On tieteellinen tosiasia, että uskonto on havaitun todellisuuden vastaista ja delusionaalista. Uskonnon käsite syntyi Euroopassa Uuden ajan alussa kun huomattiin, että Raamattu on yhä syvenevässä ristiriidassa havaitun todellisuuden kanssa. Havaittu todellisuus laajeni ja tarkentui Tieteellisen vallankumouksesta alkunsa saaneesta luonnontieteiden kehityksestä. Tieteellisen vallankumouksen keskeisin periaate oli hylätä Jumala, Raamattu ja kirkko oikean tiedon lähteenä.
Toinen uskontoihin liittyvä tosiasia on niiden myyttien dogmaattisuus eli joustamattomuus. Uskonnolliset myytit eivät muutu, vaikka ne olisivat havaitun todellisuuden vastaisia.
Tiede sen sijaan muuttuu ja korjaa itseään. Tieteessäkin tämä saattaa olla kivuliasta. Yksi esimerkki kivuliaasta, mutta lopulta paradigman muutokseen johtaneesta tapauksesta oli 1920 -luvulla Cecilia Payne-Gaposchkinin johtopäätös siitä, että aurinko koostuu vedystä ja heliumista. Tuolloin oli vallassa paradigma, jonka mukaan aurinko koostui raudasta ja muista maapallon alkuaineista.
Hänen väitöskirjaansa vuonna 1925 pidettiin virheellisenä ja vasta 1929 häntä vastustava johtava astronomi Henry Norris Russell joutui myöntämään riippumattomissa kokeissa saamiensa havaintojen perusteella, että Cecilia Payne-Gaposchkin oli oikeassa. Henry Norris Russell otti pääasiassa kunnian tästä korjauksesta, vaikka hän sitä aluksi vastustikin. Vuosia myöhemmin Cecilia Payne-Gaposchkinin väitöskirjaa on pidetty kaikkien aikojen parhaana tähtitieteessä ja se aiheutti paradigman muutoksen.
Olisiko tällainen paradigman muutos ollut mahdollista uskonnoissa? Ei ainakaan näin nopeasti, vuosikymmenessä. Miten uskonnot suhtautuvat vallankumouksellisiin muutoksiin maailmankuvassa? Onko kristinusko luopunut näyttävästi litteästä maasta ja maapallokeskeisyydestä? Ei ole vaan se on vastustanut sitä jopa väkivaltaisesti Galilein tapauksessa. Onko kristinusko tunnustanut evoluution oikeaksi todellisuuskäsitykseksi? Eipä juurikaan. Muutoksia on vastustettu, maalitolppia on siirrelty ja vuosisatoja myöhemmin on kantaa muutettu vaatimattomilla julkilausumilla.
Yhteenvetona voidaan siis todeta uskonnon määritelmäksi "havaitun todellisuuden vastaista itsepintaista ja joustamatonta harhaluuloa". Mitä mieltä sinä olet, arvoisa palsta-ateisti tai uskovaisuushahmo?
Toinen uskontoihin liittyvä tosiasia on niiden myyttien dogmaattisuus eli joustamattomuus. Uskonnolliset myytit eivät muutu, vaikka ne olisivat havaitun todellisuuden vastaisia.
Tiede sen sijaan muuttuu ja korjaa itseään. Tieteessäkin tämä saattaa olla kivuliasta. Yksi esimerkki kivuliaasta, mutta lopulta paradigman muutokseen johtaneesta tapauksesta oli 1920 -luvulla Cecilia Payne-Gaposchkinin johtopäätös siitä, että aurinko koostuu vedystä ja heliumista. Tuolloin oli vallassa paradigma, jonka mukaan aurinko koostui raudasta ja muista maapallon alkuaineista.
Hänen väitöskirjaansa vuonna 1925 pidettiin virheellisenä ja vasta 1929 häntä vastustava johtava astronomi Henry Norris Russell joutui myöntämään riippumattomissa kokeissa saamiensa havaintojen perusteella, että Cecilia Payne-Gaposchkin oli oikeassa. Henry Norris Russell otti pääasiassa kunnian tästä korjauksesta, vaikka hän sitä aluksi vastustikin. Vuosia myöhemmin Cecilia Payne-Gaposchkinin väitöskirjaa on pidetty kaikkien aikojen parhaana tähtitieteessä ja se aiheutti paradigman muutoksen.
