Tilastojen mukaan sotaveteraaneja on Suomessa vielä noin 2000 henkilöä ja lottia noin 500 ja lisäksi pikkulottia vielä enemmän.
Montako heistä kutsuttiin tänä vuonna Linnan Itsenäisyyspäiväjuhliin
6.12 ? Ei yhtään. Osa kutsuttiin ns ” varjo Itsenäisyyspäiväjuhliin , jotka järjestetään ennen itsenäisyyspäivää . Onko oikein ?
Ei ole. Vaikka asiaa yritetäänkin selitellä parhain päin.
Itsenäisyyspäivän juhlat kuuluvat veteraaneille ja lotille ja 6.12 . Ilman mitään muttia ja selittelyjä .
Sotaveteraanien ja lottien määrä Suomessa vuonna 2024
7
301
Vastaukset
- Anonyymi
Kylläpä tekiStubb nolon tempun veteraaneille ja lotille. Stubb on töppö.
- Anonyymi
Omituinen päätös Stubbilta. Veteraanit ja lotat kuuluisivat ehdottomasti linnan juhliin. Osoittaa presidentiltä arvostuksen puutetta itsenäisyytemme puolustajia kohtaan.
Vaikka onhan Suomen itsenäisyys jo menetetty monellakin tapaa. EU määrää liikaa. Esimerkiksi Suomi joutuu ottamaan velkaa EU:n päätösten vuoksi ja sitten vastapainoksi EU pyrkii holhoamaan velkaantumista.
Nato määrää puolustusvoimien tekemisiä jo nyt. Tulevaisuudessa vieläkin voimakkaammin.
Näistä syistä en vietä itsenäisyyspäivää vaan teen pitkän viikonlopun urakkaa ja lomautan työntekijäni viikoksi. Todennäköisesti verottajakin jää osattomaksi. - Anonyymi
Minustakin olisi ehdottomasti pitänyt soraveteraanit ja lotat kutsua Linnan juhliin 6.12.
Eikä mitään selittelyjä.
Enpä viitsi Linnan juhlia katsoa . Ei enää kiinnosta. Ei pätkääkään. - Anonyymi
Suomi on aina rähmällään johonkin suuntaan, ensin itään ja nyt oikein nuoleskellaan USAn kahjoa, jonka valitsivat uudeksi presidentikseen. Sanokaa minun sanoneen , että tämä Nato touhu tulee Suomelle vielä todella kalliiksi. Ja jos / kun tosi paikka tulee, eli sota alkaa, niin se hyöty, mikä sieltä tulee / saadaan, tulee olemaan suuren suuri pettymys.
Trump EI välitä pätkääkään Natosta, Ukrainasta ,eikä Suomestakaan.- Anonyymi
Ruskea talo?
- Anonyymi
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille sotaveteraaneille ja lotille
- Anonyymi
Ketjussa ei käsitellä Suomen Turun Ruskeaa Taloa - ketju poistoon!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1111350- 481159
- 751057
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901