse.(useinkin jaloin kävellen, kuten Joosef).

Äänestä
  • Etkö ymmärrä, että kyseessä on taru tai satu?
    Ei ollut mitään "ensimmäistä verollepanoa" ajan laskun alun tienoilla.
    Roomassa ei ollut mitään verotuskäytäntöä, jota varten ihmisten olisi pitänyt lähteä pois kotipaikkakunnaltaan ja sen kiinteän omaisuuden luota, joka oli verotuksen peruste.
    Tarina on keksitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä, että kyseessä on taru tai satu?

    #sen kiinteän omaisuuden luota, joka oli verotuksen peruste. #

    Israelissa maanomistus liittyi perintömaa käsitteeseen eli se kiinteä omaisuus oli juuri Juudan suvun perintömaalla.

    "Kansanperinteen mukaan Jaakob hautasi vaimonsa Raakelin nykyisen Betlehemin lähistölle ja sittemmin kaupungista tuli Juudan heimon keskus ja sen asuttivat Juudan ja Tamarin poika Peresistä polveutuva klaani."
    https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=beetlehem

    #Roomassa ei ollut mitään verotuskäytäntöä, jota varten ihmisten olisi pitänyt lähteä pois kotipaikkakunnaltaan #

    Kyllä tällaisia käytäntöjä Rooman valtakunna oli. Monet olivat muuttaneet töiden perässä kaupungeihin.

    Gaius Vibius Maximus, Egyptin prefektin käskykirje.

    https://droitromain-univ--grenoble--alpes-fr.translate.goog/Anglica/Aegypti29_johnson.htm?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä, että kyseessä on taru tai satu?
    Ei ollut mitään "ensimmäistä verollepanoa" ajan laskun alun tienoilla.
    Roomassa ei ollut mitään verotuskäytäntöä, jota varten ihmisten olisi pitänyt lähteä pois kotipaikkakunnaltaan ja sen kiinteän omaisuuden luota, joka oli verotuksen peruste.
    Tarina on keksitty.

    Rooman imperiumi ei ollut mikään 2000-luvun eurooppalainen kansallisvaltio. Sitä ei ollut myöskään sen lähin lähihistorian vastine viktoriaaninen brittiläinen imperiumi.

    Verotuskesta tuskin on ollut Rooman imperiumissa anno domini 0 tai -1 yhtenäistä koko valtakuntaa koskenutta lainsäädäntöä, kuten nyt ei yksinvaltaisessa imperiumissa kovin monesta muustakaan asiasta. Ne olivat hallitsijan päätettävissä, toisin kuin ehkä vielä siinä seitsemän kukkulan jokivarsikaupungissa, joka sijaisti imperiumin pääkaupungin paikalla pari sataa vuotta aiemmin eikä vielä tiennyt tulevansa koko tulevan historian tunnetuimmaksi maailmanvallaksi.

    Ainakaan brittiläinen imperiumi, joka monin osin oli muinaista Roomaa kehittyneempi, ei korvannut paikallisia tapoja eikä edes hallintokäytäntöjä kuin hyvin hitaasti, eikä koskaan täydellisesti. Uuden Testamentin alue oli ajoittain myös oma kuningaskuntansa, Rooman alainen vasalli, jolloin siellä tietenkin oli pääsääntöisesti omat lait (sikäli kuin hallinto ylipäätään perustui lakeihin) ja käytännöt. Silloinkin se saattoi vasallisuhteen takia noudattaa joitain Rooman erityisiä määräyksiä, sitähän vasallisuhde tarkoittaa. Mutta koska myös virallisesti Roomaan maakuntina kuuluneet alueet olivat valloitettuja alueita, ei edes paikallinen hallinto niissäkään korvautunut välittömästi jollain roomalaisella muutoin kuin että tuli roomalainen maaherra ja varuskunta/kuntia sotaväkineen, perimään Rooman tarvitsemat verot. Aikaa myöten imperiumiin pitkään kuuluneet alueet muuttuivat yhtenäisemmiksi keskenään, esikuvanaan imperiumin keskuksen Rooman kaupungin ja Italian niemimaan kehitys. Juuri samoin tapahtui brittiläisessä imperiumissa.