Olisiko tällainen paradigman muutos ollut mahdollista uskonnoissa? Ei ainakaan näin nopeasti, vuosikymmenessä. Miten uskonnot suhtautuvat vallankumouksellisiin muutoksiin maailmankuvassa? Onko kristinusko luopunut näyttävästi litteästä maasta ja maapallokeskeisyydestä? Ei ole vaan se on vastustanut sitä jopa väkivaltaisesti Galilein tapauksessa. Onko kristinusko tunnustanut evoluution oikeaksi todellisuuskäsitykseksi? Eipä juurikaan. Muutoksia on vastustettu, maalitolppia on siirrelty ja vuosisatoja myöhemmin on kantaa muutettu vaatimattomilla julkilausumilla.
Yhteenvetona voidaan siis todeta uskonnon määritelmäksi "havaitun todellisuuden vastaista itsepintaista ja joustamatonta harhaluuloa". Mitä mieltä sinä olet, arvoisa palsta-ateisti tai uskovaisuushahmo?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Jeesus on Jumala ja ihminen yhtä aikaa ja Raamatun kertomukset ovat historiallisesti totta.
Nalle Puh elää Puolen Hehtaarin Metsässä.
Ja kuten Raamatussakin, niin myös Nalle Puhissa pääsemme väittelemään käännösvirheistä.
"Puolen hehtaarin metsä" on alkukielellä "Hundred Acre Wood" eli 40 hehtaarin metsä. Eli oikeampi olisi puhua puolen neliökilometrin metsästä. Tämä tekee Nalle Puhista paljon uskottavamman, koska toki kääpiökokoinen karhu voi elää puolen neliökilometrin alueella helpommin kuin puolen hehtaarin alueella. Ja kunnon Raamattu hörhöjen tapaan voimme lähteä todistamaan miten 0,4 neliökilometrin alalta löytyy kylliksi mehiläisepesiä, marjoja jne kääpiökokoisen karhun syötäväksi.
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että Englannissa on elänyt viilliintyneitä kenguruita (oikeammin vallabeja Notamacropus rufogriseus) jo 100 vuotta, joten Kengun ja Ru:n tarinakin on uskottava.
Toki Nalle Puhin tarina on paljon uskottavampi kuin raamatun sekopäiset tarinat.
Ilm20:11 korjaa se varmasti.
Kyllä esimerkiksi kristinusko on korjannut koko ajan itseään tosin hitaasti. Se on liittänyt itseensä Valistuksen ajan arvoja kuten tasa-arvo aatteen, ja jotkut kristityt pitävät tätä nykyisin jopa kristillisenä arvona. Paavalin oppi kuitenkin korosti miehen ja naisen rooleja ja patriarkaalista järjestystä, missä nais-johtajia ei suvaittu.
"Se on liittänyt itseensä Valistuksen ajan arvoja..."
Arvot eivät perustu tieteellisiin faktoihin, joten niitä on helppo korjata joustavasti. Tarkoitin aloituksella enemmänkin kuvaa havaitusta todellisuudesta, joka perustuu täsmällisiin faktoihin.
Olet siinä oikeassa, että kristinusko on vastustuksesta huolimatta hyväksynyt erilaisia ihmiskäskyksiä ja arvoja ja lopulta jopa väittää, että ne ovat siitä lähtöisin, vaikka tiedämme, että on alunperin vastustanut niitä.
Kyllä kristinusko on korjannut myös havainnollisia faktoja. Raamatussa Maa kuvataan monessa paikassa litteäksi, mutta kristityt uskovat nykyisin Maan olevan pallomainen. Raamatun virheellisiä kuvauksia pidetään vain vertauskuvallisina.
"Kyllä kristinusko on korjannut myös havainnollisia faktoja."
Laitatko linkin esimerkisi korjaukseen, jossa Raamatun litteä maa tunnustetaan virheelliseksi?
"Raamatun virheellisiä kuvauksia pidetään vain vertauskuvallisina."
Ai saatana. Huomasin tämän vasta edellisen kommenttini jälkeen. Tämä on juurikin esimerkki siitä, ettei virhettä myönnetä vaan puhutaan paksua paskaa niin kuin sinä juuri nyt teet.
Mene kirkkoon ja kysy papilta!
Ihminen on tehty maasta.
