Kiinasta löydetty valtava kultaesiintymä

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010872587.html
"Kiinassa valtavan arvokas löytö – arvo jopa 83 miljardia
Kiinasta on löytynyt valtavasti kultasuonia.
Hunanin maakunnan geologinen toimisto ilmoitti, että Pingjiangin maakunnassa Hunanin koillisosassa on löydetty 40 kultasuonta kahden kilometrin syvyydessä. 3D-mallinnuksen mukaan lisävarantoja voi löytyä kolmeen kilometriin asti.
– Monissa poratuissa kiviytimissä oli näkyvää kultaa, toimiston etsijä Chen Rulin sanoo.
Tieto löydöksistä on osaltaan nostanut jo ennestään huimasti kohonnutta kullan hintaa, sillä luonnonvarojen kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisen epävarman ajan vallitessa.
Metallin saostaminen louhittavaan muotoon vie Science alertin mukaan kuitenkin hyvin pitkän aikaa."

Tuohan on vastoin yleistä käsitystä, että kullan hinta nousisi, kun sitä tulee markkinoille valtavia määriä, silloinhan hinta laskee, eikä nouse.
Tuo ei pidä paikkaansa kullan osalta, että metallin saostaminen louhittavaan muotoon vie hyvin pitkän aikaa.
Kultaa louhitaan kalliosta murskaamalla kalliota pienemmiksi palasiksi ja tämä kalliomurske kuljetetaan sitten jatkokäsittelyyn, jossa siitä erotetaan kulta.
Ei sitä saosteta missään kalliossa, vaan metalin jalostus tehtaassa.

1

120

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietääkseni kullan hinta laskee mikäli sitä saadaan yllätävän suuria määriä kaivettua lisää kuten tässä uudessa löydössä!
      No kultahan ei ole sinällään harvinaista ja tulee muun kaivostoiminnan sivutuotteenakin tuhansia kiloja vuodessa. Suomessakin Outokumpu saa sivutuotteena kultaa satoja kiloja...
      Kullan puhtausarvolla on suuri merkitys ja siitä erikoista, että Suomen lapsissa on maapallon puhtainata kultaa samoin Alaskassa, Klondiken alueilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe