Kirjoitin tämän toiseen ketjuun, mutta laitanpa uuden avauksenkin...
Totta kai minäkin olen anonyymi. En todellakaan halua, että tämän palstan väki tietäisi henkilöllisyyteni. Minulla ei ole mitään halua olla mielipiteineni julkisuudessa. Riittää, kun läheiseni tietävät ne.
Kirjoitan kuitenkin nimimerkillä täällä ja se on kyllä selkeästi eri asia kuin se, että kirjoittaisin täysin tunnistamattomasti ja tunnistamattomana. Jos esimerkiksi nyt en olisi ollut kirjautunut, et olisi pysynyt antamaan suoraa ja selkeää palautetta minulle. Et myöskään tietäisi sitä, oliko mahdollinen vastaus loppujen lopuksi edes minun tekemäni vaiko ihan jonkun muun, joka halusi vain tulla mukaan sotkemaan.
Rinnastaisin anonyyminä kirjoittelun samaan tilanteeseen kuin pimeässä metsässä huuteleminen. Kukaan ei lopulta tiedä, mistä suunnasta huuto tulee ja kuka huusi. Kaikki vain huutavat, mutta mitään todellista kommunikaatiota ei synny.
Tämä paikka on rakennettu ymmärtääkseni kuitenkin KESKUSTELUA varten. Siihen keskusteluun liittyy ainakin se, että kun jotakin sanoo, muut tietävät sen, kuka keskustelijoista on sen sanonut - vaikka henkilöllisyyttä ei tiedäkään. Kun anonyymit täällä huutelevat toisilleen, kukaan ei lopulta tiedä sitä, kuka mitäkin on sanonut ja ovatko asialla lainkaan alkuperäiset kirjoittajat.
Anonyymi kirjoittaja levittää vain kaaosta. Hän voi huutaa mitä tahansa ja sitten paeta. Hän voi hyvin helposti tehdä melkein mitä vain. Toki kirjautunutkin voi anonyyminä kirjoittaa, mutta rekattuna kirjoitetut tekstit voi sentään kohdistaa tiettyyn kirjoittajaan.
Teillä anonyymeillå ei näytä useimmiten olevan halua edes yhdessä ketjussa kerrallaan kirjoittaa tunnistautuneena. Se ei vaatisi muuta kuin vaikkapa yhden kirjaimen aina tekstinne loppuun. Esimerkiksi X. Silloin muut näkisivät: "Ahaa, se oli tuo tyyppi!"
Mutta ei, se ei teille käy. Mieluiten moni teistä anonyymeistä valitsee epämääräisen huutelun ja häiriköinnin. Se suojaa siltä, että omia sanomisia ei tarvitse perustella. Se mahdollistaa kaiken vastuun väistelyn. Sehän se on sitä SANANVAPAUTTA, kun vastuuta ei ole...

Vastaukset 26
Vanhimmat
Hupaisaksi meno köy silloin, kun anonyymeiltä pyytää esimerkkejä heidän korkeatasoisesta keskustelustaan ja teksteistään. Niitä esimerkkejä ei ikinä tule.
Kukaan ei ole niin mahtava kuin minä!
Epäilemättä tähän ketjuun nyt tulee PELKKÄÄ ASIAA.
Kerran luulin olevani väärässä, mutta onneksi erehdyin.
Kivat sulle 😭😭😭😭
Mulla on kivaa keskenäni. 😛
Havaintoni on, että nillä jotka ovat rekisteröineet nimimerkkinsä, on yleensä jokin vahva agenda tai taipumusta provosoimiseen.
Maksettuja somevaikuttajia. Tämä S24 perustuu siihen, että jokainen saa tuoda julki oman mielipiteensä ilman pelkoa käräjöinnistä tai kostoiskuista. Sanat on sanoja vaan.
Riikka Purra toi omia mielipiteitään julki omalla nikillä, kannattiko, no ei, demut ja kaivo kommentit netin arkistoistanja käytti niitä Riikkaa vastaan vaaleissa ja caalien jälkeen. Kommentoidessaan Riikka ei ollut poliitikko. Lisäksi kommentteja tulkittiin tahallaan väärin.
Paljon todennäköisempää on kyllä se, että anonyymit huutelijat pyrkivät muihin vaikuttamaan.
Juuri sen takia en ole anomuumi.
Olen välillä ollut katkolla…
Mitä ihmeen väliä sillä on kuka kirjoittaa jonkin mielipiteen. Ne kirjoitukset ratkaisevat, eikä se kuka kirjoittaa. Jos tietää etukäteen kuka kirjoittaa, niin siihen voi suhtautua aina jollakin tietyllä asenteella, eikä tule oikeaa mielipidettä asiaan. Nimi antaa mahdollisuuden luoda käsitys kirjoittajasta, ja sen nimen aiemmatkin kirjoitukset otetaan huomioon jokaisessa uudessa mielipiteissä. Keskustelua se on sekin, jos heittää oman mielipiteensä asiaan, vaikka ei ole tarkoituskaan jatkaa jankkaamista asiasta.
Ja kun ne tekstit ovat roskaa, kukaan ei ole vastuussa mistään mitenkään. Hienoa.
kannattaako kaikesta suuttua?
Ei, mutta on paljon asioita, joista kannattaa huomauttaa. Kaikkea ei ole pakko hyväksyä.
Itsekin kirjoitan tänne pelkkää provosoivaa paskaa.
"Tämä paikka on rakennettu ymmärtääkseni kuitenkin KESKUSTELUA varten."
Lienee kuitenkin homman varsinainen tarkoitus tuoda rahaa nykyiselle omistajalleen City Digital Groupille. Lähinnä kai kyseessä on mainosmyynti. Silloin merkitystä lienee vain käyttäjien määrällä jonka perusteella mainosten hinnat määräytyy. Sama homma iltapäivälehdistössä, klikkausten määrä vaikuttaa jutun yhteydessä olevien mainosten hintoihin.
Asiakeskustelut ovat lyhyitä ainakin tällä osiolla. Mitä kaistapäisempiä ketjuja, sitä enemmän osallistujia, eli sellaisia ketjuja omistajakin haluaa.
Juuri näin.
Tiedostatko itse mitään itsekritiikkiä?
Oletko itse ollut vastauksissasi asiallinen. TSH vastasi usein kysymyksillä ja väisti asian itsensä....ja syytti länkytyksestä; itse ei tokikaan länkyttänyt..hmm.
Minäkin olen käyttänyt näillä sivuilla mainostettuja anaalitappeja jo 4 vuotta putkeen… töissä ollessani.
Miten niin? Älä länkytä ja perustele väitteesi!
Ja nyt alan juomaan kiljua… tai siis jatkan sen kittaamista. Ja maanantaina otan saikkua… kyllä ne apinat pärjää yhden päivän ilman näsäviisastelujani.
Kerrankin asiaa tältä nimimerkiltä.
Ei teitä(kään) selvin päin kestä, perkele!
Lopetin lukemisen kohtaan blahblahblah. Täysin turha postaus, mutta tyypillistä sinua riidanhaastamisineen.
7 poistettua kirjoitusta? Kirjoita tänne sitten viisauksia kun kaikki poistetaan, pärkkle.