1. Käsky. Älä pidä muita jumalia, taikka....
Tiedeyhteisö on dinojen pissassa lähestyessä Jumalaa https://www.is.fi/tiede/art-2000010867991.html
Luther luopui maapallokeskeisyydestä ennen Saksan älymystöä, joka piti siitä kiinni sitkeästi. Raamatussa ei ole väitetty, että maapallo olisi maailman keskus. Raamattu ei ole tieteitten oppikirja, vaan se käsittelee vain ihmisen ja Jumalan suhteeseen liittyviä asioita.
On tieteellinen tosiasia, että Raamatussa olevan totuuden vastainen uskonto on havaitun todellisuuden vastaista ja delusionaalista.
Raamatun totuuden vastaisen Uskonnon käsite syntyi Euroopassa Uuden ajan alussa kun huomattiin, että
Raamattu on yhä täydemmin sopusoinnussa havaitun todellisuuden kanssa. Havaittu todellisuus laajeni ja tarkentui Tieteellisen vallankumouksesta alkunsa saaneesta luonnontieteiden kehityksestä. Tieteellisen vallankumouksen keskeisin periaate oli hylätä Jumala, Raamattu ja kirkko oikean tiedon lähteenä.
Papit olivat opettaneet Raamatun vastaisesti, että Maa on litteä, vaikka Job oli kertonut 1600 eaa, että Jumala on ”ripustanut Maan tyhjyyden ylle” ja Jesaja 800 eaa, että ”Maa on pallo (chug)”.
Tiedemaailma heitti pappien mukana pesuvedenkin jatkaessaan epärehellisesti trollausta, että muka ”Raamattu opettaa, että Maa on litteä”:
Totuudelle vihamielinen tiedemaailma raakkui megafoneihinsa: ”Koko Raamattu on väärässä., koska sen 1. jaekin on epätieteellinen väittäessään, että kaikkeudella on alku: ” 1.moos.1:1 !Alussa loi Jumala taivaan ja maan.”
Kun Einstein osoitti, että Kaikkeudella on alku, tiedemaailma raivostui. Pelästynyt Einstein laati hädissään kumousteorian, jossa taikurinhatusta vetäisi ’suureen’, joka ’kiistattomasti todisti’, että Kaikkeus on aluton. Jälkeenpäin Einstein katui pelkuruuttaan ja sanoi, että se oli hänen elämänsä suurin virhe.
Toinen tieteellisten havaintojen vastaisiin näennäistieteellisiin muotiteorioihin liittyvä tosiasia on niiden myyttien dogmaattisuus eli joustamattomuus. Esim. darwinistiset muotiteorioihin myytit eivät muutu, vaikka ne ovat havaitun todellisuuden vastaisia.
Tosi tiede sen sijaan muuttuu ja korjaa itseään. Maailmankatsomuksensa sokaisemille tiedemiehille tämä saattaa olla kivuliasta. Yksi esimerkki kivuliaasta, mutta lopulta paradigman muutokseen johtaneesta tapauksesta oli 1920 -luvulla Cecilia Payne-Gaposchkinin johtopäätös siitä, että aurinko koostuu vedystä ja heliumista. Tuolloin oli vallassa paradigma, jonka mukaan aurinko koostui raudasta ja muista maapallon alkuaineista.
Hänen väitöskirjaansa vuonna 1925 pidettiin virheellisenä ja vasta 1929 häntä vastustava johtava astronomi Henry Norris Russell joutui myöntämään riippumattomissa kokeissa saamiensa havaintojen perusteella, että Cecilia Payne-Gaposchkin oli oikeassa. Henry Norris Russell otti pääasiassa kunnian tästä korjauksesta, vaikka hän sitä aluksi vastustikin. Vuosia myöhemmin Cecilia Payne-Gaposchkinin väitöskirjaa on pidetty kaikkien aikojen parhaana tähtitieteessä ja se aiheutti paradigman muutoksen.
Olisiko tällainen paradigman muutos ollut mahdollista uskonnoissa? Ei ainakaan näin nopeasti, vuosikymmenessä. Miten uskonnot suhtautuvat vallankumouksellisiin muutoksiin maailmankuvassa? Onko pakanallisen kreikkalaisen filosofian saastuttama kristinusko luopunut näyttävästi litteästä maasta ja maapallokeskeisyydestä? Ei ole vaan se on vastustanut sitä jopa väkivaltaisesti Galilein tapauksessa.