    Yhtenäistymiskehitys Suomen alueella osana Ruotsin valtakuntaa on ollut nopeampaa, mutta meillä elää edelleen keskuudessamme ja kirjaimena lainsäädännössämme jälki siitä, että kehitys on ollut asteittainen myös täällä: kunnallinen itsehallinto. Myöskin virkanimitys nimismies on paljon puhuva.

    Evankeliumin tarina verollepanosta voi olla keksitty tai sitten ei ole, mutta sinun esittämilläsi perusteilla sitä ei voi ratkaista suuntaan eikä toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    ArtoTTT

    #sen kiinteän omaisuuden luota, joka oli verotuksen peruste. #

    Israelissa maanomistus liittyi perintömaa käsitteeseen eli se kiinteä omaisuus oli juuri Juudan suvun perintömaalla.

    "Kansanperinteen mukaan Jaakob hautasi vaimonsa Raakelin nykyisen Betlehemin lähistölle ja sittemmin kaupungista tuli Juudan heimon keskus ja sen asuttivat Juudan ja Tamarin poika Peresistä polveutuva klaani."
    https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=beetlehem

    Miten vaikea on ymmärtää, että
    Mitään "koko maailman" verollepanoa ei ollut ajanlaskun alun tienoilla.
    Se on satua.
    Se ei ole totta.
    Tarina on keksitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Miten vaikea on ymmärtää, että
    Mitään "koko maailman" verollepanoa ei ollut ajanlaskun alun tienoilla.
    Se on satua.
    Se ei ole totta.
    Tarina on keksitty.

    ArtoTTT

    Historiankirjoitus on tietysti tuolta ajalta varsin hataraa, onko kyseessä ollut hankalia juutalaisia koskenut veroluetteloon merkitseminen jotka saattoivat kestää hyvin pitkään tmv. Yksi näkemys on se että tapahtuma olisi liittynyt tuohon aikaan annettuun uskollisuudenvalaan keisari Augustukselle, joka uskonnollisesti Juutalaisille olisi ollut hyvin kiusallinen asia, käännetty sitten veroluetteloon merkinnäksi.

    [40] Uusimmat selvitykset antavat kuvan siitä, että kyseessä olisi ollut Rooman valtakunnan alueella asuvien uskollisuudenvala keisari Augustukselle, joka sai 2 eaa. arvonimen Pater Patriae.[41]
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustus

    Äänestä

On jotenkin surkuhupaisaa kun ap kyselee kuin pikkulapsi. 😺

Äänestä
  • En tiedä onko hupaisaa vai huolestuttavaa, että aikuiset ihmiset uskovat taruun, joka paljastuu sepitteeksi aika pinnallisillakin historiantiedoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    En tiedä onko hupaisaa vai huolestuttavaa, että aikuiset ihmiset uskovat taruun, joka paljastuu sepitteeksi aika pinnallisillakin historiantiedoilla.

    Kyllä minä ainakin uskon ihan silminnäkijöiden kertomukset todellisista tapahtumista. 😺

    Äänestä

  • Jos totta puhutaan - sen surkuhupaisampaa tragediaa saa maailmasta etsiä, kuin te uskovaiset, jotka uskotte Saatanankin olevan Jumalan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jos totta puhutaan - sen surkuhupaisampaa tragediaa saa maailmasta etsiä, kuin te uskovaiset, jotka uskotte Saatanankin olevan Jumalan.

    Kyllä tuo uskomus on ihan sinun omasi. 😹

    1Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin uskon ihan silminnäkijöiden kertomukset todellisista tapahtumista. 😺

    Ei ole yhtäkään "silminnäkijäkertomusta" verollepanosta, koska sitä ei koskaan ollut. Rooma oli silloin valtava imperiumi ja kyllä jossain olisi jäänyt dokumentteja jos poikkeuksellinen "koko maailman" verollepano olisi määrätty ja miljoonaat Roomaan alamaiset olisivat vaellelleet ympäri valtakuntaa "kotikaupunkeihinsa".

