Eräät itseään "tosiuskovaisina" pitävät viljelee termiä, kuinka he ovat "kuolleet synnille".
Edes Paavali ei pystynyt kuolemaan synnille, vaan teki pahaa ja syntiä.
Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Synnille kuoleminen?
19
101
Vastaukset
- Anonyymi
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan? - Anonyymi
Vaikka Paavali kyllä soimi seurakuntia mm. galatalaisia kun muuttuneet lakihenkisiksi, olivat alkaneet noudattaa juutalaisia satoja, tuomitsemaan toisiaan lain mukaan ja piti heitä älyttöminä kun eivät vaeltaneet Hengen mukaan, niin Paavali myös kirjoitti joillekin, että ovat Jumalan pyhiä ja Herran edessä nuhteettomia. Ei hän pitänyt kaikkia uskovia täysin epätoivoisina tapauksina, jotka vain muita tuomitsivat, mutta olivat itse pelkkää silkkoa sisältä.
- Anonyymi
Lakien kieltäminen on kapinaa Jumalaa vastaan. Siitä ei hyvää seuraa.
Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut..
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
- Anonyymi
Korintossa villitsevä hurmoshenki sai Paavalin valtaansa ja mies puhui täysin sekavia hurmoskieliä, joista ei tainnut itse pirukaan ottaa selvää, mitä mies tahtoo.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.- Anonyymi
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa.
Ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen kielilläpuhumisesta suoritti psykiatri Emil Kraepelin tutkiessaan skitsofreniapotilaiden kielellistä käyttäytymistä. Vuonna 1927 G.B. Cutten julkaisi kirjan Speaking with tongues; historically and psychologically considered, joka oli vuosia arvostettu lääketieteellinen teos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen kielilläpuhumisesta suoritti psykiatri Emil Kraepelin tutkiessaan skitsofreniapotilaiden kielellistä käyttäytymistä. Vuonna 1927 G.B. Cutten julkaisi kirjan Speaking with tongues; historically and psychologically considered, joka oli vuosia arvostettu lääketieteellinen teos.
Kielitieteellinen
Kielilläpuhujien käsittämättömistä tavuista koostuva puhe on tyypillisesti epämääräistä tavujen uudelleenjärjestämistä puhujan äidinkielestä. Eri maista kotoisin olevien kielilläpuhujien näytteitä analysoitaessa on huomattu niiden kaikkien poikkeavan selvästi toisistaan. Kielitieteilijöiden mukaan käsittämättömällä puheella ei ole mitään yhteyttä mihinkään ihmisten käyttämiin kieliin ja niiden rakenteeseen, eli se on niin sanottua siansaksaa. Myöskään uskonnollisen kokemuksen aiheuttama kielilläpuhuminen ei poikkea tyyliltään kielilläpuhumisesta, johon uskonnot eivät liity. Kielilläpuhuminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan se on ihmisten keskuudessa tapahtuva luonnollinen ilmiö.[11] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kielitieteellinen
Kielilläpuhujien käsittämättömistä tavuista koostuva puhe on tyypillisesti epämääräistä tavujen uudelleenjärjestämistä puhujan äidinkielestä. Eri maista kotoisin olevien kielilläpuhujien näytteitä analysoitaessa on huomattu niiden kaikkien poikkeavan selvästi toisistaan. Kielitieteilijöiden mukaan käsittämättömällä puheella ei ole mitään yhteyttä mihinkään ihmisten käyttämiin kieliin ja niiden rakenteeseen, eli se on niin sanottua siansaksaa. Myöskään uskonnollisen kokemuksen aiheuttama kielilläpuhuminen ei poikkea tyyliltään kielilläpuhumisesta, johon uskonnot eivät liity. Kielilläpuhuminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan se on ihmisten keskuudessa tapahtuva luonnollinen ilmiö.[11]Kielilläpuhumista esiintyy pääosin karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa. Glossolaliaksi luonnehdittua kielilläpuhumista ilmenee myös Haitin voodookulteissa ja šamanismissa sekä hindulaisuudessa. Näiden uskontojen piirissä uskotaan, että alttiutta kielilläpuhumiseen voidaan edistää hallusinogeeneillä.