Onko kristinusko tunnustanut egyptiläisen jumalpantheonin (palvottujen jumal-esi-isien päät ovat elukan, vartalo ihmisen) mukaisen evoluution oikeaksi todellisuuskäsitykseksi? On. Paluuta Raamatun totuuden mukaisiin, tieteen kanssa sopusoinnussa oleviin opetuksiin on vastustettu, maalitolppia on siirrelty pakanaopetusten mukaisiksi ja vuosisatoja myöhemmin on kantaa muutettu vaativilla julkilausumilla kohti Raamatun korkeiden moraalinormien hylkäämistä.
Yhteenvetona voidaan siis todeta pakanuuden saastuttaman uskonnon ja evoluutioteorian aivopesun uhrien määritelmäksi "havaitun todellisuuden vastaista itsepintaista ja joustamatonta harhaluuloa". Mitä mieltä sinä olet, arvoisa palsta-ateisti tai uskovaisuushahmo?
Älä nyt viitsi!
Jos pidät Raamatun kertomuksia totuutena, niin kärsit kyllä varsinaisista harhaluuloista.
Otetaan nyt esimerkiksi satu Bileamista ja hänen aasistaan (4. Moos):
”Aasi sanoi Bileamille: »Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?» Bileam vastasi: »Et ole.»”
Esimerkkisi Bileamin aasista on pultsarien piirissä pyörivä sitkeä asiantuntematon pilkka. Kertomus Bileamista on luettava kokonaisuutena. Jumala voi puhua enkelin välityksellä minkä kautta tahansa. Tai Hän voi syöttää tietoa tarvittaessa suoraan ihmisen mieleen. Aasin rooli avaa omalta osaltaan tarinan monipuolista opetusta ihmiskunnalle. Lue tarinat huolellisesti, jos haluat tutustua Raamatun suurenmoiseen kokonaisvaltaiseen sanomaan.
Anonyymi 2024-12-02 12:52:29, harhautuksesi on samaa tasoa kuin tämä:
Litti-Tiina: ”Yhtäkkiä eloton esine pöydällä alkoi puhumaan!”
Pikku-Kalle: ”Älä nyt viitsi! Kärsit kyllä varsinaisista harhaluuloista.”
Litti-Tiina jätti kertomatta, että tuo esine oli nauhuri, joka oli ajastettu käynnistymään tiettynä hetkenä.
-
Entä mitä sinä jätit kertomatta, Anonyymi 2024-12-02 12:52:29: ”Älä nyt viitsi!
Jos pidät Raamatun kertomuksia totuutena, niin kärsit kyllä varsinaisista harhaluuloista.
Otetaan nyt esimerkiksi satu Bileamista ja hänen aasistaan (4. Moos):
”Aasi sanoi Bileamille: »Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?» Bileam vastasi: »Et ole.»”
-
Well, mitä sinä jätit kertomatta? Se, mitä et kertonut, muuttaa asian ihan toisenlaiseksi:
4.moos.22 ”1 Sitten israelilaiset leiriytyivät Mooabin arolle. Ja Mooab kauhistui israelilaisia. Balak lähetti sanansaattajat Bileamin tykö:
Tule ja kiroa tämä kansa, sillä minä tiedän, että jonka sinä siunaat, se on siunattu, ja jonka sinä kiroat, se on kirottu.
Niin he lähtivät matkaan tietäjänpalkka mukanansa.
Jumala sanoi Bileamille: Älä mene heidän kanssaan äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se on siunattu.
Mutta kun (ahne) Bileam lähti matkaan, Herran enkeli asettui tielle estämään häntä, hänen ratsastaessaan aasintammallaan.
Kun aasintamma näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä, niin se laskeutui maahan. Silloin Bileam löi aasintammaa sauvalla.
Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua?
Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen.
32 Niin Herran enkeli sanoi hänelle: Minä olen tullut sinua estämään, sillä ajattelemattomasti sinä olet lähtenyt tälle matkalle vastoin minun tahtoani.
Mutta mene näiden miesten kanssa, mutta puhu ainoastaan se, minkä minä sinulle puhun.”