    Äänestä

Ja sellainenkin asia olisi nyt hyvä huomata, että Davidin poika oli kuningas Salomo, ja monet Jeesukseen liitetyt VT:n ennustukset liittyvätkin kuningas Salomoon - tämä on myös tällainen oikein tehokas sotkukohta.

Kuningas Salomo keräsi kansalta 666 talenttia kultaa mm. uhreiksi määrättyjen lasten hengen säästämisestä.

Edelleen juutalaisten uhrikulttijumala on ilmestyskirjan 13. luvun puhuva Pedon kuva VT:ssa - Raamatusta Jeesuksen sanoin Saatana - Jeremia 7, Baal-jumala. Jeesuksen uhrilla kirottuna Israelin Jumalana uhrilahjaksi, myös kristinuskon Jumala nineltä Jahve.

Äänestä
  • Kannattaisi nyt jo olla siivilöimättä hyttysiä muiden kirjoittajien lukutaidoista ja katsoa kokonaisuutta.

    Äänestä

>> Jouluevankeliumissa ei ole mitään järkeä <<

Ei olekaan, koska joulunaikaan sijoittuva evankeliumi on Raamatun vastainen joka tavalla. Raamattu ei edes tunne joulua. Eikä asiantuntijoitten mukaan kukaan paimenna siihen aikaan vuodesta laumojansa kedolla Israelissa, koska on kylmää.

Messiaanisten juutalaisten Raamatun tutkimuksen mukaan Jeesus syntyi syys-lokakuussa, lehtimajanjuhlan 1. päivänä eli 15. Eetanimkuuta. Luultavasti Maria ja Joosef yöpyivät "sukassa" eli lehtimajassa, jollaisia sukkotin aikaan tehdään. Sinne oli ennen muinoin tapana asettaa myös skkotin aikaiset ruoat, joita pidettiin seimessä eli kaukalossa. Sinne myös Jeesus, elämän leipä, asetettiin, kun hän syntyi. SaulusMedia on tehnyt Jeesuksen syntymän ajankohdasta videon YouTubeen, jos kiinnostaa katsoa koko selostus.

Äänestä
  • Jos haluaa juuri joulun tietämillä juhlistaa Jeesusta, niin saman messiaanisen selonteon mukaan Jeesus kyllä sai alkunsa Marian kohdussa hanukan aikaan, joka toisinaan osuu joulun aikaan.

    Myös Israelissa arabikristityt ja messiaaniset juhlivat jouluna Jeesuksen syntymää, kuten mekin teemme, koska joulu on vakiintunut pitkäksi perinteeksi sen juhlimiselle.

    Äänestä

  • Kannattaako jatkaa uusilla mielikuvitustarinoilla, kun vielä puuttuu koko historiallisuuskin?

    Äänestä

  • "Ei olekaan, koska joulunaikaan sijoittuva evankeliumi on Raamatun vastainen joka tavalla. Raamattu ei edes tunne joulua. "

    Mutta Raamattu tuntee Jeesuksen syntymän ja sitä saamme juhlia vaikka joka päivä, siis myös Joulun aikaan!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jos haluaa juuri joulun tietämillä juhlistaa Jeesusta, niin saman messiaanisen selonteon mukaan Jeesus kyllä sai alkunsa Marian kohdussa hanukan aikaan, joka toisinaan osuu joulun aikaan.

    Myös Israelissa arabikristityt ja messiaaniset juhlivat jouluna Jeesuksen syntymää, kuten mekin teemme, koska joulu on vakiintunut pitkäksi perinteeksi sen juhlimiselle.