- Anonyymi
Vatipäiden herjojen jälkeen itse aiheeseen.
Paavali puhui vain lihasta, ei hengen teoista. Siitä mitä liha on silloin kun ihminen on lihallinen, esim. lihallinen uskova. Hän on silloin synnillinen ja rypee synnissä vaikka miten hurskaaksi tulisi tietämyksillään. Silloin kun Henki voittaa lihallisuuden, silloin ihminen on synnille kuollut. Muttei ole sitä vaikka itse kuinka asiaa toistelisi. Ei se ole opinkappale josta voi kinasta ja kiistellä, vaan sen voi vain arkielämässä todeta kun Henki on ihmisessä suurempi kuin liha.
Sitä ei voi ymmärtää teologisesti, koska se on hengellistä ja Paavali kertoo miten joutui maitoruokaa tarvitseville puhumaan lihallisesti, koska eivät kestäneet hengellistä ravintoa eivätkä sitä ymmärtäneet.- Anonyymi
Ei liha mitään ajattele. Paavali yritti ovelasti siirtää vastuun omista synneistään lihoille ja vanhoille aatameille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei liha mitään ajattele. Paavali yritti ovelasti siirtää vastuun omista synneistään lihoille ja vanhoille aatameille.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Svenkska Bibeln v. 1917 kääntää, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen...min lögnaktighet"
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei liha mitään ajattele. Paavali yritti ovelasti siirtää vastuun omista synneistään lihoille ja vanhoille aatameille.
Ihminen on kokonaisuus, elävä sielu, yksi persoona, mikä vastaa kaikista teoista.
Ei viimeisellä tuomiolla erotella ihmisen tekoja erikseen lihan tekoihin ja erikseen hengen tekoihin ja ties mihinkä erillisiin mielitekoihin.
Ilm. 20:12
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
- Anonyymi
Ei ihminen, jolla ei ole hengellisiä kokemuksia voi ymmärtää lihan ja hengen eroa. Sitä miten lihan mieli on sitä mitä ihmisessä on ja Hengen mieli sitä minkä Jumala antaa. Ei lihan mielellä voi ymmärtää sitä mikä on Hengen mieli eikä siihen edes uskota eikä silloin voi ymmärtää kirjoituksia sillä tavalla kuin ne on tarkoitettu ymmärrettäväksi.
- Anonyymi
Uskoa ei pidä perustaa kokemuksien ja tuntemuksien varaan.
- Anonyymi
Ei lihalla ole mitään omaa mieltä.
Paavalin aikaan ihmisestä ajateltiin, että ihmisen elinnesteet ovat veri ja lima.
- Anonyymi
Paavali ajatteli, että maapallo on pannukakun muotoinen ja pilvenpäällä voidaan viettää niitä Jeesuksen häitä ja sinne ihmiset temmataan häihin.
Hän ei käsittänyt, että pilven päällä olisi häissä pitänyt olla happilaitteet ja pilkkihaalarit päällä. - Anonyymi
Raamatun mukaan kaikilla ihmisillä on Jumalan antama henki, jota Jumala halajaa takaisin kateuteen asti. Kymmenen käskyn säädökset on ihmisen sisällä valmiina Jumalan antaman hengen vuoksi.
- Anonyymi
Paavalin puheita arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon, että hänessä asusteli Saatanan enkeli. Enkelit ovat palvelukseen lähetettyjä henkiä. Demonia ei otettu pois ollenkaan, vaan se oli mukana lähetysmatkoilla ja aina Roomassa tapahtuneeseen pahaan äkkikuolemaan asti.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Eikä se mikään mykkä henki ollut. Vaan oikein viestinnän ammattilainen.
King James käännöksen mukaan "The messenger of Satan" -niminen demoni.
- Anonyymi
Kyllä, mutta siinä on vasta alku. Joka köyttä ei pitäisi vetää https://www.talouselama.fi/uutiset/putkimies-loysi-kellarista-oudon-koyden-ja-veti-teki-elamansa-loydon/167457e3-a5e5-465b-bf93-e894b3a63eca?ref=box:8513&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_talent_ohjausboksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229