Kun herra käänsi Bileamin kirouksen siunaukseksi, Balak raivostui. Ahne Bileam-teologi lähti jonnekin seuraamaan tilannetta, miten voisi juonia itselleen luvatun muhkean palkkion. Sitten hän keksi ovelan juonen ja lähti neuvomaan Balakia, että houkutelkaa Israelin miehet seksiin mooabilaiskaunottarien kanssa, niin Israelin Jumala itse tuhoaa heidät.
Näin tapahtui, ja seuranneessa vitsauksessa kuoli 24000 viriiliä juutalaismiestä.
Mutta mitä tapahtui hätkille liero-Bileamille?
4.moos.31 ”Niin he lähtivät sotimaan Midiania vastaan. Muiden mukana, jotka kaatuivat, he surmasivat Midianin kuninkaat. Myös Bileamin he surmasivat miekalla.”
-
Siis aasi ei puhunut, vaan Jumalan luoma henkipersoona käytti aasia välikappaleenaan.
Evoluutioteorialainen pitää mahdottomuutena, että Luojan luoma älyllinen olento voi luoda vaikutelman, että aasi puhuu, mutta tuo on pikkujuttu siihen verrattuna, miten tuollainen ateisti hehkuu innoissaan maailmankuvaansa:
”Salama iski aminohappoketjuun ilmakehässä ja mälli alkoi elää. Mutta ennenkuin muut salamat ehtivät tappaa sen, se molskahti alkumereen (jossa ei vielä ollut ravintoa), tuo ensimmäinen solu kiireesti valmisti itselleen rasvakerroksen, ettei liukenisi Alkumereen.
Alkumeressä alkoi huudella: ”Huhuu, onko täällä muita, jotka yhtäkkiä ovat alkaneet elää?”
Ei vastausta, ei vaarinottoa. Siksi tuo 1. solu jakoi itsensä kahtia ja söi toisen puolen nälissään. Loppu onkin sitten historiaa, jonka tiede ja Darwin ovat kertoneet meille niin tieteellisen tarkasti, ettei sanaakaan ole darvinnut muuttaa.
Sen pituinen se, emmekä epäile.”
”Litti-Tiina jätti kertomatta, että tuo esine oli nauhuri, joka oli ajastettu käynnistymään tiettynä hetkenä.”
Ei saatana. Oliko Bileamin aasi nauhuri? 😆
”Siis aasi ei puhunut, vaan Jumalan luoma henkipersoona käytti aasia välikappaleenaan.”
No eikö se ollutkaan nauhuri? 😂
Anonyymi 2024-12-02 12:52:29 Älä nyt viitsi!
Jos pidät Raamatun kertomuksia totuutena, niin kärsit kyllä varsinaisista harhaluuloista.
Otetaan nyt esimerkiksi satu Bileamista ja hänen aasistaan (4. Moos):
”Aasi sanoi Bileamille: »Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?» Bileam vastasi: »Et ole.»”
- - -
Älä nyt viitsi! Kuinka voit olla noin varma siitä, ettei aasi ole voinut puhua? Pidetäänhän monia ihmisiäkin ihan aaseina!
Sitä paitsi evoluutioteoria ei kiistä sitä, että on tieteellinen tosiasia fossiilien perusteella, jos joku darwinisti väittäisi, että 3500 vuotta sitten aasit vielä osasivat puhua!
-
Raamattu dokumentoi, että ei-israelilainen Bileam lahjottiin profetoimaan Israelia vastaan, mutta Luoja pakotti Bileamin ennustamaan siunausta Israelille ja samalla lausumaan joitakin ennustuksia, jotka täyttyivät tulevaisuudessa.
Bileamista dokumentoidaan 8 eri Raamatun kirjassa, mukana UT:n 2 kirjassa.
Mutta oliko hän vain juutalaisten keksimä hahmo vai toimiko todella tuon ajan Jumalan profeettana, joka pilasi asemansa antautumalla ahneuteen?
1985 arkeologit löysivät Bileamin kotiseuduksi mainitulta seudulta laastinkappaleita, joissa oli muinaisseemiläistä tekstiä.
https://search.brave.com/search?q=André+Lemaire+archeology+1985&source=desktop&summary=1&conversation=c01fd7036272c715dd9b15
”André Lemaire Biography: An inscription from Deir 'Alla, which he discussed in a paper titled “Les inscriptions de Deir 'Alla et la littérature araméenne antique” (Comptes rendus des séances de l’Académie des Inscriptions et Belles-Lettres, 129ᵉ année, N. 2, 1985).”