    ArtoTTT

    Tosin tarkkaa syntymävuottakaan ei tiedetä. Raamatun mukaan Jeesus syntyi Herodes suuren hallintokaudella, tosin herodeksenkaan kuolinvuotta ei varmuudella tiedetä, siitä on kaksi eri tietoa, toisen mukaan 4ekr tai 1ekr.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Toisin sanoen sen aikaisen kirjanpidon tiedot olivat varsin hataria, jos edes Herodeksen kuolinvuotta ei tiedetä varmuudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    "Ei olekaan, koska joulunaikaan sijoittuva evankeliumi on Raamatun vastainen joka tavalla. Raamattu ei edes tunne joulua. "

    Mutta Raamattu tuntee Jeesuksen syntymän ja sitä saamme juhlia vaikka joka päivä, siis myös Joulun aikaan!!

    Ja pääsiäisenä sitten juhlia, kun uhrilammas on teurastettu ja kirottu happamattoman leivän juhlassa niin, ettei tarvitse enää uhrata lampaita. 1.Kor.5:7.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jos haluaa juuri joulun tietämillä juhlistaa Jeesusta, niin saman messiaanisen selonteon mukaan Jeesus kyllä sai alkunsa Marian kohdussa hanukan aikaan, joka toisinaan osuu joulun aikaan.

    Myös Israelissa arabikristityt ja messiaaniset juhlivat jouluna Jeesuksen syntymää, kuten mekin teemme, koska joulu on vakiintunut pitkäksi perinteeksi sen juhlimiselle.

    Siittämisen juhlasta syntymisen juhlaksi siirtymä on aika luonteva, varsinkin kun niin marraskuu kuin march merkitsivät kumpikin kuoleman, todennäköisesti myös surmaamisen kuukautta. Kun kristillisyys eteni pohjoisemmaksi, se tarvitsi siis uuden juhlapäivän Vapahtajamme syntymälle.

    Tarina on tietyllä tavalla kaunis, enkä halua pilata niiden ihmisten uskoa, jotka siihen uskovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Tosin tarkkaa syntymävuottakaan ei tiedetä. Raamatun mukaan Jeesus syntyi Herodes suuren hallintokaudella, tosin herodeksenkaan kuolinvuotta ei varmuudella tiedetä, siitä on kaksi eri tietoa, toisen mukaan 4ekr tai 1ekr.

    Enemmisto tutkijoista on vuoden 4 eaa. kannalla sillä se on saanut eniten kannatusta ja lisäksi Nasan laskelmat osoittavat että sinä vuonna nähtiin Guanabaranlahdella Etelä-Amerikkassa pimennys, jonka Josephus mainitsee omissa kirjoissaan Herodeksen kuoleman yhteydessä. Siten vuosi 4 eaa. on ainoa vuosi joka sopii Josephuksen kuvaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Josephuksen mukaan 4eaa, toki on hyvä huomioida että Josephus syntyi vasta vuonna 37 jkr, joten tieto lienee välikäsien kautta kulkenutta, toisen näkemyksen mukaan.

    "Juutalainen Megillat Taanit-paastokäärö antaa syytä olettaa kuolinpäivämääräksi 28. tammikuuta 1 eaa. [50][51] Kaksi kuukautta Herodeksen kuoleman jälkeen alkanut Varuksen sota, jonka ajankohdaksi tiedetään 1 eaa., viittaa vahvasti Herodeksen kuolleen tuona samaisena vuonna. [52]"
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Herodes

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Toisin sanoen sen aikaisen kirjanpidon tiedot olivat varsin hataria, jos edes Herodeksen kuolinvuotta ei tiedetä varmuudella.

    Ei ongelma ole roomalaisten "kirjanpidon tiedot" vaan Raamatun kertomusten sekavuus ja se, että ne eivät täsmää dokumentoituihin historiallisiin ajankohtiin.

    Juudean maakuntakohtainen väestönlaskenta ja verotuksen järjestäminen, jota on yritetty epätoivoisesti sovittaa Raamatussa mainitun "maailmanlaajuisen verollepanon" esikuvaksi tapahtui 6 jaa.

