Jeesus syntyi alkuseurakuntien tiedon mukaan Juutalaisten lehti ajan juhlapäivänä.
Talveksi asetettu syntymäpäivä määritettiin Roomassa keisarin vahvistamana valtataistelu tuoksinassa.
Talveksi asetettu syntymäpäivä määritettiin Roomassa keisarin vahvistamana valtataistelu tuoksinassa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lehtimajan juhlapäivänä, niiden sadonkorjuu juhlapäivänä.
Dokumenttia tapahtumista on saatavilla, kuinka kaikki tapahtui ja niinpä juhlitte vääriä synttäreitä jälleen kerran joulun pyhinä.
Köytöksenne ei muutu, toimitte valehteli joiden ohjeiden mukaisesti myös Joulun "Pyhinä"
Minkä takia juutalainen sekoilee muiden uskonnoissa.
Meillä ei vietetä mitään syksy juhlia talvella. Meillä on joulu talvella. Hyvää joulua.
Paavali aloitti.
Mistähän tieto Jeesuksen syntymäajasta on peräisin? Mitä muita lähteitä varhaisesta kristillisyydestä on olemassa kuin Raamattu?
Sitä en toki kiistä, etteikö aloittaja voi olla oikeassa. Kysymyshän oli myös ajanlaskutapojen taistelusta. Ajanlasku on ollut yksi uskontojen ydinasioista aina 1800-luvulle saakka.
Haluatko tietää Lehimajan juhlapäivään viittaavista Raamatun tiedoista?
Toki haluan.
Paavali väärensi Raamattuun Jeesuksen syntymäpäivän jouluksi.
Raamatun Jeesus ei syntynyt 25.12
Lehtimajan juhlalla viestitetään sitä aikaa, jolloin Kristus ja hänen pyhänsä hallitsevat maailmaa tuhat vuotta. Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen alkaa varsinainen ikuisen elämä, jonka esikuvana juhlakalenterissa on "kahdeksas päivä".
Pasuunansoiton päivää, Sovituspäivää ja Lehtimajan juhlaa vietetään syksyllä, kun hedelmäsato on kypsynyt. Jeesuksen mukaan "elonaika on maailman loppu", kts. Matt 13:39.
===>
Jeshuan (Jeesuksen) hedelmöittyminen / Luuk. 1:26-55
Elisabetin kuudennen raskauskuukauden lopussa enkeli Gabriel ilmestyi Maralle (Marialle). Gabriel kertoi Marialle Elisabetista sanoen: "Hän, jota sanottiin hedelmättömäksi, on kuudennella kuukaudella raskaana." Tämä olisi yhdeksännen hepreankielisen kuukauden, nimeltään Kislev, viimeinen kuukausi hanukan aikaan. Abiyahin palvelusvuoron päättymisen ja hanukan pyhittämisen alkamisen välillä on 27 viikkoa. Hanukkaa vietetään kahdeksan päivää, Kislev 25:stä Tevet 2:een.
Jumalan Mariaan ( Miriam) kylvämä Jeesus (Joshua) syntyi syksyllä lehtimajan juhlan päivänä!
Ei 25.12, johon siirtämällä keisarisella käskyllä häivytettiin Apollo Jumalan syntymäpäivä Roomassa!
Onko tuolla nyt itse asian kannalta merkitystä? Pääasia, että juhlii Jeesuksen syntymäpäivää. Vaikka jokapäivä. Vaikka sytyttämällä kynttilän piirongin päälle tai keittiönpöydälle. Pääasia, että juhlii tuota Herraimme Jeesuksen syntymäpäivää.
Miksi sitä siis Joulusta pitäisi muuttaa? Älkää tulko itteännä viisaammiksi!
Joko te luette liikaa tai liian vähän. Tai ei yhtään.
Kun lukee liikaa, voi mennä pää sekasin. Sopivasti.
Missä kohtaa Luukkaan Evankeliumi sanoo että Jeesus syntyi Jouluna?
Ei sitten yhtään missään.
Rooman keisarin kãskustä Paavali ja muut juutalaiset muuttivat Raamattua ja siirsivãt Jeesuksen syntymäpäivän lehtimajajuhlasta jouluun. Jeesuksen syntymästä lehtimajajuhlassa kerrotaan Vanhassatestamentissa kun taas väärennetty Uusitestamentti väittää Jeesuksen syntyneen jouluna.
Kalleko väärennetty? Kysy Kalle kyykäärmeeltä Kankaanpäästä. Älä monnilta!
ovelaa yhdistää suurimpaan juhlaan , aku ankka syntyi myös jouluaattona ja hetkessä joulupukki vaihtuu aku ankkaan 🤔
kuka toisen kuusen sisälle , koristella vihreä kuusi , joka ei lehtiä pudota , vahva symboli