Löydöt on tarkkaan ajoitettu ja tutkittu radiohiilimenetelmällä. Lemaire: ”Kirjoitukset ajoitettiin vuoteen 800 eKr 70 vuoden tarkkuudella: Tekstissä mm. ”Bileamin kirjoitus, sen joka oli jumalien näkijä. Jumalat tulivat hänen luokseen yöllä ja näiden sanojen mukaan sanoivat Bileamille, Beorin pojalle ... ja hän itki katkerasti ja kansansa saapui luokseen sanoen Bileamille, Beorin pojalle: ’Miksi paastoat ja miksi itket?”
Siis kansa luki tuota pitkää seinäkirjoitusta 2800 vuotta sitten. Tekstin ajoitus on 700 vuotta myöhemmin Raamattuun dokumentoidun Mooabin välikohtauksen jälkeen ja on merkille pantavaa, että kirjoituksen valmistuttajat eivät epäilleet vähääkään, että Bileam oli historiallinen henkilö ja oli kansainvälisesti kuuluisa Jumalan profeetta.
-
Bileamin ennustuksia ja niiden täyttymyksiä:
1473 eKr. 4.Moos.24:7 Israelin kuningas tulisi olemaan ”Agagia mahtavampi, ja sen kuningaskunta ylempi”. Nämä sanat lausuttiin n. 1473 eaa., jolloin Israel ei vielä ollut kuningaskunta, joten tuohon aikaan Agagin mahti oli suuri.
4 ”Näin puhuu Bileam, Beorin poika, näin puhuu mies, jonka silmä on avattu. Näin puhuu hän, joka kuulee Jumalan puheen ja saa tietonsa Korkeimmalta.
14 Ja nyt minä lähden kansani tykö, mutta sitä ennen minä ilmoitan sinulle, mitä tämä kansa on tekevä sinun kansallesi aikojen lopulla.
17 Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista (Daavid). Se ruhjoo Mooabilta ohimot, päälaen kaikilta Seetin pojilta. (Koska Daavid esikuvasi Jeesusta, Jeesus tulee alistamaan vihollisensa ’päivien lopulla’).
18 Ja Edomista tulee alusmaa, Seir joutuu vihollistensa omaksi; mutta Israel tekee väkeviä tekoja. Ja Jaakobista tulee valtias, hän hävittää kaupungeista niihin pelastuneet.
20 Kansakunnista ensimmäinen on Amalek, mutta sen loppu on perikato. (Vähitellen mahtava Amalekin kansa katoaa kansojen luetteloista).
21 Järkkymätön on sinun (keeniläiset) asumuksesi. Mutta sittenkin Assur vie sinut vangiksi.
24 Laivoja saapuu kittiläisten (Kypros) suunnalta, ja ne kurittavat Assurin ja kurittavat Eeberin (hebrealaiset). Hänkin on perikadon oma (Israelia alettiin hellenistää).
-
Kyproslaiset liittyivät Aleksanteri Suuren Tyyroksen piirityksen aikana 332 eKr. luovuttaen hänelle 120 alusta ja 3 kuningasta johtamaan laivueita. Piiritys kesti 7 kuukautta, kunnes kaupunki kukistui, ja Raamatun ennustus toteutui. Kts. Myös Hes.26:3, 4 ja Sa.k.9:3, 4.).
-
Jos siis et pidä Raamatun kertomuksia totuutena, niin kärsit kyllä varsinaisista harhaluuloista.
MOT: On uskottavampaa, että henkipersoona voi saada aasin louskuttamaan leukojaan ikään kuin se puhuisi, kuin saada sellainen näkemään, joka on fanaattisesti päättänyt pysyä sokeana. Sellaisen silmiä ei edes mikään ihme voi avata näkemään tosiasioita.
Uskontojen muuttumattomuus on osa niin "brändiä", mutta kuten brändit yleensä ne ovat osin valheellisia.
Kristinusko alkoi pikaista maaimanloppua ja Jeesuksen toista tulemasta odottavana lahkoha. Paavalin mukaan ei kannattanut mennä edes naimissiin, koska kohta uskovat tempaistaan taivaan riemuun.