    Keisari Augustuksen aikaan Rooman valtakunnassa ei toteutettu koko valtakuntaa koskevaa verollepanoa eikä roomalaisten väestönlaskenta edellyttänyt kenenkään matkustavan esi-isiensä asuinsijoille.

    Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi Herodeksen valtakaudella ja Herodes kuoli 4 eaa eli 10 vuotta ennen Juudean verollepanoa.

    Kaiken huipuksi Juudean väestölaskenta ei olisi edes koskenut Galileassa asuvaa Joosefia.

    Keksitty tarina alusta loppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Edes Herodes Suuren kuolinvuodesta ei ole varmuutta, lähteestä riippuen joko 4 ekr tai 1 ekr. Verollepano toki olisi koskenut Joosefia koska suvun perintömaat olivat siellä. Juudan suvun keskus oli Beetlehemissä ja he omistivat ympärillä olevan maan, verotus seuraa maaomaisuutta, ei siirtotyöläisten asuinpaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Mistä tiedät varmaksi että kyseinen väestönlaskenta koski koko valtakuntaa eikäolu "Luukkaan" kirjoitystyylille ominainen hyperpola jota kirjoittaja käyttää tehokeinona vaikka todellisuudessa väestönlaskenta olisi koskenut ainoastaan Herodes suuren kuningaskuntaa? Ja Herodes suuren kuolinvuosina tehtiin useita väestönlaskentoja, kuten esimerkiksi silloin kun Herodes lupasi keisarille ja tämän vaimolle lahjaksi 300 000 sesteriusta tai kun Herodeksen valtakunta jaettiin Herodeksen poikien kesken. Ja jos Herodes kuoli vuonna 1 eaa. niin Quirinius oli määrätty tuolloin Syyrian käskynhaltijan, Gaius Caesarin, tuutoriksi. Lisäksi viimeisenä tempauksena Herodes antoi vangita kaikki juutalaisten johtajat, lainoppineet ja vanhimmat Jerikon hippodromelle teloittaakseen heidät, niin että kaikki surisivat hänen kuolemansa jälkeen, mutta Herodes kuoli ja tämän sisko Herodias vapautti kaikki jotka olivat vangittu.

    Äänestä

Jemenniin niin ei kannata mennä verokantaa pakoon. Ja kuntaa kun on ne siellä erimieltä kuitenkin. Tai dubbaisiin ei.

Äänestä

No on aloittajalla murheet ... henkilökohtainen kysymys : oletko AIVAN varma että saat nuo synnit joskus anteeksi ?

Äänestä
  • Ei kukaan tietenkään saa, kun ei ole mitään anteeksi saamista edes. Tämän opin Jumala on Saatana, ja kun nämä tottelee Jeesuksen uhrauksen palvontaa, he pääsevät vain syntijumalansa luo, joka asuu tulessa. Eihän teoilla ole mitään merkitystä - sehän on kaiken perusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei kukaan tietenkään saa, kun ei ole mitään anteeksi saamista edes. Tämän opin Jumala on Saatana, ja kun nämä tottelee Jeesuksen uhrauksen palvontaa, he pääsevät vain syntijumalansa luo, joka asuu tulessa. Eihän teoilla ole mitään merkitystä - sehän on kaiken perusta.

    On tämä uskovaisten tarinointi melkoista sillisalaattia hokea itseään läpikotaisin syntiseksi, ja sitten saadakin synnit anteeksi, kun teoilla ei edes ole mitään merkitystä koko opissa. Mistähän ne kuvitellut synnit sitten heidän mielestään tulivat jos teoilla ei ole merkitystä?!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Oleellista uskonnoissa ei ole loogisuus, vaan säännöt, joita noudatetaan.

    Koska ihmisaivot tarvitsevat jonkinmoisia edes näennäisesti johdonmukaisia selityksiä, sitä vartenhan ne ovat kehittyneet hieman, mutta ei kovin paljon, erilaisemmiksi kuin muiden kädellisten aivot, on kehitetty selittelyn tiede, eli teologia.

