Jeesus oli Juutalainen, oikeat 12 apostolia olivat Juutalaisia. Helluntaina kastettiin 3000 Juutalaista.
Eiköhän siinä ole jo Jeesuksen kirkastamista ihan tarpeeksi.
Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Juutalaiset kirkasti Jeesusta !
10
114
Vastaukset
- Anonyymi
Juutalaiset ovat valittu kansa, pyhä heimo, omaisuuskansa, Herran silmäterä,
ja he olivat ikuisessa liitossa Jumalan kanssa jo paljon ennen Jeesuksen tulemista useammankin liiton kautta. Ei Paavali, Tarsolainen murhamies sellaisia ikuisia Jumalan tekemiä liittoja pysty hävittämään, vaikka kovasti sitä yritti tehdä.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.- Anonyymi
1. Sam. 15:29
Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."
- Anonyymi
Ensi kerran kun luet Johanneksen evankeliumin, yritä kiinnittää huomiota siihen, mitä sanottavaa sillä on juutalaisista ja juutalaisista fariseuksista - ja vertaa sitä siihen, mitä sanottavaa sillä on israelilaisista eli samarialaisista. Vinkki: Lopussa ovet oli suljettu "juutalaisten varalta". Mutta ilahduttavaa, että nostit Natanaelin esiin. Hän on sitä hyvää porukkaa, joka ei käynyt Jerusalemissa vaan ihmisen Pojan määräämässä paikassa, siellä minne Joosua oli pystyttänyt käskyjen kivet - kun Juudan heimo ei ollut vielä eronnut valitusta kansasta vaan oli yksi kahdestatoista Israelin heimosta eikä juutalaisuus ollut vielä erillinen uskonto.
Ei se mitään, useimmat raamatuntutkijatkin ovat ihan ulapalla ja ottavat Paavalin henkijeesuksen, joka leijailee ovien läpi, vaikkei evankeliumissa lue niin.- Anonyymi
Fariseukset ja Saddukeukset olivat pahoja juutalaisia, joiden ääni kaikui kauas.
Eivät he edustaneet koko Juutalaisten mielipidettä, vaan omaa kieroiluaan.
Esim. kun he menivät Johanneksen luokse Jordanille kastettavaksi, Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, vaan kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi. - Anonyymi
Jeesus ei tule takaisin ennen aikojaan, hän lupasi lähettää Toisen Puolustajan, ei itseään.
Sillä hän tarkoitti kristillisessä yhdessä kasteessa saatavaa hänen oman sovintoveren osallisuutta ja uskon Hengen lahjaa. Kristittyjen kaste ei ole pelkkä vesikaste eikä pelkkä henkikaste, vaan niiden yhdistelmä.
Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.
Room.6:3
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tule takaisin ennen aikojaan, hän lupasi lähettää Toisen Puolustajan, ei itseään.
Sillä hän tarkoitti kristillisessä yhdessä kasteessa saatavaa hänen oman sovintoveren osallisuutta ja uskon Hengen lahjaa. Kristittyjen kaste ei ole pelkkä vesikaste eikä pelkkä henkikaste, vaan niiden yhdistelmä.
Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.
Room.6:3
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?Jeesus otetaan vastaan Kristillisessä kasteessa vedestä ja Hengestä. Ei mitään seinien läpi kulkevia henkijeesuksia ja irtohenkiä, ne ovat eksytystä ja henkimaailmasta.
1.Joh.5
5 Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jesus on Jumalan Poika?
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.
- Anonyymi
"Ei se mitään, useimmat raamatuntutkijatkin ovat ihan ulapalla ja ottavat Paavalin henkijeesuksen, joka leijailee ovien läpi, vaikkei evankeliumissa lue niin."
Jeesus ei tule ennen aikojaan takaisin, eikä leijaile täällä henkijeesuksena ovien ja seinien läpi, eikä ole paikalla vaikka Jeesus nimeä on hokemassa isompikin lahkoseurakunta koolla.
Jeesuksen puhe olla paikalla kun kaksi tai kolme apostolia pyytää häntä mukaan, mutta se puhe tarkoittaa sitä aikaa, kun Jeesus eli maan päällä.- Anonyymi
Kontekstia ei pidä hävittää.
" Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä MAAN PÄÄLLÄ keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Jeesuksella oli valta maan päällä eläissään antaa syntejä anteeksi ja parantaa sairaita keitä hän tapasikin.
-syntinen nainen
-sokea mies
-halvaantunut mies
-lapset
-ristinryöväri
Luuk. 5:24
Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5111908Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3791586Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181377- 113982
- 51939
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19936Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66773Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15771Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11764