Sitten kristinusko muuttui maallisen vallan jatkeeksi, kun mm. Etiopia, Armenia ja Rooma teki siitä ainoan sallitun uskonnon. Näin uskonto muuttui kansanliikkeestä hierarkisesti organisoidukai ja kontrolloiduksi valtiovallan jatkeeksi. Myös opillisesti kristinusko vakioitiin. Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto, niin Roomassa laadittiin enemmän lakeja erilaisia kristinuskon "harhaoppeja" vastaan, kuin "pakanauskonnon" harjoittamista vastaan.
Keskiajalla katolinen kirkko taas itsenäistyi ja siitä tuli lähinnä massiivista liikevaihtoa pyörittävä ylikansallinen korporaatio. Porvariston nousun myötä kirkon taloudellinen ja poliittinen asema alkoi herättää närää ja syntyi protestanttisia liikkeitä, joiden myötä uskontoa uudistettiin ja siitä tuli taas valtiovallan jatke. Vielä 1990-luvulla Suomen tasavallan presidentti nimitti piispat.
Suomessa luterilainen kirkko on peesaillut yleistä mielipidettä. Esimerkiksi naisten ääänioikeus oli kirkon mielestä Raamatun sanan vastaista. No sitten se ei ollutkaan. Samoin oli eronneiden vihkiminen, naispappeus ja toistaiseksi on myös samaa sukupuolta vihkiminen avioliittoon - kunnes sekin muuttuu.
Uskonto elää ajassa ja muuttuu, kun yhteiskunta muuttuu, mutta sen "brändiin" kuuluu edustaa pysyvyyttä ja muuttumattomia arvoja, joita se kuitenkin muuttaa tarpeen mukaan.
Vt:n ennustukset, Jeesus ja UT:n kirjoittajat ennustivat tarkasti, mitä tulisi tapahtumaan nk. pahuuden päättymisen ”lopun aikana”.
Yksi ennustuksista oli se, että varhaisseurakunta turmeltuisi pian apostolien kuoleman jälkeen kristikunnaksi, joka tulisi olemaan vieläkin turmeltuneempi ja julmempi kuin pakanuskonnot.
Se, että lainailet historiasta otteita, mitä pahaa kristikunta on tehnet Suomessa ja muualla, ei tarkoita sitä, kuten vihjailet, että Luoja hyväksyisi sen.
Jeesus opetti rukoilemaan: ”Pyhitetty (puhdistettu) olkoon sinun nimesi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä.”
Uskonnot, varsinkin moraaliton, sotaisia ja suvaitsematon kristikunta on loannut ja saastuttanut Jumalan nimen, luoden vaikutelman, että he toimivat Jumalan nimessä, Hänen valtuuttamanaan.
Luoja ottaa tuon julkean väitteen ikään kuin se olisi totta ja pitää kristikuntaa tilivelvollisena toiminnastaan, ja siksi Hänen ohjailemansa tapahtumaketju uskontojen lakkauttamiseksi alkaa kristikunnasta ja alkaa palauttaa loattua mainettaan kunniaan.
Siksi Raamatussa ennustetaan, että pahan maailman aikakauden viimeisin ennustus ennen pahuuden pois pesemistä planeetaltamme on Luojaa häpäisevien uskontojen lakkauttaminen poliittisten voimien toimesta.
”Se, että lainailet historiasta otteita, mitä pahaa kristikunta on tehnet Suomessa ja muualla, ei tarkoita sitä, kuten vihjailet, että Luoja hyväksyisi sen.”
”Yksikään todellinen skotti” on argumenttivirhe.
Ja miten ihmeessä kristikunta voi toimia kaikkivaltiaan Jumalan tahdon vastaisesti?
Ja kolmantena, mistä ihmeestä sinä tiedät, mitä Luoja hyväksyy? Luojahan on näkymätön ja havaitsematon entiteetti, josta kukaan ei voi saada tietoja.
Selitäppä LOOGISESTI, että jos kaikkivaltias Jumala olisi olemassa, niin miten maaimassa voisi tapahtua yhtään mitään ilman kaikkivaltiaan hyväksyntää?
Luterilaiseen uskontoon kuuluu tieteellinen maailmankuva ja moderni käsitys sukupuolesta ja avioliitosta.
Tämähän tarkoittaisi, ettei Jeesuksen kuolleista-heräämiseen enää uskota, koska lääketiede on todistanut sen mahdottomaksi. Mutta kyllähän joillekin Jeesuksen ”ihmeteolle” on myös löydetty mahdollisia luonnollisia selityksiä. Vesi ei silti myöskään muutu viiniksi.