    Laajimmalle levinneissä valtauskonnoissa säännöt ovat moraalisia, ja juuri se on niiden menestyksen salaisuus. Sekulaarin ja sen myötä myös muun juutalaisuuden menestys perustuu täysin juutalaisen kulttuurin siipeilyyn islamin ja kristinuskon seassa.

    Juutalaisuus on orjuudessa syntynyt orjien uskonto. Koska tietty osa mentaliteetista on periytynyt kristinuskoon, nimitti Nietzsche kristinuskoa orjien uskonnoksi. Joka on totta myös eräiltä muilta osin. Nietzsche ei koskaan ymmärtänyt, miten tärkeä juuri tuo seikka on ollut yhtenäisten, tehokkaiden yhteiskuntien rakentumiselle. Edes vapaiden heimokulttuurien yhtenäisyys ei ole yltänyt samalle tasolle ja siksi ne eivät hallitsekaan maailmaamme, vaan suurin uskonto on edelleen orjien uskonto kristillisyys ja vaikuttavin juutalaiseen uskoon perustuva sionismi ja juutalaisperäinen ateismi.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Oleellista uskonnoissa ei ole loogisuus, vaan säännöt, joita noudatetaan."

    Kristinuskossa Jumala asettaa rajat ihmiselle enkä millään usko että Jumala olisi jotenkin epälooginen, koska Hän on sen logiikan luonut ja pannut ihmisen mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    "Oleellista uskonnoissa ei ole loogisuus, vaan säännöt, joita noudatetaan."

    Kristinuskossa Jumala asettaa rajat ihmiselle enkä millään usko että Jumala olisi jotenkin epälooginen, koska Hän on sen logiikan luonut ja pannut ihmisen mieleen.

    säännöt??

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    säännöt??

    Usko vapauttaa ihmisen säännöistä.

    Äänestä

  • Edellyttääkö syntien anteeksisaaminen sinun uskontosi mukaan sitä, että uskoo perättömiin tarinoihin, kuten Luukkaan jouluevankeliumiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    On tämä uskovaisten tarinointi melkoista sillisalaattia hokea itseään läpikotaisin syntiseksi, ja sitten saadakin synnit anteeksi, kun teoilla ei edes ole mitään merkitystä koko opissa. Mistähän ne kuvitellut synnit sitten heidän mielestään tulivat jos teoilla ei ole merkitystä?!

    Tässä hyvä esimerkki siitä, että usko ei ole järjen asia!

    Äänestä

Ja sitten aloittajalle ja muillekin asiasta tietämättömille "keskustelijoille" ihan oikeaa tutkittua historiaa: "Publius Sulpicius Quirinius (m.kreik. Κυρήνιος, Kyrēnios, noin 45 eaa. – 21 jaa.) oli roomalainen aristokraatti ja senaattori. Hänet muistetaan parhaiten Syyrian maaherrana, joka suoritti väestönlaskennan ja verollepanon Juudeassa (n.) vuonna 6. "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Publius_Sulpicius_Quirinius

Tämä tieto löytyy ihan julkisista tietolähteistä, mutta eiväthän trollit tietolähteistä ymmärrä mitään!

Äänestä
  • Tuossa wikipedia-linkissähän kumotaan Raamatun tarinat aika tyhjentävästi:

    "Luukkaan evankeliumin kertomus väestönlaskennasta on historiallisen paikkansapitävyyden kannalta ongelmallinen. Väestönlaskenta tapahtui tosiasiassa vuonna 6 jaa., kymmenen vuotta Herodeksen kuoleman jälkeen (4 eaa.). Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi Herodeksen valtakaudella. Keisari Augustuksen aikaan Rooman valtakunnassa ei toteutettu koko valtakuntaa koskevaa verollepanoa. Roomalainen väestölaskenta ei myöskään edellyttänyt ihmisten matkustavan kodeistaan kaukana oleviin esi-isiensä maihin. Joosef ja hänen perheensä asuivat Galileassa, eikä Juudean väestölaskenta olisi näin koskenut heitä."

