Moikka.
Minä olen 37 vee nainen,ja ihmettelen sitkeää tulehdusta etuhampaitteni välisessä ikenessä.
Minulla on aina ollut tosi hyvä kalusto,ja hyvin hoidettu,hammaslääkärissä käynyt kerran vuodessa tai nykyään kerran 2 vuodessa.Eikä yleensäkään ole ollut mitään,paitsi joskus samanmoisia tulehduksia,ja nimenomaan kuukautisten aikaan.Röökaan n.kerran pari kuukaudessa oluen kera,viikonloppuabailaamisen yhteydessä,ja tiedän,että se on hyvin hyvin paha yhdistelmä!---Hammaslääkärini sanoi kerran,että naisilla kuukautiskierto saattaa tehdä ietulehdusta.Tulehdukset ovat vain aina menneet ohi parin päivän kovalla harjaamisella,ja siinä se.Nyt on ollut eka kertaa yli viikon kestänyt tulehdus,ja sekin alkoi samaan aikaan kun menkat alkoivat.Oli muutenkin outo kierros.
No,kuitenkin,alussa ien oli ihan turvonnut ja näkyi jopa etupuolellekin,mutta nyt se on jo ohi,ja muutenkin okei,mutta sisäpuolen ien on edelleen epävakaa.Olen nyt 5 päivää käyttänyt suunonteloiden desinfiointiainetta 3 kertaa päivässä,ja vielä topsypuikolla oikein tökkinyt kohtaan ainetta,mutta ei,mitään parannusta ei tapahdu!!Kohta ei enää ole.ns.tulehtunut,mutta sisäpuolella,peilillä näkee,on edelleen punehtunut kohta.Kipeäkin on,kun topsyllä tuikkaa kunnolla.Olen ajatellut,että mahtaako olla peräti syöpä kyseessä? Hammaslääkäriin yritin jo soittaa,mutta sattuipa olemaan lomalla juuri silloin.Ensi viikolla mentävä päivystykseen.
Aamuisin kohta on aika rauhoittunut,mutta heti jos jotakin syön ja illalla katson siihen,se "tummuu" taas,mutta ei enää helakaksi,niinkuin heti alussa.Menen hammaslääkäriin,mielellänikin jopa,=D,sillä tykkään käydä hammaslääkärissä,mutta silti HIRVITTÄÄÄ mennä.Onko kellään mitään samanmoista kokemusta? Oliko SYÖPÄÄ??? Olen lukenut jo kaiken aiheeseen liittyvän,mutta eipä mitään kunnon selvyyttä auennut.Nyt kaipaisinkin henkilökohtaista kokemusta.Jos kukaan tietää mitä sanottiin,olisi kiva ja kiitos etukäteen.Pitääkö jo alkaa suunnitella hautajaisia?.Varmaan.:I

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaan bakteeri iskenyt. Tarvitset antibioottikuurin.
Kiitos sinulle,=)=),asiallisesta vastauksesta,sillä olen ihan oikeasti hädissäni.Niin se nyt taitaakin olla,että lääkekuuri tässä tarvitaan.Lääkäriin siis.
Oikein hyvää KESÄÄ SINULLE! =)
T.Tiina