”Mutta kyllähän joillekin Jeesuksen ”ihmeteolle” on myös löydetty mahdollisia luonnollisia selityksiä.”
Jeesus ei tehnyt ihmeitä kun ei sitä ollut olemassa, mutta tuon aikaiset tunnusteot johtuivat lähinnä tietämättömyydestä. Ei osattu esimerkiksi luotettavasti todeta kuolleeksi ja tajuttomuudesta herännyttä tai kuoleman kielistä parantuvaa pidettiin kuolleista heränneenä.
”Vesi ei silti myöskään muutu viiniksi.”
Jos viinirypälemehu fermentoituu spontaanisti viiniksi, etkä tunne mekanismia eli luonnossa esiintyvät villihiivat käyttävät sokerimehun itsestää alkoholiksi, niin on helppo sepittää, että käsienpesuvedestä tulee myös viiniä.
Erinomainen esimerkki tietämättömyyden aiheuttamista ihmeistä oli Fatiman ihme. Siinä yksinkertaiset vuohipaimenlapset näkivät auringon tanssivan taivaalla. Nykytietämyksellä varustetulle ihmiselle se olisi mahdotonta, mutta kun tieteellinen todellisuuskäsitys ja luonnonlait eivät rajoita mielikuvitusta niin mitä vain voi tapahtua.
Fatiman ihme:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Miracle_of_the_Sun
Kristitty ei tarvitse selityksiä ihmeille. Mitä enemmän kristitty on yhteydessä Jumalansa kanssa, sen enemmän hän kokee ihmeitä. Harva ryntää kadulle huutamaan kokemistaan ihmeistä. Hihhulointi ja riemukas ylistys tapahtuu yleensä yksin kammiossaan. Ylistys tapahtuu, kun kristitty huomaa, että maailmankaikkeuden suurin olento huomioi hyvyydellä lastaan.
Ja jos hän kertoo kokemistaan ihmeistä muille, huomaamme, että kyseessä ovat vain arkipäiväset sattumat - ja vahvistusbias. Poislukien tietysti aidot harhat, jotka ovat harvinaisia. Eräs mm. kuuli Jumalan puhetta, mikä poistui kun aivokasvain poistettiin.
"Jeesus muutti veden viiniksi häissä."
"En usko!"
-
"Salama iski elottomaan aminohappoketjuun ilmakehässä ja mälli alkoi elää. Mutta ennenkuin muut salamat ehtivät tappaa sen, se molskahti alkumereen (jossa ei vielä ollut ravintoa), tuo ensimmäinen solu kiireesti valmisti itselleen rasvakerroksen, ettei liukenisi Alkumereen.
Alkumeressä alkoi huudella: ”Huhuu, onko täällä muita, jotka yhtäkkiä ovat alkaneet elää?”
Ei vastausta, ei vaarinottoa. Siksi tuo 1. solu jakoi itsensä kahtia ja söi toisen puolen nälissään. Loppu onkin sitten historiaa, jonka tiede ja Darwin ovat kertoneet meille niin tieteellisen tarkasti, ettei sanaakaan ole darvinnut muuttaa."
-"Tuohon minä uskon!"-
-
"Aasi puhui Bileamille."
-"En usko!"
-
"Henkipersoona puhui Bileamille käyttäen aasia välikappaleena"
-"En usko siltikään."
-
"Jumala rakensi maan tomusta ihmisen ja siirsi siihen elämänvoiman."
-"En usko. Darwin ennusti menneisyyttä opetuslapsilleen, että ihminen on kehittynyt apinasta. Siihen minä uskon!"
"Millä perusteella?"
-"No aateleppa ihan itse: Onko apinoita?
"On."
-"Onko ihmisiä?
"On."
-"Tykkääkö apinat banaaneista?"
"Tykkää."
-"Entä tykkäävätkö ihmisetkin?"
”Kyllä."
-"No niin, siis Darwin puhui totta!"
"Mutta ei ole välimuotoja?"
-"Onhan niitä vaikka kuinka paljon taiteilijoiden näkemyksinä lapsille painettujen biologian oppikirjojen sivuilla!"
"Mielestäni noiden tyhmänoveliksi piirrettyjen uskontunnustuskuvitelmakuvien perusteella ennemminkin apinat ovat kehittyneet ihmisistä."
Dosetti hukassa?