    Ilmaisu "kertomus väestönlaskennasta on historiallisen paikkansapitävyyden kannalta ongelmallinen" on pehmennetty ja kaunisteltu ilmaus, jonka tosiasiallinen sisältö on se, että Luukkaan evankeliumin kertomus Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista on täyttä soopaa. Vuodet ei täsmää, tarina "universaalista" verollepanosta ei ole totta eikä maantieto täsmää, kun Galilea ei kuulunut Juudeaan, jossa väestönlaskenta (vaikka Raaamattu puhuu vain verollepanosta) tehtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Tuossa wikipedia-linkissähän kumotaan Raamatun tarinat aika tyhjentävästi:

    Wikipedia on vain wikipedia, eikä wikipedia ole luottava, toisin kuin Jumalan Sana täysin luotettava: Tekstistä löytyy outoutta ja ristiriitoja: "Roomalainen väestölaskenta ei myöskään edellyttänyt ihmisten matkustavan kodeistaan kaukana oleviin esi-isiensä maihin. Joosef ja hänen perheensä asuivat Galileassa, eikä Juudean väestölaskenta olisi näin koskenut heitä." Sanan mukaan väestölaskenta toimitettiin sukujen mukaan. Joosef oli kotoisin Beetlehemin seudulta, itse asiassa Joosef varsinainen kotipaikka oli Juudea. Sana todistaa: hän nousi, otti lapsen ja hänen äitinsä ja meni Israelin maahan.
    Mutta kun hän (Joosef) kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle. Joosef aikoi ensin palata Egytistä kotiseudelluun, Juudeaan. Joosef oli rakentaja. Rakentajia tarvittiin pitkin Israelin maata.
    Pelkkä veroluetteloihin merkitseminen ei mitä ilmeisemmin ollut ainoa syy lähteä Beetlehemin, vaan matkan pääasiallinen takoitus oli käydä Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla. Näin ymmärrän Sanasta. Todistaahan Luukas: Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
    Jos kyseessä olisi ollut ainoastaan veroluetteloihin merkitseminen, olisiko Marian edes välttämätöntä lähteä matkaan? Mikä muu tilaisuus kuin pääsiäisjuhla täytti majatalot?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Etkö vieläkään tajua, että tuo "Sanan mukaan" on puppua.

    On AIVAN VARMAA, että Juudean verotus järjestettiin vasta 6 jaa. ja että Herodes kuoli 4 eaa. Kun Raamattu väittää, että Jeesus syntyi väestönlaskennen / verollepanon yhteydessä JA Herodeksen hallituskaudella, niin SE ON TÄYTTÄ SOOPPAA!

    "Erehtymätön" Jumalan sana on erehtynyt pahasti.
    Ja jos ehkä vuonna 100 jaa - 150 jaa kirjoitetut evankeliumit ovat NÄIN PIHALLA siitä mitä tapahtui vain 100 vuotta aikaisemmin, niin voimme luottaa siihen, että tarinoissa tuhansia vuosia aikaisemmin muka eläneistä Aabrahameista ja Mooseksista ei ole totta edes siteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Älä sinä Jumalan pilkkaaja raivoa!

    Oliko sinä itse järjestämässä Juudean verotusta?

    Keisarin käsky koko maailman verolle panosta ja väestönlasku verokirjoihin merkitseminen olivat vasta ensimmäiset askeleen verotuksen toteutumisessa. Keisarit ja kuninkaat ja maaherrat vaihtuivat. Niin mistä tiedät, koska verotus alkoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Älä sinä Jumalan pilkkaaja raivoa!

    Jumala valittakoon itse jos kokee tulleensa pilkatuksi.

    Jos jotain "pilkkaan", niin sinun perustettoomia kuvitelmiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Keisarin käsky koko maailman verolle panosta ja väestönlasku verokirjoihin merkitseminen olivat vasta ensimmäiset askeleen verotuksen toteutumisessa. Keisarit ja kuninkaat ja maaherrat vaihtuivat. Niin mistä tiedät, koska verotus alkoi?

    Verotus on paljon vanhempi keksintö kuin ajanlaskun alun roomalaisten. Raamatun tarina "maailman ensimmäisestä verollepanosta" on puppua. Verotus alkoi jo yli 2000 vuotta aiemmin babyloniassa. Ja ensimmäisiä verottajia olivat tietenkin temppelit.

    Äänestä

Todennäköisesti itämaan tietäjien saapuminen Beetlehemiin ja ja lasten murhaamiset eivät tapahtuneet lainkaan ns. jouluevankeliumin aikaan, vaan myöhemmin, silloin kun Joosef oli asettunut asumaan Beetlehemiin. Jeesus saattoi olla vuodenkin vanha itämaan tietäjien saapuessa. Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut.
Herodeksia oli enemmän kuin vain yksi. Voi olla Herodes ei ollut niinkään nimi, vaan titteli.

Äänestä
  • Siis Jeesus, joka oli syntynyt vuonna 6 jaa. suoritetun Juudean väestönlaskennan aikana oli vuoden vanha kun vuonna 4 eaa. kuollut Herodes määräsi lasten joukkomurhan?

    Tutkimattomia ovat herran tiet!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Siis Jeesus, joka oli syntynyt vuonna 6 jaa. suoritetun Juudean väestönlaskennan aikana oli vuoden vanha kun vuonna 4 eaa. kuollut Herodes määräsi lasten joukkomurhan?

    Tutkimattomia ovat herran tiet!

    Sanan ilmoitus täsmää historian kirjoituksiin: Agustus astui valtaan 27 ennen ajanlaskun alkua ja kuoli vuonna 14. Agustuksenkuoltua Tiberius nousi valtaan. Sanan mukaan: Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena..."tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, erämaassa.
    Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi". Johannes saarnasi ja kastoi vuoden 29 vaiheilla. Sana todistaa Jeesuksen saaneen kasteen noin kolmenkymmenen vuoden vanhana, iässä jolloin papit aloittavat palveluksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Siis Jeesus, joka oli syntynyt vuonna 6 jaa. suoritetun Juudean väestönlaskennan aikana oli vuoden vanha kun vuonna 4 eaa. kuollut Herodes määräsi lasten joukkomurhan?

    Tutkimattomia ovat herran tiet!

    Verotuksen alku on hyvin epävarma ankkuri!

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Verotuksen alku on hyvin epävarma ankkuri!

    Raamatun tarina on niin pahassa ristiriidassa historian kanssa, että se ei ole miltään osin uskottava.

    Äänestä

Osaatko sanoa, Jeesus oli vuonna 30 noin kolmekymmenvuotias, niin minä vuonna Jeesus syntyi!

Äänestä
  • Minkä dokumentin mukaan ylipäätään syntyi ja minkä dokumentin mukaan oli vuonna 30 noin 30?

    Ei ole jälkikäteen väsättyjä epäluotettavia uskonnollisia kertomuksia.

    Äänestä

Ei työtätekeväiset ja raskautetut sitä tarvitsekaan. Se on vaan pakanoille huvitukseksi. Ensin mainituthan ottavat valtakunnan evankeliumin vakavasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi Joosef olisi mennyt Bethlehemiin jos Nasaret oli Joosefin kotikaupunki? Ja jos Bethlehem olisi ollut Joosefin kaupunki, niin miksi hän silloin olisi mennyt naimisiin toisella alueella ja toisessa kaupungissa asuvan naisen kanssa? Ja miksi Joosef meni naimisiin naisen kanssa joka asui toisessa kaupungissa ja toisella paikkakunnalla eikä sen sijaan nainut jotain joka asui jo Bethlehemissä? Eikö Bethlehemissä ollut naisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu